Lokakuu 2007: Käärmeitä ja mustia aukkoja
Maanantai, 1.10. 2007
Päivän jetlag: Heräsin aamuviideltä täysin virkeänä.
Yllättäen töissä odottava kaaos oli huomattavasti pienempi kuin olin ennakoinut. Mikään suuri juttu ei ollut lomani aikana hajonnut käsiin ja ilmenneet ongelmat olivat kaikki olleet mahdottomia ennakoida. Toisin sanoen, olen ilmeisesti vihdoinkin onnistunut tekemään itsestäni tukijoukkueen jokapäiväisen toiminnan kannalta enimmäkseen tarpeettoman. Näin asioiden pitääkin olla.
Töiden ulkopuolella pysyin vielä varovaisen epäsosiaalisena. Istuin kotona lukemassa. Uusi Roolipelaaja oli mitäänsanomaton, mutta sen sijaan viimein loppuun asti saamani Perdido Street Station oli aivan mahtava. Japanissa junalukemiseksi hankkimani China Miéville on pääsemässä parhaiden tietämieni fantasiakirjailijoiden joukkoon.
Tiistai, 2.10. 2007
Päivän tulokset: Pöpö 1 - Dare 0
Lentokoneesta laskeuduttuani olin tapellut flunssanpoikasen kanssa, ja tänään se viimein sai väsytysvoiton. Jouduin myöntämään olevani kipeä, vaikka kuumetta ei näköjään ollutkaan.
Asia olisi mutkattomampi jos töissä ei olisi juuri tällä hetkellä aika tiukalla aikataululla käynnissä mittailuprojekti. Se osuu niin lähelle harmaan byrokraatin sydäntäni että tahdon olla siinä mukana ja tehdä sen joukkueeni osalta hyvin. Tämä ei onnistu jos vain koomaan vuoteen pohjalla. Sairastaminen täytyy siirtää muutamia päiviä tulevaisuuteen. Viikonloppuna kuulemma ehtisi hyvin.
Nyt pitäisi vielä kehittää jokin keino pitää aivotoiminta käynnissä muutaman päivän ajan. Operaatio ei ole toteutettavissa ihan pelkillä istumalihaksilla.
Keskiviikko, 3.10. 2007
Päivän näkemys: "Tavoitteemme on hävittää tämä luova kaaos ja korvata se jähmeällä byrokratialla." Eikä edes ollut minun sanomani.
Kuin parempikin marttyyri, nousin vuoteesta varhain ja horjuin apteekkiin hakemaan särkylääkkeitä. Sitten livahdin töihin.
Oikeasti olen voimakkaasti sitä mieltä, että jos on sairas, on tärkeää ottaa rauhallisesti ja toipua. Vaan jos juuri nyt olisin tehnyt niin, siitä koituisi minulle tarpeettomasti harmia tulevaisuudessa. Niinpä juoksin palaverissa, uin omituisessa kriteerivertailuterminologiassa ja koetin olla tajuttomuuteni läpi hyödyllinen.
Luultavasti aiheutin eniten vahinkoa itselleni. Päädyin yliopiston henkilökuntayhdistyksen kokoukseen syömään ilmaista ruokaa. Karmisena palkintona kokous nakitti minut yhdistyksen atk-valiokuntaan. Sentään kyseinen valiokunta ei kuulemma ole mitenkään erityisen toimelias tai olennainen elin, eikä varmaan tule viemään elämästäni suurta möhkälettä.
Torstai, 4.10. 2007
Päivän tunne: Etäisen turhautunut
Vielä tänäänkin jaksoin käydä töissä, viimeistelin projektiin liittyviä detaljeita, ja sitten annoin flunssan kolkata minut. Projektin aktiivisen vaiheen piti alkaa ensi maanantaina, mutta se siirrettiinkin viikolla eteenpäin. Ihan hyvä päätös tämä, vaan olisipa se saatu aikaan jo tiistaina. Menin kotiin potemaan. Pistäydyin illalla Cosmicissa, mutta olo oli koomainen ja kaikesta vähän irrallinen.
Johtuneeko sitten tästä flunssasta, etten vieläkään koe täysin palanneeni Turkuun. Ainoastaan töissä saan asioita aikaan, muuten tunnun vieläkin olevan vähän muualla. En juurikaan näe ihmisiä, tai kun näen heitä, en oikein tiedä miten päin olisin. Merkillistä tällainen.
Pitäisi varmaan ihan oikeasti järjestää jotain tapahtumista.
Perjantai, 5.10. 2007
Päivän saavutus: Ihan oikean salaatin tekeminen.
Tajusin viimein viettää koko päivän vuoteessa. Keskittymiskyky ei riittänyt mihinkään järkevään puuhaan, joten katselin Batman-piirrettyjä. Koetin asentaa koneelleni Planescape: Tormentin ja pelata sitä, mutta tämäkin osoittautui ylivoimaiseksi puuhaksi. Miten ihmeessä olen muka onnistunut tekemään töissä jossain määrin aivoja vaativaa hommaa mutten tajua mitä tietokonepelissä tapahtuu? Lienee parasta käydä maanantaina huolellisesti läpi kaikki tämän viikon aikana tekemäni säädöt.
