<

>

Tammikuu 2005: Erilaista ajattelua

Lauantai, 1.1. 2005

Päivän näyttelijä: Jeffrey Combs

Ensikosketukselta 2005 tuntui aivan samalta kuin 2004, mutta päätin olla hyppimättä johtopäätöksiin ja tutustua vuoteen tarkemmin ennenkuin antaisin tuomioni. Samalla mietin, pitäisikö minun tehdä jotain uudenvuodenlupauksia. Haluaisin luvata, että kiipeilen enemmän, pelautan enemmän, stressaan vähemmän ja niin poispäin, mutta taisin tämän tavoitteen saavuttaa jo viime kuussa.

Käytin päivän pyrkimällä estämään tukkoista oloani kasvamasta oikeaksi flunssaksi, kirjoittamalla pelimateriaalia ja katsomalla Re-Animatorin JD:n ja Kaisan kanssa. Yritin siirtää unirytmiäni lähemmäs inhimillisiä aikoja, mutta menestys oli vielä toistaiseksi vähäistä.

Sunnuntai, 2.1. 2005

Päivän jaettu ilo: Kaisakin löysi Megatokyon.

Vuoden ensimmäinen vitutus syntyi kun kiipeillessä kaikki meni jatkuvasti pieleen, pelauttaminen ei ollutkaan mahdollista ja kotimatkalla kamala sää aiheutti kastumisen sekä palelemisen. Pikkujuttuja kaikki, jos suurempia harminaiheita ei löydy, 2005:stä saattaa tulla henkilökohtaisesti aivan hyvä. Loppujen lopuksi viime vuosikaan ei ollut omakohtaisesti hullumpi, ainakaan loppuosaltaan.

Kotona katselin Tainan ja Matin kanssa muutaman jakson Futuramaa. En ollut koskaan aiemmin nähnyt kokonaista jaksoa tästäkään sarjasta, enkä usko että se tulee minua suuremmin mukaansa imemään. Hyvin tehtynäkään komedia ilman jatkuvaa juonta ei vetoa minuun. Miksei Twin Peaksia voi olla loputtomasti? Sentään hyllyssä on JD:n hankkima Millenniumin kakkoskausi, jota tulen varmaan käyttämään vallatakseni kylmät tammikuun aamut itselleni. Jos aamukuudelta seuraa Frank Blackin edesottamuksia, on paljon helpompi olla kahdeksalta töissä.

Maanantai, 3.1. 2005

Päivän solvaus: "Sulla ei ole ainoastaan pallo hukassa. Vakavammissa piireissä on jo vuosia kyseenalaistettu, onko sulla koko palloa koskaan ollutkaan, ja näkemys jonka mukaan sun pallo on alusta alkaen ollut myyttinen entiteetti on valtaamassa alaa."

Työvuosi alkoi tympeästi. Valovoimaisena nerona olin mennyt vaihtamaan työtunnukseni salasanan samana päivänä kun lähdin lomalle, ja tietenkin sitten unohdin sen saman tien. Tietenkin minulla oli puoli tusinaa kiertotietä tällaisen tilanteen varalle, mutta mikään yksinkertaisimmista ei suostunut toimimaan mitä erikoisempien esteiden vuoksi.

Päivä jatkui samaa rataa. Kahdeksassa tunnissa mieleen palautuivat kaikki ne turhauttavat, raivostuttavat, seinille ajavat idiotismit joihin nykyisessä työssä on törmännyt. Apaattinen uusavuttomuus, ns. kollegat joiden kädet ovat kyynerpäitä myöten perseessä, hirvittävät käyttökelvottomat ohjelmistot ja typerät ongelmat piinasivat minua.

Kotona hengasin Kaisan kanssa, suunnittelin pelejä ja luin hyödyllisiä artikkeleja. Onneksi tajusin ottaa perjantainkin lomaa, kolmipäiväisenä tämä viikko on paljon kestettävämpi.

Tiistai, 4.1. 2005

Päivän leetismi: "2 1337 2 5133p"

Arvelin, että olennaisin vika työoloissani on työrauhan puute. On hankala keskittyä mihinkään haastavammista hommistani niin kauan kuin olen sidottu toimimaan yhtenä tukijoukkueesta, ja ajatuksen kulun katkaisee kahden minuutin välein tympeä puhelu triviaalista ongelmasta joka todennäköisesti ei edes kuulu meille. Olen kohta viettänyt seitsemän vuotta atk-keskuksen käyttäjäpuolustuksen kärkijoukoissa, ja se alkaa oikeastaan olla riittävästi. Jättäisin mielelläni muut vastaamaan triviaaleihin ja yksinkertaisiin kysymyksiin, ja siirtyisin jonnekin jossa kertyneistä taidoistani olisi oikeasti hyötyä. Vahvin alani kun ei varsinaisesti ole kaunopuheisuus.

