<

>

Kesäkuu 2011: Kotiseuturomantiikkaa

Keskiviikko, 1.6. 2011

Päivän kohtuuttoman vaikea asia: Animaatiot Sketchupissa

Kaksi vuotta Helsinkiä ja kaksi vuotta museolla työskentelemistä tuli täyteen. Ei kaduta, vaikka välillä joitain aspekteja Turun elämästäni kaipaankin.

Kesäkin oli alkanut välittömästi kesäkuun saavuttua. Valitettavasti eilinen reipas kiipeily oli jättänyt oikean jalan melkeinpä liikuntakyvyttömäksi ja fillarin oikea poljin oli kehittänyt sympatiasyistä vian jossa se naksui ja tuntui epävakaalta. Tuloksena kaikessa liikkumisessa oli häivähdys rampuutta (onko tuo edes oikea sana?) ja töiden jälkeinen pyöräily oli vähän jännittävää.

Illalla pakkasin pian alkavaa työleiriä varten. Samalla ajoitukseltaan tavallisen huono visuaalisten asioiden muusa vaan jatkoi kiusaamistani. Se ei tajunnut lopettaa ennen puoltayötä, huolimatta hyvin varhain huomisaamulla uhkaavasta herätyksestä. Lisää virkeyttä odotettavissa.

Torstai, 2.6. 2011

Päivän tajuaminen: Kahvitauot ja muut hetkelliset lomailut eivät auta minua työvireen ylläpitämisessä, ne vaan katkaisevat flow'n ja tekevät hommien pariin palaamisesta raskaampaa.

Turun tuomiokirkkosillan alapuoli oli jo kevään aikana tullut tutuksi, mutta tänään sain viettää siellä kymmenen tuntia. Vaihteeksi minulla oli valjaat, köysi ja varmistaja. Olin Mirin kanssa lupautunut vapaaehtoistyövoimaksi Flux Aura -ympäristötaidetapahtumalle; meidän ylivertainen kiipeilyosaamisemme ja ennenkaikkea kykymme työskennellä ilmaiseksi olivat tehneet meistä ihanteelliset tähän hommaan.

Pääsimme siis ripustamaan Merikrumeluurit-nimistä heijastimista koostuvaa taideteosta vaijereihin sillan alapuolelle. Minä kiipesin, Miri varmisti, taiteilija päätti ripustuspaikat ja neljä muuta henkeä rakenteli vaijereita sekä ojensi kulttuurin kappaleita minulle kiinnitettäväksi.

Olin olettanut duunin olevan paljon vaikeampaa ja hitaampaa kuin miksi se lopulta omistautui. Kuitenkin taidepuoli oli tehnyt ennakkosuunnittelun hyvin. Minulle osoitettiin kohdat, joihin kiinnitysvaijerit haluttiin, ja pulmakseni jäi päästä niiden luo sekä löytää asento jossa pystyisin työskentelemään. Hankalinta tämä oli lähellä sillan keskiosaa, jossa roikuin sillan vaakapalkin alapuolella ja pujotin vaijeria pulunjätösten täyttämien kolojen läpi. Silta oli hyvin varmistettava, mutta parin metrin välein roikkuvat varmistukset tarkoittivat että jonkin verran minun oli kuitenkin kannateltava itseäni aina kun en ollut tarkalleen oikealla kohdalla.

Olin pelännyt tämän päivän homman venyvän järkyttävän mittaiseksi, mutta pessimismini ei ollut lainkaan aiheellista. Aloitimme aamukymmeneltä ja lopetimme iltaseitsemältä, ensimmäinen puolikas taideteoksesta valmiiksi paikalleen ripustettuna. Alkuperäinen aikeeni oli ollut jäädä Turkuun neljäksi päiväksi, mutta huomenna mitään ripustuksia ei olisi tämän päivän menestyneen operaation jälkeen. Niinpä pummin Miriltä kyydin takaisin Helsinkiin viettääkseni vapaapäivän kotona.

Viikonloppu, 3.-5.6. 2011

Ajankohdan mediahuomio: Merikrumeluurien ripustus

Perjantain käytin lähes yksinomaan piirtämällä ja toipumalla torstaista. Sillan alla roikkuminen oli ollut fyysisesti melkoisen raskasta, etenkin kun sitä oli tehty kymmenen tunnin rupeama. Lauantaina oli sitten edessä lisää taiteen ripustamista. Velma oli liittynyt ryhmän kolmanneksi jäseneksi, ja saavuimme taas Turkuun aamusella.

