Maaliskuu 2011: Loppumaton talvi
Tiistai, 1.3. 2011
Päivän taitamattomuus: Verkkokeskusteleminen
Kevään ensimmäisenä päivänä pakkanen tuntui päättyneen ja aurinko paistoi silmiin. On kieltämättä aivan hauska herätä aamulla muuhun kuin pimeyteen. Kohta kesäaika sitten käy päälle ja pilaa senkin ilon.
Jaoin työtehoni suunnittelemisen ja toteuttamisen välille. Etenkin suunnitteleminen oli vähän vaikeaa, joten pako kiipeilyseinälle tuli tarpeeseen. Kahden viikon tauon jälkeen Myllypurokin otti koville.
Muun puuhan ohella kiukuttelin ircissä näkemyksistäni markkinataloudesta. Tajusin lakata puhumasta vähän ennen kuin taannuin tyypillisen nettikeskustelijan tasolle. Sittenkin, voi jumalauta miten nopeasti kiehahdan kun joku alkaa puhua siitä miten asiat ovat epäreiluja rikkaille. Empatiani rikkaiden ihmisten epäilemättä vaikeaa elämänosaa kohtaan on aivan valtava.
Keskiviikko, 2.3. 2011
Päivän sitaatti: "An elegant marble statue of lol". Yay internet.
Ryhdyin vaihteeksi käyttämään ihmeellistä Internettiä semisosiaalisiin asioihin. En rekisteröitynyt Facebookiin vaan aloin kommunikoida ircissä ja foorumeilla vieraiden ihmisten kanssa. Ainoa yhteinen nimittäjä oli, että olimme saman tarinan faneja ... mutta sitten selvisi, että olimme oikeastaan kaikki myös roolipelaajia.
Tajusin vasta nyt miten vähän todella käytän tietoverkkoa muiden kuin livenäkin tuntemieni ihmisten kanssa viestimiseen. Tein tätä aiemmin enemmän mutta joskus kymmenisen vuotta sitten Greater Internet Fuckwad Theory ja kasvava työstressi ajoivat minut jatkuvaan lurkkerin tilaan. Oli oikeasti varsin hauskaa ryömiä siitä ulos, vaikken uskokaan että tämä jää pysyväksi.
Torstai, 3.3. 2011
Päivän pohdinta: Relaatiot tietokannoissa
Vietin taas etäpäivää ja omistauduin semanttisen webin omituisuuksille. On ihan omalla tavallaan hilpeää suunnitella rakenne, jonka on tarpeen pysyä toimintakuntoisena ainakin sata vuotta ellei pidempäänkin. Museolla työskennellessä oppii ajattelemaan pidemmällä tähtäimellä.
Valtaosa päivästä meni mökkihöperönä. Töiden jälkeen siirryin saumattomasti piirtämään ja kirjoittamaan. Jostain on viimeisen muutaman päivän aikana kummunnut outo halu piirtää sarjakuvaa, huolimatta siitä että piirustustaitoni tällaiseen ei ole kovin kaksinen. Mutta joitakin Empireä varten piirtämiäni ruutuja katsoessa tuli fiilis, että tällaista olisi hauska tehdä enemmänkin. Mistähän siihen kuluvan ajan irrottaisi...
Perjantai, 4.3. 2011
Päivän hasardit: Vesi, kylmyys, ahtaus, korkeat paikat ja pimeys
Työpäivän jälkeen pidimme Katajanokalla kevään luolaretken suunnittelukokouksen. SWCC:lle on lähdössä tällä kertaa valtava lauma suomalaisia ja eniten ekakertalaisia aikoihin. Niinpä lähdimme suunnitteluiltamassa aivan perusasioista - varustuksesta ja asioista joita odotamme kohtaavamme - ja siirryimme sitten reittisuunnitteluun.
Suunnittelukokous oli antoisa ja hyödyllinen. Luulenpa että saamme aikaan oikein mainioita retkiä sekä kokemattomille että kokeneille. Olen itse ainakin ihan täpinöissä asioista, joita pääsen seuraavaksi maan alla tekemään. Konkreettisena aktiviteettina rakentelimme lehmänhäntiä niille joita sellaisia ei vielä ollut. Kun varsinainen suunnittelu oli ohi, siirryimme puhumaan oheisasioita ja katsomaan puolituntisen luolaelokuvan nimeltä Solo. Näki selvästi, että se oli harrastajien tekemä: kaikki toiminta oli äärimmäisen autenttista joskin ehkä hitusen epärealistista.
Viikonloppu, 5. - 6..3. 2011
Ajankohdan seikkailurata: Pyöräteiden ollessa yhä jäässä on pakko pyöräillä autoteillä. Tämä ei ole aina täysin turvallisen tuntuista.
