Tammikuu 2011: Jalla Egypti
Lauantai, 1.1. 2011
Päivän elokuva: Rare Exports. Todella pimeä, ei huono.
Vilkaistaan mennyttä vuotta, englantia muistuttavalla kielellä.
Became a godparent (what's an atheist's version of this? Universe-parent? Parental redundancy unit?) Lead novices on a caving trip. Visited Pant Mawr Pot and Swildon's Hole. Set up a computer for a submarine unit command. Worked as a surface support person for a team of mine divers. Played art video games. All in all, not a big year in the department of New Exciting Stuff.
I had something resembling a resolution to get a social life. Mission failed. I might try again this year.
Taika and Jukka had a baby, as did Mike and Elina.
No
Just the UK, twice.
A social life, again. Some actually succesful diving would be nice. A big limestone cave network somewhere close by would probably be too much to ask?
Date, my big fat hairy ego
Got a permanent job. Ran some excellent RPG sessions. Navigated in Ogof Ffynnon Ddu and Pant Mawr Pot without killing anyone or requiring rescue. Was a bit less of a difficult asshole than usual - no, really, at times I almost felt like an emotionally stable grown-up.
No diving. Way too little climbing outdoors. No OFD I Leader qualification (although realistically this was never in the cards). Did not go through Sump One in Swildon's Hole.
Twisted ankle. Nothing serious. Landed on it badly.
A survey of Ogof Ffynnon Ddu.
The guys at Chesterfield Caving Club who even included me and Taina in their club insurance when caving in the Mendips.
Every public or semi-public figure or who was calling for somebody to be assassinated, stoned, tortured or whatever. Way to be fucking civilized there, guys.
I stashed it all away in a secret place. You'll never find it.
Caves, caves, more caves! Also, RPGs.
40 Day Dream, by Edward Sharpe & the Magnetic Zeros
A bit happier. 2010 saw my moods stabilize and I think I'm at my normal level again. Then again, the year was not as exciting as the previous one, which is a definite minus.
No change here, I think.
Richer still. This is getting ridiculous. Maybe I really ought to do something with all this money.
Picking just one thing, diving. Among the interesting things I want to do it seems to keep getting the short end of the stick.
Nothing.
Mostly by myself, as I like to do.
Looking at fireworks with pals
No
None. I'm behaving almost decently these days. Might want to do something about that.
This is very likely. Not you though, dear reader - you rock. Actually, I'm not really sure who reads this so I guess it's technically possible I hate you, in which case please drop dead.
The Wire
The City & The City by China Miéville.
Raavan. Go Bollywood!
Can Atilla, I think.
Pathologic. Not enough praise can be heaped onto this flawed, exhausting, twisted piece of genius.
Caving! Climbing skill points too.
Since whining about missed adventure activities and too few RPG campaigns is getting old, how about a non-parody Finnish news source that isn't shite?
My notes tell me I was sitting at home laughing myself silly at write-ups of Dwarf Fortress campaigns. A fitting pastime for a 38-year-old.
Having big natural caves in Finland.
Elegant, fresh, trend-setting ... I'm sorry, I cannot continue with a straight face. Who comes up with these questions? Mostly I just dress in a towel.
All life is a balancing act between boredom and rage.
I try not to get their hopes up by hinting that I fancy them.
The stuff revealed by Wikileaks.
Most people I needed were there when I needed them. Stabilty is so dull.
Jake and Elina, I think. It's not normal for me to like new people this quickly. There's also Joel, my godchild (Cthulhu-child?) but I don't think it's fair to include babies, kittens or robots here.
Prussiking is not a good way to ascend 20 meters.
Business as usual is described by Rush in Marathon:
"You can do a lot in a lifetime
If you don't burn out too fast
First you need endurance
First you've got to last..."
Sunnuntai, 2.1. 2011
Päivän harkinta: Pitäisköhän käydä kiipeilytekniikkakurssi? Siellä voisi oppia jotain hyödyllistä.
Junailin itseni Tampereelle tutustumaan sikäläiseen kiipeilyseinään Mirin ja Velman kanssa. Seinä ei ollut järin korkea mutta reitit olivat varsin persoonallisia ja greidit tylyn tiukkoja. Tai sitten vaan joulunajan liikuntatauko oli vienyt voimat, taidot ja kestävyyden.
Vuodenvaihteen fiilis oli kiipeilystä huolimatta vähän synkkä. Susanna oli onneksi ilmaantunut kaupunkiin ja hengasin hänen kanssaan Helsinkiin palattuani. Purin hänelle sydäntäni kaikenlaisista huolista, niistäkin jotka näyttivät isoilta ja pelottavilta vain tammikuun pimeyden läpi.
Maanantai, 3.1. 2011
Päivän aluevaltaus: Aiemmin en olekaan unix-boksia tullut rootanneeksi local exploitin avulla. Nyt olen kunnon script kiddie.
Kulkuavaimeni oli vanhentunut ja sain seisoskella ulkona pakkasessa ihmettelemässä ennen töihin pääsyä. Olisi varmasti vaan pitänyt jäädä etätöihin, mutta jotkut hommat vaativat nopeaa verkkoyhteyttä.
Päivän työt olivat enimmäkseen turhauttavia. Sain mm. murtauduttua sisään eräälle hylätylle palvelimellemme ja koettaa selittää kiireiselle hallinnolle miksi tietojärjestelmillä on oltava omistaja ja miksi tämä on eri asia kuin niiden ylläpitäjä. Kotiin päästyäni olo oli todellakin kuin tammikuisella maanantailla. Jopa Kraken oli lähtenyt ikävystyttävään suuntaan reippaan alun jälkeen. Tajusin että Miévillen mielikuvitus tuntuu pääsevän paremmin oikeuksiinsa täysin fiktiivisissä ympäristöissä; "oikeaan maailmaan" sijoitetuissa tarinoissa ideamyllytys jotenkin vaan väsyttää ja häiritsee.
Tiistai, 4.1. 2011
Päivän ultimaalinen helpdesk-vastaus (tiivistettynä): "Meillä ei ole olemassa kuvausta palvelusta jonka teille toimitamme ja josta te maksatte, emmekä aio tällaista kuvausta tulevaisuudessakaan laatia. Pahoittelemme että vastaamiseen kului kaksi kuukautta. Jos asiasta on lisää kysyttävää, ottakaa uudelleen yhteyttä meihin. Lisätietoja saa myös oheisesta linkistä joka ei toimi." Olen itsekin aikanani joitain aika hyödyttömiä vastauksia lähettänyt, mutta nyt joudun kumartamaan mestarin edessä.
Heräsin puoli neljän aikoihin nimettömään pahaan oloon. Analysoin sitä tovin ja totesin, että minua ahdisti asioiden hajanaisuus töissä, aikaansaamattomuus kiipeilyssä, sosiaalinen eristäytyneisyys ja jopa tuleva sukellusretki. Kuten itse tosi empaattisesti muille tapaan sanoa, vain itse olen asemassa, jossa näille pystyy jotain tekemään; tietäisi vielä mitä. Sukellusretki sentään ratkaisee itse itsensä ja järjen mukaan sen pitäisi muuttua ahdistuksen aiheesta hyväksi kokemukseksi. Jos näin ei käy, pitänee oikeasti funtsia onko tällaisessa aktiviteetissa minulle mitään järkeä.
Koska asioiden vatvominen ei kuitenkaan nukkumiskykyä palauttanut, ryhdyin aamuyöstä tekemään töitä. Se osoittautui yllättävän tehokkaaksi ajaksi kartoittamaan helvetillistä epämääräisyyden suota jossa monet hallinnolliset asiat uivat. Tekniset asiat kyllä osaisin hoitaa, mutta kun ei ole aavistustakaan siitä mitä pitäisi tehdä, ketä varten ja millä työkaluilla on vähän vaikea ryhtyä asentamaan tai päivittämään. Tunnin verran juttuja tutkittuani ahdistus oli vaihtunut raivoksi, mikä olikin paljon helpommin käsiteltävä mielentila. Sentään pienestä viisaudesta kieli, etten ryhtynyt saman tien lähettämään tulikivenkatkuisia sähköposteja syyllisiksi katsomilleni ihmisille.
