Syyskuu 2010: Paljon pelaamista
Keskiviikko, 1.9. 2010
Päivän murina: Outlookin profiilit. Näitä ei näköjään voi tehdä järkevästi ohjelman sisältä.
Työleiri nörteille jatkui melkoisen epäkiinnostava. Meitä koetettin motivoida iltavapaalupauksilla mutta ainakaan minua moinen ei juurikaan jaksanut kiinnostaa. Päivän kiehtovimmat asiat olivat Walesista palanneiden matkaraportit sekä Justice League -piirretty. Jälkimmäinen oli paitsi kauniin näköinen, myös hulvattoman nokkela. Question on uusi suosikkini DC-sankareista.
Torstai, 2.9. 2010
Päivän T-paitateksti: "In case of zombie attack follow me"
Torstaina saimme viimein verkkorakentelumme valmiiksi, ja sen kunniaksi väkivaltakoneisto lähetti meidät siviilivaatteissa suorittamaan tiedustelua Northern Coasts 2010 -sotilasharjoituksen valmistelujen etenemisestä kasarmialueen ulkopuolella. Minä päädyin tiedustelemaan tilannetta Cosmicissa.
Olin valitettavasti aiempien päivien akana saanut tietokoneesta viruksen. Ei sinänsä ihme: osa työstäni oli virittää lopulliseen käyttökuntoon noin sata kannettavaa, joiden asentajat kärsivät flunssasta. Tottakai snorttasin heidän pöpönsä näppäimistöltä itseeni. Tuloksena Cosmicissa olo oli jokseenkin hutera ja pysyin tajuissani lähinnä Finrexinin voimalla.
Irkissä oli liikkunut väitteitä Cosmicin larppaajamiittien kuolemasta, mutta ainakin tänään paikalla oli paljon tuttuja koko illan. Puheenaiheet vaihtelivat larpeista ja zombieidenvastaisista strategioista työnhakuun ja väen vähentyessä ihmissuhdeongelmien puimiseen. Oli älyttömän mukavaa nähdä taas tätä osaa heimostani, varsinkin kun sotaharjoitus oli aiheuttanut vajausta inhimillisessä kontaktissa. Miksei Cosmic voi sijaita Helsingissä?
Vähän ennen puoltayötä hirveä olo voitti. Pyöräilin takaisin kasarmille ja painuin pehkuihin potemaan.
Perjantai, 3.9. 2010
Päivän sitaatti: "The tips at the end of shoelaces are called aglets. Their purpose is sinister."
Viimeinen yö kasarmilla oli silkkaa tuskaa. Kun viimein onnistuin kuumeeltani nukahtamaan, potki kahden aikaan omalta kaupunkitiedusteluretkeltään palaava umpihumalainen loppujoukko minut ylös saapuessaan meluisasti. Olin kuumeinen, puolitajuton ja hallusinaatioiden partaalla.
Puoli seitsemältä kiskoin itseni ylös ja aamiaiselle. Olo helpotti sen verran, että sain tehtyä viimeisen huoneen verkotukseen kuntoon. Sitten oli aika vastaanottaa selkääntaputukset ja lähteä siviiliin.
Kokonaisuutena harjoitus oli minulle varsin turha. Ymmärrän miksi merivoimat halusi sen vetää: he tahtoivat katsoa miten hyvin saisimme itsenäisesti suoritettua harjoituksen verkon rakentamisen sekä mitata toimintakykyämme ryhmässä. Lisäksi olimme mukavan halpaa orjatyövoimaa operaatioon. Työ ei ollut epämiellyttävää, se oli vaan aivan liian yksinkertaista makuuni. Olin hypännyt mukaan tähän yksikköön siinä toivossa, että pääsisin tekemään jännittäviä asioita erikoisessa ympäristössä, mutta hemmetin kaapeliveto ja Outlook-asentamiset ovat sellaista nollatason osaamista vaativaa juttua joka ei ole innostanut minua 10 vuoteen. Virittelin ehkä elektronisen sodankäynnin, miinanraivauksen ja sukellusvenehallinnan työasemia, mutta ne aspektit näissä joihin pääsin koskemaan olivat vain aivan tavanomaista Windows-huttua.
Selviydyin junaan ja kevyen sateen läpi kotiin. Olin valehdellut viranomaisille olevani terve, koska minulla ei ollut mitään halua siirtyä seuraavaksi sotilassairaalaan. Tämä ei varsinaisesti ollut harvinainen taktiikka joukossamme. Katajanokalla koomasin piirrettyjen ja Wiren parissa flunssan kalvaessa minua sisältä.
Viikonloppu, 4. - 5.9. 2010
Ajankohdan ärtymys: Typerästi käyttäytyvät hankalat ja sosiaalitaidottomat ihmiset. Minä ja monet muut siis.
