Syyskuu 2004: Presto
Keskiviikko, 1.9. 2004
Päivän mahdoton asia: Anteeksipyyntö. Vain pelissä sentään. (Ei niin, että omana itsenänikään tätä ikinä osaisin...)
Syksy toi tullessaan uusista opiskelijoista muodostuvan heinäsirkkalauman, jonka parissa koko työpäivä kului. Vaikka päivä ei sisältänytkään mitään suurta vitutusta tai harmistuksia, ja vaikka kaikki itse asiassa tuntui sujuvan hämmästyttävän hyvin, oli opiskelijatulvan kanssa selviytyminen silti todella kuluttavaa.
Päivään mahtui sentään kevennyksenä varttitunnin tauko, jolla kollegamme Marjo tarjoili meille 30 palvelusvuoden kunniaksi samppanjaa, juustoja, leipää ja keksejä. Tukitiski pantiin kiinni, puhelin otettiin seinästä, ja palatessani purkamaan satapäistä jonoa istuin tovin ottamassa vastaan kävijöitä kuohuviinilasin kanssa. Olin varmaan oikean ylimielisen ja inhottavan atk-ammattilaisen perikuva, mutta ilman kyseistä taukoa ja asiakaspalvelijalle sopimatonta käytöstä en varmaan olisi selvinnyt päivästä ilman henkisiä vammoja.
Kun töiden jälkeen vaapuin kotiin, minut yllätettiin Warhammer-pelillä. Oli peli kyllä kalenterissani ollut, mutta olin ollut niin kiireinen, etten ollut ehtinyt vilkaista koko kalenteria. En sentään ollut mennyt tuplabookkaamaan itseäni mihinkään.
Peli oli erittäin tervetullut parantamaan mielialaani. Yllättäen siitä tuli minikampanjamme loppu, jonka päätteeksi kuvioihin palannut kusipääaateliseni ilmeisesti sai taas kaikkien vihat päälleen olemalla oma itsensä. Hän oli jo paljon pehmeämpi ja sympaattisempi kuin edellisellä kerralla kun tämä tapahtui, muttei siltikään ilmeisesti riittävästi kavereilleen. Ei edelleenkään osaa yläluokan edustaja niellä ylpeyttään.
Pelin jälkeen kävin pikaisen puhelinkeskustelun Lissun kanssa. Sen päätteeksi näytti kovasti siltä, että kahden ja puolen viikon päästä on otettava suunta kohti Stuttgartia, jossa Rush keikkailee.
Torstai, 2.9. 2004
Päivän nakkisuoja: Flunssa
Aamulla heräsin inhottavaan kuumeiseen oloon. Olipa harvinaisen huono ajoitus tuollakin - tänään pitäisi pitää oppitunteja, ja töissä olisi muutenkin helvetillisen kiireistä. Onneksi sain Simon suostuteltua ottamaan opetustehtävät harteilleen, ja kun muukin joukkue tuntui olevan paikalla, uskalsin vetäytyä kotiin potemaan.
Voimani olivat aivan lopussa ja ajatukseni täysin sekavat. Harkitsin hetken työsähköposteihin vastaamista vuoteestani, mutta tulin siihen tulokseen, että kommunikaationi olisi luultavasti aivan liian halluista vakaviin atk-asioihin. Päätin suosiolla lukea noin sata numeroa Hämähäkkimiestä minkään hyödyllisen puuhan sijasta.
Tarkoitus oli ollut käydä tänään Tonin ja Tainan kanssa kalliolla kiipeämässä, mutta yllättäen oloni ei ollut oikein urheilullinen. Pystyin sentään hakemaan pizzan ilman apua.
Perjantai, 3.9. 2004
Päivän omituinen huumori: "The number you have dialed is imaginary. Please rotate your phone 90 degrees."
Kuumeisena näkee aina outoja unia. Tällä kertaa saavutin lusidin tilan ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Syykin oli omituinen: olin jossain kamppailulajin harjoituksissa venyttelemässä, ja ällistyin kun tajusin pystyväni taivuttamaan sormeni taaksepäin niin pitkälle, että ne koskivat kämmenselkääni. Päättelin tästä fiksusti näkeväni unta, ja tietenkin testasin tätä avaamalla dojon ikkunan ja lähtemällä lentämään kaupungin ylle. Lentäminen oli kyllä hauskaa niin kauan kuin sitä pystyin harjoittamaan.
Tauti poistui elimistöstä vähitellen, kuten niillä on tapana tehdä. Jaksoin vastailla työsähköposteihin, vaikka sängyssä makasinkin. Alkuillasta omasta flunssastaan toipumassa oleva Taika ilmestyi kokkaamaan tomaattisoppaa ja katsomaan kanssani leffaa. Päivän paranoia-annos tuli vaihteeksi Truman Show:sta, joka oli vielä vainoharhaisempi kuin muistin. Sen jälkeen kaikki tuntui vähän aikaa pelkältä kulissilta.
Lauantai, 4.9. 2004
Päivän oivallus: Olkapäistä ylöspäin pienempi pikkusiskoni Maikku näyttää häiritsevän paljon eräältä tädiltäni kun tämä oli 30 vuotta nuorempi.
Siskoni pölähtivät paikalle aamupäivästä. Heidän tarkoituksenaan oli käydä katsomassa Skreppers-bändin keikkaa sekä törmäillä tuttuihin. Minä aioin pummia heidän palatessaan kyydin Helsinkiin.
Vaikka Skreppers kuulostikin musiikillisesti vetoavalta, arvelin että flunssasta toipuneena ei välttämättä kannattaisi välittömästi lähteä rokkaamaan. Sen sijaan vietin päivän kotona toimittamassa tyhjää. Välillä rupateltiin niitä näitä sukulaisuustraumoista ja muusta turhasta.
