Marraskuu 2011: Koodia ja kuilutekniikkaa
Tiistai, 1.11. 2011
Päivän sää: Harmaa, sumuinen, sateinen ja pimeä
Näin koko yön hämmästyttäviä scifi-fantsu-agenttitarinaunia. Tunnistin elementtejä Appleseedistä, James Bondista, Pathologicista ja eilisestä pelistäni, olin hieno ja sankarillinen. Valitettavasti tosimaailmassa olin vaan tylsä ja byrokraattinen. Työtehtävät olivat yksinkertaisia mutta välttämättömiä, palaverin aiheet liittyivät projekteihin joista koetin pysyä kaukana ja duuni oli muutenkin vähän blah. Marraskuufiiliksissä ollaan.
Pakotin itseni kiipeilemään piristymisen toivossa, mutta heti seinältä poistuttuani syysväsymys valtasi minut taas. Bravo Beach -hahmoni päivitys saapui, ja tajusin että tarvitsisin vielä toisenkin kirpputorikierroksen hänen vaatteitaan varten. Inspiraatiota olisi lähinnä nukkua talviunta.
Keskiviikko, 2.11. 2011
Päivän hylätty ajatus: Köysilaskeutuminen parvekkeelta osana pikkujoulujen ohjelmaa
Työpäivä koostui enimmäkseen tylsistä rutiinihommista, jotka sain tehtyä aamulla etänä. Museolle päädyttyäni aivotoiminta pysähtyi ja isot projektit eivät oikein menneet minnekään. Vaihteeksi vika ei kyllä ollut työympäristössä, pää oli vaan jotenkin väärässä asennossa eikä ongelmia saanut ratkottua.
Töiden jälkeen seurasi ahdistava ostoskierros täydentämään Bravo-hahmoni pukeutumista. Inhoan shoppailua, etenkin vaateshoppailua. Tiedän näyttäväni tasan tarkkaan suttuiselta pummilta ja olevani väärää kohderyhmää millekään muulle liikkeelle kuin kirpputorille. Niiltäkin löytyvät vaatteet on aina tehty omituisille kääpiöille. Kahden tunnin haeskelun jälkeen löysin välttävät korvaavat varusteet, juuri ennen kuin järjen valo alkoi himmetä. Onneksi kuulokkeista soiva Muse piti oletetut joululaulut loitolla.
Ilta kului luolaseuran pikkujouluja suunnitellessa ja asioita testatessa. Jos ei olisi mitään muita hommia, voisi toteuttaa muutamia tosi villejä ideoita; tällä kiiremäärällä en taida kuitenkaan edes yrittää.
Torstai, 3.11. 2011
Päivän aloittelijamoka: Järjestelmän sisäänkirjautumisoikeuksia uudelleenmääritellessä tarkistetaan, että uuden adminin oikeudet todella toimivat ennenkuin edellinen kirjautuu ulos.
Weapons grade stupidity on ilmaus, jolle kaipaisin iskevän suomenkielisen vastineen. Tänä päivänä olin itse saanut osuman moisesta ja töiden jälki oli sen mukaista. Testasin virityksiä tuotantojärjestelmällä ja sain museon koko www-sivut kaatumaan, en käsittänyt yksinkertaisia virheilmoituksia ja lopuksi onnistuin lukitsemaan itseni ulos testiasennettavasta järjestelmästä. Aivan näin matalan ÄO:n päiviä ei oikeastaan tarvitsisi tulla kovin usein, ne ovat aina jotenkin noloja kokemuksia.
Korjattuani niinsanotun työntekoni aiheuttamat tuhot ympäristölle luikin vähin äänin kotiin kirjoittamaan pelejä. Samalla katselin seuraavien pelipäivien etäisyyttä minusta ja päivittelin ihmisten vaikeita aikatauluja. Kaikella sitä aikuiset menevätkin iltansa täyttämään.
Perjantai, 4.11. 2011
Päivän pähkäily: Millä korvata valkoinen takki sotilasunivormun osana?
Tehtyäni hommia ja istuttuani palaverissa livahdin Porvooseen lainaamaan autoa. Sen jälkeen oli aika käydä elokuvissa katsomassa animea.
Yleisesti en ole animen suurin fani. Tämä ei ole ideologista, yleensä vaan anime-elokuvat ja etenkin sarjat ovat olleet minusta rumasti piirrettyjä ja hahmokuvaukseltaan tympeitä. Studio Ghiblin aiemmat elokuvat ovat minua lähinnä ärsyttäneet, mutta sittenkin päädyin katsomaan Kätkijöitä.
Jotenkin elokuva onnistui olemaan yksinomaan hurmaava. Se oli söpö olematta ällöttävä, se ei missään vaiheessa hajonnut ghblimäiseen halluiluun tai vastenmieliseen totaaliseen sotaan ja sen hahmot olivat miellyttäviä. Mutta eniten elokuvassa vetosi sen tapa käsitellä tilaa. Jotenkin sisäistä luola-, kiipeily- ja UE-harrastajaani leffan reilun tuntuinen tilan ja mittakaavan käyttö miellytti, samoin myös sen vähäeleisen hurjat sankariteot. Jos pitää luolista ja UE:sta, eikä hyvin tehty lapsenomaisuus haittaa, kannattaa tämä elokuva ehdottomasti katsoa.