Otin fillarin pois talvivarastosta, täytin sen renkaat ja kävin pyöräretkellä. Tämä oli todella tullut tarpeeseen, kävelemällä Katajanokan seudulta ei helposti mitään uutta enää löydy. Pyörätiet olivat vielä hitusen jäisiä mutta eivätköhän ne tästä sula. Sitten jalankulkijatkin näkevät katuun maalatut pyöränkuvat ja ymmärtävät pysyä omalla puolellaan valkoista viivaa. Seuraavaksi vihervasemmisto saa seuraavissa vaaleissa murskavoiton ja Israel solmii rauhan kaikkien naapureidensa kanssa...
Todellisessa maailmassa viikonloppuun mahtui pyöräilyn lisäksi pelinkirjoittamista, kesän luovan aktiviteetin suunnittelua ja Mascotissa istumista. Luolaseuran edustus houkutteli jälleen uusia ihmisiä maanalaisten paheiden tielle. Ensimmäinen käytännössä sokea luolista kiinnostunut ihminen löytyi. Ainakin minusta osa aktiviteettia on hyvin näkövammaisystävällistäkin; luolat ovat ällistyttävä kokemus niin kuultuna kuin kosketettunakin.
Maanantai, 7.3. 2011
Päivän web-sarjakuva: Gunnerkrigg Court
Jälleen päivä oli lähes katkeamatonta palaveria. Luovat energiat eivät sen päätyttyä olleet korkeimmillaan ja kirjoitteleminen ei oikein onnistunut. Jumiuduinkin sen sijaan lukemaan web-sarjakuvia. Gunnerkrigg Courtia oli minulle varmaan suositeltu aemminkin ja nyt uudelleen; se osoittautui todella hienosti piirretyksi ja kerrotuksi saduksi. Jotenkin se myös tavoitti tunnelmaltaan tarkalleen erään pelikampanjaideani, vaikka sisältö ei olisikaan ollut aivan noin fantsuhenkistä.
Eilen Mascotissa oltiin keskusteltu pelikampanjoista. Tuttavapiirin tuotteliaimmat pelinjohtajat vetävät kahta tai kolmea kampanjaa yhtä aikaa ja olen minäkin joskus näin tehnyt. Nykyään vaan elämässä on niin paljon muutakin kiinnostavaa etten oikein uskalla ottaa ylimääräisiä kampanjoita Sic Semperin rinnalle, vaikka välillä huvittaisikin. Ehkä jos unentarve jotenkin vähenisi muutamalla tunnilla per yö.
Tiistai, 8.3. 2011
Päivän ohjenuora: Ammattietiikka ilmenee joskus rakentavana kritiikkinä.
Myllypuron kiipeilyseinällä uudet reitit tuottivat päänvaivaa. Olen jo hyväksynyt, että greidaus täällä noudattaa täysin omaa logiikkaansa mutta olin silti melkein onnellisempi kun vanhoissa reiteissä ei edes lukenut veikkauksia siitä, mitä vaikeusasteita niiden olisi pitänyt olla. Oli mahdollista arvottaa reitit pelkästään henkilökohtaisella asteikolla ja keskittyä kiipeämiseen.
Illalla kuulin, että toisaalla vauhkoileva pomo oli niuhottanut kulttuurialalla työskentelevän kaverin blogista ja siinä olevista näkemyksistä kulttuurialan instituution yhteistyökumppaneista tai jotain sinne päin. Ei ole maailmassa oikeudenmukaisuutta, kun tässä omalla nimellä pidetyssä päiväkirjassa olen itse surutta esittänyt näkemyksiä yhteistyökumppaneista ja jopa työnantajasta vailla mitään muita seurauksia kuin tasaisin väliajoin suuntaani heitetyt ylennykset. Yliopistomaailmassa asiat ovat toisin.
Oikeasti minulla on ei välttämättä pelkkiin faktoihin perustuva käsitys siitä, että amerikkalaistyylinen "työnantaja omistaa työntekijän mielipiteet vapaa-ajallakin" on ryömimässä Suomeen tiedotusvälineiden ja yleisen tietämättömyyden kautta. Mitä duunari sanoo ja tekee omalla ajallaan on hänen oma asiansa. Jos työnantaja kuulee jonkun puhuneen hänestä paskaa baarissa, ei terve ratkaisu ole retaliaatio vaan olankohautus, ehkä myös hyvin lyhyt pohdinta siitä onko valituksella jotain pohjaa. Tiedänhän minä että ihmeellinen Internet on teoriassa julkinen ja ikuinen, mutta oikeassa maailmassa ei näitä vuodatuksia lue kuin pari hassua kaveria ja enemmän painoarvoa annetaan jopa Hesarin keskusteluille.
