Lokakuu 2010: Eroa kirkosta
Perjantai, 1.10. 2010
Päivän sarjakuva: Alainia, nyt myös web-sarjakuvana.
Ulkona oli odottamattoman kylmä ja Turun yliopisto oli jostain syystä sulkenut opiskelijatunnukseni. Soitin atk-tukeen kun omat oikeudet eivät aktivointiin riittäneet. On se nyt merkillistä, että vaan töiden lopettamisen vuoksi olen menettänyt valtaosan ylläpito-oikeuksistani järjestelmään. Sentään minun ei tarvinnut turvautua uhkailuun ("jos mun tunnus ei oo kunnossa varttitunnin sisällä, palaan sinne töihin") saadakseni asiat taas toimimaan.
Oikeitakin työasioita sain säädettyä sivistyneesti eteenpäin. Sitten siirryin kotiin viettämään villiä perjantai-iltaa, eli kirjoittamaan valmiiksi edellisen pelikerran transkriptin. Siinä olikin kohtalaisesti työtä.
Viikonloppu, 2. - 3.10. 2010
Ajankohdan surkea leffa: Planet of the Apesin vuoden 2001 versio. Hyvä tavaton miten hirveää kuraa.
Suuressa perheessä kasvaneena en osaa keskittyä jos koti on täysin hiljainen. Tämä on yksi niistä syistä joiden vuoksi yhteisasuminen sopii minulle: vaikka minussa onkin hienoista erakoitujan vikaa, saan asioita tehdyksi parhaiten jos muualta kotoa kuuluu elämän merkkejä. Aleksi vietti viikonlopun pelaamassa, joten koti oli aivan äänetön lukuunottamatta itse tuottamiani ääniä.
Enimmän osan aikaa olin kyllä tuottelias pelinkirjoittelun ja piirtämisen parissa, mutta aina kun inspiraatio notkahti, siitä oli todella vaikea saada taas kiinni. Lisäksi kuin parempikin viisivuotias aloin pelätä yksinäni heti kun ulkona tuli pimeää. Pelkäsin nähtävästi niin tehokkaasti, että näin yöllä painajaisenomaista unta jossa sängyssäni ryömi hämähäkkejä. Vaikken varsinaisesti araknofobinen olekaan heräsin tästä aika vauhdikkaasti. Onneksi eivät olleet tuhatjalkaisia tai olisin varmaan kirkunut ääneni pilalle ja juossut päälle pukematta yöhön.
Sunnuntaina pelautin Ripalle soolopätkän Sic Semperiä. Pelasimme Masotissa, joka oli oikeastaan varsin hyvä ympäristö tähän tarkoitukseen. Ruokataukoa lukuunottamatta vietin koko illan baarissa. Ripa ja Hakkis soittivat tällä kertaa musiikkia yhdessä, ja Neonhämärän pelaajatapaaminenkin toi paikalle ihmisiä. Iltayhdeksään mennessä baari oli aivan täynnä tuttuja ja puheenaiheina olivat roolipelit, luolat, sukeltaminen, UE ja muut kiintoisat jutut. Juuri tätä olin kaivannutkin.
Maanantai, 4.10. 2010
Päivän accidental genius: Suunnilleen pelinjälkeisessä unideprivaatiotilassani saamani idea Windows-virityksistä on näköjään ratkaissut kasan museon sovellusongelmista. Selvästi runsas roolipelaaminen, valvominen ja vastaava on hyväksi työosaamiselleni. Mitähän mahtaisi tapahtua jos alkaisin vielä ryypätäkin?
Pelikampanjani näyttää olevan muutaman jakson kuluttua joko muuttamassa radikaalisti luonnettaan tai ottamassa valtaosan hahmoista hengiltä. Jos täyttä party killiä ei tule, laatimani noin 300 sivua taustamateriaalia plus muutama valmis lähdekirja eivät riitä vielä mihinkään. Olen ennenkin valittanut, että GURPS:in lähdemateriaalin kanssa työskentelemisessä suurin ongelma on todella köykäinen detaljitaso, ja nyt koen sen todella akuutisti. Piakkoin tulen tarvitsemaan arviolta lähdekirjan verran yksityiskohtia mm. asiasta, josta valmismateriaalissa on kolme lausetta. Verkosta ei löydy mitään, kaikki pitää siis laatia itse.
Asiat olisivat huomattavasti helpommin jos en olisi asettanut itselleni tiukkoja raameja joissa toimia. Käytännössä olen määrännyt itseni pitämään viimeistä pilkkua myöten kiinni alkuperäisestä materiaalista, paitsi silloin kun se rikkoo jotain asettamistani alkuehdoista (eli käytännössä, materiaali on täysin ala-arvoista tai vailla mitään järkeä). Tämä on vähän tällainen "tämän taulun piirrän käyttämällä vain vasenta silmää" -henkinen rajoitus, koska työmääräni helpottuisi huomattavasti jos oikeasti yksi merkki alkumateriaalissa ei olisi 6 vaan 3. Mutta tämän muutoksen tekeminen olisi fuskaamista.
