Huhtikuu 2011: Labyrintin läpi
Perjantai, 1.4. 2011
Päivän sääilmiö: Jäätävä tihku. Mikä huhtikuu tämä muka on?
Taittelin töissä kokoon datanjakojärjestelmää. Viime aikoina ylläpitotouhun tekninen puoli on ollut niin Windows-voittoista, että teki hyvää pitkästä aikaa palata komentoriville unixin pariin. Edes Linuxin dependencyhelvettiin ajautuminen ei tuntunut pahalta.
Kotona luin sarjakuvia. Invincible ei oikein sytyttänyt, mutta ötökkäkannen perusteella ostettu Exterminators oli kiinnostava ja persoonallinen. Sillä on kerronnalliset ongelmansa ja muutamaa hahmoa käsitellään aika tympeällä tavalla, mutta kirjoittaja on ilmeisesti ensimmäistä kertaa liikkeellä ja saattaa kehittyä. Kai tätä pitää hankkia enemmänkin.
Viikonloppu, 2. - 3.4. 2011
Ajankohdan faniposti: Nimetön kansan sankari tahtoo minun lähtevän taisteluun fasisteja vastaan. Kun minä olen diktaattori, fasistit joutuvat ensimmäisinä seinää vasten!
Pelinkirjoittelun, piirtelyn ja päähän jääneiden työongelmien lisäksi viikonloppuun kuului kerrassaan loistava K'kly-skenaario. Vihdoin kampanjan hienot NPC:t pääsivät revittelemään oikein kunnolla ja koettivat kilpaa pelaajahahmojen kanssa saada aikaan hirvittäviä sosiaalisia katastrofeja. Aivan liian monen pelikampanjan pulmana on pelaajahahmojen ja ei-pelaajahahmojen selkeästi näkyvät epäreilut erot - ei kykyskaalassa vaan toiminnallisissa tavoissa, mutta tässä hilpeää väärinkäsityskomediaa pidettiin yllä tasa-arvoisesti kaikkien osallistujien toimesta. Eikä peli kuitenkaan ollut pelkkää virhearviontihuumoria vaan taustalla oli edelleen oikeasti painavia asioita. Synkeämpi alavire pomppasi tuon tuosta esiin tutkijoidemme huulenheitossa.
Juuri tällaista menoa olen peleiltä kaivannut, ja juuri tällaista on omissa peleissäni viime aikoina ollut aivan liian vähän. Pyrkimykseni nopeisiin leikkauksiin ja kompressoituun tarinankerrontaan on selvästi vienyt tilaa simppeliltä inhimilliseltä kanssakäymiseltä. Pitää katsoa josko asiaa voisi korjata.
Maanantai, 4.4. 2011
Päivän hämmennys: Puoleenkuuhun siirtynyt tilipäivä on sekoittanut finanssirutiinini.
Sateessa pyöräileminen oli tylsää, töissä olin näköjään saanut kiinnostavat hommat tehtyä viikonlopun aikana ja jäljellä oli enää tylsiä jälkien siivoamisia. Päivä ei muutenkaan ollut inspiroivimpia ja käytin aikani pieniä bugeja jahtaamalla.
Kotona kävi ilmi, etten ollut muistanut maksaa viime kuun vuokraa. Onneksi tämä selvisi tiliotteita penkomalla eikä vaikkapa karhukirjeen kautta. Rahatilanne olikin näyttänyt epäilyttävän hyvältä, ei onneksi enää.
Kohti löntystelevät vaalitkin vaativat minua viimein etsimään ehdokkaan itselleni. Kun kaikki vaihtoehdot vaikuttivat vähän kehnoilta keskityin yksinkertaisiin perusarvoihin: ehdottomaan arvojen vapaamielisyyteen ja jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen ymmärtämiseen. Politiikka on kompromissien taidetta, mutta miten inhoankaan tarvetta tehdä kompromisseja kriittisen tärkeissä asioissa.
Tiistai, 5.4. 2011
Päivän eläin: Turvelehmä, suuri lempeä kasvissyöjä
Mikki avasi uuden scifikampanjansa. Pääsimme Nova Coepta -planeetalle pelaamaan kaivostoimintakonsultteja ja dokumenttiohjaajaa. Pioneerihenkistä semikovaa scifiä, selvästi juuri oikea kampanja minulle. Ensimmäisessä pelissä vasta jäätiin jumiin viidakkoon, ja kohdattiin paikallista eläinkuntaa. Museolla työskenteleminen on opettanut minulle kaikenlaista luontoharrastajista ja hahmoni osasikin nauttia ympäröivästä vieraasta ekologiasta aivan täysillä. Harmi etten osaa piirtää uskottavia eläimiä, muuten huvittaisi kokeilla tuhertaa kuva joka ainoasta öttiäissestä, joka pelissä vilahtaa.
Keskiviikko, 6.4. 2011
Päivän sitaatti: "I must become that which strikes fear into the heart of drama everywhere."
Olin odottanut tämänpäiväistä suunnanhakupalaveria jonkinlaisella kauhulla, mutta sepä olikin varsin rakentava. Tietohallinto esitti näkökohtansa, johto tekee niiden pohjalta päätöksen, ja kun päätös on tehty, vastuut ovat siellä missä niiden pitääkin olla, ja tiedämme mitä meidän on tehtävä.
Sain myös käytyä äänestämässä. Nyt voin varmaan vähät välittää poliittisesta sirkuksesta. Välttääkseni kiusausta kuitenkin lukea demokratiauutisia uppouduin sarjakuviin. Luin viikonloppuna aloittamani Walkyverse-jatkumon sarjakuvat ison tarinakaaren loppuun. Sarjakuva oli lähtenyt käyntiin 1997 ja päättynyt 2004, ja kokonaisuudessaan tarina oli aika rokkaava. Se oli myös aivan älyttömän synkkä, ja jos en olisi tiennyt sen olleen päättynyt tarina, en välttämättä olisi jaksanut ryhtyä sitä lukemaan.
Kuluttavan ja eeppisen scifirämistelyn päätyttyä katselin tekijän muita tuotteita ja vastaan tuli -- suokaa anteeksi lipsahdukseni englantia muistuttavaan kieleen -- the genius that is Shortpacked. Pätkiä tästä olin lukenut aiemminkin, mutta kaikki parhaus oli selvästi jäänyt vielä kokematta. Walkyssa ei varsinaisesti ollut mitään kovin uutta, mutta tekijällä oli selvästi jäänyt luovuutta varastoon ja päättömät juonenkäänteet saivat minut hihittämään ääneen.