Lauantain käytin potemalla flunssaa ja koomaamalla. Fiilikset olivat koomaiset ja kurjat. Yöhön asti selvittyäni näin synkkiä unia yksinäisyydestä ja heräsin aamuyöstä surkeana.
Sunnuntain valjetessa olo kiipesi sekä henkisesti että fyysisesti paremmaksi. Flunssa alkoi olla niin ohi, että uskalsin pyöräillä Kulosaareen pelaamaan lisää supersankariseikkailua. Peli oli vauhdikas toimintarymistely joka rullasi mainiosti. Pelin jälkeen käyty yleinen keskustelu pelaajista, pelikulttuureista ja huonoista kokemuksista niiden parissa ahdisti. En osaa sanoa, kuinka sietämätön pelaaja itse pahimmillani olen, mutta hieno enabloija kaikenlaiselle häiriökäyttäytymiselle nyt ainakin. Pitäisi ottaa enemmän vastuuta peliympäristöstään, vaikka se sitten olisi vaikeaa ja raskastakin.
Maanantai, 6.9. 2010
Päivän kielinatsismi: Realisoida tarkoittaa "muuttaa omaisuutta rahaksi", ei "tajuta"
Olin taas pikkuasioista kiukuttelevalla tuulella. Minua ärsyttivät mm. anglismit, langattomien verkkojen käyttöpolitiikat, Windows 7 ja palvelimen levypakan katoavat levykonfiguraatiot. Leppyäkseni luin Rakkautta & Anarkiaa -ohjelmakarttaa ja palautin mieleeni sen tulkintaohjeistusta. "Napa-alueen erikoinen valo ja vapaana vellova meri" tai vastaavat kielikuvat tarkoittavat suomeksi, että kyseessä on elokuva jossa ei tapahdu mitään.
Tiistai, 7.9. 2010
Päivän ilmastopalaute: Lämpötila ja valon määrä ovat juuri nyt hyväksyttäviä. Tästä ne eivät saa enää tänä vuonna vähentyä. Kiitoksia, yhteistyöterveisin jne
Hankalaksi heittäytynyt RAID-ohjain suostui toimimaan kun sille tarpeeksi kiroili. Muilta osin teknologia selvisi kamppailuistamme voittajana.
Kiipeilyyn olo oli vieläkin hieman liian nuutunut, joten päädyin pyöräretkelle geokätköjä jahtaamaan. Kuten monesti käy, vaikeampi kätkö löytyi, helpompaa ei. Illemmalla ohjelmassa oli viikonlopun luolabileiden kuvagallerian valikointia. Valokuvista mitään tietämättömänä päädyin jatkuvasti äänestämään esitykseen kuvia, joissa jollakulla oli poikkeuksellisen hassu ilme tai asento. Ihan kuin toisten lomakuvien katselu ei muuten olisi kyllin tylsää.
Keskiviikko, 8.9. 2010
Päivän yli odotusten toiminut suunnitelma: Joko MS-varmenteen toimintaan saattaminen Apachessa tai seurueemme toimittajan perässä olevan kultin väijyttäminen
Välillä olisi hauskaa, jos töissä olisi joku muukin kuin Google jolta kysyä neuvoa kun asiat käyvät käsittämättömiksi. Tämän päivän tehtävät kyllä onnistuivat dokumentaatiota lukemalla, mutta kun joudun tekemään joitain pitkän tähtäimen suunnitelmia ylläpitämieni järjestelmien suhteen, haluaisin saada selville jo alkuvaiheessa ovatko suunnitelmani itse asiassa mahdottomia tai hölmöjä.
Linnanmäellä oli ilmaispäivä Helsingin opettajille ja heidän hangaroundeilleen. Taina roudasi minutkin huvipuistoon varmaan 25 vuoden tauon jälkeen. Paikka ei vieläkään suuremmin innostanut; pidän enemmän asioiden tekemisestä itse kuin tehosekoitinvarianteissa istumisesta. Vekkula oli okei, muualle ei oikein jaksanut jonottaa.
Linnanmäeltä poistuttuani syöksyin pelaamaan Käklyä. Hahmoparkani päästä paloi pari sulaketta ulottuvuuksien välistä tulleen vönkiäisen hyökätessä. Perinteisesti Cthulhu-pelin kai voittaa siinä vaiheessa kun Sanity saavuttaa nollan.
Torstai, 9.9. 2010
Päivän softa: Nagios. Johan tätä oli melkein Turun jäljiltä ehtinyt tulla ikävä.
Viikko jatkui ympäriinsä säntäilyllä: töiden jälkeen pelautin Mikelle lyhyen ja hieman haparaoivan Sic Semper -soolon. Sen jälkeen singahdin Neonhämärä-hahmojen tapaamiseen ja sitten jatkui valokuvien metsästäminen luolabileitä varten.