Lauantai olikin huomattavasti kuumempi päivä, mutta sillan alla oli viileää. Se oli myös aika pitkä: aloitimme aamukymmenen maissa, jatkoimme kahdeksaan illalla, kävimme uimassa ja hieman lepäämässä, ja iltayhdeltätoista palasimme testaamaan teoksen valojen ripustamista. Operaatio vaati edellispäivää edistyneempiä taitoja, kuten kohtaa jossa kiipeilijä etenee sillan kaaren alapuolella, varmistaja varmistaa ja kaaren yläpuolella avustaja laskee kiipeäjälle tarvittavia välineitä sekä rakentaa tälle valmiita varmistuslenkkejä. Pääsimme myös käyttämään slingeistä koottuja köysitikkaita.

Yöllä valojen vieminen testauspaikalle oli ehkä luolaisinta menoa vähään aikaan: sillan keskiosassa kaaren ja katon välillä ei ollut paljon tilaa, varmistusten asettaminen on vaikeaa mutta välttämätöntä ja sähköjohtoa sekä valonheitintä joita kuljetan ei oikein saa kiinni minnekään. Lopulta selvisin roikkumaan köyden varassa lähelle sillan keskikohtaa ja valaisin ällöttävän likaisen veden kautta riippuvia heijastinmöhkäleitä. Valojen kiinnitys olisi painajaismainen operaatio, mutta onneksi taiteilija päätti että teos pärjää pelkällä ympäristöstä tulevalla valolla.

Yövyimme Tonjan luona ja sunnuntaiaamuna palasimme hommiin. Vielä muutama ripustus, aiempien heijastinmöhkäleiden säätö, ja iltapäivän alkuun mennessä taideteos oli valmiina paikallaan. Tämä olikin hyvä, koska me aloimme olla toivottoman väsyneitä. Hylkäsimme kunnianhimoiset haaveet enemmistä köysitekniikkaharjoituksista sillan alla ja hankkiuduimme takaisin Helsinkiin. Kaaduin vuoteeseen heti kotiin päästyäni, vähän iltakuuden jälkeen. Kulttuuri vie voimat.

Maanantai, 6.6. 2011

Päivän vaikeus: Kaikki kesäpopiksi etsimäni musiikki on ollut joko liian melankolista tai liian hidasta. Sentään kevätpopiksi löytynyt Kids in Glass Houses toimii kesälläkin.

Tuskin olin yhdestä pseudoluola-aktiviteetista selvinnyt, kun olin jo toista sopimassa. Hoidin lopulliset järjestelyt ensi viikonlopun Kolin-retkelle ennenkuin ehdin edes purkaa rinkkaa Turun operaation jäljiltä.

Töissä oli kesämeininki: suurin osa tietohallintoihmisistä oli lomalla, joten työpöytää kuormittivat kaikenlaiset sijaistukset. Olen taas tietohallinnon valtias ja voin tehdä mitä tahansa.

Tiistai, 7.6. 2011

Päivän video: Sic Semperin 23. jakson alku

Pääsin taas pelauttamaan Sic Semperiä. Pelisessio oli aika laadukas mutta sisällöltään rankka - 6 hahmon erikoisryhmästä vain puolet selvisi hengissä operaation läpi.

Ennen peliä fiilis oli kiukutteleva, koska monet pelaajista olivat myöhästelleet. Pelin jälkeen olo oli pahoinvoiva. Onneksi olin saanut haihdutettua kiukun ennen varsinaisen pelaamisen aloittamista tai muuten olisi voinut olla vielä vahvempi moraalinen krapula verilöylystä. En lainkaan pidä pelaajahahmojen tappamisesta, onneksi sitä käy tosi harvoin. Sittenkin pelin jälkeen uni ei tullut erityisen helposti.

Keskiviikko, 8.6. 2011

Päivän älyttömyys: Sic Semper TV Tropesin mukaan

Museolla väsäilin dokumentaatiota kuntoon ja kiertelin isoa projektia. Kotona kirjoitin pelimateriaalia ja katsoin Bond-maratonin kaksi viimeistä elokuvaa. Casino Royale oli aivan loistava ja Quantum of Solacekin paljon parempi kuin muistin. Saisivat tehdä kolmannen osan tuota.