Torstai, 7.4. 2011
Päivän totuus: Dare on vaikea, on varmaan siis vokaaliin päättyvä viikonpäivä.
Kevään liikuntapuuhien aloittaminen on mennyt vähän niin ja näin. Pyöräillä ei ole viitsinyt koska ulkona on tullut koko ajan naaman täydeltä jäätävää tihkua, kiipeilyaikataulutkin ovat menneet miten sattuu. Tänään sain vihdoin vähän kiivettyä, jotakuinkin niin hyvin kuin voisi odottaa. Kahden viikon kuluttua on oltava hyvässä kunnossa luolaretkien vetämistä varten, saa nyt nähdä.
Muissa aiheissa, löysin taas hankalat ominaispiirteeni kun naistenlehti otti yhteyttä luolaseuraan ja ilmaisi kiinnostuksensa harrastuksesta. Yhteydenotto oli objektiivisesti täysin asiallinen mutta sittenkin siinä esitetty toive päästä mukaan retkelle "naisporukassa" ajoi minut ihan solmuun. Minulla ei ole mitään välineistöä suhtautua moisiin pyyntöihin, ja jo aiheesta kirjoittaminenkin on vaikeaa.
Koen eläväni onnellisessa kuplassa tasa-arvoasioiden suhteen. Kaveripiirissä sukupuolinen segregaatio on melkeinpä tuntematon käsite, eikä minun tarvitse oikeastaan koskaan aktiviteettejani pohtiessa miettiä osallistujien kromosomeja. Tiedostan että kaikkialla näin ei ole. Yritän hahmottaa, että "naisporukka" on joillekin erilaisissa olosuhteissa eläville turvallisuusjuttu, että yhdenkin miehen tuominen mukaan mihin tahansa aktiviteettiin tekee aktiviteetista automaattisesti heille ahdistavan tai tuo mukaan valta-asetelmia tai jotain vastaavaa. Älyllisesti pystyn hahmottamaan, että on tärkeää korostaa että harrastukset ovat sellaisia joita voi tehdä ilman pelottavien äijien osallistumista...
... ihan aikuisten oikeasti? Luulin että olimme jo ohittaneet tällaisen vaiheen ja siirtyneet sen tuolle puolelle? Ainakin minulle pyyntö päästä jonnekin "naisporukassa" on yhtä vastenmielinen kuin pyyntö päästä jonnekin "vaan miesten kesken" - ensimmäinen reaktio on ilmoittaa, että toiminta on tasa-arvoista ja että sitä harrastavien on vaan opittava hyväksymään toisenkin sukupuolen edustajat. Kaikki syyt mitkä tästä poikkeavat ovat minusta todella loukkaavia molemmille osapuolille, asettavat yhtä sukupuolta edustavat avuttoman uhrin asemaan ja demonisoivat toista. Täsmälleen sama reaktio tulee ATM-uskovaisten itkusta siitä, miten pahat naiset sortavat hirveällä pimpsallaan suloisia ja pelkkää hyvää aikovia ei-rikollisia miehiä.
Tiedän että sukupuoliseen erotteluun liittyvät asiat ovat helppo tapa painella minussa kaikkia vääriä nappeja. Onneksi minun ei varmaan tämän enempää tarvitse tätä asiaa ajatella. Onneksi arkeni ei sisällä tämän kaltaisia ongelmia. Onneksi Kokemuspisteissä ei ole lukijoiden kommenttimahdollisuutta, koska tästäkin asiasta Internet on vaan niin äänekkäästi väärässä.
Perjantai, 8.4. 2011
Päivän voitto: Exchangen toistuvien virheiden hävittäminen
Joskus kauan ennen minun aikaani museolla lahosi sähköpostipalvelin. Sähköpostijärjestelmä siirrettiin toiselle palvelimelle, mutta vanhan palvelimen haamut jäivät yhä kummittelemaan sähköpostiin ja aiiheuttivat kummallisia virheilmoituksia sekä häriöitä. Olen koettanut nirhiä niitä irti vähän kerrallaan. Tänään viimein saavutettiin tilanne jossa sähköpostipalvelimemme ei jätä lokiinsa kasapäin varoituksia ja/tai virheitä. Homma oli jokseenkin työläs, mutta nyt ylläpidettävä systeemini on viimein kunnossa. Maanantaina museo varmaan ilmoittaa, että koko roska ajetaan alas.
Palkitakseni itseäni luin Shortpackedia myöhään yöhön. Se edelleen vetosi sarjakuvafaniin minussa tekemällä ilmaisumuodollaan oivaltavia asioita, ja olemalla samalla korkeaenerginen sekä hahmolähtöinen. Shortpacked herätti halun tehdä roolipelikampanja, joka käyttää samanlaista ilmaisumuotolähtöistä tarinankerrontatapaa ja on ylpeä juuristaan. Löytyisiköhän tähän aikaa ja luovuutta?
Viikonloppu, 9. - 10.4. 2011
Ajankohdan kirjoitelma: Miksi piraatit eivät kelpaa - aika lailla omiani vastaavia näkemyksiä Piraattipuolueesta
Velman tupareissa join hieman liikaa alkoholia, ja kun tarjolla ei ollut mahdollisuutta pysyä liikkeessä, paholaisliemi sai minussa aikaan lähinnä väsyneen olon. Hölmöä. Velma itse oli muuttanut pois erityistalousalueen syrjämailta Töölöön ja syötti vierailleen mm. biohasardikuvioitua suklaakakkua. Aika tyylikästä ruokaa.
Sunnuntaina yritykset käydä kiipeilemässä kilpistyivät Kiipeilyareenan tukkoisuuteen. Näköjään turkulaiset olivat saapuneet sankoin joukoin paikalle, ja kun paikalla pidettiin vielä kurssia tai paria, ei sekaan kertakaikkiaan mahtunut. Niinpä päivän liikunta vaihdettiin pyöräilyyn.
Aloin ostaa autoa pala kerrallaan. Ensimmäinen ostamani palikka oli GPS, johon ensi töikseni merkitsin Penwylltin. Enää eivät brittiläiset autovuokraamot nylkisi minua valtavilla laitevuokrillaan.
Maanantai, 11.4. 2011
Päivän takapakki: Virheettömästi toimiva Exchange on haave vain
Viikonlopun aikana kaikki perjantaina paikalleen asentamani korjaukset olivat jotenkin menneet rikki. Maanantai oli jokseenkin maanantaihenkisempi kuin mihin olen täällä tottunut. Töissä meni aika pitkään mutta illan peliin ehdin silti ajoissa.