Viikonloppu, 5.-6.11. 2011
Ajankohdan myötäkipua aiheuttava verkkolinkki: What is your most awkward sex story?
Bravo Beach Bar pelattiin samassa paikassa kuin kampanjan edellinen Bravo Beach Hospital, mutta toimivan lavastuksen ansiosta paikka oli täysin tunnistamaton ja jopa pohjaratkaisu tuntui aivan vieraalta. Olin Velman kanssa pelipaikalla lauantaina sovittuun aikaan, vaihdoimme vermeet päälle ja siirryimme sotilashenkisesti odottelemaan että jotain tapahtuisi. Ei mitään epätavallista tällä rintamalla siis.
Peli lähti käyntiin vain tunnin aikataulustaan jäljessä, jokseenkin hölmön ja pilkkuaviilaavan alkubriiffin jälkeen. Kaupunkipeleihin tottuneina olin melkeinpä unohtanut näiden elementtien olemassaolon larppikulttuurissamme. Saisivat kuolla pois molemmat, etenkin alkuselonteko tuntui edelleen olevan perua ajalta, jolloin pelaajat olivat alaikäisiä räkänokkia ja pelinjohtajien mielestä oli edelleen tarpeen muistuttaa, että pelissä pätee valtakunnan laki. Kun jopa minusta jokin rituaali tuntuu tarpeettoman autistiselta, ovat asiat varmasti pahasti metsässä.
Itse peli oli baaripeliksi vallan toimiva. Kaksi edellistä adrenaliinintäytteistä osaa olivat enemmän mieleeni, mutta tämän pelin oli konseptinkin mukaan määrä olla hahmoparoille hengähdystauko sodan melskeestä. Sellaisena se kyllä toimi. Hahmoni ei kaivannut takaisin rintamalle, pelaaja sitten senkin edestä.
Pelipaikalle olisi voinut pelin päätyttyä jäädä vielä saunomaan ja yöpymään, mutta meillä oli auto emmekä pelänneet käyttää sitä. Kotona nukkuminen oli parempi ajatus.
Sunnuntaina palautin auton, tein rästissä olevia työtehtäviä, kirjoitin debriefin ja siivosin hieman. Aleksi oli karannut maasta Amerikkaan, seuraavat pari viikkoa kotini on tyhjä ja vähän pelottava.
Maanantai, 7.11. 2011
Päivän mieleenpalautus: Ohjelmiston käyttöönotto alkaa juridiikasta
Päivä oli yhtä ympäriinsä säntäilyä. Juoksenneltuani museolla pitkin näyttelyitä (vain marginaalisesti minulle kuuluva homma) pyöräilin Kaisaniemeen palaveroimaan kasvitieteilijöiden lainausjärjestelmästä (ja olin tosi byrokraattinen ja perusteellinen). Sen jälkeen vipelsin Myllypuroon kiipimään (sujui jotenkuten) ja jatkoin vielä Mascotiin pelauttamaan Kaisan ja Ripan duettoa (hyvin tarpeellinen välinäytös). Fyysisesti meno ei kovin raskasta ollut, mutta henkisesti tunnuin jatkuvasti olevan minuuttiaikatauluissa ja olevan kiireellä menossa seuraavaan tapaamiseeni. Monilla larppihahmoillani on tällaisia päiviä, minulla harvemmin.
Tiistai, 8.11. 2011
Päivän sitaatti: "Cavers must be prepared to encounter narrow squeezes, exposed traverses, wet crawls, low airspace ducks, awkward pitches, unorthodox rigging solutions, route-finding problems and long sections of strenuous caving." - Mike Cooper, Not for the Faint-Hearted
Olin ostanut kaksi käytettyä avaruuspukua eBaysta. Molemmat olivat täynnä epämääräistä ruskeaa puuroa. Kun tyhjensin ne, paljastui, että kummankin puvun sisällä oli myös alaston kuollut astronautti ja että ruskea puuro oli formaldehydimäistä säilytysainetta. Molempien vainajien kasvoilla oli häiritsevä ilkeä hymy, molempia oli leikelty tieteellisellä tai rituaalinomaisella tarkkuudella siten, että kummankin valikoituja siselimiä oli näkyvissä siistien leikkaushaavojen läpi.
Vainajat makasivat kylpyammeessa. Koetin keksiä, mitä hemmettiä niiden kanssa tekisin. Aina kun silmäni vältti, ne vaihtoivat hieman asentoa, ja toisen suu tuntui välillä napsuvan auki ja kiinni.
Tällaisten unien jälkeen töihin lähteminen tuntui yllättävän hyvältä ajatukselta. Palaverit ja omituiset tekniset ongelmat veivät hyvin huomion pois kelluvista raadoista. Kotimatkalla kävin poimimassa postissa luolakaupasta tulleen paketin, ja sen jälkeen uppouduinkin Not for the Faint-Heartediin. Ihana kirja.
