2

Aikainen herääjä oli Gweldon, joka virkeydestään päätellen ei ollut viettänyt yötään tutustumalla Feynin suloihin - aika ajoin minun on vaikea uskoa hänen olevan serkkuni. Tälläkin kertaa hänellä oli asiaa: hän oli löytänyt Belegin velhon entisestä huoneesta jollakin vanhalla kielellä kirjoitetun jykevän kirjan ja kysyi, osaisiko joko minä tai Tomiju tulkita sitä. Kieli oli meistä kummallekin vierasta, mutta Tomiju tarjoutui vilkaisemaan teosta taikuudellaan ja pian paljastui, että nahkakantinen opus oli kuin olikin itsessään maaginen.

Kun uneni kerran oli tällä tavoin keskeytetty, päätin nousta ylös ja käydä hieman haistelemassa ilmaa. Puhelin Gweldonin kanssa tulevasta sodasta ja kävimme läpi joitakin suunnitelmia linnan puolustuksesta sekä joukkojen kuljettamisesta. Lounaan jälkeen mieleeni palasi varsin nöyryyttävä muisto eilisestä miekkamittelöstä, ja totesin olevani kipeästi harjoittelun tarpeessa. Niin poiminkin muutaman toimettoman miehen linnan kaartista ja kävin harjoitusottelua heitä vastaan. Kun kolme heistä yritti käydä kimppuuni yhtä aikaa oli harjoitus varsin virkistävä.

Harjoitusottelun jälkeen päätin suoriutui joistain muista velvollisuuksista ja kirjoittaa kirjeen Feynin vanhemmille. Monisanaisesti kerroin heille matkamme vaiheista (jättäen tosin pois kohdat, jotka olisivat saattaneet järkyttää heidän mielenrauhaansa ja horjuttaa heidän uskoaan kykyyni pitää huolta heidän tyttärestään), enkä suinkaan välttänyt vihjaamista siihen suuntaan, että Feyn ja kreivi Gweldon tuntuivat olevan pahasti rakastumassa toisiinsa - kenties hääkellojen kuminakaan ei olisi kaukana.

Hetkeksi tämä johti mieleni myös oman avioitumiseni mahdollisuuteen, mutta totesin ajankohdan olevan melko heikko. Näytti siltä, että olisimme lähdössä taisteluun piakkoin ja jos kerran olen naimisiin menossa (asia, jota minun on yhä aika ajoin vaikea uskoa todeksi) en aio tyytyä mihinkään aivan vähäpätöisiin kemuihin. Mutta kunnon juhlien suunnittelu vaatii aikaa ja tällä hetkellä aikaa ei liiemmälti tuntunut olevan. Ilmeisesti siis odottaisin vielä jonkin aikaa. Tomijullahan ei asian suhteen kiire ollut ja hän ei edes nähnyt koko seremonian tarpeellisuutta. Myönnetään, että moinen muodollisuus on minus-takin varsin typerä (ennen kaikkea koska se antaa joillekin liian omistushaluisille ja ilmeisen suoriutumiskyvyttömille miehille näennäisoikeutuksen piestä jotakuta joka tahtoisi vain tehdä heille rakkaan ihmisen onnelliseksi) mutta toisaalta, jos avioituisin Tomijun kanssa, ei Dernthain suku voisi suhtautua häneen kuin satunnaiseen muukalaiseen.

Saatuani kirjeen valmiiksi jätin sen kamariherra Bifurille eteenpäin välitettäväksi, ja kävin vierailulla linnan ompelijattaren luona. Toin hänen huomioonsa sen seikan, että olin kasvanut hieman sitten niiden aikojen kun viimeksi asuin linnassa, eivätkä vanhat vaatteeni enää sopineet minulle. Toivoin hänen pystyvän korjaamaan tilanteen; niinikään kuvailin hänelle muutamia itäisillä mailla näkemiäni puvunparsia joihin olin mieltynyt ja jollaiset kaipai-sin itsellenikin. Ompelijatar ei vaikuttanut onnesta säkenöiväl-tä ottaessaan mittojani, naisparka tekee varmaankin liikaa työtä.

