Etusivu
Päähenkilö
Henkilöt
Sisällysluettelo
<-- Edellinen
Seuraava -->
20
Aamuun mennessä asiat olivat selvinneet melkoisesti. Mesästä löydetyt ruumiit todellakin olivat kumpikin hänen majesteettinsa eliittikaartin jäseniä; toisen kuolleiden tilalle soluttautuneen murhaajan olimme paljastaneet, mutta toinen ehti kadota illan sekaannuksessa. Koko jäljellä oleva kaarti oli tarkistettu ja komennettu kulkemaan vastedes linnassa ilman kypäriään. Ikkunasta pudonnut murhaaja, joka oli seissyt kuningattaren ovella vartiossa tiedon tullessa ja murhannut toisen vahdin päästäkseen sisään esteettä oli kuollut pudotessaan: ainoa hänen tunnistamisessaan auttava löytämämme esine oli ollut kultainen sormus, jonka merkkejä ei kukaan ollut vielä tunnistanut.
Murhaaja olisi epäilemättä onnistunut surmaamaan kuningattaren, ellei Feyn olisi ollut hänen luonaan miekkansa mukanaan. Feyn oli onnistunut pidättelemään murhaajaa muutaman hetken, ja saanut sen palkaksi reiteensä syvän haavan; linnassa käynyt parantajadruidi oli kuitenkin saanut sekä hänet että minut jo kuntoon. Ruumiillisesti siis - ylpeyteni oli yhä nuijittu ja vertavuotava.
Rikollisiin mittoihin yltävä ajattelemattomuuteni oli ollut koitua hänen majesteettinsa kuolemaksi ja ainoastaan Feyn oli estänyt murhenäytelmän. Pikkuserkkuni, jota olin tähän asti pitänyt parhaimmillaan hyödyttömänä ja pahimmillaan vihoviimeisenä maanvaivana oli urhealla toiminnallaan pelastanut hyvin epätoivoisen tilanteen. Vaikka minun kuuluisi olla ylpeä hänestä, tunsin ainoastaan syvää häpeää ja arvottomuutta. Kuningatar oli tahtonut palkita sekä minut että Feynin, mutta ainoa palkkio jonka koin ansaitsevani oli kaksisataa raipaniskua ja päivä jalkapuussa. Niiden kanssa olisi joka tapauksessa ollut helpompi elää kuin oman syyllisyydentuntoni.
Olisin varmaankin kyennyt viettämään seuraavan viikon kamarissani tulematta ulos, ellei Tomiju olisi ottanut asiakseen saada minua takaisin jaloilleni. Lempeydellä ja päättäväisyydellä hän muistutti minua siitä, että minulla oli yhä velvollisuuksia Gweldonin neuvonantajan ominaisuudessa, eikä yksi ainoa virhe saanut minua täysin rampauttaa. Juuri se oli vihollistemme tavoite iskuilla kuningatarta ja kreiviä kohtaan: saada meidät lamautettua henkisesti, tehdä meistä kyvyttömiä puolustautumaan. Oli synkkyyteni miten syvä tahansa, en voinut moista voittoa vastustajallemme suoda ja niin palasin aamupäivän kuluessa töideni pariin.
Nähtävästi kuningattaren murhayrityksen oli ollut tarkoitus olla suuren hyökkäyksen ensi-isku, sillä tiedustelijoiden mukaan rajan tuntumaan oli kerääntymässä runsaasti joukkoja. Ne kulkivat jalan suoraan kohti Cestylliä, ja kiirettä pitämällä ne saattaisivat ehtiä kaupunkiin vielä tämän illan aikana. Se ei meitä varsinaisesti haitannut, sillä valmistelumme oli tehty ja omat sotilaamme valmiit taistoon. Jos sota kuitenkin saapuisi Cestylliin, olisi hänen majesteettinsa pikaisesti saatava turvaan muualle.