K'kly jatkoi hahmojen ihmissuhdepöljäilyyn keskittyvällä linjalla, joskin mukaan tuli tällä kertaa myös murhayrityksiä, ruumiiden kätkemisiä ja kiellettyjä kirjoja. Hahmoparkani veti taas aika lyhyen korren ja sai välittömästi karmisen rangaistuksen pahoista teoistaan. Maailmankaikkeus ei ole indifferentti, se on aktiivisen pahansuopa. En osaa päättää kumpi on pahempi vaihtoehto.
Tiistai, 12.4. 2011
Päivän fiilis: Lannistunut
Raskaanpuoleinen työpäivä kului palavereissa ja Drupalin saloissa. Muutaman tunnin tauon jälkeen pääsin takaisin töiden pariin Microsoft-päivitysten avulla. Palvelimia boottaillessani tein samalla muutaman testin joilla mittailin järjestelmiimme tekemiäni muutoksia. Testit epäonnistuivat järjestään. Fiilis tästä ei ollut kovin hyvä. Jatkoin pakertamista puoleenyöhön, sitten muistin huomisaamun varhaisen heräämisen ja pakotin itseni nukkumaan. Raskas on yksinäisen ylläpitäjän osa.
Keskiviikko, 13.4. 2011
Päivän huvituksen aihe: Sitkeästi internet-väittelyn voittamista yrittävät piraatit ja piraattimieliset.
Aamu alkoi hienolla epäonnistumisella. Museo oli julkistamassa Lintuatlaksen, paikalla oli mediaa ja yleinen kiinnostus oli suuri; minun vastuullani oli julkistustilaisuuden striimaaminen nettiin, jota en sitten tietenkään saanut toimimaan. Yliopiston videoneuvottelupalvelu, jota hieman epäintuitiivisesti koetin käyttää tähän, oli nurin aivan esityksen alkuun saakka, joten virityksiä ei voinut testata ja monitorointikone pantiin varastriimauksen käyttöön. Päästriimi toimi nykien, verkkoyhteys ei ollut kunnossa ja ilman monitorointia oli mahdotonta korjata lähetyksessä ilmeneviä ongelmia.
Suhtauduin toimintahäiriöön lopulta yllättävän tyynesti, enkä tapojeni vastaisesti kehittänyt siitä itselleni mitään massiivista ahdistusta ja arvottomuuden tunnetta koko loppupäiväksi. Olen varmaan jossain vaiheessa mennyt vähän kypsymään tai jotain. Hieno hedelmä minusta vielä tulee.
Illan kiipeily ei ollut historian parasta, jos nyt ei aivan surkeaakaan. Olisipa Katajanokalla oma boulderi niin voisi käydä siellä joka päivä temmeltämässä.
Torstai, 14.4. 2011
Päivän buginmetsästys: Miksi smtp-palvelin ei välitä viestejä?
Jostain syystä olin lupautunut edustamaan museota satunnaisen ohjelmistopalvelun myyntitilaisuudessa. Kyseinen palvelu vaan ei ollut sellainen, jonka vakavisssamme aikoisimme hankkia tai jonka käyttötarkoituksista minulla olisi selvää kuvaa. Niinpä kun tilaisuus lähti kellojen ja pillien esittelysuuntaan, keskityin piirtämään muistilehtiööni kuvaharjoitelmia ja prosessikaavioita aivan toisista asioista. Tehokkaampaa olisi ollut viettää aamupäivä kotona. Sentään tästä sai ilmaisen lounaan.
Aiemmin osoittamani tyyneys rapisi iltapäivästä törmätessäni ammatilliseen typeryyteen, johon kollegat yliopiston keskitetyissä palveluissa näyttivät syyllistyneen. Lisäksi löysin täysin käsittämättömän bugin postinkulussa. Onneksi viikon kuluttua olen Walesissa tietokoneiden tavoittamattomissa.
Perjantai, 15.4. 2011
Päivän laimeus: WWF kutsui minut mukaan 50-vuotisjuhlaansa. Juhla järjestetään eksoottisella Luonnontieteellisellä museolla. Halukkailla on mahdollisuus opastettuun kierrokseen Maailman luonto -näyttelyssä. Epäilen että juhla jää väliin.
Helsingissä pidettävät luolaseuran jäsentapaamiset houkuttelevat paikalle selvästi enemmän väkeä kuin Turun vastaavat. Kaislassa tuli suunniteltua kesälle ideoituja kotimaan luolaretkiä, selailtua alan kirjaa ja ennakkohehkutettua Walesin retkeä.
Jonkinlainen delegaatio sukeltajia ja luolaharrastajia saattaa suunnata Borneoon vuoden lopusta. Kiusaus lähteä mukaan on kova, mutten tiedä lainkaan mistä kiskoisin loma-ajan tätä varten. Museon lepakkotutkijat saisivat kansainvälisen lepakkovuoden kunniaksi innostua tekemään massiivisen lepakkoluolakierroksen kautta maailman, ja ottaa minut mukaansa luolaspesialistiksi.
Viikonloppu, 16. - 17.4. 2011
Ajankohdan sitaatti: "You cannot have my civilization! I was using that!"
Lauantaina oli ollut tarkoitus roolipelata, mutta peli olikin peruuntunut. Asioiden päin helvettiä meneminen pysyi mukavasti koko viikonlopun teemana. Bond-maratonissa vuorossa oli Moonraker, joka oli vielä hirveämpi kuin olin muistanut. SRT-harjoittelemaan ei selvitty. Nämä olivat pikkuharmeja sunnuntain eeppiseen katastrofiin verrattuna.
Mascotin vaalivalvojaisissa tuijotin kavereista koostuvan vertaistukiryhmän kanssa haavi auki, kun talousoikeisto ja junttioikeisto keulivat murskavoitot eduskuntaan. Teknisesti SDP oli kakkonen, mutta Preussinsuomalaisten murskaava voitto jätti koko homman seuraamisesta auto-onnettomuuden katselemisen fiiliksen. Tämäkö on kombinaatio, jonka vapaa demokratia ja maailman paras koulutusjärjestelmä saavat aikaan? Nyt meillä on sitten tottavie lainsäädäntö ja kohta toimeenpanovalta, jotka olemme ansainneet. Kauhukuvat perussuomalaisista ympäristö-, sisä- ja kulttuuriministereistä meinasivat ajaa minut tarttumaan pulloon. Tämä olisi kai voinut vielä mennä jotenkin huonomminkin; sentään Suvi Lindén ja Paavo Väyrynen katosivat jonnekin poliittiseen unohdukseen ja toiseksi suurin puolue oli SDP eikä esimerkiksi Keskusta. Siltikin, vittu saatana.
