Maaliskuu 2008: Ihan oikeaa kehittymistä
Jäljet: Kuka pimeää pelkää, 29.2 - 2.3. 2008
Ajankohdan huumori: "Kui loppus turkkulaine shakkipeli? Mattii ja Teppoo."
ITIL korvasi töissä hetkeksi kehityskeskustelut. Oikein mukavaa terapiaa, prosessit ja toiminnot vetoavat pieneen harmaaseen sieluuni. Tekniikka-annokseni sain vasta työpäivän jälkeen.
Uusin turkulainen kaupunkipelikampanja, Jäljet, ponnahti liikkeelle viikonlopun mittaisella spektaakkelilla, ja minä pelasin kellaripajassa ahertavaa insinööriä. Oma pelikokemukseni oli lopulta varsin vaisu, mutta tämä johtui ihan omista valinnoistani. On tietty perusjärjestely jonka avulla kaupunkipeleistä saa paljon irti, ja päätin vakaasti rikkoa sitä katsoakseni, tulisiko pelistä silti tavanomainen vuoristorata. Ei tullut.
Pelaaminen oli varsin tuskallista, koska työpajani oli suurimman osan aikaa niin kylmä että siellä oli ikävä hengata. Asiakkaita kävi lopulta melko vähän. Kaiken lisäksi olin hakenut hahmooni haasteita itselleni epätyypillisestä suunnasta. Turun murre ei ole ainaostaan ruma koira, se on myös kauhea puhetapa, ja huolimatta melkein viidestätoista vuodestani täällä se ei ole tarttunut minuun ainakaan niin että puhuisin sitä luontevasti. Niinpä kaikki hahmoni kommunikointi vaati suurta keskittymistä, mikä taas vähensi pelikokemuksen syvyyttä.
Mutta omia tiedostettuja valintojani nämä kaikki olivat, eikä lopputulos oikeastaan yllättänyt. Silti veikkaan (tai toivon ainakin) että kokonaisuudessa peli hyötyi siitä, että olemassa oli paikka jonne pelaajat saattoivat saapua tekemään juttuja. Ja laitteiden parissa väkertäminen oli hauskaa. Etenkin lauantai-iltana suoritettu lukitun metallilaatikon avaaminen ilman avainta tai kunnon työkaluja oli hilpeän aitoa tekemistä.
Sunnuntaina en juuri pelannut vaan kävin sukeltamassa altaassa. Aika mainiosti olin unohtanut kaiken kurssilla opitun, ja perustekniikkojen harjoittelu vei aikaa. Jos vedessä kävisi ainakin kerran viikossa, saattaisi jotain pysyä mielessäkin. Tällä kertaa ei tullut lainkaan kylmä, oma märkäpukuni on aivan mainio.
Altaasta nousun jälkeen siirryin päättyneen pelin purkutilaisuuteen Kouluun. Oli vaikea saada kuvaa pelin kokonaisuudesta, mutta lopulta päätin ymmärtää että enimmäkseen Kuka pimeää pelkää oli onnistunut. Kunnianhimoisuus oli edelleen kasvanut Salaisuuksista, mikä on pelkästään hyvä asia.
Sunnuntai-iltana ohjelmassa oli vielä Cloverfield. Jos olisin tiennyt tästä elokuvasta olennaiset asiat etukäteen, olisin varmaan jättänyt sen väliin. Cloverfieldissä ei ollut oikeastaan juonta, dialogia tai hahmoja ja se oli hyvin selkeästi yhden tempun elokuva - mutta tämän yhden tempun se teki niin tyrmäävän hyvin, etten voinut kuin olla aivan riemuissani. Sain leffassa massiivisen pahoinvoinnin ja melkeinpä päänsäryn, mutta ne kuuluivat osana elämykseen. En muista koska elokuva olisi viimeksi ollut näin kokoaistillinen vuoristorata. Älkää lukeko spoilereita, älkää syökö kalliisti etukäteen, mutta menkää katsomaan se, isolta kankaalta ja helvetin kovilla äänillä. Altistakaa herkät aistinne pahoinpitelylle, kipu, yökötys ja migreeni kuuluvat kokemukseen. Oikeiden asioiden yhteydessä kärsimys voi olla mahtava kokemus.
Maanantai, 3.3. 2008
Päivän klisee: Supersankarien päämajaan hyökkäävä B-luokan superpahis. Tietenkin se oli oikeasti jotain aivan muuta kuin miltä näytti.
Arki tuli vaikken olisi toivonut. Mokailua töissä, hieman masentavia kehityskeskusteluja, epäonnistunutta diplomatiaa ja muuta tyypillistä. Vielä perjantaina oli ollut hyvä ja energinen olo, mutta VPJ:n taian ansiosta se kaikki valui pois muutamassa tunnissa.
Empireäkin pelattiin. En ollut parhaassa pelinjohtovireessä eikä tarinakaan ollut ylettömän energinen tai kunnianhimoinen. Peli meni hienoiseksi säätämiseksi ja suunnittelemiseksi juoksemisen ja huutamisen sijasta. Voihan sitä niinkin supersankaroida. Sentään pääsin käyttämään kamikazerobottia jolla oli pommi päässä.
Tiistai, 4.3. 2008
Päivän kappale: Rush - Prime Mover
Kun päiväkirjan nimi on Kokemuspisteitä, en varmaan voi olla kirjoittamatta Dungeons & Dragonsin luoneen Gary Gygaxin kuolemasta. Koska en kuitenkaan häntä juurikaan tuntenut, tämä(kin) merkintä kertoo enemmän minusta. Jos haluatte lukea Garysta, käykää vaikka RPGnetin foorumeilla (jotka tällä hetkellä ovat aivan jumissa).
