Syyskuu 2009: Betonimetsässä
Tiistai, 1.9. 2009
Päivän naamiointitarve: Verijäljet ja vuotava haava, palovammat, yleinen saastaisuus ja puolen vuoden univelka.
Kaivoin viimein kellarista viikonlopun Bravo Beach Hospitalia varten tarvitsemani varusteet. Viimeksi käytin näitä vuosi sitten ja kun välissä on lähinnä ollut haavoittuneen hahmoparkani lento planeetan pinnalta sairaala-alukselle on vaatteiden räjähtänyt sävy täysin oikea. Hieman lisää veriroiskeita olisi kuitenkin väsäiltävä.
Askartelin myös Sic Semperin web-sivut vielä kerran uuteen uskoon, tällä kertaa heittämällä täysin uusiksi sivujen tekniikan. Nyt sivu pyörii wikialustalla ja muokkaileminen on helppoa sekä minulle että pelaajille. Vaihteeksi olin oikeasti noudattanut periaatetta "tekniikka seuraa designiä" ja niinpä WikkaWikiä tuskin tunnistaa samaksi moottoriksi joka pyöritti myös Empiren sivuja. Perustettuani wikin kävin vielä päivittämässä sen uusimpaan versioon todistaakseni että sekin oli mahdollista - ja olihan se, vaikkakin työlästä.
Keskiviikko, 2.9. 2009
Päivän reitti: Bombur (4- / nallekarhu), tein ihan itse. Ainakaan topossa ei siinä kohdassa näkynyt reittiä ja kallionraot olivat sammalessa joten kaipa tuo sit oli ensinousu.
Taittelufillarin ja täyden kiipeilykamasetin kuljettaminen ruuhkabussissa on näköjään mahdollista joskin hieman tylyä kanssamatkustajia kohtaan; jos fillarin pitää sylissä, rinkka vie väkisinkin toisen penkin. Ehkä tätä ei älyttömän usein kehtaa tehdä. Kiipeilyn kohteena oli Käärmekallio, parikymmentä senttiä Vantaan puolella sijaitseva koulutuskallio jossa pitäisi olla pelkkiä helppoja reittejä. Ei sinänsä ylettömän hyvä mainospuhe kalliolle mutta kaipa sekin oli hyvä käydä vilkaisemassa.
Lopulta reitit olivat aivan hauskat, vaikkakin helpot. Trädiliidin harjoitteleminen nelosilla oli toisaalta ihan oikean kiipeilyn tuntuista vaikkakaan mistään suurista fyysisistä uroteoista ei oikein voinut puhua. Poistuimme kalliolta noin kaksi minuuttia ennen sateen alkamista.
Paluu sivistyksen pariin oli yllättävän työläs: pyöräily ja busseilu kombosi kyllä muilta osin mutta bussien reitit ja aikataulut osoittautuivat paljon mutkikkaammiksi kuin olisi kuvitellut. Jakomäkeen voi pyöräillä mutta sieltä ei ihan niin vaan pääsekään pois.
Torstai, 3.9. 2009
Päivän pelivalmistautuminen: Vammojen, univelan ja likaisuuden kerääminen.
Tapanilan kiipeilyseinällä näkyi hyvin etten ollut hetkeen kiivennyt kovin paljon. Uskallus ja taito kyllä löytyivät mutta voima ja kestävyys olivat tipotiessään. Tosin havaitsin että taittelufillarin kanssa Tapanilaan pääseminen oli oikeasti mutkaton operaatio; kolmessa vartissa museolta seinälle, vaikka välissä ostin syötävää ja lisää pelimerkkejä arvolippuun.
Kun seinä oli vienyt voimat siirryttiin Bravo-valmistelujen pariin. Miri ja Velma olivat ostaneet paljon naamiointitarvikkeita joiden kanssa tehtiin pelin vaatimia vammameikkejä. Saatiin aikaan iljettäviä palovammoja, karmivan näköinen tulehtunut haava ja ruttoisen näköinen kuhmu. Varsinaisia meikkejä ei jätetty vielä päälle, tämä oli vasta harjoituskierros.
Viikonloppu, 4. - 6.9. 2009
Ajankohdan peli-idea: Bravo Beach Ball. Ei sittenkään rantalentopalloa.
Perjantai kului Bravo-väsäämisen parissa. Välissä tein töitä, näin Buffy-henkisiä unia ja kävin vaikeita keskusteluja.