Olin ulkona liian myöhään ja tuloksena syksy muistutti olemassaolostaan. Vaikka kylmä ei vielä ollutkaan, pian kaiken valtaavan pimeyden hahmottaminen masensi. En vielä tahtoisi paeta, mutta haluaisin luvata itselleni että kun vuosi on pimeimmillään, olen jossain lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. Fat chance.
Viikonloppu, 10. - 12.9. 2010
Ajankohdan sisustusnäkemys: JD:n ja Mirin olohuone olisi paljon järkevämpi jos se olisi järjestetty aivan toisin.
Vaikka lähdin töistä 15.30, olin 16.03 -junassa vain minuuttia ennen kuin se lähti. Pitäisi varmaan alkaa siirtyä käyttämään nettilippuja, asemalla kun lippulaitteet tuntuvat olevan jatkuvasti palasina.
Turussa sain autonkuljettajan ja kauppaorjan tehtävän. Huomattavasti parempi kuin myös tarjolla ollut keittiöapulaisen nakki. Perjantai-iltaan mennessä saimme kasattua ensimmäiset erät huomiselle tarvittavia ruokia.
Lauantaina sitten oli luolaseuran bileet, tai ehkä korrektimmin illanistujaiset. Seuran jäsenistä oli aiemmin kuullut lähinnä verkossa, livetapaaminen oli kovasti tarpeen ennenkuin näiden ihmisten kanssa alettaisiin suunnitella suurempia retkiä tuntemattomaan. Väkeä ei ollut kuin vajaat parikymmentä, mutta yhteistä puhuttavaa löytyi ja liikkuvia sekä liikkumattomia kuvia katseltiin paljon. Ruokakin oli hyvää ja sitä syötiin valtavasti. Myös uusia matkakohteita sekä Suomessa että ulkomailla keksittiin. Ei tämä olisi varmaan tämän paremmin voinut mennä ilman että joku olisi kertonut löytäneensä takapihaltaan massiivisen kalkkikiviluolaston.
Nukahdin varhain, mutten riittävän varhain välttääkseni loppuillan ahtautumisleikit. Aamulla lapaluuni olivat kipeät tuolien koloista änkeytymisestä. Sunnuntaina pidettiin vielä luolaseuran hallituksen kokous huolimatta kahden hallituisen poissaolosta flunssan vuoksi.
Sain kyydin Helsinkiin urallaan raketin lailla edenneeltä Riikalta. Seuraavan ylennyksen myötä hänestä tulee varmaan rajaseutujen paroni. Väsymyksestäni huolimatta käväisin Mascotissa ennen kotiin siirtymistä.
Maanantai, 13.9. 2010
Päivän pilkunviilaus: "Koska luetteloa ennen on kaksoispiste, ja-sana on tarpeeton."
Helsingin yliopiston historiallisuudesta johtuen siellä on luentosaleja jotka ovat olleet muuttumattomia suunnilleen tsaarinvallasta lähtien. Ainakin yhdessä näistä luentosalista on kivikovat penkit ja ergonomia suoraan fysioterapeutin painajaisesta. Tietenkin tässä salissa pidetään museon kolmetuntinen tauoton palaveri uudesta työjärjestyksestä. Kun sata ihmistä alkaa viilata sanamuotoja ja terminologiaa 24-kohtaisesta dokumentista vajoaa vahvempikin mieli epätoivoon. Ehkäpä paikka oli valittu juuri penkeissä nukkumisen vaikeuttamiseksi ja keskustelun nopeuttamiseksi. Valitettavasti ihmisten uppiniskaisuus oli vahvasti aliarvioitu.
Varsinaisten töiden saralta vastaan tuli ärsyttäviä kokemuksia järjestelmistä, joiden olisi kaiken järjen mukaan pitänyt toimia, mutta jotka eivät itse tuntuneet uskovan tätä. Kaiken lisäksi häiriötoiminnat tuntuivat olevan täysin satunnaisia riippuen tähtien asennosta ja siitä kummassa naulassa takki oli. Pitänee alkaa uhrata neitsyitä tai vuohia, kumpia sitten onkin helpompi löytää.
Tiistai, 14.9. 2010
Päivän saavutus: Lippuja edes joihinkin elokuviin.
Elokuvafestivaali oli taas tulossa kaupunkiin, mutta kävi ilmi että sen lippuja ei ollut mahdollista ostaa yhden palvelun kautta. Osa leffoista pyörii Finnkinon teattereissa ja olisi aivan liian kätevää voida varata ja ostaa myös näiden liput yhden festarikaupan kautta. Mallikelpoisen huonosti hoidettu taas. Sittenkin sain hankittua osan haluamistani lipuista, joskin kävi ilmi että pari lippuani olin ottanut ajankohtaan joka ei sopinutkaan.
