<

>

Kesäkuu 2005: Vakaata kalliota ja vieriviä kiviä

Keskiviikko, 1.6. 2005

Päivän paperisaaste: Perunkirja liitteineen

Olen vakuuttunut siitä, että hyviä mobiililaitteita ei ole olemassa. Yritin koko työpäivän saada jotain tolkkua sekä Communicator 9500:an että Pocket Looxiin, mutta molemmat olivat uppiniskaisia ja hankalia, eivätkä tahtoneet tehdä niitä yksinkertaisia asioita joilta niitä pyysin. Pocket Looxin sai synkronoitua yliopiston kalenteripalvelimen kanssa, jos käytti välietappina ohjelmistoa jota ei saanut taskukoneelle itselleen, eikä myöskään Macille. Kommunikaattori taas pani hanttiin joka ainoassa kohdassa, sekoili, hidasteli ja yleisesti teki parhaansa ollakseen käyttöön soveltumaton. Vekkuli masiina. Olen jo tullut siihen tulokseen, ettei sitä voi suositella kenellekään, nyt haluaisin vielä katsoa onko se edes kieroilulla ja kohtuuttomalla voimankäytöllä saatavissa toimimaan yliopiston ympäristössä. Vastaus tuntuu olevan ei.

Maikku saapui Turkuun pääsykokeita varten, ja toimitti minulle samalla nivaskan perinnönjakoon liittyviä papyruksia. Niissä olleet yhdyssanavirheet häiritsivät minua aivan kohtuuttomasti. Yhdellä ainoalla väärin sijoitetulla välilyönnillä on niin helppoa saada minut uskomaan kirjoittajan täydelliseen ammattitaidottomuuteen joka asiassa. Kirjoitustaidottomuuden ohella mystiset kääröt kertoivat valtavasta omaisuudesta joka perikunnalle kuului, mutta oli tuskallisen selvä siinä, että tämä omaisuus koostui pääasiassa suuresta kartanosta eikä esim. kätevästä kasasta kultarahoja. Minusta mokoman murjun voisi mainiosti myydä eniten tarjoavalle, mutta kuka minua ennenkään on näissä asioissa kuunnellut...

Ehdin myös pelauttaa Kaisalle soolopätkän Rising Apocryphaa. Lämpimiä perhesuhteita ja pöhköä teiniromantiikkaa sisältävä peli oli minusta oikein viihdyttävä, vaikka täydellistä ihmissuhdekatastrofia ei aikaan millään tasolla saatukaan.

Torstai, 2.6. 2005

Päivän reitti: Big Man

Suuressa viisaudessaan eduskunta päätti rajoittaa opiskeluaikaa. Tarkoittanee, että jossain vaiheessa minutkin potkitaan ulos yliopistolta. Olen kieltämättä juuri sellainen henkilö, jota lakiesityksessä käytetään varoittavana esimerkkinä, paha pummi joka on läsnä yliopistolla ja esiintyy opiskelijana vaikka onkin oikeasti palkkatyössä. Typerältähän tämä silti kuulostaa, eikä ainakaan minulle ole heti ilmeistä miten ikiopiskelijoiden töniminen säästää valtiolta merkittävästi rahaa.

Työpäivä oli hetkittäin vilkas, mutta sen kuluessa huomasin, että ulkona oli fantastinen sää. Lähdin töistä varhain ja koetin houkutella pääsykokeista selvinnyttä Maikkua lähtemään seinäkiipeilemään, mutta hän päätti ottaa ekan bussin kohti itää. Niinpä poimin köyden kaapista ja lähdin Ispoisten kallioille.

Kesä oli kaikkialla ympärilläni. Polkupyörä oli vireessä, aurinko paistoi, iPod soitti Born to Runia, kalliot olivat kauniita. Sain istuksia kivimuurin huipulla tovin itsekseni ennenkuin ketään muuta saapui paikalle, mutta lopulta pääsin Palatsilta tuttujen Sofian ja Matiaksen kanssa kiipeilemäänkin. Kolmea reittiä yritin kavuta, ja säälittävästä sisäseinäkiipijän tyylistäni huolimatta nautin jokaisesta valtavasti.

Kun voimat loppuivat ja ilma alkoi kylmentyä, lähdin Cosmiciin. Sielläkin oli kylmä, ja ihmisiä oli paikalla vähän, joten pakenin varhain kotiin ja menin ajoissa nukkumaan.

Perjantai, 3.6. 2005

Päivän ärtymys: Kadonnut puhelin

Tänään olisi ollut tilaisuus saunoa ja uida, mutta eilin kiipeily ja palelu olivat jättäneet pienen aavistuksen vilustumisesta elimistöön. Töiden jälkeen en uskaltanutkaan läteä Naantaliin, ties mikä keuhkokuume olisi iskenyt. Sen sijaan jäin vaihteeksi pelailemaan City of Heroesia. Mike oli veikannut, että pelin hahmonluonti pakottaa naishahmot isotissisiksi ja vähäpukeisiksi, mutta alustavat testit osoittivat tämän arvion vääräksi. Niinpä ainoa selitys kaikille pelissä juokseville bikinikostajille on pelaajien halu nähdä paljasta pintaa.

Lauantai, 4.6. 2005

Päivän ingame-dialogi: "Where's the victory party?" - "In my bed." - "And we're all invited?"

Suunnittelin kirjoittavani tänään peliä, mutta ensin lähdin käymään yliopistollla etsimässä kadonnutta puhelinta. Se löytyikin. Samalla päätin käydä City of Heroesissa keräämässä eilisen pelisession myötä kertyneet tasot pois. Varttituntia myöhemmin hahmoni on värvätty johonkin Task Forceen, joka pitää pelata alusta loppuun. "Normaalisti tämä on neljän tunnin keikka, mutta tällä porukalla tähän menee varmaan vaan kaksi", sanoi joukkueen kokenut johtaja.

...

Yhdeksän tuntia myöhemmin piestyt hahmomme ryömivät esiin tehtäväsarjan viimeisen maanalaisen tukikohdan uumenista. Neljä tuntia, saatanan saatana. Jos minulla olisi ollut vähänkään järkeä, olisin lähtenyt tasan neljän tunnin kohdalla niin olisin ehkä ehtinyt tehdäkin tänään jotain. Ongelma on, että oikeasti minulla ei ollut sovittua deadlinea, ja kun kuitenkin tavallaan koen kyseessä olevan roolipelitilanne ja kanssapelaajista useimmat ovat oikein mukavia, en kehtaa vaan häipyä omille teilleni.