Lauantai, 6.10. 2007
Päivän taantuminen: Kuukaudessa vähätkin kuvankäsittelytaidot katoavat.
Ilmeisesti päivän aloillaan makaaminen riitti nujertamaan taudin. Aamulla olo oli pitkästä aikaa normaalin energinen. En vielä lähtenyt hyppimään seinille tai repimään puhelinluetteloita, vaan aloin kirjoittaa peliä. Empiren seuraavaan osaan liittynyt toteutuspulma alkoi aueta päässäni. Ei peli vielä valmis ole, lähellekään, mutta sentään muutamat vaikeat asiat on nyt saatu kirjoitettua ja loppuosa työstä on helpompaa.
Eksyin myös leikkimään Facebookin kanssa. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Vähän kuten irc, se tuntuu olevan mainio ajansyöppö vailla todellisia ansioita. Flirttailu sen kautta on selvästi tehty mahdollisimman helpoksi.
Sunnuntai, 7.10. 2007
Päivän eläin: Bullet ant, maailman tuskallisimmin pistävä ötökkä.
Tauon ja taudin jälkeen kiipeily oli heikkoa. Taito sentään löytyi, voimia ei. Tämä oli odotettavissakin. Vaan liikkumisesta tuli taas todella hyvä olo, eikä edes sisäseinälle joutuminen harmittanut.
Empire-materiaalin kirjoittelun lomassa katsoin Heroesin kakkoskauden alun. En oikein osannut sanoa mitä mieltä siitä olisin. Ekassa kaudessa sarja tuntui jo päässeen eroon pitkän päälle todella tympeästä kombosta origin storya ja ällistystä ihmeellisistä voimista, mutta nyt taas tuli takapakkia. Ei katsoja jaksa enää hämmästellä uusia ihmeellisiä voimia, enemmän kiinnostaa nähdä mitä niillä tehdään. Vaan sitten yhtäkkiä, juuri kun olin harmistumassa sarjan epäreiluudesta, epäjohdonmukaisuudesta ja ennustettavuudesta, se tekikin taas odottamattoman käänteen ja sai minut oikeasti odottamaan tulevaa.
Maanantai, 8.10. 2007
Päivän levy: Roger Waters - Amused to Death
Työn jälkeen erehtyin taas lukemaan maailman uutisia. Ajatusrikokset Britanniassa olivat vain alkua. Kohtuuttoman älyttömät seuraamukset musiikin jakamisesta P2P-verkossa Amerikassa, Craig Murrayn poliittisen blogin haihduttanut lakimiehillä uhkailu, murhaavat palkkasoturit Irakissa, murhaava sotilashallinto Burmassa... eikä mitään uutisia Afrikasta uskalla edes lukea.
Sitten on vielä ilmastonmuutoskin. Pitkällä tähtäimellä sillä sanotaan olevan jotain haittavaikutuksia inhimilliselle elämälle, mutta lyhyellä tähtäimellä sentään Gröönlannista saattaa löytyä kultaa ja timantteja. Mikäs sen riemukkaampaa.
Globaaleista asioista turtuneena katselin peilikuvaani ja koetin nähdä vastuullisen, älyllisen olennon, ajattelevan ihmisen. Peilistä katsoi vaan väsynyt karvaton apina, joka tahtoi paeta tietoisuuden vastuuta nonstop-viihteeseen. Sitten joskus kaiken loppuessa se saattaisi hölmistyneenä katsoa muiden kaltaistensa seurassa raunioita ympärillään ja kummastella "en tiedä miten tässä näin kävi, mutta ei se varmasti minun syytäni ollut, minä olin aina hyvien puolella."
Maailmanmatkailuun käyttämäni energia sekä muut toiminnalliset synnit painoivat. Ja toisin kuin lasten lohduksi kehitetyissä kristillisissä saduissa, pelkkä katumus ei todellisessa maailmassa riitä korjaamaan tehtyjä virheitä.
Tiistai, 9.10. 2007
Päivän kuvataiteellinen oivallus: Ihmisten kulmakarvojen ei pitäisi olla keskellä otsaa.
Töissä opin, etten ole ainoa jolla on toisinaan henkilöstöpoliittisia ongelmia. Työpäivän synkkyydestä kertoo paljon, että tämä oli oikeastaan sen kohokohta.
Kotona piirsin ja kirjoitin. Eilen tekemäni paha ruoka maistui tänään paremmalta. En selvästikään ymmärrä elintarvikekemiasta tuon taivaallista. Illan päätteeksi postilaatikkoon tipahti ilmoitus, että olin voittanut arvonassa ilmaislipun kauhuleffafestareille. Selvästi kannatti haukkua viimevuoden festarien tarjonta palautelomakkeessa. Nyt kun on ilmainen passi kaikkiin näytöksiin, täytyykö ne kaikki myös käydä katsomassa?
Keskiviikko, 10.10. 2007
Päivän virhe: Erehdyin lukemaan Helsingin sanomien keskustelupalstaa. Ei enää koskaan.