Sunnuntai, 5.9. 2004
Päivän ansa: Flashbang. Hahmoni taisi taas oppia jotain eloonjäämisestä.
Kohtuuttoman varhain aamulla Anna, Maikku ja minä hyppäsimme autoon ja tähtäsimme pääkaupunkiseudulle. Ehdin mainiosti kahdeltatoista alkavaan New Baddon -sessioon.
Yhdentoista tunnin peli meni ohi nopeasti. Paikoitellen peliin korkeintaan periferaalisesti kuuluva läpänheitto häiritsi minua; kuten yleensä, olen vähän liian kärsimätön kuuntelemaan teknisiä pohdintoja tai luentoja jos ne eivät ole asioita joita hahmoni juuri sillä hetkellä miettii. Lienee ero pelikulttuurissa, mutta sellainen joka aina kuluttaa ah-niin-pitkämielisiä hermojani. Mutta pelaajan velvollisuus on sopeutua.
Pelin päätyttyä olin aika poikki. Olisin mieluusti ottanut seuraavan päivän vapaaksi, mutta minun oli pidettävä vuoden viimeinen oppitunti joten se ei aivan ollut mahdollista. Sain Kallelta kyydin keskustaan ja pääsin jo puoleltaöin nukahtamaan bussin penkille.
Maanantai, 6.9. 2004
Päivän ostos: Huomattava määrä teetä. En edes itse juo teetä juuri koskaan.
Bussissa nukkuminen ei selvästikään kelpaa oikeaksi yöuneksi: teknisesti ottaen olin herätessäni saanut seitsemän tuntia unta, mutta se tuntui enemmänkin neljältä. Sentään vaihtareille pidettävä oppitunti ja sitä seurannut infotiskipäivystys olivat helppoja hommia eivätkä vaatineet skarppina olemista.
Töiden jälkeen olin väsynyt ja vailla oma-aloitteisuutta. Toimin Taikan comic relief sidekickinä hänen wokatessaan taas yhden oikein herkullisen aterian, heitin Kaisalle hölmöjä ideoita huomiseen luovan kirjoittamisen pääsykokeeseen ja pesin pyykkiä. Kosmisen kiinnostavaa elämistä.
Tiistai, 7.9. 2004
Päivän taitepiste: Kohta, jossa Frank Miller alkoi käsikirjoittaa Daredeviliä. Sarjakuvan laatu kohosi heti kuin raketti.
Lopulta sain itseäni niskasta kiinni, ja ryhdyin tekemään kaikkia niitä pieniä hommia, joiden tekemättömyys piti minua hereillä öisin. Niihin kului hämmästyttävän vähän aikaa.
Typerä yleisinhimillinen piirre tuokin: helppojen mutta ikävien hommien lykkääminen tulevaisuuteen. Minulle tuollaisia hommia ovat yleensä asiat, jotka vaativat puhelinsoittoja tai konttoreissa asiointia, niin tälläkin kertaa. Miksei kaikkea voi tehdä netissä?
Pelinkirjoittamiseen ei produktiivisuus vieläkään riittänyt. Huoneen siivoaminen on listalla ennen sitä. Nyt kun Mikekin siivosi oman murjunsa, minulla on Merihaan pöyisin loukko.
Keskiviikko, 8.9. 2004
Päivän kuva: Tuki-ihmettäkin kiinnostaa
Joskus monta vuotta sitten larpit olivat pilanneet toimintaseikkailu-uneni. Aina kun unissa alkoi reipas äksöni ja väkivalta, koko homma ryhdyttiin hoitamaan kivi-paperi-sakset -leikillä tai joillain saakurin "laukaus"-huudoilla. Tämä harmitti minua suunnattomasti. Ymmärrän kyllä, että harrastuksessani tietyt turvasäännöt ovat välttämättömiä, mutta unien pitäisi olla vapaita moisesta pehmoilusta.
Korjasin unieni toimintatason kohdalleen pelaamalla alkuperäistä Doomia. Jotenkin viettämällä päivittäin pari tuntia haulikkohippassa demonien kanssa riitti viikossa palauttamaan unikuviini nopeat liikkeet, oikeat aseet ja aidon vaaran tunteen.
Viime yönä näin toisen uneni Doom 3:sta, vaikka peli itse on edelleen kokematta. Uni oli niin todentuntuinen ja pelottava, että herätessäni mietin kannattaisiko minun edes pelata koko peliä. Ei se varmaan pääsisi lähellekään unieni laadukkuutta.
Kuitenkin, tulin lainanneeksi marsilaisen mörköoopperan kolmannen osan pelatakseni sitä työkoneellani. Tänään en vielä ehtinyt sitä kokeilla. Kiistän kaikki väitteet siitä, että syynä olisi, että olisin kädetön tunari joka ei osannut asentaa koko peliä...
Jälleen tavoitteena oli kiivetä kalliolla, mutta tällä kertaa sade tuli esteeksi. Niinpä kiipesin Tainan kanssa palatsilla, surkeasti. Ei vaan kertakaikkiaan saa pitää viikon taukoja, tai taidot ja voimat katoavat.
Torstai, 9.9. 2004
Päivän huono idea: "Perustetaan yliopistolle supersankariyhdistys. Nimeksi voisi tulla vaikka TYSSY..."
Pelottavia unia taas, mutta tällä kertaa aiheena oli vanha suosikkipelonaiheeni Halloween. Uneni ovat alkaneet käyttää kieroja keinoja pelotellakseen minua: kun havahduin Michael Myersin kynsistä, joka puolelta Merihakaa kuului hurjia ja pelottavia ääniä, ja olin lähes varma, että joku vaani kaapissani. Sitten kävi ilmi, että olin edelleen unessa, ja oikeasti herätessäni ei kammo seurannut minua valvemaailmaan.