Ensimmäistä kertaa myös kohtasin pelissä oikean ilmiriidan kun eräs pikkumainen ja oikutteleva primadonna otti itseensä kun hänelle huomautettiin, että hän voisi vähän keskittyä siihen mitä tekee. Huomautus oli aiheellinen, muttei kovin diplomaattisesti sanottu, ja kohta kaksi hahmoa (tai pelaajaa) kiukutteli toisilleen ja kumpikin uhkasi lähteä porukasta. Itse suhtauduin tähän antropologisella huvittuneisuudella. Yritin arvella osallistujien ikää ja alkuperävaltakuntaa, mutta tulin siihen tulokseen, että moiseen yläastelaishenkiseen käytökseen kyllä pystyvät aivan täysikasvuisetkin ihmiset.

Huomenna kyllä kirjoitan pelimateriaalia, tai paha perii.

Sunnuntai, 5.6. 2005

Päivän lyriikka: "Walk away me boys, walk away me boys / And by morning we'll be free / Wipe that golden tear from your mother dear / And raise what's left of the flag for me" - Flogging Molly, What's Left of the Flag

Nousin varhain aamulla ja kävin pelimateriaalin kirjoittamisen kimppuun. Tielläni oli kuitenkin melkoinen luovuutta rajoittava järkäle, josta ei tahtonut päästä yli eikä ympäri. Epätoivoissani kävin irkissä itkemässä murhettani, ja yllättäen keskusteleminen toisen blokin kanssa painivan pelinjohtajan kanssa auttoi. Keskustelun aikana oivalsin mitä pelissäni tulisi olemaan, ja sen jälkeen materiaalin kirjoittaminen ja piirtäminen lähti sujumaan. Pitäisiköhän tällaista ideoidenvaihtoa harjoittaa useamminkin?

Lounastauolla kävin ostamassa festarilippuja. Olin kuvitellut viettäväni Ruisrockissa vain yhden päivän, mutta koko aamun olin kuunnellut Flogging Mollya ja tullut siihen tulokseen, että potkisin itseäni jos en menisi katsomaan näitä kun tilaisuus olisi. Yritin jahdata bändin tuotantoa iTunes Music Storesta, mutta sieltä mitään löytynyt; sentään kotisivuilta sai kikkailtua itselleen pari kappaletta lisää.

Illasta lähdin vielä kiipeilemäänkin. Palatsilla sain eräästä todella vaikeasta reitistä ilmeiseltä tuntuvan oivalluksen, joka mahdollisti sen kiipeämisen loppuun saakka. Vielä en reittiä puhtaasti ylös päässyt, mutta ensi kerralla se menisi, niin päätin.

Kiipeilyn jälkeen soija-fetajuustopastaa, sitten Incredibles Tainan ja Matin kanssa. En näköjään väsy tähän elokuvaan aivan äkkiä.

Maanantai, 6.6. 2005

Päivän mielipide: "If they think for one second I'm going to tolerate an 'Intel Inside' sticker on my Mac they have another thing coming." (NardofDoom, slashdotista)

Työpäivän päätyttyä olin aika pysähdyksissä enkä oikein keksinyt mitään järkevää tekemistä. Olisin tavallaan tahtonut lukea kirjoja, mutta kirjasto ehti mennä kiinni ennen kuin idea valkeni.

Puuhasin kaikkea turhaa, kunnes iltani keskeytti pelottava uutinen Applelta. Se säikäytti ja järkytti minua pahasti. Ainoa järkevä tapa suhtautua tilanteeseen oli hakea kermalikööripullo kaapista ja murehtia tapahtumia irkissä.

Tiistai, 7.6. 2005

Päivän yllätyslahja: Amnesty Internationalin "Report 2005", jonka sain Amnestylta koska olin niin kiltti viime vuonna. Kun ensin näin järjestöltä peräisin olevan paketin postini joukossa oletin, että minua luullaan mielipidevangiksi.

Päivä alkoi sopivan hämmentävästi. Jostain syystä Lapin inisnöörit ry:n lehti (PDF) oli numerossaan 4/2004 katsonut parhaaksi lainata koko insinöörialipersoonani esittelytekstin. En muista, että asiasta olisi minulta kysytty lupaa, tosin on olemassa mahdollisuus että muistini falskaa. Joka tapauksessa irrotettuna muiden alipersoonieni esittelystä tekstissä on harvinaisen vähän järkeä, joten minkä ihmeen vuoksi kukaan tahtoisi sen sellaisenaan lehteensä? Hulluja nuo insinöörit.

Selvästi olen muutenkin tosi iso juttu napapiirin pohjoispuolella, koska olin myös Lapin ylioppilaslehden (PDF) 1/05 kuukauden sitaatti. Olisi edes ollut jotain omaperäistä, nyt suuhuni on vaan pantu jo vanhoja nokkeluuksia.

Vähän outoon päivään toi normaaliuden hipaisun käynti kiipeilypalatsilla. Miri oli ajanut kaverinsa kanssa Tampereelta Turkuun vain päästäkseen seinälle, mikä minusta osoitti ihailtavaa omistautuneisuutta. Kiipeilimme joitain tunteja (enkä päässyt ylös reittiä jonka olin kuvitellut tällä kerralla pääseväni, pöh), kävimme syömässä ja päädyimme Cosmiciin.

Kummallisuuksien ohella maailman karmiset vivut osoittivat tänäänkin huonoihin suuntiin, ja mitä erikoisimpia vastoinkäymisiä oli kohdannut ihmisiä, muitakin kuin minua. Yritin parhaani mukaan navigoida tämän pahan aallon läpi kolhimatta itseäni tai muita liian pahasti. En tiedä miten onnistuin.

Keskiviikko, 8.6. 2005

Päivän fatalismi: Miksi suotta testata mitään etukäteen, kun ongelmia joita testattava systeemi aiheuttaa ei kuitenkaan testivaiheen aikana huomattaisi?

Typeryys potki päähän koko työpäivän ajan. Sen lähteenä eivät olleet pelkästään käyttäjämme, vaan myös atk-keskuksen työntekijät, itseni mukaanlukien. Eräs muutosoperaatiomme toteutui harvinaisen puoliperseisesti ja sain siitä kaikenlaiset kärsimykset niskoilleni. Oli tosin vikaa itsessänikin - minun olisi pitänyt etukäteen vaatia muita ihmisiä tekemään tiettyjä asioita tietyllä tavalla. Mutta kun en tajunnut tai muistanut vaatia, asiat sitten tehtiin toisella tavalla ja tuloksena oli tietenkin paskasade.

