Syyskuu 2011: Hukattuja tilaisuuksia
Torstai, 1.9. 2011
Päivän hämmästys: Ensi kertaa kiipeämässä käyvä Esko suoritti ainakin 5c-greidisen reitin.
Lienee kaikille työpaikoille yhteinen ilmiö, että työtila on alati kutistuva. Työhuoneeseemme saapui kolmas ihminen ja tuloksena tietysti minun ja pomoni oli tarpeen pakkautua hivenen tiiviimmin. Ei tämä vielä ole mikään pulma, mutta muistan millainen painajainen Turussa atk-keskuksen kasvaminen ja tilojen pysyminen saman kokoisina oli.
Myllypuroon päätyi kiipeilemään kaksi uutta ihmistä - Esko museolta, ja Tuomas, joka tahtoi luoliin. Taas muistuu mieleen, että KTO-pätevyyden voisi oikeasti joskus hankkia niin voisin ihan luvan kanssa pitää näitä kiipeilykurssejani.
Perjantai, 2.9. 2011
Päivän eläin: Lumileopardi. On sillä vaan järkyttävän pitkä häntä.
Samalla kun Windows 7 asentui koneeseeni lueskelin biologisesta datankäsittelymallista ja asentelin Oracle-clienttejä. Syksyn työnteko on lähtenyt vähän omituisiin suuntiin, kumpaankaan näistä osa-alueista minulla ei aiemmin ole ollut minkäänlaista kosketusta.
Korkeasaaressa oli Kissojen yö. Olin viimeksi käynyt eläintarhassa varmaan yli 20 vuotta sitten, ja muistoissani se oli paljon laitosmaisempi paikka. Onneksi joko muistoni olivat väärät tai kehitystä on tapahtunut, koska eläinten olot näyttivät ihan kelvollisilta. En tietenkään kissapetojen elinympäristötarpeista paljon tiedä.
Tapahtuman pointti oli päästä seuraamaan isojen kissapetojen aktiivisempaa toiminta-aikaa. Tiikerin karjunta kuulosti todella omituiselta; onneksi en ollut käyttänyt sitä pelissäni, koska minulla oli ollut siitä täysin väärä käsitys. Lumileopardien ruokaan liittyvät yksinkertaiset ongelmat riittivät hämmentämään niitä paljon tehokkaammin kuin olisin kuvitellut. Manuli ei suostunut näyttäytymään lainkaan.
Viikonloppu, 3.-4.9. 2011
Ajankohdan kuvatotaali: 89 / 92
Sain viimein tehtyä muutamia peliprojektien kannalta työläitä mutta tarpeellisia operaatioita. Parempaa piirustustaitoa edelleen kaipaisin. Lisäbonuksena OS X:n päivitys oli näköjään jättänyt skannerin ilman toimivia ajureita. Sentään tarjolla oli ohjelma, joka paikkasi puutteen. Sen hinta oli 40 rahaa. Uuden skannerin saisi samalla summalla, mutta ehkä vain bitteihin kuluttaminen on kuitenkin vähän helpommin puolustettavissa.
Olisi tehnyt tavallaan mieli käydä boulderoimassa, mutta lauantaina satoi ja sunnuntaina jostain hyppäsi päälle kurkkukipu. Eikös minulla ollut jo tämä flunssa?
Maanantai-tiistai, 5.-6.9. 2011
Ajankohdan saavutus: Ostin Joyce & Walky -sarjakuvan bonus contentin. En tiedä oliko se oikeasti laadukasta, mutta minua se viihdytti. Olen sillä tavalla helppo.
Selvästikään minulla ei vielä ollut tätä flunssaa, koska tämä tauti oli flunssien kiukkuinen ahma. Se hyökkäsi päälle väijytyksestä ja repi minut täysin toimintakyvyttömäksi. Koetin lukea työposteja ja ibuprofeenin avulla saada itseeni sen verran energiaa että pystyin hoitamaan akuuteimmat ongelmat, mutta edes 600mg Buranaa ei helpottanut oloa kuin hetkeksi.