Olisin mielelläni lukenut vaikeista Yorkshire-Lancastershire-Cumbria -alueen luolaretkistä yöhön saakka, mutta Microsoftin turvapäivitykset tulivat ja niitä piti asentaa paikalleen. Loppuilta kuluikin leppoisasti nyrkkiä puiden ja kiroillen.
Keskiviikko, 9.11. 2011
Päivän aikaansaannos: Three Counties System Connects - Britannia sai ensimmäisen 100km pitkän luolastonsa.
Puuduttava palaveri, käsittämättömästi käyttäytyvä MySQL-yhteys ja erraattisesti toimiva palvelin olivat päivän työhaasteet. Töiden päättyessä Taika ja Joel ilmestyivät museolle tekemään pikakierroksen näyttelyissä. Suurimman vaikutuksen teki Maailman luonto -näyttelyssä oleva puinen silta, tosin karhuista ja auttavista laatikoistakin selvästi pidettiin. Ymmärrän kyllä hyvin, että parhaimpia ovat ne jutut joilla saa itse tehdä jotain, kuka sitä nyt jaksaa jotain sieniä loputtomasti katsoa.
Vaikka kädet olivat yhä jokseenkin kipeät, suoriuduin Tonin ja Eskon kanssa Salmisaareen. Uppiniskainen kiipeily on vähitellen tuomassa hyväksyttäviä taitotasoja takaisin, 6c+-tasoinen reitti sujui kuten pitikin, eli meni yhdellä pähkäilyllä ylös asti.
Kotiin lähtiessä ulkona oli pakkasta. Hiton talvi tulee sittenkin vaikka kuinka yrittäisi kieltää.
Torstai, 10.11. 2011
Päivän lannistunut kysymys: Mikä on Scrum Master ja voiko sellaisena selvitä järjissään?
Väisteltyäni kaksi vuotta työstressiä enimmäkseen onnistuneesti tein tänään viimein ratkaisevan virheen ja otin vastaan hallinnollista paimentamista sisältävän homman. Enkä edes tajunnut palkankorotusta pyytää. Tietysti tämän voisi hoitaa muiden töiden ohessa ja vähän sinne päin, mutta itseni tuntien näin eivät asiat tule menemään.
Ilta piti ensin käyttää pelinkirjoittamisen parissa, mutta jotenkin ajauduin sivuraiteelle ja päädyinkin lukemaan Not for the Faint-Heartedia ja sitten harjoittelemaan solmuja sekä virittelemään riggaustestirataa kotiini. Luulen osaavani nyt bowline on a bightin (mikä lie suomeksi, paalusolmu lenkissä?) ja onnistuin jopa ideoimaan jonkinlaisen puoliturvallisen tavan edetä luolassa samalla rigaten. Olisi kiva tätäkin päästä kokeilemaan jotenkin jossakin.
Perjantai, 11.11. 2011
Päivän viritys: Verhoripustimilla ja maalarinteipillä tehty jäljitelmä vertikaalisen luolan pultituksesta
En tajua Apache Tomcatia, enkä haluaisi olla sen kanssa missään tekemisissä. Kaipa se joitain asioita tekee hyvin ja jollekin Javan sankarille on intuitiivinen ja hyödyllinen, mutta minulle se on vaan hirviömäinen ohjelma, joka menee rikki pienimmästäkin muutoksesta ja jonka pääasiallinen taito on sanoa neljän ruudun mittaisella virheilmoituksella, että jossain tiedostossa on pilkku väärässä kohdassa. Tämä työpäivä menikin pääasiassa turhautuneen kiroilun merkeissä koettaessani saada tällaiseen kauhistukseen jotain tolkkua. Lopulta se tavallaan onnistuikin.
Kotona päästin sisäisen viisivuotiaani valloilleen ja ryhdyin rakentelemaan luolaseuran pikkujouluja. Ensimmäiseksi kokosin riggaus- ja poikkariharjoitusradan eteiseen. Saatuani sen valmiiksi sammutin kaikki valot ja testasin rataa otsalampun valossa. Kyllä se minua ainakin kovasti huvitti, mutta sisäinen viisivuotiaani saattaa omistaa suuremman osan henkisestä kapasiteetistani kuin on tavallista.
Vähän hankalan alun jälkeen palasin myös Metro 2033 -pelin pariin. Säädettyäni pelin näkökenttää pääsin eroon liikepahoinvoinnista ja pystyin uppoutumaan postapokalyptiseen menoon Moskovan maanalaisessa. Stalker tämä ei ollut: peli oli lineaarinen kuin Half-Life ja otti kontrollin pois minulta kohdissa, joissa hahmoni piti tehdä tärkeitä valintoja, mutta sen ulkoasu oli todella kaunis, maailma tuntui aidolta ja jotenkin pelin flow toimi. Ehkä olen vaan heikkona venäläisiin peleihin.
Viikonloppu, 12.-13.11. 2011
Ajankohdan turhautuminen: Jos et osaa koodata tekoälyysi systeemiä yksinkertaisten käskyjen ymmärtämiseen, älä tee peliisi tehtävää joka oikeassa maailmassa ratkaistaisiin pikaisella keskustelulla.