Lopulta asiat saatiin jonkinlaiseen järjestykseen, vaikka töissä kuluikin kuuteen asti. Sen jälkeen suuntasin Tonjan syntymäpäiville syömään, juomaan ja puhumaan tyhmiä. Tilaisuus vietettiin Tonjan taiteilija-asunnon pihalla nuotion sekä palavien vaahtokarkkien loimussa. En jaksanut roikkua siellä kuin muutaman tunnin ennenkuin väsymys ja kylmyys ajoivat minut kotiin. Luin Amnestyn vuosiraporttia nukahtamiseen asti, jonkinlaisen henkisen pahoinvoinnin kourissa.

Torstai, 9.6. 2005

Yön uni: Valtava ruma ja karvainen hämähäkki ajoi minua takaa, ja yritin napata sitä lasipurkkiin, jossa kuitenkaan ei ollut kantta ja josta se aina pääsi ulos. Vähemmästäkin saa araknofobisia reaktioita.

Töissä päälle kaatuva ulostevyöry jatui. Kolmen aikaan iltapäivällä totesin, että minun kykyni eivät tässä enää auta, ja rintamakarkasin Tainan kanssa kalliolle nauttimaan kesästä.

Kiipeily kivellä oli hankalaa ja hidasta, ja säätämiseen kului paljon aikaa. Ehkä tässä kuitenkin oppii tehokkaammaksi. Kokeneemmat kiipeilijät auttoivat meitä auliisti saamaan köytemme järkeviin paikkoihin, ja ainakin minä nautin kivellä kiipimisestä hurjasti. Oli palkitsevaa kavuta hyttysiä kuhisevasta notkosta ylös kallion seinälle jossa oli lämmintä ja aurinko paistoi.

Vasta yhdeksän maissa pääsimme lähtemään. Sormien iho oli riekaleina ja siellä täällä oli naarmuja sekä mustelmia, mutta pahemmilta vammoilta oltiin vältytty. Cosmicissa pelattiin Trivial Pursuitia. Minusta, Tainasta ja Matista koostuva joukkue ällistytti vastaamalla oikein kysymykseen englantilaisesta jalkapallosta.

Perjantai, 10.6. 2005

Päivän musiikit: Kysyttiin hetkellistä Top 6:a. Ne ovat:

Energistä ja kesäistä näyttää valtaosin olevan. Ja jos kuutta muuta ihmistä pitää samalla aivomadolla kiusata, haluan nähdä listoja Aleksilta, Epulta, Jarilta, Liniltä, Mikeltä sekä Miriltä. Pitäkää hyvänänne.

Vastoin parempaa tietoani nousin aamulla verkkaisesti. Otin pitkän suihkun, testasin taskutietokoneeni toimintaa kylppärin äänentoiston kaukosäätimenä (tyydyttävä, jotain outoja bugeja havaittu, mutta olennaiset osat pelaavat), söin hyvän aamiaisen ja menin töihin kaikessa rauhassa.

Yliopistolla kävelin suoraan yhä jatkuvaan tulvaan paskaa. Hyvä tuuleni katosi salamannopeasti samalla kun tulva kiihtyi hetkeksi hirvittävään crescendoon, ja sitten vaimeni. Iltapäivällä olo alkoi jo olla melkeinpä rauhallinen. Ongelmia oli yhä, mutta ne olivat vähäisempiä ja niiden ratkominen ei ollut aivan yhtä kriittistä. Ehdin jopa kirjoittaa happaman sisäisen memon siitä, mitä tästä voisi vaikkapa oppia, ja heitin sen eteenpäin.

Töiden jälkeen minun olisi pitänyt tarttua pelinkirjoittamiesen, mutta sen sijaan päädyinkin kirjastoon lainaamaan James Ellroyta. Istuin aurinkoiseen jokirantaan lukemaan Mustaa Dahliaa ja kuuntelemaan jazzia. Jotenkin kirjat ovat sellainen juttu, jotka minulla kuuluvat nimenomaan kesään; muina vuodenaikoina ei oikein tule luettua.

Kirja oli erinomainen, ja viihdyin sen parissa koko illan. Välillä kävin Miken kanssa saunassa, sitten palasin raa'an poliisityön maailmaan.

Lauantai, 11.6. 2005

Päivän hankinta: Uudet reisitaskuhousut. Jei.

Aamulla tein pikaisen ostoskierroksen ja päädyin sitten Reclaim the Streets -tapahtumaan, jossa yhytin Teemun. Hengasimme samoissa paikoissa tekemässä töitä ja puhumassa peleistä, samalla kun valmistauduimme illan leffojenkatseluun. Omituisten unirytmien vuoksi leffojen katselun alku venyi kuitenkin niin pitkään, että Teemu ehti livahtaa kotiinsa ja elokuvia katselivat vain minä, Matti, Taina ja Sanna.

Forgotten Silver, Pledge ja Jeffrey olivat aika outo teemallinen yhdistelmä. Pledgestä tuli todella paha olo, mutta onneksi sen jälkeen feelgood-homoleffa Jeffrey palautti emotionaalisen tasapainon.

Onneksi olin ehtinyt vähän päivällä ideoida huomista peliäkin, joten aivan täyttä hatusta vetämistä ei pitäisi olla tulossa. Tosin juoneni ovat ehkä hitusen hataria.

Sunnuntai, 12.6. 2005

Päivän yhtye: Bradford

Black Apocryphan pelauttaminen tuntui aluksi taas vaikealta, kun ryhmädynamiikka oli muuttunut ja muutenkin olin suunnitellut peliä lähinnä pohjalta "arkinen elämä puree". Mutta eiväthän seikkailijat osanneet pysyä poissa vaikeuksista, ja niin pääsin taas käyttämään joitain juonikuvioitani etuajassa. En kyllä valita.

Maanantai, 13.6. 2005

Päivän ällistys: Jäätyikö helvetti juuri?

Ben Elton on kummallinen kirjailija. Joskus hän tuntuu todella nerokkaan oivaltavalta ja purevalta, mutta toisinaan hän on aivan liian ilmeinen ja hänen näppärä satiirinsa alkaa tuntua vain väsyneeltä kyynisyydeltä ja kaiken halveksunnalta. Gridlock oli masentava, mutta siinä oli sielua ja se tuntui uskovan johonkin. Popcorn inhosi kaikkia mutta sai nokkeluutensa vuoksi kyynisyytensä anteeksi. Blast from the Pastista en oikein osannut päättää. Ja nyt Dead Famous tuntui vaan tympeältä, ennalta-arvattavalta ja kuluneelta. Ehkä perusideassa oli jotain nokkeluutta muistuttavaa, mutta tosi-TV vaan ei kauheasti kiinnosta.