Syksyn paniikki töissä tuntui olevan ohitse, ja päivä oli melkeinpä rauhallinen. Töiden jälkeen sain viimein asennettua Doom 3:n ja pelattuakin sitä hitusen. Se oli todella kaunis ja myös aika hiton pelottava, vaikka pelasinkin siitä raukkamaisesti jeesusteippimodia. Ajatus siitä, että koulutettu solttu ei osaisi kiinnittää aseeseensa kynälamppua ei vaan kertakaikkiaan vedonnut minuun.
Kävin myös ohimennen naapuriimme muuttaneen Villen makean oloisessa hippikommuunissa. Illalla istuskelin Cosmicissa lukemassa sarjakuvia, kuuntelemassa pöydän opettajien kokemuksia ja toisten ihmisten asuntohuolia, sekä tietysti puhumassa supersankareista.
Perjantai, 10.9. 2004
Päivän softavaihdos: Täydestä Mozillasta Mozilla Thunderbirdiin. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä siirrolta.
Kun töiden jälkeen pääsin kiipeilemään, havaitsin vaihteeksi toisen kiipeilykenkäni olevan hajoamispisteessä. En kyllä enää tiedä kannattaako tuota korjata, varmaan neljän vuoden palveluksen jälkeen on aika päästää tossut eläkkeelle ja oikeasti ostaa uudet. Huolimatta siitä, että toinen jalkineeni ei pysynyt kiinni, kiipeily onnistui hyvin - olin voimallinen ja taitava.
Kokeneemmat harrastajat jakoivat muutamia pointtereita siitä, miten voi kohdistaa voimiaan tehokkaammin. Pelkään, että jos en kohta ota kiipeilyn rinnalle vaikkapa punttisalilla käymistä, en välttämättä enää edisty hurjan nopeasti. Ajatus salitreenistä pelottaa hieman - eläessäni en ole missään kuntoklubissa rehkinyt, urheilullinen ilmapiiri on pelottava ja ahdistava.
Kiipeämisen jälkeen riensin Merihakaan, jossa käynnistyi ensimmäinen Zombies! -pelin nelososalla järjestetty surmapeli. Reilussa neljässä tunnissa selviydyin kuuden hengen porukasta voittajana, suht tiukasti, mutta kuitenkin. Selvästi zombinlahtaus on ainoa voittoon tähtäävä peli jossa olen hyvä. Hieman outoa, koska peli tuntuu perustuvan aivan puhtaasti tuuriin.
Kun yö oli koittanut, livahdin säkkipimeään atk-keskukseen pelaamaan Doom 3:a. Pimeydessä pelattuna se oli entistäkin painostavampi, kuin epäreilu paha uni joka käy koko ajan makaaberimmaksi. Pelailun jälkeen oli aika karmivaa vilistää taskulampun kanssa ulos yliopiston sokkeloista.
Lauantai, 11.9. 2004
Päivän treenaus: Sormivoiman harjoittaminen Twin Peaksia katsottaessa. Liikuntaa sohvaperunalle.
En olisi pienenä uskonut, että jonain päivänä käytän vapaaehtoisesti rahaa uusiin urheiluvälineisiin, vieläpä niin että olen suunnattoman innostunut kun kyseiset välineet haltuuni saan. Kuitenkin tänään hankkimani uudet kiipeilykengät ja sormiharjoituspuristimet tuottivat minulle valtaisaa riemua. Olisin tahtonut heti lähteä hyppimään seinille kokeilemaan tossujani, mutta eilinen kiipeily tuntui vielä käpälissä eikä ketään olisi varmaan saanut seuraksikaan.
Kiipeilyn sijasta ryhdyin kirjoittamaan. Kulttuurilehti Kaltiossa työskentelevä tuttuni Paavo oli tilannut minulta lyhyen tekstin Oulun yliopiston kellareista. Olisin mieluusti kirjoittanut pitkänkin jorinan aiheesta, mutta kyseessä sentään on laatulehti.
Illalla lueskelin tavallista enemmän uutisia ja ajankohtaisartikkeleita Manhattanin vapautuksen kolmivuotispäivän kunniaksi. Naomi Kleinillä oli hyviä näkemyksiä.
Sunnuntai, 12.9. 2004
Päivän oivallus: Avaruustaistelussa alukset kieppuvat todella päättömän näköisesti.
Joko Doom 3 tai yrttitee aiheuttaa minulle omituisia unia. Viime yönä näin aivan oikean painajaisen josta herätessäni olin vähän aikaa todella peloissani. Tätä ei usein tapahdu. Yön muut unet olivat toimintaseikkailua.
Päivän pääohjelmaksi kohosi Attack Vector: Tactical -pelin testaaminen. Pelissä oli monia hyvoä oivalluksia; valitettavasti ainakaan testipelissä ei vielä ollut mukana planeettojen painovoimakenttiä ja muita vaikeuttavia tekijöitä. Koko päivä kului avaruudessa lentelyn parissa.
Toivottavasti tämä peli nyt todella oli se puuttuva rengas Adeptin 2300 -kampanjasta. Keskikorkea scifi olisi aivan tervetullut lisä tämänhetkiseen pelitarjontaan.
Maanantai, 13.9. 2004
Päivän yleistieto: "It is not only the atomic or hydrogen bomb that creates the distinctive mushroom-shaped cloud. Any explosion capable of creating the same conditions, such as a massive discharge of conventional explosives, would produce a similar cloud." Eli Pohjois-Korean uusinta paukkua ei pidä luulla ydinpommiksi vain, koska siitä syntynyt pilvi oli sienimäinen.