Pelimateriaalin parista siirryin illalla audiovisuaaliseen viihteeseen. The Deep on tv-sarja syvänmerensukellusveneestä joka löytää outoja - yllättäen siis juuri kamaa josta kiinnostun. Valitettavasti sarjan hahmot ovat täysiä molopäitä, keskittymiskyvyttömiä tunnehäiriöisiä sähliä, joita ei pitäisi todellakaan päästää mihinkään kylpyammetta syvempään. Vielä suurempana syntinä sarjan tekniikka on päätöntä. Puuttumatta mahdollisiin scifielementteihin olen aika varma että elämää ylläpitävät systeemit, syvänmerensukellusveneen sähkölaitteet ja hengenvaarallisen ympäristön varajärjestelmät eivät yksinkertaisesti toimi noin. Sarjaa katsoessa tulee etäisen tietokonepelimäinen fiilis: hahmot pönöttävät ja jauhavat paskaa cut scenessä kun pitäisi toimia, ja kun kohdataan ongelma, tulee aika paljon "you can't do that" -responssia hönöltä pelimoottorilta johon ei ole ohjelmoitu kuin yksi mahdollinen ratkaisu.
Tiistai, 5.10. 2010
Päivän stressinaihe: Järjettömyydet lukujen ja yhdyssanojen kanssa
Joinain päivinä käyttäydyn autistisemmin kuin toisina päivinä. Olen havaitsevinani, että mitä kauempana olen omalta mukavuusalueeltani sitä neuroottisemmiksi toimintamallini muuttuvat. Tänään vaihdoin pankkia, mikä oli jossain määrin vieras ja stressaava kokemus. Niinpä aivan kaikki operaation asiat jotka eivät noudattaneet sisäistä sääntömaailmaani paisuivat välittömästi valtavan suuriksi ongelmiksi.
Tästä johtuen esim. kysymys "tilin keskimääräinen saldo xx eur / kk" pysäytti täysin. Ymmärrän mikä on tilin keskimääräinen saldo, mutta mikä on saldo / kk? Miten se eroaa vaikkapa keskimääräisestä saldosta / vrk tai / vuosi? Lisäksi sain suunnattoman ahdistuksen siitä, että olin menossa asiakkaaksi pankkiin jonka nimessä on yhdyssana- ja lyhennevirhe.
Vaikeilusta huolimatta sain vihdoin raha-asianikin siirrettyä oikealle paikkakunnalle. Koska päätin ottaa koko siirtämisoperaation palveluna päädyin tilanteeseen jossa joutunen elämään kolme viikkoa ilman pankkikorttia (ja mahdollisesti pidempään ilman luottokorttia). Olisin varmasti voinut säätää asiani siten ettei näin tarvitsisi olla, mutta tavallaan tahdoin katsoa miten mutkattomasti tällainen täydellinen palvelunsiirto tapahtuu.
Illalla kirjoitin lisää pelimateriaalia. GURPS ei ollut ainoastaan puutteellinen; kun osuin osioon joka sivusi yksinkertaista fysiikkaa, se pudotti täysin pallon ja hyppäsi Star Trek -tason selittelyihin. Ei tämä vielä mitään mutta se kehtasi esittää ne jotenkin yhteensopivina olemassaolevien fysiikan perusperiaatteiden kanssa. Kiitos että yrititte, Hite ja kumppanit, mutta Travelleria te ette näillä lähtökohdilla saisi aikaan.
Keskiviikko, 6.10. 2010
Päivän sarjakuva: The Sacrifice, Michael Oemingin piirtämänä.
Vaihteeksi töistä oli jotenkin vaikea saada kiinni. Tiedän kyllä syynkin: pitäisi tarttua todella massiiviseen projektiin, johon olen ehtinyt tehdä sen verran pohjatyötä että tiedän sen olevan aivan valtavan kokoinen ja aloittaminen on tyypillisen vaikeaa. Niinpä kiertelen operaatiota ja keksin kaikkea muuta mitä pitää tehdä sen sijasta. Kovin pitkään tämä ei enää voi jatkua.
Left 4 Dead 2 ilmestyi ompulle, ja ostin sen pois seitsemällä eurolla, oletettavasti viimeisenä hönkäyksenä luottokortiltani. Nyt pitäisi vielä löytää kanssapelaajia joiden kanssa voisi ammuskella levottomia vainajia.
Torstai, 7.10. 2010
Päivän eka palo: Uusi pankkini ei ollut osannut antaa minulle riittäviä ohjeita vanhojen tilieni lopettamisesta ja juoksutti minua.
Heikonlaisesti nukutun yön ja aamun huteran olon jälkeen arvoin olinko kunnossa menemään töihin. Mitä tämä nyt oikein on? Eikö vitamiinien pitänyt pelastaa minut enää koskaan sairastamasta?
Suureen projektiin tarttumisen asemasta sain töissä niskaani kasan pieniä. Kaikkia niitäkään en ehtinyt käsitellä, mutta sentään ne veivät huonon olon mennessään.