Hetkittäin kirjailija osoittaa huomattavaa empatiaa hahmojaan kohtaan. Välillä hän taas tuntuu vaan pyrkivän esittämään ne karikatyyreinä joiden kautta osoittaa, kuinka jokin tietty suhtautuminen maailmaan on typerä, tekopyhä ja epämiellyttävä. Tuntuu epäreilulta.

Oikeiden kirjojen lisäksi luin nettisarjakuvia. Order Of The Stick osoittautui vielä Irregular Webcomiciakin aidommaksi kertomukseksi roolipelihahmoista.

Merihaassa ei ollut kotona ketään muuta, ja paikka tuntui aavemaiselta.

Tiistai, 14.6. 2005

Päivän ahdistus: Kaikki bugaa

Päiväksi töissä ollut sotku oli ollut poissa silmistäni, mutta tänään se taas nosti rumaa päätään. Aamukymmeneen mennessä olin äärimmäisen kireä. Puoleenpäivään mennessä kiehuin raivosta ja olin vähemmän kuin ihanteellinen edustushenkilö yliopiston atk-keskukselle. Iltapäivän koittaessa huusin sisäisesti suoraa huutoa. Mietin taas, olisiko hauskempaa olla töissä vaikkapa Soneralla. Tuskin reaalimaailmassa sentään, mutta saahan sitä haaveilla.

Roikuin yliopistolla puoli kuuteen. Olin niin pahalla tuulella, että peruin kiipeilemisen ja kaikki muutkin sosiaaliset kontaktit - pelkäsin, että pienimmästäkin tekosyystä olisin räjähtänyt lähimmälle ihmiselle ja tämä sijaiskärsijä olisi sitten saanut niskaansa kaiken ärtymykseni. Onneksi Merihaka oli yhä aivan tyhjä. En ottanut edes kannettavaa mukaan kotiin mennessäni; tahdoin tehdä mahdottomaksi itselleni tehdä töitä. Silti vilkaisin taskukoneella sähköpostit pariin kertaan, ja kävin ircissä Communicatorilla...

Keskiviiko, 15.6. 2005

Päivän kummallisuus: Vanhojen bussien näyttely. Hassuja vanhoja linja-autoja älytön määrä, matkalla Turusta Uuteenkaupunkiin, jotkut jopa omin voimin.

Kurjaa töissä blah blah ongelmatulva blah blah jne. 8 päivää lomaan. Kunhan keskityn siihen, ei ota päähän.

Loihdin pahan tuuleni pois roolipelaamalla. Ensin lyhyt episodi Pimeyden maailmaa, sitten oikean roolipelausprojektin alku City of Heroesissa. Harmi että roolipelaamaan pääsee siinä vasta nyt, kun olen jo keksinyt noin sata asiaa jotka peli tekee täysin päin helvettiä ja joiden vuoksi se ei tunnu supersankaroinnilta lainkaan. (Olisiko ollut oikeasti vaikeaa laittaa ihan kättelyssä optioksi hahmoille kaksi pukumahdollisuutta ja mahkut salaiseen henkilöllisyyteen, ja käyttää sitäkin kontaktien ja juonien lähteenä, vaikkapa? Mutta ei, luolastontyhjennys hassuissa trikoissa on yksinkertaisempaa tehdä...)

Joka tapauksesa City of Heroesin Team Zero -porukan matkassa vierähti yöhön saakka. Kiipeilläkin olisi tänään voinut, mutta en sitten ehtinyt; aluksi se harmitti, mutta lopulta ei tämä paha vaihtoehto ollut. Tosin jos huomennakaan ei voi kiivetä, saatan käydä hyvin happamaksi.

Torstaiaamu, 16.6. 2005

Päivän viisastelu: "If you stop beating yourself over the head with that hammer, it'll hurt less." - "Are you sure? What if it doesn't? I've been doing it for years now. I think I'd better continue." - joku asr:ssä vuosia sitten

Olen kuvitellut halun korjata omia virheitään olevan normaali inhimillinen ominaisuus. Tämä ilmenee toiminnassani mm. siten, että töissä havaitsessani jonkun ihmisen toistuvasti lyövän itseään päähän omalla virhetoiminnallaan yritän osoittaa hänelle tämän virheen ja...

... niin, seuraukset ovat arvattavia. Virheiden osoittaminen on Huono Ajatus. Vaikka jonkun jatkuva virhetoiminta miten vaikeuttaisi hänen elämäänsä, Gaia auttakoon sitä piruparkaa joka tästä hänelle kertoo.

Tästä voitaisiin vetää se johtopäätös, että virheistä huomauttaminen on virhetoiminta, ja että se pitäisi oman logiikkani mukaan lopettaa. Tai ainakin minun pitäisi opetella tekemään se paremmin. Mutta uskaltakaapa tulla ehdottamaan tätä minulle.

Pelkään, että sosiaalisissa asioissa olen täsmälleen yhtä jästipäinen ja herkkähipiäinen kuin monet kohtaamani ihmiset teknillisemmissä jutuissa. Toiset loukkaantuvat kun selitän heille, että heidän etsimänsä tieto lukee heidän nenänsä edessä, ja vastaisuudessakin he pääsisivät helpommalla jos he esim. lukisivat ohjeet jotka saavat sen sijaan että etsisivät jostain ammattilaisen lukemaan ne heille ääneen. Minä varmaan kiehahdan, jos joku tulee toteamaan minulle, että elämäni olisi vähemmän stressaantunutta jos en yrittäisi väkisin opettaa ihmisiä tekemään asioita jotka eivät heitä kiinnosta.

Ei voi voittaa, ei edes hävitä tyylillä. Sentään voi päästä tasapeliin, jossa molemmat osapuolet häviävät tyylittömästi. Piru vieköön inhimillisen egon ja kaikki sen aiheuttamat ongelmat.

Torstai, 16.6. 2005

Päivän muistutus: "Jos tarjoat mulle kaljan, saat kertoa mulle hahmostasi" tarkoittaa myös "Jos et tarjoa mulle kaljaa, et saa."

Taas töiden jälkeen kiipeilemään. Lämmin sää olisi tavallaan houkuttanut kalliolle, mutta monet pikkusyyt puhuivat sitä vastaan, joten Palatsille mentiin. Miri oli taas saapunut Tampereelta asti kiipeämään.