Kuten kovin monet muutkin ikäluokkani ropeltajat, aloitin peliurani herra Gygaxin tuotteella - hänen nimensä komeili vuonna 1982 pelaamani Advanced Dungeons & Dragonsin kirjojen kansissa. Viisi vuotta vedin itse pelikampanjoita suoraan hänen luomustensa pohjalta, kunnes pomppasin niistä eteenpäin taakseni suuremmin katsomatta. Pseudokeskiaikainen fantasia miekkojen, velhojen ja lohikäärmeiden kanssa ei lopulta ollut minun omin juttuni, mutta se ei ollut kuin miljöö pelaamis- ja ajattelumallille jota oli helppo soveltaa muihin asioihin.
Oli Gygax suunnitellut sen niin tai ei, minulle ja monelle muulle hänen pelinsä rakenteet sopivat mainiosti keinoksi toteuttaa omaa luovuuttamme. Hän ei luultavasti olisi arvostanut monia asioita joihin roolipelejä lopulta käytimme ja yhä käytämme. Yksinkertaisten seikkailutarinoiden kertomisen lisäksi me pelaamme tutkiaksemme etiikkaa, yhteiskuntaa, mielenterveyden rajoja, pelkoa, seksuaalisuutta, rakkautta tai ystävyyttä. Me olemme samaistuneet kirkasotsaisiin sankareihin, vastahakoisiin antisankareihin, vain velvollisuuttaan hyvässä ja pahassa tekeviin ihmisiin, luihuihin pettureihin ja sadistisiin tuhoajiin. Joskus pelimme ovat viattomia satuja, joskus ne ovat arvoiltaan hyvin sovinnaisia, joskus ne kyseenalaistavat selviöinä pidettyjä asioita, ja toisinaan ne ovat kuin huolestuneen moraalisen enemmistön pahimmista painajaisista. Jos olisin tällainen henkilö tällaisessa ympäristössä ja tapahtuisi tällaista, miten toimisin? Miten se vaikuttaisi muihin? Miten toimintani muuttaisi maailmaa ympärilläni?
En koskaan tavannut Gary Gygaxia, enkä tiedä olenko häntä kohtaan reilu käsityksessäni, että hän näki roolipelaamisen paljon lapsellisempana ja hampaattomana kuin mitä se saattoi olla. En tiedä, oliko hän todella sellainen kaavoihinsa kangistunut dinosaurus kuin kuvittelen. Ei liioin ylläoleva eläytyvän roolipelaajan kuvaus harrastuksesta ole läheskään koko totuus, kuten kuka tahansa forgelaisiin peleihin intohimoisemmin suhtautuva voisi sanoa. Yhtä kaikki, Gary-setä loi D&D:n, minä löysin sen herkässä iässä, ja kunnon lumipalloefektin kautta tässä sitä nyt ollaan.
Kuten RPGNetissä sanottiin, "may he reach his plane of choice before Demogorgon knows he's dead."
Keskiviikko, 5.3. 2008
Päivän kummastelu: Fruberget, lohkareluola jossa on luolajärvi. Miten tällainen voi olla olemassa?
Puuduttavan kehityskeskustelun jälkeen ei välttämättä olisi jaksanut kiivetä, mutta ennestään takana oli viikon tauko. Kiipeily oli sen mukaista.
Kiipeämisen jälkeen tein Mirin kanssa toimintasuunnitelmaa viikonlopuksi. Kaksi luolaa, molemmat luultavasti märkiä, ja ulkona on talvi. Mahdammekohan saada keuhkokuumeen?
Yön lähestyessä alkoivat pelinkirjoittamisen luovat moottorit taas toimia. Olen jälleen tilanteessa, jossa ideoita on iso kasa ja niistä pitäisi valita kourallinen joiden ympärille pelin voisi rakentaa. Parista todella herkullisesta pitänee luopua toimivan kokonaisuuden kustannuksella.
Torstai, 6.3. 2008
Päivän etukäteiskammo: Kylmässä märkäpuvussa käveleminen
Viimeinen kehityskeskustelu tältä erää. Sen jälkeen olo oli lomailua kaipaava, mutta moiseen ei ollut vielä tilaisuutta. Uppouduin rutiinitukitöihin ja olin ajattelematta vuoria jotka piti vielä siirtää.
Kotona luolaretken pakkausoperaatio osoitti, että seikkailutavaraa oli kertynyt aika uskomattomia määriä. Vielä toistaiseksi iso luolasettini mahtuu rinkkaan, mutta jos joskus vielä hankin oikeita sukellusvarusteita tämän lisäksi, räjähtää tilantarve taas silmille.
Cosmicissa puhuttiin ruotsista ja Ruotsista, peleistä joihin voisi mennä, ohjelmasta jota pitäisi suurta pohjoismaista larppitapahtumaa varten koota, ja lopulta, kun ilta oli ehtinyt riittävän pitkälle, jopa pelistä jonka voisi tehdä. Idea on aika mojova, mutta toteuttaminen tulisi olemaan työlästä. Saapa nähdä kestääkö tässä neljä vuotta kuten Åbo By Nightissä.
Perjantai, 7.3. 2008
Päivän ällistys: Hesarin pääkirjoitus - ihan kuin jossakin näkövammainen kotkottaja olisi löytänyt pienen jyvän
Lähdin töistä varhain. Viimeistelin pakkaamisoperaationi ja silmäilin synkän nökäisiä säätietoja. Pakkaamisen suhteen päädyin aika keveisiin roinavuoriin. Kai sitä viikonlopun selviäisi aika pienellä tavaramäärällä.
Ruokaa, sitten Mirin ja Susannan kanssa satamaan ja laivaan. Hieman salaattia, vähän tax freetä, vähän Futuramaa, sitten nukkumaan.