Metro 2033:n loppuosa oli järjen vievää roskaa. Olin valmis antamaan tälle pelille niin paljon anteeksi sen kauneuden ja tunnelmallisuuden vuoksi, mutta en sitä että se pakottaa minut paimentamaan itsemurhanhakuista hölmöä joka kävelee tyynesti omaan tuhoonsa (joka tietty lopettaa pelin) ja jolle et voi sanoa "paikka, anna kun ensin vähän siivoan" tai jolle ei voi antaa ensiapua. Lopuksi koko hommasta jäi paha maku suuhun. Älkää pelatko.
Muuten käytin aikani pelejä kirjoittamalla, piirtelemällä ja luolaseuran satunnaisia asioita hoitelemalla. Pientä mökkihöperöyttä oli kuitenkin havaittavissa, kun en käytännössä nähnyt yhtään omaan laumaani kuuluvaa ihmistä koko aikana.
Pyörittelin myös tosimaailman karttoja. Aina välillä olen koettanut selittää ihmisille rakkaan walesilaisen luolani mittasuhteita, ja nyt sitten sijoitin Ogof Ffynnon Ddun sisäänkäynnit sekä luolakartan Google Earth -tiedostoon (jota voi katsoa myös Google Mapsissa jos ei kaipaa kolmiulotteisuutta). Linkin avattuasi skaalan tajuamista auttaa, jos zoomaat kohtaan SWCC Cave Hut. Sen vieressä on kasa henkilöautoja joita voi sitten verrata luolaston kokoon.
Maanantai, 14.11. 2011
Päivän kummastus: Mikä pulju on Suomen Latu ja miksi luolaseuran pitäisi liittyä sen jäseneksi?
Työpäivä koostui ärsyttävästä pikkusilpusta ja töiden jälkeen kiipeily oli huonoa. Lohduttauduin kotona palauttamalla mieleeni php:n perusteita ja väsäämällä koodia asioihin, jotka ovat vaan odotelleet jo öh pari vuotta. Ei ollut älyttömän ahkera olo.
Tiistai, 15.11. 2011
Päivän ketterä kehitys: Kokemuspisteiden uusi sijainti ja lookki, versio 0.5beta. Sijainti on lopullinen, ulkoasu toivottavasti vielä elää. Lukijoiden kommentteja en aio kyllä vieläkään mahdollistaa, tässä kolkassa verkkoa vain minä olen äänekkäästi väärässä!
Marraskuinen päivä kulki kuin tyyppiesimerkkinä kaikesta, mikä tässä vuodenajassa on pielessä. Yö meni toisen käden uniongelmista kärsiessä ja aamulla olo oli täysin kuollut. Tajusin uusien kellokorttikäytäntöjen tarkoittavan, että minun olisi kuitenkin oltava varhain museolla huolimatta eilisillan töistä jos mielin joskus päästä eroon miinustunneistani. Ulkona oli kylmää, pimeää ja vastatuuli, selkä oli jostain syystä hieman kipeä, ja tämä oli vasta alkua.
Olin eilen ollut hurjan vikkelä tiedottaessani museolle juuri tapahtuneesta verkkofoorumien ja muiden tusinahärpätysten kautta tapahtuneista salasanavuodoista. Yliopiston tietohallinto oli paria tuntia myöhemmin saanut valmiiksi oman tiedotuksensa, ja sain käyttää tovin selittelemällä käyttäjille eroa linjauksissamme. Ymmärrän mistä yliopiston tietoturvavaatimukset tulevat -- oman laitoksen kanssa tunnen itse käyttäjäkuntani vähän paremmin, joten minun ei ole tarpeen antaa ihan niin yleisluontoisia ohjeita -- mutta toisaalta en halua myöskään sanoa käyttäjäkunnalle, että tehkää kuten minä sanon, ei kuten ylempi organisaatiotaho toivoo. Valitettavasti yhtäaikaa tämän tasapainoilun kanssa museon omiin salasanoihin iski tekninen ongelma.
Käydessäni tämän pulman kimppuun tajusin, että selkäkipu oli pahenemassa. Istuminen kyllä onnistui ongelmitta ja tuskattomasti, mutta yritykset nousta pystyyn aiheuttivat inhottavia tuskapiikkejä. Kun käveleminen kuitenkin oli yllättävän tarpeellista jopa kaltaiseni nörtin päivässä, eivät asiat olleet ollenkaan hyvin. Siirryin museolta tekemään töitä kotiin vielä kun pyöräily oli jotenkin mahdollista (ja vältin ilmeisesti palohälytyksen, joka olisi voinut rammassa kunnossani olla kiintoisa kokemus).
Ilta kului aika paikallaanpysyvissä merkeissä. Koska en oikein voinut kuin istua tietokonetuolissani, suuntasin energiani virittelyyn ja kevyeen koodailuun. Tuloksena Kokemuspisteetkin siirtyi viimein karmavector.org:iin ja samalla jätti taakseen kaikenlaista turhaa painolastia. Pari viritystä täällä on hieman villejä, toivottavasti mikään ei hajonnut.
