Toukokuu 2005: Lelumestari
Sunnuntai, 1.5. 2005
Päivän mielipide: Aivan tällaista vappua ei tarvitsisi kovin pian tulla uudelleen.
Aamulla havaitsin, että kolossaalisen typeryyden kautta olin onnistunut kokonaan hukkaamaan tämän vuoden tammikuun päiväkirjamerkinnät. Jos olisin huomannut tämän kaksi päivää sitten, olisi merkinnät voinut pelastaa yliopiston palvelimen nauhoilta, nyt ei enää. Harmistus oli huomattava. (Jos jollakulla lukijoista sattumalta on kyseinen kasa merkintöjä tallella jossain, edes osittain, toivon yhdeydenottoa.)
Eilisen merkinnästä tuli tarpeettomankin kryptinen. Aluksi olin julkistanut pidemmänkin vuodatuksen, mutta sitten en kestänyt katsoa sitä ja otin sen pois. Jonkinlaisena selontekona: minulla oli ihmissuhdekeskustelu, joka johti Ratkaiseviin Toimenpiteisiin. Ei tuskattomasti eikä mutkattomasti, mutta kuitenkin.
Tämä päivä kului keskustelunjälkeisessä tilassa. Ulkona oli vapunpäivän vilkkaus, minä kuuntelin murheellista musiikkia ja haahuilin ympäri kaupunkia. En törmännyt tuttuihin, mikä saattoi olla pelkästään hyvä asia. Olo oli masentunut ja syyllisyydentuntoinen, kovin tyypillistä minulle.
Maanantai, 2.5. 2005
Päivän pettymys: Harvinaisen voimaton langattoman verkon tukiasema. Langattomuus toimii oikeastaan vaan samassa huoneessa tukiaseman kanssa.
Mikko Talvitien muistokonsertti oli vähemmän uuvuttava kokemus kuin olin pelännyt. Hyvä sinänsä, koska ennen sitä olin jo tehnyt reippaan työpäivän.
Konsertin jälkeen sain kyydin Porvooseen, jossa rakentelin perheen kartanolle uuden verkkoyhteyden. Rakentelu oli kyllä aika minimalistista - ADSL-modeemi paikalleen, viritetään palomuuri kuntoon, säädetään vähän NAT:ia ja se siitä sitten. Miellyttävän helppoa tämä kotiverkkorakentelu nykyään; puistattaa ajatellakin millaista virittelyä tuollainen olisi vielä joitain vuosia sitten vaatinut. Jouduin tosin pari kertaa painokkaasti toteamaan, etten aio koskea Windows-koneeseen enkä ottaa mitään vastuuta sen toiminnasta. Jos ihmiset eivät noudata neuvojani siitä, millainen kone pitää hankkia, on turha odottaa että autan heitä ongelmissa.
Kuitenkin kaikki toimi, toistaiseksi. Ehdin jopa viimeiseen Turkuun menevään junaan. Olin niin väsynyt, etten ehtinyt edes olla kovin ahdistunut.
Tiistai, 3.5. 2005
Päivän hyvä uutinen: Vastoin ennakko-olettamuksiani tammikuun merkintäni saatiin palautettua yliopiston www-palvelimen nauhoilta. Olisikin ollut ahdistavaa menettää kappale ulkoistettua muistiani.
Aamulla en lähtenyt käyntiin ollenkaan niin reippaasti kuin olisin halunnut, mutta eilisen 18 tunnin päivän jälkeen tämä oli odotettavaa. Atk-keskuksen budjettipalaveri täytti aamun, sen jälkeen oli alettava orientoitua töihin.
Ahdistus ja paha olo palasivat melkein heti. Töissä tein parhaani pitääkseni ahdistuksen työhön liittyvänä, mikä ei sinänsä ollut kovin vaikeaa. Kesälomaani näverrettiin pieniä aukkoja ja sen lopusta pilkottiin pala pois. Ei viiden viikon vapautta sittenkään. Ja tämä vain siksi, että olen itse vahvasti tukenut sääntöä jonka mukaan joukkueestani ainakin kahden ihmisen pitää olla aina paikalla. Käytännössä yhdelläkin selvitään, mutta yksi ihminen voi aina kaatua portaissa tai saada muun ylivoimaisen esteen.
Kun työt loppuivat, kotiin lähteminen ei motivoinut lainkaan. Yllättäen sain aikaiseksi kaivaa esiin City of Heroesin CD:n ja tein itselleni tilin elämäni ensimmäiseen MMORPG:iin koskaan. Kannibalisoin conklaavipelistäni hahmon nimen ja summittaisen ulkomuodon, ja pian juoksin Chessmasterina halki Paragon Citya. Peli oli kaoottista ja minkään roolipelaamisstandardin mukaan täysin järkiheittoista, mutta tietokonepeliksi etäisen viihdyttävää. Enkä vielä juurikaan edes kommunikoinut muiden pelaajahahmojen kanssa.
Havaitsin istuvani pelin ääressä puoleenyöhön saakka. Jaksoin kuitenkin mennä kotiin nukkumaan sen sijaan että olisin kaatunut kenttävuoteelle.
Keskiviikko, 4.5. 2005
Päivän IC-kommentti: "I don't want to see myself in the middle of the fight either, but the fight keeps finding me."
