Heinäkuu 2001: Kommuunielämää täällä ja muualla
Tiistai, 3.7. 2001
Päivän puuha: Vimmattu pakkaaminen
Heinäkuu saapui. Tuli aivan järjettömän kuuma ja jatkuvasti väsyttää. Kesälomaan on silti vielä melkein kuukausi, eikä lomaa ole kuin kolme viikkoa. Ehkä olisi sittenkin pitänyt viis veisata lomarahoista ja pitää vaan kuusiviikkoinen kesäloma kuten viime vuonnakin... mutta siihen ei ole oikein kunnolla aikaa.
Kävin Miken kanssa allekirjoittamassa vuokrasopimuksen Merihaan uudesta asukaskokoonpanosta. Olin huvittunut koko asian ilmeisestä väistämättömyydestä: jokin osa minusta oli jo pitkään tiennyt, että päädyn vielä asumaan yhteen Miken kanssa. (Toinen muka ennustajanlahjoja omistava osa väittää, että tulen päätymään asumaan yhteen Miken ja Kissan kanssa vielä jonakin päivänä...) Vuokrasopimuksen muuttaminen sujui aivan hämmentävän mutkattomasti, ja vuokranantajan edustaja jopa antoi meille luvan tapetoida asunto uudestaan jos haluaisimme.
Töissä urakoimme vanhan työhuoneen tyhjentämisen parissa. Uusi työhuone näyttää upealta - kävin vilkaisemassa sitä eilen, ja totesin sen paitsi tilavaksi, myös riittävästi yksityisyyttä tarjoavaksi (kunhan hyllyt saapuvat). Toivottavasti tuolissa on niin hyvä nukkua kuin miltä vaikuttaa...
Torstai, 5.7. 2001
Päivän elementti: Vesi
Konehuoneemme muuton takia verkko oli tänään poissa käytöstä, ja sen johdosta ei minullakaan paljoa töitä ollut. Tiedotuskin oli pelannut yli odotusten, eikä katkos tuntunut tulevan kenellekään yllätyksenä.
Varhain töistä lähdettyäni löysin lukitsemattomana oven, joka johti parin yliopistorakennuksen välissä olevaan maanalaiseen tilaan. Olin ollut tietoinen tämän tilan olemassaolosta jo kauan, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin omin silmin vilkaisemaan sitä. Hämmästyttävän tunnelmallinen paikka, harmi ettei Turussa useamman yliopiston rakennuksen välillä ole vastaavia kulkuteitä.
Ulkona vallitseva roihuava helle vaati uimaan menemistä. Kissa raahasi minut jonnekin meriuimarannalle, jossa vesi oli jopa miellyttävän lämmintä. Polskimme siellä jonkun tunnin, ja kiipesimme viereiselle kalliolle, hankalaa ja hauskaa. Antakaa minulle rauhallinen ranta, vieressä olisi jyrkkä ja korkea kallio jonka alapuolella olisi syvää vettä johon voisi rauhassa pudota kiivetessään, niin olisin kesäisessä taivaassa.
Uinnin jälkeen käväisimme vielä larpkahvilassakin, jossa pelailimme omituista neljän hengen taktiikkapeliä nimeltään Alcatraz. Tavallaan kiva idea: pelissä oli tuskin lainkaan satunnaiselementtiä, mikä todella teki siitä tuntumaltaan yksinkertaisen "neljän hengen shakin". Jotain vastaavanlaista olisi jännittävää kokeilla suuremmalla keskittymisellä ja monimutkaisuudella.
Perjantai, 6.7. 2001
Päivän pöhkö idea: Hyppykeppipoliisi
Älytön helle jatkui yön ylitse. Nukuin levottomasti ja sekavasti, ja herätessäni oli aivan hirvittävän kuuma. Tällaisesta ilmastosta tulee elävästi mieleen Yön ritarin paluu; ainoa ongelma öisessä supersankarissa näillä leveysasteilla olisi, että yöllä ei oikeastaan ole lainkaan pimeää ja Batman on paljon vähemmän eeppinen päivänvalossa.
Töissä olin vaihteeksi hurjan hyödyllinen ja suunnittelin kaikenlaista jännittävää, kuten asiakaspalvelujärjestelmämme järkeistämistä. Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen ikuisuusprojekti jota jokainen minun asemassani ollut on joskus yrittänyt, mutta kun kerran toinen ikuisuusprojektimme uusiin tiloihin muuttaminenkin on jo saatu toteutumaan, niin ehkä tätäkin voisi ajaa eteenpäin.
Iltapäivästä olisi ollut tilaisuus lähteä stadiin juhlimaan, mutta olisin joutunut ampaisemaan liikkeelle valtavalla kiireellä suoraan töistä, enkä millään jaksanut lähteä junaan paistumaan. Ennemmin lähdin taas uiskentelemaan Kissan, Tainan ja Jepen kanssa. Merivesi oli edelleen vastustamattoman lämmintä, eivätkä edes kaljoittelevat ääliöteinit onnistuneet pilaamaan riemuamme. Materialismin huumassa päätin, että ensi tilaisuuden tullen ostan itselleni samanlaisen kuplavolkkarin kokoisen puhallettavan miekkavalaan kuin yhdellä rannalla olevalla pennulla oli. Valtava kylpylelu takuulla nostaisi entisestään rannalla leikkimisen laatua.