Torstai, 9.6. 2011

Päivän neuroosi: Lähtiessä tuntemattomaan paikkaan tulee valtava halu pakata mukaan aivan kaikki. Sentään sain hillittyä itseäni ennen sukellusvermeisiin päätymistä.

Työpäivä oli koodin kummastelua ja java-päivityksiä. Kiipeilemään ilmestyi uutena kokijana Ripa. Ulkona oli lämpötila miltei hellelukemissa.

Myllypurosta pyöräilin Pihlajamäkeen noutamaan Miriltä auton. Sitten käytin loppuillan täyttämällä sitä luola- ja kiipeilyvarustuksella. Tulen varmasti tarvitsemaan korkeintaan 30% pakkaamastani krääsästä, mutta kun etukäteen ei ole mitään keinoa tietää mitkä 30% nämä ovat, roinavuori on melkoinen. Varavaloni tuntuu myös kadonneen johonkin.

Perjantai, 10.6. 2011

Päivän kokemus: Omasta pihapiiristä poistuminen

Töiden jälkeen seikkailen autolla poimimaan ensin Tonin Kalliosta ja sitten Mirin Sköldvikistä. Sen jälkeen lähdemme kruisaamaan kohti koillista.

Linnuntietä Koli ei ole edes viidensadan kilometrin päässä Helsingistä, mutta automatka sinne kestää optimioloissakin yli kuusi tuntia. Ulkona on yli 30 astetta lämmintä ja autossa tukahduttavaa.

Kotmaassa matkailu on viime vuosina jäänyt varsin vähälle; suunnilleen joka vuosi käyn kyllä Olhavalla kiipimässä, mutta sekin on Etelä-Suomessa. Eniten maantiede laajeni Riikan muutettua itärajalle ja jotenkin houkuteltua aina välillä minutkin käymään siellä. Nyt olemme menossa suuntiin, joissa en ole käynyt aikoihin. Vastaan tulee kaupunkeja, jotka ovat pääkaupunkiseutulaisen kutistuneessa Suomi-kuvassa vaan nimiä kartalla lisämääreinä "jossain todella kaukana". Mikkelin, Varkauden ja Joensuun jälkeen kello on 10 illalla ja yhä vain jatkamme syvemmälle korpimaahan. Tie vie koskemattoman näköisen aarniometsän läpi, asutus harvenee liki olemattomiin. Taas huomaan ihmetteleväni, mitä esi-isät ja -äidit oikein ajattelivat päättäessään jäädä asumaan tällaisille seuduille. Eihän täällä ole yhtään mitään. Tietty aluksi kai missään ei ollut yhtään mitään, mutta täällä sitä ei taida olla vieläkään.

Kolin kylä on kärpäsenpaskan kokoinen. Ajamme sen läpi. GPS yrittää johtaa meitä harhaan, mutta olemme saaneet ennakkovaroituksen ja seuraamme laitteen sijaan ohjeita. Tarkalleen puolenyön aikaan olemme perillä Vanhan koulun majatalossa. Ulko-ovi on lukitsematon, huoneemme ovessa on avain, paikalla ei ole ketään muuta. Huoneessa on myös aivan tuhottoman kuuma. Nukkuminen on tukalaa. Jostain älyttömästä syystä minulla on mukana makuupussi, eikä esim. pelkkää pussilakanaa. Väsymys on kuitenkin kosminen, ja uni tulee nopeasti.

Lauantai, 11.6. 2011

Päivän viisastelu: Jokaisen on nähtävä Koli

Aika kamalan yön jälkeen kiskomme itsemme jalkeille. Olo ei ole virkeimpiä, mutta tuhti aamiainen auttaa liikkeelle. Majatalon henkilökunnankin edustaja vierailee näyttämässä meille kuivaustilat ja ottamassa rahat. Kaupassa käymisen jälkeen paikannamme varusteemme ja lähdemme tapaamaan opastamme.