Keskiviikko, 9.3. 2011
Päivän pohdinta: Kulttuurirelativismi pienyhteisössä
Eilen olin säätänyt käyttispäivityksiä yömyöhään, tänään totesin että ne olivat rikkoneet muutamia toimintojamme. Ei mitään elintärkeää, ei oikeastaan mitään mikä näkyisi kenellekään muulle kuin minulle, mutta riittävästi harmittamaan. Osan ongelmista sain ratkaistua, osa jäi vielä vaivaamaan. Poikkeuksellisesti en jäänyt jumittamaan museolle kunnes kaikki ongelmat olisivat ratkenneet, koska illalla piti vetää peliä.
Ripa oli kissavahtina Lontoossa, mutta modernin teknologian ansiosta tämä ei estänyt peliin osallistumista. En ole aiemmin vetänyt peliä, jossa yksi osallistujista on paikalla Skypen kautta, mutta muut ovat moista kyllä tehneet. Tulokset olivat kelvollisia. Ei tämä fyysistä paikallaoloa korvaa, mutta puuttumaan jää lähinnä nyansseja, jotka eivät ropessa ole kaikkein kriitisimpiä. Suurin ongelma oli, että videoneuvotteluyhteyden kannalta ei ollut mahdollista seurata valkokankaalle heijastettavia kuvia eikä nähdä pöydällä olevia hahmojen portretteja.
Peli itsessään ei ollut parhaimpiani. En ollut halunnut väkisin kehittää mitään kauheaa ulkopuolista uhkaa, joten painotus oli pelaajahahmojen johtaman tai ainakin ohjaileman pakolaisyhteisön sisäisissä ongelmissa ja ristiriidoissa. Lopulta panokset tässä pelissä eivät olleet suunnattoman suuret, vaikka se ei pelin aikana ilmeistä ollutkaan. Teemallisesti olen tähän tyytyväinen, valitettavasti se vaan ei pelatessa toiminut niin hyvin kuin olisi voinut. Pitänee keksiä jotain paljon nokkelampaa sisältöä.
Torstai, 10.3. 2011
Päivän oivallus: Vaatteiden ostaminen on helpompaa seurassa
Larppihahmojen vaatesuunnittelu on aina vaikeaa. Tällä kertaa päädyin juoksemaan kirppareilla yhdessä ulkomuotokonsulttina toimineen Kristiinan kanssa. Hankintojen avulla syntyi ulkonäköratkaisu, joka on minulle edes jossain määrin tuore. Viikonlopun Memento-peli sijoittuu samaan maailmaan kuin aiemmatkin Turun kaupunkipelit, ja minulla on riesana näissä seitsemän (7!) vuoden historia sekä kuusi vanhaa hahmoa: uusi hahmo ei saisi muistuttaa ketään näistä ulkonäöllisesti eikä käyttäytymiseltäänkään.
Ulkonäköpuoli on itse asiassa näistä helpommin ratkaistava ongelma. Minulla on edelleen ainakin omasta mielestäni melko kapea spektri hahmoja joita osaan pelata, ja ainakin edellinen yritykseni poiketa mukavuusalueeltani meni melkoisesti pieleen. Vaan ei käy sekään että hyväksyn luisumisen kahteen tai kolmeen arkkityyppiin, niin että tutut kanssapelaajat voivat automaattisesti arvata kaiken hahmosta vain näkemällä kuka sitä pelaa. Pitää koettaa työntää omia rajoja kauemmas. Ei tämä ole lainkaan niin extremeä kuin miltä voisi kuulostaa: ongelmani ovat lähinnä erilaisten arkielämän sosiaalisten roolien kanssa. Tässä maailmassa olen pelannut onnistuneesti sarkastista johtajahahmoa, ylivilkasta vähän pihalla olevaa tyyppiä, pidättyvää ja kohteliasta tarkkailijaa ja sympaattista seuraajaa. Vielä olisi tilaa monenlaiselle vaihtoehtopersoonalle, jos vaan osaisin tulkita niitä.
Viikonloppu, 11. - 13.3. 2011
Ajankohdan oivallus: Pienen otsalampun valossa melkein-jäätyneen joen ylittävän sillan rakenteita kiivetessä iskevä tajuaminen siitä, että jalat ovat vähän huterat ja päivän aikana on tullut juotua määriä joihin en ole lainkaan tottunut.
Perjantaina tein lyhyen etäpäivän ja suuntasin sitten Turkuun. Liki vuoden tauon jälkeen turkulainen kaupunkipelimaailma heilutteli taas lonkeroitaan. Tämä oli Memento, osa 2; ensimmäinen osa oli jäänyt väliin koska se oli päällekkäin köysitoimintakurssimme kanssa.