Lauantai, 8.3. 2008
Päivän varustevajaus: Nilkasta falskaava märkäpuku
Nävekvarn, N 58°37'53", E 16°47'47"
Nävekvarn on tuppukylä Ruotsin itärannikolla. Aivan mitättömän kokoisen asutuskeskittymän retkeilymaja toimii tukikohtanamme. Majoitus on mainio - meillä on oma huone johon kuuluu pieni keittiö, ja henkilökunta on ystävällistä. Yritykset puhua ruotsia jätetään omaan arvoonsa, selvitämme vähät asiamme englannilla.
Nävekvarn näyttää kauniilta mutta kylämäisellä tavalla vähän ahdistavalta. Emme jää hukkaamaan aikaamme tänne, vaan otamme tarvittavat tavarat mukaan jä lähdemme Kopparbon karstiluolaa kohti. Ajamme piskuisen lahden rantaa hämmentävän mutkaista tietä, jossa on vallan ruotsalaiset nopeusrajoitukset. En tajua, miten kukaan uskaltaa ajaa seitsemääkymppiä tällä vuoristoradalla.
Kopparbo, N 59° 39'18.9" E 16°28'55.3"
Maassa oleva aukko Kopparbon luolaan on entisensä. Ulkona lämpötila on surkeat +5°, mutta sentään aamuinen sade on lakannut.
Urheasti sulloudumme märkäpukuihin ja laskeudumme luolaan. Vesi on selvästi korkeammalla kuin vuosi sitten. Syvyyksiin johtava kuilu ei pääty enää kostealle kivelle, vaan suoraan polvensyvyiseen veteen. Laskeutuminen on työlästä.
Pohjalla vesi on jäätävää. Märkäpuvun sisään livahtaessaan se ei todellakaan saa aikaan halua lähteä syvemmälle luolaan. Liikun mahdollisimman vähän jotta puvun sisällä lämpenevä vesi ei vaihtuisi. Susanna ja Miri saapuvat myös alas.
Vastikään ostamani turbosukelluslamppu osoittaa mahtinsa. Vesi on likaista, mutta valokiila kulkee silti sen läpi. Kun olemme kaikki pohjalla, lähdemme kapeaa putkea eteenpäin. Pinta on korkealla, tunneli yhtä ahdas kuin aiemmin.
Oma etenemiseni katkeaa kun huomaan, että nilkkani on täysin paljas. Märkäpuvun lahje ja neopreenisukka eivät kohtaa, enkä saa tilannetta korjattua. Tuloksena sukkaan valuu jatkuvasti uutta vettä, ja nilkka itse on koko ajan kosketuksissa kylmän veden kanssa. Tuntoaisti on täysin kadonnut, joten vetäydyn kuivaan kohtaan hieromaan raajaani elämää ja jätän tutkimisen muille.
On aivan liian kylmä tehdä tätä nyt. Palelemisesta seuraava epäskarppi olo nujertaa minut varttitunnissa, eivätkä Miri ja Susanna kestä paljon kauemmin. Ylös kiipeäminen on varmistettunakin helvetillistä. Köysi on likomärkä ja epäilemättä manttelin alla on pieniä hiukkasia jotka heikentävät ytimen rakennetta.
Lopulta pääsemme kaikki ylös kuilusta. Keräämme roinamme ja siirrymme pihalle. Seuraavaksi vuorossa on vaatteiden vaihto märkänä ja hytisevänä. Olen ennakoinut tämän olevan operaatiomme kylmin ja tuskallisin kohta, mutta sepä sujuukin aivan vaivattomasti. Termospullossa on kuumaa teetä, mukana on kuivia vaatteita avaruuslakanaan käärittynä. Kun märkäpuvuista pääsee ulos, olo onkin lämmin ja energinen. Jaksamme kiertää jopa läheistä kalliota ja ihailla näköaloja. Geokätköä emme löydä, mutta paluumatkalla kuvaamme kaikenlaista hassua.
Vasta Nävekvarnissa väsymys kaataa meidät. Jaksamme juuri ja juuri pestä likaiset varusteemme sekä ripustaa ne kuivumaan. Sitten kaadumme petiin koomaamaan. Olemme sentään välttäneet hypotermian.
Olen hieman pettynyt ja harmistunut. Kopparbo on aivan mahtava luola, mutta näin kylmällä siitä on mahdotonta nauttia, puhumattakaan siitä että koettaisimme tunkeutua koko luolan läpi. Tuntuu siltä, että olemme täällä ainakin kuukautta liian aikaisin.
Sunnuntai, 9.3. 2008
Päivän harjoitus: Itse aiheutetusta ongelmasta pelastautuminen
Fruberget, N 59° 1'17.04" E 18° 0'20.16"
Edessämme kohoaa Frubergetin kallio kolmisenkymmentä kilometriä Tukholman eteläpuolella. Olemme seikkailleet tänne Nävekvarnista pahoinvointia aiheuttavien mutkaisten teiden kautta. Eilisen jälkeen motivaationi penkoa luolia on aika matalalla, ja koko päivän on sadellut.
Frubergetin luolaan on kaksi sisäänkäyntiä: alakautta, joka on veden vallassa, ja yläkautta, joka on kuulemma vaikea. Eilisen jälkeen enempi polskinta märkäpuvuissa ei miellytä, joten Miri ja Susanna lähtevät paikantamaan yläreittiä sateenpitävissä vaatteissaan. Minä kerään autolla varusteita kokoon. Päätämme ottaa luolaan mukaan kiipeilyvaljaatkin - Kopparbossa saimme slingistä kootusta hätävaljasratkaisusta tarpeeksemme.