Töiden jälkeen lähdin kotiin, jossa jatkoin pyhimysmäisen luonteeni parhaiden puolten tutkimista loukkaantumalla taiteilevan diivapelinjohtajan elkein peleihini kohdistuvasta kritiikistä. Kuvittelen mielelläni, että osaan suhtautua palautteeseen konstruktiivisesti, mutta todellisuus taitaa olla vähän synkempi. Ainakaan en siedä sitä, että kuvittelen että minulta vaaditaan vastinetta kritiikkiin. Haukkukaa minkä haluatte, kyllä minä ne luen tai kuuntelen ja otan ehkä opiksenikin, mutta selitellä en tahdo.

Luonnevika tuokin. Kukaan ei vieläkään ole suostunut myymään minulle jo kauan sitten kaipaamaani kivipaaden kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta.

Keskiviikko, 5.1. 2005

Päivän anagrammi(?): "No son of mine"

Kuin vinoutuneena vastauksena eilisiin valituksiin sain tänään Suurelta Päälliköltä kuulla muutamasta hallinnollisesta toimenpiteestä, joihin haluttiin panostani. Lupaavaa. Koskaan ei tosin pitäisi suhtautua mihinkään hallinnolliseen varovaisella optimismilla, se johtaa katastrofeihin.

Jonkinlainen flunssainen olo sai minut arvioimaan, etten ehkä menisikään tänään kiipeilemään. Päätös oli aika hyvä, koska Merihaassa päädyin käsittelemään Rising Apocryphan soolo-osuuksia pitkälle yöhön. Epäskarppi olo hieman haittasi tätä, mutta ainakin jotain saatiin tehtyä.

Kun peli päättyi, Mike alkoi asentaa uutta kannettavaansa, enkä tietenkään malttanut mennä nukkumaan ennenkuin operaatio oli valmis. Siihen ei tosin pitkää aikaa mennyt.

Torstai, 6.1. 2005

Päivän paniikki: Keskellä yötä, väsyneenä ja kuumeisena ei ole hyvä huomata, että kotitekoinen skripti jonka juuri ajoi, teki jotain aivan muuta kuin sen olisi pitänyt ja että sekä skripti että sen tulokset olisi syytä korjata vikkelästi.

Loppiaisen ansiosta päivä oli lomaa, joka tietysti kului pelattaessa. Oloni oli yhä flunssainen ja ajatukseni hajalla, ja tämä näkyi kyllä pelinjohtamisen tasossa. Pari hyvääkin hetkeä pelissä kyllä oli, ja ainakin pari keskeistä juonellista juttua tapahtui.

Peliin liittyvä aktiviteetti kesti 11 tuntia. Rising Apocryphan pelisessiot ovat kyllä kummallisia: sen jälkeen kun varsinainen osuus on loppunut, peli herää uudelleen henkiin aina kun joku pelaajista keksii, että hahmo haluaa vielä tehdä sitä ja tätä, ja sotkee siihen muitakin pelaajia. Onneksi minulla ei ole muuta elämää, ja huominenkin oli lomaa.

Perjantai, 7.1. 2005

Päivän käännytystyö: Omenan ilosanoman levittäminen kotona, foorumeilla ja sähköpostitse. Jos Macin kultti toimisi kuten jehovantodistajat, olisi minulla varmaan kohta varattuna oma sohva taivaan suuresta Apple-kompleksista.

Aamulla olo oli yhä flunssainen ja paha, mutta nousin silti urheasti melko varhain. Ensimmäiseksi korjailin eilen yöllä hajonnutta skriptiä, jossa ollut virhe oli onneksi yksinkertaisempi ja vähemmän tuhoisa kuin olin pelännyt. Mitään dataa ei ollut kadonnut, ainoastaan mennyt hetkeksi väärään osoitteeseen.

Kävin Taikan kanssa tietokone- ja ruokakaupassa. Väsäsimme meidän kummankin tukkoisiin fiiliksiin sopivaa keittoa, jossa oli pääasiassa valkosipulia. Pitäisi olla terveellistä. Puoli viiden aikaan pääsimme pelaamaan Black Apocryphaa.

Peli oli eriskummallinen sekoitus sosiaalipornoa ja ammuskelua. Hämmästyttävää kyllä, sain pelautettua lyhyen hongkongleffamaisen pätkän, jossa oli aitoa luotibalettia ravintolassa ja cameo Tsui Harkilta. Ainoa poikkeus honkkarisääntöihin oli, että tässä matsissa juuri kukaan ei osunut aseillaan mihinkään, mutta sen siitä saa kun ampuu sarjatulta tähtäämättä.

Lauantai, 8.1. 2005

Päivän skillinnousu: Olen oppinut keittämään kaakaota Reilun kaupan kaakaojauheesta. Tämän teki vaikeaksi se, että kyseessä ei ollut mikään kaakaojuomajauhe.

Viimein vietin oikean flunssapäivän pääasiassa katsomalla elokuvia. Välillä yritin ajatella jotain käyttökelpoistakin, mutta mieli oli vähän seis.