Maanantai, 18.4. 2011
Päivän saavutus: Pakkaaminen retkeä varten on valmis, jopa kaksi päivää etuajassa
Oikeistovoitto ei ollut pelkkää pahaa unta. Aamulla Kampin cityhuuhkajan poikanen oli kuullut vaalituloksesta ja yrittänyt itsemurhaa hyppäämällä kadulle. Päivä meni töiden osalta pikkuhommien parissa, mihinkään suurempaan ei yksinkertaisesti riittänyt energiaa.
Sen sijaan ensimmäistä kertaa elämässäni liityin puolueeseen. Jos vaalitulos ahdistaa, mene toki ja tee samoin.
Tiistai, 19.4. 2011
Päivän sääennuste: Penwylltissä +21 astetta
Kävi ilmi, että minulla oli kasa käyttämättömiä lomapäiviä. Tämä olisi pitänyt tajuta aiemminkin. Joka tapauksessa tein ainoan järkevän päätöksen ja otin heti seuraavan päivän lomaa. En ihan voi lomailla jokaista perjantaita juhannukseen saakka, mutta jotain sen suuntaista voisin kyllä tehdä. Tai sitten vaan odottaa ensimmäisiä lämpimiä säitä ja ottaa viikon kiipeilyloman.
Portal 2 ilmestyi myös. Pitää varmaan sulkea internetti kuukaudeksi jottei spoilaudu vahingossa. Onneksi jotain sellaista oli jo suunnitteillakin.
Keskiviikko, 20.4. 2011
Päivän muuvi: Hypätään isolta otteelta kohti selän takana olevaa kahvaa ja koetetaan olla lyömättä päätä kattoon
Aloitin lomapäiväni boulderoinnilla. Se sujui yllättävän hyvin vaikken ollutkaan tehnyt sitä aikoihin. Sen jälkeen vipelsin ympäri kaupunkia tekemässä viimeisiä matkavalmisteluja, tulostamassa boarding passeja ja hankkimassa arkista tavaraa.
Illalla ehdin vielä katsoa Imperiumin vastaiskun. En osaa vieläkään sanoa, pidänkö siitä vain koska olen nähnyt sen alunperin tosi herkässä iässä, vai onko sillä oikeasti paljon ansioita. Päätän jälkimmäisen olevan totta.
Varhain nukkumaan, huomenna kohti lampaiden ja luolien maata.
Torstai, 21.4. 2011
Päivän lintulaji: Spotted Cauliflower Thief
Helsinki-Vantaan lentokenttä
Taksin lähtiessä aamukuudelta soitan Tonille kuten on sovittu, mutta hänpä ei vastaakaan. Hän ei myöskään odota kadulla kotinsa edessä. Postinkantajan (tai lehdenjakajan) avulla minä ja Taina pääsemme sisään porraskäytävään, mutta ovikellon soittoonkaan ei vastata. Lopulta hyppäämme takaisin taksiin ja lentokentälle.
Kentällä on massivaalinen tungos ja matkatavaran kuljetushihna on levinnyt. Toniltakin tulee soitto: hän on nukkunut pommiin, mutta syöksyy nyt taksilla kenttää kohti. Koneeseen ehtimisen mahdollisuudet näyttävät huonoilta. Koetan vakuuttaa check-in -tiskiä, että tulossa ollaan, koettakaa pitää luukku auki vielä tovin kauemmin.
Älyttömästä ruuhkasta johtuen jopa minä ja Taina kohtaamme muun ryhmän vasta portilla. Koneeseen kiskotaan matkustajia. Jake, Elina ja Ralf sijoittuvat koneen perälle, minä ja Taina saamme peräkkäiset paikat keskeltä. Kone ei lähde aivan nopeasti, kentän tungos on viivyttänyt muita vielä enemmän. Lopulta jopa Toni ilmaantuu, ei edes aivan viimeisenä henkilönä joka sisään pääsee.
Heathrow
Useilla Walesin-matkoilla kehitetty rutiini särkyy, kun Lontoossa matkatavararalli ei syljekään ulos minun ja Tonin laukkuja. British Airwaysin tiski toteaa niiden olevan ties missä, ja täytättää meillä laukkujenkatoamiskaavakkeen.
Otan kriisin yllättävän hyvin. Laukut tulevat perässä omia aikojaan, BA lupaa toimittaa ne majapaikkaamme heti kun ne saapuvat. Siirrymme autovuokraamoon ja poimimme kuuden hengen ryhmällemme kaksi pientä kulkuvälinettä. Pohdimme pitäisikö toisen autokunnan jäädä odottamaan vielä puuttuvia laukkuja, mutta lentoyhtiö sanoo ettei niin kannata tehdä. British Airwaysin byrokratia on englantilaisen ääliömäistä: se on hyvä estämään asiallista toimintaa ja huono ratkaisemaan oikeita ongelmia. Lomakkeita täyttäessämme saimme ristiriitaisia ohjeita, joiden tuloksena puhelinneuvonnan käyttäminen vaatii hieman ärräpäitä ja ylimääräisten renkaiden läpi hyppimistä. Viimein saan virkailijan tajuamaan, että olemme menossa luolaretkelle ja että laukkujen sisältö on kriittistä toiminnallemme; hän lupaa lähettää ne meille todella nopeasti. Tyydyn tähän.
Pakkaudumme autoihin ja suuntaamme länteen. Vasemmalla puolella ajaminen tuntuu jo täysin luontevalta, joskin kaupunkiliikenteessä tulee yhä aina välillä haettua oikeita ryhmittymiskäytäntöjä ja väistämissääntöjä.
Penwyllt
Täsmällisyydellä jota mikä tahansa sotilasoperaatio voisi kadehtia autokuntamme kohtaavat uudelleen Pontardawen hypermarketissa. Tien päällä olen ehtinyt polttaa päreeni British Airwaysin matkatavaratoimituksen puhelinvirkailijaan jolle koetin antaa SWCC:n päämajan oikeaa osoitetta. Walesissa yllättäen paikannimet ja kadunnimet ovat kymriksi, eivätkä englantilaiset tietenkään ymmärrä toista kotimaistaan edes vahingossa. Fiilikset laukkujemme kohtalosta ovat aika matalat.