Töissä keskityin rästiin jääneiden hommien alas ampumiseen. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa uppoutua tämän vuoden oppaankirjoitusurakkaan, mutta tänään en vaan jaksanut aloittaa. Yksinkertaiset tekniset ongelmat olivat aivan riittävä haaste.
Kiipeilyn jälkeen Taina kokkasi minulle kookosmaito-soija-curryruokaa, joka maistui erinomaiselta. Käytin myös tovin avautumalla hänelle pahasta olostani ja ongelmistani. Tästä on tulossa toukokuun teema, pitää varmaan keksiä jotain parempaa tekemistä sosiaalisille hetkilleen. En tahdo muuttua tyypiksi, jolla ei ole mitään muuta tuotavaa keskusteluun kuin kasa henkilökohtaisia ongelmiaan.
Iltamyöhään livahdin takaisin työhuoneeseen CoH:n pariin. Otin ensimmäistä kertaa kontaktia muihinkin hahmoihin ja päädyin jopa mukaan pariin nopeasti kasaan kyhättyyn porukkaan. Sosiaalisuus pelissä oli odottamattoman toimivaa. Luulen, että muiden hahmojen viestintä oli enemmän pelaaja- kuin hahmolähtöistä, mutta se ei silti haitannut pelikokemustani. Havaitsin myös, että vailla parempaa sanottavaa vakavaksi suunniteltu hahmoni sortui Hämmähäkkimies-henkiseen läpänheittoon sosiaalisesti vaikeissa tilanteissa. Peli tuki tällaista yllättävän hyvin, ja niin viihdyinkin sen parissa pikkutunneille asti.
Helatorstai, 5.5. 2005
Päivän ötökkä: Unimörkö
Päivän käytin väsäämällä proppeja ja tekstejä Pimeyden maailmaan sekä leikkimällä online-maailmanpelastajaa. Vasta tänään tajusin, kuinka konkreettisesti online-roolipeleissä pelaavilla ihmisillä ei ole mitään roolipelausymmärrystä. Heistä useimmille ei tule mieleenkään, että heillä edes olisi jokin hahmo jota kuuluisi pelata, ja he hämmentyvät kovasti kun joku puhuu hahmossaan tai erottelee itsensä ja hahmonsa.
Tämä lienee ensimäinen oivallus, jonka jokainen MMORPG:eihin tutustuva oikea roolipelaaja saa. Seuraava oivallus on varmaan, että on aivan turhaa yrittääkään muuttaa tilannetta, mutta vielä en ole tätä saanut - toistaiseksi olen pysynyt itse hahmoissani, puhunut sankariteoista, mustelmista ja sairaalakeikoista enkä leveleiden keruusta, voimien ostamisesta tai hitaista tietokoneyhteyksistä. Olen myös ollut huomaavinani, että tämä ei ole aivan turhaa touhua ja houkuttelee hieman samanlaista viestintätapaa muiltakin.
En minä kuvittele kenestäkään roolipelaajaa tekeväni, mutta jos muiden hahmojen dialogia saisi väännettyä suuntaan jossa sen voi ottaa aivan oikeana hahmojen välisenä keskusteluna, pelin pelaaminen olisi oikein nastaa. Toistaiseksi ei valittamista.
Illalla Cosmicissa käytiin läpi oikeastaan pelkästään Pimeyden maailmaa. Lähdin pois varhain saadakseni pitkän yöunen, mutta kotona päädyinkin auttamaan Mikeä hätäensiavussa tietokoneen kanssa. Onneksi se ei venynyt aivan aamuun asti.
Perjantai-lauantai, 6-7.5. 2005
Ajankohdan työväline: Liitu
Kun perjantain työt päättyivät, suuntasin Taikan asunnolle jonka muutin Pimeyden maailman hahmoni kodiksi. Annilta sain lainaan hahmolleni auton, kaupasta löytyi liitua ja pelinjohtajalta olin aiemmin saanut unimörön. Tämä osa kampanjaa käynnistyi paremmilla ennakkovalmisteluilla kuin mikään edeltäjistään.
Lähes 30 seuraavaa tuntia elin katkotta Kari Spiegelbergin kummallista elämää, joka koki taas hyvin odottamattomia käänteitä. Pelin pituus mahdollisti riittävän verkkaisen tahdin eikä asioita ollut kiire tehdä - paitsi silloin kun katastrofi uhkasi Juuri Nyt ja oli juostava, huudettava ja tehtävä nopeita päätöksiä. Kuten voinee arvata, peli oli ihan mainio kokemus ja hahmon tunteet kävivät läpi iloa, surua, pelkoa ja kaikkea muuta tarpeellista.
Kun peliaika loppui, siirryttiin Cosmiciin hehkuttamaan kokemusta. Monille peli oli ilmeisesti onnistunut todella hyvin. Kuitenkin huomasin itse valuvani pahaan pelinjälkeiseen masennukseen. Olisi tehnyt mieli jutella pelinjohtajan kanssa, mutta säätämisen vuoksi missasin hänet. Yritin olla sosiaalinen mutta olinkin vain alakuloinen. Suuressa kohtalon ironiassa en edes koennut voivani ottaa vastaan tarjottua lohtua. Karma kolkuttelee oville, epäilemättä.
