18

Saavuimme Cestylliin myöhään illalla, ilmoittauduimme hallintoväelle ja vetäydyimme yöpuulle. Seuraavana aamuna nousimme virkeinä ja valppaina ottaaksemme harteillemme linnoituksen ja itärajan turvallisuuden.

Tein parhaani saadakseni Gweldonin pukeutumaan kuten kreivin arvolle sopii, sillä jälleen olin päätoimisesti hänen neuvonantajansa ja sellaisena en suinkaan voinut pukeutua herraani prameammin. Metsäkansalaisten näkeminen ei onneksi ollut pysyvämmin saanut serkussani aikaan halua pukeutua taljaan ja sandaaleihin kuten olin pelännyt, joten hänen saattamisensa asemansa mukaiseen asuun oli suhteellisen helppoa.

Aamuaskareista suoriuduttuamme tapasimme ensimmäiseksi kenraali Darinin, joka oli tähän mennessä ollut vastuussa linnan ja kaupungin puolustustoimista. Hän kertoi meille, että puolustussuunnitelmiin perehtyminen ei ollut erityisen kiireellistä, ja voisi alkaa puoleltapäivin; ensimmäiseksi kuitenkin linnan mystinen vieras toivoi meitä luokseen. Uteliaina lähdimmekin kaikki neljä kipuamaan torniin, jossa hän majaili. Kaikki merkit viittasivat siihen, että tämä henkilö todellakin oli hyvin tärkeä: tornissa oli joka porrastasanteella kaksi panssaroitua ja kuninkaan asetakkeihin pukeutunutta vartijaa, selvästi majesteetin omaa erikoiskaartia.

Tornin huipulla meidät kutsuttiin sisään avaraan kammioon, jonka oven ulkopuolella seisoi niinikään kaksi vartijaa. Kammio oli varsin tyylikkäästi sisustettu; ovea vastapäätä oli yksi ikkuna joka antoi länteenpäin. Ikkunan edessä seisoi selin meihin pitkä, tummahiuksinen nainen yksinkertaisessa mutta kauniissa mekossa. Vaikka hänellä ei ollutkaan mitään asemansa tunnuksia ja olin aiemmin nähnyt hänet vain etäältä, tunnistin hänet välittömästi, ja laskeuduin polvelleni. Kuningatar Llyn, jonka kaikki kuvittelivat majailevan piilopirtissä Rowmarkissa, olikin valtakunnan itärajalla sen vankimmassa linnakkeessa.

Kuningatar tervehti meitä oikeastaan edes kääntymättä ja kehotti meitä nousemaan. Hän sanoi odottaneensa meitä varsin innokkaasti ja kuullensa paljon teoistamme - toivottavasti ainoastaan niitä osia jotka sopivat ylimmän aatelin naisväen korviin. Niinikään hän tahtoi kovasti kuulla lisää uutisia hovista, maan tilanteesta sekä pojastaan. Gweldon ja minä kerroimme hänelle kaiken minkä tiesimme; minä olin vähällä saada kieleni solmuun yrittäessäni kertoa tapaamisestani kruununprinssi Williamin kanssa tavalla, joka olisi totuudenmukainen eikä silti kuulostaisi siltä, että prinssi olisi typerä ja tietämätön öykkäri. Onneksi hänen majesteettinsa tuntui tietävän varsin hyvin millainen hänen poikansa on, eikä lähettänyt minua jalkapuuhun kuninkaallisen vesan arvostelemisesta.

Lopulta hänen majesteettinsa ilmoitti tahtovansa puhua kahdestaan Gweldonin kanssa, joten jätimme heidät kahden ja palasimme makuukamarillemme hämmästellen kuningattaren paikallaoloa. Puolisen tiimaa myöhemmin Gweldon liittyi jälleen seuraamme varsin huolestuneen näköisenä. Eikä syyttä: hänen majesteettinsa oli näyttänyt hänelle hänen itsensä allekirjoituksella varustetun kirjeen, jossa kuningattaren hengestä luvattiin palkkio. Tietenkin kirje oli väärennetty, eikä kuningatar ollut uskonut sitä oikeaksi, mutta se riitti silti saattamaan meidät hyvin huolestuneiksi.

Ihmettelimme kirjeen alkuperää, ja Gweldon yritti palauttaa mieleensä kaikkia lyhyen kreivin uransa aikana allekirjoittamiaan papereita, niitä kun ei ollut kovin monia. Ensimmäiseksi epäilimme allekirjoituksen olevan varakreivi Beleg Belgorin peruja, mutta sitten Gweldonin mieleen muistui metsäkansalainen Kyver, joka oli yhyttänyt meidät loppusyksystä juuri ennen rintamalle lähtöä. Kyver oli saanut Gweldonin allekirjoituksen, mutta metsäkansan parissa kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan koko miehestä tai hänen manitsemistaan ongelmasta. Jos jo tuolloin joku oli pyrkinyt mustaamaan Gweldonin mainetta, eivät asiat todellakaan olleet hyvin.