Edistyminen oli vähäistä mutta havaittavaa. Olin valehtelematta alle sentin päästä erään reitin viimeisestä otteesta, ja toisaalta kiivetessäni negatiivista seinää katon rajassa ilman voimia en kokenut tavallista kuristavaa pelkoa vaan luotin itseeni. Aika hienoa. Toisaalta olisin saanut tilaisuuden liidata ja varmistaa liidikiipeäjää, mutta jänistin. Ehkä kun paikalla on joku kokeneempi tieteenharjoittaja joka voi tarkistaa etten ole varmistajana aivan hengenvaarallinen.

Kiipeily ja syömässä käyminen veivät niin paljon aikaa, että kun selvisimme Cosmiciin vasta kun suurin osa ihmisistä oli jo lähtenyt sieltä. Höh. Mutta sentään pääsin vaihteeksi ajoissa nukkumaan.

Provinssirock, 17-19.6. 2005

Perjantain sitaatti: "We now return you to your regularly scheduled omniscient narrator." - In Passing

Varovainen optimismi työasioiden suhteen nosti päätään. Sitä täydensi varmuus siitä, että oli ensi viikko miten kurja tahansa, olisin sen jälkeen lomalla ja voisin keskittyä uimiseen, kiipeilyyn ja pelaamiseen.

Töiden jälkeen seikkailin junaan ja ajauduin Helsinkiin. Provinssirock oli alkamassa, mutta perjantain esiintyjät eivät minua kiinnostaneet ja suuntasin siksi ensin Kaisan luo pelauttamaan hänelle ihmissuhdehömppää. Sen parissa kuluikin lähes aamuun saakka.

Lauantain keikkabannerit: Vasemmalla Jeesus, oikealla Kössi Kenguru. Suunnilleen yhtä vakavasti otettavia kummatkin.

Heräsin aivan liian varhain. Pakenin Arabiasta ja hyppäsin viimein Seinäjoelle matkaavaan junaan. Olin kuvitellut sen olevan aivan täynnä, mutta yllättäen sain jopa istumapaikan. Festarikansan näköistä väkeä oli ympärillä. Uppouduin musiikkiin ja pelinkirjoittamiseen.

Seinäjoelle selvisin neljältä. Pääsin Mirin ja muiden avustuksella meille lainattuun asuntoon. Ihan oikea huoneisto parin kilometrin päässä musiikista, mainiota. Ilman tätä en varmaan olisi koko Provinssirockiin lähtenyt, mukavuudenhaluinen kuin olen. Kotiutumisen ja muiden asuntoon majoitettujen tapaamisen jälkeen lähdimme festivaalialueelle kokemaan musiikkia.

Ensimmäinen kiinnostava bändi oli Zen Cafe. En ollut koskaan kuunnellut sitä - en juurikaan osaa kuunnella suomenkielistä musiikkia, se ei jostain syystä toimi minulle samalla tavoin kuin englannikielinen. Mutta arvelin että saattaisin pitää Cafesta, ja veikkaus oli oikea. Livekeikka oli hieno. Ohimennen näimme myös Mikeä, Tiukua ja helsinkiläistä joukkuetta.

Zen Cafen jälkeen pikainen vilkaisu YUP:iin, sitten ruoka- ja lepotauko. Yhdentoista aikoihin takaisin festarialueelle, tällä kertaa Marilyn Mansonia kuuntelemaan. Mansie ei koskaan ole ollut varsinainen suosikkini, mutta pari hyvää kappaletta hänellä on, ja pidän hänen teatraalisesta asenteestaan. Selvästi mies oli ainakin onnistunut ärsyttämään porukkaa, kun keikkayleisön joukossa vaelsi pari jeesuskauppiasta pelastamassa rokkikansan sieluja saatanalta. Kun paha, paha Marilyn nousi lavalle, nämä urhot kohottivat pitkien salkojen päähän liput joissa luki "Jesus is the Lord" ja näitä he sitten heiluttelivatkin koko keikan. Hyvä nähdä, että körttiläisetkin osaavat nauttia raskaata rokista.

Keikka itsessään oli oivallinen. Tolkuttoman ruma ja epäinhimillisesti liikkuva Marilyn teki vaikuttavan impersonaation Kult-möröstä. Soundi oli mahtava, kappalevalinnat hyviä ja yleisökin käyttäytyi ainakin minun lähelläni innokkaasti mutta kohteliaasti. Hevimetelin päätyttyä raahustimme valtavien jonojen ja ihmisruuhkan kautta pois rokkialueelta pehmeän vuoteen siunattuun rauhaan.

Sunnuntain junakuulutus: "Mitä tahansa teettekin, älkää nojatko oviin."

Päivä lähti käyntiin ennakoivalla viisaudella, kun koko joukkue keksi viedä roinansa rautatieaseman tavarasäilytykseen. Vielä viisaammat ihmiset olisivat tajunneet tässä vaiheessa ostaa lipun viimeiseen Turun junaan, mutta en näin viisas sentään ollut. Kun tavaran paino oli poistunut harteilta, saattoi taas nauttia musiikista.

Vihdoin ja viimein, ainakin neljän yrityksen jälkeen, sain tilaisuuden oikeasti nähdä Teräsbetonin livenä. Mahtimetalli oli todella hienoa ja päälle näkyi, että bändillä oli ainakin yhtä hauskaa kuin yleisöllä. Ulkoilmakeikan taivas oli pilvetön ja kuumuus hirvittävä, mutta ystävälliset järjestäjät suihkuttivat yleisöä aina välillä vesiletkulla, mikä oli erittäin tervetullutta.

Kun metallin totuus oli tehty kaikille selvästi, olisi ollut tilaisuus käydä kuuntelemassa ilmeisesti Sueden raunioille perustettua Tearsia. Sen verran väsyneeksi Teräsbetonin palvonta oli kuitenkin sekä Mirin että minut jättänyt, ettemme päässeet sisään telttaan saakka, vaan jäimme nurmikolle etäkuuntelemaan ja chillailemaan. Hyvä musiikki ja kaunis ilma veivät rauhattoman mieleeni odottamattoman harmoniseen tilaan. Tältä kesän kuuluu tuntua. Seuraavan viikon työnteko tuntui epätodelliselta. Miten ihmeessä muka voisin huomisaamuna palata toimistoon tietokoneiden pariin?

Lopulta vuorossa oli sitten Nine Inch Nails. Telttakeikan alku oli jo hieman pelottava: teltassa oli infernaalisen kuuma, ja toisin kuin muilla keikoilla, täällä ei näyttänyt olevan vesijakelua. Kun Trent ja hänen angstiset kamunsa nousivat lavalle Wishin tykityksellä, nousi energiataso hetkeksi pilviin, mutta nestehukka vei voimat salamannopeasti. NIN ei myöskään oikein ole koskaan vaikuttanut livebändiltä - angsti-industriaaliporukka on kyllä energinen ja soittaa hyvin, mutta show on aika monotoninen ja kontaktia yleisöön ei oikeastaan edes yritetä hakea.