Sunnuntai, 8.5. 2005
Päivän kappale: Dream Theater - Space Dye Vest
Aamupäivästä autoin Taikan perhettä roudaamaan hänen asunnostaan paria suurta tavaraa ulos. Epäsosiaalisena ja ajatukset yhä Pimeyden maailmassa kieltäydyin tarjotusta lounaasta - vieraat ihmiset pelottavat, ja harvoja ihmisiäa kiinnostavat samat puheenaiheet kuin minua. En usko, että kukaan ruokapöydän ääressä olisi tahtonut kuulla kuvitteellisen henkilön ongelmista, ja kuinka ne olivat ällistyttävän makeita ja kuinka tavallaan nautin niiden tuomasta ahdistuksesta ja vaikka mitä...
Pelasin lyhyen pätkän City of Heroesia, kävin syömässä, ja istuuduin Pimeyden maailman debriefin kirjoitusurakan pariin. Taas tulee romaani, kuten varmaan muutamalta muultakin. Pelinjohtajaparka joutuu lukemaan ne kaikki.
Maanantai, 9.5. 2005
Päivän harrastus: Itsemurhatehtävän suunnittelu ja toteutus.
Töistä oli hyvin vaikea saada kiinni, eikä päivän hiljaisuus ainakaan auttanut tähän. Turha maanantai, olisinpa ottanut sen lomaa. Olisipa lomapäiviä jäljellä. Tai kai niitä olisikin ollut, ottaen huomioon silppuamisen joka varsinaista kesälomaani kohtasi, mutta kuka näitä nyt etukäteen tajuaa pohtia.
Pelasin pari tuntia City of Heroesia, ja kun peli alkoi harmittaa, siirryin kotiin katsomaan toisen Hämähäkkimies-leffan. Nyt kun en enää odottanut elokuvalta ihmeellistä sarjakuvien pitkäjänteisyyttä, saatoin nauttia siitä kelvollisena draamana ja kerrassaan mainiona supersankarimäiskeenä.
Tiistai, 10.5. 2005
Päivän ristiriita: Tilannekohtaiset järkiperusteet vastaan yleiset järkiperusteet
Kolkko yksinäisyyden tunne sai viimein minut kiinni. Olin yrittänyt pakoilla tätä työn, Pimeyden maailman ja City of Heroesin avulla, mutta eihän sellainen tietenkään onnistu kuin hetkellisesti. Eikä sen kai tässä tapauksessa ollut tarkoituskaan onnistua.
Emotionaalisen masennuksen alla piilee älyllinen ahdistus. Yksinäisyys nimittäin on tällä hetkellä ihan oman valinnan tulosta. Kuun vaihteessa varsinaisen ihmissuhteesta luopuvan valinnan kylkiäisenä päätin pitää muutenkin jonkin aikaa etäisyyttä ihmisiin. Tähän on oikeasti hyvätkin syyt, ei pelkästään minulle kovin tyypillinen melodramaattisuuden tarve ja huomionkipeys. Kuvittelen, että saisin helposti lohtua ja kaivattua hellyyttä jos tahtoisin vaan kaatua ensimmäiseen minulle tarjottuun syliin, mutta on tiettyjä perusteita pitää tällaista toimintaa vääränä (eikä universaalisti, vaan itselleni ja tässä tilanteessa).
Yhtä lailla koen perustavalla tavalla vääräksi taas kieltää keneltäkään inhimillistä kontaktia jos hän sitä tarvitsee. Monella tavalla tämä on koko henkilökohtaisen sosiaalisen etiikkani perusta: ihmisiltä ei saa kieltää toisia ihmisiä, koskaan. Tämä sosiaalinen etiikka mahdollistaa kätevästi ne osat käytöstäni, jotka tekisivät amerikkalaisessa saippuasarjassa minusta Pahan Irstailijan...
Yritän olla moraaliltani johdonmukainen, ja tämä tarkoittaa, etten tee itseni suhteen poikkeuksia eettisiin säännöstöihini. Nyt olen kuitenkin näköjään näin tehnyt, ja tämä saa minut tuntemaan itseni halpamaiseksi ihmiseksi.
Keskiviikko, 11.5. 2005
Päivän tekstiviesti: "Lähetä tämä viesti yhdelle jota rakastat, yhdelle jota haluat naida, yhdelle ystävälle, yhdelle homolle, yhdelle lesbolle, yhdelle kahelille. Ja nyt voit miettiä, miksi sait sen." Epäilemättä paha ketjukirje ja tyhmyyksiä sisältävä, mutta silti käytin pitkään miettiäkseni, miksi tämän olin saanut...
Kiipeily oli ala-arvoista, mutta ihmekös tuo - viikkoon en ole oikein tehnyt mitään järkevää. On yksinkertaisesti pakko alkaa tas kiivetä useampana päivän viikossa, aikaa on vaan löydyttävä. Onneksi tulee kesä ja kalliot.
Kiipeiltyäni hakeuduin Pelageyan päättötuotantopalaveriin, joka oli osapuilleen niin tuskallinen kokemus kuin olin kuvitellutkin. Muistuipa mieleen miksi en tässä projektissa tahtonut tehdä mitään missä on istuttava kokouksissa, ja miksi tahdon pitää tämän linjan tulevaisuudessakin. Miksi sanoa asioita lyhyesti ja yksinkertaisesti kun niistä voi jaaritella ikuisuuksia? Ja miksi suotta puheenjohtajan pitäisi olla ilkeä fasisti joka katkaisee tylsät monologit tai pitää jotain järjestystä keskustelussa, kun voi vaan antaa ihmisten purkaa sydäntään? Ei näin. En kyllä itsekään mikään mallikelpoinen kokoustaja ollut.