Uimisen jälkeen sain suostuteltua Kissan pelauttamaan minulle Original Siniä. Peli jatkui ahdistavana ja huumehöyryisenä - oli kuin olisi pelannut Unelmien sielunmessun roolipeliversiota. Auts.
Lauantai, 7.7. 2001
Päivän sarjakuva: Daredevilin Kiirastuli
Näin reippaita ja ykisityiskohtaisia unia seinäkiipeilystä, tunkeutumisesta ja jackiechan-henkisestä hiiviskelystä. Hienona kontrastina unilleni heräsin varsin pahaan oloon, ikään kuin olisin onnistunut saamaan auringonpistoksen eilen. Aluksi en tietenkään sekavalta ololtani tajunnut epäillä moista, vaan keksin pistämättömällä logiikalla, että pahoinvointi oli tarttunut minuun eilisestä pelihahmostani. Ajatus oli aika jännä.
Lähdin melko aikaisin rautatieasemalle päästäkseni Helsinkiin. Jori pelautti pitkästä aikaa Sub Rosaa, ja eilisen jälkeen halu roolipelata lisää oli kova. Vaihteeksi oli myös mukavaa päästä pelaamaan kylmää ja harkitsevaa hahmoa, jolla ei ollut ongelmia oman pienen elämänsä kanssa.
Saimme pelattua melko pitkän session, ja päätimme illan katsomalla Rautajätin, joka oli vallan sympaattinen elokuva.
Sunnuntai, 8.7. 2001
Päivän kielikuva: Pilkulle siveysvyö
Synti-kommuunissa majailu näytti aamulla huonot puolensa, kun kadun toisella puolella oleva kirkko ryhtyi aamukymmeneltä kumistamaan kellojaan uskollisten iloksi ja meidän myöhään valvoneiden suureksi harmiksi. On sitä mukavamminkin herätty kuin jumalattoman äänekkääseen mekastukseen joka tiedottaa, että vieressä myydään katuvaisille sieluille pelastusta. Mikä tahansa muu pulju, joka yrittäisi tuollaista sunnuntaiaamuna lentäisi varmaan raastupaan, mutta valtionkirkkomme saa häiritä ketä tahansa möykällään tuohon aikaan. Perkele vieköön koko lafkan.
Tapojeni vastaisesti onnistuin myöhästymään puoleltapäivin Turkuun lähtevästä junasta, joten päätin käväistä vilkaisemassa Lissua. Hänellä oli uusi uljas asunto keskustassa, ja vietin pari tuntia siellä puhellen tietokonepeleistä ja ihmissuhteista.
Kotiinpäin selvittyäni kuumuus oli viedä minulta tajun ja ainoa järkevä asia mitä saatoin tehdä oli lähteä uimaan. Kissa tuli mukaan, ja myöhemmin rannalle ilmestyivät myös Mike sekä Jaakko. Vesileikkien aikana tuli huomattua sekin seikka, että vähän kauempana varsinaisesta biitsistä oli kallioita joiden alla oleva vesi oli riittävän syvää sukeltamiseen. Tein alustavia tutkimuksia kalliolta hyppimistä silmälläpitäen, mutta vaikka syvyys tuntuikin hyvältä, en lähtenyt vielä koettamaan onneani kivikon kanssa.
Taas kirosin kesälomani ajankohtaa. Tällaisilla helteillä olen tietysti arkipäivät töissä, mutta jahka elokuu saapuu ja lomani alkaa, saadaan varmasti räntää ja pakkasta. Kun ilma alkoi viiletä (noin kahdeksan aikaan), lähdimme pois. Söimme, puhuimme yhteiskuntatieteellisiä ja uskonnollisia outouksia, sekä vertailimme kommuuniasumiskokemuksia. Jaakko ja Mike päättivät vielä katsella elokuvia, mutta aikaisen aamuherätyksen uhka ajoi minut petiin ennen puoltayötä.
Maanantai, 9.7. 2001
Päivän piina: Kantapää naarmuuntui verille kalliota vasten, sandaalit hiertävät sitä, tuntuu inhottavalta
Töitä. Uintia. Seksiä. Tavallinen kesäpäivä?
Tiistai, 10.7. 2001
Päivän kappale: Arafel's Lament
Vihdoin viimein helteet loppuivat ja saimme sadetta. Silti työhuoneessa oli kuuma. Muuttoaikataulukin lyötiin lukkoon - torstai on viimeinen työpäivä vanhassaa kolossa. Hip hip hurraa.
En jaksanut lähteä uimaan enkä kiipeämään töiden jälkeen, viimeisen viikon fyysisyys oli vienyt voimat aika perusteellisesti. Menin kotiin siivoamaan ja lukemaan, ja nukahdin olohuoneen sohvalle.
Herääminen oli jännä kokemus - kello oli vasta vähän vaille kuusi ja oli täysin valoisaa, mutta olin jotenkin ehtinyt unohtaa täydellisesti missä olin. Merihaan olohuone näytti täysin vieraalta ja käytin ainakin puoli minuuttia pähkäillen missä olin ja mikä vuosi oli. Jännää.
Tunsin kaipaavani aivotonta viihdettä, mutta Kinopalatsin korkeat hinnat tuhosivat aikomukset käydä katsomassa Muumion paluu. Niin jäin kotiin kuuntelemaan musiikkia. Merihaka oli täysin tyhjä, joten innostuin pitkästä aikaa laulamaan. Luultavasti filk-tulkintani olisivat kuulostaneet aivan kamalilta kenen tahansa muun mielestä, mutta silti minusta oli valtavan kivaa yrittää laulaa melodisesti ja ääneen jotakin, johon ääniala jopa melkein sopi.