Lauantaiaamuna heräsin järkyttävän aikaisin ja lähdin kohti Bravo Beach Hospitalia. Pelipaikka oli sadan kilometrin päässä ja peli oli alkamassa jo aamuyhdeltätoista; toisilla se oli käynnistynyt jo edellisiltana. Olin asiaankuuluvan saastainen ja ryvettynyt, mutta fiilis edellisen pelin rintamatovereiden näkemisestä oli hilpeä. Pukeuduimme, runtelimme vaatteitamme, kylvimme veressä ja tuhkassa, ja sitten meidät heitettiin sisään kiertoratasairaalaan.
Pelinä Hospital oli epätasainen, pelikokemuksena erittäin laadukas. Pelinjohtoa oli kohdannut sarja todella eksoottisia vastoinkäymisiä joiden seurauksena todella monet jutut toimivat vähemmän hyvin kuin olisi toivonut. Mutta pelin pääsisältö - hektinen sairaalarumba, pahasti loukkaantuneet hahmot ja sabotöörien aiheuttamat paniikit - rokkasivat mainiosti. Olin univelalla ja yleisellä kurjistelulla onnistunut niin hyvin palauttamaan itseni rintamatunnelmiin että tässä pelissä oikeasti pystyin nauttimaan kaikista niistä hetkistä joina mitään ei tapahtunut ja sain vain istua ja hengittää. Eikä hahmon ajatuksista tullut oikeastaan hetkenkään katkoa.
Pelin päätyttyä saunoin ja uin järvessä. Päädyin kotiin melko aikaisin. Pelin emotionaalinen raskaus iski jälkeenpäin yllättävän kovaa, mutta onneksi kotiin oli tullut myös pelissä ollut Tonja jolta sain terapiaa.
Sunnuntaina kotona tehtiin taivaallista ruokaa. Miri ja Velma ilmaantuivat paikalle pelaamaan kanssamme synkkää mutta jylhää Gloomia. Sitten päädyin Tonjan ja Kaisan kanssa juoruilemaan ja kuten monesti käy, eksyimme puhumaan peli-ideoista. Emme koskaan opi.
Maanantai, 7.9. 2009
Päivän vempele: Uutuudenkiiltävä omppukone
Vilkkaanpuoleisen päivän yhteydessä sain viimein uuden työkoneen. Uusi MacBook Pro ei ollut aivan niin ylivarusteltu kun olin alunperin kaavaillut koska kaipaamani iso ja nopea levy oli kuulemma poistunut markkinoilta. Hiiri- ja näppistuntuma olivat hieman oudot ja totuttelua vaativat. Mutta lumileopardin koneeseen kuitenkin asentelin, en vaan ehtinyt juurikaan testailla.
Sen sijaan kävin Lynouren kanssa kaakaolla ja vaihtamassa kuulumisia. Edellisestä kerrasta onkin lähemmäs 15 vuotta. Tuntui korkeintaan kesätauolta, tosin tällä saattoi olla paljonkin tekemistä meidän kummankin tämänhetkisen elämäntilanteen kanssa.
Kotona palasin pelinkirjoittelun pariin. Olisihan näitä projekteja tässä. Kiipeilläkin tietty voisi, ja ehkä sukeltaakin. Mutta ulkona oli jo kylmä ja pimeä ja kohta on varmasti talvi eikä silloin voi kuin roolipelata.
Tiistai, 8.9. 2009
Päivän suure: Hyperkuutiometri
Koetin suunnitella päivän työtehtävät jotenkin järkevästi sen ympärille että illalla voisin asentaa palvelimiin turvapäivityksiä. Vaan joko turvapäivitykset jotenkin myöhästyivät tai en vaan osannut, koska nukkumaanmenoaikaani asti Microsoftin sivut väittivät että uusimmat turvapäivitykset olivat elokuulta. Olipa taas.
Samalla kun odotin windowsin selvittävän sotkunsa kirjoitin tilattua kainalojuttua Roolipelaajaan ja testailin uutta konettani pelaamalla Bioshockia. Pelin alku on edelleen aika mukaansatempaava, mutta nähtäväksi jää jaksanko pelata pidemmälle kohdasta jossa viimeksi jäin jumiin. Edelleen liikkuva kuva tuntuu sekavalta ja perspektiivi on jotenkin väärin - arvioin aina kohti hyökkäävän vihulaisen etäisyyden väärin ja häiriinnyn sekavuuksista joita ruudulla näkyy.