Työnteon lomassa sain yhtäkkiä sarjan mainioita ideoita pelikampanjani fysiikkaan ja kosmologiaan liittyen. Pariin minua vaivanneeseen asiaan ilmestyi yhtäkkiä ratkaisuehdotus. Kirjoitin ne muistiin ja toivoin, että ne näyttäisivät toimivilta vielä huomennakin.
Perjantai, 8.10. 2010
Päivän harminaihe: En vieläkään ole viereisellä käytävällä asuvien atk-tuki, mutta pelkään että nämä eivät tule sitä tajuamaan ennenkuin maalaavat minut täydelliseksi kusipääksi.
Työsäätöjen jälkeen pelautin Lissulle Sic Semper -soolon. Yllättävän hyvin tätäkin peliä on saatu pelautettua huolimatta useista soolopeleistä ja niiden tuottamasta pirstaleisuudesta. Peli oli vaihteeksi sisällöltään tärkeitä asioita pohdiskeleva ja enemmän työkaluja tarjoava kuin ongelmia ratkova. Se myös petasi omalta osaltaan täydellistä pelikampanjan suunnanmuutosta joka tavalla tai toisella kohta koittaa.
Tällä viikolla ei tullut lainkaan kiipeiltyä. Kroppa valittaa haasteiden puutetta.
Viikonloppu, 9. - 10.10. 2010
Ajankohdan saavutus: Ihan oikea sukellusretkelle ilmoittautuminen. Toivottavasti en huku.
Luolaseuran syyskokousta ei pidettykään vielä tänään, mutta sen sijaan pohdimme web-sivujemme rakennetta ja pidimme hallituksen kokouksen. Yllättävän paljon oikeaa asiaakin oli taas kertynyt. Kokouksen jatkoilla taisin juuri lupautua lähtemään sukellusretkelle välittömässä lähitulevaisuudessa. Jo olisi aikakin.
Sunnuntaina pelautin lisää Sic Semperiä. Peli oli enimmäkseen korkeiden panosten toiminta- ja agenttiscifiä, uusi aluevaltaus aiemmin liki fantsutason primitiivisesä kampanjassa.
Pelauttamista vainosivat aikatauluongelmat, ja illalla Mascotin Jälki-istuntokin oli peruttu äänentoistokaluston puuttumisen vuoksi. Ei kuulostanut päivältä jolloin kaikki olisi mennyt kaikilla aivan putkeen.
Maanantai, 11.10. 2010
Päivän hirvitys: Maavyöry keskeyttää luolasukelluksen
Työpäivän merkittävin saavutus oli geologien kanssa kokoustaminen GTK:lla, Otaniemessä. Kokouksen jälkeen selvisi, että Otskista pyöräilee Skattalle 50 minuutissa. Oikeastaan yhtä nopeasti Ropeconiin pääsee julkisilla, tosin pyöräilin aika vauhdikkaasti ja vähillä kantamuksilla.
Piers Walesin luolakerholta oli päätynyt uutisiin jokseenkin hyytävän jutun yhteydessä. Luolasukeltaminen on järjettömän kaunista ja uskomattoman pelottavaa. Tämänhetkinen harrastusteni suunta ei näytä siltä että sitä päätyisin koskaan tekemään, mutta tuonkin tapauksen valossa voimakkain tunne siitä on harmistus ja pettymys omaan saamattomuuteen. Mutta kun roolipelata ja kiipeilläkin pitää ja vuorokaudessa on vaan 24 tuntia.
Sittenkin, vastikään Ilmari ja Noora olivat irrottautuneet vuodeksi paikallisesta arjestaan ja singahtaneet maailmalle puuhaamaan mielenkiintoisia. Tajusin että rahatilanteen puolesta pystyisin ehkä samaan; pankki ei saanut tilisiirtoni yhteydessä rahojani hukattua joten olen yhä omituisen varakas. Seikkailunnälkä kutsuu maailmalle, mutta kuten aina, kotona pitävät monet siteet, vahvimmin työ, asunto ja roolipelikampanja. Ehkä jonkinlainen kompromissi olisi löydettävissä?
Vihdoin viimein myös Wire tuli katsottua loppuun. Maailman paras tv-sarja on se.
Tiistai, 12.10. 2010
Päivän synkkyys: Loukkuun jäänyt luolasukeltaja löytyi hukkuneena
Verrattuna edelliseen palvelinrautaan liittyneeseen operaatioon tämän päivän projekti töissä sujui käytännössä heittämällä. Moinen yllättävä onnistuminen herätti epäluuloja.
Illalla ajauduin Arabiaan. Pääsin Kaisan kanssa ulkoiluttamaan Aslania kärryissään ja päädyimme käyttämään häntä tieteellisissä kokeissa. Pentu nukkui niiden läpi huomaamatta mitään. Pitää kasvattaa ratanopeutta ensi kerralla.