Livahdin puolivälissä ulos etsimään vettä joukkueelleni. Tähän kului tovi, lähin vesipiste oli etäällä. Sain lopulta vietyä rahtini perille, ja jaksoin bilettää keikan loppuun asti. Vaikka Hurt olikin upea ja Head Like a Hole riehakas, ei NIN silti päässyt lähelle Teräsbetonin riemukkuutta tai Marilyn Mansonin näyttävyyttä. Jonkinlainen pettymys kai tämäkin.

Minä ja Miri osoitimme hämmästytävää ajoitusta ja livahdimme ulos viimeisen tahdin jälkeen emmekä jääneet mankumaan encorea jota ei tullut. Emme joutuneet jonottamaan hetkeäkään livahtaessamme ulos viereisestä portista, ja saimme taksin asemalle saman tien. Vasta siellä selvisi, että Turkuun ei täältä pääsisi millään taikakeinolla.

Rokkijunaan Tampereelle sentään mahtui vielä. Junassa oli reipas fiilis - VR oli lainannut festarikansan käyttöön vanhoja rämävaunuja ilmeisesti arvioiden, että rokkareiden jäljiltä mikä tahansa olisi kypsä kaatopaikalle. Tunnelma oli reipas, ja vieruspaikkalasillamme oli jopa paristokäyttöiset kaiuttimet. Leikin iPodini kanssa sarkastista DJ:ä, soitin toivomusten mukaista pehmorokkia ja vittuilin kanssamatkustajieni musiikkimausta yhteislaulujen välissä. Roxetten Joyridesta innostuvien goottien ja emo-punkkareiden sietäisi hävetä...

Tampereella väsymys oli huomattava. Oikeana Gaian lahjana Miri tarjosi minulle autokyytiä Turkuun, ja otin tämän kiitollisena vastaan. Phantom of the Opera piti meidät hereillä Merihakaan asti.

Ääni oli käheä. Raajoihin ja niskaan sattui. Mutta tulipa rokattua.

Maanantai, 20.6. 2005

Päivän varovainen arvio: Olisikohan tämä nyt oikeasti se lämmin kesä?

Masokistisista taipumuksistani johtuen olin ottanut itselleni aamupäivystyksen. Niinpä sain herätä seitsemältä ja pönkiä töihin. Huomioiden viikonlopun puuhat ja eilisillan venymisen yli kahteen tämä oli aika tuskallista. Olin aivan poikki.

Väsyneenä ahdistun, hermoilen ja koen helpotkin asiat lähes ylivoimaisiksi. Minulla olisi saattanut tänään olla rento toipumispäivä, mutta sen sijaan olinkin päättänyt pelauttaa Rising Apocryphaa pitkän tauon jälkeen. Pelin ajatteleminen etukäteen tuotti minulle valtavaa huolta, ei vähiten koska kampanjassa oli ollut katko. Pitäisi vaan vetää pelejä tasaisella kolmen viikkokerran tahdilla, niin ei joutuisi miettimään onko nyt oikeastaan kelvollisessa vireessä.

Joka tapauksessa pelauttaminen sujui ilman suuria pulmia. Sosialiporno oli hauskaa ja suuren hahmojoukon kaoottinen yhteisvaikutus riitti ongelmien lähteeksi. En edes ehtinyt pelissä käsitellä kaikkea mitä olin suunnitellut, kun tapahtumat lähtivät vähän odottamattomiin suuntiin.

Pelin päätyttyä säädin vielä Pimeyden maailman asioiden parissa. Ei huomennakaan saa vain lojua, roolipelaaminen jatkuu. Mutta nukkumaan sentään pääsin jo aiemmin.

Pimeyden maailma, 21-22.6. 2005

Ajankohdan lymypaikka: Kellarit eri puolilla kaupunkia

Tiistaina oli alunperin ollut tarkoitus mennä uimaan puolenpäivän aikoihin. Kuitenkin yllättävästi havaitsin olevani ainoa joukkueeni jäsen joka oli suoriutunut töihin asti, ja niinpä sain pitää yksin koko puljua auki. Toivoakaan aikaisemmasta poislähdöstä ei siis ollut. Olin aivan liian väsynyt tällaiseen, ja päivä oli myös todella hiljainen; pysyin hereillä vain City of Heroesin voimilla.

Työpäivän jälkeen oli Pimeyden maailman aika. Kävin kotona keräämässä kamppeeni, vastailin ympäripyöreitä aikatauluistani Kaisalle ja Mikelle, ja siten suuntasin takaisin yliopistolle. Miri ja Taina olivat menossa kiipeilemään, ja harkitsin hetken mukaan lähtemistä.

Pimeyden maailmassa hahmoni oli nimittäin päättänyt lavastaa oman kuolemansa, mikä tarkoitti että ensimmäiset 20 tuntia 30 tunnin pelistä kuluisivat minulta täysin piilossa muilta pelaajilta. Koko totuuden tilanteestani tiesi vain pelinjohtaja, muille pelaajille olin vaan jakanut tietoa että Kari olisi pelissä, ja parille peliin kuulumattomille olin valehdellut että hahmoni oli kuollut.

Sammutin puhelimeni ja aloitin piileskelyn. Olin itse periaatteessa samassa paikassa kuin hahmonikin, mutta aivan mitään hc-kaappilarppauslinjaa en tähän projektiin ottanut. Sen sijaan istuin koneella pelaamassa City of Heroesia, tosin nukuin kyllä yliopistolla kenttävuoteessani.

Alunperin olin ollut aikeissa ottaa keskiviikon lomaksi töistä ja keskittyä peliin, mutta kun kukaan ei ollut vielä löytänyt minua aamuun mennessä, ja kun eilinen päivä oli ollut niin energiaton, päätin keskiviikkonakin tehdä ainakin puolen päivän työt. Tallentelin käyttäjätunnuksia ja tein kaikkea muuta jota ei eilen tiskillä istuessa voinut. Vähän puolenpäivän jälkeen totesin, että hahmoni on aika astua esiin.

Pelin viimeisessä kuudessa tunnissa hahmoni sitten täyspainoisesti mukana, ensin ottamassa asianmukaista palautetta tempauksestaan ja sitten ... no, oikeastaan koko peli oli tempaukseni seuraamusten selvittelyä. Kuten edellisessäkin pelissä, tässä varsinainen juoni oli minulle vähän taustalla ja hahmoni ihmissuhdesotkut etualalla. Ainakin omat kuvioni ovat muuttumassa todella vinksahtaneiksi, ja nautin niiden pelaamisesta hurjasti.

