Kesäkuu 2001: Työn touhussa
Lauantai, 2.6. 2001
Päivän huvinaihe: Asiakkaita pääsee piiloon goottipörrön taakse
Olin saanut kutsun Reetan lakkiaisiin, ja ymmärsin, että juhlava pukeutuminen olisi toivottavaa. Luonnollisesti tulkitsin tätä hieman miten tahdoin, ja sain itsestäni niin hassun näköisen, että ainakin yksi juhlissa paikalla ollut työssäni aiemmin tapaamani ihminen ei ensin tunnistanut minua lainkaan. Ehkä tätä valepukua pitäisi harkita jatkossakin
Aijoo, ja Hanen hamsteri sai pentuja yön aikana. Jee. Nyt niitä on jo varmaan yli kymmenen.
Keskiviikko, 6.6. 2001
Päivän jännittävä havainto: Syksystä tulee todella kiireinen
Liekö taistelu työpaikastani sitten vaikuttanut kykyihini ongelmanratkojana vai vaivaako jokin muu, mutta syystä tai toisesta koko tämän viikon olen ollut töissä typerämpi kuin aikoihin. En ole osannut ratkoa yksinkertaisia pulmia lainkaan ja monimutkaisemmissakin menee pieni ikuisuus. Pitää päästä eroon tästä ominaisuudesta ja nopeasti - neljän viikon kuluttua minusta tulee virallinen keskitetyn atk-tuen vastuuhenkilö, mikä tarkoittaa että minun pitää osata kaikki se mitä muidenkin, mutta paremmin.
Juttelin myös hieman syksyn suunnitelmista työni osalta, ja tajusin, että minun on tarpeen oppia aivan hiton hyväksi organisoijaksi ja suunnittelijaksi todella nopeasti, tai hommat käyvät todella rumaksi. Haasteet ovatkin tervetullutta, on ollut jo monta päivää aivan liian hiljaista.
Töiden jälkeen yritin mennä kiipeilemään, mutta maailma pani kampoihin: kiipeilypalatsi oli kiinni, ja Down By The Laituri yritti tukkia pääsyni bouldersalille. Lopulta kuitenkin pääsin seinälle, jossa en edes jaksanut roikkua kovin kauaa. Plääh.
Illalla iski merkillinen ikävä, kun sekä Kissa että Taina olivat poissa kaupungista. Olen selvästi tottunut liikaa siihen, että aina jos haluan seuraa tai hellyyttä, minun ei tarvitse kuin pyytää. Varmaan hyödyllistä muistaa, että asiat voivat olla toisinkin.
Torstai, 7.6. 2001
Päivän ahdistus: En osaa kirjoittaa hyvin
Töissä jatkui hektinen tahti, huolimatta siitä, että puhelin on ihan hiljaa, kävijöitä ei ole ja sähköpostiakaan ei putoile. Silti saan työskennellä valtavalla vauhdilla ohjeiden kirjoittamisen ja yleisen suunnittelun parissa. Ensimmäistä kertaa mieleeni tuli ajatus, että jos paine jatkuu tällaisena kovinkin kauan, saatan jossain vaiheessa havaita itsessäni burnoutin oireita, koska niin ihmisille kuulemma käy. Tällä hetkellä on kova halu tehdä töitä aivan maanisella tahdilla, mutta luulen silti, että intoa on parempi hillitä. Taidan olla muutenkin liian taipuvainen monomaniaan.
Pengoin webbiä ja tajusin, että yllättävän monella tuttavalla näyttää olevan päiväkirjantapaien kyhäelmä esillä. Jäin miettimään tämänkin monologin julkistamista, mutta jotenkin se tuntuu tyhmältä ajatukselta. Kas kun näillä muilla tuttavillani päiväkirjat tuntuvat olevan enemmän hiottua tekstiä, ja muutenkin sisältörikkaampaa materiaalia kuin tämä kepeä "tein näin, sitten näin, sitten menin pehkuihin ja nukuin" -tilitys.