Feyn tarjosi turvapaikaksi ainakin aluksi vanhempiensa ratsutilaa, eikä ajatus kuulostanut suinkaan huonolta. Jotta huomion herättämiseltä vältyttäisiin, kuningatar lähti matkaan valepuvussa ainoastaan pienen joukon kanssa. Siihen kuului eliittikaartin päällikkö Searl, yksi hänen valitsemansa sotilas, sekä Feyn, jonka poistumisesta olin tällä kertaa aidosti pahoillani. Ennen lähtöään hänen majesteettinsa ehti kertoa minulle ja Gweldonille tunnistaneensa murhaajan sormuksessa olleen tunnuksen: se kuului eräälle gheodialaiselle kauppiassuvulle, mikä ei varsinaisesti ollut yllättävä löytö.
Hänen majesteettinsa poistuttua Cestyllin kaupunki ja linnake muutettiin muutamassa tiimassa täysin sotilasleiriksi, jonka johtaminen ja organisoiti jäi pääosin minun harteilleni. Vaikka Gweldon olikin kreivini ja herrani, hänellä ei ollut minkäänlaista koulutusta sotataidossa ja käytännössä hän keskittyikin siihen mitä itse teki parhaiten: puhumaan väen kanssa ja valamaan heihin intoa. Tomiju pysyi minun lähelläni. Toivoin että hän kykenisi huomauttamaan mikäli suunnitelmiini jäisi aukko jota gheodialaiset velhot kykenisivät hyödyntämään, mutta hän pahoitteli näiden taikuuden tuntemuksensa olevan riittämätön.
Kuninkaan eliitikaartin paikalle jääneet sotilaat määrättiin vastaamaan linnan puolustuksesta. Itämuurin lähellä olevat kaupungin talot evakuoitiin ja kaikki kykenevät kaupungin asukkaat varustettiin sammutusvälineistöllä siltä varalta, että vihollinen pyrkisi polttamaan meidät, tai keihäillä ja kilvillä mikäli sotilaiden muodostamat puolustuslinjat pettäisivät täysin. Annoin käskyn purkaa muureissa olevia portteja avaavasta koneistosta osan, niin ettei vihollinen voisi avata niitä muutoin kuin rikkomalla, vaikka saisikin muurien ylitse joitain miehiään. Ja muurin ylitse kiipeämisen vaikeuttamiseksi annoin jäädyttää koko sen harjanteen ja reunat, lukuunottamatta niitä paikkoja joilla omat jousimiehemme seisoivat.
Iltapäivän aikana tornissa sijaitsevaan komentokeskukseemme saapui sana kahdesta gheodialaisesta kuljetuslaivasta, jotka olivat purjehtimassa rannikkoa pitkin meitä kohti. Lähetimme niitä vastaan nopeasti liikkuvan ratsuväkirykmentin, jonka arvioimme olevan sekä miesmäärän että liikkuvuuden puolesta etulyöntiasemassa rantautuvia joukkoja kohtaan. Tämä siirto kuitenkin jätti kaupunkiimme vain parisataa miestä, ja hyökkääjiä oli ainakin kaksin-, ellei nelinkertainen määrä. Silti täällä meillä oli suojanamme jykevä muuri ja vahva linnoitus, joiden uskoimme kykenevän pitämään hyökkääjää ainakin jonkin aikaa.
Valmistelut tehtyämme emme voineet kuin odottaa. Illan pimetessä vihollisen armeija leiriytyi juuri ja juuri silmänkantaman päähän muurin takana aukeavalle tasangolle: torneista saattoi erottaa sen leirien tulet. Vihollinen aikoi nähtävästi hyökätä aamunkoitteessa. Gweldon kehotti kaikkia siihen suinkin kykeneviä nukkumaan seuraavan yönsä hyvin, sillä huomisesta tulisi hyvin raskas päivä.
| <---- | Sisällys | ----> |