Masennuksen ja alakuloisuuden takaa löytyi viha. Ensin vihasin muita siitä, ettei minun kykyyni tajuta yksinkertaisia asioita luotettu, sitten sain vihata itseäni siitä, että yliarvioin toisten ihmisten kyvyt tajuta yksinkertaiset asiat. Ongelmani ydin siis on, että olen liian fiksu. Vaihtoehtoisiakin teorioita on esitetty
Yllättäen vihan läpi päivä oli kuitenkin produktiivinen, tosin iltapäivän kiipeilyssä seinältä tuli taas turpaan. Valonpilkahduksena keksin uudistuneella vitosreitillä vähän pähkäiltyäni muuvin, joka teki hillittömän vaikealta tuntuneesta kohdasta varsin simppelin. Mutta voimia puuttuu yhä käsivarsista ja sormista, rytmi on kateissa ja muutenkin olen varsin surkea.
Torstai, 11.10. 2007
Päivän kielitaito: Eräänlaisia suomennoksia. "Bird"-sanalle hyvä käännöshän on "hempukka".
Työpäivä alkoi 07.50 ja päättyi 23.02. Välissä ehdin pitää kaksi ruokatuntia, säätää tovin kotilinuxia ja istua puoli tuntia Cosmicissa. Kaikki muu aika kului yliopiston ICT Benchmarking -projektin parissa. Pitkästä aikaa kellokorttini ei huutanut tuskasta. Saattoi olla jopa ensimmäinen kerta tänä vuonna kun oikeasti selvisin plussan puolelle.
Vaan tulipa taas todistettua, että kaikki asiat tapahtuvat yhtäaikaa. Kiintoisan projektin ohella olisi ollut suuri pelinkirjoitusinspiraatio, kotilinuxia olisi pitänyt säätää enemmän (nyt se jäi hajonneeseen tilaan) ja Cosmicissakin olisi ollut kiva istua. Pöh.
Perjantai, 12.10. 2007
Päivän silmänkääntötemppu: Sain tanssijan lopulta pyörimään myös vastapäivään. Sitten sain ylä- ja alaruumiin pyörimään eri suuntiin. Niin ei varmaan pitäisi tapahtua.
Vihdoin ja viimein saime potkittua ICT-benchmarking -operaation käyntiin. Ensireaktioiden joukossa oli odotettua kitinää, mutta sentään kukan ei ollut aivan suoraan ampumassa meitä viestinviejinä. Tämä oli aivan hyvä mielenterveyteni kannalta, koska olisin kuitenkin taas ottanut asiat henkilökohtaisesti ja käynyt pahantuuliseksi.
Pikaisen fantsuvermediilauksen jälkeen kävin kiipeilemässä. Vaihteeksi olin saanut jotain taitoa ja voimaa takaisin. Ehkä jo viikon päästä olen sillä tasolla jolla voin hyväksyä itseni. Sitten uppouduin kotilinuxin säätämiseen.
Tavoitteeni oli tutkia, miten härveli käyttäytyy ulkoisen USB-kiintolevyn kanssa. Tulokset olivat sekavia. Eilinen rikkoutuminen olikin nähtävästi korjannut itse itsensä yön aikana, ja koneen USB-portitkin olivat päättäneet ryhtyä USB 2 -mallisiksi. En täysin käsitä mitä laitteen sisällä tapahtuu. Tämä varmaan selittää sen, että loppuillan käytin yrittäen keksiä syytä sille miksi USB-levyn käyttäminen varttitunnin ajan sammuttaa koko koneen. Lähettääkö ulkoinen levy jonkun nukkumaanmenoaikaviestin vai mistä ihmeestä tässä on kysymys?
Viikonloppu, 13-14.10. 2007
Ajankohdan löytö: Uusi ja ihmeellinen kiipeilykallio
Lauantai kului kokonaan roolipelien parissa. Ensin kirjoitin Empire-materiaalia, sitten JD pelautti pitkän pätkän Warhammeria. Hahmoillamme on alkanut mennä yllättävän hyvin: he ovat kyvykkäitä, seikkailijatavalla varakkaita ja kykenevät luottamaan itseensä. Epäilemättä meitä kohta lyödään klassisella uppoavalla proomulla. (Linkki saattaa sisältää Enemy Within -spoilereita, mutta oikeasti kaikki kiinnostuneet ovat kai lukeneet tuon jutun vuosia sitten kun se ilmestyi.)
Sunnuntaina ohjelmassa oli luolien etsintää. Lopulta päädyimme Naantalin Härmälänrotkolle, jossa olisi pitänyt olla suurehko luola. Sellaista ei varsinaisesti löytynyt, pari pikkuluolaa kyllä. Sen sijaan paikassa olikin kiipeilykallio, josta kukaan ei ollut koskaan hiiskahtanut meille sanallakaan. Jopa pulttireittejä löytyi.
