Maaliskuu 2015: Ruuvi kiristyy
Maanantai, 2.3. 2015
Päivän rytmitys: Nykivyys vastaan hengästyttävyys. Itse pidän jälkimmäisestä.
Editointiputki pudotti pöydälle oikoluetun version romaanikäsiksestä. Into koskea siihen oli tasan nollassa. Editointivaihe on ihan viheliäinen, katalaa viilaamista ja uudelleenlukemista ja -kirjoittamista tilanteessa, jossa on jo aivan hiiltynyt koko tekstiin ja tahtoisi vaan sen menevän pois ikuisiksi ajoiksi. Kustannustoimittaja oli korjauksissaan muutellut parin kohdan rytmiä ratkaisevasti, ja kuin aito pikkuprinsessa ikään otin tämän huonosti.
Voisinpa vaan todeta, että ihan hyvä se varmaan on, menköön, mutta kun oma nimi kuitenkin kanteen tulee, ehkä on hyvä katsoa että mitään täysin päätöntä ei ole jemmattu tekstin sekaan.
Tiistai, 3.3. 2015
Päivän työfiilis: Imposter syndrome puree jälleen
Palavereja, palavereja, sitten oikoluetun vedoksen kimmottaminen takaisin kustannustoimittajalle. Vielä siihen tuli pari kohtaa, joista tahdoin rutista. Lisäksi, tässä vaiheessa oma teksti alkaa tuntua ihan sietämättömän huonolta, ja siitä huomaa aivan massiivisia heikkouksia joiden takia haluaisi polttaa koko roskan.
Netflixiin ilmestynyt Lego Movie pelasti minut koko illan kirja-ahdistukselta. Se oli todella hämärä, kuin kahden tunnin mittaiseksi kasvanut youtube-kreisivideo. Pidin ja suosittelen!
Keskiviikko, 4.3. 2015
Päivän tietokonepelimäisyys: Sorkkaraudalla ei saa rikottua avannon jäätä
Heräsin keskellä yötä karmeaan työahdistukseen. Taina oli myös hereillä yskän ja nuhan takia, ja jaettu ahdistus on vähän helpompi ahdistus. Sittenkin tunnin verran pyörin hereillä kokemassa tuskaa ja syyllisyyttä asioista, jotka olivat toisin kuin toivoin niiden olevan.
Ensimmäisenä aamulla pomo kutsui minut toimistoonsa, ja ilmoitti korottavansa YPJ-henkipisteitäni (ja siis palkkaani). Melkoinen dissonanssi omien fiilisten ja ulkomaailman reaktion välillä. Päivä oli detaljitöiden kanssa raatamista, mutta sentään jotain etenemistäkin tapahtui.
Kotona testailin Long Dark -peliä. Pelailin sitä häpemättä moodissa, jossa villieläimet eivät käyneet päälle vaan käyttäytyivät kuten villieläimet. Tämä teki pelistä miellyttävän rauhallisen talviselviytymiskokemuksen. Voisin ehkä hyväksyä sen, että joskus välillä tosi harvoin joku aggressiivinen susi vähän uhittelee, mutta paljon tämän enempää vihaisia elukoita en peliini kaivannut.
Torstai, 5.3. 2015
Päivän osaamattomuus: Diplomaatin tehtävät. En haluaisi tällaisia työnkuvaani, miksi niitä sinne koko ajan kipuaa?
Tuskin olin eilen ehtinyt päästä eroon teknisestä ahdistuksestani, kun minulle löydettiin uusi, henkimaailman asioihin liittyvä työahdistuksen aihe. Hitto tätä menoa. Pitäisi lakata välittämästä, mutta se on taas vaan vittumaista ottaen huomioon huisin tärkeän pikkupomon asemani.
Annoin päivän soljua ylitseni ja lävitseni. Kotiin päästyäni nakkasin romaanikäsiksen oikoluetun version kustannustoimittajalle aivan varmasti vihoviimeisillä viilauksilla. Maailman kirjapäivään se oli ainoa panokseni, muuten vain pelailin lisää Long Darkia.
Perjantai, 6.3. 2015
Päivän teema: Muiden ihmisten ongelmien välttely
Teknisiin tiedusteluihini ei oltu vastattu, diplomatiaan tarvittavat ihmiset eivät olleet paikalla, työpäivä oli aivan turha. Lähdin museolta varhain ja pakenin kurjaa elämääni jäätyneeseen, post-elektroniseen Kanadaan.