Olin kokonaan unohtanut syyskuun paniikin toisen aallon: avuttomat kotikäyttäjät, jotka saavat meiltä vihdoin kotiyhteytensä, mutteivät saa sitä toimimaan. Kotikoneet eivät tietenkään minulle ja tiimilleni kuulu - jos haluaisin selittää jollekulle puhelimessa, kuinka hän säätää Windows XP Home:nsa verkkoasetuksia, olisin töissä Saunalahdella ja saisin luultavasti parempaa palkkaa. Mutta yritäpä uskotella tämä paniikissa olevalle opiskelijalle tai oman arvonsa tietävälle dosentille, joka kokee, että kun yliopisto kerran kotiyhteyden on toimittanut, on yliopiston velvollisuus huolehtia myös yhteyden päässä olevasta koneesta.
Turhautuminen ja ärtymys pyyhkivät ylitseni. Kun työpäivä oli ohitse, jäin purkamaan kokemuksiani Doomin pariin. Hirviöt eivät olleet enää pelottavia, ainoastaan vihattavia, ja niiden ampuminen tuotti hieman tyydytystä. Valitettavasti pelon katoamisen myötä katosi myös oikeastaan ainoa pelin todella hyvä puoli.
Tiistai, 14.9. 2004
Yön unikokemus: Venäläisellä vankileirillä, isossa teltassa piikkilangan ympäröimällä lumisella aukiolla keskellä Siperiaa. Aika synkkää, tosin luultavasti kevyttä verrattuna oikeaan vankileirielämään. Yrittääköhän alitajuntani taas kertoa minulle jotain?
Kivi.
Se kurottui päälleni yli kymmenen metrin korkuisena muurina. Siellä täällä sen pinnassa oli vaaleita jälkiä, merkkejä siitä, että joku minua taitavampi oli joskus kavunnut sen kasvoja ylös. Ei näyttänyt kovin todennäköiseltä, että pystyisin samaan. Suoraan sanottuna kivi näytti kiipeämiskelvottomalta.
Tietenkin tämä oli ensimmäinen yritykseni kiivetä kalliolla onnettomuuteni jälkeen, ja hienoista epävarmuutta oli odotettavissakin. Kuten kuvittelen tapani ainakin tietyissä valikoiduissa tilanteissa olevan, kohtasin pelkoni suoraan ja lähdin kapuamaan.
Tällä kertaa kiipeily oli sentään oikeaa ja järkevää köysien ja varmistajien kanssa, eikä pelkkää leikkimistä. Kammoni voittamiseen kului puolitoista reittiä. Sitten jokin loksahti päässäni - "tämähän on vaan kiipeämistä, ja kyllä minä kiivetä osaan" - ja normaali fyysinen asenteeni palasi.
Oikeasti kiipeilyni oli varmaan aika surkeaa. Olin tyypillinen lussu sisäkiipeilijä ulkokalliolla - kivet olivat teräviä, maassa oli mutaa ja itikoita, oli kylmää, oli pimeää, köysi uhkasi hinkkautua pilalle kalliota vasten. Siitä huolimatta kiipiminen oli verrattoman hauskaa.
Kivi on ystävä.
Keskiviikko, 15.9. 2004
Päivän typeryys: PPPoE. Kai tästäkin jotain hyötyä on, mutta minä näen sen vain järkevien verkkoyhteyksien esteenä.
Väkivaltaisten seikkailujen vastapainoksi uneni olivat vaihteeksi romanttista komediaa. Näyttää siltä, että alitajuntani kuvittelee että sievien tyttöjen ja poikien on mahdotonta pitää näppejään irti minusta. Selvästi terveen itsetunnon merkki, toimisivatpa asiat vaan tuolla tavoin todellisuudessakin. Oikean elämäni romantiikka/toiminta-tasapaino on alkanut muistuttaa vanhan polven roolipelihahmon tilannetta: paljon jännittäviä ja vaarallisia juttuja, ihmissuhteet sivuutetaan turhina. En ole tähän tyytyväinen.
Elämäni valveilla oli huomattavasti vähemmän kiinnostavaa: paljon töitä, ei kiipeämistä, ei pelaamista. Pelaajat tosin olivat alkaneet lähestyä minua sähköposteilla joissa kyseltiin pelipäivistä. Pitäisi ehkä vaan päättää päivä ja kirjoittaa peli deadlinen mukaan sen sijaan että odotan inspiraatiota kirjoittaa ja päätän pelipäivän kun olen saanut kaiken tehtyä.
Torstai, 16.9. 2004
Päivän jaettu tuska: Kolme kolmesta vastaajasta piti opettamista epämiellyttävänä hommana
Eilen illalla olin pikaisesti nähnyt tiedotteen jostain Microsoft-ohjelmien turva-aukosta, mutta koska en ollut enää töissä, en tapojeni vastaisesti jaksanut juurikaan lukea sitä. Olisi pitänyt.
Töihin saapuminen oli kuin lumivyöryyn astumista. Puhelin soi tauotta ja käyttäjät olivat kauhuissaan. Nähtävästi eilen oli eräästä softasta löytynyt hengenvaarallisia turva-aukkoja, ja reikäinen softa oli käyttäjien koneilta poistettu ylläpidon toimesta. Ikävä kyllä tämä softa sattui olemaan Microsoft Office XP.
Kuten voi arvata, yliopistolla muutama ihminen kokee Officen olennaiseksi työnteolleen. Meillä oli toki tarjolla heti korjattu paketti Officesta, mutta tästä tiedottaminen oli kaikessa kiireessä jäänyt hieman puoltiehen, ja ihmiset eivät osanneet asentaa uutta versiota koneilleen. Tältäkin olisi ehkä vältytty, jos joku olisi kehdannut hälyttää minut apuun edellisiltana, tiedotteiden väsääminen kun tuntuu olevan se mitä parhaiten teen. Mutta toisaalta, minä en kuulu siihen atk-keskuksen kriittiseen väkeen, jolla on sopimus hätätyöstä tai sellaisesta.