Hahmokseni oli lopulta iteroitunut herrasmiesvaras; en tiedä oliko hahmon kirjoittaja ajatellut asiaa aivan noin, mutta päätin lukea rivien välistä asioita joita sinne ei varmasti ollut tarkoitettu ja päädyin pelaamaan melkeinpä Simon Templaria. Perjantaista sunnuntaihin keskittyvä peli oli kokonaisuutena hyvin laadukas tarina aikasilmukasta ja tapa jolla tämä toteutettiin larpin keinoin oli suorastaan inspiroitunut. Omakohtaisesti Memento oli vaan valitettavan epätasainen. Ryhmäni oli paikalla vain puolikokoisena sairauksien ja sosiaalisten yhteentörmäyksien vuoksi, joten iso kasa hahmoni tekemisestä jäi limboon. Niinpä pelissä oli pitkiä tylsiä ajankohtia joiden aikana maagiset juonet kyllä etenivät mutta arkitodellisuudessa kiinni oleva hahmoni sai pyöritellä yksin peukaloitaan.
Hyvät osat olivat kuitenkin erittäin hyviä. Pääsin kiipeilemään joen ylittävän sillan rakenteissa ja jallittamaan maagisia otuksia silkalla nokkeluudella. Röyhkeästi myös nappasin maailman pelastusrituaalia tekemässä olleen työryhmän johtajan mukaani baariin samalla kun hänen muu tiiminsä lähti Rymättylää kohti. Mestarivarkaan pelikokemus ei ollut ihan virheetön: sain kyllä rahat, mutta tyttöä piti odottaa pelinjälkeiseen maanantaihin.
Huomasin taas gravitoituvani pelaamaan hieman arkea suurempaa hahmoa. Tämä oli kyllä elämykseni kannalta oikea ratkaisu: vaihtoehtoinen luenta saamastani hahmokkeesta olisi ollut "nyrpeä nilkki ja epäonnistuja", mutta luulen että sillä tavalla pelaaminen olisi näillä alkutilanteen ongelmilla johtanut todella tylsään peliin. En ollut ennen peliä tarkasti miettinyt, onko hahmoni oikeasti hurjan pätevä vai kuvitteleeko hän vaan olevansa; tuumin että menestys pelissä ratkaisisi tämän. Omasta mielestäni olin ollut hurjan kekseliäs ja onnistuin kaikessa tekemässäni, tiedä sitten mitä mieltä muut olivat.
Pelin jälkeen pelaajat kokoontuivat TYY:n saunatilalle. Peli oli ollut näillä standardeilla vallan suuri, yli 40 pelaajaa, ja vaikka useimmista hahmoista olin pelin aikana kuullut, en ollut nähnyt heistä kuin kourallisen. Juttelin pääasiassa Susannan ja Tonjan kanssa kokemuksistamme sekä oheispuuhasta, kunnes nousin viimeiseen järkevään aikaan lähtevään junaan. Rahaa oli mennyt aivan poskettomia summia ja sunnuntaiaamuna taisin kokea elämäni ensimmäisen krapulan lauantain baarikierroksen jäljiltä.
Maanantai, 14.3. 2011
Päivän artikkeli: Fukushima Nuclear Accident - mitä tapahtui, mikä on vaarallista, mikä ei
Nautittavan livepelin jälkeen näin intensiivisiä unia. Ensimmäinen käsitteli jotain psykopaattisten poliisien kuolemanpartiota, joka ilmeisesti arpomalla valitsi kohdetalon ja sitten kulki sen läpi ampumassa kaikki sieltä löytyvät ihmiset. Olin itse unessa uhrien joukossa. Fiilis oli todella epätoivoinen, senkin jälkeen kun onnistuin kaappaamaan aseen ja puolustautumaan. Uneni tekevät häijyjä dekonstruktioita tietokonepeleistä. Mutta ensimmäistä kertaa aikoihin unissani oli jopa toimivia tuliaseita.
Jotenkin murhajuhlista selvittyäni päädyin sitten kokemaan soolokiipeilyä ylös ja alas älyttömän kokoista kallioseinää. Tämä oli silkkaa riemua, kiipeily kun tuntui oikealta ja unissa eivät lihakset koskaan väsy. Lisäksi luolatoiminta on kouluttanut minut pois varmuusköysineurooseista ja muista puhtaan kiipeilyn vaatimuksista.
Olisin mielelläni pitänyt vapaapäivän ja vaan kirjoitellut debriefiä sekä tehnyt oman elämäni rästihommia. Valitettavasti palkkatyökin vaati huomiota. Sentään maanantai on museolla miellyttävä päivä.
Tiistai, 15.3. 2011
Päivän semihyödyllinen työkalu: Hahmovertailu
Palavereja, regular expressioneita, omituisia ongelmia ja jostain ryöminyt halu pelata tietokonepelejä. Vastustin viimeksimainittua ja kirjoitin sen sijaan Memento-debriefin sekä satunnaista oheismateriaalia.