Ilmari on kuusikymppinen eräopas, joka on tarjoutunut viemään meitä paikan luolissa. Paikallismurre on hauskan kuuloista. Ajamme Pielisen rantatietä korkeille kallioille. Ensimmäinen varsinainen luola on pieni parin kiven alainen kolo, mutta seuraava on jo paljon kiintoisampi. Maassa on hassun näköinen kolo jossa oppaamme ei ole koskaan käynyt. Kolo johtaa syvälle, joten viritämme puuhun köysiankkurin ja lähdemme alaspäin. Halkeaman pohja löytyy ehkä kuuden metrin syvyydestä. Tämä on suomalaisittain jo ihan kelvollinen luola - maanjäristyksen todella kauan sitten synnyttämä railo, joka kiemurtelee syvälle kallioon.

Luolan toisesta päästä löytyy ahdas kolo jonka läpi pääsee vielä syvemmälle, mutta takaisin kolosta kiipeäminen on niin turkasen vaikeaa että kerran siitä ulos päästyäni en enää palaa sisään. Niinpä osa luolaa jää vielä tutkimatta. Tiettävästi olemme ensimmäiset kävijät täällä, ja jos asia on näin, luolan nimeämisoikeus jää meille. Luolat pitää nimetä kuvaavasti ja paikallisten perinteiden mukaisesti, joten oppaamme ehdotuksen mukaisesti tästä tulee Sotkanmunan luola.

Kolin Pirunkirkko on helppokulkuinen turistinähtävyys, mutta sen jälkeen pääsemme pääohjelmana pidettyyn Repouuron lohkareluolaan. Kasa kivenlohkareita muodostaa melkoisen esteradan, ja vaikka suomalaisittain kyseessä on pitkä luola, jatkuvasti kivien välistä näkyvä päivänvalo tekee paikasta minulle paljon vähemmän tunnelmallisen. Ahtautumisharjoituksena se on kuitenkin hieno ja liikunnallinen. Jos luolan päällä olisi vielä yksi kerros isoja lohkareita, se alkaisi olla todella makee; tällaisenaan se on vähän liikaa vain louhikko jossa on ikään kuin kiviä pään päällä.

Repouurossa mönkiessämme törmäämme polttariporukkaan, jolla on käynnissä seikkailulliset luolapolttarit. Mainostamme luolaseuraa heille ohi mennessämme. Pois louhikosta noustessamme olemme valtavan nälkäisiä. Ulkona on hirveä helle.

Uinti ja kevyt ateria auttaa väsymykseen. Sitten suuntaamme taas kivikkoon. Luolia löytyy lisää: suon päällä olevia lohkarekasoja, joista eräästä löytyy jäätä auttamaan uhkaavaan lämpöhalvaukseemme, kallion päällä olevia kapeita railoja... Puoli yhdeksän aikaan voimamme viimein loppuvat. Ilmari olisi vielä näyttämässä meille pari koloa, mutta konttorirottien jaksaminen ei enää riitä.

Metsikössä ja kivikossa tarpoessa on nähnyt myös paikallisia maisemia. Kolin sanotaan olevan Suomen hienoimpia paikkoja, enkä siitä varsinaisesti ole eri mieltä. Sittenkään se ei tee minuun mitenkään lähtemätöntä vaikutusta. Ihan omasta lähikokemuspiiristä Walesin kukkulat ja nummet vetoavat paljon enemmän, ja Suomessakin Olhavan paljaat kalliot salpaavat henkeäni paljon enemmän kuin tämä pöheikkö. Hyttysten valtava määrä ei varsinaisesti auta asiaa.

Majatalolle palatessamme olemme olleet liikkeellä kymmenen tuntia. Ripustamme kamat kuivumaan, laitamme ruokaa, syömme ja vajoamme vaaka-asentoon. Retken ensimmäiseksi toimintapäiväksi tämä on ollut vähän liian rankka.

Sunnuntai, 12.6. 2011

Päivän löytö: Aivan liian kaukana kotoa oleva kiipeilykallio

Viikonloppu on vähän liian lyhyt aika tällaiseen retkeen, mutta muutakaan ei oikein tarjolla ollut. Aamulla jäsenet ovat eilisen kuolemanmarssin jälkeen täysin turrat, eikä fiiliksiä lähteä etsimään uusia koloja oikein ole. Tähän vaikuttaa sekin, että tänään on selvittävä kuuden tunnin ajomatkasta takaisin.