Yli kahden viikon tauon jälkeen pääsin viimein myös kiipeilemään. Kiipeily sujui odottamattomankin hyvin, tosin objektiivisesti ajatellen meno oli kyllä vähän säälittävää. Tuore 6A:n liidi ei onnistunut ja yläköysittelyssäkin raja oli 6C:n kohdalla. Ensimmäistä kertaa koskaan Salmisaari tuntui olevan oikeasti täynnä, mikä tarkoitti että paikalla täytyi olla ihan valtavasti ihmisiä. 50 kiipeilijää katoaa hallin uumeniin aivan tuosta vaan, olisikohan paikalla ollut sitten kaksi kertaa se määrä.
Keskiviikko, 15.9. 2010
Päivän haaveilu: Deus Ex: Human Revolution. Mahdollisuus pelata pasifistina tai surmata tärkeitä hahmoja kesken tarinan, mahdollisuus vahingossa oikoa juonen mutkia etukäteen, grid inventory. Nyt kun itse peli olisi vielä monimutkainen ja älykäs.
Sade sai minut kaivautumaan omiin projekteihini ja lupaamaan etten tulisi ulos ennen kesää. Hiton syyskuu.
Torstai, 16.9. 2010
Päivän saavutus: 7B+ -tasoisella reitillä neljän ekan klipin liidaus puhtaasti.
Näin unta julmetun isoista luolista ja massiivisista tutkimusretkistä niiden syvyyksiin. Oikeasti nämä luolat alkoivat olla skaalaltaan Pellucidarin luokkaa, mutta maan alla seikkailemisen fiilis tuntui silti aidolta. Hämmentävää, todellisuudessa kun tuntuu usein siltä että mitä tilavampi kammio, sitä vähemmän se tuottaa mitään säväreitä. Tosin tämä on enemmän litteyden ongelma: monitasoiset kammiot joiden lattiassa on kuiluja tuntuvat kyllä hienoilta.
Sain viimeiset Rakkautta & Anarkiaa -lippunikin hankittua. Jotenkin vaan 11 leffaa kahdeksan päivän ajalle tuntuu pieneltä määrältä. Kolmen leffan päiviäkin on tällä festariviikolla vain yksi. Olisin ostanut enemmän lippuja, mutta kiintoisat näytännöt vapailta päiviltä oli myyty loppuun ja aivan liian monelle päivälle osui jotain muuta tekemistä.
Kiipeileminen sujui vaihteeksi jopa melko hyvin. Etenkin rohkeus tuntuu löytyneen taas jostain.
Perjantai, 17.9. 2010
Päivän ongelma: 64-bittisten linuxien käyttäjäeskalaatiohaavoittuvuus. Onneksi se ei koskenut museon koneita juuri lainkaan.
Elokuvafestivaali lähti osaltani käyntiin ruotsalaisella Sound of Noisella. Se oli hyväntuulinen ja energinen poliisielokuva/musikaali/komedia musiikista ja hiljaisuudesta. Lähtökohdiltaan se oli festarimaisen persoonallinen.
Tiedostin taas, miten eri tavalla suhtaudun leffafestareiden aikana näkemiini elokuviin. Sound of Noise ei olisi normaalioloissa varmaan ollut edes katsottavien leffojen listalla. Jotenkin tunnun osaavan nauttia hyvistä ja persoonallisista elokuvista ainoastaan osana suurempaa jatkumoa, esimerkiksi elokuvien täyttämää viikkoa. Muulloin leffamakuni on yksinkertainen ellei peräti huono. Mutta enpä minä ole minään elokuvaharrastajana itseäni pitänytkään.
Tuumin muutenkin Vaikean Median Viikon viettämistä. Aloitin pelaamalla lisää Penumbraa ja pelkäämällä aivan julmetusti. Harkitsin myös vahvasti Pathologicin hankkimista. Sen pelaaminen olisi varmasti aito venäläinen kokemus.
Lauantai, 18.9. 2010
Päivän hämmennys: Kolmantena yönä putkeen näin unia, joissa olin täysin väärien ihmisten sylissä. Mikähän alitajuntaani nyt vaivaa?
Yleisin kitinäni Neonhämärästä on ollut, että siinä ei ole samanlaista räväkän hullua menoa jota turkulaisissa kaupunkilarpeissa olen rakastanut. Tänään pelatusta kahdeksannesta pelistä ei moista voinut sanoa. Leuka putosi lattiaan hahmojen apurahapalaverissa ja meno jatkui rituaaleilla sekä reippailla juonenkäänteillä. Tuloksena oli paras Neonhämärä-kokemukseni ikinä.