Keskiviikko, 9.9. 2009
Päivän tavoite: Projektiryhmän kerääminen
Boulderointi töiden jälkeen oli jotenkin hankalaa, tai ainakin kallio oli hitusen niljakas. En viihtynyt kivellä kuin tunnin, palasin kotiin kirjoittelemaan peliä.
Huolimatta Google Mapsin yrityksistä johtaa minua harhaan löysin illalla Harry's Barin ja siellä olevat synttäribileet. Kuulin matkakertomuksia New Yorkista sieltä palanneelta Ripalta ja Annelta ja koin omituista ikävää. Ikävöinti Manhattanille on tosin kovin typerää, koska se on nykyään rikki, valtakunta johon se kuuluu on sekaisin ja lisäksi kaupunkilomat eivät ole enää oikein minun juttuni. New York voisi kyllä olla poikkeus.
Kotona tajusin että muutama päivitys oli yhä asentamatta, joten syyllistyin puolenyön aikaan lievään roottijuopumukseen. Onneksi kukaan vakavampi viranomainen ei tullut puhalluttamaan.
Torstai, 10.9. 2009
Päivän ymmärrys: Exchange ei ole postilistajärjestelmä
Microsoft Exchangen ylläpitäminen on opettanut minut olemaan pitämättä siitä. Tämä on tosin aloittelevan ylläpitäjän kiukuttelua siitä ettei järjestelmä toimi kuin edellinen järjestelmä jota tuli ylläpidettyä. Sittenkin, voi Gaia että tässä on vaikeaa tehdä asioita joiden pitäisi olla helppoja. Tavallaan tajuan miksi, ymmärrän järjestelmän valinneen toimintalogiikkansa ja että yritän taivuttaa sitä tekemään asioita joihin sitä ei ole koskaan suunniteltu, mutta sittenkin se risoo.
Kun lakkasin suhtautumasta Bioshockiin vaikeana pelinä ja hyväksyin sen pelkkänä räiskintänä peli alkoi rokata vinhasti. System Shockin manttelinperijäksi siitä ei kyllä ole, osittain juuri koska se on vaan suoraviivainen ammuskelujuhla. Peli ei vaadi keskittymään siihen mikä on oikeasti sen suurin heikkous: se pitää minua niin ystävällisesti kädestä koko ajan ettei oikeaa aivotyötä tarvita.
Perjantai, 11.9. 2009
Päivän sarjakuva: Lovecraft Is Missing
Vapaa-aikani on saavuttanut normaalin tilansa: teen yhtä ropekampanjaa (ja välillä ideoin toista), suunnittelen larppia ja väsäilen puolikasta kuvitusprojektia. Tänään pääpaino oli ropekampanjan kirjoitus- ja piirtelytehtävillä. Löysin taas luonnosomaisen lyijykynäpiirtämisen taitoni ja tuotin kohtalaisesti kuvitusta, tosin monesti kuvista tuli täysin erilaisia kuin olin suunnitellut. Mutta aina ne jotakin esittävät, tietäisi vaan mitä.
Viikonloppu, 12. - 13.9. 2009
Ajankohdan nokkeluus: "Would you kindly" sanoi Atlas.
Pelinkirjoittelun ja piirtämisen ohella sain pelattua Bioshockin läpi. Tuomio: kaunis ja hyvin kirjoitettu mutta tietokonepeliksi aika keskinkertainen. Jaksoi sen pelata mutta itse pelaamisesta harvoin tuli varsinaista suorittamisen riemua, meno oli jatkuvasti vähän sellaista väkisin vääntämistä. Peli olisi ollut selvästi parempi jos se olisi oikeastaan jättänyt toimintaosuudet kokonaan pois ja ollut pelkkä mysteeri.
En suoriutunut kiipeämään kun laiskotti. Olen suuri vätys.
Maanantai, 14.9. 2009
Päivän musiikki: Muse - The Resistance. Ei mielipidettä vielä.
Rollareilla oli yhä miellyttävän lämmintä ja kuivaa. Liian harvaksi huvennut kiipeilytahti oli verottanut osaamista aika pahasti ja matka kalliolle oli yhä niin työläs ettei tänne oikein viitsisi työpäivänjälkeiskiipeilylle lähteä. Mutta ulkona on sekä halvempaa että mukavampaa kuin sisäseinällä.