Pelinkirjoittaminen ei sitä vastoin edennyt yhtään, ja illan luovempi panos jäi Kissalle puhelimitse annettuihin asiantuntijalausuntoihin tietotekniikasta ja ryhmäpelidynamiikasta.
Keskiviikko, 11.7. 2001
Päivän raamatullinen kokemus: Vedenpaisumus
Keskellä yötä ulkona alkoi aivan oikea sade. Heräsin sen ääneen kolmen aikaan, ja hylkäsin ajatuksen lähteä ulos tanssimaan alastomana. Käänsin kylkeä ja jatkoin uniani.
Tuntia myöhemmin heräsin tunteeseen, että jokin oli vialla. Tajusin, että pisaroiden ääni kuului lähempää kuin pitäisi. Ja kas kummaa, vuoteeni vieressä olevasta verholistasta putoili vettä ämpäriin, jonka olin sattumalta jättänyt sen alle. (Ha. Ennaltanäkemiskykyni hyppäävät jälleen esiin!)
Ensin kuvittelin, että avoimesta ikkunastani keräytyi jollain merkillisellä tavalla kosteutta verholistaan, mutta siinä ei ollut mitään järkeä. Pian ilmeni, että vika oli muualla. Huoneeni katossa oli vuoto, josta putoili vesipisaroita säännöllisesti, enemmän kuin tavallisesta tippuvasta hanasta. Laitoin ämpärin alle vielä pyyheliinan ja päätin aamulla selvittää tarkemmin, missä oikein oli vika.
Seuraava pisara putosi päähäni kun olin käynyt makuulle. Ällistyneenä nousin ylös ja sytytin valot. Ja kas perkelettä: katto vuoti toisestakin kohdasta, juuri siitä jossa nukkuessani tavallisesti säilytän päätäni.
Tämä alkoi jo olla naurettavaa. Nopea tarkistuskäynti talon ullakolla vahvisti epäilykseni: vintillä oli varsinainen vedenpaisumus, juuri minun huoneeni päällä. Ulkokatosta tuli vettä läpi selvinä noroina. Huoneeni yläpuolinen välikatto oli luultavasti imenyt typerät määrät vettä ja oli varmaan läpeensä homeessa.
Harkitsin mahdollisuutta laittaa ylös ämpäreitä ja muita astioita, mutta totesin sen turhaksi. Vesi oli jo tunkeutunut minun huoneeni kattoon, ja tipahtelisi sieltä läpi yön, vaikka suuremman määrän keräytyminen estettäisiinkin. Sotku näytti myös sen verran suurelta, etten tahtonut puuttua siihen millään tavalla. Töitä talkkarille tai isännöitsijälle tai mikä eläin se nyt sitten olisikin.
Suoritin vahinkokontrollia ja korjauksia, ja totesin, ettei tasainen tip-tip-tip -ääni oikein edistänyt nukkumista. Siirryin JD:n huoneeseen nukkumaan siksi vähäksi aikaa mitä vielä ehtisin. Aivan liian pian herätyskello hätisteli minut ylös.
Olin aivan kirotun väsynyt - viikonlopusta alkaen yöunet ovat olleet tosi lyhyitä - mutta töistä ei oikein voinut olla poissakaan. Sentään aamulla ei enää satanut, eivätkä astiat olleet aivan ehtineet täyttyä yön aikana. Töissä oli myös riittävän vilkasta pitämään minut hereillä. Puolenpäivän aikaan kävin talonmiehen sijaisen kanssa vilkaisemassa vaurioita ja neuvottelemassa toimenpiteistä. Saattaapa olla, että huoneeni katto pitää repiä auki korjauksia varten.
Päivänvalossa suhtautumiseni tilanteeseen oli lähinnä huvittunut - minulle tulisi ihan oma luukku ullakolle, ainakin vähäksi aikaa. Ämpärit olivat pelastaneet parketin vahingolta, ja remontit ovat jostain syystä aina saaneet minut vain hyvälle tuulelle (niin kauan kun en joudu itse niitä tekemään).
Vähäisestä yöunesta johtuen olin töiden jälkeen aivan naatti. Jaksoin juuri ja juuri käydä katsomassa uuden työtilamme konehuonetta (joka oli hieno ja scifiääniefekteillä varustettu) sekä erästä pelipaikkaa (joka oli vähän pieni mutta tunnelmallinen). Yritin mennä nukkumaan aikaisin, mutta minut värvättiin tutkimaan San Franciscon maantiedettä sekä yliopistoja peliprojektia varten. Sentään sain nukahdettua ennen puoltayötä.
Torstai, 12.7. 2001
Päivän Suuri Juttu: Muuttopäivä
Vihdoin ja viimein - työpaikan muutto! Edes minut aamulla herättävä öisestä sateesta kertova tip-tip-tip ei pilannut hyvää tuultani. Nousin energisesti jo seitsemältä lähteäkseni töihin viimeistelemään pakkaamistani.
Olennaisin osa omaa työtäni tuntui olevan muuttolaatikoiden vartiointi niiden ollessa siirtymässä vanhasta tilasta autoon. Ammattimuuttajien työn katseleminen sai minut vakaasti harkitsemaan sellaisten käyttämistä ensi kerralla kun itse vaihdan paikkaa.