Pelin päätyttyä istuttiin puimassa tapahtuneita ensin Brinkkalan kellarissa ja sitten pienemmällä kokoonpanolla Cosmicissa. Lopulta minä, Mike ja Tonja päädyimme vielä jatkojen jatkoille Merihaan saunaan. Tästä huolimatta nukkumaanmeno ei venynyt älyttömän pitkälle. Outoa.

Torstai, 23.6. 2005

Päivän musiikki: Zen Café. Sopii mainiosti Pimeyden maailman hahmooni.

Olin kuvitellut tämän olevan ihan tavallinen työpäivä, mutta sitten minulle kerrottiin, että huomenna olisikin lomaa. Niinpä normaalista päivästä tulikin hektinen kevätkauden viimeinen rytistys, johon sain tunkea kaikki tehtävät jotka olin määrännyt itselleni tehtäväksi ennen lomaa.

Tietenkään en tässä onnistunut. Lomalle jäi rästitöitä, enkä osaa olla ajattelematta niitä, tai katkomatta lomaani hetkeksi tullakseni tekemään niitä. Pari juttua tuossa oikeasti harmittaa - on asioita, joita vaan en olisi voinut tehdäkään aiemmin, ja joita en nytkään saa tehdyksi koska Oikeat Henkilöt ovat nyt lomalla. Enkä oikein voi jättää asioita syksyynkään, koska sitten uusille opiskelijoille ei välttämättä saa tarpeellista tietoa heti heidän tullessaan... enkä viitsisi tehdä myöskään puolivalmista jälkeä.

Vähän ennen viittä silti kiskoin itseni pois töiden parista ja suuntasin kiipeilemään - Palatsille, vaikka ehkä kalliollekin olisi voinut mennä. Joka tapauksessa tapahtui sekin ihme, että pääsin yhden upouuden reitin alusta loppuun. Tulin Tainan kanssa siihen tulokseen, että huomenna voisimme mennä kalliolle.

Cosmicissakin ehdin piipahtaa osoittamassa tietämättömyyteni Trivial Pursuitissa. Kotona yritin saada itseni tajuamaan, että nyt olin lomalla, mutta aivan vielä se ei ollut aivoihini uponnut.

Juhannusaatto, 24.6. 2005

Päivän teema: Klassiset elementit

Minulla on harvoin ollut hauskaa juhannuksena. Itse asiassa minulla on harvoin ollut edes siedettävää - pari viime juhannusta ovat huomattavia poikkeuksia tähän. Tällä kertaa olin päättänyt luovuttaa kaiken monimutkaisemman juhannustohinan suhteen ja sen sijaan lähdin Tainan kanssa kalliolle kiipeilemään.

Ensimmäistä kertaa virittelimme köysiankkurimme itse ilman että kukaan kokeneempi tieteenharjoittaja oli meitä auttamassa. Siitä huolimatta emme pudonneet kuolemaamme. Eilisen sisäseinäkiipeilyn jäljet tuntuivat yhä lihaksissa, mutta silti kalliolla oli vallan hauskaa.

Kun kyllästyimme maaelementtiin, pyöräilimme muutama sata metriä uimarannalle ja lähdimme uimaan. Vesi oli lämpimämpää kuin odotin, mutta silti vielä kohtalaisen viileää, ja kiipeilyn jäljiltä voimia ei paljon ollut. Lyhyen kierroksen jälkeen nousimme vedestä nauttimaan eväitämme.

Kaikkien juhannustraditioiden vastaisesti ilma oli todella kaunis ja lämmin, mutta tuulen ansiosta aivan liian kuuma ei päässyt tulemaan. Pyöräilimme takaisin kaupunkiin uutta reittiä pitkin, ja hajaannuimme tahoillemme. Olin suunnitellut kirjoittavani Pimeyden maailman debriefin, mutta minuuttiaikataulu jonka varassa olin elänyt koko viikon oli viimein hellittänyt, enkä yksinkertaisesti voinut tehdä yhtään mitään muuta kuin lojua paikallani.

Taikan ilmestyminen potki minut taas liikkeelle. Suuntasimme Tonjan luo juhannusillan viettoon. Paikalle saapui aivan mukavasti ihmisiä, grillissä paloi reipas tuli ja hassut keskiaikaiset palikanheittoseurapelit huvittivat. Söimme, joimme ja kesäilimme rennosti yöhön saakka. Ehkä hyvä rock-konsertti tai todella reippaat bileet olisivat olleet vielä optimaalisempi vaihtoehto, mutta silti tämä oli varmaan tähänastisen olemassaoloni miellyttävin juhannus.

Juhannuspäivä, 25.6. 2005

Päivän widget: PearLyrics - hakee sanat iTunesin soittamiin kappaleisiin. Nyt kun saman vielä saisi iPodiin.

Aamulla oli taas normaalimpi juhannussää - kylmää ja sateista. Pelisuunnittelua silmällä pitäen sää oli aivan kelvollinen, ja värväsin Taikan auttamaan projekteissani. Käytimme tuntikausia pelimateriaalin parissa, sitten teimme ruokaa ja katsoimme From Hellin saadaksemme lisää inspiraatiota.

Oikeastaan koko päivä kului roolipelipuuhastelun parissa. Välillä rupattelin Kaisan kanssa irkissä hänen peliprojektistaan, välillä skannasin ja piirsin. Ulkoilma ei houkutellut.

Sunnuntai, 26.6. 2005

Päivän idea: In-character piknik Pimeyden maailmaan

Pakotin itseni kirjoittamaan Pimeyden maailman debriefin. Vähemmän tuskallinen operaatio se oli kuin edellisen pelin purkaminen, mutta jotenkin kuuteen varsinaiseen pelituntiin olin saanut ahdettua valtavasti säätöä ja kaikki piti tilittää pelinjohdolle. Pari tuntia kirjoitteluun meni, ja se sai minut vain kaipaamaan lisää. Peli oli ollut aivan liian lyhyt. Pohdin keinoja uuden annoksen saamiseen.

Jossain vaiheessa sisällä istuminen alkoi tympiä. Hyppäsin pyörän selkään ja ajoin parinkymmenen kilometrin lenkin, jonka päätteeksi koin urbaania angstia siitä etten voinut mennä Cosmiciin istumaan koska se oli suljettu juhannuksen vuoksi.

Sosiaalista vajettani auttoi Sannan tipahtaminen Merihakaan. Höpisimme peleistä ja muusta tähdellisestä, ja Mike värväsi meidät molemmat testaamaan uuden projektinsa sääntöjärjestelmää. Heittelimme sitten noppia ja annoimme rakentavaa palautetta.