Olo oli ennenkaikkea todella paha. Fyysisesti sattui ja henkisesti ahdisti, koska koin olevani hyödytön. Kauhea kasa asioita pitäisi saada tehtyä niin työ- kuin harrasterintamallakin, mutta kun jopa tietokonepelin pelaaminen oli liian raskasta, ei oikein ollut toivoa roottioikeuksien tehokkaasta käyttämisestä.
Olen kyllä ennenkin huomannut, etten oikein osaa sairastaa. Tällä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että tunnun nappaavan taitavasti joka ainoan flunssan joka ilmatilani halki kulkee, tosin pääasiassa minua haittaa ylikehittynyt syyllisyydentuntoni.
Keskiviikko, 7.9. 2011
Päivän purnaus: Kuume voisi joskus vaikka hellittää
Sitkeä flunssa jatkoi kiusaamistani. Kuumerajoilla harhaileva mieli kehitti todella vinhan tuntuisia juonenkäänteitä Sic Semperin kolmannen kauden vikaan peliin, eikä mikään kriittisempi prosessi aivoissa ollut käynnissä niitä ampumassa alas. Jos en pysty viettämään ainakin yhtä selkeää päivää ennen peliä ja sen aikana erottamaan kalkkunajuonia vakavastiotettavista tieteistarinan vaiheista, voipi tulla vielä nykyistäkin pahempi genreliusuma surrealistisen pulp-dieselpunkin suuntaan.
Torstai, 8.9. 2011
Päivän saavutus: 64-bittisessä Windows 7:ssä toimiva Pathologic. Nyt voin pelata sen uudestaan läpi. Öh... jei?
Selvisin sentään tänään töihin asti, vaikka olo oli yhä heikko. Ei minulla enää tautia ollut, mutta raajoissa oli tuskin lainkaan voimaa ja kurkku oli vieläkin täynnä limaa. Kerääntyneet duunit pitivät varsin kiireisenä. Sentään olin jossain kuumehoureideni loppupäässä saanut ajatuksen erään lisärautahankintoja edellyttäneen homman toteuttamisesta olemassaolevalla kalustolla, ja tarkempikin silmäily viittasi siihen, että operaatio voisi onnistua.
Pitkän työpäivän päätyttyä päästiin pelaamaan toinen peli Mikin Nova Coeptaa. Viiden kuukauden tauot pelien välillä eivät oikein ole minua varten, edellinen peli tuntui lähinnä introlta ja tämä oikean kampanjan ekalta osalta. Tähtiportti meni rikki, hahmot jäivät jumiin uudisraivaajaplaneetalla jossa on kyllä raaka-aineita vaikka mihin muttei tuotantoketjuja monimutkaisten asioiden rakentamiseen. Odotettavissa lienee teknologista romahdusta, mikäs sen hauskempaa. Onneksi seuraava peli on jo kolmen viikon päästä.
Viikonloppu, 9.-11.9. 2011
Ajankohdan scifi: Hugh Herr at TEDMED 2010
Perjantaina Miri vietti tupareita. Tajusin viihtyväni huomattavasti paremmin tapahtumassa, jossa ihmiset juttelevat limasienistä, kivistä ja hassuista ötököistä, kuin niissä missä puhutaan vaatteista, sisustamisesta ja ruuasta. Ei tämän pitäisi mikään yllätys olla, mutta jossain vaiheessa kevättä olin huomannut pohtivani, olenko vain tullut yleensä yliherkäksi kaikenlaisille yli kolmen ihmisen kokoontumisille. Selvästikin ongelma on vaan, että niinsanotut aikuiset keskusteluaiheet puuduttavat minut liki tajuttomuuteen.