Keskiviikko, 16.11. 2011
Päivän T-paitakuva: Kiitos Tom 1939 - 1945
Selkä ei vielä ollut oikein paraatikunnossa, joten päätin tehdä työt kotoa. Se oli melko hyvä ratkaisu, koska hommat vaativat keskittymistä ja museolla olisi voinut olla vähän liikaa distraktioita.
Jatkoin Kokemuspisteiden tuotekehittelyä. Aiemmin olen tehnyt valtaosan päiväkirjan automaatiosta unixin shell scripteillä, mutta nyt siirryin vastahakoisesti php:iin kun sitä pitää työn puolesta kuitenkin käyttää jatkuvasti. Tuloksena päivitysskripti, joka oli aiemmin 11 riviä sediä, putkia ja yleisiä hämäriä kikkoja muuttui viisinkertaisen kokoiseksi. Pah. Toisaalta obfuskaation kustannuksella sain tehtyä järjestelmän, joka melkeinpä osaa itse päivittää itsensä. Jos vielä laatisin vähän automatisoitua valitusta aateekoosta ja tyhmistä ihmisistä sekä tuon tuostakin väitteitä peleistä tai luolaretkistä, voisin antaa järjestelmän tuottaa kaiken sisällönkin eikä kukaan huomaisi mitään eroa moneen kuukauteen.
Torstai, 17.11. 2011
Päivän valinta: Käydäkö katsomassa Hawkwindiä vaiko Uriah Heepiä? New Order oli loppuunmyyty, ja Blaze Bayley ei ehkä kiinnosta ihan riittävästi...
Selkä ei vieläkään ollut ihan optimaalisessa kunnossa, mutta käveleminen onnistui jo, joten siirryin museolle tekemään töitäni. Kuten monesti, tästä seurasi välitön inspiraation menetys. Vähitellen kun hakkasin työlistaa sain oikeasti tehtyäkin jotain, mutta mikään suuri aikaansaamisen riemujuhla päivä ei ollut.
Pari päivää sitten postilaatikkoon oli pudonnut ilmoitus työtehtäviämme ja projektejamme sivuavasta kongressista/työpajasta Lontoossa. Koska tulevan luolaretken vuoksi satuin olemaan kaupungissa juuri kun kongressi alkoi, kysyin puolipiloillani kollegoilta kuuluisiko minun sitten osallistua kongressiin meidän edustajanamme. Tänään postilaatikkoon tuli museon johtajan kehotus tehdä juuri niin. Olin hieman hämmästynyt, mutta mielissäni. Isoin valituksen aihe työssäni tähän asti onkin melkein ollut, että minua ei lähetetä riittävästi komennuksille eksoottisiin maailmankolkkiin.
Töiden jälkeen katselin, mitä Lontoossa voisi tehdä kongressipäivien iltoina. Pelkästään musiikin osalta oltiin selvästi ylitarjonnan puolella. Ehkä kaupunkimatkailussakin oli nähtävissä jotain hyviä puolia. Arkisemmassa aherruksessa suoritin Mirin kanssa kauppakierroksen luolaseuran pikkujouluja varten. Stockmannin Herkusta löytyi kaikkea omituista ja kätevää. Yllättävän kätevästi kaupparetken pystyi tekemään kokonaan julkisilla -- ratikka kulki ovelta ovelle.
Viikonloppu, 18. - 20.11. 2011
Ajankohdan musiikki: Luolaballadeja joka lähtöön. Harrastajille suosittelen Mama Don't Allowia tai I've Been Everywhereä, muitakin saattaa huvittaa I Am Dark, I Am Deep.
Perjantaina töissä jatkoin kongressiasioiden selvittelyä ja yliopiston ulkomaanmatkustusbyrokratian avaamista. Samalla tein projektinhallinnallisia liikkeitä ja koetin hahmottaa scrumin syvintä olemusta. Sen jälkeen kotona jatkuivat bilevalmistelut asunnon lavastamisen ja sisustamisen myötä.
Lauantaina iltakuudelta sitten räiskähti käyntiin luolaseuran dramaattinen syyskokous ja pikkujoulu. Näiden yhdistäminen oli houkutellut kokoukseenkin paikalle ennätysmäärän ihmisiä, ja kotimme olohuone oli tusinasta luolaharrastajasta tupaten täynnä. Kokouksessa oli jopa ihan oikeita asioita päätettäväksi ja äänessä olivat muutkin kuin tavalliset epäillyt.
Virallisen osuuden jälkeen alkoivat pikkujoulut. Meillä oli ollut nokkela päätös järjestää tapahtuma teemalla "pimeys", joten asunnon ainoa valo tuli kävijöiden omista otsalampuista. Tämä loi asiaankuuluvan hämärän tunnelman. Luolista juteltiin, valokuvia ja videoita katseltiin, kalajuttuja kerrottiin, boolia nautittiin ja sopivan humalan saavuttamisen jälkeen harjoiteltiin solmuja, riggausta, köysissä liikkumista ja ahtautumista. Nämä olivat yllättävänkin suosittuja aktiviteetteja. Tapahtuman suunnitellessani olin todennut, että pariakymmentä henkeä ei viihdytetä ihan samalla tungokseen ja kovaääniseen musiikkiin perustuvalla kaavalla kuin viittäkymmentä, joten olin sitten lastenkutsuhenkisesti päättänyt tuoda kaikenlaista käytännön puuhastelua ylivilkkaille viikareille.