Saavumme SWCC:lle loppuiltapäivästä. Olen jo alkanut soitella walesilaisia tuttuja läpi ja kertoa lainakaman tarpeesta, sekä ilmoittanut Mirille että kaikki minulla ollut varavarustus seikkailee nyt jossakin Ulambatorin ja Dar es Salaamin välissä. Kokonaisuudessaan Walesiin on saapumassa luolailemaan yhdeksän suomalaista, mutta kolme viimeistä tulee paikalle vasta huomenna.
Vielä toistaiseksi mökillä on vähänlaisesti ihmisiä. Valtaamme majoituksesta sekahuoneen. Opetan ekaa kertaa täällä oleville Ralfille ja Tonille talon käytännöt. Luolamökin näkeminen nostaa mielialaani: paikka tuntuu todellakin toiselta kodilta. Paikalle tipahtaa tuttujakin, ja kuten arvelin ja toivoinkin, he ovat keränneet kaappiensa nurkista vanhoja varusteitaan lainattavaksi meille.
Päivän viimeisenä virheenä syömme vahingossa jääkaapista Ianin kukkakaalin. Suomi Finland perkele.
Perjantai, 22.4. 2011
Päivän ällistys: Miten vaikeaa voi olla saada kiireelliseksi merkitty matkatavaratoimitus perille 12 tunnissa, tai edes 24 tunnissa?
Penwyllt
Harveyn auton takaosa on täynnä ylimääräistä luolakrääsää. Yhdistettynä eilen Iainilta saamiimme tavaroihin ja luolamökin nurkista löytämiimme saappaisiin meillä on riittävästi kalustoa korvaamaan minun ja Tonin puuttuvat tavarat yksinkertaisilla retkillä. Tarkoitus on aloittaa peruskierroksella.
Ylimääräisiä suojia ei kuitenkaan ole, ja tämä hieman huolettaa. En halua rikkoa hentoja polviani, mutta polvisuojatta minun on kuitenkin liikkeelle lähdettävä. Syötyämme tuhdin aamiaisen pidän ihmisille lyhyen toimintasuunnitelmapalaverin ja sitten piiskaan kansan liikkeelle. Polku luolamökiltä yläsisäänkäynnille taivalletaan hitonmoisessa helteessä.
OFD II
Luolan portista laskeudutaan miellyttävään viileyteen. Hetken pysähtyminen ja valojen sammuttaminen toteuttaa maanalaisen maailman hiljaisuuteen ja sopeuttaa silmät pimeään. Kuuden hengen ryhmämme lähtee taivaltamaan vuoren sisuksiin.
Maanalaiset suunnistustaitoni eivät ole yhdeksässä kuukaudessa ihmeellisesti kohentuneet, ja ensimmäinen reitiltä eksyminen tapahtuu jo ennen Gnome Passagea. Lainavaloni on aivan säälittävän heikko ja haalarini alla on ainoastaan lainattu tekninen kerrasto, ei fleeceä. Polvisuojien puute karmii. Näistä seikoista huolimatta retkue taittaa hyvin matkaa.
Alas Corkscrew'n lohkarekasaa, alas Salubrious Streamin puroa, yli Maypole Inletin kuilun, pohjalle Cross Riftiin ja retkemme kaukaisimpaan pisteeseen Shatter Pillarille. Kivi ympärillä on kaunista. Matkatavarasäädön ja työasioiden aiheuttama stressi katoaa valintojen muuttuessa miellyttävän yksinkertaisiksi: mihin asetan jalkani, mistä kiinni pitämällä pääsee alas, mikä mustista aukoista ympärilläni on oikea reitti.
Ekakertalaisemmekin oppivat OFD:ssä liikkumisen nopeasti, ja hankalissa paikoissa kokeneemmat näyttävät oikeat menettelytavat. Eihän tämä varsinaisesti vaikeaa aktiviteettia ole, pitää vaan muistaa hyödyntää kaikkia kuutta raajaansa. Tämä taito monilta unohtuu leikki-iän jälkeen, mutta luolassa se palaa äkkiä.
Syömme eväitä Shatter Pillarilla. Luennoisin mielelläni geologiasta ympärillämme, mutten tosiaankaan tiedä siitä tarpeeksi. Jatkamme Selenite Tunneliin ottamaan valokuvia ja palaamme purolle ylittämällä President's Leap -kuilun. Kierrämme ylös Arete Chamberin ja Big Chamberin kautta, sitten teemme vielä poikkeaman Speedy Caverille jossa kokeillaan semihankalaa släbikiipeilyä ja katsellaan hämmentäviä luolamuotoja.
Nousemme auringonvaloon neljän tunnin jälkeen. Ensimmäinen luolaretki on ollut hieno, pitkä ja väsyttävä, kuten aina. Raajat eivät vielä ole tottuneet maanalaiseen menoon, huomenna lihaksia sattuu. En ole itse palellut tai kolhiintunut varusteiden köykäisyydestä huolimatta. Ehkä olen oppinut jotakin.
Penwyllt
Luolakartan ääressä käymme läpi reittimme ja käymme pikaisesti läpi kysymyksiä ja kommentteja. Huomiselle edessä on OFD I jahka retkien johtajat saadaan paikallle.
Ruuan, venyttelyn ja sosiaalihömpän ohessa koetan jäljittää puuttuvia laukkujamme. Ne ovat saapuneet maahan edellisenä iltana, ja BA on siirtänyt ne kuriirifirmalle, jonka puhelinnumerossa vastaa vain tietokone. Siltäkin raporttien saaminen on yllättävän hankalaa, koska verkkoyhteyttä luolamökillä ei ole ja puhelinkin löytää kentän vaan jos seisoo mökin pihalla oikeassa kohdassa oikeassa asennossa. Tietokone vihjaa, että romut saattaisivat olla luolamökillä aamukahden aikaan, mutta iltakymmeneltä minulle soittaakin pakukuski, jonka takakontissa tavaramme ovat. Hän kertoo olevansa perillä huomisiltapäivästä, mikä tarkoittaa että myös OFD I:n reissu on tehtävä lainavetimissä.
Suuri harmistus valtaa minut. Tämänpäiväisillä kamoilla ei oikeasti luolan märistä alaosista selviä: saamme ehkä juuri ja juuri kokoon riittävästi varusteita yhdelle, mutta näyttää siltä että minun on jätettävä retki väliin. Kiipeän vuoteeseen mököttämään. Taina huomaa ahdinkoni, käyttää hetken ylivertaisia verkostoitumistaitojaan ja pelastaa tilanteen sumplimalla meille jostain kasan luolavöitä sekä lehmänhäntiä.