Iltayöstä JD huomautti, että käynnissä oli aivan oikea myrsky ja Aurajoki tulvimassa huomattaviin korkeuksiin. Koska seudun pelastuslaitos oli kuulemma kehottanut välttämään turhaa ulkona liikkumista, teimme kuten ketkä tahansa vastuulliset aikuiset: heitimme sadevarusteet yllemme ja lähdimme jokirantaan ottamaan valokuvia. Ulkona oli melko märkä sää ja kastuimme perusteellisesti, mutta ainakin JD sai paljon kuvia vedenpaisumuksesta. Itsekin leikin kamerapuhelimellani ja otin kuvan tai pari.

Kotiin palattuamme söimme grilliltä poimittua roskaruokaa ja terästettyä kaakaota. Niinikään tulvaa katselemassa olleet Matti, Taina ja YP tulivat myös käväisemään ja vertailemaan kokemuksiaan. Huolimatta aikeistani normalisoida päivärytmiäni nukkumaanmeno venyi aamukuuteen saakka.

Sunnuntai, 9.1. 2005

Päivän kirjan perusteella tehty päätelmä: Richard P. Feynman oli oikeastaan aikamoinen mulkku. Ehkä en sittenkään ota häntä uudeksi esikuvakseni.

Myöhäisen nukkumaanmenon ansiosta koko päivä kului koomatessa. Mitään hyödyllistä en saanut aikaan, mutta sentään selvisin nukkumaan varhain.

Maanantai, 10.1. 2005

Päivän kummastus: Mikä on helmikana?

Kun herää aamukolmelta neljä tuntia nukuttuaan, olo on täysin virkeä. Kun kääntää kylkeä ja tunnin päästä saa nukahdettua uudelleen ja herää seitsemältä, virkeyden tilalla on suunnaton lamaannus. Selvästi biorytmiini sopisi paremmin joustavampi työaika, sellainen joka tarjoaisi mahdoollisuuden mennä töihin jo puoli neljäksi.

Ärtyneisyys piti päivällä väsymyksen loitolla. Olin ärtynyt kaikesta mahdollisesta, mutta pääasiassa verenpainettani kohotti eräs lahjaton yliopiston yksikkö jonka yritin saada tekemään yhteistyötä kanssani. Ei koskaan pitäisi aliarvioida ihmisten kykyä epäonnistua yksinkertaisten ohjeiden noudattamisessa.

Kotiin päästyäni keksin, että olenkin nyt moraaliton kuluttaja ja syöksyin sadetta uhmaten kauppoihin tuhlaamaan rahaa. Olin vähällä panna pienen omaisuuden Lone Wolf & Cub DVD:ihin, mutta yhden levyn puuttuminen täydestä sarjasta hillitsi minua. Myäs käytetty Vampire: Bloodlines sai jäädä vielä hyllyyn, koska tietokonepelirintamalla tahdoin löytää jotain Macintoshilla pelattavaa. Viihteen sijaan hankin ylellisiä vuodevaatteita ja Bodyshopin kosketiikkaa.

Huolimatta yrityksistäni korjata unitilannettani roikuin Kaisan kanssa valveilla paljon pidempään kuin olisi ollut järkevää. Huomennakin on varmaan odotettavissa luova sekoitus väsymystä ja pahantuulisuutta.

Tiistai, 11.1. 2005

Päivän harmi: Ihmisille puhuminen. Pitäisi tyytyä puhumaan tietokoneille.

Taas yksi kärttyisä ja kiireinen päivä, jonka päätteeksi eräs käyttäjä lähetti hapanta palautetta "ylimielisistä atk-ammattilaisista" kun ei saanutkaan apua ongelmasta, joka ei meille kuulunut. Jippii. Tyly byrokraattinen välinpitämättömyys inhimillisen hädän edessä on varmasti julmaa, mutta valitettavan väistämätöntä: jotkut asiat kuuluvat työhöni, jotkut eivät, ja vaatii aivan oikeasti melkoisen hengenhädän että ryhdyn oikeasti tekemään poikkeuksia työnkuvani rajoista. Voin jo kuvitella itseni ihmisoikeustuomioistuimessa selittämässä, kuinka vaan noudatin käskyjä...

Hirmuinen väsymys hiipi kotona kimppuuni. Yritin katsoa animea kannettavaltani, mutta nukahdin kesken. Sitten yritin lukea verkosta uusia keskustelupalstoja, mutta havaitsin kulttuurierot itseni ja muiden välillä liian suuriksi. En jaksa heittäytyä järkevään keskusteluun erittäin kärkevästi esitettyjen näkemysten kanssa, etenkään verkossa jossa kiihdyn vielä helpommin kuin kasvokkain. Niinpä tein helpon ratkaisun, leimasin hölmön näkemyksen esittäjät nuijiksi, ja päätin olla jatkamatta palstan lukemista. Tavallaan sääli, kasvokkain olisimme vaikka saattaneet oppia jotain toisistamme.

Inhimillinen kommunikaatio on suunnattoman vaikeaa. Pitäisi varmaan harjoitella sitä enemmän.