Näköjään olin myös säätänyt Sic Semperin ekan intropelikerran tiedottamatta siitä 50% pelaajista. Sentään peli siirtyi tämän takia vain kahdella päivällä. Vielä kun saisi kaksi muuta intropeliä sovittua, mutta niiden pelaajat ovat hipihiljaa piiloissaan.
Tiistai, 15.9. 2009
Päivän lyriikka: "Valon virta johtaa kohti merta / Sähkön katku sieraimet laajentaa"
Maailmassa on jonkinlainen virhe. Eilen ilmestyi Musen uusi levy mutta ennenkuin ehdin muodostaa siitä kunnollista mielipidettä Neonhämärän bändi Sysikuu järjesti pelaajille mp3:ia kappaleistaan. Kuuntelin sitten niitä koko päivän Musen sijasta, ja pidin valtavasti. Tässä on larppiprojektia varten kyhätty bändi joka on tehnyt levyllisen tavaraa joka on aivan älyttömän tarttuvaa ja persoonallista - eihän tällaista oikeasti voi tapahtua! Ja olen menossa bändiä fanittavana hahmonani näiden keikalle lauantain pelissä. Olisi jotenkin yhtä aikaa älyttömän hienoa ja kerrassaan kamalaa pelisisältöä jos jokin ökkömönkiäinen ajan ja tilan ulkopuolelta päättäisi kaapata hahmoparkani juuri ennen keikkaa niin ettei hän pääsisi edes näkemään kuinka peikot rokkaa.
Illalla kävin vilkaisemassa Helsinkiin muuttaneen Tainan uutta kotia. Koivukylä ei ollut lainkaan niin pelottava kuin vaikkapa Korso, tosin tietty ghettoisuus etenkin aseman ympärillä leijaili.
Keskiviikko, 16.9. 2009
Päivän wtf: Voin poistaa omalta käyttäjätunnukseltani näennäisesti kaikki oikeudet mutta mitään ei silti tapahdu kyvylleni lisätä itselleni lisää oikeuksia. Insecurity through bloody-mindedness?
Jännittävät seikkailut Windowsin turvallisuus- ja periaatepolitiikka-asetusten kanssa jatkuivat. Suoriuduttuani niistä lähdin tutkimaan uusia kiipeilyseiniä kaupungissa. Vuorossa oli Myllypuro, jonka seinä osoittautui matalaksi ja liukkaaksi mutta halvaksi ja reiteiltään haastavaksikin. Kyllä tästä sen pari euroa silloin tällöin voisi maksaa.
Torstai, 17.9. 2009
Päivän säälittävä fanwatch: David Gerroldin sivu on päivittynyt. Siellä ei oikeasti ole mitään hyödyllistä viidennestä Chtorr-kirjasta, tietenkään.
Selvästi laajakangassupersankaritarinoiden pelauttaminen on pilannut minut. Huolimatta aikeistani päädyin pelauttamaan Sic Semperin ekan johdantopelin projektoria ja suuria kuvia apuna käyttämällä. Peli oli vielä hieman muotoaan hakeva mutta enimmäkseen se toimi oikein oivallisesti. Tiukkaa ratakiskoahan se oli, mutta olin varoittanut pelaajia tästä etukäteen ja niinpä en joutunut pulaan kun juoni yritti yhdessä kohdassa suistui raiteilta.
Varsinaiseen pelin ideaan tai scifielementteihin ei vielä päästy, mutta oikeiden teemojen parissa liikuimme. Oli myös hauskaa päästä käyttämään NPC-katrasta joka koostui arabeista - pidän hirveästi tavasta jolla arabikulttuurissa puhutaan vaikken sitä kovin detaljoidusti tässä pelissä vielä esiin tuonutkaan. Onneksi pelaajat toivat.
Olin emotionaalisesti ja älyllisesti kaivanut pelinjohtamista valtavasti. Kamalia tällaiset neljän kuukauden tauot; jos työ ei olisi ollut täysin stressivapaata olisi moinen kuiva kausi varmaan ajanut minut vallan synkäksi.