Sisäänkäynti löytyykin - reikä veden liukastamien graniittilohkareiden välissä. Alhaalla näkyy onkaloon jätetty köydenpätkä. Viritämme semiturvallisen ankkurin sekä köyden, ja kiipeämme alas... ja alemmas. Löydämme kokemuspiirimme suurimman yksittäisen salin.
Vietämme kiven alla tunnin verran. Lohkareiden seasta saattaa lähteä uusia käytäviä, mutta muutamat järkäleet roikkuvat pään päällä niin uhkaavan näköisesti, ettei niiden lähelle tee mieli mennä. Toinen ilmeinen uloskäynti löytyy, mutta se vaatii veteen menemistä. Olen vähällä rikkoa varusteemme pudottamalla niiden päälle melkoisen kivenjärkäleen. Pari senttiä jää kiven ja kameran väliin.
Kun ryhdymme pohtimaan poislähtöä, tähänastisen suunnitelmamme vika valkenee meille. Kiipeilijöinä olemme tietenkin tottuneet menemään alas ensin ja miettimään ylösnousua sitten, mutta nyt tajuamme olevamme kolossa josta reitti ylös ei olekaan aivan triviaali. Olemmehan me toki köyden jättäneet jälkeemme, mutta sen viereinen seinä on märkä, sileä ja negatiivinen. Oikeilla luolantutkijoilla on tällaista tilannetta varten nousukahva, jolla he voivat kiivetä köyttä ylöspäin. Mirillä on sellainen, kotonaan. Luolassa meillä ei ole mukana edes prusik-narua, ja valjaitakin on vain yhdet.
Neljä metriä liukasta kiveä osoittautuu köydenkin avulla melkoiseksi esteeksi. Selviydyn lopulta siitä raa'alla voimalla, mutta tämä optio ei sovellu muille. Luolan pohjalle päästin viidessä minuutissa. Kestää ainakin tunti ennenkuin kaikki pääsemme takaisin ylös, monien reittivaihtoehtojen ja hylättyjen yritysten jälkeen. Siirrymme rennosta retkeilymoodista tehokkaalle suorittamisvaihteelle. Onneksi meillä ei ole kylmä ja suklaata sekä vettä riittää. Kiivetessämme köysi hiertyy monesta kohdasta kalliota vasten pahan näköisesti. Tämän keikan jälkeen se on pakko siirtää eläkkeelle.
Lopulta olemme taas kallion päällä, vieläpä ennen kuin taustavarmistusjoukkojen on määrä hälyttää pelastuspartio etsimään meitä. Olo on jokseenkin voipunut ja varustetappioita tuli, mutta luola on ollut kyllä hieno. Kokemus samaten, tosin vastaisuudessa aivan näitä samoja virheitä ei välttämättä tarvitse toistaa.
Tukholmaan, laivaan.
Maanantai, 10.3. 2008
Päivän ällistys: Tulossa on oikeasti pitkä kesäloma
Autokannen alapuolisessa hytissä matkustaminen ei ollut aivan niin helvetillistä kuin oli peloteltu. Sittenkin herääminen oli vastenmielisempää kuin juuri koskaan ja aamuruuhkassa ihmisten heitteleminen töihin ja koteihin oli tuskallista. Tavaroita pestessä ja kuivatessa elämä vähitellen voitti, ja selvisin töihinkin jo kymmeneksi.
Työpäivä itsessään oli hieman masentava. Koetin arpoa, olinko tarpeettoman niuho ja pikkuseikoista kitisevä vaiko tarpeellisen tarkka ja päättäväinen. En tiennyt, ja kuten tavallista, tämä häiritsi minua. Selvästi auktoriteettikaipuinen luonteeni janoaa taas oikeamielistä jumalaattoria tarkkailemaan tekojani ja antamaan päivän päätteeksi joko hyväksyvän tai paheksuvan raportin. Tämä luonteenpiirre on todella pöljä, tahdon eroon siitä. Joissain asioissa olen vakuuttunut siitä että olen aina oikeassa, voisin laajentaa sitä muihinkin elämän osa-alueisiin.
Kävi myös ilmi, että minulla oli 31 käyttämätöntä lomarahapäivää - aivan naurettavat määrät siis. Missä ihmeen välissä ehtisin ne pitää? Olen vaihtanut melkein aina lomarahani vapaaksi saadakseni pidettyä pitkiä lomia kesäisin, mutta nyt näyttääkin siltä etten itse asiassa olekaan lomaillut niin paljon kuin olisi pitänyt. Tänä vuonna en varmaan kehtaa enää tuota vaihtoa tehdä - jos tuohon lisäisi vielä 15 lomapäivää, ei minua näkyisi työpaikalla ennen lokakuuta.
Pelejä olisi pitänyt kirjoittaa ja huone siivota, mutta sen sijaan pelasinkin Half-Life Episode Onea. Kyllä Valve osaa.
Tiistai, 11.3. 2008
Päivän sumpliminen: Sukelluskurssin avovesiosuuksien ajankohta
Silmäilin tulevia aikataululujani ja totesin, että kaikkea mitä tahtoisin en vaan ehdi ennen syksyä tehdä. Nyt kun lomapäiviä löytyi 5 viikkoa lisää voisi vapaa-aika periaatteessa järjestyä, mutta se tarkoittaisi, että työasiat jäisivät täysin puolitiehen. Ehkä kymmenen viikon kesäloma ei sittenkään ole hyvä ajatus, kun jo tulossa oleva kahden viikonkin tauko näyttää aika pahalta katkolta rutiineihin.
