Johdanto: Lordi Alistair Dernthain tausta

Maan taitavin miekkailija, matkaileva vääryyksien oikoja - pahamaineinen naistenmies, räikeästi pukeutuva hedonisti, itseään täynnä oleva liioittelija...

Tämä kappale käsittelee Alistairin historiaa. Varsinainen fantasiakertomus löytyy Kronikka-kohdasta.

Varhaishistoria

Dernricin kreivi Snadurin vanhemmasta pojasta, Diarmadista tuli 1455 Dernricin kreivi. Diarmaidin kanssa Dernthain linnaan jäi hänen nuorempi veljensä Rickard, joka oli tuolloin vasta kymmenvuotias ja veljeään yli 10 vuotta nuorempi. Rickard oli Snadurin vanhojen päivien hedelmä, ja kreivin vaimo oli kuollut synnytyksessä: Snadur oli ehtinyt viimeisinä vuosinaan hemmotella nuorempaa poikaansa pilalle ja Rickardista olikin tullut intohimoinen metsästäjä.

Veljensä hovissa nuori Rickard sai omistautua intohimolleen, ja kun hän täytti 18 vuonna 1463, hän sai haltuunsa kreiviltä Sumumäen kartanon ja maat sen ympäriltä. Sumumäki sijaitsi muutaman päivän matkan päässä Trinestä; se oli jo kauan ollut Dernricin kreivin hienointa metsästysseutua, ja vaikkei Diarmaid ollutkaan kovin läheinen metsästykseen rakastuneen nuoren veljensä kanssa, hän tiesi Rickardin silti pitävän Sumumäestä parasta mahdollista huolta.

30-vuotiaaksi asti lordi Rickardin ainoa intohimo oli metsästys, mutta vuonna 1477 hänen elämäänsä saapui toinenkin rakkaus. Tämä oli Joanna-niminen Sereniä seuraava druidi, jokseenkin saman ikäinen kuin Rickardkin. Joanna oli juuri palannut Rhonwenin metsästä synnyinseudulleen Dernriciin, lähelle Sumumäkeä, ja osui sattumalta yhteen lordin kanssa keskikesän aikoihin. Kaksikko kiintyi toisiinsa huomattavasti, ja he astuivat avioon seuraavana kesänä.

1481, noin kuukautta uudenvuoden jälkeen pari sai lapsen: sinisilmäisen, punakiharaisen pojan joka sai nimekseen Alistair. Poika oli pienestä pitäen valtavan utelias, tarmokas ja toimelias, ja kummatkin hänen vanhemmistaan rakastivat häntä valtavasti. Lordi Rickard tartutti poikaansa rakkauden Dernricin metsiin ja metsästämiseen, lady Joanna taas istutti lapseen vahvan oikeudentajun sekä suuren kiintymyksen tarinoihin. Erityisesti nuori Alistair mieltyi kuningas Alainista kertoviin taruihin; viisas ja maltillinen Joanna käytti tätä mieltymystä hyväkseen opettaessaan Alistairille oikeudenmukaisuutta ja nöyryyttä. (Jälkimmäiset oppitunnit itse asiassa menivät ylpeältä nuorelta lordilta jotakuinkin sivu suun enimmäkseen hänen isänsä vaikutuksesta: Rickard ei koskaan lakannut korostamasta pojalleen tämän erinomaisuutta.) Joanna arvosti valtavasti tietoa ja sivistystä, ja opetti poikansa lukemaankin jo nuorena.