Viikonloppu, 7.-8.3. 2015
Ajankohdan fanifilmi: Batman vs. Darth Vader, oikeasti aika hieno.
Lauantaina oli kesän Vercorsiin lähtijöiden tapaaminen Mirin ja Velman luona. Vaikka ihan kaikki reissaajat eivät paikalle päässeetkään, yli kymmenen meitä silti oli. Vaikutelma oli aivan oikean luolaskenemäinen: kauhea määrä suomalaisia harrastajia suunnittelemassa erilaisia retkiä kasaan isoja luolia. Tällaista kuviota olen kaivannut viimeiset viisi vuotta.
Tapaamisessa tuli syötyä valtavasti, ja sunnuntai meni post-ähkyssä. Toipuessani käväisin Aleksin kanssa vilkaisemassa Kingsmanin, joka oli aivan hulvaton agenttitarina, brittiläisempi kuin Bond ja toimintabaletin kauneudeltaan honkkaritasoa. En olisi kuvitellut Colin Firthin olevan action-sankari, mutta selvästi olin tässä erehtynyt.
Maanantai, 9.3. 2015
Päivän makea idea: En uskalla kertoa tässä, joku minua suurempi taiteilija vielä varastaa sen.
Työahdistus herätti minut puoli kuuden aikoihin, joten päätin nousta ja käydä hommiin. Tottakai tästä seurasi, että olin jo kymmenen aikaan aamupäivällä täysin raato. Jotenkin pysyin tajuissani kolmeen, sitten evakuoiduin kotiin.
Long Dark ei houkutellut, mutta päässä pyöri romaani- ja peli-ideoita. Pitäisi varmaan ensin tarttua luolakirjaani ja takoa siitä versio, jossa rakenteelliset ongelmat on korjattu. Sitten voisi tarttua uusiin haasteisiin.
Tiistai, 10.3. 2015
Päivän nettikansalaistaito: This Video Will Make You Angry, joka on ihan muuta kuin antaa ymmärtää. Tavallaan ilmeinen, mutta ehkä kuitenkin valaiseva.
Työhaastatteluja, teknisiä viilauksia, illalla Windows-päivityksiä. Ainakin 10 tuntia töitä, ei oikein aikaa tehdä mitään muuta.
Keskiviikko, 11.3. 2015
Päivän ahdistus: Kaiken tuhonnut Windows-päivitys
Aamun avasi heti omituinen tekninen ongelma, jota jahtasinkin koko päivän. Samalla hallinnolliset röörit kaatoivat niskaan kehityskeskusteluja, satunnaisia kilpailutuksia ja muuta huttua josta piti jotenkin selvitä. Olipa ainakin vaihteeksi vauhdikasta eikä puuduttavaa, mutta ahdistavaa yhtä kaikki.
Tekninen ongelma ei tietenkään ratkennut työpäivän aikana, ja sen päälle hyppäsi ensin toinen ja sitten kolmas ongelma. Olisikohan tämä nyt sitten viimein se kohta, jossa koko museon oma IT-infra romahtaa ja minä kannan siitä vastuun?
Torstai, 12.3. 2015
Päivän ruoka: Blinit
Kehityskeskustelujen välissä manasin ja hakkasin autentikointiongelmaamme, kunnes se viimein suostui enimmäkseen menemään pois. Mutta enää en meidän active directorymme vakauteen luota, tästä on päästävä eroon. Työhaastattelukin oli, nyt pitäisi sitten vielä tehdä jotain päätöksiä.
Päivä oli, kuten voinee arvata, varsin raskas, ja into lähteä heti sen jälkeen larppihahmotapaamiseen oli aika matala. Mutta tapaaminen olikin melko hauska ingame-ruoka- ja kieroiluparituntinen, jonka aikana en työasioita murehtinut. Muistinpa taas, miksi tätäkin kannattaa harrastaa.
Viikonloppu, 13.-15.3. 2015
Ajankohdan köysitemppu: Maailman hirvein ylilöysä ja ylipitkä väliankkuri, jonka yläpuolella on kaksi köyttä yhteen liittävä solmu. Pystyin juuri ja juuri kulkemaan siitä molempiin suuntiin, mutta turvallista se ei kyllä ollut.