Keskiviikko, 12.1. 2005

Päivän vuodatus: (inspiraationa toimi Mike ja muutama muu ihminen eräällä keskustelupalstalla)

Koko päivän uiskentelin Applen markkinointipropagandassa. Vaikka uusi Mac Mini vaikuttaakin aivan laadukkaalta, tämä näkemys ansaitsee silti paikkansa maailmassa.

Työpäivä ei ehtinyt aivan kääntyä rasittavaksi, ennenkuin pakenin kiipeilemään. Kiipeilyn jälkeen hengasin Tainan kanssa kuuntelemassa pelottavia tarinoita Pelageyan kokoamisesta. Olin varsin viisas kieltäytyessäni suurimmasta osasta nakeista tämän projektin suhteen, koska se varmasti söisi kaiken aikani jos olisin sen kanssa läheisemmin tekemisissä. Mutta näinhän näiden isojen proggisten kanssa on.

Pelistä saattaa tulla jotain kolossaalisen mahtavaa, mutta luultavasti tulen nauttimaan siitä vaikka se epäonnistuisikin.

Torstai, 13.1. 2005

Päivän päänpuistelu: Miksi iltapäivän soittajien ongelmat ovat aina käsittämättömämpiä kuin aamun soittajien?

Tapahtui sitten viimein sekin tahdinvaihdos, että pääsin itse pelaamaan. JD jatkoi Warhammeria henkisesti hyvin sadistisella tarinalla, jossa pääosin ei-niin-kovin välkyt hahmomme yrittivät ratkaista monimutkaista mysteeriä. Looginen päättely ei koskaan ollut uskonsoturini vahvin ala - hänen käsityksensä aivotyöstä on käydä jumalansa alttarilla rukoilemassa "lähetä tämän hirmutyön tekijä nyt eteeni, lihaa ja verta olevana olentona, niin lyön häntä vasarallani." Tämän jälkeen hän oli vähällä vasaroida erästä epäiltyä, joka käveli häntä vastaan.

Pelin päätyttyä käväisin Hanen kanssa saunassa. Nukkumaanmenosta tuli taas myöhäinen. En varmaan yhtään kertaa tällä viikolla ole saanut täyttä yöunta.

Perjantai, 14.1. 2005

Päivän ohjelmointiongelma: Miten Applescriptin saa avaamaan interaktiivisen ikkunan X11:ssä? Pakkohan tähän on jokin järkevä keino olla.

Ikuisuuden kestäneen työpäivän jälkeen harvinaisen raskaalta tuntunut viikko oli viimein ohi. Kotona yritin tarttua pelinkirjoittamiseen ja ravistella itseni takaisin raiteille Apocryphan suhteen. Ajattelin pelauttaa Kaisalle soolo-osuutta, mutta aikataulut eivät oikein olleet yhteensopivat ja iltakymmeneen mennessä tajusin olevani melkein unessa. Ei peliä tänään.

Lauantai, 15.1. 2005

Päivän kohteliaisuus: Anne sanoi minun näyttävän aivan Michael Wincottilta.

Janos, Susi ja Jori olivat muuttaneet, ja olivat pitämässä tupareita uudessa kodissaan. Muutamien koukeroiden jälkeen minä ja Kaisa löysimme perille Salaksi nimettyyn kommuuniin Malmilla.

Sala muistutti rakenteeltaan hämmästyttävän paljon Sopulilaaksoa. Täälläkin oli samaa logiikkaa noudattava olohuone, ja alakerran chillout-tila saunaosastoineen oli myös tutun oloinen. Sen viihde-elektroniikkajärjestelyt saivat minut ja JD:n haaveilemaan uudesta kodista jossa meilläkin olisi videotykki ja valtava kangas.

Bileissä oli paikalla suuri osa tavallisista epäillyistä, ja sain jopa sovittua parin paikallaolijan kanssa peliaikataulua lähitulevaisuuteen. Valkokaulustyöntekijän elämänrytmini ei oikein sopinut juhlintaan: muutaman tunnin haahuilun ja saunassa käynnin jälkeen olin todella väsynyt. Vetäydyin alakerran sohvalle torkkumaan ja kuuntelemaan kaunista musiikkia Linin CD:ltä. Jossain vaiheessa siirryin sohvalta Janosin askarteluhuoneen nurkkaan nukkumaan ihan oikeasti.

Sunnuntai, 16.1. 2005

Päivän harmittelu: Millainen tammikuu tämä oikein on? Koko ajan sataa vettä.

Heräsin kahden maissa vielä nukkuvaan taloon. Liekö Hakkiksen kannettavan päälle eilenillalla kaatunut juoma aiheuttanut minussa vauhkoilua, koska yön unista jäi elävästi mieleen se, että rakas koneeni oli niissä mennyt jumiin enkä saanut sitä toimimaan. Todellinen nörtin painajainen. Koetin haihduttaa jälkipuistatuksia siivoilemalla jonkin verran biletyksen jälkiä ympäristöstäni.