Lauantain ja sunnuntain käytin pääasiassa pelinkirjoittamisen parissa. Nyt kun tiedän mitkä elementit ovat tarpeen Sic Semperin seuraavalla kaudella, oli tarpeen sekä täydentää tekstejäni niistä että lukea lisää aiheesta. Samalla sain viimein Ogofau a Dreigiaun erikoisversion ensimmäisen pelipäivän sovittua. Pitäisi myös ottaa kantaa loppusyksyn luolaretkeen (johon kyllä varmasti osallistun jos yhtään muita ihmisiä lähtee) ja alkuvuoden sukellusmatkaan (johon kovasti tahtoisin mukaan).
New Yorkin pamauksen kymmenvuotispäivä meni ohitse armollisen huomaamattomasti. Televisiottoman elämän siunauksia.
Maanantai, 12.9. 2011
Päivän varoitus: "Torpedo vedessä!"
Sic Semperin kolmas esityskausi päättyi. Hurja loppumättö oli tiukka ja brutaali, ja sen päätyttyä pelikampanjan luonne oli taas muuttunut toisenlaiseksi.
Vaikka sinänsä ei ole itseisarvoista lainata roolipelien kaltaiseen ilmaisumuotoon terminologioita ja rajoitteita muualta -- roolipelikampanjoiden ei ole mitään tarvetta muistuttaa kirjoja, elokuvia, sarjakuvia tai tv-sarjoja! -- olen tajunnut, että esityskausien kaltaiset konstruktit palvelevat pelinjohtotyyliäni hyvin. Tietynlaiset useiden jaksojen kokonaisuudet auttavat rytmittämään koko kampanjaa ja tuovat luontevasti tilaisuuksia pelaajille lausua mielipiteitään siitä, mihin suuntaan pelikampanjaa toivottaisiin vievän ja mitä asioita he haluaisivat pelikokemukseensa mukaan. Tämänpäiväisen pelin päätyttyä istuttiin vielä pari tuntia pohtimassa jatkoa ja miettimässä, millaisten asioiden pelaaminen olisi kiinnostavaa. Baariin lähtemiselle ei ollut oikein aikaa, perheellisellä oli kotiintuloaika ja joka tapauksessa seuraava päivä oli tavallinen työpäivä.
Tiistai, 13.9. 2011
Päivän sää: Myrskyisä. Ulkona tuuli repi takkeja ihmisten päältä ja sade tuli vaakasuoraan.
Työhuoneeseen roudattiin kasa sermejä, ja tila muutettiin eriöhelvetiksi. Erikoista kyllä, tuntuu siltä että oma työtilani kasvoi tämän toimenpteen johdosta. Ainakin distraktioalttius väheni hieman kun päätä kääntämällä ei enää näe kahta kanssaihmistä. Tavallaan olisi mojovaa saada joskus ihan oikea oma työhuone, mutta luulen että lopulta viihdyn paremmin jaetussa työtilassa.
Jossain vaiheessa olisi kiva myös löytää kiipeilykunto. Tämän päivän kiivintä oli hitusen säälittävä esitys, ja olo sen jälkeen oli täysin rättipoikkinainen. Flunssan pitäisi olla jo häipynyt, mutta jonkinlainen jälkipahoinvointi vaan jatkuu ja jatkuu. Kunnonkohottamiskampanja olisi kyllä tarpeen, kestävyyttä yhtään pidempään kiivintään ei vaan tunnu olevan.
Keskiviikko, 14.9. 2011
Päivän järjestely: Romukasan roudaaminen pois työhuoneesta. Ehkä ihmiset eivät nyt aivan niin hanakasti enää jätä oven ympärille elektroniikkansa raatoja.
Hihittelin vaihteeksi kotimaan politiikalle, kun junttioikeiston ksenofobisiiven henkinen johtaja laukoi taas tyhmyyksiä ja sai sitten aikaan skisman puoluejohdon kanssa. Olinkin jo toivonut, että preussinsuomalaiset alkaisivat taistella keskenään ja hajota sirpaleryhmiksi, joista jokainen kuvittelee edustavansa kansan oikeaa ääntä.