Toisin kuin aiemmat Neonhämärät, tämä ei myöskään ollut peli synkästä yksinäisyydestä ja epätoivosta, vaan onnistumisista ja kauniista hengellisyydestä. Jopa yhteenkuuluvuutta hahmon kavereiden kanssa löytyi. Pelin sää suosi kokemusta mainiosti: välillä satoi rankastikin, mutta kenttäkelpoinen tohtorini oli pukeutunut hyvin ja lämpimästi eikä hänen kengissään ollut hetkeäkään epämukavaa. Niinpä sateestakin pystyi nauttimaan. Luolaharrastus on opettanut minulle outoja asioita, kuten sen ettei kastuminen oikeasti haittaa eikä sen tarvitse johtaa palelemiseen.
Sunnuntai, 19.9. 2010
Päivän Nethack: "The giant wasp stings you! The sting was poisoned! --More--"
Luolatutkijan elämä on D&D:ä. Nelihenkinen ryhmämme yritti lähteä ensimmäiseen luolastoonsa Spjutsundissa, mutta sitten sisäänkäyntiä vartioiva vihainen ampiainen hyökkäsi kimppuumme. Yhtä epäonnistunutta save vs. poisonia myöhemmin vetäydyimme äkkiä sivistyksen pariin hakemaan allergialääkitystä ja parantajia.
Kun olimme käyneet sukukartanolla Porvoossa lepäämässä ja nauttimassa kahvia sekä oheisruokia, lähdimme etsimään dunkkua jonka monsut eivät olisi aivan noin korkeatasoisia. Liljendalista löytyikin Bombergsgrottan, suomalaisella skaalalla aivan kelvollinen lohkareluola. Sisäänkäynti oli aivan oikeaan luolaan viittaava ja kivi oli hienoa.
Tulin myös entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että pehmeät suojat eivät vaan ole minua varten. Olen liian pitkäraajainen, kämpelö, kipuherkkä, mukavuudenhaluinen, ties mitä.
Maanantai, 20.9. 2010
Päivän tosi hienovarainen teema: Tarkkailukamerat agenttileffan taidemaalauksissa.
Mukaansatempaavien unien sarja jatkui. Tällä kertaa näin unta roolipelaamisesta, joka sisälsi mm. kieroa ongelmanratkontaa (alitajuntani esitti minulle ongelman jonka ratkaisun tajusin vasta herättyäni vaikka selvästi ongelman asettanut osa mieltäni oli keksinyt sen jo aiemmin). Pelaamani hahmo oli New Mutants -henkisessä supersankarien koulutusohjelmassa oleva varhaisteini, joka tahtoi isona superrikolliseksi. Jos olisi sopiva peli johon moinen konsepti tuoda, tekisin kyseisen hahmon oitis.
Leffafestarien elokuvainkatselukin pääsi kunnolla vauhtiin. Tanskalainen Everything Will Be Fine koetti olla davidlynchiääninen agenttitarina, mutta valitettavasti päähenkilön rasittavuus etäännytti minua tapahtumista, ja etäännytettynä sitten arvasin mistä tarinassa oikeasti oli kyse jo puolen tunnin kohdalla. Loppuleffa olikin sit vaan tylsää hermoromahduksen katselemista, ja siitä saan riittävästi livenäkin.
Todd Solondzin Life During Wartime oli niinikään jonkinlainen pettymys. Olen tottunut odottamaan Solondzilta ahdistavaa mutta oivaltavaa tylytystä, vaan tässä teoksessa ahdistavuus oli jotenkin pumpulissa ja oivalluksetkin vähissä. Leffassa tuntui olevan harmillisen vähän omaa ideaa, enemmän se oli vaan aika turhaa langanpäiden keräilyä aiempien elokuvien jäljiltä.
Koetin katsoa vielä kolmannenkin elokuvan, mutta siihen en enää mahtunut. Jouduin menemään kotiin siivoamaan.
Tiistai, 21.9. 2010
Päivän tahaton komedia: Arnold Schwarzenegger puhumassa äidinkieltään
Minulla on kauan kestänyt epäluulo ranskankielisiä elokuvia kohtaan, ja kun A Screaming Man alkoi solkata minulle gallianlatinaa, huokaisin syvään ja annoin odotusteni laskea. Ennakkoluuloni osui oikeaan. Eksistentialistisessa tsadilaisessa pähkäilyelokuvassa ei tapahtunut mitään, hahmoilla ei ollut luonnetta ja kuvaus oli epäkiinnostava. Luulisi että sisällissodan raastamasta kurjasta valtiosta saisi tehtyä ravistelevan ja vaikuttavan elokuvan. Tämä oli vaan maailman geneerisin tarina siitä, miten viisikymppinen hahmo synkkäilee, sitten melkein-tekee valinnan jota sitten loppuelokuvan katuu ja yrittää korjata. Hohhoijaa.