Perjantai, 18.9. 2009
Päivän kappale: Dingo - Lakatut varpaankynnet
Varmuuskopioinnin uudistusoperaatio asteli töissä eteenpäin ja ensimmäinen onnistunut testiajo tapahtui. En tiedä onko suuressa maailmassa tämän aikaansaaminen mikään voitto, eikä tehtävä lopulta ollut kovin vaikea, mutta sain siitä itse ainakin hyvän ja aikaansaaneen olon. Tietenkin toinen testiajo vastaavasti kieltäytyi toteutumasta.
Kotona pelattiin lisää Insomniaa. Dekkarointia ja spontaania luovuutta sisältänyt pelisessio kärsi osaltani väsymyksestä: eilinen Sic Semper oli venynyt myöhään, olin noussut aamulla aivan liian aikaisin ja Insomnia venyi taas yli puolenyön. Loppua kohti alkoi pelaajalla olla yhtä univajeinen olo kuin hahmollakin.
Lauantai, 19.9. 2009
Päivän kappale: Sysikuu - Betonimetsä
Neonhämärän neljäs osa oli ällistyttävä kokemus. Se teki asioita joiden mahdollisuus livepeleissä oli aiemmin ollut minulle lähinnä uskon ja luottamuksen asia: olin varma että niitä voisi tehdä mutten ollut koskaan itse niitä kokenut ja jossain sisälläni kyti aina tuon tuostakin pieni epäilyksen siemen siitä, onko harrastuksestani todella noin suuriin asioihin. On siitä.
Emotionaalisesti hahmoni vallitseva olotila oli yksinäisyys ja epätoivo. Tämä ei kuulunut pelin ihmeellisimpiin saavutuksiin, mutta kokemus oli silti aika vahva. Hahmoparallani ei ennestäänkään mennyt kauhean hyvin, mutta nyt viattoman välinpitämättömästi oikeastaan se ainoa asia joka hänet piti vielä käynnissä otettiin esiin ja systemaattisesti hajotettiin. Ehkä ahdistavinta tämän pelaamisessa oli, että hahmoni pitää kaiken tämän sisällään ja keskittyy näyttämään ulospäin asialliselta ja aikaansaavalta.
Tunne-elämän mankelista kohosi kuitenkin täysin yllättäen älyllinen oivallus asiasta joka oli hahmolleni ilmiselvää mutta jota en pelaajana ollut jotenkin tajunnut ennen tätä. Kulttuuriantropologian tutkijani joutui kohtaamaan ihmisiä jotka suhtautivat hänen tieteeseensä lähinnä turhana hömppänä ja päätyi koettamaan selittää heille miksi humanistisen perustutkimuksen arvoa ei kertakaikkiaan voi lyhytnäköisesti mitata rahassa mutta sillä on silti ehdottomasti konkreettinen arvo olemassa myös itse tieteen ulkopuolella. Samalla kun hahmo argumentoi jossain taustalla pelaajakin sai äkillisen oivalluksen.
Humanistiset tieteet ovat yhteiskunnalle sitä mitä reflektio ja itseanalyysi ovat yksittäiselle ihmiselle. Ilman humanistisia tieteitä ihmisyhteisö ei kykene tuntemaan itseään eikä hahmottamaan ajatusmaailmallista tai kokemuksellista tilaa jossa elää, ja sellaisena se ei kykene ratkomaan kuin hyvin selvästi esitettyjä ongelmia kapealta alalta. Sen kyky muuttaa itseään on rajoittunut joten se on altis stagnaatiolle ja sitä kautta hyvin todelliselle rappeutumiselle.
En tiedä lainkaan kestääkö oivallus päivänvaloa, koska se oli enemmän intuitiivisesti oikealta tuntuva välähdys kuin päättelyketjun tulos. Sittenkin oli älyllisesti mojovaa kuunnella ikäänkuin sisäpuolelta kuinka älykäs hahmo pukee sanoiksi jotain jota on itse tavallaan aina epäillyt muttei ole osannut oikein selittää.
Fillisten täytenä ylösalaisin kääntymisenä peli päättyi ingame-bändi Sysikuun keikkaan, ja voi Gaia millaiseen! Tässä oli pelkästään peliä varten koottu bändi joka ei ole vielä ollut olemassa vuottakaan ja jonka jäsenistä kaikki eivät tosiaan edes ole varsinaisia muusikoita, jolla on kymmenen pelkästään peliä varten kirjoitettua kappaletta. Keikkaa katsoessaan tuo ei tullut hetkeksikään mieleen. Illuusio siitä että nyt todella kuunnellaan peikoista koostuvaa folkrock-yhtyettä oli särötön, mahtavat kappaleet esitettiin valtavalla rokkistarakarismalla sekä taidolla ja yleisö oli yhdellätoista mukana. Hetkittäin pilkahduksia vastaavasta musiikillisesta hurmiosta oltiin nähty Åbo By Nightissakin, mutta Sysikuu korotti entisestään rimaa tuleville musikaalilarpeille. Hahmoni oli bändin fani ja hetkeksi hän unohti synkkyytensä ja epätoivonsa ja antoi musiikin viedä.