Koomisinta on, että alkuperäisen tyhmyyden taustalla oli ihan validi pointti: demokratia on huono tekemään vaikeita mutta tarpeellisia päätöksiä. Tästä kiitos kuuluu juurikin perussuomalaisten kaltaisille populisteille, jotka etsivät helpoimpia maaleja joihin ammuskella. En väitä, että muut demokraattisen järjestelmän politiikan edustajat välttämättä olisivat tässä suhteessa raivoisasti parempia, ainoastaan että räikeimmillään demokratian ongelmat näkyvät juuri soundbite-politiikassa ja tyhmiin ihmisiin vetoamisessa.
Karmisen oikeuden lisäksi päivään mahtui tappelua ärsyttävän palvelinongelman kanssa sekä pelinkirjoittamista. Tuntuu taas siltä, että valmiiksi laatimani materiaali ei riitä yhtään mihinkään jahka neloskausi ponkaisee tästä käyntiin.
Torstai, 15.9. 2011
Päivän musiikki: Kuha. - Opi tuntemaan sienet
Ilmoitettuani kiinnostuksen erääseen hallinnolliseen projektiin koetin tänään tutustua sen materiaaliin. Puolentoista tunnin päästä nuokuin tuolissani ja minun oli pakko lähteä kiipeilemään pysyäkseni hereillä. Eivät ole hallinnolliset projektit mitään herkkua.
Kiipeily oli huonoa, mutta sentään jaksoin tehdä sitä kunnes aloin putoilla helpoiltakin reiteiltä. Toivonkipinää taitojen ja ennenkaikkea kestävyyden kasvusta on havaittavissa.
Illalla pääsin leikkimään sienitunnistusleikkiä. Suhtaudun epäluuloisesti kaikkeen ruokaan, joka ei tule kaupasta.
Perjantai, 16.9. 2011
Päivän hämmennys: Eilinen fillarikorjaus oli näköjään kiristänyt pyörän ketjut niin, etteivät ne enää jatkuvasti putoile. En tiennyt osaavani moista mekaniikkaa.
Kolmen tunnin laitospalaverissa oli valopilkkuna ainakin, ettei välittömässä lähitulevaisuudessa ole tulossa työpaikan muuttoa Viikkiin. Muutoin pohdinnat terminologiasta ja visuaalisesta ilmeestä menivät onnellisesti ohitse. Jonkun muun murheita ovat ne.
Kirjoitin ahkerasti pelikampanjaan jatkoa, ja sain taas yhden visuaalisen idean jota ryhdyin toteuttamaan. Tämä ei ole onneksi läheskään niin suuritöinen kuin introvideot.
Viikonloppu, 17.-18.9. 2011
Ajankohdan turhautuminen: En ole läheskään tarpeeksi HC pelatakseni Hitmania kovimmalla vaikeusasteella.
Sain sittenkin käytyä leffafestareilla, vaikka aika pieneksi elokuvasaldo tulee tältä vuodelta jäämään. Edelleen Robot vakuutti minut siitä, että intialaisia spektaakkelielokuvia olisi syytä katsoa paljon enemmän. Se myös muistutti näiden elokuvien jokseenkin vanhahtavasta arvomaailmasta ja onnistui tätä kautta hieman ahdistamaan, mutta enimmäkseen elokuva oli hieno muistutus siitä, että räiskyvässä scifileffassa huonot tehostedetaljit eivät haittaa jos niiden taustalla on riittävästi mielikuvitusta.
Muuten leffafestarien lippujen kanssa oli vaikeaa säätöä. Kiipeilemässä käynti kaatui logistiikkaongelmiin. Sentään löysin piirustustaidostani uuden lisäominaisuuden, jota voisin oikeastaan alkaa käyttää ahkerammin.