Myös kreivi Diarmaid kiinnitti Alistairiin huomiota, vaikka tämä ei yleiseen tietoon tullutkaan. Diarmaid itse oli jo vanha mies mutta yhä lapseton, tai näin ainakin uskottiin: tosiasiassa hänellä oli Eletha-nimisen Tiarnan nunnan kanssa salassa poika nimeltä Gweldon, joka kasvoi toisaalla Dernricissä, metsäkansan parissa, ja jonka Diarmaid oli nimennyt perijäkseenkin. Gweldonin kanssa Diarmaid ei kuitenkaan voinut aikaansa viettää, ja kenties korvatakseen tämän hän suuntasi paljon huomiota nuoren veljensä vesaan. Kun lordi Rickard nelivuotiaine poikineen oli käymässä Trinessä, kreivi Diarmaid huomasi pojan mieltymyksen sankaritaruihin, ja kysyi tahtoisiko tämä opetella miekkailemaan. Luonnollisesti pojan vastaus oli innostunut kyllä, ja Diarmaid antoi sotilaidensa opettajan antaa Alistairille pari oppituntia. Pojan innostus miekkailusta ylitti kaikki odotukset ja kun vierailu Trineen päättyi, Alistair olisi tahtonut jäädä linnaan jatkaakseen miekkailua. Tämä ei ollut mahdollista, mutta pojan innostus vain jatkui ja jatkui, ja puolta vuotta myöhemmin Diarmaid lähetti linnassaan vierailleen miekkailuopettaja Trahernin Sumumäkeen opettamaan nuorelle Alistairille miekkailua.

Trahern oli nelissäkymmenissä oleva laajalti matkannut miekkamestari, joka oli erikoistunut ohuen pistomiekan käyttöön: yleensä häntä ei pidetty vakavana miekkailijana hänen pienen aseensa tähden, mutta Diarmaid oli nähnyt Trahernin kyvykkyyden ja tahtoi nähdä, millaiseksi tämä kouluttaisi hänen nuoren veljenpoikansa. Trahern jäi käytännössä asumaan Sumumäkeen Diarmaidin maksaessa hänen palkkansa: hänestä tuli Alistairin yksityisopettaja lähes kymmenen vuoden ajaksi, ja hän sai ihmeitä aikaan villin nuoren pojan taistelutaidossa.

Nuoruus: Theophilus ja Bronwen

Alistairista kasvoi seuraavien vuosien aikana pitkä, hoikka ja komea nuorukainen; hänestä tuli erinomainen metsämies, taitava tarinankertoja ja vertaistaan hakeva miekkailija. Trahern oli harjoittanut häntä pistomiekan lisäksi monien muidenkin aseiden käytössä samoin kuin yleisessä fyysisessä koordinaatiossa ja notkeudessa. Ankara, vaativa ja hymytön Trahern ei koskaan ollut nuorelle lordille kovin rakas johtuen tämän harjoitusten raskaudesta, mutta toisaalta hän myös ennestään vahvisti Alistairin rakkautta terän käyttöön ja miekkailun taiteeseen. Rickard ja Joanna suhtautuivat Traherniin pelkkänä palkollisena, eikä tämä muuta juuri pyrkinyt olemaankaan.

Nuori Alistair ei paljoa maailmaa nähnyt ennen viidettätoista ikävuottaan: hänen maailmansa muodostivat Sumumäen kartano, sitä ympäröivä metsä, sekä Trine jossa perhe kävi pari kertaa vuodessa. Kesällä 1494 asiat kuitenkin muuttuivat, kun dernriciläinen paroni Theophilus hyökkäsi oikeudetta Rickardin maille. Theophilus tahtoi itselleen Sumumäen kartanon metsineen ja ilmeisesti oli lopullisesti suunnittelemassa koko kreivikunnan valtausta; hän uskoi iäkkään kreivi Diarmaidin olevan liian heikko puuttumaan mihinkään kreivikunnan alueella tapahtuvaan. Näihin aikoihin Alainiassa oli muutenkin varsin levotonta: Tiarnan papisto kasvatti valtaansa maassa ja kuningas Algarmir III keskittyi ulkopolitiikkaan enemmän kuin maansa sisäisiin asioihin, vaikkei lähtenytkään eteläisille maille sotimaan vielä neljään vuoteen.

Theophilus marssitti joukkonsa Sumumäen kartanon maille loppukesästä, ja seuranneessa taistelussa sekä Rickard että Joanna saivat surmansa; näiden oma väki joko tapettiin tai ajettiin pakosalle. Alistair taisteli myös vimmatulla raivolla, mutta jäi Theophiluksen väen vangiksi. Trahernin kohtalo on tuntematon: Theophilus väitti surmanneensa tämän, mutta todenperäisyyttä ei koskaan ole varmistettu. Trahern vähintäänkin katosi seudulta Theophiluksen hyökkäyksen jälkeen.