Vaikka minulla oli säänpitävät ja lämpimät vaatteet, huomasin iltapäivän mittaan kehittäväni kurkkukivun oireita. Miten tämä nyt muka on mahdollista, vastahan tässä tuli sairasteltua kaksi viikkoa sitten? Ei minun ihan näin kuoleman kielissä kuuluisi olla. Päätin jättää uinnin ja avannon väliin, mikä oli viisasta. Sen sijaan Stardustin kävin illalla katsomassa, ja tämä oli hirveä virhe. En pidä Gaimanista, en pidä fantasiasta, mitä ihmettä minä tässä elokuvassa oikein tein?
Maanantai, 15.10. 2007
Päivän peli: X-Men Legends. Tämähän on aivan hauska kun siihen pääsee kiinni.
Makasin päivän vuoteessa ja yritin keksiä, oliko tämä karmis-fysiologinen palkinto siitä, että olin kaksi viikkoa sitten ollut töissä sairaana. Ainakin se tuntui siltä. Helsingissä olisi ollut zombinsurmaamista, mutta ajatus kotoa poistumisesta tuntui hirveältä. Päänsäryn, kurkkukivun ja yleisen kurjuuden läpi onnistuin käsittelemään pari työjuttua ja pelaamaan pleikkarilla, mutten juuri muuta.
Tiistai-keskiviikko, 16-17.10. 2007
Ajankohdan kappale: Supermassive Black Hole
Terveydenhoitaja määräsi minut sairastamaan viikon ajan, mutta sanoi että saan tehdä töitä kotoani. Onneksi töitä ei ollut mitenkään älyttömästi, tai luterilainen työmoraalini olisi taas mutatoitunut katolilaiseksi syyllisyyskompleksiksi siitä etten ole etulinjassa joukkojeni kanssa kohtaamassa maailman atk-ongelmia. Tietysti mainittu syyllisyys kolkutteli tajunnan ovia kun mietin, olisinko ihan näin kipeä jos olisin kaksi viikkoa sitten töiden tekemisen sijaan oikeasti vaan sairastanut rauhassa... mutta tällä hetkellä sentään ehdin potea ilman pelkoa siitä, että kriittisen tärkeitä asioita jää vaille huomiota.
Henkiset kyvyt olivat vähäiset. Niinpä katselin supersankarileffoja ja pelasin X-Meniä. Olin suunnitellut tervehtyväni keskiviikkoillaksi, mutta tämä ei aivan onnistunut.
Keskiviikkoiltana oli Musen konserti. Ei siitä voinut jäädä pois.
Sentään minulla, Welmulla ja Mirillä oli istumapaikat, ja tajusin pukeutua lämpimästi. Yritin parhaani mukaan suhtautua Museen kuin älykkörokkiin jota kuunnellaan nyökyttelemällä ja golfaplodeja antamalla, mutta eihän se täysin onnistunut.
Ennen tätä päivää en ole täysin tajunnut miksi Musesta pidän. Bändin soundi on monesti melankolinen, joka on minulle jonkinlainen turn-off. Radiohead, johon Musea yleisimmin verrataan, jättää minut taitavuudestaan huolimatta aika kylmäksi. Laulaja Matthew Bellamyn ääni on tympeähkö eikä valittavan ulvova laulutapakaan vetoa. Mutta itse musiikki on jotenkin hätkähdyttävän kaunista ja rakenteeltaan persoonallista, ja melankoliasta huolimatta siitä löytyy hurjasti energiaa.
Livenä löytyi paljon lisää arvoja. Lavalle miellyttävän tasa-arvoisesti sijoitetut artistit häivyttivät itsensä genreblendaavaan scifirokkiin ja kukkoilun tai välispiikkien sijasta tarjosivat paikallaolijoille aivan nerokasta ääntä sekä mieletöntä kuvaa. Jotenkin vasta nyt osasin erottaa kuinka hienosti mm. rumpuja käytetään. Muse on selvästi Toolin hyvä kaksoisveli, melodisuutensa ja vaihtelevuutensa ansiosta minulle mieluisampi kuin asenteikkaampi ja tylympi vastakappaleensa. Se pääsi kerralla listalta "pitää nähdä joskus" listalle "pitää nähdä aina kun on tilaisuus".
Valitettavasti keikka oli Helsingin jäähallissa. Automatka takaisin Turkuun oli puuduttava kokemus, ja särkylääkkeideni vaikutus oli vähitellen lakkaamassa. Sentään en joutunut ajamaan kuin pienen pätkän.
Torstai, 18.10. 2007
Päivän mykkäkomedia: Roolipelaaminen kansainvälisillä käsimerkeillä
Yrittäessäni iltapäivästä vastata puhelimeen huomasin, ettei minusta lähtenyt lainkaan ääntä, pelkkää pihinää vaan. Ilmeisesti minulla oli sitten ääni ollut poissa koko päivän, ennen iltapäivää en vaan ollut tullut puhuneeksi tavuakaan. Surrealistista.
Illaksi oli kaavailtu peli Berliiniä. Olo oli yhä vähän hutera ja ajatus muun peliporukan saastuttamisesta häiritsi. Arvelin, että ilman puheääntä en voisi pelata, mutta päätimme kuitenkin yrittää. Valitettavasti hahmoni ei varsinaisesti ole hiljainen ja passiivinen.