Siirryin museolle heti kun liukuma alkoi ja jatkoin ahertamista. 11 tunnin mittainen työpäivä oli yhdistelmä huomattavaa väsymystä ja yllättävää aikaansaamista. Palasin kotiin neljän jälkeen. Kuten monesti käy, oikeasti uppoutuminen työhön oli auttanut ahdistukseen ja olo oli illalla jo huomattavasti aamua parempi. Oikeasti hyvä mielenterveyden kannalta että asiat toimivat tällä tavoin.
Keskiviikko, 5.1. 2011
Päivän pelisitaatti: "I hit it with my airplane."
Olin eilen saanut työvireen langanpäästä kiinni ja tänään roikuin siinä kaikella voimalla ja innolla, vieläpä onnistuneesti. Vuodenvaihde oli selkeyttänyt muutamia asioita töissä ja nyt näiden vaikutukset ulottuivat minuun saakka. Projekti joka oli ollut minun perspektiivistäni valitettavan epämääräinen sai yhtäkkiä valaistuksen ja tiesin mitä minun oli tehtävä. Vastaava, joskin vielä suurempi oivallus oli tullut loppuvuodesta 2006 kun tajusin ITIL:in arvon ja käännyin siihen uskoon. Tällä kertaa kyse ei vaihteeksi kuitenkaan ollut byrokratiasta vaan teknologiasta.
Työpäivä venyi pitkäksi enkä olisi malttanut lopettaa sitä lainkaan, mutta illaksi oli sovittu Demossin K'kly-peli. Hahmomme järjestivät ulkoilmafestarit blokkaamaan irvokkaan rituaalin, ja tuloksena joutuivat vähän suurempaan matsiin vastustajansa kanssa. Lentäjähahmoni pääsi jopa käymään pienkoneellaan taistelua siivekkäiden hirviöiden kanssa. Ei koneessani mitään aseita ollut, mutta improvisointi auttaa. Pelisessio oli oikein mainio.
Torstai, 6.1. 2011
Päivän todella huono idea: Facebook single sign-on -palveluna
Työajatukset eivät jättäneet minua rauhaan vapaapäivänäkään, joten käytin loppiaisesta huolimatta pari tuntia tietokantapohdintojen ja virtuaalikoneiden uudelleenkonfiguroinnin parissa. Muutoin laadin pelijuttuja ja kuuntelin ideaa Sic Semperin seuraavan kauden uudeksi hahmoksi.
Perjantai, 7.1. 2011
Päivän spesialistin valitus: Sormusten herra -leffoissa kivi näyttää usein täysin väärältä
Työvire pysyi hyvin yllä ja maltoin lähteä museolta vasta viiden aikoihin. Kotiin selvittyäni sain kutsun lähteä Lummetielle saunomaan. Tämä oli hyvin tervetullut käänne yksinäiseen olemassaolooni.
Saunomisen lisäksi ohjelmassa oli Lord of the Rings Extended Edition with Fanboy and Fangirl Commentary Bonus Track, eli Tolkien-nipojen detaljihihkunta ja -vinetys normaalin elokuvan päälle. Skippailimme suosiolla sietämättömän tympeitä kohtauksia ja jumiutuimme väittelemään obskuureista detaljeista jotka joko oli tehty todella hyvin tai joiden suhteen pointti oli täysin missattu. Pilkunviilaus adaptaatiosta oli varsin viihdyttävää. Koska Sormusten herra ei ole ihan lyhyt elokuva, skippailun kanssakin se päättyi vasta aamuviiden aikoihin. Kotiinpääsystä ei ollut toivoakaan.
Viikonloppu, 8. - 9.1. 2011
Ajankohdan valhe: Oikeasti en herännyt tekstiviestiin vaan päälläni kävelevään kissaan.
Lauantaiaamuna heräsin tekstiviestiin, joka kutsui kiipeilemään. Mikäs siinä. Junailin itseni takaisin Helsinkiin ja vietin pari tuntia seinällä. Lyhyet yöunet eivät olleet paras pohja liikunnalle ja jouluajan taukokin näkyi vielä selvästi.
Sunnuntaina talvi oli muuttunut luotaantyöntäväksi loskakeliksi. En olisi poistunut talosta ollenkaan, ellei luolaseuran hallituksella olisi ollut kokousta. Kokouksen jälkeen kotiin selvittyäni erehdyin vilkaisemaan työpostejani, ja totesin että yksi vastuulleni vuodenvaihteessa pudonnut juttu oli räjähtänyt. Onneksi olin ennakoinut jotain tämän kaltaista ja virittänyt sen varmistukset kuntoon ajoissa. Sittenkin vietin pari leppoisaa tuntia sunnuntai-illastani tietokannan korjaamisen parissa.
Maanantai, 10.1. 2011
Päivän muistio: Avataan kuivapuvun tyhjennysventtiili ennen sukeltamista.
Uusi hieno pyörillä varustettu sukelluslaukkuni ei yllättäen liikkunut sohjossa älyttömän kätevästi ja sen saaminen mihinkään oli aika tuskaisaa. Sekavan työpäivän jälkeen roudasin laukkuni vielä Töölöön ja sain Hakkikselta kyydin Kirkkonummelle. Ohjelmassa oli hieman allasharjoittelua ja varustetestiä ennen Egyptin keikkaa.
Edellisestä kuivapukusukelluksestani (jos ei laske muutamaan minuuttiin katkenneita) oli varmaan vuosia. Osaaminen oli sen mukaista, kiepuin veden alla ihan miten sattuu ja vasta aivan harjoituksen loppuvaiheessa asiat alkoivat tuntua mitenkään toimivilta. Kuivapukukaan ei varsinaisesti kuivana minua pitänyt, mutta altaan vesi oli lämmintä ja puvun alla minulla oli kuitenkin luolassakin lämpimänä pitävä kerrasto-fleece -kombo.
Sittenkään fiilikset osaamisesta avovesissä eivät jääneet optimistisiksi. Kotiin selvitessäni olin täysin naatti.
Tiistai, 11.1. 2011
Päivän harminaihe: Epämääräisesti viritelty Tomcat
Sukellus kyllä kolkkasi tehokkaasti, mutta en odottanut herääväni aamuviideltä pahoinvoinnin vallassa. Allasvettä ei varmaan pitäisi niellä. Onneksi olen viime aikoina ollut ahkera pikku muurahainen ja plussatunteja oli kellokortti täynnä. Ei ollut kiusausta nousta varhain.
Museolla heiluttuani kävin seinällä roikkumassa. Jotenkin eilinen sukellus tuntui tässäkin eikä sankaritekoja tullut tehtyä. Sitten vauhdikas singahdus kotiin päivittämään museon Windowseja. Tietenkin päivitys rikkoi yhdellä palvelimella majailevan katalan virityksen, jota sitten piti korjata yömyöhään. Onneksi sentään sain sen kuntoon, koska jos olisin jättänyt sen rikkinäiseksi ja poistunut maasta, olisi saattanut tulla sanomista.
Keskiviikko, 12.1. 2011
Päivän kuva: Lähes kaikki Batmobilen versiot
Olin työssä vain lyhyen tovin. Sitten metsästin ulkomaan rahaa, kevyempää vaatetta ja muuta tärkeää matkaa varten. Jonkinlainen kauhuni vieraaseen paikkaan lähtemisestä väheni kun laadin pakkauslistan ja toteutin sen.
Herääminen huomisaamuna oli sieluttoman varhain. Painuin pehkuihin sen mukaisesti.