Korkealaatuisen tekstin tuottaminen ei ole minulta koskaan oikein onnistunut (harjoituksen puutetta, tiedän) ja mitä sisältöön tulee... no, minä en vaan yksinkertaisesti ole kovin ahdistunut ja maailman päähänpotkima ihminen. Suurimman osan aikaa olen tasaisen ja tylsän onnellinen, eikä siitä kukaan jaksa lukea. Ei taidetta synny ilman kärsimystä.
Pitää vielä miettiä, mitä tälle tekisin.
Yritys mennä taas kiipeilemään kaatui Rikun työkiireeseen ja Sadun tautiin. Uppiniskaisena päätin taas mennä boulderille, jossa sentään sujui hitusen eilistä paremmin. Illasta kävin vielä Cosmicin larppikahvilassakin (kun soitolla kehotettiin), jossa oli käymässä ainakin yksi raahelainen tuttu Ghetto-X:stä. Hän oli kaupungissa pääsykokeiden takia. Larppikahvilassa jutut olivat tavallisen päättömiä, ja lähdin jo kymmenen aikaan kotiin nukkumaan.
Perjantai, 8.6. 2001
Päivän pelitarina: Uitin hahmoja paskassa. Kirjaimellisesti.
Jatkoin JD:lle pelauttamista, ja sain suurta huvitusta hänen hahmonsa uusista edesottamuksista. Toivottavasti hänkin nautti päättömyyksistä joihin hänen hahmonsa joutui.
Pelin jälkeen havaitsin taas olevani akuutin ikävän kourissa. Minulla olisi ollut hyödyllistäkin tekemistä (aika moni peli odottaa kirjoittamista, muun muassa), mutta en saanut oikein mitään aikaiseksi, podin vain väsymystä, lueskelin Tinttejä ja kuuntelin musiikkia.
Jostain kumman syystä Hammerfall onnistui aktivoimaan minut, ja innostuin sittenkin kirjoittamaan ja piirtelemään. Tietenkään en saanut kirjoitettua mitään niitä Tärkeitä Projekteja, mutta silti ei mennyt ilta aivan hukkaan.
Lauantai, 9.6. 2001
Päivän masennus: Olen pelkuri
Lauantaiaamuna olin aluksi valtavan hyvällä tuulella. Olin energinen ja inspiroitunut, tahdoin kovasti jatkaa pelien kirjoittamista siitä, mihin olin eilisiltana jäänyt. Kaupassa käydessäni edes Iltaroskan veret seisauttava tutkimustulos "Lomaromansseista haetaan seksiä!" ei saanut minua suuttumaan, ainoastaan nauramaan sen typeryydelle.
Kävin kiipeilemässä boulderilla ennen kirjoittelemisen aloittamista. Takaisin tullessani jouduin DBTL:n takia pyöräilemään epätavallista reittiä. Kuinka ollakaan, osuin keskelle poliiseja, jotka kantoivat aktivistin näköisiä ihmisiä maijoihin Hotel Marinan edessä.
Aktivistien julisteissa ja paidoissa luki "Stop Star Wars", ja paikalle niinikään sattumalta osuneilta tuttaviltani sain kuulla, että Yhdysvaltain ulkominsteri oli vierailemassa hotellissa. Joukko ihmisiä oli päättänyt osoittaa mieltään USA:n ohjuspuolustusjärjestelmää vastaan, ja koska heillä ei ollut mielenosoituslupaa, poliisi oli tullut ajamaan heidät pois.
