3

Lähtömme oli koittava vasta seuraavana päivänä, joten vielä yhden aamun saatoin hemmotella itseäni viipymällä vuoteessa puoleenpäivään saakka. Jälleen johonkin säädyttömän varhaiseen aikaan noussut Gweldon käväisi ovellani, mutta hän näki minun olevan vielä levon tarpeessa ja sanoi asiansa voivan odottaa. Vasta parin tunnin kuluttua kyettyäni raastamaan itseni ylös Tomijun sylistä (haaste, joka koettelee tahdonlujuuttani äärimmilleen joka kerta) pääsin hänen puheilleen. Hän oli yhä varsin hukassa Feynin suhteen ja kysyi minulta neuvoja siitä, miten menetellä tämän suhteen.

Totesin hänelle, että huolimatta vuosien kokemuksestani alalta oli nuoren naisen mielelle ominainen tunnemyllerrys edelleen yksi niistä asioista, joita en Serenin auringon alla lainkaan käsittänyt. Gweldon-raukka yritti keksiä jonkin tavan torjua Feynin huomionosoitukset loukkaamatta tämän tunteita: jos tietäisin keinon moiseen mahdottomaan suoritukseen, olisin varmasti useita läimäyksiä sekä tappouhkauksia köyhempi.

Ohjeeni serkulleni oli pyrkiä mahdollisimman kohteliaasti ja ympäripyöreästi pitämään Feyn etäällä ja samalla etsiä kaikkialta jotakuta toista jonka kanssa saattaa tämä yhteen. Gweldon tuntui itse pitävän sopivimpana ehdokkaana Scairia, metsäläismiestä joka oli Karhun kylässä kertonut olevansa toivottoman rakastunut Feyniin. Minun mielleni tämä ajatus loi lähinnä kauhukuvia pikkuserkkuni raivoisista vanhemmista joiden rakkaan tyttären olin antanut joutua barbaarisen ja likaisen villimiehen puolisoksi, mutta toisaalta, jos pari todella jostain syystä rakastuisi toisiinsa, ei minulla olisi asiaan mitään sanomista.

Gweldon jäi pohtimaan mitä tehdä samalla kun lähdin toteuttamaan muita suunnitelmiani. Olin aiemmin aamulla puhellut Tomijun kanssa useista asioista, ja keskustelumme oli sivunnut ohimennen Alainian sääoloja. Sateen yleisyys huolestutti rakastani melkoisesti, ja vaikka hänellä oli paras suojaava vaatekerta mitä rahalla vaan saattoi ostaa, ei se kummastakaan meistä ollut täydellinen vaihtoehto hänen yliherkän hipiänsä suojaamiseksi vedeltä. Yksi ainoa kunnon syysmyrsky saattaisi koitua hänen kuolemakseen jos hänen vaatteensa eivät olisi tarpeeksi pitämään kosteutta loitolla. Ajatus oli perin epämiellyttävä ja päätin, että sille tulisi tehdä jotakin. Näiden mietteiden johdosta suuntasin Gweldonin upouuden hoviloihtija Divinin puheille ja pyysin häntä suunnittelemaan taikakalun, joka suojaisi Tomijua sateelta. Vaikka taikakeinoihin turvautuminen ei minua miellyttänytkään, en keksinyt mitään muutakaan keinoa, joll rakkaani voisi suojautua kosteudelta luotettavasti. Divin lupasi yrittää parhaansa.

Poistuessani Divinin kammiosta huomioni kiinnittyi perin kovaääniseen nyyhkytykseen, joka kuului tornin ylemmästä kammiosta. Ainoa tuntemani ihminen tässä linnassa joka kykeni moiseen äännähtelyyn oli Feyn, ja kun hänellä tuntui vielä olevan palvelijansa apunaan voihkinnassa, arvioin hänen kenties kaipaavan jotakuta jolle kertoa huolensa. Astelin hänen ovelleen ja koputin.

Kului hetki. Sitten tammiovi aukesi. Sen toisella puolella oli kuin olikin Feyn, joka ei tuntunut olevan mielissään näkemisestäni: hän läimäytti minua poskelle ja paukautti oven kiinni. Hetken aikaa seisoin hämmentyneenä paikallani ja mietin, olinko tehnyt hänelle mitään mikä selittäisi moisen käytöksen - ainakaan mieleeni ei muistunut mitään. Typertyneenä käännyin ja lähdin portaita alas, vain saadakseni hetkeä myöhemmin läimäyksen toisellekin poskelleni kun Feyn rynnisti nyyhkien ulos tornista ja ohitseni, pysähtyen vain ohimennen antamaan minulle jälleen ruumiillisen ilmaisun tyytymättömyydestään.

En yrittänytkään rasittaa mieltäni pyrkimällä käsittämään, mitä sukulaiseni päässä oikein liikkui vaan kävin harjoitusotteluissa parin sotilaan kanssa. Juttelin myös hieman Gweldonin kanssa: hän kertoi minulle Feynin hänelle antaman riipuksen alkuperän ja sanoi sen olevan alunperin varastettu hänen isältään Diarmaidilta. Riipus oli kuulemma joutunut Feynille hyvin monimutkaisten tapahtumien kautta, joista minä en käsittänyt puoliakaan - ajatukseni olivat muualla.

Käytin suuren osan iltaa Feynin vanhemmille osoitetun kirjeen parissa, mutta en oikein tuntunut saavan kokoon mitään mikä tuntuisi yhtä aikaa sekä totuudenmukaiselta että luottamusta herättävältä. "Sen lisäksi, että tyttärenne käyttäytyy kummallisesti ja yrittää lyödä minua, hän on myös onnistunut pelottamaan Dernricin kreivin pois avio-miesehdokkaidensa joukosta" ei varmasti olisi omiaan rauhoittamaan huolestunutta isää ja äitiä. Vetäydyin yöpuulle väsyneenä ja pahojen aavistusten vaivaamana.

Uneni katkesi sydänyönä yllättäen, kun ovelta kuului koputus. Siellä oli loihtija Divin, mukanaan sylikaupalla kääröjä. Hän selitti silmät loistaen kehittäneensä keinon, jolla sadetta torjuva amuletti voitaisiin luoda ja sanoi kenties kykenevänsä tehdä sen valmiiksi jo aamuksi. Annoin hänelle Tomijun puisen otsasoljen loihdittavaksi ja lupasin hänelle melkoisen palkkion mikäli hän todella saisi aikaan mitä uskoi. Sitten palasin vuoteeseen ja kadotin tajuni. Mutta luottamukseni Diviniin palkittiin: seuraavana aamuna taikakalu oli kuin olikin valmis.

---

<------

Sisällys

----->