Kuukauden sisällä kolme vedettyä SRT-kurssia oli aivan riittävästi. Tämänkertaisella kurssilla oli sentään jopa kolme oppilasta, mikä teki siitä isoimman tähän saakka järjestämämme. Opetus alkoi mennä rutiinilla: tällaisia köysiä, tällaisia laitteita, näin ylös, näin alas, näin solmun ohi, älä tee tätä äläkä tätä yleistä virhettä... ja kuten aina, kurssilla löytyi uusia omituisia tapoja sotkeutua köysiin tai ajautua tilanteeseen josta ei päässytkään pois.
Kurssiosioiden välissä juoksentelin Bloody Hell Helsingissä sivuhahmoilemassa. Aikataulut olivat niin mahdottomia, etten yrittänyt sotkea hahmoani mihinkään valtaviin kuvioihin, joten päätin olla vain osa elävää kulissia ja piipahdin parissa tapahtumassa, joissa hahmoani olisi voinut odottaakin näkevänsä. Jos seuraavassa pelissä vaikka ehtisi pelata ihan täysipainoisesti.
Sunnuntai-iltapäivään mennessä kaikki Vercorsiin lähtijät oli viimein koulutettu yhden köyden tekniikan osaajiksi. Toki jos opiskelu jostain syystä jää tähän ja seuraavan kerran luolassa olevan köyden näkee vasta Ranskassa, voi olla varma että pieleen menee. Mutta en voi tehdä muuta kuin tarjota tilaisuuden harjoitella, ihmiset itse päättävät käyttävätkö sitä vaiko eivät.
Olin illalla aivan koomassa. Söin ison kasan nepalilaista ruokaa ja vajosin petiin joskus yhdeksän aikoihin. Kieltämättä 13 tuntia köysittelyä kahdessa päivässä voi olla vähän raskaanpuoleista.
Maanantai, 16.3. 2015
Päivän eka: Kysymyksen lähettäminen Microsoftin Technet-foorumeille.
Mikkisoftan päivitykset olivat edelleen rikki, ja nyt maailmaltakin alkoi kuulua ääntelyä samoista ongelmista. Käytännössä koko päivä kului tämän kanssa tapellessa; välillä kuitenkin pidin taukoa tiuskiakseni ihmisille asioista, jotka eivät olleet heidän syynsä. Stressi tekee minusta entistäkin paremman ihmisen.
Sitten työpäivän eka osa päättyi, käväisin kotona pakkaamassa ja lähdin suuntaamaan seuraaviin työvelvollisuuksiin. Kohteena oli eksoottinen Joensuu. Onneksi ohjelmassa oli viiden tunnin junamatka eikä lentomatka, sillä junassa oli edelleen mahdollista kirjoittaa. Luolakirjani eka vedos sai korjauksia logiikkaan ja kieliasuun. Kaikkea skeidaa sitä onkin päästänyt tekstiinsä, mutta monen kuukauden tauon jälkeen heikkoudetkin ovat ilmeisempiä.
Perillä oli pakkasta, lunta ja karu joensuulainen hotelli. En roikkunut valveilla pitkään.
Tiistai, 17.3. 2015
Päivän ärsyyntyminen: Olen huono kuuntelemaan esitelmiä
Aamupakkasen läpi kävelin kilometrin verran Joensuun tiedepuistoon, jossa käynnistyi CETAF-kokous. Kolmisenkymmentä luonnontieteellisten museoiden IT-ammattilaista eri puolilta Eurooppaa kävi läpi tarpeita, suunnitelmia, projekteja ja aikaansaannoksia. Tilan akustiikka oli surkea ja aiheutti minulle päänsäryn melko nopeasti.
Kun ohjelma viideltä päättyi, kuittasin itseni ulos työvaihteelta, pakenin hotellille ja syvennyin luolakirjaan. Viiden tunnin editointirupeaman jälkeen olin ratkaissut pahimmat juonelliset ongelmat. Yhtäkkiä käsikseni alkoi taas vaikuttaa aivan lupaavalta. Hahmoissa oli vielä muutamia puutteita, mutta minulla oli jo ajatuksia siitä, miten ne korjaisin. Selvästi työmatkojen paras anti on kirjoittaminen.