Torstai, 13.1. 2011
Päivän biomi: Aavikko
Helsinki
Neljän aikoihin herätyskelloni ei soikaan, joten herään vasta 4.20 ja taksi saapuu 4.35. Onneksi olen nopea aamupuuhissani. Roudaan itseni ja laukkuni ulos varhaisaamun pakkaseen. Hakkis tempautuu mukaan Töölössä, Jukka ja Jenni löytyvät lentokentältä.
Air Finlandin 07.15 lento Hurghadaan istuu matkustajineen kentällä ylimääräisen tunnin kun sen siipiä siivotaan lumesta ja sitä työntävä traktori juuttuu kinokseen. Lentomatka on kuin halpafirmojen mainoksesta: ateria kuuluu hintaan mutta juoma ei, ja meille kerrotaan että musiikkikanavia saa kuunnella vain koneesta ostetuilla kuulokkeilla. Aloitan sääntöjen rikkomisen tästä.
Hurghada, 27° 8'24.10"N, 33°49'36.53"E
Viiden tunnin lennon jälkeen kone pöllähtää Egyptiin. Aavikkoinen maisema näyttää mahtavalta, mutta kauan en sitä ehdi ihailla. Juutun egyptiläisen tehokkaaseen maahantulotarkastukseen liki tunniksi - ei niin että minua epäiltäisiin jostain, matkalaisia on vaan paljon ja heitä ei prosessoida järin efektiivisesti. Finnmatkojen bussikin joutuu odottamaan parkkipaikalla puoli tuntia ennen lähtöä. Perille päästessä olen tolkuttoman nälkäinen.
Muut aloittavat sukeltamisen saman tien - Jukka ja Jenni olivat ehtineet jotain syödäkin - mutta itse arvelen, että kokemattoman sukeltajan jonka verensokeri on äärimmäisen matala ei kannata lähteä veteen syömättä. Sumplin huomisen kurssini asioita sukelluskeskuksen kanssa, syön välipalaa ja ällistelen seutua. Olin unohtanut kuinka makeelta subtropiikki näyttää ja tuntuu. En ole koskaan aiemmin ollut näin kuivalla seudulla. Hiekka-aavikon takana nousee vuoria. Biitsillä istuu kameli. Arkkitehtuuri on minulle uudenlaista.
Kun sukeltajat ovat sukeltaneet, sinkoamme elintarvikeostosten kautta kaupungille. Pikaisten neuvotteluiden jälkeen pimeä taksi vie meidät naurettavan halvalla erääseen alueen keskustoista. Palloilemme kaupoissa ja nautimme illallisen. Joka kadunkulmassa meille koetetaan kaupata kelloja, laukkuja, tupakkaa tai kameleita. Palatessamme toinen taksi koettaa huijata meiltä rahojamme. Olisin itse varmasti luottavaisena sieluna heti langennut petokseen enkä välttämättä ikinä edes tajunnut, että jotain sellaista tapahtui, mutta kokenut egyptonomi Jukka näkee kuskin bullshitin läpi, eikä anna meidän tulla rosvotuksi.
Aavikon yö on kylmä ja musta. Egyptiläinen liikenne on vähän vähemmän mielenvikaista kuin olen kuvitellut. Käyn nukkumaan varhain.
Perjantai, 14.1. 2011
Päivän Egypti-kokemus: Istumme ylinopeutta ajavassa pimeässä taksissa syömässä suklaata, jota kuski pysähtyi meille ostamaan, ryhmämme lihansyöjillä kädessä todistus siitä että on juuri syönyt kamelia.
Hurghada
Aamukahdeksalta olemme hotellimme ravintolassa syömässä buffetaamiaista. Magawish on hotellina täysin erilainen kuin mikään aiemmin kohtaamani: siinä on kyllä kaikki biitsihotellin tunnusmerkit, mutta toisin kuin esim. havaijilainen rantakolossi, Magawish ei ole yksittäinen monoliitti vaan lomakylä, pilviperiaatteen mukaisesti hajautettu järjestelmä. Rannan ympäristö on täynnä korkeintaan kaksikerroksisia rakennuksia joissa hotellin toiminnot sijaitsevat.
Täynnä sukeltajia ja snorklaajia oleva vene lähtee sukelluskeskukselta liikkeelle puolta tuntia myöhemmin ja pahoista aavistuksistani huolimatta olen sen kyydissä. Pian kohtaan merisairauden ensimmäiset oireet ja kaunis merimaisema menee minulta täysin hukkaan.
Kunnianhimoisesti (?) olen päättänyt suorittaa täällä Advanced Open Water Diver -kurssin, se kun avaisi minulle pääsyn kiintoisampiin sukelluskohteisiin ja toisi hyödyllistä lisäopetusta. Vaikka sukelluskouluttajani Joachim onkin sympaattinen ja selkeästi artikuloiva, tekee veneen keinunta keskittymisestä vaikeaa. AOWD koostuu viidestä vaihtelevan aihepiirin sukelluksesta, ja näistä ensimmäisenä minulle on valittu syväsukellus.
Hamda Stone Beach, 27°14'14.62" N, 33°55'42.35" E
Vene saapuu lopulta sukelluspaikalle. Oloni on hirveä, enemmän fysiologisesti kuin psykologisesti. Luonnollisesti fyysinen pahoinvointi pahentaa entistään henkistä epävarmuutta. Kannella on viileää, märkäpukujen käyttäjät ovat vähemmistö ja heistä monet ovat aikeissa vain snorklata. Minä en ole aikonut kuivapukuun itseäni änkeä, osittain lämpöhalvauksen pelosta ja osittain koska kuiviksessa jo valmiiksi heikko nosteenhallintani menee täysin etelään.
Saan vermeet ylleni ja loikkaan veteen. Se on hillittömän suolaista. Pysyn kyllä pinnalla, mutta jotenkin epävarmuuteni ja epämukavuuteni kasvavat inhottavaksi kurimukseksi joka imaisee minut mukaani. Haluan vaan pois täältä.
Itselleni epätyypillisesti en kuitenkaan jätä asiaa siihen. Sanon Joachimille että olen aivan hermona ja oloni on huono, ja ehdotan parin minuutin odottelua. Lillun lämpimässä vedessä selälläni ja katselen vieressä kohoavaa kaunista kalliota jonka mukaan Stone Beach lienee nimensä saanut.
Kelluminen on vaivatonta. Vesi on hienoa ja sinistä. Vähitellen rentoudun. Ajatus pinnan alle painumisesta edelleen hieman kutkuttaa, mutta enemmän haastavalla kuin ahdistavalla tavalla. Totean että olen valmis lähtöön, teen alkutoimet ja alan laskeutua.
Tähän saakka sukeltaminen on paria poikkeusta lukuunottamatta ollut joko vaivalloista, hirveää tai mahdotonta. Alkupaniikin jälkeen fiilikseni kohoavat. Kirkkaassa vedessä ui hassun näköisiä kaloja ja pohja on korallien peitossa. Tämä on oikeasti hauskaa. En välttämättä osaa vieläkään paljon, käytän valtavasti ilmaa enkä pääse niin syvälle kuin olisi tarpeen. Kuitenkin tätä olennaisempaa on, että löydän sukeltamisen riemun.
Syväsukelluksen jälkeen syömme laivalla lounaan. Pahoinvointini palaa mutta vain fyysisesti: tiedän että oloni helpottaa heti kun pääsen takaisin veteen eikä ajatus seuraavasta sukelluksesta enää karmi.
Sabina Gardens, 27°12'46.83"N, 33°57'6.47"E
Virtaussukelluksella pitäisi olla virran vietävänä, mutta vesi liikkuu tuskin edes nimeksi. Liikun korallilehdon läpi pääasiassa omalla voimallani. Kertaan asioita, joita minulle on kerrottu ja kulutan ilmaa vähän aiempaa vähemmän. Pari kertaa jopa onnistun oikeasti säätämään syvyyttäni pelkästään hengittämällä.
Märkäpuvussa tarkenee hyvin ja sukeltaminen on hauskaa. Oikeastaan jo kahden sukelluksen jälkeen on tunne, että matka on onnistunut.