Maanantai, 19.9. 2011
Päivän musiikki: Joko Diggy Diggy Hole Remix tai In Search of Diamonds
En muista tarkalleen, milloin Mikki avasi kavereilleen Minecraft-palvelimen, mutta suunnilleen vuoden ajan ihmiset olivat sinne väsänneet kaikkea vinhaa. Nyt peli oli päivittymässä uuteen versioon, ja palvelimen käyttäjien kesken oli syntynyt konsensus museoida vanha maailma ja rakentaa tyhjästä uusi. Kuitenkaan vanhoja rakennuksia ei voinut yksinkertaisesti vaan hylätä, joten päätimme järjestää kierroksen kaikissa maailman hienoissa paikoissa.
Kahdeksan maailmassa ahkeroinutta kerääntyi Mikin kotiin syömään herkkuja ja katsomaan selostettua turistikierrosta. Omat kontribuutioni sisältöön olivat olleet aika näkymättömiä - minuun vetoaa Minecraftissa eniten eksploraatio maan päällä ja alla, ei niinkään megalomaaninen rakentaminen. Joillain muilla prioriteetit olivat hieman toisin. Majesteettiset linnat ja järkyttävän kokoiset avolouhkoset olivat keveimmästä päästä - Mikin väsäämä vedenalaisista kupoleista koostuva tiedekeskus, Villen rakentama vuoristorata ja käsittämätön lasitorni, JD:n kasinokaupunki ja Uden hillittömän jylhä kompleksi olivat henkeäsalpaavia. Melkein kaikkia kohteita yhdisti joko metrolinja tai maanpäällinen monorail. Olin nähnyt aiemmin korkeintaan puolet rakennelmista, enkä ollut todellakaan tajunnut miten paljon aikaa ja vaivaa ihmiset olivat todella pelin parissa käyttäneet.
Legoilla leikkiminen on hillittömän hauskaa, mutta huomaan itse kaipaavani Minecraftiin vielä vähän enemmän jotakin, ehkä syvyyttä, ehkä vaikeutta. Haluaisin että valtavien kaupunkien pystyttämisen jälkeen niissä voisi tehdä muutakin kuin kulkea ja hämmästellä. Haluaisin ehkä hieman enemmän peliä. Tosaalta pelottaa ajatus siitä, että jossain vaiheessa tämäkin toive täyttyy, koska siinä vaiheessa Minecraft uhkaa oikeasti syödä aivan kaiken vapaa-aikani.
Tiistai, 20.9. 2011
Päivän tahaton komiikka: Jos videoneuvottelupalaverissa ei ole käytössä äänen kiertoa pois suodattavaa mikrofonia, on kuulokkeiden käyttö kaiuttimien sijasta suotavaa. Muussa tapauksessa päädytään varsin huvittavaan kaikukammiomeininkiin.
Eilset Minecraft-bileet olivat saaneet aikaan krapulan. Tämä oli sikäli omituista, että join bileissä ainoastaan pari senttiä rommia. Luultavammin syynä oli, etten ollut syönyt juuri mitään muuta kuin eksoottisia juustoja.
Työpäivän aikana olo sentään parani ja illalla jaksoin jopa luolaseuran jäsentapaamiseen. Siellä vaan ei ollut juuri ketään. Pah. Maassa ei ole luolia ja nyt luolaharrastajatkin koettavat kaikota.
Keskiviikko, 21.9. 2011
Päivän elokuva: The Bengali Detective, dokumentti kalkuttalaisesta etsivätoimistosta, joka jäljittää väärennettyä shampoota, selvittää murhaa ja harjoittelee tv:n tanssikilpailua varten. Aineksista olisi varmaan saanut myös hulvattoman komedian, mutta tämä ei ihan sellainen ollut.
Kiipeilyä, elokuvafestareita, joulun luolamatkan suunnittelua. Aivan tarpeellisia aktiviteetteja ajamaan ulkona vallitsevaa syyssäätä pois mielestä.