Vanhempansa menettänyt nuori Alistair kuljetettiin Theophiluksen vartiolinnakkeeseen, jossa hän törmäsi ensimmäistä kertaa Bronweniin; tämä oli niin ikään Theophiluksen vankina epäselvistä syistä. Kolmetoistakesäinen Alistair ilmeisesti huvitti paria vuotta vanhempaa palkkasoturinalkua suuresti vaatiessaan oikeuksiaan aatelin edustajana ja uhkaillen vartijoita kreivillä. Theophiluksen syyt Alistairin eloon jättämiselle ovat epäselviä.

Vallanhimoinen paroni oli kuitenkin pahasti aliarvioinut Diarmaidin tarmon ja kyvykkyyden, ja havaitsi pian olevansa täydessä sodassa tämän kanssa. Diarmaidin väki teki rynnäkön vartiolinnakkeeseen jossa Alistairia säilytettiin, ja vapautti nuoren lordin, josta oli Rickardin kuoltua tullut kreivin perillinen. Alistair vannoi kostoa vanhempiensa murhaajalle, ja nuoruuden vimmalla pakotti Diarmaidin päästämään itsensä mukaan sotatoimiin: kreivi kuitenkin piti Alistairin varsin kaukana varsinaisesta vaarasta, vaikkei poika tätä itse tuolloin vielä ymmärtänytkään.

Vajaata vuotta myöhemmin Theophilus oli saatu kukistettua ja surmattua. Samainen vuosi oli Alistairin elämässä yhtä suurta myllerrystä pojan käydessä läpi murrosikänsä ja hyväksyessä molempien vanhempiensa menetyksen. Kesällä 1495 kun pöly kapinahankkeesta oli viiimein laskeutunut Diarmaid ja Alistair hautasivat Rickardin sekä Joannan, ja käänsivät katseensa tulevaisuuteen. Diarmaid nimitti julkisesti Alistairin perillisekseen, ja alkoi kouluttaa tätä hovitavoissa. Huolimatta tähän asti varsin eristäytyneestä elämäntyylistään Alistair oli ollut aina taitava tulemaan toimeen ihmisten kanssa, ja Rickardin kotona hänet oltiin myös opetettu käyttäytymään aatelisnuorukaiselle sopivalla arvolla. Nyt tämä käytös päätyi todelliseen käyttöön Alistairin alkaessa totutella tulevaan kreivin asemaansa kaikkialla Alainiassa.

Hovissa

Vuoteen 1497 saakka Alistair vietti aikaansa mitä erilaisimmissa hoveissa ympäri Alainiaa, enimmäkseen Trinessä ja Alanossa. Hän ystävystyi monien alhaisaatelisten ikätovereidensa kanssa ja samalla vältti joutumisen niiden hovikieroilijoiden valtaan, jotka olivat ujuttaneet lonkeronsa kaikkialle Dernricin hovissa Diarmaidin vanhentuessa. Sota Theophilusta vastaan oli todella kuluttanut vanhan kreivin voimia loppuun, ja hän alkoi olla enemmän ja enemmän erilaisten neuvonantajiensa pauloissa, joista monet olivat vain vallanhimoisia ja kieroja vehkeilijöitä.

Näytti kuitenkin siltä, että vaikka Alistair pystyikin säilyttämään itsenäisyytensä hovin hämähäkeiltä, hänestä oli kasvamassa kreiviksi täysin sopimaton luonne. Nuorukaisen ystävyys monien alhaisaatelin tyhjäntoimittajien kanssa ei todellakaan ollut omiaan kasvattamaan hänestä vastuullista ja tunnollista hallitsijaa: hänestä tuli sitävastoin valtavan seikkailunhaluinen ja levoton sielu, joka paloi halusta nähdä maailmaa ja tehdä kaikkea mahdollista. (Tämä Diarmaidin näennäinen vastuuttomuus oli kuitenkin vain toimivaa silmänlumetta: todellisuudessahan kreivillä oli perillinen ja verisukulainen varttumassa muualla.) Näiltä ajoilta on myös peräisin Alistairin hyvin äärimmäinen pukeutumistyyli.

