Toukokuu 2004: Vauhdissa
Lauantai, 1.5. 2004
Päivän fanifilmi: Batman: Dead End - hyvä viitta, hyvä kuvaus, hyvät äänet, kauhea juonentynkä ja dialogi
Uusi kuukausi, suurempi EU. Saa nähdä mitä tästäkin tulee. Olen tullut vuosien kuluessa yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että mitä suuremmalla tasolla päätökset tehdään, sitä huonompia päätöksiä ne yleensä ovat. Toisaalta monet asiat vaativat suuren tason päätöksentekoa koska jonkun on pakko ajatella kokonaisuuksia eikä yksityiskohtia. Yritin löytää jostain What Really Happenedin tapaista kriittistä uutislinkkikokoelmaa joka keskittyisi EU:iin, mutta ilman suurempaa menestystä.
Lauantaille ei ollut mitään suunnitelmia, ja ulos ei uskaltanut lähteä koska maailma oli täynnä vapunpäivän viettäjiä. Istuin Kulosaaressa puhumassa Mikin kanssa supersankareista ja katsomassa elokuvia. Jos asia olisi ollut minusta kiinni, me olisimme pelanneet jo tänään, mutta muilla pelaajillani ei ole yhtä säännöllistä työrytmiä tai olematonta elämää pelien ulkopuolella.
Sunnuntai, 2.5. 2004
Päivän pelikatastrofi: Patologinörtti löytää tytön. Tämän pelaaminen oli hirvittävää katsottavaa.
New Baddon -peli oli täynnä poliisityön saavutuksia, sekä vaihteeksi myös täysin hysteeristä ihmissuhdehömppää ja vaikeiden hahmjeon psykologisia solmuja. On mukava pelata ns. aikuista ihmistä, jonka ei ole sopivaa kertoa kollegoilleen mitä hänestä oikeasti tuntuu, vaan jonka on keksittävä rationalisaatiota toiminnalleen. Saatoin päätyä tilanteeseen, jossa minun on seuraavaksi pelattava lyhyt soolopätkä, tai ehkä duetto.
Peli loppui puoleltaöin, ja koska seuraavana päivänä oli töitä, lähdin seikkailemaan kohti Turkuun meneviä busseja. Päädyin keskustaan hyvissä ajoin. Ihmetellessäni miksei Lasipalatsin vieressä mikään kahvila ollut enää auki jostain ilmestyi punkkarityttö joka pyysi lainaksi kännykkääni soittaakseen jollekin tuttavalleen. Sitten hän kutsui minut mukaansa kävelylle ja kaljalle. Tiedä sitten yrittikö hän iskeä minulla vai oliko hänellä muuten vaan tylsää, mutta ennenkuin sopivaa baaria löytyi, totesin lähdön lähestyvän ja järki voitti sosiaalisen uteliaisuuden. Ajatus kotiin palaamisesta vasta kolmen bussilla ei oikein viehättänyt.
En onnistunut nukahtamaan bussissa. Oloni oli pahoinvoiva, levoton ja viluinen, eikä edes musiikki helpottanut. Neljän maissa selvisin Merihakaan ja kömmin Taikan viereen nukkumaan. Oli hyvä päästä hetkeksi jonkun syliin.
Maanantai, 3.5. 2004
Päivän unelmatyöpaikka: Suomen Antarktis-asema. Valitettavasti asema on niin pieni, että siellä tutkijat toimivat myös huoltohenkilöstönä eikä tarvetta erilliselle bittinörtille taida olla.
Yöuni jäi lyhyeksi, mutta sentään ulkona oli aivan oikea kesäinen ja lämmin sää. Lisäksi viikonlopun aikana esiin ryöminyt trendivirus ei ollut edes saavuttanut yliopistolla epidemianomaisia mittasuhteita. Tämä oli minulle suuri ja mieluisa yllätys - olin eilen vielä ollut aivan varma siitä, että kaikki tavalliset epäillyt olisivat taas onnistuneet saamaan sen koneeseensa.
Kesän muuttorumbakin alkoi, kun Taikan kalusteita siirrettiin hänen uuteen kotiinsa. Hommaa oli yllättäen vähän, joten kun tavarat olivat paikallaan, yritti Mike vielä saada meille jatkokeikkaa Jepen muuttoavustajina siinä kuitenkin onnistumatta. Ehkä yksi muutto päivässä sitten riittää.
Muuton jälkeen olo oli väsynyt ja hieman flunssainen. Siihen ei ainakaan auttanut Painajainen Elm Streetillä 3:n katsominen. Minun pitäisi varmaan vakavasti harkita järkevämpien ajanvietteiden hankkimista.
Tiistai, 4.5. 2004
Päivän viisastelu: Yksi elämäni monista tragedioista on, että kun olen vakavissani minun kuvitellaan vitsailevan, ja kun taas ränttään täysin vailla itsekritiikkiä ilmeisistä pikkuasioista minut otetaan todesta. Ehkä olisi syytä opetella itseilmaisun selkeyttä.
