Huhtikuu 2006: Jättiläismadot tuovat kevään
Viikonloppu, 1-2. 4. 2006
Ajankohdan toteamus: Ei pitäisi koskaan olla ihan näin mahdoton.
Herätysmusiikki alkoi soida aamukuudelta. Jos se ei olisi vielä harmittanut riittävästi, ulkona satoi eikä minulla ollut varaa taksiin millään ilveellä. Pyöräilläkään ei voinut kun puku piti saada kulkemaan. Innostava hautajaistunnelma alkoi heti ensi henkäykseltä.
Junamatkan Lapualle terapoin itseäni postin toimittamalla Chtorr-kirjalla. Perillä siskoni olivat vastassa minua. Vaatteiden vaihdon jälkeen pääsin kantamaan äidinäidin arkkua kirkkoon.
Kuten aiemmatkin kokemani hautajaiset, nämäkin jättivät minut varsin kylmäksi. Sukulaiseni eivät vaan ole niin iso osa elämääni, että heidän kuolemansa minua älyttömästi onnistuisi koskettamaan. Ja kuoleman väistämättömyyden olen jo hyväksynyt kauan sitten. Niinpä funktioni näissä tilaisuuksissa on lähinnä kantaa tavaroita ja olla näkyvillä. Poissaoloni kuulemma huomattaisiin ja sitä paheksuttaisiin, mutta toisaalta minulla ei koskaan ole mitään puhuttavaa kenenkään kanssa, eikä suurta haluakaan puhua. Jos selittäisin näille ihmisille asioista jotka minulle oikeasti ovat tärkeitä, saisin osakseni joko kauhistusta, paheksuntaa tai tylsistyneisyyttä.
Kun varsinaiset seremoniat olivat ohi, vetosin väsymykseen ja epäsosiaalisuuteen enkä lähtenyt tapaamaan muita sukulaisia. Neuvottelin hetken äitini kanssa raha-asioista, katsoin siskojeni kanssa roskaelokuvaa, ja sitten sulkeuduin kirjan sekä Deadwoodin pariin. Illalla ei Lapualta enää pois päässyt.
Seuraavana aamuna herätys oli myös kuudelta, ja juna lähti taas seitsemän pintaan. Torkuin Turkuun saakka, ja Miri kutsui minut kiipeilemään. Hyvä ajatus. Fyysinen rasitus oli tervetullutta, mutta lopulta se vaan korosti henkistä pahoinvointiani. Olin tavallista mahdottomampi, vetäydyin kuoreeni enkä tullut ulos. Ja tietenkin puhelimeni soi seuraavan puolen tunnin aikana kymmenen kertaa. Aargh. Pitäisi oppia olemaan vastaamatta, mutta sitten varmaan tulisi tekstiviestejä ja huolestuneita tiedusteluja. Tahtoo puhelimeenkin away-viestin. "Dare on nyt mahdoton. Ei saa häiritä, jättäkää vaatimukset, toivomukset ja valitukset kirjallisesti virka-aikana."
Tämä viikonloppu on tuntunut työltä. Ei ole yhtään levännyt tai rentoutunut olo. Ja huomenna pitäisi taas jaksaa. Jippii.
Tahdon halauksia, suukkoja ja salmiakkia, paitsi että olen tietysti nirso siitä keneltä ja millaisia.
Maanantai, 3.4. 2006
Päivän musiikki: Patti Smith - Because the Night
Onneksi töissä oli vilkasta ja tekemistä riitti, koska oma-aloitteisuus ei välttämättä olisi kantanut koko päivän läpi. Oikeasta yöunesta huolimatta rippeitä viikonlopun väsymyksestä pysyi seurassani. Kotiin toimitettiin aherrukseni aikana pyykkikone ja mikroaaltouuni. Puhtaita vaatteita, vihdoin viimein. Vielä pari päivää ilman pyykkikonetta olisi pakottanut minut käymään töissä pukeutuneena joksikin hahmokseni. Martyna tai Benedictinä paikalle ilmestyminen ei välttämättä saisi ihmisiä ottamaan minua vakavammin.
Conklaaviin kaavailemani matopeli alkoi muotoutua. Hahmojen kirjoittaminen näihin rope-oneshotteihin on aina vaikeaa, kun tahtoisi kirjoittaa kymmenen sivun hahmot mutta eihän sellaisia kukaan jaksa yhtä pelisessiota varten lukea. Entisestään vahvistaa nuivaa suhtautumistani kertapeleihin. Eivät vaan ole minua varten sellaiset.
Pelinkirjoittelu päättyi kun Susanna ilmestyi paikalle suuren ruokakassin kanssa. Kokkasimme valtavan annoksen aika mautonta nuudelisotkua. Syötyämme siirryimme höpisemään musiikista. On mahdotonta pakata riittävästi hyvää musiikkia yhdelle, kahdelle tai edes viidelle CD:lle.
Tiistai, 4.4. 2006
Päivän merkkipäivä: HaU-hahmoni syntymäpäivä.
Vilkkaanpuoleisen työpäivän aikana kotiin toimitettiin tiskikonekin. Nyt Mäessä on kaikki sivistyneen maailman mukavuudet, hyvin toimivaa verkkoa lukuunottamatta. Rahatilanne vastaavasti näyttää virheettömän kamalalta.
Jatkoin pelinkirjoittamista kunnes minulta pyydettiin taas musiikkinäytteitä. Oli käsittämätöntä ajatella, että joku ei ole koskaan kuullutkaan Pink Floydista.