Olisi tavallaan ollut hauskaa jäädä Salaan haahuilemaan vielä sunnuntaiksikin, syömään pizzaa ja katsomaan leffoja isolta kankaalta, mutta jotenkin hiljaisessa vieraassa paikassa oleminen sai minut vaan kokemaan ahdistusta. Tämän vuoksi bileissä pitäisi aina päätyä nukkumaan jonkun syliin. Joka tapauksessa pakenin neljän junaan. Matka kului pelimateriaalia kirjoitellessa ja ihmetellessä, miksi olin mennyt ostamaan tomaattimehua evääksi, kun en siitä kuitenkaan niin paljon pidä. Kotona katsoin Miken kanssa JFK:n, jonka salaliittoteoreettisia ansioita osasin arvostaa nyt paljon enemmän kuin reilut 10 vuotta sitten. Sotilasteollinen kompleksi, perkele.

Maanantai, 17.1. 2005

Päivän kiina: Duibuqi. Ilman toonimerkkejä ja pinyinillä kirjoitettuna tuo ei tosin näytä miltään.

Sain uppiniskaisen Applescriptin viimein toimimaan. Varmaan olin hankkinut hyvää karmaa vetämällä pois tilaukseni uudesta kannettavasta - vanhan ainoa pulma kun on kehno näppis ja heikonlainen puhti Virtual PC:n kanssa. Kumpikaan näistä ei ole niin kriittinen pulma, ettenkö malttaisi odottaa kesää ja mahdollisesti uusia PowerBookeja.

Töiden jälkeen ajattelin olla produktiivinen ja aikaansaava, mutta sen sijaan katsoinkin Shaun of the Deadin. Mahtava leffa, yhtä mainio kuin samojen tekijöiden Spaced. Shaunin seikkailujen jälkeen aikaansaavuus putosi, ja sain inspiraation nurkasta kiinni vasta myöhään illalla. Pari kelvollista piirrosta ja hieman bugista lingvististä dataa Pelageyaan sai riittää vapaa-ajan saavutuksiksi.

Tiistai, 18.1. 2005

Päivän sosiaalinen vaikeus: Naapurissa käyminen

Jokin yllättävä tarmonpuuska sai minut hoitamaan pois alta monia keskeneräisiä hommia. Potkin www-sivujamme hitusen eteenpäin, lähinnä jakelemalla tehtäviä edelleen. Vastasin pariin pitkään laatikossa lojuneeseen sähköpostiin. Kirjoitin Pelageyan kielidatan loppuun. Sain lopullisesti sovittua pelipäivän hankalalle osalle peliprojektiani.

Jonain päivänä vielä siivoan huoneeni, ihan ikkunalautaa myöten.

Keskiviikko, 19.1. 2005

Päivän luontoääni: Valittava taiteilija.

Näin unta Star Wars Episode III:stä. Oli elokuva miten huono tahansa, se ei sentään voi olla niin huono kuin se oli unessani.

Taas pääsin kiipeämään, viikon tauon jälkeen. Oli säälittävää. Pitäisi hankkia kotiin jotain muitakin kuntoiluoptioita kuin nykyiset sormivoimarinkulat. Kyllä sormissa on jo aivan riittävästi puristusvoimaa, tarvitsisin jostain kestävyyttä.

Olisin voinut - ja olisi pitänytkin - alkaa kirjoittaa pelejä, mutta olo ei ollut luova. Niinpä tyydyin katsomaan pari jaksoa Millenniumia. The Curse of Frank Black oli ällistyttävän hyvä.

Torstai, 20.1. 2005

Päivän saavutus: Pätemättömyytensä tasolle yleneminen

Olen töissä nähtävästi ajautunut ainakin näennäiseen esimiesasemaan. Tähän saakka työni on ollut olla "koordinaattori", minkä olen tulkinnut tarkoittavan, että teen samaa kuin muutkin, mutta viime kädessä on juuri minun hommani huolehtia siitä, että joukkueemme saa aikaan mitä pitääkin, eli etäisesti käyttökelpoista tukea yliopiston tietokoneiden käyttäjille. Nyt uhkaavan valtiollisen uuden palkkausjärjestelmän myötä joudunkin myös käymään kehityskeskustelut tiimini kanssa, ja arvioimaan heidän työsuorituksensa. Kuitenkin, kuten minulle on tarkkaan tehty selväksi, olen esimies vain tätä nimenomaista tehtävää varten, eikä minulla mitään oikeaa esimiesasemaa ole.

Tähän sisältyy jos jonkinlaisia jännittäviä elementtejä. Ensimmäiseksi joudun käymään esimiesasemassa oleville tarkoitettua koulutusta siitä, miten käyn kehityskeskusteluja ja teen muuta pomollista. Toisekseen joudun, kuten kaikki muutkin, kirjoittamaan kuvauksen siitä mitä oikein teen; palkkani määräytyy sen mukaan.