Keskiviikko, 13.10. 2010
Päivän käsittämättömyys: Javan päivitys saattaa rikkoa Tomcatin, rollback ei auta, päivityksen uudelleenasennus sen sijaan auttaa
Eilisillan Microsoft-päivitykset olivat rikkoneet joitain tietokantayhteyksiämme, kuinkas muutenkaan. Ongelma oli onneksi lopulta luonteeltaan ilmeinen ja eniten aikaa käytin rakentamalla itselleni työkaluja joiden avulla voisin testata kehittämääni ratkaisua ennen sen rollouttia. Tietenkään näiden rakentaminen ei ollut salamannopeaa.
Eilisiltana myös televisiossa oli ilmeisesti puhuttu typeriä seksuaalivähemmistöistä. Sen kunniaksi yli 2500 ihmistä lähti tänään kävelemään valtionkirkosta. Kauhea tappio, yli puoli promillea kaikista kirkon jäsenistä. Oma tuttavapiiri on niin täynnä uskonnottomia tai ainakin kirkottomia, etten ole edes muistanut kuinka älyttömän kattava evankelis-luterilainen kirkko on. Oikeastaan sama pätee seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin - akateemisessa kuplassa elän niin vieraantuneena arkitodellisuudesta, etten täysin edes usko mitä kuulen joidenkin ihmisten asenteista. TV-ohjelmaakaan en tullut katsoneeksi.
Sen sijaan koetin katsoa The Deepiä, mutta se pysyi edelleen raskaansarjan katsojanärsyttämisen mestarina. Kai sitä jostain pitää ärtymyksensä saada.
Torstai, 14.10. 2010
Päivän oppitunti: Euroopan sotahistoria dialogimuodossa
Vaihteeksi pääsin taas tänään kiipeilemään. 8 reittiä selvisin, ainoa missään määrin saavutukseksi laskettava oli uuden 6A:n onsightaus. Muuten olin heikko ja pelokas, taas vaihteeksi.
Ryhdyttyäni lukemaan paljon enemmän vaihtoehtohistorioista pelikampanjaani varten olen tajunnut kuinka vähän lopulta historiasta tiedän. Jopa Euroopan historia on minulle kasa muutamia epämääräisiä möhkäleitä. Antiikin ja 1900-luvun välillä osaan tuskin lainkaan osoittaa seikkoja jotka ovat näkyvien ilmiöiden takana. Tähän paneutuessani iski aivan oikea pelko käyttämäni lähdemateriaalin suhteen. Luonnontieteidensä osalta GURPS-kirjani ovat kauheaa kuraa, entäpä jos sama pätee ihmistieteisiin? Toki pääkontribuuttori Kenneth Hite on kansainvälisen politiikan asiantuntija enemmän kuin fyysikko, mutta GURPS on oikonut mutkia aivan kaikessa muussakin.
Toisaalta kukaan pelaajistani ei ole historioitsija, joten luultavasti historian osalta selviän pelissäni helpommalla. Olisi melkoinen kauhuskenaario pelauttaa nykyistä peliä kriittiselle pelajaryhmälle johon kuuluu fyysikko, historioitsija, kielitieteilijä ja sosiologi. Ehkäpä olen tottunut liiaksi kuuntelemaan pelaajien kritiikkiä ja voisin aina sanoa "pää kinni, näin tämä nyt menee" mutta kun tahdon pelauttaa pelejä jotka tuntuivat kokijoista uskottavilta, oli se sitten miten vaikeaa tahansa.
Perjantai, 15.10. 2010
Päivän vastamutina: Viikonlopulle kaavaillun ropetusputken tämä päivä peruuntui
Unessa exotic green-skinned alien babe murhasi Yhdysvaltain presidentin myrkkypiikillään, sulloi tämän jätesäkkiin ja dumppasi roskikseen kenenkään huomaamatta. Sitten hän jatkoi maailmanpolitiikan vaikuttajien elämän sotkemista viettelemällä minut. Näin klassisia scifielementtejä ei olla hetkeen nähtykään.
Pankissa asiointi johti taas maailmankuvien erosta johtuvaan ongelmaan. Pankki yritti tarjota minulle rahastosijoittamista ja mikäs siinä, mutta jo kohta jossa kysyttiin "mitä tarvetta varten säästät" osoittautui mahdottomaksi. Ei minulla mitään realistista tarvetta ole, oikeastaan minulla on nyt kaikki mitä tarvitsen. Elämäntyylini finanssipuoli on kuin valaistuneen munkin tai tulevaisuudesta mitään ymmärtämättömän viisivuotiaan ajatusmaailmasta. Olisi kivaa jos rahani tekisivät maailmassa jotain hyvää, mutta kiinnostus tähän ei ainakaan ensimmäisten vaihtoehtojen joukossa ollut. Priorisointi lähtee minulle aivan vääristä kohdista.