Työpäiväni oli melkoista moniajoa, juosten tehtyjä korjauksia ja ylentäviä puheita. Tempo oli allegro, mutta sentään vaihteeksi kiire oli sellaisten asioiden vuoksi jotka oikeasti kuuluivat työnkuvaani. Tuloksena harmistusta ei kertynyt aivan niin paljon kuin olisi ehkä voinut.
Töiden päätyttyä kukaan ei tahtonut lähteä kanssani kiipeilemään, joten tyydyin laittamaan ruokaa Taikan kanssa. Syötyämme siirryimme Cosmiciin kuulemaan larp-skenen viimeisimmät omituiset juorut.
Helsingistä palannut Kaisa tuli vielä Merihakaan. Puhuimme toisillemme huonoa japania ennen nukkumaanmenoa. Oma japanintaitoni on surullisen riittämätön mihinkään.
Perjantai, 17.9. 2004
Päivän lyriikka: "Energy is contagious / Enthusiasm spreads / Tides respond to lunar gravitation / Everything turns in synchronous relation" (Rush, Chain Lightning)
Huomenna olisi erään kanssatyöntekijän kotona bileet. Siellä olisi mukava käydä, koska - niin oudolta kuin tuo saattaa kuulostaakin - näen kanssa-atk-keskuslaisia oikeastaan vähemmän kuin huvittaisi, ja viettäisin heidän kanssaan mieluusti enemmänkin aikaa.
Huomenna olisi myös Hakkiksen synttärijuhla teemalla "Romanssi". Hakkis ymmärtää musiikin tärkeyden ihmissielulle, ja veikkaisin, että hänen bileissään saisi rokata ja riemuita. Ja teemakin on lähellä sydäntä, romanssia kun voisi elämässä olla enemmänkin.
Huomenna Kharon järjestäisi niinikään syntymäpäivät. En ole nähnyt häntä vuosiin ja korjaisin tämän mielelläni. Haluaisin kovasti puhella hänen kanssaan kaikesta maan ja taivaan välillä.
Huomenna naapuriimme kohonnut tuore kommuuni pitäisi supersankaribileet. Sisään pääsisi vain sankariasussa, ja illan päätteeksi ohjelmassa olisi taistelu Turun katujen herruudesta. Elämässäni on aivan liian vähän tilaisuuksia pukeutua supersankariksi.
Mihinkään ylläolevista bileistä en ole menossa. Huomenna aion nimittäin Lissun kanssa hypätä (pahaan ja saastuttavaan) lentokoneeseen ja singahtaa Saksaan. Kohde: Rushin konsertti.
Rahaa menee älyttömästi. Nuhainen olo ei taatusti pidä lentomatkustamisesta. Paikkamme konsertissa ovat varmaan aivan surkeat. Mutta ei sillä ole väliä, koska Rush on minulle lähes maaginen asia. Se on soinut elämäni taustanauhana ainakin 12 vuotta, ja puhuttelee edelleen minua tosi monella tavalla - se on esimerkiksi varmaan ainoa bändi, joka tuntuu kirjoittavan kappaleita roolipelaamisesta. Enkä nyt puhu hirviöiden hakkaamisesta luolassa, vaan essentiaalisemmista aspekteista.
Keikan odotuksen lomassa ehdittiin pelata hieman Zombiesia. Kenttäni olivat jotenkin epätasapainossa, koska kärsin kahdesta erästä molemmissa surkean tappion ja JD selviytyi voittajana.
Lauantai, 18.9. 2004
Päivän lingvistinen oivallus: Saksa on hassu kieli
Lennettyäni Lissun kanssa Kööpenhaminen kautta Stuttgartiin asetuimme hassusti nimettyyn Relax-Hoteliin. Hotellin ulkoasu oli omituinen sekoitus sairaalaa ja ruotsinlaivan eläkeläisdiskoa, mutta ei edes kokonaan epämiellyttävällä tavalla. Huoneemme oli kuin suoraan pornoleffasta katossa olevine peileineen, ja kellarissa oli samalla tavoin epäilyttävä poreallasosasto. Huvitusta riitti. Kaiken kaikkiaan hotelli onnistui olemaan kitsch-henkisyydessään aika sympaattinen, vaikka langatonta verkkoa emme saaneetkaan toimimaan.
Jouduin kaivelemaan muistojen kätköistä lukiosaksaani, koska nähtävästi kukaan täällä ei enää ymmärtänyt englantia. Ymmärsin kyllä kohtuullisen hyvin kaiken mitä minulle sanottiin, ja tiesin miten vastaus tulisi koota, mutta sanavarasto oli täysin kateissa. Sekä minulle että Lissulle tuli mieleen pääasiassa Studio Julmahuvin, Korkeajännitysten ja Top Secretin saksankielisiä fraaseja, ja oli kerrankin syytä varoa, ettei julkisella paikalla alkanut resitoida "die Türkische, jeden Tag so schnell..."
Sunnuntai, 19.9. 2004
Päivän lyriikka: "We travel on the road to adventure / On a desert highway straight to the heart of the sun / Like lovers and heroes, and the restless part of everyone / We're only at home when we're on the run / On the run..." (Rush, Dreamline)
Suuri Gaia. He ovat oikeasti olemassa. Juuri sellaisina kuin olin kuvitellutkin, paitsi että enemmän.
Tätä ei voi sanoin kuvailla, oli oltava paikan päällä. Kolmen tunnin keikka - kolme tuntia Rushia, ei lämppäreitä. Paikat permannolta, aivan katsomon edestä. Ei känniääliöitä maila halmeilla. Yleisö, joka selvästi rakasti bändiä.
Force Ten. Dreamline. Red Sector A. Bravado. Mystic Rhythms. Julmetusti muuta.