Aloin vaihteeksi taas pohtia kotiverkon uudistamista. Tarvitsisin 100 megabitin kaapeliyhteydet ja noin 100 gigaa lisää levytilaa palvelimellemme, ja samalla langattomankin verkon nopeuden voisi nostaa 54 megabittiin. Laskeskelin tämän operaation vaatimia työmääriä sekä kustannuksia, ja mietin hetkeksi pitäisikö saman tien hypätä gigabitin sisäverkkoon. Se tosin vaatisi isompia laiteinvestointeja ja suuremman määrän kalustoa.
Joka tapauksessa päätin siirtää nykyisen pöytäkoneeni palvelinkäyttöön, ja ostaa sille sitten ehkä joskus seuraajan jos jaksaisin. Kävin sen kiintolevyjä läpi löytääkseni sieltä kaiken joka pitäisi pelastaa. Vastaan käveli mm. Tripodien aika -tv-sarja, mutta jakso 2 oli korruptoitunut, joten sitä en jäänyt katsomaan. Sen sijaan unohduin siivousoperaation päätteeksi Mikiltä saamieni Batman-piirrettyjen pariin.
Taikakin piipahti ruokkimassa minut palkkioksi avustani muutto-operaatiossa.
Keskiviikko, 5.5. 2004
Päivän aikaansaannos: Kirjoittelin pari kappaletta pelimateriaalia pitkähkön tauon jälkeen. Jos saisin tämän tahdin ylläpidettyä viikonloppuun asti, voisin ehkä ensi viikolla pelauttaa JD:lle.
Kesä oli todella saapunut, ja yritin asianmukaisen typerästi tuhlata rahojani iPodiin. Onneksi Varimport oli jo kiinni sinne ehtiessäni. Tietysti voisin tilata soittimen Apple Storesta, mutta se olisi jotenkin liian helppoa. Tai ehkä vaan verkossa shoppaillessani, kun ostettavaa turhuutta ei ole voi pitää kädessä ja ihastella, mieleen tulee helpommin epäilyksiä siitä, eikö näitä rahoja voisi käyttää paremminkin.
Roskaviihteen myrkyttämä mieleni sai myös paljon huolenaihetta toisiinsa liittymättömistä triviaaleista yksityiskohdista. Jos elämäsi olisi roolipelikampanja, mitä päättelisit siitä, että talon lippu on puolitangossa, pihalla on kallis musta auto tummennetuilla ikkunoilla ja rekkarina VER-1, ja seinissä asuvat lepakot ovat päättäneet taas ryhtyä lentelemään? Taitaa olla aika vuorata kaikki sisäänkäynnit valkosipulilla.
Torstai, 6.5. 2004
Päivän matkinta: Orkut Buyukkokten (orkut.com:in suunnittelija) on selvästi kopioinut kotisivunsa lookin minulta. Syötän hänet vielä lakimiehilleni.
Sorruin sitten tilaamaan iPodin, vuoden jahkailun jälkeen. Ei tätä kai voi heräteostokseksi nimittää. Saapa nähdä tuhoutuuko vuorovaikutukseni ulkopuolisen maailman kanssa lopullisesti kun vetäydyn musiikin muodostamaan suojakuplaan.
Hankin myös lippuni W.A.S.P.:in keikalle, kun sellainen kerran melkein naapuriin tulee. Tällä kertaa flunssan tai minkään muun turhuuden on parempi olla tulematta minun ja rankan rokkaamisen väliin. Luukutin tulevan keikan kunniaksi kotona Blackieta ja hypin innoissani musiikin tahdissa. On your knees!
Cosmicissa yritin värvätä ihmisiä mukaan keikalle, mutta menestys oli kehnonlaista. Illan puheenaiheisiin kuuluivat järjettömät japanilaiset mainokset, keskiyöllä roolipelaaminen, elokuvien solvaaminen, poliittinen levottomuus ja monet muut päättömyydet.
Perjantai, 7.5. 2004
Päivän halpaproppaus: Ryöstöretki pahvinkeräyskonttiin. Onneksi ihmiset pesevät jugurttipurkkinsa ennen kuin heittävät ne keräykseen, tai tämä olisi saattanut olla suunnattoman iljettävä kokemus.
Kun työt perjantaina päättyivät, suuntasin yo-kylään tietämättä mitä oikeastaan odottaa. Jeppe ja Paavo olivat järjestämässä jotain "livepeleihin liittyvää ohjelmaa", jonka oli määrä alkaa perjantai-iltana ja kestää sunnuntaihin saakka. Tarkempia detaljeja ei oltu paljastettu.