Vaikka tapahtumat etenivät rauhallisesti, minulle tuli aivan suunnattoman huono olo niitä katsellessani. Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä on typerä keksintö, ja tahdoin kovasti istuutua muiden mielenosoittajien joukkoon tukemaan heidän ajatustaan. Mutta kuinka ollakaan: en uskaltanut. Katsoin pois kannettavia ihmisiä ja vaikka poliisi kohteli heitä asiallisesti ja ystävällisesti, tajusin, ettei minulla ollut rohkeutta astua heidän laillaan järjestelmän hampaisiin, ei noin yllättäen, ei ilman että olisin saanut harkita asiaa ja käydä mielessäni läpi kaikki mahdolliset seuraamukset. Tyydyin olemaan yksi monista epämääräisen sympaattisista mutta passiivisista sivustakatsojista, jotka eivät puuttuneet mitenkään asioihin, eivät tuoneet mielipiteitään julki, eivät osallistuneet.
Voisin rationalisoida puuttumattomuuttani vaikka millä tavoin. Voisin väittää, ettei poliisin pois kantamaksi tuleminen vaikuta mitään, tai että on paljon parempiakin tapoja vaikuttaa kuin laittomaan mielenosoitukseen osallistuminen. Voisin sanoa sitä ja tätä, mutta en koskaan uskoisi itseäni. Jos kerran olen todellakin jotakin mieltä asiasta, miksen sitten toimi sen mukaisesti kaikessa?
Jos minä olisin istunut mielenosoittajien joukkoon, ehkä jotkut muutkin olisivat tehneet niin. Jos meitä olisi tullut paljon lisää, ei poliisi olisi ehkä voinutkaan viedä kaikkia pois. Jos meistä kyllin moni ilmaisee välittävänsä - aivan millä keinolla tahansa - asiat muuttuvat.
Vaikka todellisuudessa en uskokaan, että osallistumiseni olisi mitään ratkaisevaa muuttanut (mitä nyt rikastuttanut kokemuspiiriäni ilmaisella kyysillä poliisiautossa), olisi minun silti pitänyt yrittää.
En tiedä teistä muista, mutta minua vituttaa olla heikko, pelokas ja typerä.
Sunnuntai, 10.6. 2001
Päivän teema: Gay Pride
Vailla mitään järkevämpää tekemistä käytin koko aamupäivän piirtämällä ja kirjoittamalla pelimateriaalia. Hitto, nyt kun JD on Venäjällä, minulla olisi tietysti valtava inspiraatio pelauttaa hänelle. Pitää varmaan ylläpitää sitä hänen paluuseensa saakka. (Vasta nyt myös huomaan, kuinka seksuaaliselta tuo kuulostaa. Toisaalta, olen kyllä harvinaisen hyvin perillä roolipelaamisen ja intiimin läheisyyden yhtäläisyyksistä - monen muun asian ohella kumpikin vaatii tietynlaista mielentilaa ollakseen nautittavaa. Mutta ehkä en jaksa lähteä tälle sivuraiteelle juuri nyt.)
Kun luovuus alkoi loppua, siirryin lukemaan sarjakuvia. Yksi kommuuniasumisen loistavista puolista on, että asuinkumppaneilla on valtavasti kirjoja ja lehtiä joita ei takuulla ole koskaan ehtinyt lukea. Niin tälläkin kertaa: hyllyistä löytyi hassu sarjakuva Associated Student Bodies, johon huomasin uppoutuvani. Tarinaltaan ennalta-arvattava ja opetukseltaan naivistinen seksuaalivapauden propagandanlevittäjä (jossa ei Gaian kiitos sentään jaksettu vaahdota AIDS:ista) olisi voinuit helposti olla aivan karmiva lukukokemus, mutta hellyyttävä piirrostyyli ja älyttömän hieno dialogi tekivät minisarjasta aivan hurmaavan. Erityisesti rakastin sarjan homoasuntolan äänekästä ja hypertehokasta puheenjohtajaa (varmaan koska hän muistutti minua itsestäni, tyypillistä).