Silti, kymmenessä viikossa ehtisin kiipeillä, sukeltaa, tutkia luolia, harjoittaa kaupunkieksploraatiota, roolipelata, piirtää, kirjoittaa larppeja, kirjoittaa romaania ja tehdä vaikka mitä muuta hauskaa... Kotona sain aikaan Solmukohdassa pidettävän esityksen rungon, muuten olin varsin hyödytön. Taas tuli mieleen ajatus vapaa-ajan aikatauluttamisesta. Ehkä pitää jakaa vapaa-aikakin projekteihin kuten projektinhallintakurssilla opetettiin.
Keskiviikko, 12.3. 2008
Päivän ei-se-ole-pornoa-vaan-taidetta: Imaging the X-Men
Olin töissä todella ahkera ja aikaansaava. Näin tuntuu käyvän usein kuin loma uhkaa. Jäin työntekovaihteelle niin perusteellisesti, että kiipeillessäkin ajattelin jatkuvasti byrokraattisia.
Kiipeilyn jälkeen palasin töiden pariin. Varsinaista uppoutumista ei kuitenkaan tapahtunut, koska ircissä ihmiset olivat saaneet villin Ropecon-idean jota pyöriteltiin pari tuntia. Olisi tyrmäävän mahtavaa jos se toteutuisi, vaan ei näistä etukäteen koskaan tiedä. Idean vaatima työ ei ainakaan ole minun ominta ydinosaamisaluettani.
Torstai, 13.3. 2008
Päivän tärkeä irssikomento: /ignore -regexp -pattern "nick" #kanavannimi * ALL
Kun koko illan pohtii populaarikulttuuria, ei ihme että se tunkeutuu uniinkin. Tyypillisesti näen unia joko Buffysta tai Ryhmä-X:stä, ja tällä kertaa vuorossa oli Buffy. Töihin meneminen ei lainkaan innostanut. Uni oli jättänyt yksinäisen ja alakuloisen olon.
Työpäivä oli kuitenkin ahkera ja tuloksekas. Eräs alkukeväästä ideoitu projekti oli saavuttanut päätöksensä, ja sillä saattoi jopa olla välittömiä vaikutuksia siihen miten tiimini vastaisuudessa tekisi töitä. Projektin tulosten esittely oli ainakin minusta hurjan innostavaa. Synkkyys unohtui, tilalle jäi itseluottavainen ja energinen olo.
Niinpä taisin aiemmista jaloista päätöksistäni huolimatta ilmoittautua tekemään taas yhtä larppiprojektia. Tällä kertaa aion kuitenkin soveltaa kaikkea projektikoulutuksessa oppimaani ja tehdä tämän oikein, ilman että se syö vapaa-aikaani tai mielenterveyttäni. Cosmicissa oli muutenkin epärealistista mutta hauskaa, ja tulin jopa piirtäneeksi yhden varsin hilpeän hahmokuvan Empireen.
Muissa aiheissa, ircissä puhuttiin typeriä. Tajusin, että eräs tärkeä taito joka joiltain ihmisiltä puuttuu on kyky erottaa asiat joista he tietävät jotain asioista joista heillä ei ole aavistustakaan, yhdistettynä kykyyn lakata inttämästä jälkimmäisistä vastaan henkilöille jotka tietävät. Ei tämä tosin ollut mitään mitä ignoren käyttäminen ei olisi parantanut.
Perjantai, 14.3. 2008
Päivän uumoilu: Atk-keskuksen laatudokumentaatio saattaa lopulta päätyä minun ylläpidettäväkseni. Tämä voi olla hyväkin asia.
Projektinhallintaa, palaveria, yleistä kiirehtimistä. Sitten irrottautuminen projekteista, puhelin osoittamaan lomalle, ja pois. Vähän hankala kohta pitää kahden viikon lomaa minkään kannalta, mutta olen käynyt niin ylikierroksilla viime aikana, että pieni akkujen lataaminen voi olla paikallaan.
Kiipeilyssä pääsin erästä kattoreittiä pari otetta aiempaa pidemmälle, mikä voidaan oikeastaan katsoa melkoiseksi saavutukseksi. Loppuilta meni X-Men Evolutionin kakkoskauden parissa. Atk-keskuksen elokuvailtakin olisi ollut, mutta kaikkialle ei vaan voi revetä. Ja teinimutanttien seikkailut olivat selvästi viehättävämpiä kuin Disney-leffat.
Lauantai, 15.3. 2008
Päivän kulmikkuus: Aikuisen juhlimisen vaikeus
Pitkästä aikaa taivalsin Helsinkiin bilettämään. Tyypillisesti matkaan lähteminen osui juuri keskelle luovaa purkausta, mutta vaikka fiilikset olivat yksinäisen pakertamisen puolella arvelin että olisi hyvä olla edes kerran vuodessa vähän sosiaalinenkin.
Bileissä oli vähän tylsää, mutta tämä johtui enemmän minusta kuin tapahtumasta itsestään. Useimmat vieraista tunsin mutten kauhean hyvin, ja olen pahamaineisen huono catch-upissa ja vähän niin kuin tutuille puhumisessa aiheista jotka vähän niin kuin kiinnostavat. Tiedostan tämän huonoksi ominaisuudeksi, vaan minkäs teet. Jos pitää valita, pidänkö yhteyttä johonkuhun joka ei suhtaudu intohimoisesti samoihin asioihin kuin minä, vai teenkö yksikseni niitä asioita joihin suhtaudun intohimoisesti, jälkimmäinen voittaa oikeastaan aina. Varmaan tämän vuoksi viihdyn Ropeconissa: siellä on luvallista puhua ihmisille koko ajan tärkeistä asioista.