Keskiviikko, 5.4. 2006
Päivän juonielementti: Rikollisten jättämät lukuisat johtolangat
Jokainen tämän viikon työpäivä on ollut edellistä hektisempi. Tälle päivälle lisää toimitaelementtejä ja rokkaavaa takaa-ajomusiikkia toi murto erääseen atk-luokkaamme. Minun kokemukseni tähän liittyvästä operaatiosta oli administratiivinen: olin lähinnä se tarinan sankarin etenemistä jarruttava byrokraatti joka vaati, että asiat tehdään sääntöjen mukaan ja perusteellisesti. Jäi kyllä vähän epäselväksi, kuka lopulta oli draaman päähenkilö. Varmaankin varkaat.
Selvittyäni yliopistolta suuntasin kiipeämään. Taas vaihteeksi Palatsillakin kiipeämisessä on mieltä kun liidaamista ei enää kammoa ja tulee kokeiltua kaikkea uutta ja jännää liidaamalla. Taitotasoni liidatessa taitaa kyllä olla jossain 6-:n alapuolella, kun se yläköydellä kiivetessä on 7-:n pinnassa. Tämä on kai normaalia. Vaan ehkä pitäisi tehdä kuin tuttavapiirin kiipeilyguru ja lopettaa yläköydellä kiipeäminen kokonaan.
Kotona yritin mennä varhain nukkumaan, mutta pyykkikoneen "nopea ohjelma" osoittautui vähemmän nopeaksi ja oli tarpeen valvoa sen loppuun saakka.
Torstai, 6.4. 2006
Päivän pelisitaatti: "Onko valehtelemisen käsite teille jotenkin vieras vai mikä tässä oikein on vikana?"
Rosvot yrittivät jälleen. Vaan kuinka ollakaan, eilinen jähmeä byrokratia oli johtanut turvatoimenpiteisiin, jotka aiheuttivat ryöstöyrityksen epäonnistumisen. Ei meitä voi ryöstää kuin virka-aikana, arkisin 9-15, poislukien ruokatunti ja kahvitauot. Seuraavaksi alamme vaatia varkailta rekisteröitymistä etukäteen, sekä omaisuuden riistoon ja turmelemiseen liittyvän lomakkeen allekirjoittamista.
En olisi uskonut, että työtahti olisi voinut kiihtyä eilisestä, mutta näin kuitenkin kävi. Pakenin lopulta kolmen junaan ja Helsinkiin pelaamaan.
New Baddon -pelistämme tuli kampanjan viimeinen. Hahmojemme ura päättyi, mutta hengissä kaikki selvisivät, tosin täpärästi. Ja loppu noudatti kyllä rikosdraaman taiteen sääntöjä - ei ehkä ihan Ellroy-kirjan, mutta Ellroy-filmatisoinnin: sankarit panivat virkamerkit syrjään ja lähtivät hakemaan ruudinkäryistä kostoa, nössönä pidetty lääkäri koki tulikasteen ja osoitti että hänellä on selkärankaa. Jopa pelaamani tarinan kaunis nainen sai luodista.
Peli jatkui pitkälle aamuyöhön. Jonain päivänä se saattaa vielä saada jatkoakin. Mainio kampanja se kyllä oli. Edelleen kyllä kummastelen peliin liittymättömän jauhannan määrää tässä pelikulttuurissa, tai ehkä peliporukassa, mutta moinen väheni kyllä alun tuskallisista lukemista. Hahmoryhmän sisäinen dynamiikka oli nautittavimpia koskaan pelaamiani, jännitteitä kun oli niin monella tasolla. Erityisesti minua huvitti oman hahmoni ja porukan virallisen kovanaamakytän kuvio: ensimmäisestä pelistä lähtien suunnilleen tiesi juuri näiden hahmojen päätyvän lopulta sänkyyn, mutta moista väistämättömyyttä kyllä vastustettiin kunnes se vain oli ainoa tapa suhtautua tilanteeseen.
Conklaavin ympäristö, 7-9.4. 2006
Ajankohdan hirviö: Sinipunainen ihmissyöjämato ulkoavaruudesta.
Perjantaiaamuna suuntasin Turkuun neljän tunnin yöunen jälkeen. Junamatkan käytin kirjoittelemalla conipeliäni. Minulla ei ikinä olisi aikaa tehdä sitä niin valmiiksi kuin olisin tahtonut. Olin jo tässä vaiheessa suosiolla jättänyt haaveen kuvien piirtämisestä, keskityin kirjoittamaan pelaajille annettavaa materiaalia kelvolliseen kuntoon. Onneksi perjantai oli lomapäivä.
Turussa pelinkirjoittelu jatkui, kunnes Riku saapui pelauttamaan Mustaa aamunkoittoa. Kuten monesti aiemminkin, peli oli aluksi energiaton ja verkkainen, mutta vähitellen se keräsi momenttia ja lopulta saavutti melkoisen tornadovauhdin. Viktoriaanisessa maailmassa väkivalta on rumaa ja brutaalia, ja hahmomme saivat sitä kylläisiksi asti.
Kun veri oli hyytynyt, ravistelin itseni irti hahmosta ja palasin kirjoittamaan. Kommunikoin irkissä Teemun ja Mirin kanssa heidän hahmoistaan, lähettelin alustavaa materiaalia eteenpäin ja mietin, olisiko tämä peli oikeasti elinkelpoinen. Menin nukkumaan vähän ennen kahta.
Olisin voinut nousta neljän tunnin jälkeen kirjoittamaan lisää, mutta sen sijaan arvelin, että levännyt pelinjohtaja on pelaajille parempi asia kuin suuri määrä valmista materiaalia. Otin pitkän yöunen, sitten printtailin hahmoja ja taustakuvausta, ja suuntasin klaavipaikalle.