Muutto sujui ilman suurempia välikohtauksia, ja jäin työajan päättymisen jälkeen vielä purkamaan pakkauksia. Illalla käväisin vielä larp-kahvilassa osallistumassa loistavan häiriintyneen peli-idean pompotteluun. On sääli, että livepelien kirjoittaminen on niin matalan hyötysuhteen hommaa, hyviä ideoita kun tuntuu tulevan paljon.
Perjantai, 13.7. 2001
Päivän olento: Androidi
Huolimatta sadekuuroista kattoni ei aamulla ollut vuotanut. Mittasin uuden työmatkani, ja totesin selviäväni Merihaasta työhuoneeseeni kahdeksassa minuutissa. Taas ovat etäisyydet lyhentyneet.
Uuteen ympätistöön totutteleminen sai työpäivän kulumaan nopeasti. Joitakin käyttäjiäkin eksyi jo uudelle palvelutiskillemme, ja tuöhuoneeseen tuodut lisäkaapit loivat yksityisyyttä ja omaa rauhaa asukeille. Kaikki eivät tästä pitäneet - työpisteet alkoivat saada eriöhelvetin piirteitä - mutta minulle yksityisyys kyllä kelpasi.
Päästyäni takaisin kotiin aloin valmistautua pelinjohtamiseen. Heikki oli käymässä kaupungissa, ja kuten on tapanani ollut, aioin pelauttaa hänelle ja Kaisalle jatkoa heidän FBI-agenttiensa edesottamuksille.
Fedien tarinan pelauttaminen on aina hieman onnenkauppaa, koska en ole mikään poliisitoiminnan asiantuntija ja koska tavoitteeni on pitää tämä nimenomainen peli tempoltaan ja tuntumaltaan edes jossain määrin todentuntuisena, ja oikea poliisityö on aika ikävystyttävää. Tällä kertaa peli sujui oikein sulavasti ja hyvin. Pelasimme myöhään yöhön ja päätimme jatkaa seuraavana päivänä.
Lauantai, 14.7. 2001
Päivän peliteema: Petos
Yöllä satoi, ja aikaisin aamulla sade hääti minut ja Kissan muualle nukkumaan. Laitoin sankoja huoneeni lattialle, ja havaitsin vuotojen olevan pahempia kuin aiemmin. Hienoinen harmistus talonmiehemme aktiivisuutta kohtaan heräsi - ei tuon korjaaminen edes jollain väliaikaisratkaisulla voi niin työlästä olla.
Iltapäivästä pelaaminen jatkui synkän piiritystilanteen merkeissä, eli jotakuinkin siitä mihin se eilen oli jäänytkin. Olimme yhä kaikki hyvässä vedossa, ja vaikka ensin näytti siltä, että peli pitäisi katkaista Heikin poislähtöön, hän päätyikin junaongelmien vuoksi jäämään vielä kaupunkiin. Niinpä kävimme saunassa ja jatkoimme pelaamista piirityksen loppuun asti.
Pitkästä aikaa sain pelautettua jotakin, jonka koin todella hyväksi ja mukaansatempaavaksi. Piiritystarina oli monipuolinen ja ahdistavakin tapahtumasarja, joka sisälsi paitsi taktiikkaa ja (ainakin minusta) uskottavalta tuntuvaa poliisityötä, myös politiikkaa, vaikeita päätöksiä ja eettisiä sekä emotionaalisia ristiriitatilanteita. Loppuratkaisukin oli liittovaltion erikoisagenteille kutkuttavan raadollinen.
Lopetimme aamukolmelta väsyneinä mutta onnellisina, ja painuimme suoraan nukkumaan.
Sunnuntai, 15.7. 2001
Päivän rentous: Ei sunnuntaistressiä
Pelimaratonia seurannut päivä koostui hiljaisesta toipumisesta. Miltei 20 tuntia korkeatasoista ja korkean intensiivisyystason pelaamista kahdessa vuorokaudessa jätti jälkeen oikein tyytyväisen olon, ja ensi viikolla olisi luvassa lisää samanlaista. Niinpä sunnuntaina en kokenutkaan lainkaan normaalia toimettomuustuskaani, ja vain lojuin, puhelin Kissan kanssa, laadin taustamusiikkilistoja joihinkin peleihin ja pesin pyykkiä.
Maanantai, 16.7. 2001
Päivän havainto: Järkevä työskentelykyky on palannut
Pitkäaikainen puuro, joka päätä vaivasi työnteon suhteen tuntuu vihdoin hellittäneen ja ongelmanratkaonnasta on taas ote. Kun perusasiat ovat kunnossa, ympärillä on aiempaa rauhallisempi työtila (jossa voin - riemujen riemu! - soittaa musiikkia häiritsemättä muita liian pahasti) ja olo ei ole enää toivottoman väliaikainen, ovat kaikki kohti tulevat vastoinkäymiset vain ratkottavia pulmia.
Toisaalta, työhuoneessa on aivan järjettömän kylmä, tuskin edes viittätoista astetta lämpöä. Tämä häiritsee minua vähemmän kuin edellisen paikan kolmenkymmenen asteen hellelukemat, ja on enemmän piristävä kuin väsyttävä vaikutus. Silti, saisi termostaatti tulla kuntoon ennenkuin vilustun.