Pelkkään hyödyttömyyteen ei Alistairin aika hovissa kulunut: hän sai harrastustensa ohella koulutusta sotataidossa, hovietiketissä, hallinnossa ja muissa kreiville tärkeissä taidoissa. Muiden hovityhjäntoimittajien tavoin Alistairistakin kasvoi melkoinen kerskailija ja hedonisti, mutta hänessä jäi yhä elämään vastuuntunto sekä itsekuri jotka hänen vanhempansa olivat hänelle opettaneet. Lisäksi toisin kuin useimmat alhaisaatelin vähemmät edustajat Alistair oli todella aikeissa tehdä elämällään jotakin, eikä hän koskaan ollut riittävän tylsämielinen pelkästään lojumaan paikallaan ja nauttimaan olostaan kovin pitkiä aikoja.

Alistair saavutti melkoista mainetta miekkailijana Alainian aatelin keskuudessa, ja hänestä alkoi myös kiertää hurjia seikkailutarinoita. Nämä olivat lähes täysin perättömiä, ja enimmäkseen hänen itsensä liikkeelle laskemia; ne eivät periaatteessa eronneet paljoa muiden aatelin nollien valheista omista uroteoistaan, mutta niitä uskottiin jonkin verran enemmän koska oli kiistämätön tosiseikka, että henkilö josta ne kertoivat oli todella mestarimiekkailija jolla oli kiintoisa ja tapahtumarikas tausta. Lisäksi Alistair oli aina hyvin antelias bardeja kohtaan, ja tämä epäilemättä edisti hänen maineensa kasvua.

Seikkailemaan

15-vuotiaana (uutenavuotena 1496-97) Alistair osallistui Trinessä uhrihirven metsästykseen (tämä tapahtui ajalla ennen uskonsotaa tiarnalaisten ollessa vielä ainakin näennäisesti suvaitsevaisempia pakanallisten menojen suhteen). Nuorukainen oli mestarillinen metsästäjä, mutta silti on melko varmaa, että kreivi Diarmaid oli vihjannut muille jahtiin osallistuville hänen perillisensä olevan myös mukana juoksussa ja saanut heidät harkitsemaan, tahtoivatko he välttämättä voittaa kreivin perijän moisessa kisassa. Joka tapauksessa lopputuloksena Alistair voitti jahdin ja pääsi viettämään yön uuden vuoden neitsyen kanssa. Tämän tapahtuman jälkeen Alistair alkoi ahkerasti tutkia suhteita vastakkaiseen sukupuoleen, vaihtelevalla menestyksellä.

Veljenpoikansa uudenvuodensaavutuksen kunniaksi Diarmaid oli antanut hovinsa sepän Vernin takoa tälle samanlaisen pistomiekan kuin se, jota Trahern oli aikanaan käyttänyt, ja Vern tekikin tästä melkoisen mestariteoksen. Hän myös takoi miekkaan useita varateriä sekä kertoi seuraajalleen, kuinka moisen aseen voisi valmistaa ennen kuolemaansa kuumetautiin 1500. Pistomiekan saaminen antoi Alistairille kipinän lähteä kokeilemaan taitojaan maailmassa: hän oli jo Alanon hovin paras miekkailija, joka pystyi voittamaan jopa useimmat kaartin veteraanit. Hän myös tiesi, että jonakin päivänä ei niin kovin kaukaisessa tulevaisuudessa hän joutuisi ottamaan harteilleen kreivin tehtävät, ja hän tahtoi sitä ennen pitää hauskaa niin paljon kuin suinkin voi. Niinpä alkuvuodesta 1498 Alistair lähti Alanon hovista kiertämään ympäri maata etsiäkseen seikkailua ja jännitystä.