Egoistisesta näkökulmasta ongelmallista tulee olemaan oman työnkuvani kuvaileminen. Luultavasti pahanilkisenä ihmisenä kirjoitan, että työtehtäviini kuuluu "esimiehenä esiintyminen ja muun ryhmäni arviointi uuden palkkausjärjestelmän puitteissa" ja antaa sitten ylempieni päättää, kuuluisiko tällaisen toiminnan tarkoittaa, että minun työtehtäväni ovat esimiestehtäviä ja minun kuuluisi saada sen mukaista palkkaa. Tuosta riippumatta aika iso osa hommistani on sellaisia, joita en saa oikeasti millään kuulostamaan vaikeilta ja seksikkäiltä, vaikka jotkut niistä ainakin ensimmäisiä ovat. Suuri osa työstäni olisi kyllä koulutetun apinankin tehtävissä, mutta niitä on niin paljon, etten ehdi keskittyä oikeasti hankaliin töihin.

Oikea haaste tässä kuitenkin on sosiaalinen taitamattomuuteni. Minä en ole millään skaalalla päällikköainesta, en tosimaailmassa. Osaan kyllä komennella ja tiuskia, ja ehkä laatia ohjeita ja määräyksiä, mutta olen aivan kirotun huono sosiaalisessa johtamisessa, pitkäjänteisyydessä ihmisten suhteen tai yleensä keskustelemisessa. Juuri näitä tämä hetkellinen esimiesasemassa toimiminen vaatisi.

Vasta illalla onnistuin sulkemaan PHB-ahdistuksen mielestäni. Pääsin käymään Cosmicissa pitkästä aikaa, ja puhumaan päättömiä kaikenlaisista peliprojekteista sekä muista hauskoista harrastuksista. Se oli mielen tasapainon kannalta hyvin tarpeellista.

Perjantai, 21.1. 2005

Päivän musiikki: The Cure

Pikainen työpäivä, jonka keskeisin saavutus oli rautalankainen sähköposti ns. alaisilleni tavasta, jolla muutamien asioiden oli tarkoitus toimia. Sitten sinkosin kiipeämään, edes vähän. Olo oli hitusen takkuinen, mutta silti kapusin paremmin kuin toissapäivänä.

Seinältä syöksyin lähes suoraa päätä junalle, siitä bussiin ja Porvooseen. Matkan vietin omituisessa zenmäisen rauhallisuuden tilassa kuuntelemalla musiikkia, katselemalla lumisadetta ja ajattelemalla termodynamiikan pääsääntöjä.

Porvoossa päädyin haeskelemaan isäni kanssa verkosta artikkeleita teräsrakenteiden haurastumisesta ja WTC:n romahtamisesta. Rakennusinsinöörin ja salaliittoteoreetikon yhteinen loppuarvio oli, ettei pilvenpiirtäjän romahtaminen kuvailluista syistä näyttänyt todennäköiseltä.

Lauantai, 22.1. 2005

Päivän pun attackin pääkohdat: "Tyyppiä puukotettiin, mutta se oli vaan sellainen nirhaisu." - "Näkyykö videolla nirhaaja?" - "Onko se sarjanirhaaja?" - "Asiaa hoitanee nirharyhmä." - "Ei me voida siihen puuttua, se olisi oikeusnirha." - "Parempi olla varovainen puukon kanssa, siitä voi tulla vuolemantuottamus..."

Arnold's Donutsin paikantaminen Itäkeskuksesta oli yllättävän helppoa. Luotin siihen, että kauppakeskus on orientoitu myymään asioita ja siten tyrkyttäisi minulle äkkiä mitä sitten etsinkin, ja olin oikeassa. Selvisin Kulosaareen donitsilastin kanssa aivan ajoissa.

New Baddonia pelattiin taas lähes kaksitoista tuntia, joista viimeiset kaksi oli minun ja Ripan hahmon keskinäisiä sekoiluja. Peli oli vähän hajanainen mutta lyhyttä happivajauksesta johtunutta mielenvikaista sekoilua lukuunottamatta pelasimme keskittyneesti koko illan.

Pelin jälkeen sekä hahmoni että minä olimme lopen uupuneita ja emotionaalisesti epävakaita. Onneksi molemmilla oli tilaisuus nukkua pitkään.

Sunnuntai, 23.1. 2005

Päivän tietoteoreettinen ongelma: Totuuden jäljittäminen roolipeleissä.

Jo tutulla rutiinilla sinkosin Mikin ja nyttemmin Lissun sohvalta kahdentoista junaan ja kirjoitin hahmoni päiväkirjaa kaksi tuntia. Sen jälkeen poljin jostain tupsahtaneen talven läpi Merihakaan jossa käynnistyi Warhammer-sessio. Uskonsoturini yritettiin polttaa elävältä vihaisen väkijoukon toimesta, ensimmäinen kerta sekä hänelle että minulle.

Peli ei kestänyt suunnattoman kauan, joten sen jälkeen ihmiset jäivät vielä meille katsomaan Shaun of the Deadia. Minäkin katsoin siitä osia uudelleen, ei Simon Peggiin ihan äkkiä väsy.