Kyseessä ei lopulta ole myöskään aivan viaton pikkupulma. Kun satunnaiselle ihmiselle kerrotaan rahojen sijoittamisesta, rahaa ajatellaan ensisijaisesti jonakin jonka tulee kasvaa. Vasta kun on selvitetty millä tavalla rahan halutaan kasvavan ryhdytään pohtimaan, mihin se oikein asetetaan kasvamaan. Minä näen rahan ensisijaisesti möhkäleenä energiaa, ja koska se on minun, olen siitä vastuussa. Minun pitää tietää mitä se tekee ja huolehtia siitä että se toimii hyväksyttävällä tavalla.
Suuri inhoni yhtiömuotoista toimintaa kohtaan lähtee ajatuksesta, että yhtiön tehtävä on nimenomaan luoda lisäarvoa omistajille ja tämän vuoksi parhaiten menestyy yhtiö joka pystyy uhraamaan kaiken muun tämän kustannuksella. Rahansa menettävä pikkusijoittaja ei ole välttämättä kiinnostunut kuulemaan, että hänen sijoituksensa kasvoi vaatimatomasti, koska yhtiö johon hän oli rahansa sijoittanut päätti lopettaa lapsityövoiman käytön. Ei häntä koskaan saavuta muu viesti kuin se, että tietyt osat hänen sijoituksestaan olivat tuottavia ja toiset eivät, joten kannattaa panostaa tuottavuuteen - ei, ellei hän oikeasti pyri seuraamaan tarkalleen missä hänen rahansa seikkailevat (ja luulen että monet eivät tätä tee). Kun feedback-mekanismi on tämän kaltainen, jää vastuu eettisestä toiminnasta yksinomaan yhtiöiden johdon harteille, eikä mikään palkitse sitä että yhtiö toimii eettisesti tai välttämättä edes pitkällä tähtäimellä järkevästi.
Päätin, että minun pitää ensisijaisesti olla vastuussa rahastani. Valitettavasti tämä tarkoittaisi, etten voisi selvitä sijoittelusta pelkästään seuraamalla yksinkertaisia lukuja ja katsomalla missä se kasvaisi parhaiten, vaan oikeasti olla aktiivinen osallistuja sen toiminnassa. Rahalla ei ole moraalia eikä mitään muuta halua kuin kasvaa suuremmaksi kasaksi rahaa, ja jos en itse toimi sen omatuntona, siitä tulee vaan keinolla millä hyvänsä isomaksi kasvava ameeba.
En varmaan ole ensimmäinen, joka asiat on nähnyt tällä tavoin. Ehkäpä jossain on valmiita mekanismeja tämän kaltaiselle rahastosijoittamiselle. Täytynee selvittää.
Lauantai, 16.10. 2010
Päivän luvut: 4545 kirkosta eronnutta 24 tunnissa, 12000 neljässä päivässä.
Mikin pelauttama supersankaripeli oli 11 tunnin pituisena ja koko sen ajan pelaamiseen keskittyvänä teknisesti erinomainen. Pelipaikkana toiminut Remedyn toimisto oli niinikään mallikelpoinen. Pelisisisältö oli laadukasta supersankaritoimintaa, mutta siinä oli myös tarpeeksi tilaa hahmoille vain olla ja ottaa iisisti.
Peli oli minulle aika raskas kokemus, mutta tämä ei johtunut pelin kestosta. Pelaamani hahmo asettui vaan jatkuvasti hankalaan tilanteeseen enemmän tai vähemmän vastakkain muiden hahmojen kanssa, eikä hänen oma luontainen ärsyttävyytensä ainakaan auttanut asiaa. Hahmoni koki olevansa täysin väärässä paikassa väärien ihmisten kanssa, ja pelaamistyylini teki minulle pelin aikana vaikeaksi ottaa etäisyyttä tähän.
Vasta pelin jälkeen tajusin, miten kuluttava kokemus oli oikeasti ollut. Onneksi pelistä ei tarvinnut poistua suoraan kotiin vaan oli mahdollisuus jäädä vielä Remedylle saunomaan. Saunassa istuminen ja pelistä puhuminen oli oikein hyvää terapiaa ja analyysiä.
Siltikin jäin pohtimaan, ovatko vierailukeikat pelikampanjoissa lopulta hyvä ajatus. Jokainen (tiettyä kampanjaa pelaava) peliporukka kehittää omanlaisensa pelikulttuurin johon ulkopuolisena tipahtaminen tai ulkopuolisen käyttäminen on huomattavan vaikeaa. Muistelen omia ongelmiani cross-overien ja peliporukoiden laajentamisen kanssa Cradlessa, Abysissa ja Empiressä, ja mieleen tulee paljon enemmän huonoja kuin hyviä kokemuksia. Toisaalta tämä saattaa johtua myös vaikeista ihmisistä. Joka ainoassa muistamassani ongelmatapauksessa jonakin osapuolena on ollut yksi tai useampi vaikeasti hallittavissa oleva roolipelaamisen kauhukakara (pitänee laskea itsenikin näihin, vaikka se onkin vähän vaikea myöntää).