Ei tapahtuma onneksi täyttä ajanhukkaa ollut, koska paikalla oli kuitenkin ihmisiä joiden kanssa saattoi jutella peleistä ja kiipeilystä. Jaksoin lopulta viihtyä aamukolmeen saakka - yritin kyllä lähteä jo yhdeltäkin, mutta taksin saaminen osoittautui ylivoimaiseksi. Sosiaaliset kuviot koettivat kotimatkaa kohden käydä hieman surrealistisiksi, tai ehkä vain kuvittelin.
Sunnuntai, 16.3. 2008
Päivän nettitesti: Superhero Dating Quiz, joka suosittelee että alan deittailla joko Batgirlin tai Rautamiehen kanssa. Tuskinpa vaan.
Olin saapunut kotiin aamukuudelta ja yhdeltä piti olla kiipeilemässä. Ei parhaita päiviäni seinällä, yllättäen. Päästyäni takaisin alas uppouduin supersankareihin. Piirsin, väritin, laadin hahmiksia ja katsoin X-Men Evolutionia.
Sarjan kolmas kausi haihdutti kaikki aiemmat epäilykseni tarinan laadusta. Kahdessa ekassa jaksossa oli enemmän supersankarillista menoa kuin Heroesin tähänastisissa puolessatoista kaudessa. Kai piirettyjen kanssa on sitten helpompaa lyödä nupit kaakkoon.
Maanantai, 17.3. 2008
Päivän levy: Flogging Molly - Float
Kirjoittamista ja piirtämistä riitti vaikken yhteenkään oikeasti suureen projektiin vielä edes tarttunut. Tulevaa Bravo Beach Patrol -peliä varten juoksin kaupungilla ostamassa kalustoa. Nyt olen panssaroitu ja naamioasuinen.
Teemu oli hankkinut chilikasvattajakaveriltaan näyte-erän habaneroja, joista piti tietenkin tehdä ruokaa. Miri sai aikaan varsin erinomaisen sapuskan, jossa oli sekä makua että tulisuutta. Yleensä kokeellinen kokkaus chilillä sisältää vain jälkimmäistä.
Tiistai, 18.3. 2008
Päivän ehdollistuminen: En osaa käydä sotaa seisaaltani. Jos minulla on ase kädessä ja olen ulkona, armeija on kouluttanut minut olemaan rähmälläni maassa, oli se millaista mutavelliä tahansa.
En edes muista milloin viimeksi osallistuin leikkisotaan softair-aseilla - en varmaankaan tämän vuosituhannen puolella ainakaan. Tänään vedin kuitenkin maskin naamalle, kaivoin raaistavat sotalelut kaapista ja lähdin Halisten pusikkoon rankaisemaan Anttia ja Sannaa. Ideana oli hieman saada tuntumaa aseisiin ja metsäsotaan ennen BBP:ia.
Mättäät olivat märkiä, kaasuase ei toiminut kunnolla viileässä säässä ja kuten tavallista, puhnupyssyjen teho tai kantama ei päätä huimannut. Eläydy tässä sitten tulitaisteluun kun voit suojautua rynnäkkökivääriltä vähän paksumpaan pensaaseen ja välttää ammutuksi tulemisen pysymällä 30 metrin päässä vihollisestasi. Positiivisena puolena uusi ritilämaski toimi hienosti ja SPAS-haulikkoni oli edelleen taistelukentän valtias. Henkilökohtainen osumatarkkuuteni oli ala-arvoinen kuten yleensä. Onneksi hahmoni tulevassa pelissä on teknikko eikä sissi.
Piirsin Empireä varten vaikeita kuvia ja tätä varten jouduin googlettamaan vastenmielisiä elikoita. Minulla on teoria, että huono kuva on parempi kuin ei kuvaa lainkaan, mutta saatan olla täysin hakoteillä. Vaan piirtämällä sitä oppii paremmaksi. Kun oppisi vaan piirtämään vielä muitakin asioita kuin heppuja trikoissa muksimassa toisiaan.
Keskiviikko, 19.3. 2008
Päivän oppimiskokemus: Oikean projektiaikataulun tekeminen
Alan kuulostaa jonkinlaiselta viherpipertäjäkliseeltä, mutta olen alkanut taas nähdä vastenmielisiä painajaisia ilmastonmuutoksesta. Tämän yön saldona oli ilmastovääristymä jonka johdosta älytön määrä kevääseen liittyviä eläin- ja kasvilajeja oli hävinnyt. Ei ekologisesti realistista, mutta omituisen ahdistavaa. En edes tiennyt välittäväni turkasen vertaa siitä, mikä tirppa kevään tullen missäkin puussa karjuu muulla kuin hyvin abstraktilla tasolla.
Katkaisin lomani työpäivällä ennenkuin sieluni alkoi osoittaa uhkaavia merkkejä rentoutumisesta. Puoli kahdeksasta puoli viiteen jyräsin rästissä olevia hommia, istuin palavereissa ja olin yleisestikin tehokas. Nämä loman ympäröivät työpäivät tahtovat olla aika reippaita. Jos joka toinen päivä olisin lomalla ja joka toinen päivä työssä, saisinkohan aikaan yhtä paljon kuin nyt?
Kiipeily oli huonoa, melkeinpä kaikilla osallistuneilla. Emme vaan osaa/jaksa/tajua/uskalla/jotain.
Torstai, 20.3. 2008
Päivän turvaoppitunti: Myös supersankarin kannattaa käyttää turvavyötä, koska auton kylkeen voi koska tahansa ajaa superpahis isommalla autolla.
Paria tuntia ennen kuin minun piti aloittaa Empire-session pelauttaminen oivalsin, että peliin ei oikeasti ollut mitään muuta sisältöä kuin suoraviivainen taistelu sankarien ja roistojen välillä sekä tähän johtanut omituinen juoni. Normaaliratkaisuni tähän olisi ollut varmaan kirjoittaa äkkiä lisäaineistoa, mutta sen sijaan katsoinkin pari jaksoa X-Men: Evolutionia, ja päätin, että jos peli kerran olisi ensisijaisesti suoraviivaista turpaanvetoa, olisi parasta keskittyä tekemään se hyvin.