Torstai, 22.9. 2011
Päivän älyttömyys: Jerusalem-ilmiö
Mike järjesti julkaisubileet Ihmisen poika -romaanilleen, ja aikatauluvaikeilujen läpi raivasin tieni paikalle. Sain ostettua romaanin sekä puheltua tuttujen kanssa. Aloitin kirjan lukemisen jo bileissä, piipahdin verkossa korkkaamassa uutta Minecraft-serveriä, ja sitten huomasin palaavani Ihmisen pojan pariin.
Minulla ei ole minkäänlaista toivetta olla kirjan suhteen objektiivinen, koska niin suuri osa siitä tuntuu kuvaukselta oman kaveripiirin elämästä viimeisen viidentoista vuoden aikana. Ei tämä tosin millään kirjan ainoa aspekti ole, mukana tuntuu olevan myös ihastuttavan päätön juoni ja asiaankuuluvan huvittunut kertojanääni.
Muutamat ihmiset väittivät tunnistaneensa minut yhtenä kirjan hahmoista; jos veikkaan kyseisen hahmon oikein, hän tuntui oikeasti vähän liian mukavalta tyypiltä perustuakseen yksinomaan minuun vaikka ulkonäkö olikin hyvin samanlainen. Joka tapauksessa päädyin lukemaan aamukahteen saakka; tiesin että nukkumaanmeno olisi hyvä idea mutta en vaan malttanut panna kirjaa syrjään ja alkaa nukkua. Sentään huomenna on perjantai ja töiden jälkeen voi suosiolla vajota univelkoja kuittaamaan.
Perjantai, 23.9. 2011
Päivän saavutus: Siinä vaiheessa kun aikaa töissä törmäillä seiniin ja esineisiin, voi olla hyvä idea laskea roottioikeudet käsistään ja vetäytyä kotiin.
Lyhyistä yöunista huolimatta työpäivä oli pitkä ja jopa tuottelias. Sittenkin se lähinnä vain petasi viikonlopun työrupeamaa. Duunissa vietetyt lauantait ja sunnutait eivät kauheasti vetoa, mutta minkäs teet; joitain hommia ei vaan kehtaa tehdä työpäivien aikana.
Kotona palasin Ihmisen pojan pariin, ja luin sen loppuun asti. Mikellä on välillä ideoita, jotka eivät minusta oikein toimi, mutta tämä ei tosiaankaan ollut niitä. Kirja lähti loppupuoliskolla vielä villimpään vauhtiin ja oli vielä röyhkeämpi kuin alkuosansa. En muista, mitä kaikkea olen tänä vuonna lukenut, mutta Ihmisen poika kipuaa kyllä lähelle kärkeä.
(Tajusin myös, että kirjan teemat olivat melko pitkälle samoja kuin omassa viimeisimmässä romaanintyngässäni, parissa kohtaa ihan detaljitasolle saakka. Enkä minä ollut todellakaan aikeissa kirjoittaa mistään omaelämänkerrallisista kokemuksista. Selvästi olen Miken kanssa asuessani altistunut samoille vaikutteille tai jotain. Vähän harmittaa se, että nyt on vielä vähemmän syytä koettaa saada tuota tarinaa valmiiksi, mutta toisaalta eipä se olisi liian todennäköistä ollut muutenkaan. Olisin varmaan enemmän harmistunut jos Ihmisen poika ei olisi ollut niin hiton hyvä.)
Selvittyäni Kristus-krapulasta hyppäsin Minecraft-serverille. Edelleen se on parasta lääkintää luolakaipuuseen. Pengoin maanalaisia käytäviä ja päädyin yhtäkkiä parikymmenmetrisen potholen pohjalle: ylhäältä satoi sisään ja puolivälissä kuilua määki sinne pudonnut lammas. Vain Walesissa käyneet voivat ymmärtää, kuinka kertakaikkisen oikein tämä oli. Miksi oi miksi tässä pelissä ei (vielä) ole köysiä, otsalamppuja ja ryömintää?
Viikonloppu, 24. - 25.9. 2011
Ajankohdan havainto: Työvireeni on oikeasti parempi kun museolla ei ole ketään muuta.