Silti tahtoisin lisää pelejä tässä scifimaailmassa, ja voisin jopa tehdä niitä. Vaikka sitten samalla tavoin kuin Pelageyaa tehtiin; oma osuuteni oli kuitenkin kevyt ja luistin kaikista vaikeista hommista.
Torstai, 12.5. 2005
Päivän kohteliaisuus: Kaikkitietävä nettitesti kertoi, että minä olen sosiopaatti. Tietenkin.
Tarvitsen jostain työmotivaation. Kaikenlaisia pieniä hommia kyllä olisi, kiinnostaviakin, mutta en vaan tunnu pääsevän alkuun niiden kanssa. Jahkailen ja jahkailen, ja juuri kun olen pääsemässä alkuun jahkailuni keskeyttää käyttäjältä tuleva puhelu jonka jälkeen prosessi alkaa alusta.
Kiipeily oli sentään tänään vähän parempaa kuin eilen. Cosmicissa olin sen sijaan epäsosiaalisella ja rasittavalla tuulella josta en tahtonut päästä lainkaan eroon.
Perjantai, 13.5. 2005
Päivän valtio: Singapore
Näköjään ollaan jo saavutettu sellainen loppukevään rauhallisuus, jossa keskitetty atk-tuki pysyy ongelmitta pystyssä kahden henkilön voimin. Töissä oli rauhaisaa, ja sain melkein aloitettua ihan oikean projektin.
Töiden jälkeen kirjoittelin pelimateriaalia. Voisi melkein sanoa, että olin ahkera. Melkein.
Lauantai, 14.5. 2005
Päivän rituaali: Joukko ihmisiä häärimässä Koroisten ristin ympärillä. Toiselta puolelta jokea saattoi melkein kuulla johtajan ohjeet: "Okei, seisokaa te siinä viisikannan muodossa, tuosta kohdasta tulee ley-linja joten siihen tarvitaan omat katalyytinsä..."
Taikan kämpän pakkaaminen ja siivoaminen sujui hämmästyttävän nopeasti. Aloitimme vähän ennen kymmentä, ja olimme valmiit jo ennen yhtä. Hommaa helpotti avaamamme kuohuviinipullo, jota tyhjensimme siivoamisen ohessa.
Saimme tavarat pakettiin ennen kuin kukaan muu auttamaan aikoneista ehti edes paikalle, ja siirryimme piknikille joenrantaan joidenkin kavereiden kanssa. Tuntui kesäiseltä, taisi olla ensimmäinen ihan oikea kesäpäivä tänä vuonna.
Merihakaan palattuani oloni muuttui ennätysmäisen kurjaksi. Kuohuviinin ja auringonpaisteessa lojumisen yhteisefekti olivat tuottaneet minulle melkoisen pahoinvoinnnin, ja yritykset kirjoittaa peliä muuttuivat yrityksiksi olla oksentamatta. Taika nukkui päiväunet, minä kamppailin luovien blokkien, huimauksen ja ällötyksen kanssa.
Lopulta paha olo väistyi, samalla kun sain palaset huomisesta pelistä loksahtamaan paikalleen. Olin taas jättänyt monia asioita viime tippaan, mutta nyt sentään tiesin mitä tärkeät NPC:ni oikein suunnittelivat ja miten se vaikuttaisi pelaajahahmojen elämään.
Loppuilta kului lasagnen ja Kummisetä-leffojen parissa. Olisin tietysti voinut enemmänkin pelimateriaalia laatia jos olisin ollut paljon ahkerampi.
Sunnuntai, 15.5. 2005
Päivän kuvasta saatu kommentti: "Paha alapurenta." Koen onnistuneeni.
Viimein sain taas pelautettua Black Apocryphaa. Edellisen pelin jälkeen oli ollut vaikka millaista vaikeutta saada tätä pelautettua, alkaen omista vastoinkäymisistäni ja kiireistäni, päättyen siihen että peli vaati kuuden pelaajan yhtäaikaista paikallaoloa. Ei ole helppoa näin isojen juttujen koordinointi.
Vaihteeksi peli oli taas hieman hajanainen, mutta loppujen lopuksi ainakin minusta toimiva ja intensiivinen. Se sisälsi myös inhottavia valintoja ja vaikeita päätöksiä, ja ainakin puolelle hahmoista se merkitsi myös jonkinlaisia muutoksia elämään.
Peli toimi myös BA-pelaajapuolen uudelleenjärjestelynä: Taika oli muuttamassa Helsinkiin ja lähtemässä Saksaan, ja hänen hahmonsa oli syytä irrottaa joukkueesta. Tämäkin onnistui. Nyt Black Apocryphassa pelaa taas neljä ihmistä ja pelipäiviä pystytään sopimaan vähän liiankin helposti. Toinen joukkue taas alkaa olla hankalampi, ja ilmeisesti kolmaskin ryhmäpeli pitäisi tuohon maailmaan tehdä kun yleisö sitä niin vaatii. Mutta nyt aikaa luulisi olevan.