Maanantai, 11.6. 2001
Päivän enkös-sitä-aina-sanonutkin: Arnonofsky tekee hyviä elokuvia
Joc taisi varoittaa tuttujaan jokin aika sitten: "Älkää käykö katsomassa Unelmien sielunmessua, tai jos käytte, ottakaa mukaan paljon rakkaita ihmisiä joiden syliin voitte sen jälkeen käpertyä." Kun Kissa on Irlannissa ja Taina Padasjoella, ajattelin että on juuri sopiva tilaisuus käydä katsomassa tämä leffa ja masentua siitä yksin ja kävellä alas sillalta tai jotain...
Tommi ja Hane lähtivät yllättäen mukaani elokuviin, joten en joutunut olemaan teatterissa aivan yksin. Se oli varmaan hyvä asia, sillä Unelmien sielunmessu oli aika rajua tavaraa. Ei pelkästään tragediana, vaan myös oikeasti pelottavana audiovisuaalisena kokemuksena - monet kohdat elokuvasta saivat minut melkein hyppäämään tuolistani säikähdyksestä. Plus, eräs henkilöistä toi monessa suhteessa mieleen huumediilerihahmoni Original Sinissä, melkeinpä ulkonäköä myöten.
Oli se hyvä elokuva. Käykää katsomassa.
Tiistai, 12.6. 2001
Päivän ilonaihe: Kissa palasi ulkomailta
Vihdoin sentään Kaisa selvisi takaisin Irlannista, maasta jossa natiivit käyttäytyvät aivan kuin olisivat huonossa irlantilaisvitsissä. Kuulemma. Kuulosti pöhköltä valtakunnalta.
Päivän omituisempi tapahtuma liittyi taas Mikeen. Törmäsin Kissan kanssa häneen palatessamme syömästä, ja hän kertoi olevansa menossa Turun seudun ATTAC:in perustavaan kokoukseen. Hän pyysi meitä mukaan. En ollut koskaan edes kuullut koko järjestöstä, mutta kun sain kuulla että se on ylikansallisen pääoman valtaa vastustava aktivistiorganisaatio, lähdin mukaan oitis.
Jalo aikeeni oli välttää kaikenlaiset ylimääräiset järjestöhommat, mutta tietenkään en pystynyt olemaan hiljaa kokouksessa, ja kun ei-rekisteröityvälle alajaostolle haettiin toimintaryhmän jäseniä, päätti Mike ehdottaa minua. Monimutkainen käytännön pila tai ei, menin mukaan kuitenkin. Järjestötyökokemukseni ovat varsin vaihtelevia ja yleensä pyrin pysymään kaukana kaikista hallitushommista tai sen suuntaisista töistä, saapa nähdä kuinka tuskallista tästä tulee. Sentään organisaation ajatukset ovat oikeasti lähellä sydäntäni, ja homma kestää vain hieman vajaat kuusi kuukautta.
Keskiviikko, 13.6. 2001
Päivän harmistus: Kirjoittajan blokki
Kun olen taas saanut kiipeiltyä kolmea kertaa viikossa, ovat taito ja voima alkaneet palata etukäpäliin. Tänään oli boulderilla taas sellainen tunne, että oikeasti katonrajassa oli helppoa ja hienoa olla, ja että pienetkin epätasaisuudet olivat täynnä mahdollisuuksia sormille ja jalkojen kärjille. Wau. Harmi vaan, etten päässyt varsinaiseen kiipeilypalatsiin kokemaan moista todella korkealle.
Kiipeilyn jälkeen palasin kotiin kirjoittajan blokin pariin. Pitäisi saada aikaan ryhmäpeliprojekti, joka ei sinänsä ole vaikeaa. Ongelma on, että edellinen ryhmäpeli jota pelautin (vampyyritarina nimeltään Hallowed Be Thy Name) oli niin onnistunut, että koen jatkuvasti pyrkiväni aivan mahdottomaan yrittäessäni ylittää sen. Enkä tietenkään tahdo tehdä mitään huonompaa. Hmph.