Kun peli oli ohitse väistin täpärästi kovan emotionaalisen crashin hahmon kokemusten kiivetessä pintaan. Kävelin hetken, tanssin hetken, puhuin muutaman ihmisen kanssa ja purin hieman solmua jonka olin pelissä saanut. Kun olo alkoi olla riittävän vakaa kävelin kotiin. Kauppatorin rannassa satunnainen vastaantulija koetti ostaa minulta ganjaa.
Sunnuntai, 20.9. 2009
Päivän äänitaide: Lunar Ladder - Down the Drain
Palailin toimintakuntoiseksi pelin jälkeen melko verkkaiseen tahtiin. Kirjoittelin debriefejä ja huvituin päässä soivasta Sysikuusta sekä verkossa olevasta bändiä käsittelevästä slash-fanficistä.
Pääsin pelauttamaan Sic Semperin toisen intron, tällä kertaa Mikelle. Se oli enemmän omaa tyyliäni hassuja puhuvine NPC:ineen ja korkeine detaljitasoineen. Toistaiseksi kaikki on vielä mennyt alkusuunnitelmieni mukaan, saapa nähdä selviänkö oikeasti kaipaamaani varsinaiseen alkupisteeseen ilman uusia häiriöitä.
Illalla koetin livahtaa elokuvafestareillekin, mutta leffa jonka halusin katsoa oli loppuunmyyty. Kova on kohtalo hölmölle joka on viime tipassa liikenteessä.
Maanantai, 21.9. 2009
Päivän roolisuoritus: Eli Roth hulluna juutalaisena sotilaana maila kädessä.
Koska päivä koostui lähinnä dokumentaation lukemisesta ja omituisen ongelman pähkäilystä päätin että voisin yhtä hyvin tehdä sen etänä, ja kirmasin Turkuun hoitamaan pankkiasioita. Samalla tein pikavisiitin atk-keskukseen moikkaamaan vanhoja työkavereita. He eivät uskoneet minun olevan minä, koska vaiutin ilmeisesti liian iloiselta ja tyytyväiseltä työhöni. Ilmeisesti jonkinlainen stressaantuneisuus oli näkynyt ulospäinkin sitten. Olisin mielelläni hengannut team Laken kanssa enemmänkin ja oikeasti harrastanut ammatillisestikin hyötyisää kokemustenvaihtoa mutta minun oli tarpeen palata Helsinkiin suht ajoissa.
Festarileffojen sijasta kävin katsomassa Inglourious Basterdsin. Pidin siitä melkoisesti. Sotaelokuvan kuuluukin olla häiritsevällä tavalla raaka.
Tiistai, 22.9. 2009
Päivän tiedosto: lmhosts
Eilisen dokumentaatioluvun ja pyhiinvaelluksen tuloksena olin löytänyt ongelmakohdan varmistusvirityksissäni, ja nyt sain viimein asiakasohjelmat toimimaan kuten piti. Koko päivän käytinkin sitten testaamisen, lisäasentelun ja dokumentoinnin parissa. Työ jatkui kotiinpääsynkin jälkeen.
Keskiviikko, 23.9. 2009
Päivän toive: Tahdon tietokonerepun joka on kestävä, mukava, tilava, kevyt, kaunis ja halpa. Saapa nähdä moniko noista ehdoista pitää hylätä.
Lähtiessäni töistä kotiin tajusin että oloni oli jokseenkin hatara. Koetin käydä shoppailemassa mutta pääni ei oikein ollut kykenevä vaikeisiin asioihin kuten uuden tietokonerepun hankkimiseen ja muuhun älyllisesti haastavaan. Selvisiin kotiin vähän b-vireystilassa pyöräilemällä ja päätin olla lähtemättä enää enempää ulos riehumaan.