Heräsin varhain lauantaiaamuna ja lähdin melko pian museon suuntaan. Loppupäivä kuluikin sitten palvelinten levyjärjestelmien ja virtuaalikoiden siirtelyn ihmemaassa. Olin optimistisesti veikannut selviäväni 8 tunnissa, mutta mitä vielä. Vähän ennen iltaseitsemää päätin, että tältä päivältä riitti, ja palasin kotiin. Sunnuntaina homm jatkui, tosin kyseessä oli enää enimmäkseen tiedostonsiirtojen valvomista ja oikeuksien päivittelyä.
Onneksi operaatio sujui kunnialla, koska jos siinä olisi ollut vielä jotain ongelmiakin, en olisi oikeasti tehnyt koko viikonloppuna muuta kuin töitä. Nyt selvisin puolellatoista työpäivällä. Kun kaikki viimein oli sunnuntai-iltana saatu päätökseen, jätin raportin toimistani ja ilmoitin ottavani maanantain lisätyövapaata.
Muun puuhan ohella pelailin Minecraftia. Hyvä tavaton että uusi maastomoottori luo kauniita maisemia. Ei näihin voi rakentaa mitään. Miksei minulla ole mahdollisuutta tutkia paikkoja koskematta niihin? Tarvitsisin vain köyden, sukellusvälineet ja otsalampun.
Maanantai, 26.9. 2011
Päivän poiminta: "... using a narrative technique known as 'first person ADHD' ..."
Havahduin unestani vähän neljän jälkeen. Sisäinen herätyskelloni oli taas säädetty oikein, sillä kello viideltä Suomen aikaa ilmestyi Penny & Aggien viimeinen strippi. Sarjakuvan irc-kanavalla oli valvojaiset sekä päättyjäisbileet, ja hyppäsin mukaan menoon.
Teinidraamasarjakuva loppui minun makuuni aivan erinomaisesti. Sitä tulee kyllä ikävä - T. Campbellin muutkin tuotteet ovat kyllä hyviä, mutta P&A oli jotenkin minulle aivan erityisen tärkeä. Tätä kuvastaa sekin, että se on ainoa verkkosarjakuva, jonka faniyhteisössäkin jaksan hillua. Ircissä juotiin virtuualimaljoja, puhuttiin omituisia ja spekuloitiin kirjoittajan seuraavaa projektia.
Ysin aikoihin meno alkoi hiipua. Onneksi viikonlopun työt olivat sallineet minulle mahdollisuuden ottaa tämän päivän vapaaksi, joten panin vaan koneen kiinni ja jatkoin yöuniani. Torkuista huolimatta loppupäivä oli vähän koomainen. Piirtäminen ei oikein sujunut, suurin saavutus oli koota kaikki Ogofau a Dreigiaun ekassa pelissä tarvittava musiikki. Olen ottanut pelin äänimaailman suhteen vähän erilaisen linjan kuin mitä yleensä käytän, torstaina nähdään toimiiko se.
Tiistai, 27.9. 2011
Päivän pointless retro: iPhonen pikkulapsille tarkoitetussa "esine ja sen pitämä ääni" -sovelluksessa on klassinen pärisevä herätyskello. Kuinka monen kotona nykyään on herätyskello? Kuinka moni nykylapsista tulee koskaan sellaista käyttämään tai edes näkemään?
Työvuori oli mekoinen, mutta sen läpi kahlaaminen ei lopulta tuottanut suuria ongelmia. Työn ohessa erehtyin keskustelemaan verkkofoorumilla tuntemattoman ihmisen kanssa hänen huonosta ja väärästä näkemyksestään roolipelaamisen ja sukupuolisen segregaation suhteen. Kuten aina, verkkoon kirjoittaminen oli raskasta ja tympeää. En selvästi pidä tilanteista, joissa en automaattisesti aina saakaan viimeistä sanaa.