Puolenyön aikoihin myös Miri, Velma ja Susanna selviävät paikalle. Suomalaisblokki täyttää nyt koko sekamajoitushuoneen, lähes kirjaimellisesti.
Lauantai, 23.4. 2011
Päivän tietokonepelismi: Ability Unlocked - OFD I Leader
OFD I
"Ladies and gentlemen, welcome to the Finnish Caving Society round trip into Ogof Ffynnon Ddu One. This trip is supervised by the South Wales Caving Club. Our time in is 11.00 and our estimated time of exit is 15.30. We'll start out with the streamway and come back through dry sections of the cave. Please be aware that this is a non-photographing trip."
Susanna avaa ekakertalaisen oikeudella OFD I:n luukun, ja kohtaa sen alta puhaltavan kylmän ilmavirran. Laskeudun hänen perässään pimeyteen. Päälläni on hätäisesti koottu lainakalusto, ryhmäni on viisi henkeä joista kaksi on ensimmäistä kertaa tässä osassa luolaa. Aikataulu on tiukka eikä itse laatimani. Lisäksi sain juuri ennen lähtöä kuulla, että retken virallisena johtajana toimiva Iain ottaa minulta OFD I Leaderin näyttökokeen tällä reissulla. Olen viimeksi ollut OFD I:ssä 9 kuukautta sitten, enkä ole ehtinyt lainkaan harjoitella.
OFD I Leaderin on osattava löytää oikea reitti, arvioida luolan pohjalla kulkevan virran korkeus ja viedä ryhmä turvallisesti sitä pitkin, tunnistaa pakotiet tulvan varalta, saada kaikki ylös virrasta sekä kuljetettava heidät ulos sokkeloista kuivaa osaa pitkin. Kuljen alkumatkan seurueen ensimmäisinä, kiinnostavissa kohdissa pysähdyn ja selitän ryhmälle sekä Iainille kohdan merkityksen ja sen vaikutukset retken turvallisuuteen. Koetan samalla pitää retken tahdin ryhmällemme sopivana ja antaa heille aikaa nauttia kivestä ympärillämme.
Vesi on hyvin matalalla, joten kulkumme on kevyttä. Virrassa kahlaaminen pitää virkeänä ja kuivat osat ovat kauniita. Huomaan muistavani olennaiset asiat yllättävän hyvin. Näin korkealla vesi saa olla jotta siihen voi vielä mennä, tällä tavoin ylitetään syvät kuopat, tämä on kohta johon paetaan jos vesi alkaa nousta, näin mennään ylös tästä, näin alas tästä. Suurempia suunnistusvaikeuksia ei ilmene. Viisi henkeä etenee etenkin loppupään jännittävissä ryöminnöissä ja liukumäissä hitaasti. Minulla ei ole aikaa huolehtia omalta osaltani korkeista tai ahtaista paikoista, koetan keskittyä siihen että muu ryhmä toimii turvallisesti.
Melko tarkalleen annetussa ajassa palaamme luolan alkuosiin. Kohtaamme Mirin tiimin joka on juuri lähdössä samalle retkelle. Sitten nousemme ylös. Iain toteaa, että suoritukseni oli hyväksyttävä, ja että seuraavassa SWCC:n hallituksen kokouksessa hän esittää minua OFD I Leaderiksi. Yay!
Edes raskas kävely kuumuudessa ylös luolamökille ei hidasta riemuani. Leaderina voin tehdä itsenäisiä tutkimusretkiä nyt myös luolan alimpiin osiin, en ole enää sidottu pelkkään yläsisäänkäyntiin ja Cwm Dwriin. Lisäksi jos satun päätymään tänne joidenkin brittituttujen kanssa voin näyttää heille paikkoja missä tahansa. Tietenkään Cwm Dwrissa en vielä osaa kulkea kovin hyvin, pitäisi varmaan opetella.
Penwyllt
Alunperin harkitsin Ralfin kanssa Cwm Dwrin reissua illasta, mutta energiatasot putoavat nopeasti ja päätämme jättää retken väliin. Mirin ryhmäkin palaa onnistuneelta retkeltään. Ruokailu ja kauppareissu väsyttävät, kuumeinen olo palaa ja tuo mukanaan henkisen vaikeilun ja täysin aiheettoman kiukuttelun. Pienenä valopilkkuna kadonneet matkatavarat löytävät viimein perille, ainoastaan Tonin makuupussi on jäänyt matkalle. Matkatavaroiden saapumisen ansiosta löydän pienen aikuisuuden kipinän ja pakotan itseni suunnittelemaan huomista muiden kanssa.
Kokeneimmat jäsenet joukostamme ovat huomenna erkanemassa köysitekniikkaharjoitusten pariin, meille muille ohjelmassa olisi retki vain neljästi vuodessa avoimina oleville Columneille. Minä vaan en ole koskaan siellä käynyt, ja valmisteluista päätellen odotan huomisen retken olevan aivan valtava clusterfuck. Totean, että huomenna kaikkien on viime kädessä pyrittävä itse vastaamaan itsestään - taitojen puolesta tämä ei olisi suuri juttu, ainoastaan henkiset mittarit pitää säätää oikeaan asentoon.
Menen nukkumaan varhain. Koetan hieman korjailla inhottavuuteni aiheuttamia vahinkoja ja palauttaa mieleeni miten ihmisen tulee käyttäytyä. Aikuisen ihmisen voisi odottaa pystyvän tähän.
Sunnuntai, 24.4. 2011
Päivän osaaminen: Suunnistus tuntemattomissa osissa luolaa
Penwyllt
Normaalien lihassärkyjen lisäksi tällä retkellä joka aamu fiilis on ollut täysin flunssainen. Niin tänäänkin, mutta kuten aiemminkin iso aamiainen palauttaa olon kohdalleen. Aamukymmeneltä Columns Warden lähtee taivaltamaan kukkulaa kohti yläsisäänkäyntiä, perässään melkoinen letka muita. Viiden hengen ryhmämme liittyy joukkoon. Meillä on päivälle varsin monimutkainen suunnitelma, jossa Columns-retki on vain alkua. Craven Pothole Clubin Rick-niminen kaveri on lainannut meille luolakarttaansa ja luvannut opastaa meitä oikeaan suuntaan kunhan sen aika koittaa.