Olin täysin pelinjärjestämismoodissa, mutta Conklaavin verkon puute tappeli vastaan. Verkkoyhteyden hankintavaihtoehtojen A, B, C ja D kariuduttua tulin siihen tulokseen, että lopulta vetäisin pelini kotonani. Siellä sentään olisi toimiva verkkoyhteys, joka oli pelilleni erittäin hyödyllinen vaikkei ihan välttämätön. Klaavi oli määrittänyt pelini aloitusajaksi iltaseitsemän, mikä myös kuulosti vähän pahalta: peli sellaisena kuin olin sen kaavaillut veisi aivan koko yön. Sen sijaan päätin, että aloittaisimme jo neljältä.
Löysin kuusi pelaajaani ja johdatin heidät Mäkeen. Sitten johdatin heidät hahmonsa sinipunaiseen helvettiin, chtorrilaiseen ekologiseen infestaatioon Teksasin ja Louisianan rajalla. Olin ajatellut että varmaan saisin koko hahmoporukan hengiltä, mutta kymmentä tuntia myöhemmin kun aseet viimein laskettiin maahan, vain kaksi kuudesta oli vainajia. Selvästi liian olen pehmeä tähän.
Pelauttaminen pitkästä aikaa oli hauskaa. Peli sujui kohtalaisesti - siinä oli paljon suvantokohtia, ja hahmot olivat esillä epätasa-arvoisesti, mutta lopulta siinä oli varmaan enemmän hyvää kuin huonoa. Voisi tässä maailmassa pelauttaa enemmänkin.
Sunnuntaina kävin kuuntelemassa Conklaavin pakollisen paneelin, jonka aiheena oli tänä vuonna hulluus roolipeleissä. Oikein mukava paneeli, tosin kuten monesti käy, eräs yleisöstä päätti että tämä keskustelu on nyt hänen henkilökohtainen terapiaryhmänsä ja tahtoi sanoa joka väliin jotakin. Joo, kiviäkin kiinnostaa.
Paneelin jälkeen univelat ja flunssainen olo alkoivat kolkutella. Liukenin conista kotiin, saatoin Kaisan junalle ja sitten ajattelin vaan olla ja völlätä. Pienenä kädenojennuksena sosiaalisuudelle tein varttitunnin visiitin Cosmiciin vilkaisemaan conin kaatajaisia, mutta sen jälkeen keskityin elokuvaan. Starship Troopers on varsinaisen chtorr-leffan vielä puuttuessa seuraavaksi paras leffa alienmömmöjen vastaisesta sodasta.
Maanantai, 10.4. 2006
Päivän meemi: Viimeksi
Tekemistä töissä olisi riittänyt vaikka miten pitkälle, mutta jossain vaiheessa havaitsin että keinoni tehdä mitään järkevää enää tänään olivat loppuneet. Eipä tule huomennakaan tylsää.
Aurian piti toimittaa Mäkeen ADSL tänään. Asentaja käväisi, ja ensimmäistä kertaa koskaan ei haissut vanhalta viinalta. Mutta siinä olikin puhelinyhtiömme päivän onnistuminen, koska laajakaista ei kyllä toiminut. Huomenna joku saa aika sarkastisen puhelun.
Oli hassua mutta terapeuttista olla Mäessä ihan ypöyksin. Luin hieman matokirjaa, sitten katsoin telkkarista vähän pöhkön supertulivuoridokumentin. Sen jälkeen koin tarvitsevani jotain pelottavaa, joten sammutin valot ja katsoin Rosemary's Babyn. Sain tasan mitä tilasinkin. Kauhuleffojen katsominen yksin pimeässä on tosi herkullista.
Tiistai, 11.4. 2006
Päivän chtorr-leffa: Giant Centipede Eating Mouse - älä katso jos eläimet pelottavat.
Auria sai kodin ADSL:n toimimaan vain yhden huomautussoiton jälkeen. Olen aika ällistynyt. Taittelin kokoon aiemman langattoman verkkoviritelmän ja pohdin mahdollisuutta palauttaa Muksuluuri linjoille. Koneen käyttöjärjestelmä pitäisi varmaan ensin päivittää, enkä edes tiedä suostuuko rakkine käynnistymään.
Kaivoin hyllystä Carnivalen ja katsoin sen ensimmäiset jaksot. Olen vaikutettu. Jos fantsua pitää tehdä, niin sitten juuri näin.
Keskiviikko, 12.4. 2006
Päivän mahdollinen kappaleen nimi: Katulampun alle
Työpäivän päätyttyä oli kiipeilyn vuoro. Näytän kovasti olevan ajautumassa tiukalle linjalle jossa pelkästään liidataan - pitkän aikaa työn alla ollut vaikea reitti muuttui entistä haastavammaksi kun yläköysittelyn sijasta koetin liidata sitä. Oli todella vaikeaa, melkeinpä kykyjeni tuolla puolen olevaa. Melkein.
Oikeasti vaikean reitin liidaamisessa oli ihan oma makunsa. Jo ensimmäinen klippi oli kirotun vaikea, ja vasta jossain kolmannen jatkon kohdalla alkoi olla sellainen olo että uskaltaisi pudotakin. Sisäseinällä liidistä putoaminen ei kyllä vieläkään miellytä - seinät ovat aivan täynnä otteita, joihin on hyvä kolhia itsensä pudotessaan. Pitäisi varmaan varoakin tai jotain.
Kiipeilyn jälkeen ruokaa, ja sen jälkeen suunta kohti keskustaa. Miri oli paikantanut meille Zen Cafén keikan, ja vaikka varaa ei olisikaan ollut, voitti musiikki huolet köyhyydestä. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja nappasimme paikat eturivistä. Tämä oli kiertueen ensimmäinen keikka, ja meille soitettiin aivan uusia kappaleita. Eivät kuulostaneet pahoilta. Keikassa oli miellyttävää välittömyyttä ja rosoisuutta, bändi ei ollut vielä ehtinyt alkaa rutinoitua uuteen settiinsä. Olen tainnut myös ihan oikeasti alkaa pitää Zen Cafésta, vaikka monet heidän sanoituksistaan ovatkin minusta pöhköjä.