Puramme majoituksemme ja sulloudumme autoon. Eilisen helle on tipotiessään, ulkona on kylmää ja tuulista. Lähdemme etelään oletettua maisemareittiä pitkin. Suomen maisemareiteissä on vaan se vika, että kaikkialla kasvavan metsän vuoksi niitä ajaessa näkee harvoin mitään muuta kuin puita ja lisää puita.

Täysin aktiviteettia vaille emme tätäkään päivää ajatelleet jättää. Selvitessämme Joensuun alueelle etsimme korvesta paikallisen kiipeilykallion nimeltä Notko. Sen lähestyminen on vähän raskas joskin polun löytymisen jälkeen selkeä, mutta kallion kivi on todella hienoa. Lähden liidaamaan helppoa reittiä, ja kivikosketus palauttaa voimani sekä intoni. Kallion alla olevat hyttysetkin unohtuvat.

Valitettavasti sitten alkaa sataa. Kiipeily loppuu lyhyeen - saamme sentään Tonin kiipeämään ensimmäisen kallioreittinsä ja opetettua hänelle köysilaskeutumisen perusteet, mutta sen jälkeen märkyys ajaa meidät takaisin autoon. Luonto on tänään taas vihamielinen.

Ajomatka kotiin on unettava. Saderintama ja ukkonen katkaisevat monotonian, irkkupunk pitää hereillä. Selviydymme Helsinkiin yhdeksän aikoihin. Tänne sade ei ole vielä ehtinyt ja ulkona on tukalan kuuma. Puran kamoistani sen mitä jaksan ja ryömin petiin. Huomenna on aivan liian varhainen herätys.

Maanantai, 13.6. 2011

Päivän vaikeus: Kurssilla hereillä pysyminen. Ei kurssin vika, ainoastaan oma ominaisuuteni.

Jo jonkin aikaa museon eräällä palvelimella on pyörinyt SharePoint. Koska se ei näköjään itsekseen ole katoamassa minnekään, menin kurssille oppiakseni tulemaan toimeen sen kanssa.

Kurssin eka päivä oli melko hyödyllinen, mutta kun sen valossa katselin SharePoint-asennustamme, minut valtasi epätoivo. Koko viritys pitäisi varmaan räjäyttää ja rakentaa uudelleen jotta sen saisi toimimaan oikein. Epätoivo tästä tehtävästä vei voimat tehdä koko iltana mitään järkevää. Koetin mennä nukkumaankin aikaisin, mutta hyttysenpuremat estivät nukahtamisen. Oikeastaan kesäloma olisi tässä vaiheessa ihan tervetullut.

Tiistai, 14.6. 2011

Päivän huvitus: Improvisoitu köysitekniikkaharjoittelu

Palatessani kotiin Sharepoint-kurssilta olohuoneen ikkunan ulkopuolella oli ikkunanpesijöiden kori. Aleksi tutki pesijöiden kanssa sitä nostavan laitteen manuaalia; laite oli jäänyt jumiin eikä mennyt ees eikä taas.

Tietysti hain heti kaapista staattisen köyden ja valjaat. Heitin köyden kiinni koriin ja treenasin SRT-taitoja parinkymmenen minuutin ajan. Oli hyödyllistä palauttaa mieleen suunnan vaihtaminen ja muut tarpeelliset osa-alueet. Valitettavasti sitten nosturi saatiin taas toimimaan ja minun piti lopettaa sillä leikkiminen.

Ehdin nauttia hyvästä pelinkirjoitusvireestäkin tunnin tai pari, ja sen jälkeen Microsoft-päivitykset vaativat työasioiden pariin palaamista. Jokseenkin pitkä päivä.

Torstai, 15.6. 2011

Päivän pöh: Liian pilvistä katsoa kuunpimennystä

Näin jostain syystä todella häiritsevää unta, jossa leikkasin vatsani auki ja poistin pitkän pätkän ohutsuoltani voidakseni leikata siitä pois viallisen osan. Olin aikeissa pistää toimivan palan takaisin ja kiinnittää sen jotenkin, mutta joku oli mennyt heittämään sen roskikseen enkä löytänyt sitä enää. Kaipa tämä vaihtelusta käy, mutta mieluummin kyllä katselen tavallisia toimintaseikkailu-uniani.