Sunnuntai, 17.10. 2010
Päivän musiikki: Venäläonen kansanlaulu joko kitaralla tai huuliharpulla soitettuna
Pitkästä aikaa palasin S.T.A.L.K.E.R.:in pariin. Olin vuoden tauon aikana unohtanut miten kaunis se oikein oli. Toisin kuin monet muut tutut en tajunnut tänä vuonna käydä Tshernobylissä, mutta valokuvien perusteella peli on aidon paikan ulkonäölle todella uskollinen. Melankoliseen ja autioon ukrainalaiseen maisemaan on helppo kadottaa itsensä, ja pelin verkkainen tahti jätti paljon tilaa hahmoon putoamiselle ja meditaatiolle.
Pelin päähenkilö on tyhjä taulu eikä peli koeta kohottaa häntä minkäänlaisen päähenkilön asemaan. Lisäksi suurin osa puhutusta dialogista on venäjäksi, joten yksinäisyyden kokemus on mukavan aito. Ja kuitenkaan peli ei tunnu lohduttoman masentavalta kuten monet tietokonepelit. Muiden hahmojen kanssa voi istua nuotiolla tai käydä kauppaa samalla kun pohtii omia asioitaan.
Peliin oli helppo upottaa tuntikausia. Vasta illalla pakotin itseni ylös tuolistani käymään Mascotissa. Jälki-istunnon aiheena oli tiede, mutta paikalla oli valitettavan vähän ihmisiä. Edellisyön yöuni oli jäänyt lyhyeksi joten livahdin itsekin varhain pois. Sunnuntai on minulle oikeasti vihoviimeinen päivä istua baarissa; torstaina kehtasi usein olla paikalla myöhään kun tiesi että sen jälkeen seuraisi korkeintaan yksi väsynyt työpäivä.
Maanantai, 18.10. 2010
Päivän vaarallinen työ: Ylläpito-oikeuksien käyttäminen suuren tyhmyyden läpi. Ei välttämättä viisainta.
Aivot olivat hitaalla vaihteella ja työnteko oli tämän mukaisesti vaikeaa. Yksinkertaisten rutiinihommien suorittamiseenkin kului pitkään kun pää ei vaan toiminut.
Töiden jälkeen lähdin epämääräiselle laitakaupungille ostamaan sukellusvarusteita. Lokakuussa vesi on oikeasti kylmää, joten oli tarpeen hankkia kuivapuvun alle puettava lämpöhaalari. Se maksoi melkoisesti mutta luultavasti tulen olemaan sen olemassaolosta tosi onnellinen jahka taas pääsen veden alle.
Tiistai, 19.10. 2010
Päivän suorittaminen: Videokonferenssijärjestelmän pystyttäminen parilla arvauksella ja nopealla säntäilyllä. Toivottavasti se vielä toimiikin.
Liityin jälleen länsimaiseen yhteiskuntaan - sain taas luottokortin ja pankkikortin. Käytin niitä heti ostamalla kirjan. Huvittaisi verkkotilata lisää luettavaa, mutta ehkä on hyvä vähän hillitä kuluttamista.
Sen sijaan kuivaharjoittelin sukelluskamojeni kanssa. Ahtauduin eilen hankkimani nallehaalarin kera täyteen kuivapukuvarustukseen osittain tarkistaakseni että kaikki osat ovat vielä tallella ja osittain palauttaakseni mieleen miten se oikein tehtiin. On taas ollut kohtalainen tauko edellisestä kerrasta. Sentään aivan kaikki ei ollut vielä unohtunut.
Keskiviikko, 20.10. 2010
Päivän kuva: Turpa umpeen Päivi
Videoneuvottelujärjestelmä toimi ensimmäisellä yrityksellä. Luulenpa että tälle löytyy museolta enemmänkin käyttöä kun vaan markkinoin sitä ihmisille oikealla tavalla.
Pihalla satoi ja oli tyypillisen lokakuista. Sentään pääsin taas vaihteeksi kiipeilemään. Viime kerralla minut juuri ennen toppia säikäyttänyt 6B meni tällä kertaa loppuun saakka, muttei vielä puhtaasti. Lyhyempi 6B+ onnistui suunnilleen yhtä hyvin. Seiskalla alkaville reiteille en edes uskaltautunut.
Torstai, 21.10. 2010
Päivän roolipelihahmon taustatarina: 20-vuotias opiskelija johtamaan kaupungin poliisia Meksikossa
Toiveikkaasti kävin hakemassa säiliöön ilmaa ennen töihin menoa. Päivän käytin sitten Active Directoryn kanssa tapellen ja videoneuvottelukalustoa jahdaten.
Illalla katkaisin sukellussuunnittelun Scott Pilgrim -leffan ajaksi. Yleensä romanttiset komediat eivät minua kiinnosta, mutta tämä oli huumepöllyissä ideoitu, nokkelasti kirjoitettu, ilotulitusmaisesti visualisoitu ja raivopäisesti leikattu. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt mitään näin luovaa ja persoonallista. Olen pelannut paljon tietokonepelejä jotka yrittävät olla elokuvia (ja yleensä epäonnistuvat surkeasti) mutta tämä oli ensimmäinen leffa joka oli ryöstänyt esitystapansa videopeleistä, ja erittäin onnistuneesti.