Musiikkia kesti puoli yhteen saakka. Ääni kului laulaessa ja kotiin taivaltaessa oli kylmä. Siltikin tämä tuntui kevään alulta. Kiipeilyä ja musiikkia, eihän sitä juuri muuta tarvita. Tosin roolipelejä ja uimistakin olisi kiva saada mukaan.
Torstai, 13.4. 2006
Päivän kotityö: Muksuluuri puksuttaa taas
Aamuherätys oli kamala. Viime aikoina ei muutenkaan ole tullut nukuttua mitenkään älyttömästi, ja keikan jälkeinen varhaisaamun herääminen oli lähes ylivoimainen tehtävä. Olo oli vieläpä marginaalisen flunssainenkin. Olin odottanut kiirastorstain olevan hidas päivä, mutta olin täysin väärässä: yhtäkkiä kaikilla yliopistolla oli mitä kummallisimpia ongelmia. Ainakin reagointi piti hereillä.
Neljän jälkeen jaksoin palata kotiin. Siellä otin tehtäväkseni seuraavan urakan: Muksuluurin palauttamisen henkiin. Kone oli ollut kylmänä muutosta lähtien, ja oli oikeastaan jo aika saattaa se takaisin palvelukseen. Parin tunnin säädön jälkeen oli tunkenut taas surraavan koneen johtoineen vaatekomeroon. Verkkoyhteytemme ulkomaailmaan oli kuten piti. Laitteen käyttöjärjestelmä pitäisi vielä päivittää, mutta sitä ennen tahdoin varmuuskopioida siltä kaiken arvokkaan, kuten saunan musiikkisoftan.
Cosmicissa palkitsin itseäni kaakaolla. Pääsiäinen oli vienyt monia heimostani kotiin, mutta kun Antti vastoin odotuksia ilmestyikin paikalle, päätti pieni joukkomme että nyt olisi viimein Serenity-ilta. Poimimme elokuvan ja etenimme S-osiksen kankaan ääreen katsomaan sitä.
Ja olihan se hyvä, tv-sarjan arvoinen teos. Elokuvana sillä oli puolellaan lähinnä iso budjetti, mutta sitä osattiin käyttää oikein. Olisin jaksanut katsoa avaruuslänkkäriä vaikka miten pitkään.
Kun leffa loppui, kello oli vähän yli kaksitoista. Olisi ollut järkevää lähteä kotiin. Sen sijaan joku osakuntalainen oli ilmestynyt paikalle uusi King Kong mukanaan. Ja...
... no, puoli neljän aikaan hoipuin hytisevänä ja kuolemanväsyneenä ulos osakunnan ovista. Olihan leffassa apinaa, mutta yllättäen jättiläisötökät minuun eniten vetosivat. Ulkona satoi jäätävää tihkua, flunssainen olo möyri kurkussani. Onneksi oma kotimatkani oli lyhyt.
Perjantai, 14.4. 2006
Päivän ilmiö: Outside Context Problem
Heräsin myöhään, hieman flunssaisena mutta toimintakykyisenä. Onneksi ei tarvinnut tehdä päätöksiä töihin menemisen johdosta. Saatoin keskittyä olemaan.
Päivän näennäinen ohjelma koostui elokuvista, GTA:n pelaamisesta ja lukemisesta. Tämä oli kuitenkin vain peiteoperaatio päivän todelliselle ohjelmalle. Mietin koko päivän pelejä.
Aloitin Abyss-maailmassa pelauttamisen joskus vuonna 1997 tai niihin aikoihin. Sen jälkeen en ole käyttänyt todellista energiaa pelimaailmojen tekemiseen. Nyt tarvitsin uuden ympäristön pelikampanjoilleni. Mutta millaisen? Mitä haluaisin tehdä seuraavaksi?
Chtorr oli yksi mahdollisuus, mutta se ei ollut minun maailmani. Mikä vielä olennaisempaa, se ei ollut minun tarinani. Voisin ehkä pelauttaa siinä maailmassa jotain - ja halusinkin, koska se oli minusta niin hieno - mutta siitä ei koskaan tulisi omani. Jonnekin scifin suuntaan olin kuitenkin projekteissani kallistumassa.
Mikä olisi kiintoisaa? Mikä olisi tuoretta? Mitä osaisin hyvin? Minulla on pelinjohtajana pari olennaista vahvuutta: olen suhteellisen taitava NPC:ien kanssa, ja olen hyvä saamaan aikaan kaoottisia paniikkitilanteita. Näitä tasapainottaa pari huomattavaa heikkoutta: olen taipuvainen jäämään jumiin detaljeihin, enkä oikein osaa astua ulos nyky-yhteiskunnasta ja sen tuotteista. Ei fantasiaa minulle, mutta scifiä voisi taas kokeilla. Pari ideaa kieppui päässä, mutta mikään niistä ei ollut aivan niin loistava kuin olisin tahtonut.
Myöhemmin illalla sorruin tekstiviestikommunikaatioon. Se oli huomattavan vaikeaa. Miten muka voi typistää sanottavansa 160 merkkiin? Vähän niin kuin yrittäisi runoja kirjoittaa.
Lauantai, 15.4. 2006
Päivän elämää lähestyvä kokemus: Katosta putoava sulkurengas. Onneksi se ei osunut keneenkään, olisi voinut tulla pahoja vammoja.
Päätin etten ole liian sairas kiipeämään. Päätökseni oli virhe, mutta onneksi tajusin sen parin reitin jälkeen, ja sen jälkeen otin todella rennosti. Teknisesti päivä ei ollut täysin hukkaan heitetty, mutta aika turhaa kiipiminen kyllä oli.