Selvittyäni tylsyydestä suuntasin katsomaan festarin ainoaa Arppa-leffaa. Tämä oli Helnwein - The Silence of Innocence, dokumentti häiritseviä mutta kauniita tauluja maalaavasta taiteilijasta. Arnold oli dokumentissa omana itsenään, Kalifornian kuvernöörinä, ja hänen ilmestymisensä kohtaukseen oli hämmentävä. Ensin teatteri oli epäuskon vallassa, ja sitten kaikki alkoivat kikattaa. Itsekin odotin koko ajan, että puoliksi unohtunutta saksaa solkkaava kuvernaattori heittäisi huonon one-linerin, ampuisi päähenkilön jostain vetämällään haulikolla ja ratsastaisi prätkällä auringonlaskuun rokin soidessa. Valitettavasti näin ei käynyt ja Helnwein pysyi aika turhana elokuvana. Taulut olivat kyllä kauniita, mutta vain pari kohtausta tässä hyödynsi mitenkään ilmaisun elokuvallisuutta.
Mitäänsanomattomien filmien sarjan katkaisi lopulta Life and Death of a Porno Gang. Serbialainen tarina pornokabareesta joka ryhtyy hankkimaan sivutuloja snuff-elokuvilla oli räävitön, häpeilemätön, reipas, hassu ja järkyttävä. Porno-väkivalta-roadmovie onnistui hienosti kuvaamaan älyttömät hahmonsa uskottavina ihmisinä, ja vaikka se ei millään tavoin sortunut minkään asioiden kaunisteluun, se ei myöskään tuntunut kyyniseltä tai nihilistiseltä. Elokuvan viimeinen kolmannes oli valitettavasti alkuosaa hitaampi, varsinainen krapula aiemman humalan vastineeksi. Omaan makuuni olisi sopinut enemmän raju loppurysäys kuin todentuntuisempi hiipuminen, mutta tällaisenakin Porno Gang kyllä rokkasi.
Keskiviikko, 22.9. 2010
Päivän harmistus: Biologit eivät ymmärrä mitään fysiikasta.
Illan suunnitelmat kokivat yllättävää elämistä, enkä päässytkään tänään kiipeilemään. Harmitti, koska tämä oli käytännössä viikkoni ainoa tilaisuus. Lisäksi suunnitelmanmuutos toi minussa esiin tyypillisen vaikeilun ja panikoinnin, johon sentään tällä kertaa liittyi jonkinlainen tieto siitä, että nyt ahdistun aivan pikkuasioista.
Vain yksi elokuva tänään: The Eclipse. Se oli hämmentävä kokemus. Siinä ei oikeastaan ollut juonta, pelkkää semiromanttista ihmissuhdedraamaa - ja välillä sitten aivan hyytäviä kummitustarinapätkiä. Hahmot olivat mainioita ja dialogi hyvää. Elokuvan katsominen oli tosi mojova kokemus, en osannut yhtään arvata mitä seuraavaksi tulee ja kannoin vain huolta hahmoparkojen kohtalosta. Eniten tuli mieleen joku keskiyöllä vedetty improvisoitu ropesessio, jossa pelinjohtaja koetti saada aikaan kauhutarinaa mutta pelaajia kiinnosti vain ihmissuhdehömpän pelaaminen.
Torstai, 23.9. 2010
Päivän byrokratia: Aamupäivästä pöydälleni tuotiin paperi, joka vahvisti, että 1.1. 2011 työsopimukseni olisi voimassa toistaiseksi.
Kun minulla kerran on olemassa hyvä sääntö jonka avulla välttää epämieluisat elokuvat, voisin vaikka noudattaakin sitä. Menin katsomaan Dharma Gunsia huolimatta sen kielivammaisuudesta. Jo elokuvan ensimmäinen kohtaus oli kestoltaan kolme minuuttia vaikka sen olisi voinut lyhentää 30 sekuntiin. Kun ensireaktio on "tämä on aivan kamalaa", voisi kuunnella vaistojaan ja kävellä ulos. Mieleen ei tule yhtään elokuvaa jonka ekat pari minuuttia ovat olleet aivan hirveitä, mutta joka olisi sitten muuttunut paremmaksi; vastakkaisia esimerkkejä kyllä löytyy.
Kestin eksistentialis-surrealistista ranskalaista scifielokuvaa tunnin, ja sen jälkeen lähdin tieheni. Mitään hyvää en ollut leffasta siihen mennessä löytänyt. Siirryin Kaisan luo viettämään syyspäiväntasausta. Paikalle oli saapunut muitakin kesän karkoittajia ja yhdessä me matkasimme Lammassaareen katsomaan kuinka aurinko laski ja kuu nousi.
Ilta kului puhuessa elokuvista, tieteestä, politiikasta, roolipeleistä ja muista tärkeistä asioista. En jäänyt paikalle myöhään yöhön saakka, koetin olla vastuullinen akateeminen työmyyrähäinen.