Veneen palatessa siirrämme roinamme eteenpäin ja lähdemme viettämään iltaa kaupungille. Olutta, kamelia ja muita paheellisia nautintoaineita kulutetaan ravintolassa jossa hengaamme sukelluskeskuksen kouluttajan sekä parin muun suomalaisen sukeltajan kanssa.
Lauantai, 15.1. 2011
Päivän ilmeinen oivallus: Luolaharrastaja viihtyy pimeässä.
Hurghada
Francesca-nimisen veneen on määrä lähteä laiturista 05:30. Aika on täysin mieletön ja silmät ristissä selviämme ajoissa paikalle. Kuitenkin kolmen päivän sukellussafarille lähtevän ryhmän kokoonpano on muuttunut yhden peruutuksen myötä. Tämän johdosta rannikkovartiosto ei myönnä meille lähtölupaa ennen korkeamman viskaalin heräämistä, ja tämä tapahtuu vasta kello 8. En tajua miten valtakunta jossa ollaan useimmista asioista tolkuttoman leväperäisiä voi yhtäkkiä ryhtyä harjoittamaan yhdyntää pilkkuun byrokraattisten detaljien suhteen.
Jatkamme keskeytyneitä uniamme pienissä hyteissä. Sää on eilistä viileämpi ja tuulisempi. Viimein lähtöluvan saadessaan Francesca suuntaa etelään. Veneen miehistönä on kourallinen egyptiläisiä jotka passaavat meitä lähes nolostuttavuuteen asti, kapteenina kuin etnisestä vitsistä pölähtänyt turbaanipää pyjamapöksyissä. Safaria vetää Gunnar-niminen ruotsalainen kouluttaja, joka on ottanut myös kurssittamiseni vastuulleen. Varsinaisia sukellusretkeilijöitä on kuusi: meidän neljän hengen tiimimme, Heli-niminen suomalainen ja toinenkin Gunnar-niminen ruotsalainen (G2 tästä eteenpäin).
Auringon noustua hengaan kannella ihailemassa Punaisenmeren maisemia. Aavikkorannan takana kohoaa vuoria. Delfiinejä pomppii veneen ympärillä. Olen tajunnut syödä meritautipillerin ennen lähtöä ja tabun vaikutus pitää minut toimintakykyisenä. Ennen puoltapäivää saavumme ensimmäiselle kohteellemme. Olen seurueen ainoa märkäpukusukeltaja ja myös varmaan porukan taitamattomin. Jenni on sukeltanut vähemmän kuin minä, mutta häneltä homma näyttää jo sujuvan paljon paremmin.
Panorama Reef, 26° 45.109' N, 34° 5.241' E
Panorama Reefillä hyppäämme veneestä kirkkaaseen veteen ja lähdemme etenemään jylhää koralliriuttaseinämää pitkin. Allame on parisataa metriä mustuuteen katoavaa vettä, me uimme ehkä reilun kymmenen metrin syvyydessä. Riuttaa pitkin uiminen on tyrmäävä kokemus...
... tai olisi, jos voisin nauttia siitä. Tajuan melkein heti alkumetreillä lastanneeni mukaan typerästi liikaa painoja enkä oikein osaa kompensoida niitä liivilläni. En osaa edes ihailla korallissa olevaa luolaa kun tajuan, että jos ilmankulutukseni jatkuu tätä rataa, sukelluksesta tulee todella lyhyt.
Yllättäen hermoilu ei ainakaan vähennä kulutustani. Älyllisesti tajuan että rentoutuminen korjaisi tilanteeni, mutta koetan jo yhtä aikaa keskittyä nosteeni hallintaan, hengitystekniikkaan, hauraiden tai myrkyllisten eliöiden välttelyyn, mittareiden tarkkailuun ja parikontaktin ylläpitämiseen. Tämä on vain liikaa keskittymiskyvylleni ja kontrollifriikkiyteni vain pahentaa asiaa. Parikseni siunaantunut Hakkis joutu lähtemään kanssani ylös melko varhain.
Ilmaa on juuri ja juuri riittävästi turvapysähdykselle viidessä metrissä (tosin vaikka se loppuisi, parin vara-annostimen avulla voisi jatkaa). Ylös kiivetessäni kylmä tuuli saa minut hytisemään. Olo on lyöty. Verrattuna eilisen hauskuuteen tämä kombinaatio hätiköintiä ja ajatteluvirheitä tuo mieleen tähänastiset sukelluskurjisteluni Suomessa.
Veneessä istuudun harjoittamaan itseanalyysiä. Minulla on tähän harrastukseen osuvia rajoitteita seuraavasti: olen hidas oppimaan fyysisiä asioita ja olen kauhea kontrollifriikki. Hitauteni vuoksi tarvitsisin optimaalisesti henkilökohtaista opastusta kädestä pitäen, ja keneltäkään täällä en moista oikein voi odottaa. Kontrollifriikkinä taas alan hermostua heti jos asiat eivät mene kuten on suunniteltu: pienikin poikkeus sukellussuunnitelmasta, käsimerkki jota en ymmärrä tai tilanne johon en heti muista ratkaisua nostavat stressitasoni pilviin.
Veden alla on liikaa ärsykkeitä. Rehellisesti sanottuna tällä osaamistasolla voin viis veisata kaloista, valokuvista, makeista koralleista tai muista asioista joiden takia ihmiset sukeltavat. Haluan saada perustaitotasoni pisteeseen jossa luotan itseeni ja pystyn toimimaan veden alla järkevästi, sen jälkeen voin sitten alkaa ihmetellä vedenalaista maailmaa.
Sh'aab Sheer, 26° 39.332' N, 34° 2.459' E
Francesca on edennyt seuraavalle kohteelleen. Olemme lähellä rannikkoa, allamme monimutkainen koralliriutta. Päivän loput sukellukset tehdään täällä.
Olen käynyt läpi rajoitukseni ja hyväksynyt ne. Jos oppiminen on hidasta, opimme hitaasti. Jos moniajo ei toimi, keskityn olennaiseen. Ja jos painoja on liikaa, vähennetään niitä. Veteenmenopaikkaan singahdetaan kumiveneellä, siitä veteen heittäytyminen on yllättävän helppoa.
Päivän toinen sukellus on huomattavasti ensimmäistä miellyttävämpi kokemus. Pidän fokukseni rauhallisuudessa, tarkkailen kehoni liikkeitä ja hengitystäni. Ympäristöni on esterata jonka kauneutta katselen joskus toiste. Nyt kyseessä on vain tutorial level. En lankea houkutuksiin: vaikka vastaan tulee pieni korallilluola joista voisi uida läpi, arvelen etten sitä tee koska pienikin ongelma luolan läpäisyssä johtaisi stressitason ampaisemiseen pilviin.
Veneessä seuraa pikainen tankinvaihto ja paluu veteen. Gunnar tahtoo minun suorittavan kurssini navigointiosuuden nyt, läheisellä matalalla hiekkatasangolla. Navigoinnista ei kuitenkaan tule yhtään mitään. Keskittymiseni on tipotiessään, unohdan miten kompassia käytetään enkä osaa laskea potkujani. Kolmen kokeilun jälkeen olen niin sekavassa tilassa, että Gunnar kysyy olenko kylmissäni. En ole, vesi on lämmintä ja kahdeksassa metrissä typpinarkoosikaan ei ole ongelma, olen vaan älyllisesti ylikuormittunut.
Minulle ei ole tavanomaista tuntea itseäni tyhmäksi, ja tajuan vihaavani moista fiilistä. Tunnen olevani hirveä retardi noustessani takaisin veneeseen. Navigointisukellus täytyy uusia jokin toinen päivä.