Ja yhtäkkiä näin kävikin. Tähänastisissa Empire-peleissä sarjakuvahenkiset taistelut ovat useimmissa tapauksissa olleet joko laimeita tai jollain muulla tavalla hieman pielessä, mutta tällä kertaa yhteenotto sujui kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ensin roistot pelasivat vahvuuksiaan, jolloin he olivat niskan päällä, sitten sankarit käänsivät tilanteen omaksi edukseen ja nujersivat pahikset. Hilpeää. Seuraava pelikin sovittiin sunnuntaille, koska paljastuvan kieron juonen jälkipuolisko piti myös selvittää.
Perjantai, 21.3. 2008
Päivän taito: Kattokiipeily. Kolmella reitillä kokeiltu.
Jäljet-kampanjan välipeli pörähti käyntiin, mutta minun osallistumiseni siihen oli vähäinen. Hahmoni oli pääsiäislomalla muualla, ja vaikka puhelinpäivystin, olin pääasiassa tekemässä muita asioita. Ohjelmassa oli alkajaisiksi kiipeilyä, joka sujui yllättävän erinomaisesti. Ilmeisesti kerran kuukaudessa tulee päivä jolloin kaikki reitit etenevät, ja kaikki muut kiipeilykerrat ovat surkeaa tahkomista. Onneksi tahkominenkin on usein nautitavaa.
Kiipeilyn jälkeen uusi annos habaneroyllätystä, ja sitten pelinkirjoittelun pariin. Kotona oli käynnissä pääsiäisriehakin, mutta olo oli hitusen epäsosiaalinen enkä osallistunut muuten kuin maistamalla JD:n tekemiä mämmitryffeleitä. Huominen avovesisukellus oli poistettu tehtävien asioiden listalta raivoisan pakkasen vuoksi, joten sukellusmateriaalin kertaaminen unohtui. Sen sijaan luin paljon Providencesta ja piirtelin hassuja kuvia. Katsoin myös X-Men Evolutionin kolmoskauden lopun.
Lauantai, 22.3. 2008
Päivän pelitarina: Laskeutuminen kaupungin huoltotilaan pelkällä kännykän valolla. Minusta ei tähän välttämättä olisi ollut.
Heräsin töissä yön aikana ilmenneen kriisin jälkimaininkeihin, ja tuloksena pakersin puolisen tuntia työjuttuja. Sen jälkeen totesin, että tänään olisi lomani ensimmäinen oikea vapaapäivä, so. päivä jolle ei ollut oikeita sovituja menoja.
Toisaalla Jäljet-peli jatkui, vaan tänään en oikeastaan pelannut. Kävin kyllä aftergamessa Koulussa kuuntelemassa hurjia tarinoita pelistä. Ilmeisesti varsinaisille pelaajille kyseessä oli ollut oikein vauhdikas peli. Oikein mainiota.
Kotona uppouduin pelinkirjoittamiseen ja piirtämiseen. Olin melko zonessa molempien suhteen. Huomisesta pelistä saattaisi tulla vallan hupaisa, jos jokin ei menisi täysin pieleen.
Sunnuntai, 23.3. 2008
Päivän ei-sittenkään-pelissä-tapahtunutta -piirros: "never.". Vaikeaselkoisessa kuvassa on pelin antagonistin muotoinen ulottuvuusportti lähiöstä erään hahmon taskutodellisuuteen.
Töissä ongelmat jatkuivat, ja tuloksena koko päivän normaalit tietotekniset rutiinini olivat hukassa. Mutta päivän pääasiallinen puuha ei näitä kaivannut, koska edessä oli Empire-peli.
Edellinen pelikin oli ollut vallan mainio, mutta tämä oli ainakin minusta vielä sitäkin parempi, eeppinen ja traaginen tarina hulluksi tulleesta supersankarista. Providence, Rhode Island oli kaunis miljöö tarinalle, ja taas oli mukana fiilis että oikeasti pelataan ison budjetin supersankarisatua jossa jyrisee ja paukkuu. Ohjelmassa oli myös Empire-kampanjan ensimmäinen sienipilvi. Ei varmaan jää viimeiseksi.
Pelistä jäi aivan mainio fiilis, jota edes arkirutiineiden yhä jatkuvat tietotekniset pulmat eivät onnistuneet hälventämään. Haluan vain pelauttaa lisää.
Maanantai, 24.3. 2008
Päivän kappale: Eagles - The Last Resort
Vietin vapaapäivää piirtämällä, kirjoittamalla ja katsomalla X-Men: Evolutionin loppuun. Onhan tuo varsn jees sarja, tosin ehkä vielä riipivämmän henkilökohtaista otetta olisi kaivattu. Lastensarjaksi kuitenkin erinomainen, ei kai sellaiselta voi Buffy-luokan mainioutta odottaakaan.
Kyllästyin Empire-sivuston harmauteen ja uusin sen. Satunnaisille katselijoille tuolla tosin ei vieläkään ole älyttömästi sisältöä.
Viikonlopun työkriisin takia päätin, että huomenna menisin aamulla käymään töissä varmistamaan, että informaatio on edes sisäisesti kulkenut. Tietenkin tätä ennakoiden sain taas keskiyön inspiraation ja vuoteesta oli noustava kirjoittamaan ja luonnostelemaan. Taiteilijaelämää...