Columns on OFD:n yläosien pohjoisimmassa kärjessä sijaitseva nähtävyys, maaperän läpi valuneen kemiallisen jätteen muodostama pylväikkö. Se on hauras ja altis vandalismille, ja siksi ainoan (yleisesti tunnetun) reitin sinne sulkee järeä rautaportti. Portti avataan vain muutaman kerran vuodessa, ja Columnien luona päivystää tuolloin aina luolaseuran edustaja. Niinpä aina portin auetessa pylväitä jonottaa katsomaan valtava ihmislauma.
OFD II
Viime kesänä GB-nimisessä luolassa kulki 12 hengen retkikunta. Nyt alas laskeutuu varmaan 30 ihmistä. Tungos on älytön, kuljemme kaikki selkeässä jonossa mutta reitti ei ole aivan helppo ja välillä eteen tulee jotain josta ei selvitäkään. Eiliset aavistukseni kaaoksesta pitivät paikkansa, henkinen orientaatio on ollut kohdallaan enkä siksi koe suurta ahdistusta vaikka ryhmämme hajaantuukin. Raju halkeama pysäyttää meidät hetkeksi, kunnes kokeneempi harrastaja palaa takaisin näyttämään letkan peräpäälle miten lyhyempikin ihminen voi sen ylittää.
Matka Columneille ei ole pitkä mutta se on kyllä sopivan hankala. Kuiluja on ohitettava, ylös ja alas kiivettävä, kapeista raoista ahtauduttava. Perällä odottaa Column Hall, valtaisa kammio jossa pylväät seisovat. Valokuvajat napsivat kuvia, minä istun pimeydessä. Löydän itse maanalaisen kauneuden aivan eri asioista; jos tilaisuus tulee, istun mielelläni syrjässä valo sammutettuna katsomassa kuinka muiden valot liikkuvat kiveä pitkin.
Puolisen tuntia vietämme pylväiden luona. Sitten syömme hieman eväitä ja otamme suuntiman eteenpäin. Tavoitteemme on jälleen Salubrious Stream, mutta meidän ja sen välillä on sektio luolaa nimeltä The Labyrinth. Kukaan meistä ei ole käynyt siellä kertaakaan.
Meille on annettu yksinkertaiset ohjeet labyrintin läpi selviämiseen. Seuraa vettä, pyri alaspäin, käänny vasemmalle aina kun mahdollista. Luolasuunnistamista aiemminkin kokeilleena tiedän, että yksinkertaiset ohjeet eivät koskaan takaa yksinkertaista käytäntöä. Labyrintti osoittautuu nimensä veroiseksi verkostoksi mutkittelevia käytäviä. Risteykset ovat toistensa näköisiä ja ohjeiden noudattaminen on asiaankuuluvan vaikeaa.
Tunnistan kuitenkin logiikan niiden takana. Kohteemme on syvällä alapuolellamme - haluamme virtaan joka on koko luolan pohjimmainen poistoputki, ja siksi aina kun tulee tilaisuus lähteä alaspäin, käytämme sitä. Jos vesi olisi korkeammalla, sen seuraaminen olisi helpompaa, mutta kuivan sään ansiosta näemme puroja vain siellä täällä.
Enimmäkseen pysyn ryhmän viimeisenä antaakseni itselleni aikaa suunnistaa. Kompassit auttavat lähinnä vahvistamalla, että suunta on edes etäisesti oikea. Puolen tunnin retkeilyn jälkeen olemme pyöreässä kammiossa jonka kattoa emme näe. Tämä on Arete Chamberin kuilun pohja, välietappimme ja Labyrintin päätös. Jatkamme edelleen alaspäin, ja pitkän laskeutumisen jälkeen löydämme Salubrious Streamin. Onnistumiskokemus suunnistaessa on harvinainen, varsinkin tällaisen kaaoksen läpi.
Alkuperäinen aikeemme on laskeutua Maypole Inletiin ja käydä katsomassa OFD II:n virtaa, mutta käydessäni koelaskeutumassa kivikkoa pitkin suikeroon joudun toteamaan, että tämä ei olekaan hyvä suunnitelma. Pääsisimme kyllä kaikki turvallisesti alas, mutta paluu ylös olisi köydenkin kanssa älyttömän työläs eikä välttämättä onnistuisi näin suurelta joukolta ilman aivan valtavaa säätämistä. Niinpä vaihdamme tavoitetta. Meillä on ruhtinaallisesti aikaa, joten ryhdymme tutkimusretkeilijöiksi. Luolakarttaa katselematta lähdemme Cross Riftiä länteen, paikkoihin joista en tiedä mitään.
Mutaisia kiipeilyjä ja pelottavia kuiluja ohitettuamme löydämme kaikkea kiintoisaa. Ralf ja Toni paikantavat spiraalimaisen käytävän joka nousee hienojen luolamuotojen luokse. Toisesta haarasta löytyy Moonlght Chamber, suuri ja korkea kammio jossa riippuu köysi. SRT-kamojen kanssa tästä jatkettaisiin ylös, mutta se ei ole tänään korteissa.
Paluumatkalla minua ei juurikaan tarvita. Muu porukka on löytänyt suunnistus- ja kulkutaitonsa; minä vain annan tavoitteita, ja ryhmä etsiytyy niiden luokse. Luolakarttaakaan emme tarvitse. Osaamistaso on korkealla. Olen meistä hurjan ylpeä.
Kokonaisuudessaan retki on kestänyt seitsemän ja puoli tuntia. Luolamökillä meitä odottaa SRT-joukkueen laittama ruoka. Aika täydellistä.
Maanantai, 25.4. 2011
Päivän taksitarina: Auton etulasin rikkominen pensaikosta heitetyllä oksakeihäällä. Jollain pennulla on metsästäjä-keräilijävaistot kunnossa.
Britannia
Kolme päivää luolia putkeen on riittävästi, ja vaikka huvittaisi vielä jäädä tekemään vaikka mitä, loma loppuu ja kotiin on palattava. Pakkaamme autot ja jäämme pihalle hengaamaan paikallisten kanssa. Yleinen fiilis on tyytyväinen, jopa voittoisa. Miri, Velma ja Susanna jäävät vielä päiväksi touhuamaan, me muut hyppäämme puoleltapäivin autoihin ja suuntaamme Lontoota kohti.