Maanantai, 16.5. 2005
Päivän uutislinkki: Golfvirralla menee huonosti
Synkkä maanantai sisälsi sadetta, tylsiä töitä ja huonoja uutisia maailmalta. Sentään Musta aamunkoitto oli pelinä mukaansatempaava ja intensiivinen.
Ottaen huomioon, että aamu alkoi taas Garbagen Cup of Coffee -kappaleella, tämä olisi voinut olla huonompikin päivä. Toisaalta ilta myös päättyi mainitulla kappaleella. On kiva kiduttaa itseään.
Tiistai, 17.5. 2005
Päivän virtuaalinen näköala: Paragon City korkean talon katolta.
Uuden käyttäjän oppaan tarkistaminen ja muutoksien tekeminen oli tänä vuonna hämmästyttävän lyhyt operaatio, varmaan koska viime vuonna tein sen oikein perusteellisesti. Sain oppaan tekstejä päivittäessäni vihdoin kiinni työmotivaation nurkasta ja aloin pohtia kaikkia muitakin projekteja joihin pitäisi syventyä.
Töiden jälkeen istuin vaihteeksi City of Heroesin ääreen, ja päätin etten poistu koneelta ennenkuin hahmoni osaa lentää. Tämä toteutui puolenyön maissa. Oli riemukasta.
Keskiviikko, 18.5. 2005
Päivän värväysjuliste: Syntynyt ninjaksi?
Microsoftilla oli ilmeisesti käynnissä hyvän tahdon kiertue Suomen kouluissa. Pari firman kaveria oli saapunut meille kertomaan SMS- ja MOM-palveluiden konfiguroinnista, ja vailla kriittistä tekemistä menin kuuntelemaan. Olisin saattanut oppia jotain hyödyllistä jos pääasiallinen esiintyjä ei olisi heti kättelyssä vakuuttanut minua siitä, että hän on pesunkestävä torvi, sosiaalisesti lahjaton ja tekniikastakin vähän ulkona. Ala-asteen opettajat etäisesti mieleen tuova "seuraahan kaikki nyt varmasti, ettehän tee mitään muuta kuin kuuntelette minua" -tyylinen esiintymistyyli ei myöskään auttanut. Kun vielä lisätään tähän huono ja itseään toistava huumori sekä lähes tavoitehakuiselta tuntuva vaikeaselkoisuus saadaan lopputulos jota ainakaan minä en kyennyt kuuntelemaan. Päädyin pääasiassa tekemään oikeita töitäni.
Kammon hetkenä jäin miettimään, olenko itse luennoijana samanlainen katastrofi. Toisaalta minun yleisöni yleensä nauraa minulle jos yritän olla hauska, eikä se johdu välttämättä edes säälistä.
Kiipeily antoi minulle verukkeen livahtaa pois hieman ennen neljää. Ruokatunnilla olin ehtinyt viedä pyöräni vuosihuoltoon ja palatsissa ostin ulkokiipeilyvarusteistani vielä puuttuvan nipun slingejä. Nyt olen romppeiden puolesta valmis lähtemään kalliolle. Kun vielä osaisin tehdä siellä köysien kiinnitykset ja muut perusasiat.
Varsinainen seinäkiipeily oli parempaa kuin viime kerralla. En tiedä, koinko yhtään varsinaista etenemistä, mutta ihan kelvollista kiipeäminen kuitenkin oli. Kotiin palattuani havaitsin Merihaan täysin tyhjäksi, ja jotenkin päälleni laskeutui puristava yksinäisyyden tunne. Tahdoin kovasti jonkun syliin, harkitsin säälittävien puheluiden soittamista mukaville ihmisille, mutta se olisi kai ollut jollain tavalla väärin.
Torstai, 19.5. 2005
Päivän vitsi: "Miten gootin saa alas puusta? Katkaisemalla hirttoköyden."
Työpäivä oli ohi ennenkuin huomasinkaan. Kaupungilla opiskelijoiden kesäkauden avajaiset olivat tuoneet esiin koloistaan kasapäin humalaisia haalariheppuja, ja Cosmicissakaan ei ollut niiltä turvassa. Muun maailman riemuitessa koin taas olevani varsin alakuloinen. Tahdoin mahdottomia, haluaisin pois itselleni asettamistani säännöistä.
Lähdin kotiin varhain. Yritin Matin ja Tainan kanssa katsoa Reservoir Dogsia, mutta se jätettiin kesken Tainan nukahtaessa. Sentään lefffa väsytti minua niin, että nukahdin melkein heti.
Perjantai, 20.5. 2005
Päivän riemu: Huollon jälkeen polkupyörästäni tuli taas varsinainen pikakiitäjä. Lihasvoimalla pääsee hämmästyttävän kovaa.
Näin unia rakkaasta ihmisestä joka piti minua sylissään ja kertoi minun olevan hänelle tärkeä. Herääminen oli masentavaa. Sentään heräsin omia aikojani siihen, että ulkona oli valoisaa. Onneksi tämä masentava kausi on päällä nyt eikä vaikkapa loppusyksystä. Saattaisi olla vähän liian tappavaa herätä kauniista unesta suruun, kaipuuseen ja pimeyteen.