Illalla päädyin Miken luokse hengaamaan parin muun kaverin kanssa. Pelejä, peliteollisuutta ja seikkailuharrastuksia koskevien juttujen lomassa Aslan kiipeili huonekalujen päälle ja oli yleisesti vilkas siten kuin yksivuotiaat nyt ovat.
Keskiviikko, 28.9. 2011
Päivän saavutus: Huonosti käyttäytyvän Windows Domain Controllerin kesyttäminen ilman boottia.
Tänään oli ollut tarkoitus pelata Nova Coeptaa, mutta yllättäen yksi pelaajista peruutti. Harmi oli melkoinen, ei tällä varoitusajalla enää oikein ehtinyt kiipeilemäänkään. Korvaavaksi ohjelmaksi painelin kuitenkin Kulosaareen katsomaan Mikin ja Lissun kanssa leffoja. Machete oli täsmälleen niin pöljä kuin olin kuvitellutkin, mutta hyvin viihdyttävällä tavalla. Zodiac oli hieno ja todentuntuinen rikosdraama murhatutkimuksesta, joka leviää täysin käsiin. Hyvä että nämäkin tuli edes joskus katsottua.
Torstai, 29.9. 2011
Päivän retroilu: Fantasiatarina hirviöiden täyttämästä luolasta
Taas päästiin roolipelaamaan. Listalla oli jotain tavallisuudesta poikkeavaa: uudelleenpelautus, kuudelle pelaajalle, perinteistä keskiaikaista luolastonkomppausfantsua. Ogofau a Dreigau, tarina kuudesta sankarista yllättävän tutun tuntuisessa luolaverkostossa lampaita vilisevien kukkuloiden alapuolella sai ekan pelikertansa tänään. Kolmea pelikertaa olen tähän minikampanjaan kaavaillut ja oikealta arviolta tuntuu.
Kuuden pelaajan pelit ovat joskus hieman hankalia pitää koossa ja joku hahmoparka jää helposti niissä vaille tilaisuuksia loistaa. Tässä ei siltä juurikaan tuntunut, joka ainoa seikkailijaporukan jäsen pääsi olemaan hieno ja eeppinen samalla kun luola heidän ympärillään oli pelottava ja vieras ympäristö. Aitoa luolakurjistelua en taaskaan ehtinyt vetää aivan niin kovaa kuin ehkä pitäisi, mutta kuvaavaa on että suurin vaara useimmille hahmoille oli hypotermia. Ryhmädynamiikka tuntui toimivalta ja turhaan läpänheittoon ei sorruttu juuri lainkaan.
Omaksi riemukseni jopa fantasiaelementit tuntuivat asiaankuuluvan fantastisilta. Yleensä fantsu tuntuu vähän ylivoimaiselta ja kliseiseltä, mutta jotenkin tällä kertaa onnistuin ainakin itse uskomaan klassisiin tarinaelementteihin. Auttoi huomattavasti, että pelaajakatraani oli sitä harvinaista laatusettiä joka ei koettanut suhtautua huimaan D&D-pastissiini minkäänlaisella ironialla.
Olisi ehkä kiva pelauttaa jotain tämän tyylistä enemmänkin - siis anteeksipyytelemätöntä sankaritarinaa elämää suuremmilla arkkityyppisillä hahmoilla. Toisaalta sitten tahtoisin kyllä tehdä sen jollain aivan tavallisesta poikkeavalla otteella.
Perjantai, 30.9. 2011
Päivän pähkäily: Mikä olisi kätevin tapa murhata harjoitteleva oopperatenori ja hänen VIP-faninsa?
Kesä oli palannut takaisin yhdeksi päiväksi ja ulkona oli oikeasti lämmintä. Töissä pähkäilin MySQL-palvelimen muistinhallinnan ja muiden pienten hankalien asioiden parissa.
Kotona koetin uppoutua Hitman: Blood Money -peliin, mutta peli vaati hieman liikaa tilanteenhalintakykyä soveltuakseen putkinäölleni. Ajatukset karkasivat koko ajan roolipelikampanjoihin. Ei sekään kyllä huono asia ollut.