Keskiviikko, 18.3. 2015
Päivän fiilis: Järjettömän ahdistunut
Joensuussa kokoukset jatkuivat. Parasta antia minulle oli CIO-lounastapaaminen, jossa koetettiin identifioida tämän tittelin ihmisten velvollisuuksia ja vastuita. Pystyin tästä päättelemään, että en itse asiassa ole CIO, mitä olin kyllä epäillytkin.
Iltapäivästä työvuori saavutti musetrtavan massan, ja romautti minut alleen lähes täydellisesti. Koetin irrottautua hommista junamatkaksi, mutta se onnistui huonosti. Luolakirja ei edennyt, päässä pyörivät vain työasiat. Minulle ei todellakaan makseta riittävästi tällaisesta.
Torstai, 19.3. 2015
Päivän kummastelu: Microsoftin uusi turvapäivitys korjasi ongelmat, jotka edellinen turvapäivitys oli aiheuttanut
Lähdin töihin kireänä kuin viulunkieli. Ensimmäinen vastaantullut asia oli romaanini kansikuvaehdotukset - ja ne olivat hienot! Olin odottanut kansikuvatuksia lähinnä kauhulla, mutta nämä nappasivat kirjan tunnelman erinomaisesti. Yhtäkkiä päivä näytti paljon valoisammalta.
Sitten kaksi teknistä ongelmaa ratkaisi itse itsensä, ja kaksi hallinnollista asiaa teki samoin. Tämä sotki täysin oletukseni päivästä, mutta kerrankin oikeaan suuntaan. Lähdin töistä varhain, useimmat kriittiset hommat edes jotenkuten hoidossa. Seuraavaksi ohjelmassa oli shoppailua viikonlopun peliä varten. Larppiroinan ohella mukaan tarttui myös köydenpätkiä, jotka menevät uusiksi osiksi luolavaljaisiin. Kohta ne ovat ihan oikeat riggaajan valjaat.
Viikonloppu, 20.-22.3. 2015
Päivän viisastelu: Larppauksen pitäisi olla kuin punkrok: likaista, vähän vaarallista, ja spontaania
Bravo Beach -sarja jatkui vankilapelillä Containment, vaihteeksi Espoossa. Kun olin selvinnyt töistä, poimin Velman kyytiin ja singahdin pelipaikalle perjantain workshoppeihin. Ne osoittautuivat aivan liian pitkiksi ja enemmän luennoiksi kuin työpajoiksi; kaikki hyödyllinen oli aivan operaation lopussa. Kun lauantaiaamun legendaarisen huono alkubriiffi alkoi taas uudestaan käydä läpi kaikkia eilisillan juttuja, ärsyyntyminen kohosi melko korkealle.
Itse peli oli suht ookoo, ei mitään järisyttävää mutta ei liioin hirveää kuraa. Valitettavasti pelinjohtamisen sosiaalinen puoli oli niin selvästi suunnattu alakouluikäisille, että siitä jäänyt ärsyyntyminen jäi vallitsevaksi mielentilaksi koko kokemuksesta. Tympeää.
Sunnuntaina toivuin pelaamalla kotona korttipelejä. Cthulhu Fluxx on ehkä paras tuntemani simulaatio elämästä arvaamattomassa ja käsittämättömässä maailmankaikkeudessa. Yritänkö voittaa vai hävitä? Onko näillä edes eroa? Onko mitään, mitä voin tehdä vaikuttaakseni kohtalooni?
Maanantai, 23.3. 2015
Päivän käsittämättömyys: Espanjankielinen kiroilu. Näillä ei taida olla montaa kirosanaa.
Töissä odottivat uudet kriisit ja ongelmat. Joskus voisi taas vaikka olla rauhallinen viikko. Se ei selvästikään ollut tämä, joten hyväksyin osani paskatulvan patoajana ja puskin asioita eteenpäin. Tai no, eivät ne eteenpäin menneet, pysyivät enemmänkin paikallaan.
Kotona tartuin Tainan kanssa elokuvan tekstitysprojektiin. Luolaseuran elokuvailta tulee perjantaina, ja yksi leffoista oli espanjankielinen ilman järkeviä tekstejä. Jonkinlainen ruotsinnos löytyi, joten väänsimme siitä suomennoksen. Siihen meni käytännössä koko ilta. Katsojien on syytä arvostaa työtämme.