Sharepoint-kurssi saatiin viimein päätökseen. Ei ollut älyttömän laadukas kurssi tämä, mutta sentään saatu materiaali oli tuhtia ja tarpeellista. Saattoi olla myös ensimmäinen Microsoft-kurssini 10 vuoteen. Kurssin jälkeen livahdin Salmisaareen kiipeilemään. Päänsärky teki tästä yllättävän haastavaa. Sormivoimia tai ehkä paremminkin sormien kestävyyttä on aivan liian vähän kattokiipeilyyn, asialle pitäisi varmaan tehdä jotain.

Torstai, 16.6. 2011

Päivän työmatkailu: Pyöräily Otaniemeen palaveria varten. Oli hauskaa, olisi ollut vielä hauskempaa ilman sadekuuroja mennessä ja tullessa.

Pelisuunnittelu on kohdannut todella hankalan pisteen. Minun pitäisi käydä läpi taustalla tapahtuvia monimutkaisia asioita, mutta liikkuvia osia on vaan niin kertakaikkisen valtavasti, että joka ainoa yritykseni lähestyä koko vyyhtiä tuntuu hyvin nopeasti epäuskottavalta. Olenpa taas kirjoittanut itseni hienosti nurkkaan.

Hain inspiraatiota sarjakuvista ja Danger Manista. Ultimate Spider-Man 8 oli vähän meh, 50-vuotias agenttisarja taas edelleen todella laadukas.

Patrick McGoohan väitti, että Numero 6 ei ole John Drake. Uskoo ken haluaa.

Perjantai, 17.6. 2011

Päivän politiikka: Näköjään uusi hallitus saatiin kasaan. Sopii toivoa että se kestää.

Pitkästä aikaa vastaan tuli oikeasti vauhdikas työpäivä, joka palautti työntekofiilikset ja hyvän mielen. Töiden jälkeen oli hyvä lähteä Tainan kanssa Myllypuroon köysitekniikkaharjoittelemaan.

Vaihteeksi olimme virittäneet vaikeamman köysiradan ja tuloksena saimme kiroilla oikein urakalla hankalien väliankkurien ylityksissä. Parempi oppia hankalista jutuista selviäminen tutulla sisäseinällä kuin palellessa ahtaassa vesiputouksen täyttämässä röörissä syvällä maan alla.

Viikonloppu, 18. - 19.6. 2011

Ajankohdan hilpeys: Muutkin käyttävät Myllypuron kiipeilyseinää kaikenlaisiin koulutusprojekteihin. Ihmekös tuo: seinällä ei yleensä ole ketään, joten siellä voi helposti tehdä aivan mitä huvittaa.

Riikka oli saapunut itärajalta kaupunkiin tapaamaan muita maanpaossa eläviä turkulaisia. Jotenkin tämä tapahtumaketju johti minut taas sarjakuvakauppaan. Samalla tuli shoppailtua luolatarvikkeita ja muuta välttämätöntä.

Köysiharjoittelu jatkui koko viikonlopun ajan. Kolmen päivän köysissä riipuskelun ja esteiden ohittamisen jäleen käsitys omasta osaamisesta kalibroitunut kohdalleen. Perusjutuista tiedän selviäväni, mutta toivottavasti vastaan ei tule mitään oikeasti kovin haastavaa köysiviritystä tai paha perii.

Jatkuva köysitekniikan treenaaminen on lopulta yhtä väsyttävää kuin jatkuva kiipeily. Iltaisin kädet olivat maitohapoilla ja halu tehdä mitään monimutkaisempaa nollassa. Aika menikin lähinnä sarjakuvien lukemiseen. Planetary oli lopulta vallan hyvä, epätyypillisen empaattinen ollakseen Warren Ellisin tekstinkäsittelijästä lähtöisin, ja sen mielikuvitustaso oli aivan mahtava. The Exterminators taas toimi lopulta ideana paremmin kuin toteutettuna, mutta ollakseen tekijänsä Simon Oliverin eka tuota se oli aivan vaikuttava. Näkyi kyllä, että sarjakuva oli katkaistu ennen aikojaan ja loppu oli pitänyt tuottaa vauhdilla: tarinan viimeinen albumi tuntui oikovan juonen mutkia ja vievän hitaasti edenneen kertomuksen aivan älytöntä vauhtia päätökseen.