Mute-moodissa olin muiden paikallaolijoiden mielestä jostain syystä aivan suunnattoman huvittava. Sain osakseni hihitystä ja sormella osoittelua, vastineeksi langetin rääkkäjieni ylle hirveitä kurkkutulehduskirouksia. Kaikissa loitsuissa ei onneksi ole verbaalista komponenttia. Kommunikoin muun peliryhmän kanssa ensin kirjoittamalla, ja lopulta Teemun neuvoman alkoholipitoisen luonnonlääkityksen avulla sain ääntänikin hieman takaisin.
Pelikin kai meni jotenkuten. Olin aivan pihalla suurimman osan siitä. Note to self: ei yhdistetä flunssaa, särkylääkkeitä ja viinaa älykkään ja puhekykyisen hahmon pelaamiseen. Suorituksen taso ei tule huimaamaan päätä.
Perjantai, 19.10. 2007
Päivän roskaleffa: Superman Returns. Bryan Singer jätti X-Menit tehdäkseen tämän?
Yllättäen aamusella olossa tuntui inhimillisyyden pilkahdus. Ei tarvinnut edes syödä särkylääkkeitä kyetäkseen nousemaan vuoteesta ja syömään. Luonnollisesti olotila ei pysynyt aivan noin hyvänä koko päivän, mutta pientä toivoa taudin päättymisestä elätin.
Havaitsin myös raakaöljyn hinnan loikanneen 89 dollariin tynnyriltä. Pari yötä sitten olin nähnyt unta jossa öljy saavutti ensi vuoden huhtikuussa satasen tynnyrihinnan, vaan nyt tuntuu siltä että tähän päästään jo aiemmin.
Lauantai, 20.10. 2007
Päivän trivia: Kaakaolla voi lääkitä kuivaa yskää.
Ilmoittautuessani avustajaksi Toinen Totuus 9:ään en tajunnut, että peli oli aivan näin huitsin kuusessa. Mäntsälään pääseminen olisi ollut mahdotonta ilman Ranskaan paenneen Mirin lainaamaa autoa.
Tautini takia olin ilmoittanut, etten pelaisi kovinkaan fyysisesti, ja roolini oli kuristettu paikallaan patsastelemiseen sekä pelottelemiseen. Tähän onneksi pystyn vaikka olisin miten heikkokuntoinen. Avusteleminen livepeleissä on kiitollista puuhaa, niin tälläkin kertaa. Itse peliä en nähnyt kuin vilaukselta, mutta Toinen Totuus on todella kiivennyt korkealle hahmojen ulkonäössä. Hyvä tavaton että pelin kummajaiset näyttivät kummilta.
Pelitauolla juttelin muiden avustajien kanssa scifipeleistä ja katselin Heroesia. Ekan jakson uudelleenkatsomisen kautta keksin yhden lisäsyyn siihen, miksi pidin sarjasta heti alusta alkaen: cheerleader-blondia käytetään halpojen pornahtavien kikkojen sijaan halpaan ällögoreen. 15 vuotta sitten en olisi uskonut, että ihan valtavirran tv-sarjassa saadaan naurujen lähteeksi päähenkilöön kohdistuvat splatter-efektit. Pätkä jossa Mr. Muggles nuolee Clairen lattialle tippunutta verta on hillitön.
Sunnuntai, 21.10. 2007
Päivän kiroilu: Miten piirtämisen ammattilaiset muka saavat tuotettua yli yhden kuvan päivässä?
Kun selvisin koko päivän ilman särkylääkkeitä ja pystyin kirjoittamaan sekä piirtämään, totesin flunssani olevan virallisesti ohi. Jo oli aikakin. Lisäksi merkittäköön pöytäkirjaan, etten oikeasti usko rock-konserttien tai skutassa larpahtelemisen toimivan parannuskeinoina, ja etten oikeastaan välittäisi saada ihan näin sitkeitä pöpöjä tulevaisuudessa. Sentään eivät sysänneet minulle sokkona antibioottikuuria kun kyseessä nähtävästi kuitenkin oli virus.
Ircissä puheltiin Conklaavin suunnittelusta ja larppiprojekteista. Tulevan viikon aikana pitäisi saada aikaan kaksinkertainen määrä asioita, kun tällä viikolla en kerran tehnyt yhtään mitään.
Maanantai, 22.10. 2007
Päivän harminaihe: Yliopiston liikuntatoimisto on vallannut potentiaalisen pelipaikan.
Näin unta todella fiksusta kirkkaan värisestä papukaijasta. Töissä en kokenut olevani sellainen. Aivan ulkona en sentään ollut, mutta viikossa tekemättä jääneissä hommissa oli kyllä kirimistä. Oli hyvä olla taas ahkera, ainakin tavallaan. Olisipa siihen liittynyt myös suurta osaamista.