Töissä oli eilisen opiskelijoiden kesäkauden avaamisen jälkeen hiljaista. Rästihommia olisi ehtinyt tehdä jos niitä olisi paljon ollut. Yritin töiden jälkeen lähteä vielä kiipeilemään, mutta kiipeilypalatsi olikin tänään siirtynyt kesäaukioloaikoihin ja oli siksi perjantain kiinni. Niinpä jouduin korviketoimintana pelastamaan Paragon Citya ja suunnittelemaan pelimateriaalia.
Lauantai, 21.5. 2005
Päivän viisaus: "If you know the enemy and know yourself, you need not fear the result of a thousand battles."
Unet olivat ällöttävän väkivaltaisia ja niiden graafisuus kasvoi aamun lähestyessä. Meno alkoi melko viattomasti pienten CoH-vaikutteisten robottien hyökkäyksestä Turun lentoasemalle, mutta jatkui samalla lentoasemalla hengaavien natsiskinien perusteettomalla hakkaamisella ja eteni sitten intialaisessa valtiossa täytäntöön menossa olevaan neljän hengen varsin brutaaliin hirttotuomioon.
Lopuksi uni muuttui poliisitarinaksi, jossa minä ja joku toinen poliisi ajoimme takaa kunnolla vinksahtanutta aseistettua murhaajaa ihmisiä täynnä olevaan bussiin. Kävin ällöttävän aidontuntuisen tappelun jossa yritin saada murhaajalta pois hiton terävää veistä samalla kun hän yritti silputa minua sillä. Lopulta sain pistoolini miehen leuan alle ja ammuin häntä päähän ikävillä veritehosteilla. Mielenterveyteni puolustukseksi voin sanoa vain, että joka kohdassa uniani väkivalta kuvotti minua.
Herättyäni ravistelin veriset visiot päästäni ja hyppäsin junaan. Teemu oli aikeissa pelauttaa minulle soolona pätkän Benedictin puuhia, mutta tätä varten minun piti mennä Helsinkiin. Junamatkalla luin pelimuistiinpanoja ja Sun Tzun Art of Waria. Yritin ajatella kuten Amberin ruhtinas, kuten sotataiteiden mestari.
Peli oli aivan mainio, kerrassaan hämmästyttävä vuoristorata joka tuntui loogiselta jatkolta niin Amber-kirjoille kuin peleillekin. Se myös jätti minulle kovan halun päästä takaisin livepelaamaan historiani vaikeimmalla hahmolla. Lisää, lisää!
Kun peli oli ohitse, hankkiuduin Arabiaan Kaisan luo. Alunperin olin aikonut pelauttaa hänellekin tänä iltana, mutta olin siihen vähän liian väsynyt. Tyydyimme saunomaan, juttelemaan ja menemään melko varhaisin nukkumaan.
Sunnuntai, 22.5. 2005
Päivän Kult-henkinen maisema: Kasa vanhoja tiilirakennuksia joiden vieressä nurmettunut luiska vie maan alle johtavalle ovelle. Ovi oli valitettavasti lukossa.
Suurempi osa päivästä kului kävelyihin ja rupatteluun kuin pelauttamiseen. Arabia lähiseutuineen muistutti yllättävän paljon muinaislapsuuteni Keravaa, sekä hyvässä että pahassa. Haahuilu oli varsin hauskaa, tosin taisin taas olla vähällä saada auringonpistoksen.
Pelautin Kaisalle lyhyenpuoleisen soolon Rising Apocryphaa, ja sen jälkeen suuntasin takaisin Turkua kohti. Junassa sorruin paremman tekemisen puutteessa katsomaan Numb3rs-sarjan pari ekaa jaksoa. Jos sarjan ns. tiedeosuuden jättää huomiotta, se tuntui aivan katsottavalta - olihan se soman näköinen. Sarjan matematiikka oli käsitelty niin ylimalkaisesti, että se jäi katsojalle pelkän magian tasolle, ja sanaa "yhtälö" käytettiin varsinaisena loitsun korvikkeena. Sentään matemaatikkohahmo oli aika sympaattinen.
Maanantai, 23.5. 2005
Päivän riemu: Pihalla on lämmintä ja aurinkoista
Ulkona oli tullut ihan oikea kesä. Jos vielä pari päivää on näin lämmintä, saattaa työmotivaatio sukeltaa ennennäkemättömän alas. Nyt jo tekee mieli panna iPodiin reipas kesämusiikki ja lähteä polkupyöräilemään jonnekin harvinaisen kauas. Valitettavasti taitaa olla vielä liian kylmää uida, joten pyöräilylle pitäisi keksiä jokin muu määränpää.
Illalla kävin katsomassa uuden Star Warsin. Se oli oikeastaan niin kauhea kuin odotinkin. Voi hyvä tavaton sitä tönkköä näyttelemistä, kankeaa dialogia, ala-arvoista leikkausta ja täydellistä kiinnostavuuden puutetta. Oli leffassa makeitakin juttuja, varmaan neljä tai viisi koko kahden ja puolen tunnin aikana.
Tiistai, 24.5. 2005
Päivän konepulma: Seonnut Macintosh. Jo toinen tänä vuonna.
Päätin ryömiä viimein ulos synkkyydestäni ja masennuksestani. Ne istuvat huonosti energiseen perusluonteeseeni, ja kuitenkin tuntui siltä, että ylläpidin niitä lähinnä jonkinlaisesta pöljästä velvollisuudentunnosta.