Torstai, 14.6. 2001
Päivän nörttäys: WWW-päiväkirjan päivittyminen automatisoitiin
Kirjoittajan blokki katosi aamuyöstä CMX:n musiikin myötä. Ehkä tästä uudesta pelistä tulee sittenkin jotain.
Töissä oli äärimmäisen hiljaista, joten rakentelin itselleni leluksi yksinkertaisen automatiikan hoitamaan tämän päiväkirjan päivitykset ja palautin samalla mieleeni joitain hämärämpiä unix-temppuja. Ei mitään suurta tai syvää magiaa, mutta riittävästi vähentämään omaa työtäni päivitysten parissa huomattavasti.
Maanantai, 18.6. 2001
Päivän ällistys: Walesissa on olemassa katolinen goottipappi
Taika palasi maahan, ja kävi vaihtamassa kanssani juoruja kesken työpäivön. Se olikin ainoa valopilkku muuten kiireisessä mutta varsin mielenkiinnottomassa arkipäivässä.
Töiden jälkeen päätin palkita itseäni käymällä ostamassa puuttuvat 12 Tintti-albumia, ja lueskelin niitä. Päämääränä Kuu on aivan ehdoton sarjakuvan merkkiteos, ettäs tiedätte.
Taina pistäytyi illalla käymään, ja me kävimme hienon lämpimän sään kunniaksi kävelemässä ympäriinsä jokirannassa. Tietysti yritin mennä kaikenlaisiin paikkoihin joihin en olisi saanut, mutta en sentään pudonnut Aurajokeen.
Tiistai, 19.6. 2001
Päivän positiivinen huomio: Alakerran ravintolassa käy sittenkin ihan oikeita asiakkaita
Unto oli palannut maahan, joten pitkästä aikaa sain tilaisuuden kiipeillä alaköydellä - siis köydellä jota kiipeäjä kuljettaa itse mukanaan ja kiinnittää mennessään lenkkeihin. Sen avulla on mahdollista kiivetä katossa ja tehdä kaikkia muita älyttömyyksiä. Taito ja ennenkaikkia itseluottamus olivat hieman hukassa, mutta kaipa ne tästä palaavat. Tulin ikävän tietoiseksi siitä, että jos Unto todellakin katoaa vuodeksi Englantiin, ei minulla ole ketään jonka kanssa harrastaisin tuota nimenomaista huvittelua, se kun vaatii kurssin käymisen.
Tietysti voisin etsiä jostain yksinäisen hieman edistyneemmän seinäkiipeilijän ja alkaa juosta seinällä hänen kanssaan, mutta ajatus ei oikein houkuta. Edelleen kaikki urheiluun vähänkin viittaava on minulle valtavan vaikeaa henkisesti - varmaan traumoja peruskoulusta - ja oikeastaan siedän minkäänlaista liikuntaa vain yksin tai hyvien tuttujen seurassa. Koen muuten herkästi olevani väärässä paikassa ja minulle tulee vahva halu painella tieheni.
Illalla Taika saapui käymään Merihaassa, ja jutteli pitkään minun ja JD:n kanssa. Puhelimme niitä näitä, ja Taika uhkasi näyttäytyä toistekin matalassa majassamme. Kai hän sitten oli kaivannut meidän solvauksiamme ollessaan Walesissa. Ihmekös tuo, ei vastaavaa inhottavuutta muualta helposti löydä.
Keskiviikko, 20.6. 2001
Päivän sää: Järjettömän kuuma ja painostava ilma, jota edes sade ei tuntunut lainkaan viilentävän
Olin kirjastossa etsimässä pelimateriaalia kun sain yhtäkkiä puhelun rfxniltä. Kävi ilmi, että hänkin oli sekaantunut ATTAC:n toimintaan ja tarjonnut organisaatiolle visuaalisen suunnittelun taitojaan. Järjestön www-sivuista oli jonkinlainen vastuu lankeamassa minulle, mutta oikein mielelläni annoin kaiken ulkoasuun ja sijoitteluun liittyvän jollekulle, joka ihan oikeasti ymmärtää sellaisten päälle.