Viikonloppu, 22. - 24.10. 2010
Ajankohdan pohdinta: Sään karuus saa epäilemään, että olin itse jälleen sukellusreissuni sabotoinnin takana. Vaikea on sanoa.
Perjantaina piti lähteä louhokseen sukeltamaan, mutta kombinaatio virustauteja ja varustevaikeuksia torpedoi operaation ennenkuin se lähti edes liikkeelle. Harmistukseni oli valtava. Töissäkään meno ei ollut älyttömän rokkaava joten viikonlopun alkaessa fiilikseni olivat matalat.
Viikonloppu kului pääasiassa pelinkirjoittamisen, Stalkerin pelaamisen ja vaikeiden asioiden puimisen parissa. Liikunta olisi ollut tarpeen mutta ulkona oleva varhaistalvi ei lainkaan houkuttanut poistumaan neljän seinän sisältä. Lokakuun loppu on ryöminyt nahkani alle jopa siinä määrin, että kun Stalkerissa hahmo vietti yön ulkona sateessa stalkkaamassa, oli olo kuin olisin itse kastunut.
Mascot oli vähän ongelmallinen. Huomasin ajautuvani jatkuvasti pelinkirjoitusmietteisiin, eivätkä ympärillä käytävät keskustelutkaan riittäneet pitämään minua sosiaalisena. Lopulta luovutin ja päätin kuunnella inspiraation kolkutusta. Tietysti oli melkein keskiyö kun pääsin kotiin. Se siitä päivärytmin normalisoitumisesta.
Maanantai, 25.10. 2010
Päivän fiktiivinen valtio: Pahangin kuningaskunta
Lyhyt työpäivä vei plussatuntieni rippeet mennessään. Sen jälkeen pääsin pelauttamaan Sic Semperin 16. jakson jälkimmäisen osan. Ohjelmassa oli lisää hightech-sodankäyntiä ja -agenttitarinaa. Vielä pari jaksoa näillä teemoilla on varmaan tulossa, ja sen jälkeen kampanjan luonne tulee jälleen muuttumaan.
Tätä peliä varten olin tehnyt kauhean määrän 3D-malleja ja niitä kyllä käytettiinkin. Jos SketchUp olisi vielä hitusen parempi eri skaalojen käsittelyssä ja siihen voisi sijoittaa taloja, pintoja ja painovoiman käsitteen... se ei varmaan enää olisi 3D-mallinnussofta vaan pelimoottori.
Tiistai, 26.10. 2010
Päivän biologilta tullut väite: Ihminen ei ole trooppinen iltaeläin.
En edes muista, milloin olisin viimeksi selvinnyt museolle ennen kahdeksaa. Tänään sellainenkin ihme oli tpaahtunut, mutta tuotteliaisuus aaltoili silti pitkin päivää pahasti. Tällaista se on talvella. En usko että työajan lyhentäminen pimeään aikaan vuodesta johtaisi minkäänlaiseen aikaansaavuuden laskuun kansantaloudellisella tasolla; kaikki pohjoisnavan etelänurkalla haluavat kuitenkin mieluiten vaan nukkua pari tuntia enemmän. Luulen että ymmärtäisin jos vaikkapa julkisten liikennevälineiden kulusta ja kauppojen aukiolosta nipistettäisiin tunti aamusta pois.
Koomainen fiilis jatkui kotona. Eksyin lukemaan turkulaisten kaupunkipelikampanjoiden debriefejä ja tajusin kaipaavani juuri sellaista peliä elämääni: pitkää, perusteellista, emotionaalisesti mukaansatempaavaa ja läpeensä omituista. Tämän vuoden kampanja oli hyytynyt eikä seuraavasta kampanjasta ollut tietoa, mutta sentään huhuja jostain kertapelistä oli kantautunut korviini. Sen ilmoittautuminen ei vaan vielä ollut auki.
Keskiviikko, 27.10. 2010
Päivän yllätys: Mikä ihmeen tietohallintolaki?
Kolmen tunnin koulutus yliopiston tietojärjestelmähankinnoista oli sisällöltään kiintoisaa ja tarpeellistakin. Sittenkin on tuskallisen vaikeaa istua kolme tuntia paikallaan kuuntelemassa puhetta ja katsomassa powerpointteja. Alkuosan esitystä onnistuin vielä pysymään hereillä mutta loppupuoli meni jo melkein pilkkimiseksi. Onneksi aivan viimeisenä puhumaan saapui yliopiston tietoturvapäällikkö. Jo Turussa opin, että tämä merkitsee esityksen kiintoisinta ja tärkeintä osaa, näin melkein täälläkin. Tietysti kaltaiselleni järjestelmän perustoimintojen kanssa työskentelevällä näin kuuluukin olla.
