4

Seuraavat kolme päivää olivat varmaankin synkeimmät pitkään aikaan. Kun Gweldonin kokoama viidenkymmenen miehen joukko valmistautui lähtemään kohti Alanoa tajusin, että minun olisi nyt omistauduttava neuvonantajan työlle koko sydämestäni. Se puolestaan merkitsi monia epämiellyttäviä asioita: politiikka muistutti minua rumista kasvoistaan ja pakotti minut muunmuassa epäilemään Gweldonin komppanianpäälliköksi nimittämän Dannin pätevyyttä.

Kävi ilmi, että Dann oli gheodialainen, vieläpä entinen vakooja, jolla tosin ei ollut enää palaamista kotimaahansa: hänellä oli kuitenkin Gweldonin täysi luottamus ja normaalisti olisin todennut sen riittävän. Mutta neuvonantajana jouduin punnitsemaan moisen nimityksen poliittisia vaikutuksia: Alainian ja Gheodian välit eivät vieläkään olleet aivan tarkalleen lämpimät ja monia tahoja ajatus gheodialaisesta armeijakunnan johdossa vihastuttaisi. Nykyisessä tilanteessa tätä vielä pahensi se, että gheodialaisia sotilaita oli väitetty taistelleen tiarnalaisten joukoissa Rhonwenin metsän taistelussa.

Lisähuolia aiheutti Feyn, joka tuntui edelleen pyrkimään herättämään Gweldonin huomion niillä keinoilla, joita nuorten aatelisneitojen on helpointa käyttää: merkillisellä käytöksellä ja pyörtyilyllä. Tavallisesti olisin luultavasti pitänyt moista toimintaa huvittavana ja sopivana, mutta nyt se oli vain rasittavaa ja jouduin uhkaamaan Feyniä Trineen jättämisellä ellei hän parantaisi tapojaan. Tuloksena hän uhkasi kertoa vanhemmilleen, mitä kaikkea kammottavaa hän oli saanut kokea ollessaan seurassani (vaikka muistaakseni hän ei kyllä minun seurassani ollut saanut kokea juuri mitään). Koko matkan hän suhtautui minuun erittäin nuivasti ja ainoan kerran kun hän yritti puhella kanssani vain pahensin asioita vastaamalla hänen kysymykseensä jotain typerää enkä edes jälkeenpäin muistanut mitä se oli ollut.

Koko matkan Trinestä Alanoon pyrin yhdessä Dannin ja Feynin kanssa kouluttamaan Gweldonia käyttäytymään kuten kreivin tuli. Dann opetti hänelle sotataitoa, minä politiikkaa ja Feyn hovietikettiä sekä muita tarpeellisia taitoja, kuten tanssimista. Oli melko turhaa yrittää korvata kahdenkymmenen vuoden laiminlyötyä koulutusta muutamassa päivässä - Gweldon ei tuntunut käsittävän edes mihin moisia tapoja tarvittiin. Eikä hän välttämättä niitä tarvitsisikaan. Hänen luontainen viehätysvoimansa ja vilpittömyytensä tekisivät ihmisiin hovissa varmasti suuren vaikutuksen johonkin suuntaan, mutta mihin, sitä en osannut sanoa. Häntä tultaisiin joko rakastamaan tai vihaamaan, mutta kylmäksi hän ei ketään jättäisi.

Mukanamme kulkeva joukko muistutti minua jatkuvasti siitä tosiseikasta, että me olimme ratsastamassa sotaan. Vaikka normaalisti ajatus taistelusta on innostava ja saa veren sykkimään suonissa kiivaasti, oli kolea syyssää ja hiljainen tie omiaan vaimentamaan tunnelmaa. Oloni oli melkoisen tyhjä ja toivoin todella kovasti olevani jossakin muualla. Pari päivää Dernthain linnassa oli aivan liian vähän: olin juuri ehtinyt miltei jälleen tottua ajatukseen pehmeistä vuoteista ja sileistä lakanoista, mutta nyt näytti siltä, että joutuisin palaamaan ulkoilmaelämään, kenties pitkäksikin aikaa. Ja vaikka normaalisti avoin taivas kelpaa minulle katoksi siinä missä linnan tiili tai majatalon olkikin, havaitsin inhoavani ajatusta tulla pakotetuksi hylkäämään sivistyksen mukavuudet sen sijaan että saisin omasta tahdostani valita milloin ja minne lähden vaeltamaan.

Onneksi Tomiju oli kanssani. Hänen suoja-amulettinsa tuntui toimivan hyvin ja matkalla meihin osuneet sadekuurot eivät tehneet hänelle mitään, vaikka hän hermostuikin yhä silminnähden aina kun taivas tummeni. Saatoin kuitenkin kertoa hänelle huolistani ja hän yritti lohduttaa minua parhaansa mukaan; samalla pyrimme edellleen purkamaan välillämme yhä olevaa kielimuuria. Toisinaan raivostuttaa, ettemme vieläkään pysty ilmaisemaan toisillemme kaikkia ajatuksiamme, mutta sentään esteet toistemme ymmärtämisen välillä pienenevät koko ajan.

---

<------

Sisällys

----->