Töiden jälkeen yritin paneutua Salaisuuksia-asioihin, sitten kirjoittaa Empire-materiaalia. Se ei sujunut, joten vetäydyin varhain nukkumaan. Kun nukkuminenkaan ei sujunut, palasin pelinkirjoittamisen pariin. Tällainen arpominen jatkui tovin. Jos olisin viime viikon aikana saanut tehtyä jotain järkevämpää kuin leffojen tuijottelemista tai X-Menin pelaamista, olisivat kaikki asiat henkilökohtaisissa aikatauluissani varmasti paremmin.
Tiistai, 23.10. 2007
Päivän kaivattu lisäominaisuus: Keskittymiskyky
Palavereissa juoksenteleminen vei suurimman osan työpäivää. Sen jälkeen koetin keskittyä pelinkirjoittamiseen, mutta jotenkin distraktoiduin koko ajan aivan muihin asioihin. Moinen keskittymiskyvyn puute häiritsee. Suljin irkin, facebookin ja papukaijayhdistyksen sivut, ja vieläkin havaitsin koko ajan eksyväni sivuraiteelle. Aina kun hain Wikipediasta jotain detaljia peliä varten, päädyin lukemaan kolme tai neljää asiaan liittymätöntä mutta kiintoisan tuntuista artikkelia...
Selvästi olisi puolensa myös sillä, että verkkoyhteydet olisivat kiinni kun yrittää tehdä peliä. Mutta sitten ei löytyisi tarpeellisia tietoja kun niitä kaipaa. On tämä vaikeaa.
Keskiviikko, 24.10. 2007
Päivän ärtymys: Taustatoimintoihin pohjautuva jaottelu ulospäin näkyviin palveluihin pohjautuvan jaottelun asemasta. Syvempää byrokratiavoodoota tai jotain.
Tappelin äärimmäisen epäselvän dokumentaation kanssa ja koetin työntää nelikulmaisia hallinnollisia laatikoita mittauksen pyöreisiin reikiin. Se oli jotakuinkin yhtä hupaisaa kuin miltä kuulostaakin. Jäin puistelemaan päätäni tehtäväni dokumentaation kirjoittajalle, ja ihmettelin mitä hän oikein oli ajatellut. Materiaalin kirjoittajassa tuntuivat yhdistyvän kovaksikeitetyn rautateknologin ja rutikuivan byrokraatin huonot puolet - eikä pelkästään ilmaisussa, vaan myös ajattelussa ilmaisun taustalla.
Lisäksi sain kuulla, että sama konsultti, josta olin aiemminkin valittanut saattoi olla palaamassa myymään käärmeöljyä ja uushömppää hyväuskoisille. Juuri tätä olinkin kaivannut.
Toipuakseni töideni aiheuttamasta päänsärystä pelautin JD:lle lyhyeksi tarkoitetun Empire-pätkän, joka kuitenkin päätyi venymään ja jäi lopulta vielä kesken. En ollut taaskaan kauheasti ennakoinut suuntia joihin tarina lähtisi, joten pelin esitys oli vähän miten sattuu ja improvisointi näkyi. Taustaideasta silti pidin.
Torstai, 25.10. 2007
Päivän tekninen härveli: Kuntopyörä. Liikuntaa sohvaperunoille.
Mitä pidemmälle benchmarking-projekti etenee, sitä absurdimpia ulottuvuuksia siitä löytyy. Tuijotin mykistyneenä asioita jotka minun pitäisi etsiä ja kirjata, ja pohdin miten ihmeessä saisin ne ulos helpdesk-järjestelmästämme muuten kuin käsityöllä. Jos järjestelmämme olisi älyttömästi maksanut markkinajohtaja, siitä varmaan löytyisi nappi juuri sellaiseen.
Cosmicissa oli viimeisen Salaisuuksia? -pelin loppusäädön aika. Olen valmistautunut tähän peliin aivan rikollisen huonosti, yritän ilmiselvästi taas suoriutua kaikesta silkalla bluffauksella. Saa nähdä mitä tapahtuu.
Salaisuuksia? 4, 26-28.10. 2007
Ajankohdan hirviö: Sarjamurhaaja nimeltä Toinen. Tulkitsijana allekirjoittanut.
Piirien parhaiten varjeltu salaisuus on, että livepelaaminen on oikeasti tosi vaikeaa.
Tämä käy aika pitkälle harrastuksen yleistä värväysstrategiaa vastaan. Ja tavallanhan livepelaaminen on sikäli helppoa, että jokainen on lapsena leikkinyt olevansa joku muu, ei perustekniikka siitä oikeastaan yhtään eroa.
Livepelaamisessa kyse ei kuitenkaan ole yksinomaan jonkun muun leikkimisestä. Käytännössä monet hahmot (ainakin kaikki minua kiinnostavat hahmot) joutuvat jatkuvasti tilanteisiin jotka ovat vaikeita. Näissä tilanteissa pitää pyrkiä toimimaan hahmon mukaisesti, ja monesti myös jotenkin järkevästi. Tämä kaikki tehdään kellon nakuttaessa säälimättä eteenpäin ja ilman että voi pysähtyä kysymään neuvoa tai konsultoimaan muistiinpanojaan.