Briteillä on perjantaina jokin kuninkaallinen naimisjuhla ja kenties siihen liittyen moottoritie on aivan tukossa. Joudumme pari kertaa pysähtymään ruuhkassa kolmikaistaisella tiellä jossa pitäisi ajaa yli satasta. Lähdimme liikkeelle liki seitsemän tuntia ennen lennon lähtöä, mutta jos meno jatkuu tällaisena, kolme ylimääräistä tuntia ei riitä mihinkään.
Bristolin jälkeen tiet kuitenkin aukeavat. Kruisaamme Heathrow'n suuntaan hyvissä ajoin. Hämmästyttävää kyllä, meidän autokuntamme löytää myös autovuokraamon ekalla yrityksellä. Toinen porukka ajelee vähän eri paikkaan GPS:ssä olevan virhetiedon vuoksi.
Lopulta olemme kaikki turvatarkastuksen tuolla puolen hyvissä ajoin. Lento Helsinkiin on puolitajuton, taksimatka täysin koomainen. Näiden lomien viimeiset päivät ovat aina samanlaisia ja täysin turhia. Onneksi huomennakin on vielä vapaata.
Tiistai, 26.4. 2011
Päivän hämmennys: Yksivuotislahjaa paketoidessa kysyttiin, tuleeko se tytölle vai pojalle, tämä kun kuulemma määrittää käärenarun värin. Voisiko saada jotain sukupuolineutraalia väriä?
Olisi ollut optimistista kuvitella, että kokonainen lomapäivä olisi riittänyt matkatavaroiden purkamiseen. Pahimmat mutamöhkäleet sain kyllä pestyä pois, mutta edelleen valtaosa roinasta jäi laukkuun odottamaan skarpimpaa hetkeä.
Kotonakaan ei ollut kesä, takapihalla oli yhä lunta ja ulkona viileämpää kuin olisin toivonut. Mutta ehkä tästä vielä siedettäviin säihin liu'utaan. Näilläkin ilmoilla pyöräily oli mainiota. Kun olin selvinnyt enimmistä purkutöistä fillaroin Oulunkylään Joelin yksivuotispäiville. Joel liikkui kuin luolaharrastaja, eli pääosin kontaten ja seinistä tukea ottaen. Useimmat lahjat olivat myös häntä suurikokoisempia. Paikalla oli vähän liikaa sukulaisia makuuni, mutta pienen ihmisen kemuissa sellainen lienee väistämätöntä.
Lopulta päädyin pelaamaan War on Terroria. Huominen työpäivä tuntui kaukaiselta. Lomaakin olisi vielä, ehtisi vaan pitää sen.
Keskiviikko, 27.4. 2011
Päivän tehtävä: Loppukuun työlistan laadinta. Näyttää aika pahalta.
Kehoni oli jo saapunut Suomeen, mutta mieleni askarteli yhä maan alla Walesissa. Jokin mittari oli kääntynyt päässäni lomailuasentoon ja oli täysi homma koettaa vääntää se takaisin. Vielä kaksi kuukautta pitäisi kuitenkin tehdä töitä.
Jostain oli myös saapunut hedari ja huimaava olo, jotka oikeasti tajusin vasta työpäivän jälkeen kun koetin tehdä pyöräretkeä. Mikä lienee vähän myöhästynyt lentokenttäflunssa. Särkylääkkeen ja päiväunien voimin jaksoin purkaa loput matkatavarani ja käydä läpi luolaretkien valokuvasaalista. Liikkuvaa kuvaa odotellessa.
Torstai, 28.4. 2011
Päivän elokuva: For Your Eyes Only. Edelleen Bond-sarjan vahvimpia yrityksiä.
Sain vahvistuksen, jonka mukaan minulle tulee tänä vuonna täyteen 15 vuotta työuraa. Hillitön määrä. Käytännön vaikutuksena se kuitenkin nostaa vuosilomaoikeuttani 38 päivään. Jos vielä sen lisäksi otan lomarahat vapaina, vuosilomani saavuttavat oikeasti inhimillisen pituuden. Suomi on varmasti totuttanut minut aivan liian hyvään, en tiedä voisinko tämän jälkeen enää koskaan sopeutua suuren maailman menoon loma-ajoissa. Monesta asiasta kotimaassani kyllä kitisen, mutta työlainsäädäntö ja siihen liittyvät käytännöt eivät yleensä kuulu niihin.
Olin kaavaillut tälle kesälle parin viikon luolaretkeä, mutta jäin pohtimaan pitäisikö sitä venyttää. Toisaalta kolme viikkoa maan alla voisi olla raskaanpuoleista. Saisikohan kiintoisia aktiviteetteja jotenkin yhdistettyä samaan lomaan?
Ulkona vappusää uhkasi. Pitänee viettää vappu piilossa sisällä.
Vappu, 29.4. - 1.5. 2011
Ajankohdan mukulakasvi: Peruna
Sopivasti vapuksi flunssa palasi ja jallitti minut. Sainpa tekosyyn pysytellä neljän seinän sisällä, poissa sateesta ja kylmästä, kaukana pelottavista ihmislaumoista. Itse asiassa kavereita olisi ollut mukava nähdä, mutta päätin sairastaa vastuullisesti ja olla altistamatta muita pöpöilleni. Tietenkään tauti ei estänyt minua tekemästä viikonloppuna kohtalaisesti töitä. Vihdoin ja viimein sain Exchange-palvelumme migraation päätökseen ja samalla ehkä surmattua viimeisetkin merkit muinaisesta palvelimesta järjestelmässä. Nyt voin antaa vanhan domain controllerin kuolla rauhassa.
Muuten viikonloppu koostui enimmäkseen populaariviihteestä. Hankin Portal 2:n ja pelasin sen läpi. Olihan se hyvä, aivan uskomattoman kauniin näköinen ja mielettömiä hahmoja sisältävä, mutta vähän riskittömästi tehty. Valve ei uskaltanut poiketa kiskoilla kulkevasta pelityylistään, ja vaikka tavallaan ymmärränkin heidän logiikkansa, en sittenkään oikein arvosta tietokonepelejä jotka kuvittelevat olevansa elokuvia. Tietokonepelien vahvuudet ovat edelleen muualla, ja Portalin avarissa tiloissakin olin jatkuvasti tietoinen näkymättömistä seinistä jotka hahmoni ympärillä pelisuunnittelullisista syistä oli. Eksposition ja pelisisällön suhteet olivat myös pielessä.
Kolme Bond-leffaa maratonista tuli katsottua. Pääsimme jo Timothy Daltonin leffoihin asti. Ensimmäinen niistä oli ainakin yllättävän hyvä.