Kotiin palattuani aioin jatkaa peliasioiden pohtimista. Jossain vaiheessa ajauduin sivuraiteelle kun miekkaostoksilta palaavat Adept, Suvi, Topsu ja Heli ilmaantuivat käymään. Terävien teräskeppien ohella puitiin muitakin pelijuttuja, ja lopulta ajauduttiin pelaamaan Zombiesia. Brutaalin ja melko tasaväkisen matsin voitti lopulta Suvi suurella bodycountilla.
Flunssa oli ottanut pelin ajaksi tauon, mutta sitten se palasi. Huomenna ihmiset olisivat lähdössä kalliolle kiipeilemään. En voisi mennä mukaan. Pitäisi keksiä jotain muuta puuhaa. Peliajattelua kyllä riittäisi.
Sunnuntai, 16.4. 2006
Päivän artikkeli: Poor Man's Air Force - autopommi sodankäynnin välineenä.
Alan vähitellen uskoa maailmanloppuskenaarioon jossa valtaosa ihmiskunnasta hukkuu joukkoviihteeseen eikä kykene enää tekemään mitään muuta. Käytin onnistuneesti oikeastaan koko päivän lukemalla kirjoja ja sarjakuvia, pelaamalla GTA:a sekä katsomalla Carnivalea. Tajusin, että luettavaa, pelattavaa ja katsottavaa on niin monumentaaliessti että voisin varmasti käyttää kymmenen vuotta elämästäni niiden kimpussa pääsemättä edes puoliväliin kaikessa mikä kiinnostaa.
Sarjakuvarintamalta vastaan käveli suuri määrä Warren Ellisin tekeleitä. Global Frequency oli aika hauska. Kuitenkin havaitsen olevani vähitellen kyllästymässä Ellisin tapaan esittää asioita - kaikki hänen tuotteensa ovat kylmiä, julmia ja niiden tarinat essentiaalisesti kilpailua siitä, kellä on pahin asenne, kyky heittää piittaamattominta läppää ja tehdä älyttömimpiä juttuja. Garth Ennisinkin hahmoilla tuntuu olevan enemmän sielua. Ellisin hahmokuva oli hupaisaa vielä Jenny Sparksin esittelyn aikoihin, mutta siihen ei oikein tunnu tulevan mitään uutta. Sääli sinänsä.
Sain sivussa harjoitettua hieman kommunikaatiota, vaihteeksi sähköpostitse enkä tekstiviesteillä. Huomattavasti parempi tapa, tämä. Illasta Miri kävi hehkuttamassa kiipeilyä. Kustavin Riskeläisvuori oli ollut riittävän kuiva ja lämmin, ilmiselvästi. Tahtoo myös ulos ja kalliolle.
Maanantai, 17.4. 2006
Päivän hyödyllinen teksti: "Oceanography for Gamers" -kappale Blue Planetin peruskirjassa. Jos useammassa roolipelituotteessa olisi tämän kaltaisia 'näin tämä niin kuin oikeasti menee' -osioita, saattaisin pitää niitä hyödyllisinä tuotteina.
Peli-ideoiden pyörittely jatkoi. Pompottelin paria ajatusta Kaisasta, lueskelin Adeptin toimittamaa Blue Planetia ja sain paljon ideoita siitä, millaisia asioita tahtoisin pelauttaa. Ympäristö vaan vielä puuttui. Jotain aivan erilaista kuin Cradle, jotain aivan erilaista kuin Abyss, vaan mitä siis?
Nykymaailmassa pelaamisessa on huomattavia etuja. Populaarikulttuuri, tavat ja asenteet ovat pelaajille niin kovin tuttuja, että hahmoihin ja niiden ympäristöön pääsee kiinni aivan kuin itsestään. Mutta ongelmaksi muodostuu, että useimmat meidän maailmamme Isot Ongelmat ovat olleet peleissäni jo teemoja, enkä tahtoisi jumittaa aina samoissa probleemissa. Enkä ainakaan tahdo pelauttaa peliä, jossa isona kuviona on Pitkä sota, tai mikä perkele gringojen hullutuksen nimi tällä viikolla onkaan. Kaikenlaisia kiertokeinoja tulee kyllä mieleen, mutta mikään niistä ei kauheasti miellytä.
Illalla ehdin vielä hieman viestiä HaU-asioista. Seuraava peli matelee kohti.
Tiistai, 18.4. 2006
Päivän tietokonepeli: In the Pit - todella pelottava idea, ja melkein riittävä saamaan minut haluamaan X-Box 360:n ohjaimen.
Rytmini oli vain väärä varhaiseen nukkumaanmenoon ja heräämiseen. Mielialani oli väärä työntekoon. Maailman tapahtumat olivat lannistavia. Töissä oli pari valopilkkua, mutta muuten päivä oli jotenkin turha.
Ulkona oli valoisaa ja lämpimän näköistä, muttei oikeasti lämmintä. Taidetaan olla siinä hankalassa osassa kevättä jolle ei oikeastaan löydy mitään käyttöä. Tahtoisin olla ulkona, pyöräillä ja kiivetä, mutta pyörän vaihteet ovat taas menneet solmuun ja kiipeilyyn on vielä vähän liian märkää.
Pelisuunnittelu ei oikein edennyt. Ehkä yritän vaan liikaa.
Keskiviikko, 19.4. 2006
Päivän löytö: Pelimaailman alkupiste. Ehkä.
Heti aamusta tiesin, että päivä ei tulisi olemaan millään tavalla hyvä. Vuoteesta nouseminen oli aivan tavattoman vaikeaa ja töihin ajautuessani tulin tietoiseksi hienoisesta kurkku- ja korvasärystä. Valitettavasti hommia löytyi taas, joten sairastaminen ei oikein näin pienistä oireista ollut optio.