Jäyhät progerokkarit ympärillämme varmaan pitivät Lissua ja minua mielenvikaisina, kun pogotimme jatkuvasti kuin vähäjärkiset ja kiljuimme orgastisesti suunnilleen joka toisen kappaleen alkaessa.
Tämä oli järisyttävin musiikillinen kokemus joka minulla on koskaan ollut.
Maanantai, 20.9. 2004
Päivän olo: Uupunut mutta onnellinen
Aamuseitsemältä aloin keräillä elämäni raunioita kokoon eilisen jäljiltä. Kuten oli odotettavissakin, rankka rokkaus tuntui lihaksissa ja rikkinäisen jalan voimaton nilkkani oli aluksi täysin hyödytön. Kuitenkin onnistuin vakuuttamaan itselleni, että osasin yhä kävellä. Kun korvissakaan ei soinut liian pahasti ja puhumaankin pystyi, täytyi todeta, että keikasta oli selvinnyt aivan kunnialla.
Lentomatka kotiin kului enimmäkseen väsyneessä tai hartaassa hiljaisuudessa. Huolimatta yrityksestämme myöhästyä koneesta Kööpenhaminassa selvisimme takaisin ongelmitta. Illalla olisi Helsingissä ollut vielä Whitesnaken konsertti, mutta vaikka se olisikin ollut ehkä aivan hauskaa puuhaa, olin fyysisesti ja henkisesti aivan liian uupunut siihen. Eikä varmaan olisi ollut reilua David Coverdalea ja kavereita kohtaan mennä heidän keikalleen ollessaan juuri toipumassa villistä yöstä suuren musiikillisen rakkautensa kanssa.
Lissu-parka jatkoi opiskelemaan ja elokuviin, minä lähdin bussilla Turkuun. Kotiin päästyäni tylsistyin noin kolmessa minuutissa ja pyöräilin Taikan luokse. Höpötimme elämiemme tärkeistä asioista pari tuntia, ja taisin sortua typerään diiliin: minä opettelisin kokemaan vähemmän syyllisyydentuntoja tekemättömistä töistä, ja Taika taas oppisi hyväksymään vikoja itsessäänkin. Aikaa olisi yksi vuosi.
Juttelun jälkeen palasin Merihakaan, koska tekemättömät työt painoivat. Kirjoittelin kulttuuriartikkelia aamuyöhön saakka, ja vasta saatuani seuraavan vedoksen jonkinlaiseen kuntoon kävin nukkumaan.
Tiistai, 21.9. 2004
Päivän karma: Hyvä. Olen varmaan ollut kiltti ihmisille tai pienille eläimille tai jotain.
Olin varannut tämän päivän toipumiseen, ja sateen johdosta kiipeilemäänkään ei päässyt. Pitkästä aikaa koin kuitenkin inspiraatiota pelinkirjoittamiseen. Niin se hyvä musiikki vaikuttaa ihmiseen. Ulos ei tahtonut sateen vuoksi mennä, mutta onneksi jääkaappi oli aivan täynnä tähteitä.
Työpostien vilkaiseminen näytti aika helvetinmoista postisumaa, mutta en siitä vielä murhetta ottanut. Minunhan piti opetella vähentämään stressiä.
Keskiviikko, 22.9. 2004
Päivän supersankarit: Ihmeneloset leffalookissaan
Kahdeksassa tunnissa sain kahlattua koko lyhyen loman aikaisen sähköpostivuoren läpi niin, että työpäivän päätteeksi pöytä oli taas lähes puhdas. Energinen hyväntuulisuus piti minut poikkeuksellisen diplomaattisena käyttäjiäkin kohtaan ja muutamat vastaukseni olivat miltei sydämellisiä. Luonnotonta. Soittajaparat varmaan tutisevat kotonaan ja pelkäävät maailmanloppua, kun yliopiston atk-tuesta ei saanutkaan pelkkää sarkasmia ja ärräpäitä.
Artikkeli Oulun yliopiston kellareista kimpoili viimein Kaltion toimituksen hyväksymään muotoon, siten että sanankäytön ammattilaiset lehdessä ottivat viimeisimmän heille saamani version, ja väänsivät siitä oikeasti kelvollisen tekstin. Onneksi en ole aikoihin kuvitellutkaan olevani erityisen hyvä kirjoittaja, niin alemmuudentunne siitä mitä toimituksen kosketus jutulle teki ei murskannut minua.
Tarvitsin kipeästi pelejä. Onneksi sain viimein potkittua itseni liikkeelle niiden järjestämisen suuntaan. Tosin pelauttamista varten huone pitäisi kalustaa uudelleen. Kai viikossa pari nojatuolia jostain metsästää?
Torstai, 23.9. 2004
Päivän pähkinä: Luettele seitsemän alkulukua siten, että jokainen alkuluku sanotaan eri kielellä. Miinuspisteitä tulee virheistä - joko sanomalla luvun joka ei ole alkuluku, käyttämällä samaa kieltä kahdesti, tai sanomalla luvun väärin.
Epänormaali hyväntuulisuuuden tila poistui elimistöstäni. Eihän siihen tarvittu kuin oikeita töitä yhtäaikaa kasautuvien puheluiden ja sähköpostiviestisumien kanssa. Joka tapauksessa työpäivä meni tavallisissa happamuuden fiiliksissä. Pikkuasiat harmittivat, alkaen typeristä ohjeita lukemattomista käyttäjistä ja jatkuen täysin työn ja työyhteisön ulkopuolelta löytyneisiin satunnaisiin off-hand kommentteihin joista päätin loukkaantua.
Varmasti kenenkään joka on niin penseä ja epäkohtelias kuin minä ei pitäisi olla yhtä aikaa niin herkkä loukkaantumaan. Eikä pitäisi pitää voittona sitäkään, että toteaa itselleen tylysti käyttäydyttyään "olisin voinut sanoa vielä pahemminkin, joten kai tuo menettelee".