Alkuperäinen suunnitelma illalle oli mennä katsomaan Muumion paluu, mutta onneksi tämä kariutui ja tilalle tuli vieläpä peli. Jori oli ilmestynyt kaupunkiin, ja Kaisa vikkelänä ihmisenä sai kasaan Original Sin -pelisession. Vastapainoksi edellisten pelikertojen synkistelylle tämä episodi oli lämmin ja pörröinen, täynnä todella pöhköjä ihmissuhdekoukeroita ja kummallista huumoria. Silti pelikokemus oli taas hurjan korkeatasoinen ja intensiivinen. Tästä on tulossa oikein hyvä viikko.
Tiistai, 17.7. 2001
Päivän toivomus: Tulisipa joskus nukuttua
Jokainen tietää, että edellisen illan kännäämisestä seuraa helvetinmoinen morgen efter, mutta harvemmin puhutaan edellisillan roolipelisessiota seuraavasta kankkusesta. Nyt kuitenkin paljastan, että tämäkin hirviö on todellinen, ainakin jos peli jatkui aamukolmeen ja seuraavana päivänä on oltava työssä kahdeksalta.
Pelatessani minulla oli niin hauskaa, että päätin olla kiinnittämättä lainkaan huomiota pieneen järjen ääneen sisälläni, joka yritti muistuttaa minua työnteon velvollisuuksista. Tiistaiaamuna maksoin hinnan hauskanpidostani kun herätyskello mölysi minut tajuihini vain neljän tunnin unen jälkeen. Väsymys aiheutti suorastaan fyysistä pahoinvointia, eikä into työhön lähtemiseen ollut korkealla. Voitin epätoivoni vain lupaamalla itselleni, että lähtisin takaisin kotiin nukkumaan puolenpäivän aikoihin, ja olisin sillä tavoin virkeä ennen iltapäivän Kulthea-peliä.
Kuten minut tuntevat hyvin tietävät, olen inhottava ja epäluotettava nilkki, enkä pidä lupauksiani, en edes itselleni. Niinpä en lähtenytkään kotiin kello kaksitoista kun töissä oli kiireistä ja kiinnostavaa. Pidin itseni käynnissä kaakaokahvilla (näköjään melkein mistä tahansa tulee hyvää kun siihen lisää vähän kaakaojauhetta) pelin alkuun asti.
Gestaltissa yritin pitää kofeiinisysteemini veripitoisuutta matalana juomalla koukkua, mutta energiatasoni alkoi olla jo vaarallisen alhaalla, ja vähän ennen yhdeksää ilmoitin tarpeestani lähteä kotiin nukkumaan. Huolimatta älyttömästä väsymyksestä en saanut unta niin helposti kuin olisin toivonut; lisäksi käpälääni soitti jatkuvasti puhelimensa Helsinkiin unohtanutta Joria etsiskeleviä ihmisiä jotka uskoivat hänen olevan minun luonani. Oliko elämä ennen kännyköitä todella tuollaista vai onko meistä kaikista vain tullut kärsimättömiä niiden vuoksi?
Keskiviikko, 18.7. 2001
Päivän tapahtuma: Vihdon ja viimein - kommuunipeli alkaa
Eipä ollut erityisen virkeä olo tänäkään aamuna. Jos vanhemmat ihmiset tarvitsevat vähemmän unta, tahdon olla kahdeksankymmenvuotias ja nopeasti.
Nopeatempoisen työpäivän jälkeen Kissan kommuunipeli lähti käyntiin. Pelin (ja kommuunin, josta se kertoo) nimeksi tuli Cliché, vallan oiva nimi itse asiassa. Kuten odotinkin, pelisessio oli reipas ja hauska, ja päättyi vasta aamukolmelta (Jori ja Mike keksivät käydä välissä katsomassa Tomb Raiderin, mikä ilmeisesti oli joka suhteessa virhesiirto). Ulkona raivonnut sade ja ukonilma toisaalta menivät enimmäkseen hukkaan, koska pelin tunnelma ei juuri moisia kauhuleffaefektejä vaatinut.
Torstai, 19.7. 2001
Päivän tekniikkalelu: 17 tuuman litteä näyttö
Kerrankin olin ajatellut nenääni pidemmälle, ja ilmoittanut etukäteen tulevani töihin vasta kahdeksitoista peliä seuraavana päivänä. Sain aivan oikean yöunen, joka tuntui viikon ensimmäiseltä.
Aamulla panin merkille Merihaan kaoottisen tilan. Viisi päivää melkein nonstop-pelaamista on jättänyt jälkensä kotiini, enkä ole ehtinyt oikeastaan yhdenkään pelisession päättyessä siivota kunnolla. Tällainen meno ei voisi jatkua; vaikka JD olikin Dubyalandissa ja Hane muuttanut pois (tietokonetta lukuunottamatta - hän ei varmaan tahtonut irrottaa sitä kiinteästä linjasta ennenkuin saa omaan uuteen kotiinsa sellaisen), en tahdo asua missään täydellisessä sikolätissä. Pitäisi varata joku lähipäivistä aivan täysipäiväiseen siivoamiseen, nyt kun katostakaan ei tunnu enää tippuvan vettä.
Käväisin taas kiipeilemässä, ja vaikka olo olikin aika voimaton, selvisin ylös ainakin yhden aiemmin kokemattoman reitin. Larpkahvilassa ei ollut juuri ketään ja minua väsytti mielettömästi, joten menin varhain kotiin ja annoin tajuni sammua.