Ulkona pimenee. Ryhmä on aikeissa tehdä yösukelluksen. Olen tulkitsevinani Gunnarin vihjaavan hienovaraisesti, ettei minun ehkä kannattaisi lähteä sille. Mutta minulla ei ole kylmä, mukanani on hyvä sukelluslamppu ja mikä tärkeintä, pimeä on minulle tuttu elementti. En halua lopettaa päivää huonoon kokemukseen.
Oletettavasti minun takiani yösukellusryhmälle valitaan älyttömän helppo reitti, tosin Heli ja G2 tekevät oman sukelluksen kohti lähellä olevaa hylkyä. Me muut laskeudumme pimeyteen veneen takaa.
Kuten olen arvellutkin, ei liki täydellinen pimeys häiritse minua tippaakaan. Vaikeinta on tottua pois luolavaistoistani ja muistaa, että valo on nyt kädessäni eikä päässäni. Laskeudun korallipylvään juurelle ja kuvittelen olevani luolassa. Se on helppoa, koska viidessätoista metristä pinnasta ei ole tietoakaan. En ole salaperäisesti kehittänyt taitoa suunnistaa maan tai veden alla, mutta fiilis on rauhallinen, jopa nauttiva. Muu ryhmä on takanani joten päätän vähät välittää heistä; seuraan muiden menoa vaan heidän valojensa kautta ja luotan siihen, että opettajaparini kyllä saa kerrottua minulle jos hänellä on jokin hätä. Keskityn pitämään huolta itsestäni.
Tajuan kaivanneeni juuri tällaista omavaraisuuden tunnetta. Tiedän olevani veneen vieressä, tiedän mitä suunnilleen on tehtävä pysyäkseni turvassa ja tiedän että muut saavat tehdä mitä huvittaa minusta riippumatta, joten ajattelua vaativien asioiden määrä pysyy hallinnassa. Vasta nyt, päivän neljännellä sukelluksella, alan tuntea hienoista kylmyyttä jäsenissäni, mutta onnistumisen riemu saa vähät välittämään siitä. Oppikirjani mukaan yösukellukset ovat tyypillisesti stressaavia ja paniikkia aiheuttavia kokemuksia, mutta purkaessani sukellustietokoneen lokia illan lopussa huvitun huomatessani, että ilmankulutukseni ja siis käytännössä rauhallisuuteni oli tällä sukelluksella koko urani paras.
Sunnuntai, 16.1. 2011
Päivän osaaminen: On vaikea noudattaa sukellussuunnitelmaa, joka selitettiin viisitoista minuuttia aiemmin.
Sha'ab Sheer
Francesca on viettänyt yön ankkurissa Shaab Sheerin luona. Aamuseitsemältä keräännymme sunnuntain ensimmäiseen sukelluspalaveriin. Kohteemme on riutan laidalla makaava vain muutama vuosi sitten uponnut Poseidonia-hylky.
Biologiset ilmiöt eivät yleensä ole minun juttuni, jylhien hylkyjen katseleminen kiinnostaa enemmän. Poseidonia makaa katollaan vain parinkymmenen metrin syvyydessä ja on kiistattoman majesteettinen. Ensin Gunnar koettaa saada minut uusimaan navigointitehtävää sen päällä, mutta virtaukset estävät tämän joten tyydymme vain menemään pitkin ja poikin hylkyä. UE-fiilikset ovat kovat vaikka sisään ei tällä taitotasolla olekaan mitään asiaa.
Voisin kuvailla monisanaisemminkin laivanraadon vaikuttavuutta, mutta sittenkin keskityn enemmän nosteeni tarkkailuun ja yleiseen suorittamiseen. En ole stressaantunut, suorituksen optimointi vaan kiinnostaa enemmän kuin näkymät. Mielessä käy epäilys siitä, tuleeko tämä koskaan muuttumaan? Ei siksi etten koskaan oppisi paremmaksi, vaan koska kaikissa seikkailuharrastuksissani vaikeiden asioiden tekeminen on minulle olennaisin elementti. Jos sukeltamisen perustaidot muuttuvat minulle luonteviksi, opinko yhtäkkiä ihailemaan luonnon tai hylkyjen kauneutta? En lainkaan tiedä. Toisaalta, eiköhän opittavaa riitä hamaan ikuisuuteen asti.
Salem Express, 26° 39'01"N, 34°03'48"E
Vuonna 1991 joukko pyhiinvaeltajia oli palaamassa Mekasta Egyptiin valtavassa myrskyssä. Virallisesti laivassa oli 650 ihmistä - niin paljon kuin siihen sai lastata - mutta silminnäkijät väittävät todellisen matkustajaluvun olleen kaksinkertainen. Kapteeni sääli myrskyn piiskaamia kansimatkustajia, oikaisi hyvään paikallistuntemukseensa luottaen vaarallisen alueen poikki ja törmäsi riuttaan. Salem Express upposi parissakymmenessä minuutissa, ja vain 180 pelastui.
Hylky on vielä Poseidoniaa suurempi, kyljelleen kaatunut ja empaattisemmalle tyypille varmaan todella hyytävä näky. Sen sisällä on lähes varmasti edelleen vainajia, ja ulkopuolella uiminenkin tekee selväksi että täällä tapahtui katastrofi. Pari pelastusvenettä on puristuksissa toisen savupiipun alla.
Ehdin hetkeksi unohtaa teknisen säätämisen hylkyä hämmästellessäni. Unohduksen seurauksena poikkean sukellussuunnitelmasta ja ajaudun eroon paristani. Niinpä sukelluksen jälkeisessä purkupalaverissa Gunnar hylkää tämän kurssisukellussuoritukseni.
Olisi melkoinen saavutus epäonnistua AOWD-kurssin suorittamisessa. Navigointi täytyy jo uusia, hylkysukelluskin ilmeisesti. Olen kyllä oppinut tämän retken aikana paljon, mutta en sittenkään tiedä miten kehittynyt sukeltaja minusta lopulta on tullut. Lisäksi olen onnistunut kylmettymään. Sukeltaminen märkäpuvussa ei aiheuta minkäänlaista palelemista, mutta vedestä nousemisen jälkeen olen aina hetken aivan jäässä. Jos sukelluspaikalta poistutaan kumiveneellä, saan värjötellä kylmässä tuulessa hyvän tovin ennenkuin pääsen kuiviin vaatteisiin.
Kombinaatio palelua ja matalia fiiliksiä saa minut jättämään päivän kolmannen sukelluksen väliin. Joukkueemme on tekemässä kahta erillistä sukellusta - kokenein osa ryhmää aikoo käydä sisällä Salem Expressissä, minulle luvassa olisi vaan uusi käynti sen ulkopuolella. Koska opettajani ei ole mukana ulkokeikalla en voisi millään saada sukelluksesta kurssikrediittiä, joten en ryhdy siihen. Ulkona kannella tuntuu järkyttävän kylmältä, joten vetäydyn hyttiini peiton alle lukemaan kurssikirjaani. Arvon olenko onnistunut kehittämään hypotermian oireita. Pidän itseni lämpimänä ja nesteytettynä.
Middle Reef, 26° 42.494' N, 34° 6.277' E
Lämmön vähitellen palattua jäseniini pakotan fiilikseni optimistisemmiksi. Vene on liikkunut seuraavaan kohteeseen ja Gunnar tarjoaa minulle tilaisuuden yrittää navigointia uudelleen. Pohja tässä paikassa on edellistä hankalampi, mutta olen käyttänyt tyhjät hetket asioita ajattelemalla. Tajuan suurimman pulmani olevan potkujen laskemisen: navigointiharjoituksessa pitää laskea potkupareja, mutta sukeltaessa hengitys kuuluu niin selkeästi, että potkujen sijasta lasken hengityksiäni. Enkä millään pysty tästä luopumaan. Hengitys on siis säädettävä potkujen mukaan.