Tajusin myös seuranneeni omaa alaani surkean huonosti. Valmisteilla on tietohallintolaki ja kuulin siitä ensimmäistä kertaa vasta nyt. Näin käy kun menetin pääsyn Turun yliopiston atk-keskuksen irkkiin. Ihan kuin tässä pitäisi nyt oma-aloitteisesti tarkkailla kenttää.
Väsymyksestä huolimatta kiipeily sujui suht hyvin. Ulkoilma sen sijaan ei ollut noudattanut kehotusta olla enää kylmenemättä ja pimenemättä. Pihalla oli kamalaa.
Torstai, 28.10. 2010
Päivän kiroilu: Dokumenttien synkronointi
Töiden jälkeen ryhdyin kirjoittamaan seuraavaa peliä tosissani, ja havaitsin että olin nähtävästi jossain vaiheessa mennyt sekaisin arvioissani uusimpien tiedostojeni sijaintipaikasta. Tuloksena parista tiedostosta oli kadonnut muutaman sivun verran uutta tekstiä. Nämä eivät olleet onneksi kaikkein olennaisimpia tietoja ainakaan pelin tässä vaiheessa, mutta harmistus oli silti melkoinen. Opetellaan sitä arkistonhallintaa kun toimitaan kahden koneen kanssa.
Perjantai, 29.10. 2010
Päivän mielipide: David Gerrold pitää puhelimista yhtä paljon kuin minä
Sain kiivettyä jopa toisen kerran tällä viikolla. Onnistumiskokemuksia tarjoili yritelty 7A:n liidi; ei se loppuun asti mennyt, eikä edes puhtaasti, mutta muuvit olivat todella vaikeita ja pelko pysyi hämmästyttävän hyvin kurissa. Etenkin mielenhallinta on viime aikoina ollut kiipeilyssä aika vahvoilla, nyt kun vielä oppisi tarkalleen omat rajansa siitä, mitä kannattaa yrittää ja mitä ei. Selvästi välillä edelleen aliarvioin kykyni, mikä rajoittaa vaikeista paikoista kapuamista. Ja toisaalta kalliolla itseasetetuilla varmistuksilla pelkään jatkuvasti, että kiilani hyppää irti kun siihen puhaltaa.
Kotona huomasin, että tuhoutuneeksi kuvittelemani pelimateriaali olikin tallella toisella koneella. Helpotus oli suuri.
Viikonloppu, 30.-31.10. 2010
Ajankohdan opettelu: SRT:n kaltaiset taidot rankoissa oloissa
Lauantai-iltana oli Ripan ja Marin synttärit Mascotissa. Teemapukeutuminen ahdisti joten en pukeutunut erikoisesti, ja sitten koin olevani alipukeutunut. Muutenkin sosiaalinen puoli juhlasta meni jotenkin täysin ohi kun ajatukset olivat toisaalla. Melkeinpä ainoa asia johon keskittyminen onnistui oli musiikki.
Sunnuntaina sitten suunnattiin kaivokselle. Urheat luolasukeltajat olivat päättäneet tunkeutua hylätyn ja aiemmin sukeltamattoman kaivoksen syvyyksiin, ja olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi pintaryhmän jäseneksi niinsanottujen köysitaitojeni vuoksi. Olin odottanut homman olevan raskasta, mutten ehkä ihan näin raskasta.
Kaivoksen sisäänkäynti oli ehkä 8 metriä syvä ja älyttömän leveä kuilu jonne sukeltajat ja heidän roinansa oli laskettava. Tämä onnistui kokeneemman köysiharrastajan virittelemällä taljajärjestelyllä melko vaivattomasti. Sukeltajat saivat releensä alas ja katosivat mustaan veteen. Pintaryhmä jäi odottelemaan.
Talviaika oli tullut ja liikkeellelähtö oli hieman myöhästynyt, joten sukellus alkoi vasta kello 15. Kaksi tuntia sukelluspari touhusi mustissa luolissa, sitten se palasi pintaan ja alkoi kamojen ylösnostaminen. Samaan aikaan aurinko laski, joten nosto-operaatio tapahtui pimeydessä.
Kolme tuntia myöhemmin romut ja sukeltajat oli saatu ylös. Kokemus oli aivan älyttömän raskas. Taljavirityksemme ei yksinään riittänytkään romujen nostamiseen, joten sain hypätä kiinteässä köydessä ylös alas pitkin rinnettä ja kiskoa käsivoimin 30-kiloisia laitepaketteja pahojen paikkojen ylitse. Sahasin kuilua ees ja taas jumalattoman monta kertaa. Kun viimeinen sukeltaja saatiin kiinni köysiin ja lähti kiipeämään ylös huomasin pohtivani, jaksaisinko enää itse kiivetä pois pohjalta.
Seitsemän tunnin operaatio tuntui samalta kuin todella raskas luolaretki. Onneksi kotiin sai autokyydin. Jaksoin juuri ja juuri vähän venytellä ennen petiin kaatumista, siinä toivossa että huomenna minussa olisi jokin paikka jossa eivät tuntuisi helvetin tuskat.