Maanantai, 20.6. 2011

Päivän ostos: Uusi johto kuulokkeisiin. Taas rokki raikaa työmatkoilla.

Näköjään ei ole nykyään epätavallista, että työpäivän aikana pyöräilen 20 kilometriä. Ei se mikään järisyttävä määrä ole, mutta lienee siitä jotain hyötyä peruskunnon ylläpitämiseksi. Ihan mielelläänhän tuollaisia pyöräretkiä tekisi, jos kaikkialle olisi hyvät pyörätiet ja niillä ei tyhmäilisi itsemurhaavia jalankulkijoita.

Pelinkirjoituksessa tunnuin viimein saaneen jotain järkeä kaiken sekavuuteen. Kuten monesti, asian ratkeamista auttoi taulukointi, luokittelu ja prosessiajattelu. Joskus pienenä olin sitä mieltä että roolipelaaminen on taidetta, nykyään olen vahvasti sillä linjalla että byrokratia on myös taidetta.

Tiistai, 21.6. 2011

Päivän naurettava väite: "Päivi Räsänen on Lawful Good." Ollessani 14 kävin itsekin moraalikeskusteluja AD&D-termeillä, mutta sitten opin, että niiden sovellettavuus oikeaan maailmaan on lähes 0.

Arkistointia, ongelmanratkontaa, konfigurointia. Ulkona sää väisti kesäisyyden. Pelinkirjoittelu jatkui byrokraattisilla linjoilla. Jonain päivänä voisi olla taas hauskaa kohdata sen 10% prosessista joka on inspiraatiota. Nyt kun kesäloma on ovella, ei haittaa merkittävästi vaikka se iskisi keskellä yötä.

Keskiviikko, 22.6. 2011

Päivän softaidea: Irc-clientti Lemmingsin käyttöliittymällä. Oh No!

Tietenkin nyt kun olen alkanut pyöräillä liikennesääntöjen mukaisesti, sen harvinaisen kerran kun ajan punaisia päin paikalle osuu poliiseja. Miksen näe näitä koskaan kertomassa tielläni pöljäileville jalankulkijoille että he vaarantavat liikenteen? Vaan lienee karmisesti oikein, että jos toivon ihmisten kerran noudattavan liikennessääntöjä, joudun itsekin elämään sen mukaisesti. Sentään selvisin lyhyellä debaatilla liikennekäyttäytymisestä enkä joutunut tukemaan valtiontaloutta finansiaalisesti.

Työnteon jälkeen kirjoittelin pelimateriaalia. Löysin ideat seuraavan pelin juonenkäänteisiin niinkin odottamattomasta paikasta kuin Penny & Aggien irc-kanavalta. Seuraavalle pelille on parempi olla tulematta mitään yllättäviä esteitä. (Olen näköjään kehittänyt pelinperuuntumisneuroosin. Se siitä henkisestä tasapainosta.)

Torstai, 23.6. 2011

Päivän saavutus: Sharepointin automaattiset varmistukset toimivat. Oli kurssista selvästi jotain hyötyä.

Selvästi sain taas mitä tilasinkin. Keskiyön inspiraatio iski, ja tuloksena nukuin hurjat neljä tuntia. Aamulla fiilikset töihinlähdön suhteen eivät olleet korkeimmat, mutta kun kyseessä kuitenkin oli viimeinen työpäivä ennen lomaa, päätin että sen kestää tuskattomasti.

Koetin päivän aikana saada valmiiksi aivan kaikki keskeneräiset tekniset hommani. Vähän neljän jälkeen tämä onnistuikin. Sitten kuittasin itseni ulos viiden viikon vapauteen. Olo oli enemmän nuupahtanut kuin voitonriemuinen ja työhommatkin olivat taas maistuneet aivan hyvin. Mutta lomaillakin varmaan pitää.

En voinut heti kotiin päästessäni mennä nukkumaan, vaan sinnittelin valveilla noutaakseni Jakelta ja Elinalta luolaseuran paitoja. He olivat lähdössä kahdeksi viikoksi Norjaan sukeltamaan ja penkomaan luolia. Olisin kateellinen jos en itse olisi pian tekemässä toiminnallisesti lähes samoin.

Ulkona myrskysi. Todellinen juhannussää tämä.