Vieläkään en mikään navigoinnin mestari ole ja pohja Middle Reefillä on kaikkea muuta kuin tasainen. Lopulta silti onnistun annetussa suunnistustehtävässä rimaa hipoen. Ylhäällä opettajani toteaa, että vakka Salem Expressin hylkysukelluksesta en voikaan hylkykrediittiä saada, sitä edeltäneestä Poseidoniasta kylläkin, ja edellisillan yösukellus täyttää yösukelluskrediitin vaatimukset. Toisin sanoen, olen suorittanut kaikki kurssini vaatimat sukellukset.
Loppuilta menee rentoutuessa. Minulle rentoutumiseen kuuluu vielä yösukellus, joka on edelleen leppoisa ja nautittava kokemus. Leijun kaikessa rauhassa pimeän riutan yllä ja huvitun hassun muotoisista koralleista. Illallisen jälkeen katsomme videota, jonka venekuntamme edistynein osa kuvasi käydessään Salem Expressin sisällä. Kyljellään olevat käytävät ja ravintola näyttävät niissä aavemaisilta. Voin kuvitella makaaberimman hylkyseikkailijan metsästävän laivasta pääkalloa itselleen matkamuistoksi, kaikkien lakien, asetusten ja hyvien tapojen vastaisesti.
Maanantai, 17.1. 2011
Päivän kappale: Eric Stone - Hi-Tech Diver
Abu Kefan, 26° 39.353' N, 34° 6.802' E
Veneellä elämiseenkin on löytynyt rutiini. Kun aurinko on kunnolla noussut koittaa herätys ja sukelluspalaveri, ehkä teekupin ääressä. Sitten puetaan vermeet ylle ja hypätään veteen. Kuulostaa helvetilliseltä, mutta oikeasti vasta veteen pääsy poistaa unisen olon, merisairauden oireet ja kylmyyden. Mainio näkyvyys takaa riittävän valon jossa heräillä. Sukellus ennen aamiaista ei ole edes minun hypermetaboliikallani tuskaa vaan yksinomaan miellyttävää.
Aamiainen on katettu pöytään sukelluksen aikana. Se onkin hyvä, koska kolmen vartin rentokin vesileikki aikaansaa ihan hirveän nälän. Francescalla ruoka on erinomaista ja ennen matkaa annetut pelottelut vegejen laihoista optioista ovat selvästi olleet humpuukia. Löydän aivan riittävästi rehuja pysyäkseni virkeänä ja tyytyväisenä.
Sharm el Arab
Syömisen jälkeen vene lähtee seuraavalle kohteelleen. Ensin sukellus, sitten ruoka, niin lounaan kuin illallisenkin suhteen. Tänään tosin sukelluksia on vain kaksi, niiden jälkeen Francesca päättää kolmepäiväisen minisafarinsa ja suuntaa takaisin satamaan.
Molemmat päivän sukelluksista ovat hienoja. Käytän edelleen aikani yhä enemmän tekniikkani pohtimiseen kuin meri-ilmiöiden katseluun, mutta tämä on minulle luonteva tapa nauttia olostani. Tekniikkakin alkaa jo sujua, ilmaa ei kulu aivan poskettomia määriä enkä enää tee hallitsemattomia syöksyjä mihinkään suuntaan tai hätäänny kun pariani ei kymmeneen sekuntiin näykään. Kumpikin sukellus tehdään riutan korkeaa seinää pitkin. Etenkin jälkimmäisessä maisemat ovat niin jylhät, että ne tulevat jopa minun suoritusorientoituneisuuteni läpi. Alapuolellani seinä jatkuu satojen metrien syvyyteen, verkkaisesti leijun sen vieressä ja keskityn hengittämiseen.
Hurghada
Olen tullut siihen tulokseen, että subtrooppisella merellä hengaaminen on totaalisen ylivertainen tapa viettää tammikuinen maanantai. Jossain kaukana kotona pakkasta on 20 astetta, lunta kaksi metriä ja työt kasautuvat sähköpostiini, mutta vaikka teoriassa tämän tiedostankin, en edes yrittämällä saa itseäni uskomaan että niillä olisi mitään relevanssia tämänhetkiseen tilanteeseeni. En edes muista milloin olen viimeksi rentoutunut näin täysin näin vähässä ajassa.
Satamassa heitämme vermeet seuraavaan veneeseen huomisen päiväsukelluksia varten. Kuivapukusukeltajilla on kolmen venepäivän jälkeen saastainen olo, mutta minä olen märkkäreineni saanut pesun joka sukelluksen yhteydessä.
Illalla ohjelmassa on vielä Hurghadan yötä, piipahdus verkossa ja paluu kotiin jo toisella mittarillisella taksilla retkemme aikana. Tämäkin yrittää meille samaa rahanvaihtohuijausta kuin edellinen. Pimeät taksit ovat tähän mennessä olleet kaikki rehellisiä, lailliset kaikki epärehellisiä. Käsittämätön valtakunta.
Tiistai, 18.1. 2011
Päivän thaimaalainen sukellussuunnitelma: "We go down. We swim around. When air is empty, we come up."
El Miniya (27°13'55"N, 33°51'34"E) ja Balina
Viimeisen sukelluspäivän sukellukset teen rikastettua ilmaa hengityskaasuna käyttäen. Mitään olennaista eroa se ei sukeltamiseeni tuo, ilma loppuu edelleen ennen kuin veren typpiarvot tuottavat murheita. Yleisesti tiimmme meno on pöljäilyä ja säheltämistä, alamme kaikki olla vähän väsyneitä.
Hurghadan satamaan uponnut venäläisvalmisteinen miinantorjuja El Miniya on pieni, sitä ympäröivä vesi viileää ja täynnä ryhmämme ulkopuolisia sukeltajia ihmettelemässä samaa laivanraatoa. Jätän väliin seuraavan sukelluksen ja tilaisuuden katsella uponnutta kalastajavenettä; kolmatta ja loman viimeistä dyykkiä varten pukeudun itsekin kuivapukuun. Kuin taikaiskusta Egyptiin saapuu heti suomalaiset olosuhteet: vesi on kylmää ja sameaa ja Balina-postiveneen paikantaminen vaatii valtavasti säätämistä. Vaikka kuivapuvussa en koekaan suunnatonta ahdistusta, varsinainen toiminta on yhtä onnistunutta kuin tavallista: nosteen hallinta on tipotiessään ja kääntyminen on kätevää kuin tankin taskuuperuutus. Harjoittelukysymys kuulemma, mutta jään silti miettimään jaksanko moista harjoitella.
Merkillistä kyllä, olen tajunnut että lopulta eniten saan irti valoisista sukelluksista jylhien ja avarien koralliseinämien vieressä, toiseksi eniten yösukellusten pimeydestä. Todella valtavat hylyt ovat myös varsin jees, mutta ainakaan tällä hetkellä pienet uponneet paatit ja ahtaat tilat eivät kiinnosta lainkaan (paitsi ehkä jos ne olisivat luonnonluolia - ja tällöin pitäisi kyllä 3d-liikkumisen olla paljon paremmin hallinnassa). Eivät liioin Suomen sameat ja tylsät vedet.
Haluanko sukeltaa lisää? Kyllä, tietynlaisissa olosuhteissa, ja suurimman osan aikaa tämä retki tarjoili juuri niitä. Abu Mussad 2 -veneemme palatessa satamaan fiilis on, että tältä erää riittää mutta asiaan tullaan vielä palaamaan.
Hurghada
Muistan liian myöhään, että alkoholi lähinnä nukuttaa minua - tai sitten viikon hektinen aikataulu on vaan vienyt mehut. Yhden mojiton jälkeen olen valmista tavaraa vuoteeseen. Hakkis koettaa suostutella meitä lähtemään klubille, mutta tänä iltana siitä ei ole toivoakaan. Huomenna on vapaapäivä.
Keskiviikko, 19.1. 2011
Päivän ETLA: AOWD
Aamulla on ylellisyyttä nukkua myöhään. Aamiaisen jälkeen lojumme rannalla. Puoliksi huvittaisi lähteä mönkijäsafarille aavikkoa kohti, mutta myöhästyin ilmoittautumisesta ja joka tapauksessa energiatasot ovat siinä määrin matalat, ettei toiminnasta välttämättä olisi tullut paljonkaan.