Maanantai, 24.1. 2005

Päivän pöhkö harmi: Naurettavan kalliista designer-WC-pytystämme on hajonnut osa.

Flunssan rippeetkin olivat aamuun mennessä kadonneet. Jonkin pöljän tutkimuksen mukaan tänään pitäisi olla vuoden huonoin päivä. Ainakin minulle maassa oleva lumi, verkalleen kasvava valo ja suhteellisen järkevät työt estivät tätä päivää saavuttamatta mitään suuria syvyyksiä. Edelleen luulen, että henkilökohtainen vuoden huonoin päiväni löytyy enemmänkin syyskuulta kuin tammikuulta. Uutiset tosin yrittivät kiskoa hyvää tuulta alaspäin.

Tiistai, 25.1. 2005

Päivän kuva: Why I Lost My Job Today

Merihaan reistaileva WC-pytty korjattiin asuntoon kovin sopivalla teknologialla: miniatyyriliimalla ja spraypullon suuttimella. Kuten muutkin viritykset kotonamme, tämäkin on kauniin näköinen muttei kestä pintaa syvemmältä tarkastelua. Toivottavasti sentään kestää käyttöä.

Muuten päivä sisälsi töitä, pelinkirjoittamista ja Millenniumia.

Keskiviikko, 26.1. 2005

Päivän positiivinen kehitys: Kiipeäminen sujui taas vaihteeksi paremmin.

Suosikkisalaliittoteoreetikkoni Mike Ruppert on näköjään viimeisen muutaman päivän aikana esittänyt mielipiteitä, joiden seurauksena monet muut seuraamani paranoidit ovat kääntäneet hänelle selkänsä ja julkaisevat hänestä parjaavia artikkeleja, joissa häntä syytetään petturiksi ja milloin minkäkin valtamahdin kätyriksi. Jossain tässä piileskelee suuri ironia. Sinänsä yllätyksettömästi mutaa paiskovat ja murhaa kirkuvat vainoharhaiset vaihtoehtouutislähteet ovat yleisesti ottaen niitä kaikkein matalalaatuisimpia.

Ei tämä kehitys kyllä yllätä, vainoharhaisuuden syvyydessä on aina ollut eroja. Guerrilla News Network on vähemmän paranoidi kuin From the Wilderness, joka on vähemmän höyrähtänyt kuin Prison Planet, joka on vähemmän altis panemaan aivan kaiken Israelin syyksi kuin What Really Happened, joka on suoranainen järjen ja maltillisuuden mekka verrattuna Renseen - mutta ainoastaan Jihad Unspun myy Irakin vapaustaistelijoiden uroteoista kertovia snuff-leffoja taglinella "Uncut Uncensored Resistance Action".

Onneksi en edes yritä lukea oikeistolaisia mielipuolia, kun noissa ns. omankin puolen hörhöissä on usein kestämistä.

Torstai, 27.1. 2005

Päivän rallatus: Laamalaulu

Juttelin töissä suuren päällikön kanssa, ja sain selville, että ilmeisesti minun on tosiaan määrä olla oikeasti uuden palkkausjärjestelmän mukainen lähiesimies. Tämän aktuaaliset vaikutukset ovat epäselviä, mutta ainakin se tarkoittaa, että työnkuvaukseeni ja sitä myötä palkkaani odotetaan pomottamistekijöitä. Hyvä, kaiketi.

Töiden jälkeen pelautin Suville hieman Apocryphan soolo-osuuksia, ja sitten taivalsin Cosmiciin puimaan tulevan sunnuntain peliä. Kun näistä velvoitteista oli selvitty, ryhdyimme pelaamaan Trivial Pursuitia. Heiveröinen itsetuntoni sai murskaavan iskun, kun joukkueeni onnistui voittamaan pelin sillä aikaa kun olin käymässä vessassa. Voisiko enää mitenkään tylymmin sanoa "älyllinen panoksesi on merkityksetön"?

Perjantai, 28.1. 2005

Päivän eräänlainen ilonaihe: Aivan oikea pakkanen

Huomattava määrä työpäivästä kului koulutuksessa. Sen ohella paljon hyödyllisiä juttuja ei ehtinytkään tehdä, mutta kotona sain sentään pelautettua Kaisalle vähän.

Ripakin saapui Merihakaan illalla. Pölisimme hetken peleistä, mutta väsymys voitti nopeasti.

Lauantai, 29.1. 2005

Päivän pelikokemus: Ristin taakse piiloutuneen kuolevaisen selustaan kiertäminen ja pureminen.

Kun eilen menin nukkumaan, päässäni soi laamalaulu, ja kun heräsin, päässäni soi laamalaulu. Ripa oli ehdottanut Porilaisten marssia päässä soivien melodioiden karkoittamiseen, mutta laamoihin se ei tehonnut.