Tiistai, 25.3. 2008
Päivän ärtymys: Työ loman keskellä
Herättyäni asiaankuuluvan väsyneenä ajattelin piipahtaa töissä pariksi tunniksi, kerätä käyttäjien raportteja ja huolehtia siitä, että info kulki. Vaan tietenkään asiassa ei käynyt ihan näin. Päädyin jäämään työhön koko päiväksi ottaakseni tilanteen tiedotusvastuun itselleni. Lopulta tämä osoittautui varsin pieneksi hommaksi, mutta se olisi voinut kasvaa suureksikin.
Jotenkin yliopiston toiminnasta jäi taas vähän pelleilevä kuva. Kotiin päästyäni olin paitsi todella väsynyt, myös ärtynyt ja hapan. Päädyin tekemään asioita Solmukohta-ohjelmamme eteen, käytännössä siis kokosin koneestani karaokelaitteiston ja lauloin pari testikappaletta. Kuulostin hirvittävältä, mutta laitteet sentään toimivat. Miri ja Susanna ruokkivat minut, mutta muuten en ollut ihmisille sopivaa seuraa ja vetäydyin omiin oloihini.
Illalla piirtäminen osoittautui taas ylivoimaiseksi haasteeksi. Perspektiivi on vielä pahempi vihollinen kuin valo. Tajusin myös tarvitsevani piirtolevyn, jotta kykyni editoida jo skannattuja kuvia paranisi.
Keskiviikko, 26.3. 2008
Päivän yllätys: Talvi kevään keskellä
Loman katkollapitäminen jatkui toisen työpäivän ajan, ja fiilikset olivat jokseenkin matalat. Varsinainen tiedottelu oli kevyttä, mutta muuta hommaa riitti, enimmäkseen ikävää. Lisäksi yksityiselämänkin puolella sain kaikenlaista karmista palkintoa viime aikojen törttöilyistäni.
Kiipeileminen oli vailla mitään ansioita. Olin henkisesti ja fyysisesti todella epäskarppi, ja tajusin onneksi lopettaa ennenkuin satutin itseäni tai muita. Kotona odotti vielä työpäivän ekstrabonus kun hallinnosta tuli korjausvaatimus muutamiin byrokraattisiin virityksiini. Kafkalaisinta tässä on, että syy korjausvaatimuksiin oli, että olin yrittänyt tehdä asioita kuten he toivoivat ja pysyä uskollisena sekä taustalla olevan hengelle että hallinnon toiveille. Mutta aitoon informaatioteknologiseen tyyliin järjestelmän vaatimusten kirjain tuli ensin.
Kiukkuni kiipesi lähes ennennäkemättömiin sfääreihin. Taitaa olla aika katsella, löytyisikö jostain jotain toista työtä. Nykyisessä hommassa tulee vietettyä liikaa aikaa raivoten institutionaalisesta typeryydestä.
Torstai, 27.3. 2008
Päivän operaatio: Taustojen piirtäminen sarjakuvaan. Ugh.
Loma palasi, joten käytin koko päivän piirtämällä ja kirjoittamalla. Välillä sentään ulkoilin ostamaan tavaroita viikonlopun peliin.
Kaipasin piirtolevyä aivan epätodellisen paljon. Kuvien kokoaminen on tällä hetkellä hirvittävän työlästä: piirrän kaikki elementit erikseen paperille, sitten skannaan ne, tuon kuvat yhteen piirustusohjelmassa ja koetan sovittaa niistä jotain koherentin näköistä. Yllättävän usein totean, että yksinään toimivat asennot eivät muodostakaan yhdessä luontevaa kokonaisuutta, ja toisaalta en tahtoisi piirtää pelkkää monologimuotoista sarjakuvaakaan.
Cosmicista ei löytynyt piirtolevyä eikä juuri muutakaan hyödyllistä. Into lähteä viikonloppuna Nuuksion metsiin leikkimään sotaa oli matalalla.
Viikonloppu, 28-31.3. 2008
Ajankohdan oivallus: Sotilaallinen lähestymistapa ei ole alkuunkaan hyvä ajatus ei-sotilaallisissa tilanteissa.
Bravo Beach Patrol oli pelinä silkkaa rautaa. Perjantaina pelipaikalle raahautuminen varustevuoren kanssa oli tuskallista ja työlästä, mutta lopulta lauantainen sotiminen ydinpommituksen runtelemalla planeetalla sissejä väistellen oli kyllä kaiken kitkutuksen arvoista. Olinkin unohtanut että softisaseet saattavat olla näin mainio pelielementti. Hahmokin toimi hienosti, aidon katastrofikaaoksen vallassa oleva kenttäsairaala vielä hienommin, ja pelin loppua kohden tunnelma alkoi olla asiaankuuluvan epätoivoinen. Pelin jälkeen elossa selvinneillä oli voitonriemuisen riehakas olo.
Sunnuntaina paettiin korvesta sivistyksen pariin ja kiipeiltiin Tapanilassa. Kipeily oli heikonpuoleista, mutta sentään keräisin itselleni murheita jotka eivät minulle kuuluneet ja olin sosiaalisesti vaikea ellen mahdoton. Lopulta selvisin päivän alkuperäissuunnitelmaani noudattaen Kulosaareen puhumaan Mikin kanssa peleistä. Yllättäen viihdyimme valveilla pikkutunneille asti.
Maanantaina siirryin Turkuun jakamaan sosiaalista mahdottomuuttani ympäristöön. Hitto että osaa inhimillinen vuorovaikutus olla vaikeaa. Mutta sentään Mikki oli pakannut mukaani hyviä sarjakuvia joiden parista löysin terapian. Olen niin hyvä haihduttamaan pahan oloni ettei minun tarvitse koskaan kunnolla kohdata sitä ja sillä tavoin vältyn virheistä oppimisen tuskalta.
Illalla päälle hyökkäsi vielä suuri ja musta ikäväkin.