Lojumisen lomassa saan AOWD-kurssini teoriavaatimuksetkin suoritettua ja siten kurssini päätettyä. Hengaamme sukelluskeskuksella ja moikkaamme ohi kulkevia tuttuja. Alkuillasta siirrymme kaupungille shoppailemaan. Ensimmäiseksi osumme poikkeuksellisen tiiviiseen helppoheikkikeskittymään jotka koettavat diilata meille sfinksipatsaita, parfyymeja, teetä ja kameleita.
Sukellusopetusmateriaalin mukaan pikkukalaparvet uivat meressä yhtenä ryhmänä. Parvi pysyy koossa, koska kalat kopioivat liikkeissään vain naapurinsa toimintaa. Vasta petokalan hyökätessä parven kalat singahtavat kukin suuntaansa ja ovat siksi todella vaikea maali. Olemme todenneet, että nelikkomme muutenkin liikkuu kalaparven tavoin, ja nyt sovellamme fish school kung fua kauppiaisiin väistääksemme heidän yrityksensä myydä meille rihkamaa. Puolustavan koulukunnan lisäksi koetamme myös hyökkäystaktiikkaa tinkiessämme kadunvarsikauppiaalta sopivaa hintaa muutamasta huivista. Neljän hengen hämmentävästä ryhmähyökkäyksestämme huolimatta saamme varmaan todella huonon diilin, mutta kokemus kaupankäyntikulttuurista on ainakin minulle käytettyjen rahojen arvoinen. Arabialainen kaupanteko on hulvatonta, jos sattuu olemaan riittävästi sosiaalista energiaa siihen. Yleensä tätä vaan ei ole.
Päädymme ruokailun kautta baariin, mutta siellä minuun iskee tylsyys. Olen saanut elimistööni herkullisista mangopirtelöistä paljon sokeria, ja tahtoisin joko tehdä jotain aktiivista tai painua pehkuihin. Muu tiimi parilla paikallisvahvistuksella on edelleen aikeissa istua baarissa, joten otan viimeisillä paikallisilla rahoillani taksin hotellillemme.
Torstai, 20.1. 2011
Päivän vertaiilu: Suomessa taksikyyti maksaa 16 kertaa niin paljon kuin Egyptissä.
Tavallisesti pidän lentokentistä, mutta Hurghadan kentällä myöhässä olevan koneen odottelu on kyllä aivan turhaa. Asiaan toki vaikuttaa sekin, että jokin eilisiltana syömäni on sotkenut vatsani. Hakkikselta saamani ihmelääkkkeet ovat kyllä auttaneet, mutten oikein uskalla syödä mitään. Pahempana ongelmana mitään kirjakaupan näköistäkään ei löydy, joten ei ole oikein mitään joka veisi keskittymiseni pois kirkuvista lapsista ja huterasta olosta.
Lennolla näytetään maailman tylsin elokuva ja vaikka oloni onkin parantunut ja minulla on hirveä nälkä, en saa alas kuin pari haarukallista älyttömän hirveää kasvispöperöä. Helsingissä tuiskuaa lunta. Onneksi taksi kotiin ei tässä konkurssissa tunnu enää missään.
Perjantai, 21.1. 2011
Päivän fiilis: Sekava ja aikaansaamaton
Suomen talvi ei ahdistanut aivan mahdottomasti, koska perjantai oli lomaa. Sukellusrytmiin tottuneena heräsin ennen seitsemää. Suoritin roinalleni huoltotoimenpiteitä ja parantelin moraalista krapulaa kaatamalla rahaa valtamerten suojeluun. Ei niin että olisin koralleja pahasti potkinut, mutta jotenkin lentomatkustelun tuottamaa tuhoa pitää yrittää hyvittää.
Lauantai, 22.1. 2011
Päivän kappale: Aika vaikea valinta, mutta ehkäpä Burn Turun nuoren teatterin esittämänä
Päädyin Turkuun istumaan hevimusikaali 1827:n eturivissä. En tiennyt täysin mitä odottaa tältä Miken käsikirjoittamalta spektaakkelilta, mutta kun näytös alkoi Symphony of Destructionilla, totesin shown selvästi olevan juuri minua varten.
Musikaalin eilisessä ensi-illassa yksi päätähdistä oli loukkaantunut, joten tämä oli ensimmäinen kerta kun koko teos pystyttiin esittämään kokonaisuudessaan. Kolmetuntinen metallirymistely Turun palosta oli häpeiemättömän yliampuva ja käytti messeviä sovituksia kauneimmista heviklassikoista hyvin juonensa ja teemojensa tukena. Suunnilleen jokainen artisti jolta olisin keksinyt toivoa jotain oli päässyt mukaan settilistaan. Paikallista historiaa käytettiin nokkelasti ja sanailu oli hulvatonta. Näyttelijöiden ja konkreettisen laulun taso vaihteli, mutta tätä en oikeasti tullut ajatelleeksi kuin jälkeenpäin, esityksen aikana oli liian kiire heiluttaa lettiä ja riemuita. Oikeasti tällainen show olisi kaivannut seisomakatsomoa ja moshpitiä.
Sunnuntai, 23.1. 2011
Päivän turhautuminen: Mahdottomat aikataulut
Omituinen pahantuulisuus vainosi minua koko päivän. Sen tuloksena pelinkirjoittamisen langanpäästä kiinni saaminen oli vaikeaa. Sain tehdä tarpeettoman monta hämäysliikettä itselleni ennenkuin viimein pystyin ideoimaan ja kirjoittamaan.
Maanantai, 24.1. 2011
Päivän korvamato: Pahuksen Hi-Tech Diver on jäänyt soimaan päähän sukellusreissun jälkeen.
Loma oli selvästi tyhjentänyt aivoni työasioista. Suunnilleen ensi töikseni museolla boottasin vahingossa domain controllerimme. Sentään muu työpäivä sujui vähemmän tuhoisissa merkeissä.
Kotona innostuin ideoimaan kevään luolaretkiä ja vihdoin kirjoittamaan luolaretkeilyn peruskurssin materiaalia. Sitä riitti. Miten ihmeessä saan koko kurssin mahtumaan kaavailtuun 105 minuuttiin? Joka tapauksessa päästessäni kohtaan, jossa kirjoitin D&D-henkistä ohjeistusta siitä, miten ryhmä etenee ja pysyy yhdessä maan alla, tajusin että jotkut roolipelinörttihaaveeni taisivat juuri saada täyttymyksensä. Never split the party indeed!
Tiistai, 25.1. 2011
Päivän älyttömyys: Riehakas joukko mongoleita pelaamassa golfia
Sic Semperin pelikerta oli edellisen viiden toimintaseikkailun jälkeen rentouttava hengähdystauko. Kolmannen esityskauden myötä tahdoin korostaa, että miljöö ja tilanne ovat nyt täysin erilaisia kuin aiemmin ja että hahmot eivät ole enää eristyksissä kaikesta muusta elämästä. Niinpä ympäröivä maailma tunki mukaan tapahtumiin.
Pelin aikana olin vähän epätietoinen siitä, miten hyvin tämä koko homma nyt toimii, mutta ilmeisesti suotta. Lisäksi pelaajillani alkaa olla todella hyvä ote maailmaan ja tilanteeseen, ja he osasivat hyvin tarttua sekä tarinakoukkuihin että kohtiin joissa he pystyivät vaikuttamaan kerrontaan.
Kerrankin myös ahdistustani pitkistä tauoista pelien välillä lievitettiin sopimalla kaksi seuraavaa pelikertaa kuuden viikon sisään. Pelaajien toiminnat onneksi antoivat minulle paljon inspiraatiota siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Keskiviikko, 26.1. 2011
Päivän valitusvirsi: Adobe Dreamweaver voisi vaikkapa asentua sen sijaan että kuolisi ilman mitään järkevää virheilmoitusta.