Seuraavaksi ohjelmassamme oli vuorossa linnan väelle puhuminen. Minä jäin puheen ajaksi Gweldonin rinnalle, Feynin asettui muun linnan väen joukkoon ja Tomiju pukeutui palvelijaksi kuunnellakseen mitä he sanoisivat uudesta päälliköstään. Gweldon puhuikin tapansa mukaan hyvin, mutta sitten hän yhtäkkiä jostain järjettömästä päähänpistosta katsoi parhaaksi esitellä itsensä ja minun lisäksi myös Feynin ja Tomijun seuralaisinaan. Sen seikan, että tämä paljastus tehokkaasti pilasi kaiken mahdollisuuden näiltä huomaamattomasti tarkkailla tilannetta merkitys kutistui mielessäni lähes olemattomaksi kun tajusin, että Gweldon oli juuri esitellyt minun kihlattunani neidon, joka oli pukeutunut kuin piikatyttö ja seisoi palvelusväen joukossa!

Loppuosaa puheesta en oikeastaan edes kuullut, ja kun tilaisuus oli ohi, olin vähällä höykyttää rakkaan serkkuni niin pahoin, ettei hänestä jäisi mitään jäljelle. Kenen tahansa muun olisin moisesta julkisesta nöyryytyksestä haastanut empimättä kaksintaisteluun, mutta Gweldonin nahan pelasti pieksämiseltä se seikka, ettei hän villi-ihmisten parissa kasvaneena varmastikaan voinut käsittää miten verisesti hän oli minua juuri loukannut. Yritin selittää asiaa hänelle, mutta enimmäkseen tuloksetta. Pahantuulisena ja huonovointisena vetäydyin kammiooni hakemaan lohtua viinikarahvista. Sen jälkeen kun tutustuin Feyniin ja tapasin uudelleen Gweldonin on vaikuttanut siltä, että olen keskustellut viininjumalan kanssa tavallista useammin.

Juopua en kuitenkaan ehtinyt, sillä piakkoin oli alkamassa strategianeuvottelu, jonne Tomiju tuli minua noutamaan. Silmänräpäyksessä annoin hävittää säkkikankaisen rääsyn jota hän oli käyttänyt vastaanotolla, ja puin hänet univormuun sekä kuninkaan asetakkiin. Ehkä maineeni rippeistä jotakin voisi vielä olla pelastettavissa jos saisin ihmiset uskomaan kihlattuni olevan kuninkaan armeijan upseeri tai jonkin erityisjoukko-osaston vakooja. Itsekin hyvin sotilaallisessa varustuksessa hankkiuduin neuvonpitoon ja aloimme käydä läpi tilannettamme.

Rajan takana näytti olevan kerääntymässä melkoinen joukko väkeä - meitä kevyemmin aseistettuja, mutta tukenaan gheodialaisia palkkasotilaita. Laivoista oli niinikään hajahavaintoja. Vielä ei ollut lainkaan varmuutta siitä, milloin tai miten hyökkäys tulisi, joten katsoimme parhaiksi vain pitää joukkomme valmiina mihin tahansa eikä ryhtyä minkäänlaiseen kieroiluun. Gweldon kertoi lähettäneensä joitakin metsäkansan väkeä rajan toiselle puolelle neuvottelemaan siellä asuvien sukulaisheimojen kanssa, ja hän tuntui jopa tahtovan itse lähteä myös rajan taakse vakuuttamaan heimopäälliköille, että gheodialaisten kanssa liittoutuminen olisi typeryyttä.

Minusta silti vielä suurempaa typeryyttä olisi päästää maakunnan kreivi lähtemään lähes yksin tuntemattomalle seudulle luultavasti vihamielisen kansan pariin, ja saimme asiasta aikaan melkoisen väittelyn. Kenraali Darin ja muut sotilasasiantuntijat näyttivät kohtuuttoman ällistyneiltä meidän puheistamme; he eivät varmaankaan olleet tottuneet komentajiin, jotka ovat itse valmiita osallistumaan sotilasoperaatioihin muutoinkin kuin komentopaikalta käsin.

Neuvottelujen jälkeen seurasi kuningattaren järjestämä illallinen. Ilmiselvästi hänen majesteettinsa oli kyllästynyt piileskelemään tornissaan ja ymmärsi, että lähestyvä taistelu pakottaisi hänet joka tapauksessa piakkoin lähtemään tästä turvapaikasta seuraavaan; niinpä hän saattaisi yhtä hyvin esiintyä linnan väelle melko julkisesti. Hyvin koreasti vaatetettuina (vihdoinkin sain pukeutua niin kuin asemani sekä maineeni edellyttivät) meidät kaikki neljä saatettiin ylimysten pöytään; kuningattaren lisäksi olimme ainoat siinä istuvat. Muu läsnäoleva väki koostui enimmäkseen sotilaista ja linnan omasta väestä, ja olipa paikalla neljä kuningattaren nuorta hovineitoakin. Asiaankuuluvalla tavalla viihdytin hänen majesteettiaan sekä muita läsnäolijoita uskomattomilla kertomuksilla viimeaikaisista kokemuksistamme, ja kohotin useita maljoja Alainian urheiden sotureiden mittaamattoman suurenmoiselle asekunnolle.

Kuningattaren vetäydyttyä yöpuulle illallisen muodollinen osuus päättyi ja Gweldon lähti puhelemaan linnan väen kanssa. Minä puolestani vetäydyin Tomijun kanssa makuukamariimme pohtimaan tulevaisuuttamme sen jälkeen kun sota olisi ohi. Lähtiessämme viimeinen asia mitä havaitsin oli loistavasilmäisten hovineitojen piirittämäksi joutunut Gweldon.

---

<----

Sisällys

---->