Joskus yhden jälkeen väsymys ajoi viimeisetkin vieraat ratikoihin ja pääsin nukkumaan. Sunnuntaina syötiin ylijäänyttä ruokaa, tavattiin bileet välttänyttä Riikkaa ja suunniteltiin itsenäisyyspäivän luolaretkiä.
Maanantai, 21.11. 2011
Päivän järjestelmä: SAP-matkahallinta. Huomattavasti parempi kuin Travel, jonka kanssa joskus kärsin.
Aivan poikkeuksellisen raskas maanantai sisälsi teknis-hallinnollista spagettia. Hakattuani lopulta tieni niiden läpi löysin toiselta puolelta ainakin semitoimivia järjestelmiä. Sain myös varattua kongressiliput, hotellin ja paluulennon Britanniasta. Eka työmatkani ulkomaille, jännää.
Kotona askartelin luolavermeitä ja lähettelin harrastusposteja. Jos vaikka loppuvuoden luolatoiminta olisi kohta selvillä niin voisi keskittyä roolipelaamiseen.
Tiistai, 22.11. 2011
Päivän tasapaino: Byrokraattisen aamupäivän lisäksi kävin illalla kiipeilemässä. Tainakin oli pitkästä aikaa seinällä. Kiivintä teki hyvää sielulle ja keholle.
Edellisessä elämässäni Turussa jouduin välillä tekemisiin yliopiston tietohallinnon sikariportaan hölmömpien ideoiden kanssa. Eräs aina välillä esiin pompannut ajatus oli, että yliopiston opiskelijoiden sähköpostit voitaisiin siirtää Googleen tai johonkin muuhun pilvipalveluun. Järjestään tämä ajatus ammuttiin alas älyttömänä. Tänä aamuna nykyinen yliopistonikin väläytteli samaa ajatusta it-ihmisten tapaamisessa.
Vaikka asia ei minua koskettanut kuin periferaalisesti, ilmaisin että tämä oli minusta huono ajatus monestakin syystä. Yliopistolla ei ole edes mitään helppoa tapaa arvioida, milloin joku on opiskelija ja milloin henkilökuntaa. Vaikka kerran ansaittua henkilökuntaosoitetta ei koskaan otettaisi pois, on luultavaa, että joku joka on opiskelijana tottunut käyttämään yhtä osoitetta ja järjestelmää ei koe mitään halua vaihtaa pois vaikka henkilökuntaosoitteen saisikin. Ja jos henkilökunnan edustaja tarvitsee sähköpostiltaan joitain ominaisuuksia, olen melko varma että opiskelija tarvitsee niitä myös.
On työlästä saada käyttäjät ymmärtämään, että heidän käsittelemänsä asiat ovat oikeasti sekä tärkeitä että potentiaalisesti arkaluontoisia. Kun he tämän uskovat, heidän pitäisi vielä käsittää, että jotkut palvelut ovat turvallisia näiden käsittelyyn ja toiset eivät. Erottelu luotettuihin ja ei-luotettuihin palveluihin ei ainakaan helpotu, jos organisaation tietohallinto ryhtyy vielä sotkemaan kuvioita. Yliopiston edun mukaista on tarjota yliopistoyhteisöön kuuluville heti alusta alkaen sähköposti palvelussa, johon organisaatio pystyy täysin luottamaan - käytännössä siis itse ylläpidetyssä järjestelmässä. En heti keksi, miten yliopisto pystyisi vaikkapa nykyisen kaltaisissa pilvipalveluissa takaamaan tietosuojan, yksityisyyden ja muut tärkeät ominaisuudet. Epäilen etteivät asiaa ajavat itsekään tähän luota, tai he varmasti koettaisivat säästää siirtämällä myös henkilökunnan postit pilveen.
Perusteina pilviselle kehityssuunnalle mainittiin, että näin monet muutkin yliopistot tekevät (mikä ei todellakaan ole mikään tae viisaudesta) ja että palvelut ovat halpoja. Saattaa olla, että jopa sana "ilmaispalvelu" mainittiin, mutta epäilen että tämä oli vain kiihdyksissä heitetty ajattelemattomuus. Jos näin ei ollut, argumentin käyttäjä pitäisi hyllyttää ymmärtämättömänä hölmönä.
Verkon ilmaispalvelulle sinä et ole asiakas, vaan tuote jota myydään mainostajille. Sinua pidetään tyytyväisenä vain niin kauan kuin olet kaupattavissa oikeille asiakkaille. Asiakkaiden mielen muuttuessa sinä olet täysin yhdentekevä. Ajatus tällaisella premissillä toimivan palvelun käyttämisestä mihinkään oikeaan on suunnattoman tyhmä ja lyhytnäköinen.
Keskiviikko, 23.11. 2011
Päivän litania: Yksi, kaksi, kolme, testaan
Pomo oli kadonnut lomalle Lappiin ja koira oli purrut paikkatietokoordinaattoria, joten olin työhuoneessani yksin. Soitin sitten koko päivän luolaballadeja samalla kun tappelin obskuurien tiedostojako-ongelmien kanssa.
