6

Pakotettuani itseni seuraavana aamuna ylös aivan liian lyhyen yöunen jälkeen päädyin neuvonpitoon sotavoimien päälliköiden kanssa. Sain kuulla edellisiltana Rowmarkin kreivi Leofricin saapuneen pienen joukon kera ja liittyneen kruunun joukkoihin. Sitävasten Widmarkin kreivi Hendric (Cashelin poika ja Feynin eno: Cashel ei ollut hallinnut Widmarkia enää aikoihin, Feyn vaan ei ollut aiemmin muistanut tätä) ei ollut vielä aamunkoitteessakaan näyttäytynyt ja pahimmat epäilijät arvelivat hänen lyöttäytyneen yhteen vihollisen kanssa. Olivat asiat niin tai näin, Feyniä ei voinut tässä vaiheessa lähettää Widmarkiin.

Alustavassa neuvonpidossa ehdimme käydä läpi vain joitakin harvoja asioita. Gweldon kertoi sen aikana minulle saaneensa aamulla vierailijan metsäkansan parista. Vierailija, nimeltään Kyver, oli kertonut metsäkansalaisilla olevan joitain ongelmia Karhun kyläläisten ja muiden seudun asukkaiden kanssa; Gweldon oli lähettänyt Kyverin mukana kirjeitse lupauksen pian käydä seudulla selvittämässä asian. Metsäkansalaisten ongelmat, vaikkakin serkulleni epäiemättä läheiset, kuitenkin tuntuivat perin pieniltä kun niitä vertasi käsillämme oleviin vaikeuksiin.

Puolenpäivän aikoihin hänen majesteettinsa kuningas liittyi itse neuvonpitoon puhuttuaan ensin hetken aikaa koko linnan väelle. Hän kertoi tällä hetkellä tärkeimmät vihollisemme olevan Aldricin kreivikunnan kreivi Margam, Tiarnan piispa Leof II Pyhä, sekä itse kruununprinssi William II, joka oli ilmeisesti ollut kuninkaan henkeen kohdistuneen yrityksen takana. Kaikki vihollisemme majailivat joukkoineen Aldricissa, ja sen rajalla tultaisiin taistelut käymään. Eteläisestä Tarniasta oli kuin olikin kuninkaan joukkoihin saapunut joitakin vahvistuksia, ja näiden valossa näytti siltä, ettei sodasta tulisi kovin pitkä. Ainoa mahdollinen ongelmamme oli Widmark, jonka sijoittumisesta tai tilanteesta kukaan ei tuntunut tietävän mitään.

Neuvonpidossa pohdimme strategiaa iltaan asti. Joukkomme tulisivat marssimaan etelään ylihuomenna, ja Gweldon sekä minä kulkisimme jalkaväen mukana komentajina. Tomiju pysyisi tietysti mukanani, Feyn taas jäisi linnaan. Sen illan ja seuraavan päivän käytimme varustautumalla. Minä ja Gweldon otimme kumpikin itsellemme sopivat rengaspaidat ja Dernthain suvun asetakit. Tomiju hämmästeli kovin alainialaisia panssareita, ne kun poikkesivat hänen kotimaansa vastaavista huomattavasti. Feyniä emme juuri nähneet - hän oli varmaan vetäytynyt jonnekin puhelemaan muiden hovin neitojen kanssa.

Lopulta armeijat Alanon edustalta lähtivät marssimaan etelää kohti. Gweldonin Trinestä keräämä joukko päätyi lähelle itäisen armeijan etuosaa, ja me kuljimme ainakin aluksi aivan sen kärjessä. Marssimme koko päivän ja yövyimme reitillämme olevassa kylässä. Pitkästä aikaa törmäsin myös armeijan ruuaksi nimittämään törkyyn, jonka laittaneen hirviön olisin rauhan aikana lähettänyt jalkapuuhun; sota-aikana ei muonan tasosta kuitenkaan ollut järkevää valittaa, joten kulutin paljon pippuria ja pakotin koko sotkun alas. Yön aikana lähettipoika toi meille sanan siitä, että vihollisen joukkoja oli havaittu puolen päivämatkan päässä etelässä, ja seutaavana päivänä tulisimme luultavasti saamaan ensikosketuksemme viholliseen.

Päivän valjetessa aloimme itsekin nähdä tiarnalaisten leirien savun, ja hieman ennen puoltapäivää näimme korkealta kukkulalta ensimmäisen vilauksen suurta peltoaukeaa pitkin meitä kohti marssivasta vastustajastamme. Heitä näytti olevan meidän ensimmäisten joukkojemme kanssa varsin tasaveroinen määrä, mutta varustelultaan he näyttivät paljon keveämmiltä. Pian oivalsin syynkin tähän: kurjat tiarnalaiset marssittivat aldricilaisia talonpoikia etujoukkoinaan. Heidän käyttämisensä taistelussa oli typerää ja halveksittavaa: emme tahtoneet surmata sodassa enimmäkseen vasten tahtoaan mukana olevia yksinkertaisia viljelijöitä, ja tiarnalaiset epäilemättä tiesivät meidän empimisestämme. Taistelua tämän nostoväen kanssa emme voineet juuri millään välttää jos mielimme päästä käsiksi heidän takanaan piileksiviin tiarnalaisiin, joten annoimme miehillemme vain määräykset vahingoittaa talonpoikia niin vähän kuin mahdollista ja keskittyä ajamaan heidät pakosalle.

Armeijoiden jousimiesten saavuttaessa ampumaetäisyyden minä, Gweldon ja Tomiju vetäydyimme pois eturivistä, ettemme saisi nuolta nahkaamme ja jättäisi joukkojamme johtajatta. Seurasimme taistelua edessämme, ja se näytti sujuvan perin hyvin: talonpojat ajettiin tiehensä varsin vähäisin tappioin ja alanolaiset olivat päässeet käsiksi tiarnalaisiin. Sitten lähettipoika toi meille hälyyttävän viestin takaamme: meitä seuraava sotajoukko oli hänen mukaansa kohdannut pohjoisessa metsässä jonkin karmivan yliluonnollisen olennon ja taisteli kaikin voimin sitä vastaan.

---

<------

Sisällys

----->