Päästyäni jaloilleni lähdin Tiukun kanssa kiipeämään seinälle. Aamupäivän urheilu sujui melko hyvin, ja valmisti meitä illan ja yön fyysiseen koitokseen.

Koko joukko ihmisiä kerääntyi Tommin ja Hetan talolle Naantaliin pelaamaan Draculaa. Pitkän alkusäätämisen jälkeen peli saatiin käyntiin. Pimeässä talossa hiiviskely, vampyyreilta piileskeleminen, koko ajan vähenevä ihmisten määrä - ja tietenkin myös lymypaikasta pahaa-aavistamattoman uhrin kimppuun karkaaminen, ristiä epätoivoisesti heiluttelevan kuolevaisen piirittäminen, ja vampyyriluonteen paljastuttua epäinhimillinen muriseminen ja ärjyminen - olivat juuri niin nautittavia kuin aiemminkin.

Vaikka pelasimme edelleen lähes full-contact -säännöillä, mitään tai ketään ei saatu pahasti rikki. Pelasimme viisi peliä ennenkuin väsymys voitti. Tätä pitäisi harrastaa useamminkin.

Sunnuntai, 30.1. 2005

Päivän pelaajahahmon uravalinta: Stuntman Kelju K. Kojootille

Vihdoin viimein pääsin pelauttamaan hankalaa Ghost Expressin jäänteitä integroinutta Apocrypha-spinoffia. Pelin toteutus oli erikoinen: neljä pelaajaa oli jaettu kahteen pariin, ja kummallakin parilla oli oma pelinjohtajansa - Kaisa veti toista puolta, minä toista. Lopulta tietenkin kuvio hajosi, mutta selvästi kahdella yhtäaikaisella pelinjohtajalla pystytään vähentämään odottelua ja hitautta pelissä, kiertämään muutamia ongelmia, ja aiheuttamaan ihan uusia.

Kokonaisuudessa kahden pelinjohtajan systeemi tuntui ajatukselta, jota tahtoisin kehittää pidemmällekin. Yhtäältä Kaisa oli partneriksi ihanteellinen valinta: hän tunsi Ghost Expressin jäljiltä hahmot ja tilanteen, ja minä sekä hän olemme pelinjohtotyyliltämme rytmityksessä ja etenemistahdissa hyvin lähellä toisiamme. Toisaalta hän on maailmassani myös pelaaja, joten olen haluton antamaan hänelle yhtään ylimääräistä dataa siitä, miten asiat oikeasti toimivat ja mitä kulissien takaa löytyy. Tämä luonnollisesti tarkoitti sitä, että muutamat seikat olivat minun ja yksin minun takanani.

Itse peli oli hämmästyttävän dramaattinen ja loppua kohti todella vauhdikas. Joitakin asioita ratkesi, monia jäi ratkeamatta, jatkoa pedattiin mutta mikään ei jäänyt kriittisesti kesken. Pelasimme vain 8 tuntia, mutta kahden pelinjohtajan ansiosta siihen mahtui paljon tapahtumia.

Pelin päätyttyä majoitin pitkämatkalaisia pelaajia ja muita vieraita. Käytin pari tuntia puhumalla sekavia ja antamalla adrenaliinitasoni laskea. Vasta väsymyksen saatua minusta kiistämättömän yliotteen kömmin petiin.

Maanantai, 31.1. 2005

Päivän hyökkäys: Luen liiaksi hörhömediaa ja uskon kaikkeen paranoidiin, olen ylimielinen ja suhtaudun muihin halveksivasti, ihannoin typeriä asioita jne.

Lomapäivä alkoi lumenpoistotraktorin mylvinnällä, joka ajoi minut vuoteesta jo seitsemän aikoihin, neljän tunnin unen jälkeen. Olisi ollut sama mennä töihin tänään, kun pelin jälkeen ei näköjään kuitenkaan saanut nukkua.

Rupattelin aamusta pari tuntia vielä paikalla olevan Lissun kanssa, ennenkuin hänkin lähti bussille. Olisin voinut mennä takaisin nukkumaan, mutta mitä sitä suotta, kun kerran olin jo hereillä? Sen sijaan aloin kirjoittaa muistiin eilisen pelin tapahtumia. Yritin myös suunnitella huomista pelisessiota pidemmälle, mutta pää oli aivan jumissa.

Lopulta päädyin käyttämään suurimman osan päivääni katsomalla Fireflyn alkupään jaksoja ja lorvimalla. Ulkona satanut lumi suli loskaksi ja voitonriemuinen tunne eilisestä pelistä alkoi vaihtua business-as-usual -tyyliseksi harmistukseksi huomisen pelin juonen aukoista. Intoa olisi lähinnä massiivisen mättötarinan pelauttamiseen, mutta on vähän sellainen tunne, että olen viime aikoina seurannut väkivaltaviihteellisiä impulssejani liikaakin. Tämä on monen pelikampanjan yhtäaikaisen pelauttamisen ongelma: pelinjohtaja saa kyllä vaihtelua, mutta pelaajat välttämättä eivät.