Cosmicissa puhuttiin normaalien supersankari- ja larppiaiheiden lisäksi vanhainkodeista ja keinoista välttää niihin joutuminen, huumeista ja hampaista. Kaisa oli taas ilmestynyt kaupunkiin, mikä olikin hyvä asia, koska olin ollut jo kauhean ikävissäni.
Perjantai, 24.9. 2004
Päivän linkki: Disturbing Parallels - pakollinen Hitler-kortti tällekin viikolle.
Työnteko oli kiireistä mutta kiinnostavaa. Sen jälkeen pääsin kiipeilemään Tainan kanssa. Kummaltakaan meistä seinän kapuaminen ei sujunut kovin hyvin, mutta uusien tossujeni jalkoihin aiheuttama kipu tuntui hieman lievenevän parin tunnin aikana.
Kiipeilyn ja ruokailun jälkeen ehdin minuuttiaikataululla leffavuokraamoon, jossa yhytin Taikan ja Kaisan. Mukaan tarttui Hours, mutta ennenkuin ehdimme katsoa sitä, erehdyin vilkaisemaan työposteja. Taas vaihteeksi atk-keskuksen tiedottamista haukuttiin, kieltämättä aiheesta, ja yllättäen tämä masensi minua hieman. Koin tiedottelun aika olennaiseksi osaksi omaa työkenttääni, mutta minulla on aivan liiaksi muuta, akuutimpaa työtä, että ehtisin paneutua siihen kunnolla. Enkä usko että asia tulee muuttumaan.
Mielentila ei nähtävästi ollut hyvä Hoursin katsomiseen. Elokuva ei ollut kovin onnellinen, ja masentuneiden tai ahdistuneiden ihmisten seuraaminen ei yleensäkään kuulu mielipuuhiini. Elokuvan jälkeen olo oli kurja ja väsynyt. Nukahdin hyvin nopeasti.
Lauantai, 25.9. 2004
Päivän hupi: Huonekalushoppailu. On aina yhtä outoa keskustella väreistä ja yhteensopimisesta ikään kuin ymmärtäisin niistä jotain.
Aamupäivä kului huonekalushoppailun merkeissä. Kuljin Taikan kanssa alan liikkeissä, kunnes vastaan tuli nojatuoleja jotka sekä minä että hän kykenimme kelpuuttamaan ja jotka olivat myös budjettini rajoissa. Sitten pyysin vielä JD:n ja Kaisan vilkaisemaan niitä. Tuloksena saavutettiin mahdottomana pitämäni lopputulos: kaksi tuolia, jotka saivat hyväksyvän nyökkäyksen kaikilta kolmelta makutuomarilta, ja joista myös minä pidin. Toimitusajaksi vaan tuli kolme viikkoa. Miten ihmeessä me pelaamme ennen niiden saapumista, lattialla vai?
Kirjoittelin pelejä, katselin Kaisan kanssa Twin Peaksia, ja vietin lomahenkistä lauantaita. Pari deadlinea yritti mulkoilla minua jostain nurkista, mutta suhtauduin niihin kuin niitä ei olisi olemassakaan. Jos aion muuttua stressivapaaksi versioksi itsestäni vuodessa, on syytä varmaan alkaa harjoitella jo nyt.
Sunnuntai, 26.9. 2004
Päivän opetus: Olit miten mahtava ja virheetön sankari hyvänsä, synkkien metsien kätkössä asuva muinainen saatana voi silti vääntää sielusi solmuun varttitunnissa. Parempi muistaa se ennenkuin heittäydyt taisteluun hirviöiden kanssa.
Aamulla nousin kirjoittamaan peliä. Taas loin valtaisat määrät taustamateriaalia, josta pelaajat varmaan näkevät vain jäävuoren huipun. Lähestymistapani peleihin on kieltämättä työlään puoleinen - jokaista aktuaalisesti pelattua tuntia kohden olen tehnyt varmaan ainakin neljä tuntia taustatyötä - mutta toisinaan panostaminen kulissien takaisiin asioihin kannattaa. Jokaisessa pelissäni jokin yksityiskohta taustasta nousee olennaiseksi, ja hyvin harvoin olen kyennyt ennustamaan, mikä kohta se on.
Bedtime Stories -kampanjassakin erään NPC:n (Fisherin, niille jotka tietävät mistä puhun) salaseura-affiliaatio olisi voinut hyvinkin jäädä vain turhaksi pikkupointiksi, mutta sattumalta siitä kasvoikin yksi koko kampanjan ratkaisevista juonista. Saa nähdä, mihin Apocrypha-peleissä pelaajat seuraavaksi keskittyvät.
Tainakin kävi tänään kiipeilykurssin, ja minä painelin palatsille kiipeilläkseni hänen kanssaan kurssin jälkeen. Kurssin loppumisajankohta vaan oli arvioitu puolitoista tuntia pieleen, ja palatsilla oli kauhea tungos. Hieman sentään sain kiipeiltyä.
Kiipeilyn ja ruokailun jälkeen asetuin Kaisan kanssa katsomaan Twin Peaksin kolme viimeistä jaksoa. En edes muistanut, kuinka mainiosti sarja päättyi. Traaginen, lähes katastrofinomainen loppu joka kuitenkin antaa kaikille tarinan hahmoille tilaisuuden loistaa on juuri sellainen päätös josta itse pidän.
Maanantai, 27.9. 2004
Päivän hämmennys: Kaikkialle sitä joutuukin kun tekee tutkimusta pelejä varten. Enemmän sanomisessa olisi spoilaamisen vaara, joten ei linkkejä, sorry.