Perjantai, 24.9. 2010
Päivän tietotekniikka: IIS ja VisualSVN eivät leiki kiltisti yhdessä
Lebanon oli kiinnostava ja persoonallinen. Israelilainen elokuva Libanonin sodasta 1982 oli kokonaan kuvattu yksittäisen Libanoniin tunkeutuvan tankin sisältä. Tankkisodankäynti on minulle aika vierasta ja tämä klaustrofobinen tapa käsitellä metallihirviötä jolla on hirveä tuhovoima mutta joka mönkii eteenpäin hitaasti ja näkee ulos vain pienen putken kautta vetosi minuun. Leffan arvomaailmakaan ei ollut liian ällöttävä; inhimillisyyttä esittivät leffassa toki lähinnä israelilaiset päähenkilöt, mutta ei heitä tai koko sotaoperaatiota koetettu maalata varsinaisesti sankareiksi.
Elokuvan jälkeen siirryin Kallioon pelaamaan Käklyä. Hahmoistamme alkaa selvästi erottua, ketkä tahtovat oppia maailmankaikkeuden salaisuudet vaikka se rikkoisi heidät ja kenen tavoite on vaan kuolla järjissään. Minun käsitykseni mukaan jälkimmäinen on Cthulhu-tarinoissa oikeasti vaikeaa saavuttaa, hauras mieli antaa periksi ennen kuin liha.
Viikonloppu, 25. - 26.9. 2010
Ajankohdan ristisiitos: Killer kohtaa Oopperan kummituksen Sormusten herran maisemissa
Lauantai-iltapäivästä kankaalle pomppasi Jackie Chan Little Big Soldierissa. Kiinalainen sotadraama oli tuttua tavaraa: dramaattisen ja synkän tarinan kertomista komedian keinoin. Joskus tästä pidän, tällä kertaa se meni luokkaan "ihan ok". Maisemat olivat kyllä aivan älyttömän kauniit ja värimaailman harmaudessa kivet pääsivät oikeuksiinsa.
Myöhäisillalle olisi ollut vielä toinenkin elokuva, Cell 211, mutta teatterilla havaitsin jättäneeni lipun kätevästi kotiin. Ei kovin tavallinen tapahtuma kaltaiselleni neurootikolle. Joka tapauksessa kello oli jo 11, joten päätin hyväksyä tappioni ja mennä ajoissa nukkumaan. Olo oli jo siinä määrin pilkkivä ettei elokuvan seuraamisesta olisi välttämättä tullut mitään.
Sunnuntaina festarin päätti osaltani Raavan. En ole monia Bollywood-spektaakkeleita nähnyt, mutta jos ne ovat kaikki tällaisia, syytä varmaan olisi. Raavan oli supereeppinen kostomelodraama, joka todellakin käytti hyväkseen kerronnan elokuvallisuutta aivan häpeämättömällä tavalla. Festareilla olin jotenkin osunut moneen leffaan joilla ei oikein ollut mitään syytä olla elokuva, ja Raavan oli vastalääkettä näille kaikille. Kolmetuntinen mahtipontisuuspläjäys oli aika erilainen kuin olin kuvitellut, mutta sitä katsoessa ei kyllä ollut hetkeäkään tylsää ja jälkeenpäin fiilis oli riemastunut.
11 elokuvaa näillä festareilla, ja olo oli lopulta sen mukainen. Tuntui siltä etten tosiaan ole viikkoon tehnyt juuri muuta kuin tuijottanut välkettä kankaalla. Makua on taas hieman avarrettu, voinkin palata omaan nurkkaani kauhuleffojeni ja piirrettyjeni pariin.
Maanantai, 27.9. 2010
Päivän huvituksen aihe: Iguanan soittolista räätälöity täsmälleen omalle musiikkimaulleni. Judas Priestiä, Iron Maidenia ja Soundsia.
Odottamaton ahkeruus valtasi minut töissä, eikä tarvinnut edes käydä etsimässä työmotivaatiota näyttelyiden seasta. Edelleen kaipasin kanssa-adminia jakamaan työelämäni niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Pääasiassa vastoinkäymisissä, myötäkäymiset ovat kuitenkin siinä määrin harvinaisia että niistä selviän itsekin.
Kiipeilin sitkeästi, vaikka R&A-tauko tuntuikin voimissa ja osaamisessa. Sentään yhden varsin helpon mutta tosi pelottavan muoto- ja tasapainoreitin sain liidattua.
Ulkona oli taas tosi kylmä ja kaulaliinani jäi Turkuun luolaseuran bileissä. Pitänee ideoida korvaava ratkaisu.
Tiistai, 28.9. 2010
Päivän kuva: Ian McKellen. Kuulemma photoshopattu, mutta sittenkin.