Tämä on kuitenkin vain osa vaikeutta. Peli (ainakin hyvä peli) koostuu sarjasta intensiivisiä tilanteita, ja pelin päättymisen jälkeen asiat käydään yksityiskohtaisesti läpi. Tosielämässä et välttämättä joudu kohtaamaan tekemiesi hankalien päätösten joka ainoaa seurausta niin monelta suunnalta kuin livepelissä. Toki esim. pitkän tähtäyksen seuraamukset ovat livepeleissä vähemmän esillä, mutta olennaista on että pelin jälkeen tekemiäsi vaikeita valintoja puidaan yhteisöllisesti. Tämä ei ole minkäänlaista ilkeyttä tai kollektiivista vastuunkantamista, se on vain harrastuksen luonne. Jotta pelistä selviäisi, siitä täytyy puhua. Omia tekojaan pelissä täytyy punnita jälkeenpäin.
Yhdistettynä ylläolevaan edellytykseen jatkuvista vaikeista päätöksistä ei ole mikään ihme, että melkein pelin kuin pelin jälkeen jää helposti käteen joukko henkilökohtaisia epäonnistumisia ja jälkiviisaasti ajateltuja "tuon olisin voinut tehdä niin paljon paremminkin" -fiiliksiä. Minulla ei itselläni ole arkielämässä juuri lainkaan katua tekojani tai jäädä vatvomaan niitä jälkeenpäin, mutta livepelien jälkeen teen tätä loputtomasti. Jälkiviisauden valossa, oman kotini rauhassa, kaukana intensiivisen pelitilanteen paineesta näen aina, miten jokin asia olisi pitänyt hoitaa, miten olisin voinut toimia viisaammin, miten olisin ehkä tehnyt hahmolleni enemmän oikeutta tai pelistäni paremman.
Kootaan päälle vielä kaikki ne ulkopelilliset seikat jotka on otettava huomioon. Jos pelissä on säännöt, niitä on noudatettava, jos sääntöjä ei ole, on tilanne minusta melkein vielä vaikeampi, koska sitten täytyy jokaista tilannetta punnita vielä paljon laajemmalti. Monien mielestä on otettava huomioon miten tehdyt asiat vaikuttavat kanssapelaajien viihtyvyyteen, ehkä koko pelidynamiikkaan.
Tämän valossa tajuan vielä paremmin, miksi itse yritän noudattaa tiukkaa linjaa "oma hahmo on kaikki kaikessa, muuta en yritä ottaa huomioon". Yhdestä hahmosta huolehtiminen on jo aivan riittävän vaikeaa. En varmaan ole koskaan oikein käsittänyt niitä ihmisiä, joiden mielestä yksittäisen pelaajan pitäisi käyttää ajatuksia myös pelitilanteen miettimiseen hahmonsa ulkopuolelle. Millä aivokapasiteetilla he tuon tekevät? Vaativampien hahmojen kanssa minulta loppuvat rahkeet kesken jo ihan hahmon omankin pään sisällä eläessä, jos yritän lisätä siihen vielä hahmon ulkopuolisia huolenaiheita, loppuu aivoista prosessointiteho ja kyky minkäänlaiseen mielekkäseen päätöksentekoon kärsii.
Meissä kaikissa asuu pieni itsekriitikko. Nimenomaan livepelit ovat aivan otollinen keino antautua sen ruoskittavaksi. Nimenomaan livepeleissä itsekritiikki kohoaa todella nopeasti aivan kohtuuttomaksi. Tällä tavoin saa itsensä tosi äkkiä solmuun. Pitää tuolloin muistaa, että puuha on todella vaikeaa, olosuhteet huonot ja että koko harrastuksen olemuksen ydin on, että et vaan voi näillä edellytyksillä saada aikaan täydellistä tulosta. Livepeli vihaa perfektionistia.
Salaisuuksia-kampanja opetti minulle paljon sisäisestä perfektionististani. Pelasin hahmoa, joka oli päivällä lakimies, yöllä sarjamurhaaja. Molemmissa oli täysipäiväinen homma. En kertonut kenellekään salaisesta henkilöllisyydestäni - koko homman juju oli, että kukaan ei osaisi yhdistää näitä kahta henkilöä. Pelinjohto tiesi, ja toimi henkireikänä, samoin pelissä pelaamaton JD jolle aina välillä purin sydäntäni. Rakensin peleihin hämmentäviä proppeja ja ansaratoja, tein stuntteja joiden en olisi kuvitellut olevan mahdollisia, näin aivan älyttömästi vaivaa. Melkein kaiken olisin voinut tehdä paremmin. Paljon meni pieleen pikkudetaljien kanssa.
Lopputulos kuitenkin toimi. Ja vaikkei se olisi toiminutkaan, Salaisuuksia-kampanja olisi silti ollut haastavin missä olen koskaan pelannut. Monimutkaisten ja vaikeiden asioiden tekeminen on minulle melkeinpä itsetarkoitus, ja tämä oli livepelaamista monimutkaisimmillaan ja vaikeimmillaan. Tahtoo sanoa, oli aivan ruton mahtava viiden pelin sarja.