Syksyn syvin olemus on sateinen, kylmä ja pimeä syysviikko aamupäivystysvuorossa. Miten ihmeessä minua vielä huonommat herääjät selviävät elämänsä syysaamuista? Varmaan jonkinlainen osaselitys sille, miksi täällä pohjoisnavan reunalla kuluu niin paljon kahvia.
Töiden jälkeen aloin taas kirjoittaa ja piirtää. Täysin odottamatta sain aikaan kuvan, joka ei näyttänyt lainkaan minun piirtämältäni, vaan sellaiselta jonka olisi voinut piirtää joku, joka ihan oikeasti osasi ppirtää. Olin hyvin ällistynyt. Jokin asia ihmiskasvojen ja ylävartalon mittasuhteissa loksahti kohdalleen ensimmäistä kertaa, ja tulos näytti hyvältä.
Pitäisiköhän tätä piirtämisen opettelua jatkaa laskeutumalla alaspäin päästä ja opetella seuraavaksi piirtämään eri asennoissa olevia torsoja? Käsiäkin voisi olla tarpeen joskus tuherrella.
Tiistai, 28.9. 2004
Päivän hämärä uutinen: Eivät salamurhaajat oikeassa maailmassa kai aivan näin toimi. Eiväthän?
Eräs viimeaikojen suosituimmista pelotteluskenaarioistani oli jopa päässyt BBC:n etusivulle tänään. Huvittavaa kyllä, syiksi öljyn hinnan nousulle oli annettu vaikka mitä, mutta sanallakaan ei oltu mainittu, että öljyn tuotanto voisi olla oikeasti saavuttanut tai saavuttamassa lakipisteensä kysynnän yhä kasvaessa. Ehei, väliaikaisia häiriöitä, sotia Lähi-Idässä, pahojen rättipäiden strategiaa koko roska. Ainoastaan mielipideivuilta löytyi kommentteja kenttien ehtymisestä.
Ei kenenkään yllätykseksi en jaa BBC:n virallisen arvion optimismia. Öljyn hinnan jatkuva kohoaminen johtaa tunnetusti jännittäviin tilanteisiin, mutta tuskin ensimmäiseenkään järkevään päätökseen. Pois se meistä, että lakkaisimme ajelemasta autoillamme yksin keskustassa tai yrittäisimme säästää energiaa. Eihän tämä vielä meillä tunnu missään - jos öljyn dollarihinta on puolitoistakertaistunut, mutta euron arvo dollariin nähden on kokenut melkein samanlaisen kehityskulun, me emme edes huomaa tapahtunutta.
Koin taas huomattavaa syyllisyyttä ulkomaanmatkailuni ja yleisen elämäntapani vuoksi. Länsimaiseksi ihmiseksi minä sentään olen sort of säästäväinen, mutta silti kuulun siihen pieneen prosenttiin, joka kuluttaa valtaosaa planeetan energiavaroista.
Ei kaukomatkailua enää tänä vuonna. Ei varmaan myöskään ensi vuonna.
Perjantai, 29.9. 2004
Päivän dialogi menneisyydestä: "Tyttöystäväsi tappoi päätön ratsumies." - "Miksi?" - "Hänellä oli pala tämän ratsumiehen päätä." - "Mitäh?" - "Itsepä kysyit..."
Onneksi hauskaa voi pitää aivan kotonakin. Viime keväänä viihdyttänyt Pimeyden maailma -kampanja oli saamassa jatkoa, vieläpä Halloweenina. Kamalaa sivusuunnittelua, pöhköjä okkulttisia juonia, eestaas säntäilyä - mutta myös ehkä makeimpiin koskaan pelaamiini kuuluva hahmo, ja aivan hillitöntä dialogia.
Lueskelin vanhat debriefini ja hihittelin ääneen niiden päättömyyksille. Jos neljäs osa on puoliksikaan yhtä hauska kuin edeltäjänsä, taidan jättää pyhäinpäivän bileet Sopulitiellä väliin ja keskittyä pelaamiseen. Hitonmoinen sääli joutua valitsemaan näiden kahden välillä tosin.
Kiipeily Tainan kanssa oli molempien osalta palkitsevaa: etenimme vaikeita seiniä ylemmäs ja olimme hurjan taitavia. Kotiin päästyäni jäin pelauttamaan Mikelle pikaiseksi tarkoitettua Apocryphan soolopätkää, joka yllättäen venyi kolmen tunnin mittaiseksi. Peli venytti nukkumaanmenoaikaani, mutta roolipelaaminen on tärkeämpää kuin yöuni.
Torstai, 30.9. 2004
Päivän fiilis: Harmistunut
Pelautin taas Rising Apocryphaa. Peli oli ikävän hajanainen, sekava, energiaton ja ainakin minun näkökulmastani ei-hyvä. Siinä oli pointti tai pari, mutta ne taisivat aivan täysin kadota yleisen säätämisen alle.
Näyttää siltä, että tuossa teinikampanjassa korkeintaan joka toinen pelikerta on millään tavoin onnistunut, eikä tämä ole todellakaan riittävän korkea suhde makuuni. Olin masentunut, ahdistunut ja pahantuulinen. Mietin - enkä suinkaan ensimmäistä kertaa - olinko tehnyt kampanjasta sekä itselleni että pelaajille konseptiltaan kömpelön ja tympeän. Ja tietysti olin haukannut koko Apocrypha-kaksoiskampanjakonseptia laatiessani sen verran ison palan, että siitä en enää helpolla pääsisi irtikään.
Yleensä pelinjohtaminen jättää minulle hyvän olon ja parantaa tuultani. Ne kerrat jolloin niin ei käy ovat sitä inhottavampia kokemuksia. Kaisa yritti terapoida minua, mutta vaikutus oli lähinnä päinvastainen.
Aamulla edessä oli herätys seitsemältä. Nukahdin myöhään.