Päätimme tavata Cosmicissa vielä samana päivänä ja neuvotella projektista. CCC on selvästi Turun ainoa mainitsemisen arvoinen paikka, koska siellä törmäsin ensimmäiseksi Mikeen ja myöhemmin paikallisen ATTAC:n sihteeriin. WWW-projekti potkaistiin liikkeelle, ja samalla vaihdoin kuulumisia rfxnin kanssa viimeisistä kolmesta tai neljästä vuodesta. Olimme jokseenkin samalla aaltopituudella, mitä voisi pitää yllättävänäkin - me emme olleet oikeastaan puhuneet pidempään yli viiteen vuoteen, ja tuskin nähneetkään toisiamme viimeiseen kahteen.
Torstai, 21.6. 2001
Päivän sitaatti: "Mike pisti vaatteet päälle." - "Se tarkoittaa varmaan, että bileet on ohi."
Viimeinen työpäivä ennen juhannusta. Tuli harrastettua veltohkoa kiipeilyä, larpkahvilassa istumista (järkytyksekseni huomasin, että osaan edelleen Dungeons & Dragonsin hahmonluonnin ulkoa, samoin kuin valtavan kasan ko. pelin hämärämpiä sääntöjä) ja lopulta saunomista. Saunomisen lomassa puhuttiin päättömiä mm. pakanaverkon postituslistasta, numerologiasta ja goottiseksistä hautausmaalla. Ilta venyi pitkäksi ja hysteerisyys oli sen mukaista. Nukkumaan selvisin vasta kahden aikoihin.
Juhannus, 22-24.6. 2001
Ajankohdan nostalgia: Half-Life
Tuli sitten keskikesän juhla, se vuoden virallisista biletyspäivistä josta en koskaan ole tuntunut saavan minkäänlaista otetta. Tälläkin kertaa vietin aikaani lusmuilemalla keijubileissä, katsomalla televisiota ja testipelaamalla Mikin Magukseen kirjoittamaa skenaariota. Elämättömän nörttikesänviettoni kruunasin takaisin kotiin päästyäni pelaamalla Half-Life: Blue Shiftin läpi yhdellä istumalla, mikä ei kummallisia ponnistuksia kyllä vaatinut.
Vaikka nämä puuhailut (etenkin roolipelaaminen) aivan mukavia ovatkin, olisi kesää voinut riehakkaamminkin juhlia. Mökillä toisten ryyppäämisen katseleminen ei tosin viehätä, joten varmaan pitää ensi vuodeksi kehittää jotain aivan alternatiivista ajanvietettä. Ehkä etsiydyn joihinkin wiccalais-gaialaisiin läpipakanallisiin kemuihin tanssimaan alastomana.
Maanantai, 25.6. 2001
Päivän käänne: Kotikommuunin asukkikokoonpano tulee muuttumaan
Muuttopaniikki kiihtyi töissä entisestään. Tämä on hyvä asia, koska tila, jossa yliopiston atk-keskus nykyään majailee on vanha ja todella huonosti ilmastoitu. Kesällä työhuoneissa on saada lämpöhalvauksen eikä edes ikkunan avaaminen tunnu aikaansaavan riittävää tuuletusta.
Iltapäivästä Hane kertoi mulle ja JD:lle aikeestaan muuttaa yhteen Katriinan kanssa, ja siis ulos Merihaasta. Hän oli ehtinyt jo jonkin verran tästä ennakkovaroittaakin, joten ilmoitus ei heittänyt meitä täysin pois tasapainosta. Ainoa ongelma oli ajoitus: JD oli juuri lähdössä Yhdysvaltoihin kahdeksi kuukaudeksi, ja vuokrasopimusten allekirjoitteleminen sinä aikana tulisi olemaan vaikeaa. Uusi vuokralainenkin täytyisi luultavasti löytää - kahdelle hengelle Merihaan kustannukset ovat aika rankat.