Kun ensimmäisen kolmen työtunnin aikana olin kuitenkin saanut kiroilla ääneni käheäksi julkaisujärjestelmällemme ("Virhe!" on jumalauta maailman informatiivisin virheilmoitus) ja havaittuani että testattuani Outlookia Windows ei enää suostunut käynnistämään Thunderbirdiä (onneksi tämä ei tapahtunut oikeassa työkoneessani vaan pelkästään Windows-romussani, jota kuitenkin tarvitsen koska edellämainittu julkaisujärjestelmä vaatii sitä) aloin epäillä, että sairastaminen olisi ollut kaikkien kannalta viisaampaa.
Yksityisen puolen Viralliset Asiat hyökkäilivät myös päälle. Argh paperityötä, aina jää jotain hoitamatta. Samalla katselin pinoa laskuja, joille pitäisi tehdä jotain, ja mietin mitä jättäisin maksamatta. Kiipeilyvakuutuksen taidan kyllä maksaa, ilman vakuutusta en tahdo elää, puhelin- ja sähkölaskut on sitten vähän toissijaisia.
Olo parani hieman töiden loputtua, vaikka kiipeämiskuntoa ei löytynytkään. Tein tutkimusta pelejä varten, ja saatoin viimein keksiä pisteen, josta lähtisin maailmaani rakentamaan. Kävin Mirin ja Kaisan kanssa syömässä ja höpisemässä asioista. Jostain syystä keskustelunaiheena olivat pienet ihmiset. Minulla on varmaan aika korkeat laatuvaatimukset kun olen sitä mieltä että juuri kukaan tuttavapiirissäni ei soveltuisi vanhemmuuteen ja toivon etteivät he hanki kakaroita. Enkä sovellu kyllä minäkään, mutta lisääntyminen ei kuulukaan suunnitelmiini. Pidän lapsista aivan liikaa hankkiakseni sellaisia.
Illalla selitin saamiani pelimaailmaideoita Kaisalle. Ensin hän suhtautui niihin epäluuloisesti, joten selitin niitä lisää kunnes hän alkoi pitää niistä. Osaankohan tämänkaltaisissa keskusteluissa mitään muuta kuin väsytystaktiikan?
Torstai, 20.4. 2006
Päivän byrokratia: Käyttäjätunnusten luominen uudelleenmietittynä.
Finansiaaliset hyvät uutiset vain jatkoivat vyörymistään. Merihaan takuuvuokran palautus näyttää viivästyvän sikäli kun meille ei suorastaan tule laskua siitä, että eteisen parketti on kärsinyt asumisen aikana. Olihan se vähän vauriota ottanut, vaikkei priimakunnossa kyllä ollut alun alkaenkaan. Äh. Olisi varmasti pitänyt tammikuussa oikeasti vaatia vuokranalennusta viikon salamannopealla varoitusajalla tulleen kattokorjauksen takia, kun asiat kerran tehdään tällä tavalla.
Taivaalta satava vesi ja räntä estivät kalliolla kiipeilyn ja töissäkin kului melko pitkään. Puhelin Adeptin kanssa peleistä ja maailmanpolitiikasta, ja pysyin uppiniskaisesti näkemyksessäni että mitään sotaa Iranin kanssa ei saataisi aikaan. Cosmicissa kummasteltiin Tonjan saamaa jury registration -kutsua; maailman demokraattisin valtio tahtoi hänet suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan. Mahtaisiko se maksaa matkan Turusta New Yorkiin tätä varten?
Ihmiset kaipailivat kesäksi fantasialarppia. Totesin, että voisin kyllä kirjoittaa sellaisen kunhan kukaan ei kuvittelisi minun mitenkään osallistuvan järjestelyihin. Kyllähän noita pöytälaatikkopelejä syntyy. Ennen nukkumaanmenoa olin jo saanut kohtalaisen tuoreen ideankin aiheesta.
Perjantai, 21.4. 2006
Päivän harmi: Miten voi olla näin vaikeaa saada ihmiset pitämään lomaa?
Työpäivä oli epätavallisen ahdistava. Oikeastaan kaikki hommat aiheuttivat jotenkin puristavaa aikaansaamattomuuden tunnetta. Yhden aikaan iltapäivällä olo oli henkisesti niin paha, että ajattelin että olisi ehkä viisainta lähteä aikaisin kotiin kun duunit eivät tänään tunnu aiheuttavan kuin harmia. Fiilis meni kuitenkin ohi, joten löysin mielekästä hommaa kiipeilyn alkuun saakka.
Kiipeily oli aika heikkoa. Olen selvästi liiaksi sopeutunut Mirin varmistamiseen kun muiden varmistaessa muutun hermostuneeksi ja tutisevaksi. Ei näin pidä käydä. Ulkona oli kovaa vauhtia lämpenemässä, ja huomenna kalliolle lähteminen otettiin harkintaan.
Kotona ohjelmassa oli animea, tarkemmin Liikkuva linna. Vieläkään en ole törmännyt Miyazakin tarinaan josta pitäisin. Olihan Linna aika kaunis, mutta myös melkoisen päätön ja vääriä asioita painottava. Kai se oli suunnattu kuusivuotiaille, mutta en kyllä itse olisi antanut kuusivuotiaiden näin vinoutunutta tarinaa katsoa.
Lauantai, 22.4. 2006
Päivän inspiraatio: Elric
Earth Dayn kunniaksi kävin Tainan ja Riikan kanssa Ispoisissa kalliolla. Minulle vaan ei muille tämä oli ulkokiipeilykauden avaus. Eilinen sisäkiipeily tuntui yhä raajoissa ja kivi oli murhaavan kylmää, paikoitellen myös märkää. Kiipeäminen oli vaikea ja palelua aiheuttava kokemus. Ja siltikin se oli niin hienoa. Talvella saatu kestävyysharjoitus näytti vaikuttaneen johonkin, koska senkin jälkeen kun voimat olivat jo menneet, pääsin Big Man Cryingin puhtaasti ihan piirua vaille loppuun. Yläköydellä tosin vaan - ulkoliidikamoja ei vieläkään ole.