Haluaisin pelata lisää. Onneksi tälle viikolle oli vielä peliohjelmaa luvassa.
Keskiviikko, 16.3. 2011
Päivän taide-elokuvat: Mementon aikana kuvatut dokumenttipätkät. Kolme tuntia sensuroimatonta liveroolipelausta videona. Näytti vähemmän kamalalta kuin miltä kuulostaa.
Työnteosta oli jotenkin aivan mahdottoman vaikeaa saada tänään kiinni. Syytän päivälle osunutta suunnitelmanmuutosta. Kuitenkin sain aikaan vain pientä näpertelyä suurien linjanvetojen asemasta. Kiipeilykin oli vähän heikkoa, Japanissa ydinvoimalaonnettomuus vaan paheni ja kävi ilmi että aiemmin linkkaamani yksinkertaisessa selitystekstissä oli ongelmia. Tunnustan oman ymmärrykseni ydinvoimaloista olevan paljon heikompi kuin sen pitäisi olla, joten ainakaan minkään oman tietoni kanssa aiempi artikkeli ei ollut ristiriidassa. Äh.
Oma fiilikseni (ja oikeasti en voi nimetä tätä mitenkään asiantuntijalausunnoksi, ainoastaan yhdeksi mielipiteeksi muiden joukossa) on edelleen, että näkemäni onnettomuuden perusteella ydinvoimalat eivät ole erityisen vaarallisia. Sen sijaan ajatus ydinvoimasta ei miellytä erityisesti uraaninlouhinnan ongelmien vuoksi, mutta jos minun pitäisi valita ydinenergia tai vaikkapa kivihiili, kivihiili ei einakaan voittaisi. Mukavinta olisi jos energiankulutusta voisi jotenkin vähentää. Mistähän olisin omalta osaltani valmis luopumaan? Projektorista? Tiskikoneesta? Ugh.
Torstai, 17.3. 2011
Päivän kombo: Perl ja MySQL
Arkiston kätköstä löytyi muutama vuosi sitten jonkinlaiseen kuntoon tehty koodausprojekti. Se oli lakannut toimimasta, mutta puhalsin sen uudelleen henkiin ja tein siihen lisäominaisuuksia. Viime kaupunkipelissä olisin mielelläni pelannut tietotekniikkarikollista, mutta minulla ei oikein ollut mitään mihin murtautua. Projektin tavoite oli korjata tämä.
Koetin myös käväistä tietokonepelien parissa, mutta Mass Effect 2 edelleen harmitti. Pathologic houkutteli minua taas, mutta kun koetin palata sen pariin, se muistutti minua heti kamaluudestaan. Totesin energiani ja vapaa-aikani riittämättömäksi ruton kanssa leikkimiseen juuri nyt, asiaan voisi palata joskus kun on paljon tyhjää häiriötöntä aikaa.
Perjantai, 18.3. 2011
Päivän haaveilu: Jokohan etelään aukeavilla kallioilla voisi alkaa kiipeillä?
Lyhyen työpäivän jälkeen kävin kiipeämässä. Vaihteeksi kiipeily sujui hyvin ja edistymistä oli havaittavissa; sain liidattua yhden oikeasti vaikean reitin ja tehtyä muutamia semipelottavia temppuja helpommilla mutta hankalammin varmistettavilla reiteillä.
K'kly-peli oli taas hahmolähteinen ja toi esiin investigaattoreissamme uusia luonteenpiirteitä. Oli hilpeää pelata amerikkalaistolvanoita 30-luvun Englannissa, samoin kuin joutua väkisin kohtaamaan toimintaseikkailuhahmoilla tilanne jossa he joutuivat olemaan kolme viikkoa toistensa seurassa ilman mitään oikeaa tekemistä tai tehtävää.
Lauantai, 19.3. 2011
Päivän toive: Osaisinpa kirjoittaa. Aina kun yritän ilmaista jotain, ajaudun joko epämääräiselle tangentille tai epäkoherenttiin ränttäämiseen. Harjoittelemalla tämäkin taito varmaan karttuisi.
Jokainen uutinen, jossa jotain kielletään vaikkapa Applen App Storesta koska sen sisältö loukkaa Applen siveysstandardeja raivostuttaa. Minun maailmassani tietokoneen tai puhelimen kaltainen teknologia on alusta, jolla käyttäjä tekee mitä itse päättää, samaan tapaan kuin vaikkapa autotalliin rakennettu elokuvateatteri on paikka jossa autotallin omistaja näyttää mitä ikävystyttäviä kotivideoita, homopropagandaa tai hevospornoa sitten haluaakin. Laki voi estää häntä esittämästä julkisesti elokuvaa teemalla "Tappakaa kaikki perussuomalaiset ja muut neekerit" kansanryhmän vastaiseen kiihotukseen vedoten, mutta autotallin tai projektorin valmistaja ei voi tulla väliin ilmoittamaan, että tämä on sopimatonta laitteiston käyttöä. Analogia pysyy koossa kun muistaa, että ompun älypuhelimiin saa asentaa vain omppuimperiumin hyväksymää softaa.