Aloitin tämän uuden lehden elämässäni istumalla Cosmicissa, kuinkas muutenkaan. Lämmin sää olisi muuten saattanut ajaa minut kalliolle katsomaan löytyisikö sieltä kiipeilyseuraa, mutta taivaalta olikin alkuillasta alkanut tulla vettä joka tuhosi tämän suunnitelman. Kahvilassa juttelin peleistä ja seurasin vierestä kun ihmiset pelasivat Riskiä. Olin viisaasti päättänyt olla lähtemättä itse mukaan peliin ja niinpä saatoin poistua kotiin jo yhdeksän aikaan.
Keskiviikko, 25.5. 2005
Päivän nörttäys: Irc puhelimessa.
Jo jonkin aikaa olen ollut varsinainen kävelevä (pyöräilevä?) kasa vänkiä vempeleitä, ja tänään tilani paheni ennestään kun pöydälleni heitettiin Communicator 9500 testattavaksi. Testasinhan minä, ja ensivaikutelma laitteesta oli kyllä vähemmän kuin mairitteleva. Kankea, hankala ja kaikkien standardien vastainen härveli, jolle kuitenkin löytyi SSH-asiakasohjelma ja sitä kautta se soveltui irkkaamiseen. Loistavaa.
Pakotin itseni jättämään yhden puhelimen pois taskustani tehdäkseni tilaa Communicatorille, mutta varustevalikoimani kokonaispaino ja yhteishinta kohosivat silti melkoisesti. Ei pidä pudota Aurajokeen tai tulee iso lasku.
Torstai, 26.5. 2005
Päivän magia: Rottasade
Asentelin viimein Tiikerin koneeseeni. Ainakaan aluksi järjestelmä ei tehnyt suurta vaikutusta - Dashboardille en keksinyt käyttöä, ja Spotlight tuntui heikolta Quicksilverin korvikkeelta. Saa nähdä mitä muuta tästä löytyy.
Pitkästä aikaa pääsimme myös palaamaan Warhammerin pariin. Kuten saattoi odottaakin, pelaamamme tarina oli väkivaltainen, ruma ja täynnä huonoa onnea. Lopulta kuitenkin selvisimme voittajina vastuksistamme.
Peli venyi puoleenyöhön. Nukahtaminen ei kuitenkaan onnistunut nopeasti. Melkoinen yksinäisyys vaivasi, samoin kuin huomattava innostuksen puute huomista atk-keskuksen risteilyä kohtaan. Parempaakin tekemistä perjantaille oikeastaan olisi, enkä oikein keksinyt mitään miellyttävää odotettavaa koko tapahtumasta.
Perjantai, 27.5. 2005
Päivän huono juttu: Neitseellinen polkupyörä, jota ei kukaan ole vielä polkaissut.
Aamun avasi raskas vitutus, kun havaitsin aivan liian lyhyen yöunen jälkeen, että Tiikeri ei osannut ottaa yhteyttä linux-koneen sambajakoon. Pikainen googletus vahvisti, että tämä oli aivan oikea pulma uudessa OS X:ssä. Kiroiluni oli reipasta, mutta nyt en ehtinyt jäädä asiaa selvittämään. Oli aika risteillä. Satamaan siis, ja Ruotsia kohti.
Velvollisuudekseni lankesi vetää atk-tukea pohtivaa työryhmää. Sain asiaan liittyvät paperit yhtenä kappaleena eteeni ehkä varttituntia ennen kuin työryhmän oli tarkoitus alkaa toimia. Tämän perusteella arvioin, ettei homma varmaankaan erityisen olennainen olisi, ja niinpä kävimmekin papereiden asiat läpi varsin nopeasti päästäksemme olennaisiin keskusteluihin. Juttelu oli ainakin jossain määrin hedelmällistä, ja poiki muutaman hyvän muutosidean käytäntöihin joilla asioita teen.
Omituisena yksityiskohtana sain alkuillasta soiton sisareltani. Perunkirjoitus oli viimein suoritettu, ja minun maksettavakseni tuleva perintöveron määrä vastasi puolen vuoden bruttopalkkaani. Näin sitä köyhdytään. Kai tuollaiseen massiiviseen veroon pitäisi sisältyä jonkinlainen varsinainen perintöosuuskin. En kyllä näistä asioista mitään tiedä, vaikka verotoimiston webbisivut antoivatkin osviittaa osuuteni määränarvioinnissa.
Olisi jotenkin absurdilla tavalla osuvaa jos saisin maksettavakseni aivan älyttömän kasan mätkyjä perinnöstä jota en koskaan edes näkisi. Todellisuus vaan ei taida olla tällä kafkalaisella tavalla runollinen, ja luultavasti minua eivät edes hipaisun verran saavuta velat eivätkä varat. Raha on epätodellista.
Illalla päädyin hyttibileisiin, sitten toisiin hyttibileisiin, ja roikuin valveilla lähes aamuneljään sekalaisten alkoholijuomien ja levottomien juttujen voimalla. Oikeastaan tämä ajanvietto oli aivan mukavaa. Lopulta hytin isännät päättivät vetäytyä yöpuulle, ja ajauduin itsekin petiin.