Illan suussa koetin haeskella käsiini Feyniä tiedustellakseni häneltä miltä Trine hänestä vaikutti ja ennen kaikkea miksei sen komea nuori hallitsija vielä viettänyt öitään hänen vieressään. En kuitenkaan onnistunut löytämään häntä mistään; sen sijaan osuin yksiin Gweldonin kanssa, joka seisoi portilla katsoen ulospäin. Hän näytti syvästi huolestuneelta, ja kysyessäni häneltä mikä oli vikana, hän kertoi minulle Feynin lähteneen järkyttyneenä linnasta noin tuntia aiemmin.

Feyn, Gweldon sanoi surumielisesti, oli vallan erilainen kuin yksikään hänen aiemmin tapaamansa aatelisneito, eikä hän oikein tiennyt, kuinka tähän pitäisi suhtautua - eritoten hän pelkäsi, että Feyn oli todella rakastunut häneen, koska hän itse ei uskonut vastarakkautta kykenevänsä antamaan. Hän pelkäsi loukanneensa Feyniä käytöksellään, ja muistutti minua välikohtauksesta, jota olin todistanut Karhun kylässä muutamia päiviä aiemmin.

Asia kuulosti minusta äärimmmäisen kiusalliselta, ei vähiten sen vuoksi, että ainakin minä olin varsin vakuuttunut Feynin ja Gweldonin pian kuuluvan toisilleen. Olinhan jopa vihjannut näin kirjeessä, joka näytti nyt kaipaavan hieman muutoksia; toivottavasti kamariherra ei ollut vielä lähettänyt sitä eteenpäin. Feynin äkillinen poistuminen linnasta huolestutti minua myös jonkin verran ja päätinkin lähteä ulos etsimään häntä. Gweldon lähetti myös joitaikin miehiä kaartistaan katselemaan, näkyisikö nuorta pikkuserkkuani missään.

Kiersin pitkähkön lenkin linnan ympäristössä, mutta Feynistä en nähnyt vilaustakaan. Palasin linnalle huoli sydämessäni (ja noudin kirjeeni takaisin kamariherralta tehdäkseni siihen joitakin muutoksia) mutten tiennyt mitä voisin vielä tehdä, joten vetäydyin huoneeseeni puhumaan Tomijun kanssa. Hän lohdutti minua toteamalla, että Feyn luultavasti ei onnistuisi joutumaan mihinkään vaaraan täällä keskellä sivistystä, eikä hän ollut ottanut tallista hevosta päästäkseen kauemmas. Vähän aikaa puheltuamme oveemme koputettiin. Tulokas oli Gweldon, joka vaikutti varsin järkyttyneeltä. Hän kertoi Feynin yrittäneen hukuttautua lampeen.

Säikähdykseni oli valtava, mutta Gweldon vakuutti minulle Feynin olevan kunnossa. Hän pyysi minua puhumaan tämän kanssa ja niin lähdinkin alas keittiöön, jossa Feyn istui huopaan kääriytyneenä, mukillinen kuumaa juotavaa edessään. Juttelin hänen kanssaan ja hän kertoi minulle suistuneensa veteen täysin vahingossa - mikä kuulosti minusta huomattavasti vähemmän pelottavalta. Gweldonin suhteen hän sanoi olevansa varsin sekavassa tilassa: yhtäältä hän sanoi kreivin olevan todellinen metsäläinen (ja valitettavasti jouduin tässä olemaan yhtä mieltä hänen kanssaan - serkkuni hovietiketin ja yleensäkin sivistyneiden tapojen tuntemuksen puute on toisinaan karmaisevaa katseltavaa), toisaalta hän tuntui silti olevan varsin rakastunut tähän eikä täysin tiennyt mitä tehdä. Mutisipa tuo viaton pikku ressukka jotain siitäkin, miten mahdoton ja traaginen rakkaus on kaikkein kauneinta sekä romanttisinta.

Feyn tahtoi lähteä mukaamme Alanoon mennäkseen sieltä isoenonsa kreivi Cashel Seadonin luokse Widmarkiin, ja vakuutin hänelle, että tämä voitaisiin järjestää. Jonkin verran huojentuneena jätin hänet palvelijansa huostaan ja siirryin Gweldonin sekä Tomijun kanssa tutkimaan erään kellarin viiniruukun sisältöä sekä pohtimaan maailman pahuutta ja nuorten naisten kummallisuutta (läsnäolevaa seuraa tietenkin lukuunottamatta).

---

<------

Sisällys

----->