Juhannus, 24. - 26.6. 2011

Ajankohdan kielioppitunti: Hepreassa ei ole idiomaattista vastinetta englannin ilmaisulle "your ass is mine".

Juhannuksen epämääräinen sää oli torpedoinut tämän vuoden osalta aikomukset lähteä minnekään kauas kallioille. Ulkona näyttikin enimmäkseen harmaalta ja ikävältä. Onneksi kodin vieressä on puistoa ja merenrantaa, joten ulos saattoi mennä piknikille ilman että sateella olisi liian vaikea luikahtaa takaisin sisään.

Katajanokalla hengasin kaverien kanssa syömässä hyviä juhannusruokia ja pelaamalla älytöntä peliä nimeltä Eat Poop You Cat. Harjoitimme myös terapiaa hysteriaan ja saimme suunnilleen lause kerrallaan puristettua Tonjasta ulos huonon vitsin, jota hän ei ollut kyennyt kertomaan moneen vuoteen.

Illalla päädyin kirjoittamaan äärimmäisen lyhyen fanfic-novellin Turun kaupunkipelikampanjahahmostani. Ei siitä murskaavan mainio tullut, mutta kehtasin kuitenkin heittää sen pelinjohtajalle ajatuksella "mitäs jos näin oikeasti tapahtuisi?"

Juhannuspäivälle luvassa oli edes hieman toimintaa, kun kävin Mirin ja Velman kanssa kalliolla hiomassa SRT-osaamistamme. Vaihteeksi ympäristö oli edes vähän oikeanlainen, mikä siis tarkoitti että ulkona satoi oli viileää. SRT sujui jännittävästi. Taas tuli tajuttua, miten vähän sitä oikeasti osaa ja miten epätietoinen lopulta on taitojen soveltuvuudesta oikeisiin tilanteisiin. Minulla on paha tapa ratkaista kaikki köydessä vastaan tulevat ongelmat voimalla eikä taidolla, mikä voi olla suurikin ongelma silloin kun voimat ovat lopussa.

Jotenkin köysiharjoittelu kolkkasi minut liki tiedottomaan tilaan, ja menin petiin suoraan kalliolta palattuani. Sunnuntaina tajusin unohtaneeni kenkäni Mirin autoon. Noudin ne, koukkasin Tervasaaressa olevan piknikin kautta, mutta piknikin puheenaiheet olivat enimmäkseen tylsiä joten palasin kotiin pakkaamaan. Saatuani laukkuni tungettua täyteen olin aikeissa kirjoittaa peliä, mutta sen sjiaan päädyinkin käynnistämään Team Fortress 2:n. En vieläkään ole siinä kovin hyvä, mutta onneksi peli on rakennettu tavalla, joka sallii toistaitoisten tunarienkin hetkittäin loistaa. Oma badass-hetkeni tuli, kun räjäytin yhdellä pommikasalla neljä vastapuolen hyökkääjää kerralla taivaan tuuliin.

Maanantai, 27.6. 2011

Päivän kuva: The stars are right!

Ensimmäinen oikea lomapäivä lähti liikkeelle ongelmatilanteella museolla. Se selvisi onneksi helposti, mutta jätti hienoisen hirvityksen seuraavan kahden viikon asioista. Kun olen maan uumenissa, jonkun muun on yksinkertaisesti pakko ratkoa kaikki museon IT-infraongelmat, minä en vaan voi niitä etähallinnoida paikoista jonne ei saa mitään signaalia millään laitteella.

Ulkona oli tullut helle. Singahtelin kaupunkia eestaas hoitamassa matkan viime hetken järjestelyjä. Illalla sitten käynnistyi taas Sic Semper. Pelissä oli pari hahmoihin kohdistuvan huomion tasajakoon liittyvää pulmaa ja niihin olisi voinut keksiä ratkaisun jo pelin aikana jos olisi ollut välkympi. Pelisisällön osalta oli hauska pelauttaa jotain, joka ei ollut pelkkää fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Lisäksi, vaikka yleensä taktikointi ja ongelmanratkonta ovat elementtiä jotka jumittavat pelit paikalleen, ne toimivat tässä yllättävän hyvin.

Huomenna edessä on lähtö maasta. Vaihteeksi se ei tapahtu ennen aamuseitsemää, joten yöunikin voi olla aivan järkevän pituinen.