Lauantai, 28.5. 2005
Päivän japani: O-cha
Pari tuntia nukuttuani laivahenkilökunta tuli kolkuttelemaan ovelle ja ilmoittamaan, että nyt sopisi herätä. Aamiaisen jälkeen koomasin kotiin korjaamaan Tiikerin ja Samban yhteiselämää. Ihmeellinen intternetti tiesi kertoa, että kun palvelimen päässä smb.conf -tiedostossa asettaa asetukset
encrypt passwords = yes security = userja resetoi salasanansa, toimivat asiat taas. Ei mikään monimutkainen korjaus, eikä edes täysin epäintuitiivinen. Silti näkemykseni siitä, että Kaikki Vaan Toimii kun käyttää omppuja sai taas kolhuja.
Koomattuani aamupäivän koneella potkin itseni liikkeelle. Miri oli kaivanut jostain tiedon Turussa toimivasta japanilaisesta ravintolasta. Kun sen sijainti oli vieläpä Yliopistonkatu, oli se tottakai testattava. Yasukon keittiö -niminen paikka oli pieni, kallis eikä kovin suositun oloinen, mutta ruoka oli hyvää ja minuun vetosi henkilökunnan taipumus puhua pelkästään japania.
Paluumatkalla Törmäsin Tainaan, Mattiin ja Tuomoon, ja tulimme miettineeksi leffaprojektia. Päädyimme elokuvakauppaan, josta mukaan lähtivät French Connection sekä kaksi japanilaista kauhuleffaa joista en ollut koskaan kuullutkaan mutta joiden kannet olivat todella mieletttömät.
Vilkkaalla tavalla unenomainen tyyli päivälle jatkui, kun Tendorissa syödessämme haukuin muulle pöytäseurueelle Communicatoria. Viereisessä pöydässä ollut Nokian insinööri (tai markkinoija, en ole ihan varma) kuuli puheemme ja tarjoutui selittämään laitetta hieman. Semihyödyllinen satunnaiskohtaaminen ei oikeastaan ratkaissut vakavimpia ongelmiani kapulan kanssa, mutta vahvisti että sähköpostiohjelma ei todellakaan tahdo toimia kun www-selain on käynnissä.
Pääsimme lopulta katsomaan leffoja. Reservoir Dogsin ja French Connectionin lomassa silmäilimme Chris Cunninghamin ja Spike Jonzen musiikkivideoita. Ainakin Cunningham voitti minut heti puolelleen todella nerokkailla ja pelottavilla visuaalisilla novelleillaan. Lisäksi päätin, että isona minustakin tulee Björk.
Sunnuntai, 29.5. 2005
Päivän huono ajatus: Jos sittenkin kävisi tänä kesänä muutamilla festareilla.
Miri oli taivaltanut Tampereelta Turkuun, joten valtaosa päivää kului seurassa hengatessa. Ohjelmassa oli Cosmicissa istumista ja kiipeilyä - tottakai kaikki pahaa-aavistamattomat vierailijat pitää raahata Palatsille hyppimään seinille. Keksin myös minkä vuoksi kiipeilyä kehtaa suositella melkein kaikille: se kuuluu niihin harvoihin lajeihin joissa oikeastaan jokainen vasta-alkajakin pääsee suoraan tekemään kaikkea tosi makeeta. Trampoliinilla hyppiminen kuuluu varmaan samaan kategoriaan.
Samalla reissulla minä ja Taina pakotimme seinää ylös myös erään yhteisen tuttavan biologian laitokselta. Hän oli paikalla vain muksuryhmän vastuullisena aikuisena, mutta vapautin hänet tästä tehtävästään hetkeksi niin että hän itsekin pääsi/joutui kiipeämään. Hän tuntui pitävän siitä, samoin Miri. Eikä ihme.
Maanantai, 30.5. 2005
Päivän kuva: Aiemmin mainostetun ninjakokouksen satoa: Lupa ninjailla
Töissä minut valtasi huomattava epäsosiaalisuus, ja tulin siihen tulokseen etten tahtonut nähdä tänään yhtään elävää sielua. Töiden päätyttyä katsoin ensimmäisen aiemmin ostamani japanilaisen kauhuleffan (Tokyo Psycho, tai Tôkyô densetsu: ugomeku machi no kyôki), joka ei kyllä kovin hyvä ollut, vaikka hetkittäin onnistuikin säikyttelemään ja ällöttämään.
Muutoin käytin aikaani lukemalla ällistyttäviä typeryyksiä, jotka eivät ainakaan parantaneet pahaa tuultani.
Tiistai, 31.5. 2005
Päivän scifiuhka: Toxoplasma gondii
Olin tänään suunnitellut kiipeilyä, mutta puolenpäivän aikoihin tajusin, että illalle oli peli. Ei sitten seinälle, vaan Warhammeriin lyömään monsuja isolla vasaralla. Peli todisti minulle, että heitin miten hyvin tahansa, päättää hahmoni pelisession aina oikeastaan samassa tilassa: henkihieverissä ja horkassa, valmiina siirtymään jumalansa luo. Ihmisparka.
Pelin jälkeen silmäilin uhkaavien festareiden musiikkitarjontaa ja yritin arvioida, minä päivinä tahdoin mitäkin kokea. Piru vieköön päivät joilla esiintyy vain yksi ainoa kiinnostava bändi. Nyt pitää päättää, kuinka pahasti tahdon nähdä vaikkapa Flogging Mollyn. Juttelin myös tovin Adeptin, Suvin ja Kaisan kanssa kaikesta kummasta.