Nukkumalla pitkään pääsin viimein eroon ylimääräisistä työtunneistani. Näitä tulee tietysti viikonloppuna kertymään vielä lisää. Raskas ylläpitäjän taakka jne.
Tutkin mahdollisuutta lähteä pääsiäisenä Walesiin käymään luolissa. Kävi kuitenkin ilmi, että sinne matkustaminen oli noin 150 euroa kalliimpaa kuin olin kuvitellut. Tämä on aika välkky havainto etenkin kun ottaa huomioon, että olen käynyt paikassa kolmesti aiemminkin. Tietenkin pääsiäinen on aika jolloin kaikki muutkin tahtovat reissata ja hinnat nousevat sen mukaisesti. Kalliit hinnat kuitenkin jäähdyttivät jos ei intoani niin ainakin todennäköisyyttäni matkustaa.
Torstai, 27.1. 2011
Päivän hämmennys: Mitä Egyptissä oikein tapahtuu?
Työpäivä kului pienen muutoksen koordinointiin siten, että se tapahtuisi hämmentämättä käyttäjiä. Ei minulla ole suurta uskoa siihen että tämä onnistuisi, mutta ehkä virhekohdista oppii jotakin.
Kotona saatoin pelimateriaalia ajan tasalle. Aloin myös olla etäisesti tietoisempi siitä, että äskeisen lomamatkani kohdevaltakunta oli aloittanut vallankumouksen. En oikein tiennyt miten tähän pitäisi suhtautua. Egyptin varsinainen hallinto ei kauhean erinomaista kuvaa ole itsestään antanut, ja soisin mielelläni maan lähtevän järkevämpään suuntaan. Kuitenkin vuosia sitten katsomani dokumentti Power of Nightmares oli ollut sitä mieltä, että pinnan alla Egyptissä kytee kunnon muslimifundamentalismi. En tiedä mikä on nykytilanne, pitäisi varmaan ottaa selvää.
Perjantai, 28.1. 2011
Päivän muotiblogi: The Suits of James Bond
Koko työpäivä kului juridiikkaseminaarissa kuuntelemassa museoalan tietosuoja- ja tekijänoikeusasioita. Hämmästyttävää miten paljon oikeustieteen perusteista olen ehtinyt unohtaa kun en ole niitä juuri koskaan tarvinnut. Toisissa asioissa taas ruusuinen kuvani oikeuskäytäntöjen (tai ainakin juristien näkemysten) järkevyydestä rapistui hieman kun sain kuulla että yksi rakkaimmista common sense -olettamuksistani oli lakimiesten mielestä täysin väärä. Tavallinen kirjekin ylittää mukamas teoskynnyksen, mikä tarkoittaa että kuka tahansa voisi yrittää itkeä siitä että heidän lähettämiään posteja edelleenlähetetään. Taidan teeskennellä, etten koskaan kuullut tuota.
Kotona seurasin Al Jazeeralta Egyptin tapahtumia. Viiden pennin analyysi arveli, että jos riehumisen syy oli taloudellinen epätasa-arvo niin oikeassa osoitteessa ollaan ja muutos olisi tervetullut. Lisäksi kaikenlainen tasa-arvoistava kehitys vie tuulta ääriryhmien purjeista, oikeastaan universaalisti. Aivan yötä myöden en uutisten parissa valvonut, koska huominenkin olisi työpäivä.
Viikonloppu, 29. - 30.1. 2011
Ajankohdan antisankari: Walter Bishop
Lauantaina istuin museon kellarissa, rauhoittava ambient kuulokkeista soiden, ja suoritin aivokirurgiaa tietojärjestelmäarkkitehtuurillemme. Palvelinten rauta-asiat ovat ylivoimaisesti epävarmin kohta osaamisessani, ja tietenkin ensimmäinen isompi operaatio tällä alalla piti tehdä tärkeimmälle virtuaalipalvelinalustallemme. En voinut olla pohtimatta, mitä ihmettä seuraisi jos rauta-asennuksessa jokin menisi katastrofaalisella tavalla pieleen ja taikasavu poistuisi koneesta.
Kuitenkin mielikuvaharjoittelu ja valmistautuminen oli tehnyt tehtävänsä, ja lopulta operaatio koneen sisuskaluissa sujui ilman ensimmäistäkään ongelmaa, jopa optimiajassa. Olin täysin orientoitunut kokopituiseen työpäivään, hommista selviäminen kolmessa tunnissa jätti minut tyhjän päälle. Onneksi aina on pelimateriaalia kirjoitettavana ja luolaseuran hallinnollisia hommia hoidettavana.
Sunnuntaina yllämainittuihin tuli lisäelementiksi vielä Fringe. Ekan kauden puolivälin kohdalla sarja alkoi viimein kiinnostaa minua. Sen maailma on edelleen täysin vailla minkäänlaista järkeä ja hahmot ovat vähän muovisia, mutta mielikuvitusta on käytetty kohtalaisesti ja juonikin on riittävän kieron tuntuinen. Kuvittelen mielelläni, että J.J. Abrams tekee perusteellista ja etukäteen mietittyä settiä, mutta Lostia en koskaan jaksanut katsoa loppuun asti selvittääkseni oliko asia näin. Saapa nähdä miten Fringe suoriutuu vaikeilutestistäni.
Maanantai, 31.1. 2011
Vuoden kysymys: What scientific concept would improve everybody's cognitive toolkit?
Tänään (tai oikeastaan eilen) tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Kokemuspisteiden ensimmäisestä merkinnästä. Tekstiä tässä päiväkirjassa alkaa nyt olla kuin puhelinluettelossa, mutta kiinnostavuus sentään on jossain maalaispitäjän kyläsanomien tasolla. Lukijakuntaa on edelleenkin saman verran kuin ala-asteen luokkalehdellä. Vaan omaksi huviksenihan minä tätä enimmäkseen kirjoitan.
Kaikenlaisia muutoksia on ehtinyt kymmenessä vuodessa tapahtua. Sosiaaliset kuvioni ovat hitusen aikuisemmat, mikä on minusta lähinnä tylsää. Tunne-elämäkään ei ole ihan yhtä sahalaitaista kuin joskus; välillä tämäkin on ikävystyttävää, mutta toisaalta nykyään en käytä joka kolmatta päivää voimattoman raivon vallassa. Ja toisaalta olen antautunut paljon voimakkaammin seikkailuvaistoni vietäväksi ja kohtaan maailmaa muutenkin kuin roolipelien kautta.
Kymmeneen vuoteen mahtuu onnellisia ja onnettomia ihmissuhdepätkiä, hyviä ja huonoja roolipelikokemuksia, seikkailuja maalla, merellä ja ilmassa (sekä maan ja meren alla, ulkoavaruus ja vieraat taivaankappaleet ovat yhä valloittamatta), pari onnettomuutta, yksi kaupungista toiseen muutto sekä yksi työpaikan vaihto. Tavallaan harmittaa että aivan kaikesta en ole tänne kuitenkaan kirjoittanut, jossain vaiheessa aloin itsesensuroida tekstiä etenkin ihmissuhdeasioista. Haluaisin muuttaa tämän, lähinnä koska nykyisellään sisältö tuntuu vaillinaiselta monen tärkeän asian jäädessä käsittelemättä. Ennestäänkin vähäinen kiinnostavuus kärsii. Mutta kuulemma toisten ihmisten yksityisyyttä pitää kunnioittaa. (Jotenkin ironista että monet tätä mieltä olevista henkilöistä kuitenkin viihtyvät Facebookin kaltaisessa yksityisyyspainajaisessa, mutta oikeasti tiedostan kyllä Naamatun olevan rasite yksityisyydelle hieman eri tavalla kuin päiväkirjani.)
Vaan katsotaan mitä seuraavat kymmenen vuotta tuo tullessaan.