Ehkä joka toinen kuukausi joudun perustelemaan yhä jatkuvaa facebookkaumattomuuttani. Jos järjestelmän täysi sulkeutuneisuus ja haluttomuus kommunikoida minkään oikeasti avoimen järjestelmän kanssa ei riittäisi syyksi, miten olisi ettei minulla ole kiinnostusta kaikkialle tunkevaan yleisviestintävälineeseen, jonka omistaja kertoo mitä siellä on sopivaa sanoa ja mitä ei? Tämä inhimillisen ilmaisun kaventaminen sisältöön liittyvillä rajoituksilla on yksi mieliharmeistani. (Ei auta sekään, että Facebook ei edes noudata omia standardejaan - ks. vaikkapa We Who Hate Pedofiles [sic]. Kaksinaismoraali on varmaan kaksin kerroin parempi kuin pelkkä moraali.)
Olisipa meillä oikea ilmaisuvapauden ja kuluttajaoikeuksien puolue niin saattaisin harkita sen äänestämistä. Nykyinen rasismin ja ATM-saamattomuusvinetyksen oheisasiakseen ottanut merirosvopuolue ei ainakaan sellainen ole.
Sunnuntai, 20.3. 2011
Päivän kaukokaipuu: Tyynenmeren saaret, vaihteeksi
Lauantai oli kiukuttelun ohella kulunut lepakkoseminaarissa ja työnteon parissa. Sunnuntaiaamuna livahdin Kulosaareen laatimaan ropehahmoa. Paikalle pääsy oli vaikeaa yhä jatkuvan metroasemaremontin vuoksi; asema on ollut kiinni kohta vuoden eikä loppua remontille vaan näy.
Nova Coepta -pelikampanja sitävastoin lupaa pioneerihenkistä scifiä siirtokuntaplaneetalla. Tänään vasta koottiin hahmoja; meistä tuli näköjään hiilivietyjen etsimisessä, kaivamisessa ja hyödyntämisessä toimivia konsultteja. Ensimmäistä kertaa koskaan tein hahmon jonka etninen ja kulttuurillinen tausta on Oseaniasta.
Kun varsinainen hahmonluonti oli ohi, käytin loppuillan koettamalla etsiä hahmoa kuvaavaa valokuvaa pelinjohdon toiveiden mukaan. Tämä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Jos jollakulla on takataskussa kuva kolmikymppisestä kohttuulisen viehättävästä ulkoilmaihmisen oloisesta melanesialaisesta miehestä jolla on päällä jotain muuta kuin tribaalivermeet, sukelluspuku tai urheiluasu, saa vihjata.
Maanantai, 21.3. 2011
Päivän ärsytys: Liidaaminen korkealla pelottaa enemmän kuin liidaaminen matalalla, vaikka se onkin tuntuvasti vähemmän vaarallista. Liskoaivo ei tajua köyttä.
Olin viimeksi oikeasti kiipeillyt Salmisaaressa yli kaksi kuukautta sitten. Siihen nähden tämänpäiväinen kiipeily oli aivan kelvollista: 6a:t pääsin ylös puhtaasti, 6b:t säätämällä, 6c:t niukin naukin ja 7-alkuisia en lainkaan. Huomattavin puute oli kestävyydessä. Tämä selittynee talven laiskottelulla ja Myllypuron lyhyillä reiteillä.
Tarvitsen kotiini kuntopyörän tai leuanvetotangon tai ehkä molemmat. Kumpaakaan en kuitenkaan saa hankittua kun olen liikunnan suhteen tällainen vätys.
Tiistai, 22.3. 2011
Päivän bloat: Alunperin vain ajallisesti laajaksi kaavailemani henkilötietohallintajärjestelmä alkaa paisua myös kansallisesti ja toiminnallisesti valtavaksi. Jos se vielä jatkaa kasvamista, se ylittää täysin kykyni hallita tai ymmärtää.
Juuri vuosihuollossa olleen polkupyöräni ohjaustangon tyvessä oleva ruuvi katkesi kun yritin taitella pyörää ajokuntoon. Hyvä että tämä kävi kokoonpano- eikä ajovaiheessa. Pyöräily näköjään on vielä jonkin aikaa haave vain.