Kotona hätistelin pois kimppuun tulevaa väsymystä ja tartuin Cosmicissa heittämääni uhkaukseen kirjoittaa fantasialarppi. Päätin kokeilla, saisiko sellaisen aikaan 24 tunnissa. Aloitin iltakahdeksalta, puolenyön aikoihin valmiina oli vasta maailmakuvaus, ryhmädata ja ensimmäinen hahmo. Jostain oli vielä tullut päänsärkykin. Tämä ei välttämättä menisi ihan aikarajojen puitteissa yhdeltä hengeltä. Uni kutsui.
Sunnuntai, 23.4. 2006
Päivän kuva: FFS
Pelinkirjoittamisen välissä Taina ehdotti lähtöä Ravattulan kallioita vilkaisemaan. Ulkoilu kuulosti hyvältä ajatukselta. Emme ottaneet mukaan täysiä kiipeilyvarusteita, ajattelimme ottaa tämän enemmän retkeilyn kuin kiipimisen kannalta.
Kalliot olivat vaihtelevan kuivat. Parissa kohdassa köysien ja valjaiden puute oikeasti harmitti, mutta kun niitä ei ollut, seikkailimme kivikossa ja etsimme jännittäviä paikkoja joissa pystyi kiipeilemään matalalla. Sellaisia riitti. Ainakin yksi kallion halkeama sai miettimään, voisikohan siihen rakennella kesällä oikean kiipeilyreitin. Trädikamoja siihen tarvittaisiin, ja ehkä vahvistavaa mielipidettä joltain kokeneemmalta...
Kun ensimmäiset 24 tuntia pelinkirjoittamisesta olivat takana, oli peli melkein tarkalleen puoliksi valmis. Siitä oli myös tulossa aika näppärä. Paljon vaativampi kirjoitettava tämä on kuin Last Man Standing, ja ainakin minulle se olisi vaikeampi pelata, mutta en olekaan koskaan oikein fantasiaa osannut.
Illan tullen sain kuulla, että työjoukkueessani oli taas reippaasti tautia. Hitto. Huomisen piti olla lomaa, mutta en sitä oikein voisi pitää jos melkein kaikki muut ovat poissa. Ja tietenkin olin aivan väärässä rytmissä kyetäkseni menemään ajoissa nukkumaan.
Maanantai, 24.4. 2006
Päivän musiikkioivallus: Jos ottaa Toolin levyn, ja kuristaa sen viiteen minuuttiin, saa System of a Downin kappaleen.
Vasta aamuseitsemän aikaan biorytmini tajusi, että tänään olisi oikeasti työpäivä. Tämä tajuaminen ilmeni tietysti massiivisena väsymyksenä ja haluttomuutena nousta vuoteesta. Vain lupaamalla itselleni, että heti kun joukkueeni olisi yhtään täysiväkisempänä paikalla pitäisi lomapäiväni pois sain itseni liikkeelle.
Työpäivä oli väsynyt ja tympeä. Ainoa voittoni oli lähes eeppisiin mittoihin kohonnut sieluton byrokraatin piittaamattomuus poikkeuksellisen huonosti käyttäytyvää ihmistä kohtaan. Jos ahdistaa, ja purat sen aggressiiviseen vittuiluun, ei kannata odottaa sympatiaa tai tehokkuutta. Yleensä huonosti käyttäytyvät ihmiset oikeasti ärsyttävät minua herkästi, mutta tänään en jaksanut edes tuohtua.
Kiipeilemiseen olin liian väsynyt. Sen jäin kirjoittamaan ja kuuntelemaan musiikkia. Ruisrockiin on tulossa kaikkea jännittävää johon pitäisi varmaan tutustua hyvissä ajoin. Juttelin myös pelaamassa käyneen Tommin kanssa tietokonepeleistä sekä kalliolta palaavan Mirin kanssa släbiliidauksen kamaluudesta. Kai siinä sivuttiin jotain henkimaailman asioita ja inhimillistä mahdottomuuttakin.
Tiistai, 25.4. 2006
Päivän kuva: Dare sättii kalliota huonosta toiminnasta
Kesä! Tai kevät nyt ainakin. Ulkona oli lämmintä ja miellyttävää, töissä kiintoisalla tavalla vilkasta. Tuki-imperiumini saattoi kasvaa taas yhdellä jäsenellä jos kaikki sujuisi hyvin. Ei haitannut edes se, että ydintiimistäni paikalla oli vain kaksi ihmistä ja jouduin puhumaan käyttäjille.
Miri kävi poimimassa minut kalliolle puoli neljän aikaan. Ispoisissa kului nelisen tuntia. Paikalle ilmestyi myös Antti ottamaan valokuvia. Mirin jatkojen voimilla pääsin sporttiliidaamaan joitakin reittejä. Erityinen voitto oli Big Man Crying, jonka lopulta liidasin loppuun saakka. Olenpa aivan mielettömän hyvä, tai ainakin paljon parempi kuin kuvittelin.
Peliä en ehtinyt tänään juuri kirjoitella, mutta eipä se haitannut, kiipeily pitää onnellisena. Huomenna toivottavasti lisää.
Keskiviikko, 26.4. 2006
Päivän olotila: Fyysisesti loppuun kulunut
Motivaatio työntekoon taittui puolenpäivän aikoihin todetessani ulkona olevan kauniin sään. Olisin halunnut lähteä vain pihalle kiipeilemään. Jotenkin onnistuin keskittymään hommiini puoli neljään saakka, sen jälkeen Mirin ja Tainan kanssa hankkiuduimme jälleen kalliolle.