Perjantai, 20.7. 2001
Päivän murhe: Kesä taisi sitten loppua
Selittämätön väsymys jatkui vielä aamullakin, mutta nyt siihen alkoi ryömiä mukaan lieviä flunssan oireita. Jos tästä päivästä olisi tullut lämmin, olisin kai mennyt uimaan, mutta sää oli viileä ja työhuoneeni vielä viileämpi. Onneksi eräästä komerosta löytyi pitkähihainen paita - ilman sitä olisin varmaan jäätynyt kalikaksi. Kumma kyllä, lämpömittarin mukaan huoneessa on 19 astetta, tuntuu paljon vähemmältä.
Iltapäivästä heittäydyin julman piratismin pauloihin, kun onnistuin paikantamaan webistä Roger Zelaznyn Amber-kirjat. Olin ehtinyt aiemmin tutustua niihin vain pinnallisesti ja jo jonkin aikaa haeskellut tilaisuutta lukea niitä lisää.
Illalla olivat Unton läksiäiset. Oloni oli kuitenkin epäsosiaalinen, enkä oikein tahtonut olla ihmisten seurassa. Yleinen käytäntö on, että oman epäsosiaalisuuden ei pidä antaa käydä sosiaalisten velvoitteiden edelle, mutta en ole tätä käytäntöä koskaan noudattanut. Keskityin sen sijaan vähentämään kaaosta Merihaassa, ja käytin energiani siivoamiseen. Kun voimani loppuivat, kävin Kissan kanssa saunassa, ja menin sitten nukkumaan.
Lauantai, 21.7. 2001
Päivän löytö: Yhdestoista sefira
Hane muutti tänään pois, ja jätti minulle yhdet ylimääräiset sähköurut. Niihin ei valitettavasti löytynyt heti muuntajaa, joten en päässyt kiusaamaan Kissaa ja Tainaa soittelullani.
Huoneeni siivoamista lukuunottamatta koko päivän aikana ei tainnut tulla tehtyä mitään järkevää - seikkailimme vain netissä pelikampanjoihin liittyvän tutkimusretkeilyn parissa. Löysimme kaikenlaista hämmästyttävää, joka epäilemättä tulee hyppimään pelaajiemme silmille minun ja Kissan peleissä.
Sunnuntai, 22.7. 2001
Päivän pohdinta: Mielenosoittajan oikeudet ja velvollisuudet
Piirtelyn, peleistä puhelemisen ja uimisen jälkeen Mike pistäytyi Merihaassa näytelmänsä ensi-illasta. Puhelimme kotimme maalaamisesta ja sisustamisesta, ja jossain vaiheess Mike kertoi myös mielenosoituksesta, johon oli Helsingissä osallistunut. Kyseessä oli ollut myötätuntomielenosoitus Genovan tapahtumien johdosta (joista en uutispimentoisena ollut onnistunut juuri edes kuulemaan ennen tätä, häpeän myöntää). Päädyin lukemaan kuvauksia tapahtumista, ja järkytyin taas.
Me elämme todella kieroutuneessa maailmassa. Mikä henkilökohtaisesti tärkeämpää, ottaa päähän että juuri minä en ole tekemässä yhtään mitään parantaakseni asioita. Kuten tapani on, eksyin hieman teoreettisille raiteille luettuani kuvauksia poliisien ja aktivistien yhteenotoista ja jäin miettimään, mikä on oikea tapa toimia jos joutuu viranomaisten väkivallan kohteeksi. En usko, että itse pystyisin istumaan aloillani ja ottamaan pamppua - totta puhuen ajatuskin väkivallattomasta vastarinnasta saa sappeni kiehumaan.
Minä en ole mikään numero, minä en ole tilasto, minä en luovuta elämääni vain koska joku on sen minulta oikeudettomasti riistämässä. Toisaalta, missä tahansa yksittäisessä väkivaltaisessa yhteenotossa viranomainen voittaa aina. Yksilölle on mahdollista paeta poliisin verkosta, mutta yksi väkivalloin itseään puolustava ihminen, joka vain pitää kiinni perusoikeuksistaan eikä suostu tulemaan hakatuksi tai tapetuksi on riittävä muuttamaan poliisin perusteettoman väkivallan "aiheelliseksi itsepuolustukseksi" jota ei kai voi edes virkavallalta evätä. Ja yksi väkivaltaan väkivallalla vastaava aktivisti leimaa kokonaisen mielenosoituksen helposti väkivaltaiseksi.
Kerrankin minulla ei ollut helppoa ja ilmeistä ratkaisua ongelmaan. Tiedän, miten itse menettelisin, miten tahtoisin toimia - ja tiedän mistä kohdista se olisi väärin. Mutta väkivallaton vastarintakin on väärin - on väärin olla puolustamatta oikeuksiaan elämään ja koskemattomuuteen. Jos en oikeuksistani pidä kiinni itse, kuka sen sitten tekee? Yhteiskunta suojelee minua, mutta entä jos se on taho jolta suojelua kaipaan?
Ei helppoja vastauksia - ei minkäänlaisia vastauksia. En yritä olla naiivi ja kyvyä "miksemme me vaan kaikki voi olla kilttejä toisillemme"? Minä en ole kiltti ihminen, enkä elä siinä uskossa että kukaan muukaan olisi. Mutta millä tavoin voisi kohdella kanssaihmisiään sivistyneesti?