Töiden jälkeen singahdin Turkuun luolaseuran jäsentapaamiseen. Se oli vähän heikko esitys, paikalla oli kokonaista kolme luolaihmistä. Tapaamisen jälkeen päädyin Tonjan ja Mirin kanssa pohtimaan kulttuurikaupungin projektia johon Tonja oli meidät värvännyt kiipeilytaitojemme vuoksi. Myöhäisillan keskustelu johti meidät lopulta köysien ja otsalamppujen kanssa sillan alapuolisiin rakenteisiin valokuvaamaan ja mittailemaan. Mitäpä sitä ei taiteen vuoksi tekisi.
Keskiviikko, 23.3. 2011
Päivän tekele: 3D-malli Turun Tuomiokirkkosillasta
Herätessäni olin yhä Turussa. Vieras ympäristö toi yllättävän tehokkaan työvireen ja etäpäivä oli tavallistakin aikaansaavempi. Iltapäivästä istuin vielä Tonjan ja installaatiotaiteilijan kanssa palaveroimassa taiteilu/kiipeilyprojektimme teknisistä detaljeista. Palaveri oli kyllä valaiseva, mutta pelkään että projekti tulee testaamaan kuinka auvoisana suhtautumiseni kanssaihmisiin pysyy paineen alla.
Junamatkalla kotiin pelailin Pathologicia. Toinen läpipeluukerta alkoi taas viedä mukanaan, tosin hienoista tottumusta pelin teknisiin aspekteihin ja sitä kautta useampiin pelimäisiin piirteisiin oli havaittavissa. Ihan vielä ei ahdista niin paljon kuin ekalla läpipeluulla, mutta katsotaan päästäänkö siihen.
Torstai, 24.3. 2011
Päivän kirjatoive: Cities Under Siege
Kevätpäiväntasauksen jälkeen päivät ovat pitkiä ja makuuhuoneessani on aivan liian varhain aivan liian valoisaa. Siitä huolimatta ulkona on vielä talvista ja kylmää. Töissä sentään oli kiintoisaa: ehkä neljä tai viisi operaatiota nytkähti eteenpäin niin, että yhtäkkiä näin selkeitä muutoksia tavassa jolla järjestelmät toimivat.
Kiipeilyn sijasta illalla leikittiin Myllypurossa köysillä. SRT sujui kaikilta paikalle selvinneiltä kohtalaisesti ja ainakin omat uudet vermeeni olivat erinomaisia. Ehkä jos tätä tekee vähintään kerran kuussa kesään saakka saattaa kyetä selviämään oikean luolan köysiosuuksista ilman hirveää tuskaa.
Perjantai, 25.3. 2011
Päivän niuhotus: Ratikka johon ei saanut tuoda taittopyörää. Tällaisia tilanteita varten pitäisi varmaan olla pyöräkassi niin voisi astua ulos, pakata fillarin laukkuun ja astua takaisin sisään. Seuraava ratikka meni sentään kahden minuutin kuluttua, joten oikealta harmilta vältyttiin.
Istuin päivän Viikissä olemassa epäkoherentti palaverissa. Mikä ihme siinä on että nykyään tekniikka-aiheisissa keskusteluissa huomaan usein puhuvani osuvasti ja täsmällisesti kuin mikälie bittien Yog-Sotothin henki olisi vallannut minut, mutta menettelytapojen ja byrokratian suhteen olen taas luisunut merkilliseen mongerrukseen? Ei niin että tämä minua suunnattomasti haittaisi, koenpa vaan kadottaneeni taidon tehdä jotain.
Illan mediatarjonta keskittyi feelbad-kamaan. Pathologic oli oma tyly itsensä ja Breaking Badin kakkoskausi oli vielä tuntuvasti synkempää kuin ykköskausi. Sarja tuntuu maalaavan päähenkilöitään täyteen umpikujaan ja jatkuvasti kaventavan heidän mahdollisuuksiaan tehdä mitään. Erinomaisen juonenkuljetuksen lisäksi sen äänisuunnittelu on jumalaisen taitavaa, mutta ääntäkin käytetään pääasiassa kuvaamaan pahaa oloa.
Viikonloppu, 26. - 27.3. 2011
Ajankohdan tiede: Kokeet joilla valoeetterin olemassaolo koetettiin osoittaa
Välkkynä tyyppinä tervehdin kesäaikaan siirtymistä Bond-maratonilla yömyöhään. Tuloksena olin sunnuntaina vielä tavallistakin sekavammassa tilassa. Kellonsiirtelyt ovat silkkaa sadismia. Koska en käytä herätyskelloa enkä suostu sellaiseen nytkään turvautumaan, käytän ainakin viikon heräilemällä ihan miten sattuu. Ei se sinänsä kauhean vaarallista ole, epämiellyttävää vain.
Pitkästä aikaa pelinkirjoituskin lähti liikkeelle. Mikä vielä parempaa, kirjoittamani materiaali tuntui scifiltä. Tieteiselementit ovat olleet jotenkin harvassa taas viime aikoina, hyvä saada niihin taas kosketus. Olisi myös hyvä konkreettisesti pystyä pelaamaan tai jotain.