Suurin osa päivästä kului tappelemalla jabber-palvelimen varmenneasetusten kanssa. Integraatio tietokannan ja käyttäjätunnusrekisterin kanssa meni kuin heittämällä, mutta heti kun piti alkaa käsitellä yksityisiä ja julkisia avaimia ja varmenteita homma muuttui täysin käsittämättömäksi. Google osasi kertoa, että kyse ei ilmeisesti ollut ainoastaan osaamattomuudestani, vaan käyttämäni softa oli pahamaineisen hankala sertifikaattien kanssa.
Vajosin liki monomaaniseen tilaan - näin käy joskus ongelmiin uppouduttaessa. En ollut malttaa lähteä töistä pois ollenkaan. Onneksi olin sopinut illaksi vetäväni Kaisalle Sic Semper -sooloa. Ainoastaan toinen velvollisuus saa minut irti kiinnostavan ongelman parista.
Vaihteeksi peli ei rönsyillyt mahdottoman pitkäksi. Sain palikat jokseenkin paikalleen huomista ryhmäpeliä varten. Kovin ovat karkoitettujen kylän asiat kiintoisiksi menneet.
Keskiviikko, 29.9. 2010
Päivän ongelma: Miten saadaan auki panssarivaunu lyhyessä ajassa kun käytössä on vaan alkukantaisia työkaluja?
Lähdin heti aamulla Turkuun. Olin päivän kyllä töissä, Turussa oli tarkoitus vaan hoitaa pankkiasioita. Ensimmäinen suunnitelmani oli palata takaisin varhain ja keskittää suurin osa töistäni iltapäivään, mutta syksypä oli putoavine lehtineen yllättänyt VR:n niin että junamatka länsirannikolle kestikin kolme tuntia kahden asemasta.
Onneksi junassakin voi tehdä töitä verkkoyhteyden avulla - kunhan tajuaa välttää VR:n junaverkkoa. Sellainenkin tosiaan tarjolla oli, mutta kävi ilmi että se oli neuroottisesti palomuurattu. Läpi pääsi vain välttämättömimmillä peruspalveluilla (joihin SSH sentään kuului) mutta VPN-yhteyksien muodostaminen tai Windows Remote Desktop olivat turhia haaveita. Lisäksi junaverkko pätki aina kun juna teki jotain odottamatonta kuten vaikkapa saapui asemalle. Satunnaisten webbisivujen katseluunko tämä on nyt tarkoitettu? Onneksi edes 3G oli jotenkuten käyttökelpoinen.
Palasin Helsinkiin vasta neljän aikoihin, saatuani aikaan paljon vähemmän kuin oli tarkoitus. Työnteon jatkamisen asemasta siirryin pelautusmoodiin.
Illan Sic Semper alkoi hitaasti ja raskaasti, mutta vähitellen keräsi höyryä kunnes se siirtyi politikoinnista ja suunnittelusta intensiiviseen sissitoimintaan. Jos tämä olisi tietokonepeliarvostelu soimaisin peliä epätasaiseksi ja antaisin sille 6/10, mutta voi Gaia että hyvät osat rokkasivat! Dramaattisia epäonnistumisia, lähes mahdottomilta tuntuvia esteitä ja niiden läpi puskemista pronssikautisella teknologialla sekä silkalla vimmalla. Pelin jälkeen rauhoittuminen ja nukkumaan käyminen eivät olleet ihan helppoja suorituksia.
Torstai, 30.9. 2010
Päivän palikka: Dellin levypakkaan tarvittu välikappale SATA-levyjen liittämiseksi. Vaikeaksi on laajentaminen tehty.
Pelin jälkeinen yöuni jäi lyhyeksi. Tyypillinen jälkiviisastelu kiskoi minut yläs jo aivan liian varhain pohtimaan, mikä kaikki eilisessä pelissä oli ollut huonosti ja miten asiat voisi ja pitäisi tehdä paremmin. Sentään mihinkään täyteen synkkyyteen ja kykyihini kohdistuvaan inhoon en vajonnut.
Töissä olin koomainen mutta hyödyllinen. Unenpuutteesta huolimatta sain ratkaistua harmillisen Windows-pulman semiobskuurilla runas /netonly -vivutuksella. Tämän voiton jälkeen oli hyvä lähteä kiipeilemään. Fiilis seinällä oli niinikään erinomaisen uninen, muttei huonolla tavalla. Päätin kiivetä hitaasti ja rauhallisesti, kaikenlaista rehkimistä välttäen, ja tuloksena selvisin ainakin yhdessä 6B+ -reitissä puhtaasti pidemmälle kuin aiemmin. Pelkokin oli jossain kaukana taustalla. Pitäisi ehkä opetella käyttämään tavallisestikin tällaista rauhallista tekniikkaa.