Maanantai, 27.6. 2005

Päivän sotatarinat: Hämmentävät jutut Greenpeacen laivalta

Pyöräilylenkki Ruissaloon ja takaisin johti minut Aurajoen rantaan lukemaan Big Nowhereä. Ville tipahti paikalle vaihtamaan pari sanaa työnsä lomassa, ja kertoili kokemuksistaan Greenpeacen laivalta jolla oli työskennellyt tovin. Merilläolo hurjan vastarintajoukkueen kanssa kuulosti mainiolta, ja päädyin funtsimaan, tahtoisinko itse tehdä samanlaista jos tilaisuus tulisi.

Yllättäen minäkin tahtoisin tehdä töitä maailman parantamiseksi. Yliopisto on parhaimmillaan paikka, jossa voi kokea toimivansa niin, mutta aina ei tieteen tekemisen tukeminen tunnu mielekkäältä. Jotkut ihmiset yliopistoyhteisössä ovat inhottavia mulkkuja, vielä useammat tavallisen piittaamattomia ja ajattelemattomia hölmöjä. Välillä koko lafka tuntuu yrittävän ottaa oppia yrityspuolen vääristä asioista. Akateeminen maailma ei ole paha paikka työskennellä - en kuvittelisi kovin helposti voivani työskennellä yksityisellä puolella, ellen sitten tekisi jotain tosi hyödyllistä ja tärkeää - mutta monesti tuntuu siltä, ettei aherrukseni paranna maailmaa edes pienessä mittakaavassa.

Työpaikan vaihtamisen tiellä on kuitenkin pari seikkaa. Perusmukavuudenhalu ja inertia pitäisi ensin voittaa, mutta vakavampi ongelma on taitosettini. Pääasiallinen taitoni on tietokoneet ja kaikki toissijaiset osaamiseni ovat myös mainion teknologis-kerebraalisia. Olen yksinkertaisesti pesunkestävä nörtti, epäsosiaalinen ja arka tyyppi, ja sellaisena kuvittelen että minusta tulisi huono vastarintaliikkeen aktiivi. Olen yrittänyt jotain tuon suuntaista aiemminkin, mutta koskaan en ole siinä kovin hyvä ollut.

Pelkään, että olen kaikenlaisille maailmanparannusjärjestöille paljon hyödyllisempi tavallisena palkkaorjana joka lähettää heille rahaa joka kuukausi ja yrittää omalla elämisellään olla aiheuttamatta liian paljon vahinkoa. Tai ainakin pelkään yrittää osoittaa toisin. Pelkään nyt jotain anyway.

Pakenin yleistä epävarmuuttani kirjoihin. Käytin viimeiset rahani tortilloihin. Aamulla tilillä oli 89 senttiä, illalla saldo oli jo pudonnut pakkasen puolelle. Kohta tulee onneksi palkka.

Tiistai, 28.6. 2005

Päivän kirja: L.A. Confidential. Sen hahmoja oli siistitty aika raskaasti ennen kuin ne päästettiin elokuvaan, eikä edes ihmetytä.

Kylmät lomapäivät ovat aivan turhia. Uimaan meneminen olisi ollut mahdotonta, joten Atk-keskuksessa toivottamassa näkemiin vuoden tauon ottavalle Hanne-Marille. Missäs se minun oma Antarktis-vuoteni viipyy, kysyi jokin kyyninen osa mieltäni? Käyntini yhteydessä tein myös pari minuuttia töitä, juuri oikea määrä työntekoa päivässä.

Tainan kiipeilykengät olivat korjattavina, joten kalliolle ei voinut mennä; niinpä kävimme palatsilla. Kiipeilyni oli ala-arvoista useista verukkeista johtuen, ja tulin vain pahantuuliseksi. Baan Thaissakaan ei ollut mangomehua lepyttämään minua.

Kaisa ilmestyi Merihakaan illan suussa. Yllättäen käytimme aikaamme puhumalla peleistä ja käsittelemällä hänen Apocrypha-hahmonsa ihmissuhdesotkua.

Keskiviikko, 29.6. 2005

Päivän huvitus: Nyt molemmissa Apocrypha-kampanjoissa kaikilla paitsi yhdellä pelaajalla on oma pieni Mac-kannettava. Pitäisiköhän tätä hyödyntää vielä enemmän?

Black Apocryphaa. Pelillä olisi ollut aineksia olla todella hieno, mutta jotenkin annoin pelinjohdollisen otteeni lipsua ja suurin osa pelistä oli epätasaista tahkomista. Muistanpa ainakin, että luolastonpuhdistusta en osaa pelauttaa. Nyt pelissä oli pari irrallista hyvää hetkeä, ei enempää.

Päätin kuitenkin olla masentumatta tästä, ja keskitin voimani palasten keräilyyn. Ainakin tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu, ja se on kovasti erilaista.

Torstai, 30.6. 2005

Päivän uudissana: Stand-up -maagikko

Kotona istuminen ja lukeminen sai minut kokemaan oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Lopulta soitin itse Annalle ja kysyin, missä oli muutto ja tarvittiinko siellä ylimääräistä käsiparia. Sain koordinaatit ja saapumistoivotuksen, ja pääsin roudaamaan.

Muutto oli juuri kaipaamaani fyysistä kevyttä puuhastelua. Ensin muutettiin Anna, sitten rfxn. Mark tiuski määräyksiä ja toi akuutisti mieleen jalkaväen kersantin. En kokenut hänen lähestymistapansa olevan täysin yhteensopiva muuttajien ammattitaidon (tai sen puutteen) kanssa, mutta muutettua silti tuli. Sää oli hauska - välillä oli kuuma, välillä taas satoi.

Muuton jälkeen taivalsimme Cosmiciin, jossa sekä Anna että rfxn juottivat minulle alkoholia. Join elämäni ensimmäisen tequilan, ja olin pettynyt kun minulle kerrottiin että juomisessa käytetty suola ja sitruuna olivat vaan yksinkertaisia rituaalisia juttuja eivätkä vaikkapa tasapainottaneet suuni kemikaalitasapainoa myrkyllisen paukun jälkeen.

Puhtaiden päättömyyksien lisäksi keskustelu oli Pimeyden maailman ympärillä pyörivää. Näköjään jonkinlainen välipeli on tulossa parin viikon kuluttua. Tämä on hyvä.

Kotiin palattuani kuvittelin olevani jonkinlaisessa humalassa. Silti pelautin Kaisalle lyhyen Apocrypha-pätkän. Huomenna lisää.