Maanantai, 28.3. 2011
Päivän harmittava ominaisuus: Itsekritiikki. Voisipa pelikampanja pyöriä pelkästään Rule of Coolilla ja ehkä Rule of Conspiratorial Complexityllä.
Asiaankuuluvan väsyneeseen päivään kuului mm. lisää lumisadetta. Haaveilin kesästä ja kallioista, tai edes fillarikelistä. Samanaikaisesti kammoksuin neljän viikon päästä tulevaa Walesin retkeä: olen aivan rapakunnossa ja niin kauan kuin pyörätiet ovat jäässä tai fillarini jatkohuollossa en tule edes kuntoilleeksi sitä varten.
Sisäisen kelloni sotkeminen oli kehittänyt minulle mojovan päänsäryn. Kirjoittaminen sujui jotenkuten mutta piirtämisestä ei ollut toivoakaan. Jostain syystä keksin peleihini hurjat määrä todella hurjia ideoita, mutta lähempi tarkastelu osoitti, etteivät nämä olleet oikeasti mitenkään järkeviä. Olisin ehkä voinut käyttää niitä silti, ja muutamia vuosia sitten varmaan olisin näin tehnytkin, mutta koetan nykyään olla vähän kriittisempi läpi päästämäni materiaalin suhteen. Sillä tavalla kuulemma kehittyy luovassa puuhassaan.
Tiistai, 29.3. 2011
Päivän ärsytys: Tavallisten ihmisten piirtäminen tavallisissa mutta persoonallisissa vaatteissa ja tavallisissa mutta ilmeikkäissä asennoissa on täysin toivotonta kaltaiselleni supersankaristille.
Päätin tarttua piirtämiseen tosissani, ja käytin käytännössä koko iltani siihen. Astuin pois omalta mukavuusalueeltani ja koetin vaihteeksi piirtää roolipeleihin liittymättömiä asioita. Tavoitteena oli saada aikaan mustavalkoinen (tai no, harmaasävyinen) sarjakuvasivu.
Yllättäen piirtely imaisi täysin mukaansa ja tuloksena en malttanut mennä nukkumaan mitenkään järkevään aikaan. Kuten monesti kun inspiraatio iskee, vuoteeseen siirryttyänikin kiepuin levottomasti ympäriinsä kunnes minun oli pakko nousta hieman jatkamaan kuvitustyötäni. Huomisesta mahtaa tulla energinen päivä.
Keskiviikko, 30.3. 2011
Päivän kuvautus: Yritän tehdä asioita toisten hahmoilla. Ei älyttömän onnistunut. Nimi ei ole typo.
Nukuin vain viitisen tuntia ja herätessäni olin aivan pihalla. Työpäivä meni ohi hieman usvassa ja aikaansaannoksistani ei tulla kertomaan leiritulien äärillä sankaritarinoita. Päivän valopilkku kuitenkin oli, että Bike Company uusintakorjasi fillarini takuun voimin ja pyöräily oli hauskaa. Kun vaan vielä viimeiset jäät lähtisivät pyöräteiltä.
Torstai, 31.3. 2011
Päivän heräteosto: The Exterminators -sarjakuva. Kannessa oli iso ötökkä, mikä oli riittävä syy ostamiseen.
Kehityskeskustelu vilahti ohi suuremmin painamatta. Arviointini eivät nousseet, mutta eipä ollut niin väliksikään, pomo oli tyytyväinen tapaan jolla työskentelin ja kaikki oli maailmassa kuten pitikin. Ehkä YPJ-traumasta vielä jonain päivänä pääsee yli siten, etteivät sanat "henkiarvioinnin uusiminen" enää nostata kylmää hikeä pintaan ja palauta sieraimiin napalmin tuoksua.
Töiden jälkeen kävin sarjakuvakaupassa ja selvisin vihdoin katsomaan Sanctumin. Leffana en pysty sitä arvostelemaan, mutta selvästi kuuluin taas tarkalleen kohderyhmään. 3D-leffan luolat olivat ultrahienoja ja skenaariossa sekä hahmojen toiminnassa oli harrastajan kannalta ainakin pintapuolisesti järkeä. Köysitikkailla kiivettiin oikein, SRT näytti toimivan järkevästi, kiipeily tehtiin asianmukaisesti varmistettuna ja hurjat muuvit näyttivät olevan juuri ja juuri tehtävissä. Sukellusosuuksia en kyennyt arvioimaan. Virheitäkin löytyi, mutta ne olivat enimmäkseen kosmeettisia ja helposti anteeksiannettavia, ainakin jos kärsii niin pahoista luolavierotusoireista kuin minä. Kolme viikkoa vielä ja sitten pääsee taas maan alle.