Kokeilin sen sijaan pelata Stalker-tietokonepeliä. Se tuntui ensivaikutelmaltaan kunnianhimoiselta ja juuri oikealla avoimuudella rakennetulta, mutta myös viimeistelemättömältä ja vähän kömpelöltä. Vaan kyllä sitä nyt roolipelien puuttuessa pelailee.
Torstai, 24.9. 2009
Päivän kuvataiteilija: Sean Galloway (älä vahingossakaan koeta lukea sivun tekstejä jos et ole kuusitoistavuotias kalifornialainen)
Jonkinlainen aivoflunssa jatkui tänäänkin. Onneksi tajusin pysyä poissa töistä ja potea, koska olin selvästi liian tyhmä ihmisten seuraan. Tosin tällaisina semikuumeisina sekavuuspäivinä pitäisi muistaa olla edes puuttumatta työasioihin; havaitsin epähuomiossa tehneeni museon pääasiallisella tiedostopalvelimella asioita joita ei todellakaan kannattaisi siellä tehdä. Onneksi en tainnut hajottaa mitään.
Järkevän tekemisen sijasta katsoin Spectacular Spider-Man -piirrettyjä. Seitsemän jakson jälkeen olin aivan jouluissani. Vihdoinkin liikkuvakuva-Hämis joka heittää yhtä paljon läppää kuin sarjisesikuvansa - ja yhtä tärkeänä, vihdoinkin supersankarianimaatio joka on näyttää riittävän vauhdikkaalta. Katsomani Justice League ja Batman ovat kyllä olleet ihan jees mutta vähän vaisuja, sen sijaan kun SSM:ssä meno alkaa on parempi pitää hatustaan kiinni. Juoni ja hahmot ovat myös erinomaisesti käsiteltyjä. Ainoana miinuspuolena sarjan ääninäyttely on jotain siedettävän ja hirvittävän välissä, suunnilleen samaa luokkaa kuin X-Men Evolutionissa. Peter Parker ei ole koskaan kuulostanut näin väärältä.
Perjantai, 25.9. 2009
Päivän oppilaitos: Birla Institute of Technology and Science, Pilani, Dubai Campus
Puhelin illalla ahdistavista unista ircissä, joten tietysti sain sellaisen palkkioksi. Olin ylläpidettävyyden rajalla olevassa Mars-siirtokunnassa jonka naapurisiirtokunnan väki oli seonnut, ja sain tehtäväkseni mm. tarkkailla kuinka parikymmentä kuolettavasti haavoittunutta autuaan autistista ihmistä kuolee vastustelematta ja hyväksyvästi saamiinsa vammoihin. Totesin että tämän tehtävän suorittamisen jälkeen olisi ihme jos jokin empaattinen resonanssi ei veisi minuakin mukanaan. Olen selvästi lukenut taas riittävästi Chtorr-kirjoja.
Parantelin edelleen flunssaani kotona ja katsoin lisää Spectacular Spider-Mania. Luulenpa että tämä on paras koskaan näkemäni liikkuvan kuvan tulkinta mistään supersankarista - parempi kuin Hämis- ja X-leffat, parempi kuin X-Men Evolution, parempi kuin Incredibles. Tässä vaikuttaa TV-formaatti, joka uskaltaa käyttää jatkuvaa juonta eikä esitä hahmojaan ääliöinä. Lisäksi paikoitellen dialogi on ihan suunnattoman nerokasta. Ääninäytteleminenkin lakkasi jossain vaiheessä häiritsemästä ja ekan kauden loppuun päästessäni olin ihan jouluissani.
Maltoin tuskin pelauttaa illan Sic Semper -session, mutta onneksi heti pelin alkaessa pääsin taas vireeseen. Peli oli hieman liikaakin pelinjohdon monologia mutta sainpa senkin pois alta ja voin viimein aivan liian monen kuukauden jälkeen taas vetää ryhmäpeliä.
Viikonloppu, 26.-27.9. 2009
Ajankohdan kiroilu: GURPS-valmismateriaali. Steriiliä, kliinistä, suurpiirteistä; täysin vailla tukea omille pelauttamismetodeilleni.
Lauantaina totesin olevani riittävän toipunut uskaltautuakseni Hakkiksen synttäreille. Sieltä löytyi mm. maailman tulisimpia habaneroja (söin palan kuorta ja yhden siemenen, ja nämä olivat juuri ja juuri kestävyteni rajoissa ilman että tarvitsi katua), ytyä boolia ja hirveää ysärimusiikkia. Ihmisten näkeminen oli oikeastaan vallan leppoisaa, vaikkakin toimintaa rakastava luonteeni kyllästyi suht nopeasti pelkkään hengamiseen.