Joskus lähipäivinä pitää julkistaa Salaisuuksien debrief-kokoelma, jotta ne (2 tai 3 tyyppiä - "haluutsä kuulla/lukea mun hahmosta?" ei ole kuulu siitä että sitä seuraisi "Joo!"-kuoro) joita asia kiinnostaa voivat lukea tarkemmin mitä peleissä tapahtui. Nyt en voi kuin olla tyrmistynyt, väsynyt, onnellinen, riemuita siitä että asiat ovat vaikeita ja vaikkei niissä onnistukaan täydellisesti, on tyylikäs yrityskin riittävä.
Maanantai, 29.10. 2007
Päivän välispiikki: "We have to take a short break. It seems that Alex's amplifier has blown up." - Geddy Lee
Edellisiltana olleiden Salaisuuksia-kampanjan jälkijuominkien jälkeen töihin meneminen oli raskasta. Ei niin että minä tai muutkaan olisi juonut paljon, eikä ilta edes venynyt myöhään, työhön törmääminen oli vaan melko äkillistä. Peliviikonloppujen jälkeen pitäisi varmaan liukua töihin verkkaisemmin.
Väsyttävä puolentoista tunnin videopalaveri keskellä päivää vei vähänkin energian. Kun selvisin kotiin, ajatus keikalle jatkamisesta samana iltana lähinnä kuvotti.
Mutta illan bändi oli Rush.
Rakkain bändini lunasti jälleen kunniapaikkansa maailmassani. Samassa istuinblokissa kanssani omaa heimoa oli paikalla ehkä kaksikymmentä, ja me olimme kaikki täysin haltioissamme. Ilmarummutin, lauloin, taputin ja pogotin paikallani, ällistelin Kanadan kavereiden hillitöntä pätevyyttä. Snakes and Arrowsin uusi tavara oli vahvaa ja bändi luotti siihen. Edelleen minut villitsi ensisijaisesti vanhempi materiaali, sekä tietysti Neil-sedän kosminen rumpusoolo.
Keikka koostui kahdesta 75 minuutin setistä, välissä oli tauko. Miten bändi oikein jaksaa? Miinuspuoliakin kyllä löytyi: Stuttgartin keikan kappalevalinnat olivat enemmän mieleeni, mitään Power Windowsilta, Prestolta tai Counterpartsilta ei soitettu (ei myöskään Test for Echolta, mutta siitä viis), jostain syystä koko myös permantoyleisö oli tungettu istumapaikoille ja järjestysmiehet tulivat työntämään pois heti jos eksyi käytävälle tanssiman. Olihan istumisessa pointtiakin, mutta minä pidän kyllä enemmän seisovista keikoista.
Vaan väliäkö hällä, kun musiikki on tällaista! Dreamlinen liveversio oli aivan tyrmäävä, ja tällä kertaa meille soitettiin jopa Mission sekä Passage to Bangkok. Pitkästä aikaa ostin bändipaidankin. Oli vaan pakko.
Tiistai, 30.10. 2007
Päivän artikkeli: Fuck You, Capitalism
Palaverien täyttämän työpäivän jälkeen olo oli yllättävän reipas. Tähän varmaan vaikutti sekin, että pääsin pelauttamaan JD:lle soolopeliä Empiressä. Pelin sisältönä oli yksinkertaisesti maskien turpajuhlat, mutta sarjakuvaväkivallasta ainakin minä sain paljon hupia irti. Koska TV-Batman tappoi 40 vuotta sitten sarjakuvamaiset äänitehostekuplat, pitäisi ehkä hankkia 500 erilaista äänitehostetta tietokoneelle ja sitten käyttää niitä aina kun joku ampuu salamalla tai heittää vastustajaa autolla.
Keskiviikko, 31.10. 2007
Päivän ärsytys: Muutokset automatisoiduissa rutiineissa johtavat virheisiin.
Vaikka hieman epäilyttikin, jätin Leopardin asentumaan koneeseeni käydessäni kiipimässä. Palattuani koneen ääreen ryhdyin sitten tutkimaan järjestelmää.
Muutosvastarintani sai minut heti itkemään. Omppu-kaksoisklikkaus ei enää avaa uusia ikkunoita Terminalissa? (Tarvii painaa myös shiftiä, pah.) Quicksilver on nykyään ihan Finderin valikossa näkyvä ohjelma? (Se vie tilaa ohjelmavalitsimestani.) Safari koettaa näyttää Firefoxilta ja koettaa oikolukea tekstejäni? (Oikoluvun sentään sai pois päältä.)
Päivitys uuteen versioon oli hukannut joitain asetuksiani. Ei pitäisi. Sentään cron näytti tällä kertaa jääneen pyörimään. Käytin iltani kiukutellen koneelleni. En siedä sitä, että kehitettyäni rutiinin ja ajatuksetta toimivan automatiikan joihinkin toimintoihin jokin päivitys tulee ja tekee tämän rutiinin mahdottomaksi. Hyvä käyttöliittymäsuunnittelu edellyttää mukautettavuutta käyttäjän mieltymyksiin.
Varmaan minä vielä tästäkin opin pitämään. Piti vaan saada alkuhappamuus pois alta.