Seikkailuja ei todellakaan ollut vaikea löytää levottomasta valtakunnasta, jos oli 17-vuotias täysin maailmasta tietämättömältä vaikuttava aatelispentu jonka pramea pukeutuminen ja ylenpalttinen rahankäyttö jotakuinkin kerjäsivät jokaista ryöväriä kymmenen virastan säteellä koettamaan onneaan. Tärkein tekijä, jonka ansiosta Alistair selvisi hengissä seikkailijanuransa alkumetreistä oli hänen aidosti hämmästyttävä miekkailutaitonsa: hän oli enemmän kuin riittävä vastus kaikille niille häviäjille, jotka yrittivät erottaa hänet rahoistaan ja hengestään. Lisäksi Alistair oli ainoastaan kokematon eikä todellakaan hidasälyinen tai tyhmä, eikä ollut lainkaan niin helppo pala huijata ansaan kuin olisi voinut olettaa.

Suuret ja vähemmän suuret sankariteot seurasivat toisiaan seuraavan muutaman vuoden aikana. Alistair osoittautui todellakin hämmästyttävän kylmäpäiseksi (tai todellisuuspakoiseksi, joskus näiden eroa on vaikea havaita) ja pystyväksi seikkailijaksi, jonka yleisin taktiikka oli ei-niin-hienovaraisesti saada seudun pahantekijät suuttumaan itseensä ja sitten tehdä näistä hakkelusta.

Toistuvasti seuraavan parin vuoden aikana Alistair törmäili Bronweniin, josta oli tullut menestyvä palkkasotilas samoin kuin mestarillinen miekkailija. Kaksikko otti yhteen useita kertoja, pääasiassa sanallisesti, mutta aina silloin tällöin he päätyivät eri puolille aseellisissakin erimielisyyksissä; he olivat näissä poikkeuksetta hyvin tasaväkiset. Alistair oppi inhoamaan periaatteetonta ja ivallista onnensoturia koko sydämestään, ja tämä myös päätyi edustamaan hänelle kaikkea sitä mikä ihmisissä on huonoa. Bronwen sitävastoin tuntui enimmäkseen huvittuvan Alistairista (jota hän kutsuu “närheksi”, pilkkanimi jota lordi ei todellakaan voi sietää), mutta joutui toistuvasti suhtautumaan tähän vakavastikin lordin asettaessa miekkansa häntä vastaan. Kaksikko ei varsinaisesti koskaan ollut missään kuolemanvakavissa erimielisyyksissä, eikä Alistair liioin koskaan saanut Bronwenia kiinni mistään äärimmäisen laittomasta tai tuomittavasta.

Matkojensa aikana Alistair myös tapasi joitakin kierteleviä maageja, joista useimmat olivat järjestään kieroja ja ahneita. Alistairin ennestään varsin huono kuva taikuuden harjoittajista sai vahvistusta näiden epämiellyttävien ihmisten ansiosta.

Retkillään Alistair teki myös toistuvasti tuttavuutta kauniiden neitojen kanssa: hän oppi nauttimaan taitavan viettelemisen edellyttämästä sosiaalisesta pelistä yhtä paljon kuin fyysisestä rakkaudestakin, ja tuloksena hän suuntautui enemmän vaikeina paloina pitämiinsä naisiin päin. (Mieltymystä poikiin Alistairille ei epämääräisistä huhuista huolimatta koskaan kehittynyt, luultavasti enimmäkseen johtuen tähän liittyvistä ennakkoluuloista, eikä hän ole koskaan edes kokeillut rakkautta oman sukupuolensa edustajan kanssa.) Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että ainoastaan löytäessään poikkeuksellisen kauniin nuoren tytön Alistair pyrki viettämään yön (tai useampia) tämän kanssa.

Nuoren lordin viettelytekniikka oli varsin rehellistä: hän ei koskaan turvautunut mihinkään valheellisiin lupauksiin, uhkauksiin tai pakottamiseen toiminnassaan, eikä hänen juuri tarvinnutkaan. Toisaalta selvästi vain hetkellistä huvia jahtaava nuori aatelinen joutui useaan otteeseen suojelevien isien tai mustasukkaisten aviomiesten vihalistalle. Avioliiton pyhyys ei koskaan ole Alistairia suuremmin pysäyttänyt; lordin omin sanoin “rakkaus on suurempi pyhyys”.