Maanantai, 23.7. 2001
Päivän mielenhäiriö: Lähimuistin menetys
Tulisipa jo kesäloma. Töissä alkoi vähitellen stressimittari kiivetä korkealle, mikä osittain tarkoitti sitä, että lomailu olisi loistava idea, ja osittain sitä, että lomalle ei malttaisi lähteä kun on syytä pelätä että aivan kaikki menee suorinta tietä metsään heti kun poistun. Tiedän, että minulla on neuroottisia taipumuksia ja korostunut käsitys omasta tärkeydestäni, nyt pitää vaan talloa ne nurin ja luottaa siihen, että hienosti yliopisto pysyy hetken koossa ilman minuakin.
Töiden jälkeen pelasin Original Sinissä soolopätkää, joka katkaistiin elokuvan takia. Olen odottanut Mementoa aivan mielenvikaisella innolla, ja kun leffa viimein saapui, totesin onnellisena sen olevan juuri niin hyvä kuin olin toivonutkin. Vaikka elokuva itsessään ei ehkä Unelmien sielunmessun nerokkuutta saavuttanutkaan, nautin minä siitä paljon enemmän koska en kyennyt arvaamaan loppuratkaisua (jos siitä nyt voi tämän leffan kanssa puhua) ja koska se löi minua henkilökohtaisemmin. Outo, hullu, karmiva, kutkuttava, sairas elokuva se oli, ja sai minut todella ahdistuneeksi. Elokuvassa kuvattu aivovaurio on ollut yksi eniten inhoamistani asioista siitä asti kun neljä vuotta sitten luin siitä psykologian kurssilla, ja ensimmäiset 20 minuuttia leffasta kului henkisen pahoinvoinnin voittamiseen. Siltikin - upeaa jälkeä. Miksi maailmassa, jossa on olemassa tällaisia elokuvia, on olemassa myös Tomb Raider ja Pearl Harbor?
Tiistai, 24.7. 2001
Päivän yhtye: Metropolis
Töissä sai taas hyppiä moneen suuntaan yhtä aikaa, ja työpäivän jälkeen kiipeily oli erinomaisen tervetullutta. Suoritukseni ei ollut mitenkään järjettömän hienoa, kun taas Kissa ylitti itsensä ja meni naurettavan helpon näköisesti ylös reittejä joihin oli aiemmin jumiutunut. Kai pitäisi minunkin alkaa ottaa uimassa käyminen enemmän liikunnan kannalta niin kasvaisi voimat kiipeilemiseenkin.
Töiden jälkeen menin kotiin tekemään pohjatyötä pelikampanjaa varten. Tarvitsin jostain muutaman kappaleen aivan tietynlaista musiikkia, ja lähdin etsimään niitä tuntemattomien artistien tuotteiden joukosta MP3.comista.
MP3.com on jännittävä paikka. Siellä on valtavasti roskaa - lahjattomia hirviöitä, täysin omaperäisyyttä vailla olevia klooneja, artisteja joilla on yksi tai kaksi hyvää ideaa mutta ei taitoa toteuttaa edes niitä kunnolla. Jos jaksaa etsiä, saattaa kuitenkin löytää sieltä aivan hämmästyttävää musiikkia, ja minulla oli monta tuntia varattuna juuri tähän tarkoitukseen. En löytänyt aivan tarkalleen sitä mitä etsin, mutta muuta mielenkiintoista musiikkia kylläkin, mm. unkarilaista progeheviä. Jee.
Myöhään illalla Inarikin saapui kaupunkiin ja majoittui luokseni. Olin siinä vaiheessa liian väsynyt järkevään jutteluun, joten vaihdoin vain pikaisesti hänen kanssaan kuulumisia ja painuin pehkuihin. Jossain vaiheessa yötä hän ryömi viereeni, mikä oli yksinomaan hyvä asia.
Keskiviikko, 25.7. 2001
Päivän T-paitateksti: "Nuuskamuikkunenkin on anarkisti"
Laiskat ajatukset täyttivät pään. Parin projektin kanssa oli käynnissä hurja loppukiire, jotta ne saataisiin pois alta ennen lomaani, ja monien muiden asioiden suhteen vallitsee onnellinen välinpitämättömyys. Jotain pitää tehdä ensi viikolla? Selvä, sitten pitää, mutta se on Jonkun Muun Murhe. Ehkä tästä rentoutumisesta tulee sittenkin jotain.
Iltapäivällä oli taas kuuma, mikä merkitsi uintia minulle, Inarille, Kissalle ja Tainalle. Varmaan ensimmäistä kertaa elämäni aikana koin oikeasti osaavani uida - kuvittelin, että olisin voinut uida vaikka miten kauas, eikä minun tarvinnut ajatella koko ajan mitä oikein olin tekemässä. Uusi ja hämmentävä olotila, kas kun olen aina ollut aivan surkea uimari ja vaikka vedessä viihdynkin, en ole koskaan oikein osannut liikkua siinä luontevasti. Mutta nyt... nyt uiminen sujui mutkattomasti, nautittavasti ja rauhallisesti, ja uin varmaan pidempiä matkoja kuin milloinkaan aikaisemmin. Ei mitään maratonisuorituksia, ei mitään mistä kukaan oikeasti uimataitoinen olisi ylpeä, mutta omalla mittapuullani suuria saavutuksia.
Kotona ruokaa, sekavaa juttelua, musiikkia, unta.
Torstai, 27.7. 2001
Päivän vastarepliikki: "Äitisi sortoko susta muka teki homon?" - "Ei, se teki musta neekerin."