Kotona luin Riikan minulle lainaaman Runawaysin. Kuten olin epäillytkin, pidin siitä kovasti. Se oli selvästi Rising Apocrypha-pelikampanjani sarjakuvaversio, mukavan pöhkö otos Marvel-universumin laitamaiden juttuja yhdistettynä aivan uusiin asioihin. Teinisupersankareista pitäville aivan ehdotonta luettavaa, sanoisin.
Tekniikkauutisissa, Kokemuspisteillä on RSS-feedi (johon linkkaamiseen en ole kyllä keksinyt virallisesti hyväksyttävää tapaa), merkintäkohtaiset pysyvät linkit ja melkeinpä oma domain. Päiväkirjani on saavuttanut viime vuosikymmenen! Tietty jos käyttäisin vaikkapa WordPressiä tämä kaikki olisi varmaan onnistunut sadasosalla ajasta ja vaivannäöstä, mutta nytpä asiat ovat juuri kuten minä tahdon, eivät kuten jokin softa tahtoo. Teknologia tottelee muotoa, ei päinvastoin. (Ja oikeasti oma säätäminen on vaan aivan liian hauskaa, jotta sitä tahtoisi jättää valmiin softan vastuulle.)
Torstai, 24.11. 2011
Päivän jonkinlainen saavutus: 6c+ -tasoisen reitin ylös asti könyäminen
Steamin syysale käynnistyi, ja huomasin ostaneeni kauhean kasan toivomuslistallani olleita tietokonepelejä pikkurahalla. Noita kaikkia en ikinä ehdi pelata, mutta veikkaan että niiden joukosta löytyy helmiä kokeiltavaksi. Ainakin Stalkerien suhteen odotukset ovat korkealla - Complete Mod teki ekasta osasta loistavan, ja toivon että kaksi muuta ovat kokeneet samanlaisia.
Hieman pelottavan kiipeilyn jälkeen päädyin katsomaan iranilaista elokuvaa avioerosta. Inhoan elokuvia, joissa pienet ihmiset riitelevät ja ovat inhottavia toisilleen -- inhoan yleensäkin epäinspiroivia arkielämän kuvauksia. Elokuvasta saattoi poimia jotain kuvaa siitä, miten Iranissa asiat ovat, mutta tämäkin saattoi olla yhtä harhaista kuin koettaa Speden tai Kaurismäen leffoista päätellä jotain suomalaisuudesta.
Perjantai, 25.11. 2011
Päivän fanisaavutus: Stalker Clear Sky Complete Mod
Raskas palaverointi sai aikaan väsyneen ja hieman lannistuneen olon. Tällä saattoi olla jotain tekemistä huonosti nukuttujen öiden ja pimeyden kanssa. Sittenkin huomaan toivovani lumettomien kelien jatkuvan, koska Helsingillä ei kahdesta viime talvesta päätellen ole lumelle mitään muuta sijoituskohdetta kuin kaikki pyörätiet. Pyöräily on melkein ainoa jokapäiväinen liikunta jota tulee harjoitettua, joten olisi kiva jos sitä oikeasti voisi tehdä vuoden ympäri.
Vapaalle päästyäni hyppäsin tietokonepeliin. Stalker: Clear Sky ainakin alkoi lupaavasti. Päädyin keskelle ryhmittymien välistä sotaa, hyppäsin sissiporukan mukaan rutiinikeikkana pitämälleni partiolle, joka muuttuikin itsemurhatehtäväksi vihollisen hallussaan pitämälle talonrauniolle. Kun muu ryhmäni oli ammuttu ja olin itse jäänyt kymmenen vihollisen piirittämäksi romahtaneen tiilitalon jäänteisiin aseenani pelkkä sahattu haulikko aloin toivoa, että olisin muutama pikatallennus sitten tehnyt hieman toisenlaisia valintoja. Mutta on mahtavaa pelata tietokonepeliä, jossa virhearvioilla on asiaankuuluvan tylyt seuraukset.
Steam kehtasi pistää lisää haluamiani pelejä alennusmyyntiin. Mutta epäilen, että siinä vaiheessa kun olen pelannut Clear Skyn, Call of Pripyatin, Dark Corners of the Earthin, The Voidin, Project Snowblindin ja Just Cause 2:n on jo uuden alen aika. Sittenkin huomaan, että kärsin kulutuskulttuurin uhrille ominaisesta It Must Be Mine -ilmiöstä. Ärsyttävää.
Lauantai, 26.11. 2011
Päivän olotila: Marraskuinen
Lujatahtoisesti jätin Clear Skyn avaamatta, ja sen sijaan tartuin kynään, paperiin ja Photoshopiin. Olin yön aikana saanut jonkinlaisen idean designistä peliä varten tarvitsemaani paikkaan, ja koetin piirtää sen.