Keväällä 1501 Alistair lähti Alainiasta Gheodiaan, ja onnistui näin välttämään Mustan kurjen kylän tapahtumat, joihin hän muuten epäilemättä olisi tempautunut mukaan. Gheodiassa lordi samoili synkeän maan itäisiä seutuja ristiin rastiin parin kuukauden ajan, ja pääty lopulta lähtemään sieltä tuli hännän alla sekaannuttuaan erään demonikultin vuosittaiseen uhrausrituaaliin. Myös Bronwen oli mukana tässä tapahtumassa, joskaan ei ole tiedossa mitä hän Gheodiassa teki.

Suuri rakkaus: Tomiju

Talven 1501 kynnyksellä Alistair oli juuri palannut Alainiaan Gheodiasta, kun hän törmäsi Tomijuun. Hän tapasi tämän ensimmäistä kertaa Cymenissä, Hopeinen jänis -nimisessä majatalossa: eksoottinen yksikseen istuva kaunotar kiinnitti heti lordin huomion, ja hän tarjosi tälle seuraansa. Tomijun alanonkielen taito oli tässä vaiheessa vielä perin huono, mutta silti kaksikko onnistui puhumaan melko paljon. Alistairin tyypillistä viettelytahtia hidasti kielimuurin lisäksi hieman hänen uteliaisuutensa kuulla tulokkaan kaukaisesta kotimaasta.

Alistair tarjoutui Tomijun oppaaksi Alainiassa, ja kaksikko matkusti yhdessä ristiin rastiin Alanoa, tutustuen samalla toisiinsa. He joutuivat yhdessä vaikeuksiin pari kertaa: kuningas Algarmirin lähdettyä etelään maa oli käynyt hieman levottomammaksi, ja ryövärit olivat yleistyneet. Alistair ja Tomiju osasivat kuitenkin molemmat pitää huolta itsestään, ja jokseenkin ensimmäistä kertaa koskaan lordi päätyi suhtautumaan naispuoliseen ihmiseen ystävänä, luotettuna kumppanina niin teoissa kuin keskustelussa, eikä pelkästään tavoiteltavana saaliina.

Puhtaan ihastumisen lisäksi Alistairille alkoi kehittyä huomattava kunnioitus Tomijua kohtaan, ja talven loppuun mennessä lordi tajusi auttamattomasti menettäneensä sydämensä vierasmaalaiselle papittarelle. Lopulta pelatessaan kivipeliä salaisuuksista Tomijun kanssa Alistair päätyi tunnustamaan rakkautensa. Tomiju suhtautui tähän tunnustukseen ensin hieman huvittuneesti, mutta lordi onnistui kuitenkin vakuuttamaan Tomijun vilpittömyydestään. Jonkin aikaa myöhemmin Tomiju myös tunnusti itsekin rakastuneensa Alistairiin.

Alistair ja Tomiju viettivät seuraavat pari kuukautta onnellisina rakastavaisina, mutta heidän suhteellaan ei näyttänyt olevan tulevaisuutta. Tomijun olisi palattava kotimaahansa pian, eikä Alistair puolestaan voinut pysyvästi jättää Alainiaa tulevien kreivin velvollisuuksiensa tähden. Juuri ennen kuin Tomijun piti lähteä takaisin kohti Yataraa alkukesästä 1502, parin ollessa joessa kelluvassa majatalolaivassa lähellä Alanon ja Rowmarkin rajaa, laivalle hyökkäsi yllättäen joukko palkkasotureita Bronwen joukossaan.

Seuranneessa myllerryksessä jokilaiva paloi sekä upposi ja Alistair menetti tajunsa: hän heräsi myöhemmin läheisessä kylässä, jonne Tomiju oli toimittanut hänet. Tomiju oli lähtenyt takaisin kohti Yataraa, eikä ollut kestänyt hyvästellä Alistairia: hän oli jättänyt tälle vain kirjeen, jossa sanoi yhä rakastavansa tätä ja tulevansa aina rakastamaan. Bronwenin ja palkkasotureiden hyökkäyksen syyt laivalle ovat yhä hämärän peitossa; Bronwen itse on sanonut olleensa tuolloin niin humalassa, että tuskin edes muistaa mistä oli kyse.