Tiistai, 24.3. 2015
Päivän saavutus: Uskalsin pudota liidissä. Jäisipä tämä pysyväksi uskallukseksi.
Vaikka raskaan duunipäivän jälkeen ei oikein olisi ollut fiilistä tehdä mitään, lähdin silti kiipeilemään ja kuntosaleilemaan. Pikainen kiipeily oli aika heikkoa, mutta sai sillä palautettua vähän tuntumaa toimintaan. Fiilis oli silti kuin en olisi koskaan seinällä ollut. Pätevyys on täysin kateissa.
Keskiviikko, 25.3. 2015
Päivän kummastelu: Windows 2012 -palvelin ja puuttuva varmenne
Töissä sain teknisiä ongelmia etenemään, mikä olisi tuntunut paremmalta jos hallinnolliset eivät olisi polkeneet paikallaan. Liian monta hattua on edelleen päässä. Iltapäivästä ollut JHS-seminaari sentään oli mielenkiintoinen ja moniajon mahdollistava.
Kirjoittelin luolakirjani viimeisimmän vedoksen suunnilleen valmiiksi, ja kävelyllä Tainan kanssa sain yhtäkkiä selkeän idean seuraavasta romaanistani. Valitettavasti se ei ole tarina, jonka voisin myydä nykyiselle kustantajalleni, koska sekin pitäisi kirjoittaa englanniksi. Hemmetin muusa, takaisin Oglafiin siitä.
Päivän hämmennys: 6B:n reitti menee paremmin kuin 5+
Puuduttavan tiimikehityskeskustelun jälkeen oli hyvä lähteä Tapanilaan kiipeilemään. Kiipeily oli jokseenkin epätodellisen tuntuista. Näköjään muistan kyllä tekniikan, ja muu liikunta on pitänyt minut ihan melko hyvässä kunnossa, mutta sormivoimat eivät tietenkään muualla saa mitään treeniä. Niinpä heti kun kiipeillessä olisi pitänyt tehdä jotain otteella, joka ei ollut erinomainen kahva, tuntui ettei ote pidä, ja sitä kautta kiemurteli kauhea pelko haittaamaan menoa. Onneksi tajusin mistä oli kyse.
Perjantai, 27.3. 2015
Päivän hyytävä repliikki: "Animal bones. Hundreds of them." Karmii edelleen.
Vuoden viimeinen kehityskeskustelu tuli käytyä. Sitten koitti ihana rauha ja vapaus tehdä kaikkia muita niitä vaikeita ja kuluttavia töitä jotka tämä rumba oli alleen tallannut. En saanut niitä aikaan aivan niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt.
Kotona tiskasin ja järjestelin huonekaluja, sillä kuudelta käynnistyi luolaseuran elokuvailta. Paikalle saapui juuri sopivasti ihmisiä täyttämään olohuoneen kaikki mukavat istumapaikat. Lyhäreiden jälkeen avasimme setin Werner Herzogin Cave of Forgotten Dreamsilla, joka oli vähän liian antropologinen, hidas ja ranskalainen monen makuun, mutta itse kyllä pidin siitä. Kuvattu luola oli törkeän makee, ja kymmenien tuhansien vuosien takaiset kalliomaalaukset kiehtovampia kuin olisin edes etukäteen odottanut. Toki välillä oli sellainen tunne, että Herzog oli vähän taas omissa sfääreissään, ja olisin pitänyt enemmän tieteestä kuin huuruilusta.
Dokumentin jälkeen siirryttiin illan pääohjelmaan, espanjalaiseen La Cuevaan, jonka olin Tainan kanssa tekstittänyt. Tämä oli ensimmäinen kerta kun katsoin elokuvan ihan kokonaan enkä pätkissä, ja se kyllä toimi. Ihan oikeassa luolassa kuvattu turhia kikkailematon rääkkäyskauhuelokuva oli erinomainen tarina siitä, mitä tapahtuu kun lähtee isoon luolaan tietämättä mitään taidoista, joita siellä pitäisi olla. Olimme ehkä vähän väärä yleisö tälle, koska nauroimme jatkuvasti, mutta nauru kohdistui hahmojen hölmöihin tekoihin, ei elokuvan epäuskottavuuteen. Lisäksi väsäämämme käännös toimi hienosti.