Kuutta tuntia myöhemmin totesin, että jossain vaiheessa olen oppinut jotain piirtämisestä. Kuva, jonka olin kuvitellut olevan kaukana taitojeni ulottumattomissa, oli jotenkin ryöminyt päästäni näytölle. Mikään virheetön mestariteos se ei ollut, mutta kuten monet muutkin peliä varten tuottamani kuvat, se ajoi asiansa: sen avulla pelaajilla olisi edes jotenkin yhdenmukainen käsitys hankalasti kuvailtavasta asiasta.
Illalla oli vielä Valve-pelikampanjan pikkujoulutapahtumakin. Tapahtumassa oli byrokraattis-konsultatiivista ohjelmaa, joka vetosi kyllä minun harmaaseen sieluuni mutta ei tainnut juurikaan saada rakkautta muilta. Ohjelman päätyttyä ajauduin jokseenkin ahdistavaan keskusteluun, joka sitten synkisti koko illan. Ja juuri kun olin päässyt kuvittelemasta, että tästä marraskuusta selvittiin kunnialla ilman pahempia mustia mielialoja.
Sunnuntai, 27.11. 2011
Päivän tyhjäpäisyys: Kaikki mitä kenenkään tarvitsee tietää maailman johtajista
Pelimateriaalin kirjoittaminen ja tausta-aineistoon tutustuminen jatkui. Ulkona vallitseva koiranilma ei houkutellut. Onneksi olin kerrankin ostanut kotiin ruokatarvikkeita. Saatoin pysyä tyytyväisenä neljän seinän sisällä ja keskittyä luovaan prosessiin.
Maanantai, 28.11. 2011
Päivän kuvasto: Manhattan ennen valkoisen miehen saapumista
Tapeltuani muinaisten laboratoriokoneiden ja yliopiston sälähankintabyrokratian kanssa siirryin kotiin vetämään peliä. Sic Semperin jakso 29 oli vaihteeksi rytmiltään melko onnistunut, mutta juonenkuljetukseltaan melkoista ratakiskoa. Sittenkin se sisälsi kiinnostavia keskusteluja, omituisia rituaaleja ja ällöttävää keskiaikakuvausta.
Haluni saada peli etenemään edes jonkinlaista järkevää tahtia tappelee vastaan yksityiskohtien kaipuuni kanssa. Käyttäisin mielelläni vaikka miten paljon aikaa pelaajahahmojen detaljoiduihin toilailuihin lukuisissa vaihtoehtomaailmoissa, olivat ne sitten moderneja dystopioita tai historiallista kurjistelua. Tällä kertaa koin, että tasapaino ei välttämättä ollut täysin pielessä. Kieltämättä detaljit olivat sen 20. ja 21. vuosisadan kasvateille sen verran alleviivaavan ällöttäviä, ettei niitä tarvinnut käsitellä aikaa vievän hienovaraisesti.
Tiistai, 29.11. 2011
Päivän fiilis: Tänään ei varmaan olisi pitänyt nousta sängystä lainkaan.
Olo oli koko päivän jotenkin voipunut, ja oli kuin olisin eilen tehnyt polvelleni jotain josta se ei pitänyt. Ihan kuin kroppani haluaisi viestittää jotain muka todellisesta käyttöiästään. Ei tällainen nyt ollenkaan käy, tarvitsen toimivat raajat viikonloppuna maan alla.
Työpäivä oli enimmäkseen eteenpäin tuijottamista ja inspiraation jahtaamista. Olinpa taas hyödyllinen. Sentään päivän loppua kohden eteen tipahti vähän visaisempi ongelma jota sain ratkoa. Sain sen kyllä selvitettyä, mutten tyydyttävällä tavalla.
Kotona luin Not for the Faint-Heartedia ja haaveilin maanalaisista seikkailuista. Kolme päivää vielä ja sitten pääsee lähtemään.
Keskiviikko, 30.11. 2011
Päivän lukijakommentointi: Koska Kokemuspisteissä en halua keskustella, kävin Janosin blogissa olemassa mieltä asioista. Protokollat hyviä, yksittäisten frimojen omistamat palvelut eivät, ensimmäisen puutteiden korvaaminen jälkimmäisillä on vähän pelottava ajatus.
Blogilista ei enää millään tavalla suostu noteeraamaan Kokemuspisteiden päivittymistä. Ei sillä varmaankaan paljon merkitystä ole, koska luulen olevani ainoa, joka kyseistä palvelua enää käyttää.
Työpäivä oli jonkinlaista pienen skaalan kriisinhallintaa ja ympäriinsä säntäilyä. Sen jälkeen päätin, että kipeistä raajoistani huolimatta menisin kiipeämään. Seinällä meno oli heikkoa ja tuskallista, mutta siihen sisältyi myös yllättävän osaamisen hetkiä. Ja vähän kuten olin kuvitellutkin kroppani viestittävän, liikunta auttoi kipeisiin paikkoihin.
Kotona sitten selvisi, että huomiselle kaavailtu Ogofau a Dreigiaun viimeinen peli piti siirtää erään pelaajan sairastumisen vuoksi. Edes lyhyt Sic Semperin soolopätkä ei auttanut hävittämään tästä syntyvää harmia ja mielipahaa. Vitun marraskuu taas, onneksi se on nyt ohi.