Toiseksiviimeinen työpäiväni oli käsittämättömän kiireinen, ja sain olla jatkuvasti lentämässä paikasta toiseen. Kun viimein selvisin kotiin, olin todella kireällä ja ennen alkavaa peliä ehdin jo tiuskiakin ihmisille pikkuasioista. Tosi aurinkoinen ja mukava luonne, minä.
Mutta peli. Kissa pelautti taas Clichéä, ja sai aikaan aivan hurmaavan ja vauhdikkaan tarinan, josta ainakin minä nautin joka tasolla. Pitkiä osia pelistä käytettiin pelkästään hahmojen väliseen huulenheittoon ja järkevään tai järjettömään keskusteluun, juoruiluun ja ilkeilemiseen, ja elävät NPC:t osallistuivat menoon yhtäläisellä panoksella. Lopetimme jo keskiyön aikaan, valitettavasti - olisin tahtonut jatkaa vaikka miten kauan.
Perjantai, 27.7. 2001
Päivän liikunta: Hidastettu loikka portaita alas, molemmissa käsissä konepistoolit kuolemaa sylkien
Työelämässä jatkui kiire vielä seitsemön tunnin ajan. Sitten se päättyi, ja lähdin juhlistamaan kesälomaani uimarannalle. Vesi tuntui pirun kylmältä, mitä olisi varmaan pitänyt odottaakin. Jaakon päivä oli jo mennyt, ja hämmentävää kyllä, sen implikoima vesien kylmeneminen tuntui alkaneen.
Kaupunkiin palattuani käväisin pelikaupassa ostamassa Max Paynen, ja vietin illan sen parissa. Halusin kovasti pitää siitä, mutta en aivan varauksetta voinut. Sen jälkeen kun viime syksynä pelasin maailman parhaan tietokonepelin Deus Exin läpi ovat kaikki muut tuntuneet vajavaisilta ja ennalta-arvattavilta, niiden maailmat tyhjiltä ja juonet yksinkertaisilta. Max Payne oli pelkkää toimintaa - hyvin tyylikkäästi toteutettua toimintaa, totta, mutta olisin kaivannut ympäristöni kanssa muutakin vuorovaikutusta kuin pelkkää väkivaltaa. Myös pelin äärimmäinen lineaarisuus sai kiristelemään hampaita, Payneen verrattuna kun Half Lifekin oli vapaamuotoinen. Oli se kyllä hintansa arvoinen, mutta ei se minua saanut haukkomaan henkeäni samalla tavoin kuin Half Life, System Shock tai Deus Ex.
Viikonloppu, 28-29.7. 2001
Ajankohdan hyönteinen: Myrkyllinen tappajaperhonen
Lauantai oli laiska päivä. Yritin tehdä pizzaa, mutta sain aikaan vain mautonta sotkua. Kyllä sitä söi, mutta hyvää se ei ollut. Sunnuntaina Inari lähti takaisin Rovaniemelle, ja minulle ei jäänyt muuta tekemistä kuin pelata Max Paynea. Mielelläänhän sitä pelasi, mutta silti jäi harmittamaan, että vain pari muutosta pelin rakenteeseen (vähän vähemmän lineaarisuutta valintoihin esimerkiksi) olisi tehnyt siitä aivan oikean mestariteoksen. Mikä kumma vaivaa tietokonepelisuunnittelijoita, jotka tuntuvat kuvittelevan, että heidän taidelajinsa on sukua elokuville siinä mielessä, että tarinalla voi olla vain yksi kulku ja lopputulos?
Tommikin vieraili, puhumassa hahmostaan. Nyt kun loma on alkanut voin alkaa toden teolla keskittyä Bedtime Stories -peliprojektin käynnistämiseen.
Kesäloman ensimmäiset päivät, 30-31.7. 2001
Viikonalun projekti: Remontti
Miken pian alkava muutto Merihakaan oli tuomassa elämäämme joitakin lieveilmiöitä. Hän kun oli keksinyt, että Merihaan ruman eteisen ja tylsän olohuoneen voisi maalata tai tapetoida. Tämä oli käynyt mielessä jo aiemminkin, mutta mitään ei vaan oltu saatu aikaiseksi.
Miken valittua uudet värit ja JD:n murahdeltua niille hyväksyvästi minun hommakseni jäi selvittää, miten tämä tavoite käytännössä saavutettaisiin. Soittelin remonttiliikkeisiin ja sain tiistaiaamuksi erään puljun pojat vilkaisemaan kotiamme. Olin saanut verta hyytäviä hinta-arvioita hankkeesta, mutta tarjous jonka tämä taho teki kuulosti peräti kohtuulliselta.
Tiistai-iltana oli vielä Varsinais-Suomen Attacin toimiryhmän kokous, jossa pähkäiltiin aktivistijärjestömme alun toimintamuotoja. Kokouksen henkilökohtaisempaan antiin kuului mm. tieto siitä, että Tukholmassa järjestettäisiin lokakuussa jälleen yksi globalisaatiokonferenssin kanssa päällekkäinen mielenosoitus, jonne menemistä täytyy vakavasti harkita. Olisi syytä nähdä, millaista tuollaisissa tapahtumissa todella on, eikä vain ottaa valmiita mielipiteitä kummankaan leirin tiedotusvälineiltä.
Loppuillan sain etäseurata kun Kissa pelautti Ripalle, valitettavasti minua ei kaivattu peliin lainkaan.