Edaija

Alistairin toipuessa hänet tavoitti Trinestä lähetetty kirje, joka kertoi kreivi Diarmaidin saaneen surmansa ja hänen olevan nyt kreivi. Tämän kanssa yhdessä saapui pari muuta viestiä, joista toinen kertoi kreivin murhaajan piileksivän Karhun kylässä Dernricin metsissä, sekä myös toisesta perillisestä joka olisi perimysjärjestyksessä Alistairin edellä. Tomijun menetyksen lannistamana Alistair kaipasi kipeästi tekemistä ja lähti Karhun kylään toivoen huhun toisesta perillisestä pitävän paikkansa. Karhun kylässä hän löysikin Diarmaidin entisen hovitaiteilija Ramfreyn, joka tunnusti murhanneensa vanhan kreivin ja tavoitteli Alistairinkin henkeä tässä kuitenkaan onnistumatta.

Alistair tapasi täällä Diarmaidin pojan, Gweldonin, joka oli isänsä kuoltua astunut esiin metsäkansan parista ja vaati nyt kreivin asemaa itselleen. Alistairilla ei ollut mitään syrjään vetäytymistä vastaan saatuaan ensin varmuuden siitä, että Gweldon todella oli hänen setänsä poika. Samaan aikaan Karhun kylän seudulla tapahtui suuri henkien yhteenotto, jonka yhteydessä Alistair törmäsi ensimmäistä kertaa Drydiar-nimiseen velhoon, sekä metsäkansan Aureliin. Yataralainen Edaija-miekka päätyi monien mutkien kautta hetkeksi Alistairille hänen saadessaan asetta vartioineelta hengeltä oikeuden kantaa sitä.

Henkien taistelun päätyttyä Alistair ja Gweldon matkasivat Trineen, jossa he kumpikin viipyivät vain vähän aikaa. Alistair käytti joitakin viikkoja opettaakseen Gweldonille kreivin tehtäviä, mutta hänen sydämensä paloi halusta seurata Tomijua Yataraan, nyt kun hänen ei enää täytyisi astua kreiviksi kreivin paikalle. Heti annettuaan Gweldonille tuntuman Trinestä Alistair pakkasi matkakassinsa ja suuntasi itään kohti Yataraa.

Pitkän ja vaiheikkaan matkan jälkeen Alistair lopulta löysi jälleen Tomijun. Hänen aikomuksensa oli mennä naimisiin Tomijun kanssa ja jäädä Yataraan, mutta aavikkovaltakunnassa muukalaisiin ei suhtauduttu ystävällisesti, eivätkä Alistairin olot olisi olleet siellä kovin hyvät. Tomiju ei kuitenkaan tahtonut enää toista kertaa tulla erotetuksi rakkaastaan, joten hän päätti jättää kotimaansa ja kulttinsa, ja palata Alainiaan lordin kanssa.

Tuliympyrä sulkeutuu

Kesällä 1503 kaksikko selvisikin takaisin Alainiaan, juuri uskonsodan aattona. He päätyivät jälleen Karhun kylään, osuivat yksiin niin ikään maahan palanneen Gweldonin kanssa ja jokseenkin ensi töikseen auttoivat tätä heittämään tiehensä varakreiviksi jätetyn Beleg Belgorin, jolla ei ollut aikomuksia astua syrjään Dernricin hallitsijan virasta. Mustan kurjen ja Karhun kylää vaivannut kirous nosti noihin aikoihin jälleen päätään mutta saatiin lopulta poistettua. Myös Edaija-taikamiekka löydettiin uudelleen sekä palautettiin Tulen kultin etsintäpartiolle, joka oli hakemassa sitä takaisin Yataraan.

Tästä eteenpäin lordi Alistairin vaiheet on kerrottu muualla.