Keskiviikko, 27.6. 2001
Päivän komiikka: Taika lainasi yliopiston kirjastosta valehtelematta viisikymmentä kirjaa graduaan varten.
Neuvoteltuani edellispäivänä JD:n ja Hanen kanssa ja vaihdeltuani muutamia maileja Miken kanssa olimme enemmän tai vähemmän lopullisesti tulleet siihen tulokseen, että taiteilija Pohjola kutsuttaisiin Hanen tilalle jakamaan Merihaan ylellisyysasuntoa kanssamme. Mike otti kutsun vastaan, ja keskiviikkoiltana juttelimme yhteisen tulevaisuutemme yksityiskohdista.
Hane oli löytänyt keskustasta sopivan asunnon ja omaan tuttuun tyyliinsä tahtoi muuttaa siltä istumalta. En muista koskaan tunteneeni ketään, joka saisi minut tuntemaan itseni kärsivälliseksi, mutta Haneen verrattuna olen kyllä hidasliikkeinen ja harkitseva ihminen.
JD oli juuri lähtenyt kohti Yhdysvaltoja, joten hän ei ehtinyt osallistua keskusteluun, mutta oikeastaan olennaisimmat osat oli käyty jo läpi. Jäljellä oli enimmäkseen numeroiden pyörittelyä sekä käytännön seikkojen viilaamista. Puuhailimme detaljien parissa varsin myöhään, ja annoin Mikelle paikan vara-avaimen.
Näyttää kovasti siltä, että saan asua kohtalaisen osan ensi kuuta Merihaassa aivan yksikseni - Hane katoaa heti kun pystyy, ja Mike ei varmaankaan kunnolla muuta sisään ennen elokuun alkua. Jännä ajatus, voin järjestää kaikenlaisia irstaita orgioita olohuoneessa ja vaikka vetää kotonani livepelejä jos tahdon. Ja minähän tahdon.
Torstai, 28.6. 2001
Päivän johan-tätä-oli-odotettukin: Työsopimus, voimassa toistaiseksi.
Vihdoin ja viimein, noin neljää kuukautta myöhemmin kuin alunperin suunniteltiin, sain tänään eteeni ensimmäisen oikeasti allekirjoitettavan työsopimuksen. Yhtä nimenkirjoitusta myöhemmin minulla oli työ, jota voisin halutessani tehdä seuraavat 36 vuotta. Kunhan Turun yliopisto ei räjähdä kappaleiksi, on tulevaisuus ns. turvattu. Tavallisen kieroutunutta: monet tuttavat vain saavat potkuja töistään ja kokevat uusmediabisneksen romahduksen henkilökohtaisesti, ja minä täällä Kehä kolmosen takaisella syrjäseudulla onnistun nappaamaan itselleni ikijobin ailahtelevalta IT-alalta, ilman tutkintoa.
Tuntui kummalliselta, ristiriitaiseltakin. Olin usein kuvitellut, etten kaipaa mitään varsinaista uraa, ja tavallaan sellaiselta tuntuu edelleen. Mutta toisaalta, ei vakituinen työ ole mikään kahle, vaan pääasiassahan se vaun tarkoittaa, että pallo on nyt pysyvästi minulla. Olen työssä täällä niin kauan kun minä tahdon, eikä mikään pieni budjetin heilahdus enää heitä minua pois. Ja jos jossain pitää työskennellä, kuuluu yliopisto varmaan mieluisimpiin valintoihini. Sivistyksen vaalija ja puolueeton tiede ja kaikkea sen sellaista.
Silti. Kasvoinko juuri aikuiseksi? Pelottavaa.