Ravattulassa totesin eilisen kiipeilyn vielä tuntuvan sormissa, ja neljä reittiä kuluttivat käteni aika tavalla puhki. Kivi on täällä vielä anteeksiantamattomampaa kuin Ispoisissa, ja muutama ote tuntui tosiaan leikkaavan syvälle sormien lihaan. Lisäharmina kiipeämämme reitit olivat lyhyitä, mutta säätämiseen onnistui kulumaan silti paljon aikaa - köysien virittely oli hankalaa, eikä liidikelpoisia reittejä oikein ollut.
Kotiin palattuani olin aivan naatti. Kirjoittelin pelimateriaalia vain muutaman kappaleen. Huomenna olisi seuraava itselleni asettamani deadline. Hmh. Ja milloinkahan ehtisin pitää sen väliin jääneen lomapäiväni?
Torstai, 27.4. 2006
Päivän tunnelma: Kiireinen
Pelinkirjoittelu vei huomioni töiden jälkeen, ja Cosmicissa sain alustavasti myytyä konseptini Riikalle järjestettäväksi. Muuten puhuimme aivan harvinaisen typeriä. Sentään fantasiapelini alkaa jo olla valmis.
Perjantai, 28.4. 2006
Päivän larp-proppi: Eriväriset kangas- ja paperiliinat.
Sain sitten tänään pidettyä lomapäiväni joka oli maanantaina jäänyt väliin. Käytin sen lähes kokonaan kirjoitustyöhön. Eilisyöllä olin saanut pari oivallusta sääntöjräejstelmästäkin, ja ainakin itsestäni se vaikutti aika makeelta. Sain lopulta pelin siihen kuntoon, että lähetin kaiken sen materiaalin Riikalle luettavaksi ja hyväksyttäväksi.
Vappu oli alkanut, mutta enimmäkseen piileskelin sitä sisällä. Ulos uskaltauduin vain käydäkseni Tainan kanssa syömässä ja hakeakseni ruokaa. Illalla pelattiin sitten jälleen Warhammeria. Onkin kulunut tovi siitä kun hahmomme viimeksi olivat näin vähällä päästä kaikki hengestään.
Mäen olohuone on kyllä todettava mainioksi roolipeliympäristöksi. Chtorr-tarinan ja parin Aamunkoitto-episodin puitteissa sitä on jo ennakoitu, mutta nyt viimein vakuutuin siitä, että tila on oikeasti aivan mainio. Riittävän suuri, riittävän valoisa, ovi parvekkeelle, hyvät sohvafasiliteetit. Muutenkin uusi kotimme on aika hyvin roolipelioptimoitu, mikä tarkoittaa että se on jaettavissa useisiin lokeroihin joissa olijat eivät kuule muiden lokeroiden juonitteluja. Ainakin minun pelautustyylilläni tämä on kovin tärkeä piirre.
Lauantai, 29.4. 2006
Päivän reitti: Rigor Mortis. Vaikeustaso 5, mukamas. Pelkkää jammia aivan älyttömän rosoisessa kivessä. Paremmat kiipeilijät pakottivat kiipeämään. Sattui, mutta silleen opettavaisesti.
Aamulla pelailin lyhyen Benedict-pätkän ircin avulla. Sen jälkeen sullouidin ihmisten kanssa autoon ja suuntasin Kustaviin. Ekskursion kohteena oli Isoniityn kehitteillä oleva kiipeilykallio.
Kahdeksan tunnin kiipeilyn jälkeen olin aivan kuollut. Sormieni nahka oli täysin kuoriutunut pois ja kaikki lihakset huusivat tuskaa. Mutta oli kyllä mainiota. Pari trädiliidiäkin mahtui sekaan, samoin kuin yritys kiivetä yhtä reittiä joka oli kaukana kykyjeni ulkopuolella.
Kotiin päästyäni pakotin itseni venyttelemään hieman. JD oli onneksi vuokrannut ison kasan leffoja joiden ääressä saattoi koomata. Resident Evil: Apocalypse oli täsmälleen oikeaa tavaraa olooni. Roskaa, hirveää roskaa, mutta huvittavaa roskaa jossa on paljon nopeaa toimintaa. Se piti minut hereillä venyttelyni ajan. Sitten uni kutsui. Huomennakin pitäisi kiivetä. Mahtaa tulla kuningassuorituksia.
Sunnuntai, 30.4. 2006
Päivän havainto: Kaupunki vappuyönä tuo etäisesti mieleen zombieholocaustin.
Jotenkin sain itseni tänäänkin liikkeelle Kustavin suuntaan. Ulkona vappu oli koittanut, mutta meidän seurueemme pakeni sitä tuulisille ja teräville kiville.
Kräkinniemessä eilisestä kärsineet sormeni menivät tänään täysin riekaleiksi, ja aiemmin mahdollistenkin reittien kiipeäminen oli tullut yksinkertaisesti mahdottomaksi. Olin varsin huono, mutta enimmäkseen en sentään vaarallinen muille. Enimmäkseen.
Sää ei ollut älyttömän lämmin ja kylmä tuuli vei voimat. Silti me kiipesimme urheasti, ja joillekin päivään mahtui jopa sankaritekoja. Ei minulle, mutta ei se hirveästi haitannut, kalliolla oli mukavaa.
Kotiin selvittyämme olo oli vähemmän väsynyt mutta kipeämpi kuin eilen. Söimme Mirin luona pikaisesti kokattua pöperöä ja vertailimme taisteluvammojamme. Tuskallista oli monilla.
Silti, merkittävästi parempi vappu kuin viime vuonna.