Illan viimeiseksi elokuvaksi osui klassikko Descent. La Cuevan naturalismin jälkeen tyylitelty Descent näyttäytyi selkeän elokuvallisena, ja nyt enemmän luolia harrastaneena sen realistisuus detaljeissa oli mennyttä. Toiminnan suuret linjat se kuitenkin edelleen kuvasi oikein, ja vaikka osaan elokuvan rakenteen suunnilleen ulkoa, siinä on edelleen kohtia, jotka kylmäävät. Sen katsominen La Cuevan jälkeen oli myös aika hyvä tarinallinen valinta, koska selvästi La Cueva oli Descentin prologi.
Lauantai, 28.3. 2015
Päivän reitti: Toiveajattelua, 6A. Nomen est omen.
Edellinen kiipeilykerta oli ollut niin säälittävän pelokas, että päädyin jo tänään koettamaan uudestaan. Tällä kertaa kammo oli hallittavissa ja sormivoimiakin tuntui hieman olevan. Sain kiivettyä aiemmin kesken jääneen reitin loppuun saakka; en puhtaasti, mutta sentään jotenkuten. Jos saisi pidettyä yllä edes kahden kiipeilykerran tahtia viikossa, voisi kesään mennessä kehdata Vercorsissakin käydä hieman kalliolla.
Sunnuntai, 29.3. 2015
Päivän kiroilu: Saatanan kesäaika sotkee sisäisen kellon ja vituttaa.
Uhkaavan kirjailijauran johdosta olen hieman uudelleensäätänyt verkkoprofiilejani, ja työstänyt jotain kirjailijablogin kaltaista. Ei se ole vielä täysin valmis kohtaamaan julmaa maailmaa, mutta ensimmäiset pätkät sisältöä sain sinne viimein työnnettyä. Aloitetaan vaikka ekalla vedoksella englanninkielisestä luolailuaiheisesta novellista, joka kertoo väläyksen luolaretkestä kuusi kuukautta ennen luolaromaanini tapahtumia.
Oli kummallista laatia blogi, joka oli suunniteltu vuorovaikutukseen. En minä ole koskaan halunnut varsinaisesti keskustella vieraiden ihmisten kanssa netissä, kun tuttujenkin kanssa on usein vaikeaa. Mutta useimmat ihmiset siitä tuntuvat selviävän. Toisaalta, lähes kaikki tuntemani ihmiset ovat minua sosiaalisempia.
Maanantai, 30.3. 2015
Päivän idea: Eksoottista scifi-maailmaa (ja miksei fantsumaailmaakin) suunnitellessa kannattaa hahmojen arki kenties hahmottaa Maslow'n tarvehierarkian kautta. Helpottaa suhtautumista olentoihin, joiden ei tarvitse esim. hengittää.
Kesäaika näytti taas keskisormea: piti herätä tuntia aiemmin, ja ulkona satoi räntää. Työpäivä oli näiden fiilisten mukainen. Yritykseni päivittää museon infraa johtivat vain autentikoinnin hajoiluun, ja ympärillä ihmisetkin tuntuivat natisevan liitoksissaan. Pitäkää tunkkinne.
Diilasin Kaisalle koneraadon hänen omansa lähdettyä korjaukseen, ja sitten uppouduin kirjoitteluun. Olen näköjään ihan oikeasti alkanut pistää sanoja peräkkäin luolakirjan jatko-osaa varten. Tässähän on taas projektina harvinaisen paljon järkeä.
Tiistai, 31.3. 2015
Päivän matematiikkaongelma: Minimimäärä punnituksia, joilla löydetään yksi muita kevyempi pallo identtisten pallojen joukosta.
Jokseenkin innoton työpäivä johti väsyneeseen yritykseen saada luolakirjan jatko-osan juoni järjestykseen jo ennen kuin todella heittäytyisin kirjoittamaan sitä. Sainkin melkoisen kasan ideoita, joista muutama oli vähän kaukaa haettu ja muutama tarvitsi tiedeihmisen kommentteja. Scifiäkö tämä nyt sitten muka on vai?