Sunnuntai kului pelinkirjoittelun parissa. On hyvä tehdä peliä joka perustuu osittain julkaistuun materiaaliin, eipä tarvitse tehdä kaikkea työtä itse. Vielä parempi olisi jos julkaistu materiaali olisi vaikkapa jotenkin kattavaa. Edellinen mietitty scifiprojekti olisi käyttänyt lähdemateriaalina Jovian Chroniclesia joka olisi perusteellisine kuvituksineen ja detaljien kuvauksineen sopinut tyyliini paljon paremmin. Onneksi olen yleensä hyvä luomaan tyhjästä paljon detaljia.
Kotiverkko toimi hitaammin kuin modeemilinja. Onneksi kuvitustyö sujuu myös ilman verkkoa.
Maanantai, 28.9. 2009
Päivän väline: Uusi tietokonelaukku. Suurempi mutta kevyempi kuin vanha.
Museo ei ollut romahtanut sairaslomani aikana ja sain aika hyvin töiden langanpäistä kiinni. Kotiin palattuani katsoin Hämis-piirretyt loppuun ja pysyin säälittävällä fanipoikavaihteella. Juoni onnistui toistuvasti yllättämään minut - odotin koko ajan sen seuraavan sarjakuvan kirjainta, mutta sepä seurasikin vain henkeä, nerokkaasti. Lisäksi huomasin puivani koneelleni nyrkkiä ja julistavani, että jos sarja tappaa Gwen Stacyn en ikinä anna sitä anteeksi. Öm, joo. Olen vakava ja aikuinen.
Samalla ehdin myös asentaa Stalker-peliin käyttäjäkunnan luoman hyperpäivityksen. Yhtäkkiä peli muuttui vähän kömpelöstä ihan oikeaksi laatutuotteeksi ja sen pelaaminen sai ihan uutta imua. Pohdin muutenkin hyvien tietokonepelien olemusta ja mietin, pitäisikö hankkia täysin erilainen venäläinen peli.
Tiistai, 29.9. 2009
Päivän räntti: I Will Not Read Your Fucking Script
Töissä koetettiin taas vetää projekteja eteenpäin ilman suunnittelua tai harkintaa, vaan koska jostain syystä ennakointia ei oltu harjoitettu ja oli kauhea kiire Tehdä Jotakin. Onneksi olen tottunut rooliini kantona kaskessa ja pystyin hymyilemään ystävällisesti samalla kun kerroin että noin ei voi tehdä, enkä voi näillä spekseillä auttaa, mutta jos jostain ilmestyy kunnollinen projektisuunnitelma voin tehdä osani suunnittelusta ja toteuttamisesta. Eikä verenpaineeni edes kohonnuut. Tämä on kovin epätyypillistä.
Ulkona oli kylmää ja syksyistä. Arkham Horroria ei taaskaan pelattu vaikka tavoitteena oli. Kaipaan roolipelaamista, mieluiten jotain hyvää ja saarnaamatonta seikkailuscifiä. Moista ei horisontissa näy ennenkuin itse sellaista vedän.
Keskiviikko, 30.9. 2009
Päivän hankaluus: Unirytmi. Sain nukuttua vain viisi tuntia ja työpäivän loppupuoli oli koulutusta. Onneksi kooma iski vasta kotona.
Olin tänään vastahankainen ja vaikea. Ensin kirjoittelin pitkän räntin Roolipelaajan foorumille siitä, miksi lehdessä julkaistu seikkailu ei itse asaissa ollut hyvä. Sitten päätin etten pidä töissä testatun Jabberin käyttöliittymästä ja metsästin verkon kätköistä siihen tekstipohjaisen interfacen jota voi ajaa unix-palvelimelta screenin yli. Nyt se toimii irc-logiikalla eikä tarvitse tehdä inhottavia hiirieleitä sen käyttämiseksi.
Lopuksi valitin tiimikoulutuksessa konsultille hänen käyttämistään retorisista kikoista. Tosin tällä kertaa konsultti ei ollut läheskään yhtä hirveä kuin edellinen yrittäjä ja enimmäkseen puhui oikeasti hyödyllisiä.