Iltakuudelta, kun VY:n juhlatilaan oli kerääntynyt kokonaista 14 kutsuttua vierasta, meille kerrottiin mistä oli kyse. Tarkoitus oli jakautua kahteen joukkueseen, joista kumpikin sitten kirjoittaisi ja järjestäisi pelin toiselle. Aikaa kirjoittamiseen oli 24 tuntia, molemmat pelit pelattaisiin sunnuntaina.
Tämä oli hulluimpia ideoita joihin olin vähään aikaan törmännyt. Tieysti lähdin mukaan. Itse asiassa kukaan kutsutuista ei tainnut paeta paikalta, vaikka sellainenkin mahdollisuus tarjottiin. Tämä kyllä söisi koko viikonlopun, mutta väliäkö sillä, ei minulla mitään järkevämpääkään tekemistä ollut. (Tai ehkä olisi ollut, mutta ei mitään yhtä kiintoisaa.)
Iltakahdeksalta 24 tunnin aika alkoi. Joukkue johon kuuluin istui alas ja alkoi brainstormata peliä. Sankarihevifantsua ja supersankariryhmän perinnönjakoa koskevat peli-ideat päädyttiin lopulta hylkäämään, ja toteutettavaksi tuli scifipeli, joka tapahtuisi kiertorata-asemalta toiselle matkustavassa sukkulassa. Mukaan sullottiin psionisia kykyjä ja outoja salaseuroja, tiede pidettiin maanläheisenä.
Tavallisesti livepelin järjestäminen on kuukausien urakka, mutta olin aiemmin saanut ainakin kirjoitettua kokonaisen pelin 24 tunnissa. Silloin tosin olin ollut yksikseni enkä joutunut tekemään ryhmätyötä, sellainen kun ei yleensä sovi niuhottavaan ja lyhytpinnaiseen persoonaani. Vastustin impulssia ryhtyä puheenjohtamaan ja pomottamaan ryhmäämme, koska arvelin että se johtaisi stressiin ja olisi muiden kannalta ikävää, ja yritin asettua pelkän ideanheittelijän sekä kirjoittajan asemaan.
Joukkueemme tunnisti melko nopeasti ainoan todellisen erityisvahvuutensa, eli yhden hengen äänistudio Matin. Heti alusta asti oli selvää, että peliimme pyrittäisiin tekemään mahdollisimman hieno äänimaisema. Muuten työnjakomme oli epäselvä, mutta pelin tekeminen lähti silti käyntiin varsin tuotteliaasti.
Joskus puolenyön jälkeen ensimmäiset alkoivat vetäytyä nukkumaan. Minä keikuin tapahtumapaikalla aamuneljään saakka kirjoittamassa hahmoja saamieni synopsisten perusteella. Kun kömmin Taikan luo nukkumaan, Matti ja Paavo jäivät vielä sumplimaan laitteistoa ja äänentoistoa.
Lauantai, 8.5. 2004
Päivän ahdistuksen aihe: Sosiaalinen lahjattomuus
Vaihtelevaisesti nukutun yön jälkeen työryhmämme alkoi kerääntyä päämajanaan toimivaan juhlatilaan aivan liian varhain aamulla. Itse sain unta kokonaiset neljä tuntia, mutta pelinkirjoittamisen adrenaliini esti minua tuntemasta väsymystä. Vielä.
Olin ottanut tehtäväkseni pelaajille annettavan materiaalin kirjoittamisen saamieni speksien mukaan. Tietenkään en kuitenkaan kyennyt tyytymään tähän, vaan puutuin milloin mihinkin yksityiskohtiin projektissa. En ehtinyt käydä kunnolla syömässä, ja ruuan sekä unen puute yhdistettynä yleiseen taipumukseen ottaa paineita teki minusta hurjan kärttyisän ja hankalan. Tai ainakin koin itse olevani sellainen.
Olin kyllä tietoinen, että käyttäydyin inhottavasti, mutten oikein mahtanut sille mitään. Kuten monesti ennenkin on käynyt, koin projektin paljon tärkeämmäksi kuin sosiaalikelpoisen käytöksen, ja tälle vaihteelle pudotessani en juuri mahda itselleni mitään. Tiedän olevani tässä suhteessa melkoinen paskiainen, mutta yleensä en anna sen itseäni vaivata - ihmiset jotka tekevät kanssani yhteistyötä tietävät millainen olen. Tällä kertaa asia ei vaan ollut niin, ryhmässämme en tuntenut edes puolia jäsenistä mitenkään erityisen hyvin.
Subjektiivisesti päivä oli aivan kamala, juuri samanlainen kuin minkä tahansa livepelin kirjoittamisen loppurutistus. Kuitenkin saimme pelimme valmiiksi hyvissä ajoin, ja iltakahdeksalta pääsimme jakamaan hahmoja toiselle joukkueelle. Samalla saimme omat alter egomme heidän peliinsä. Ajatus toisen pelin pelaamisesta sunnuntaina ei viehättänyt minua tuossa vaiheessa lainkaan, mutta olin huojentunut urakkamme viimein loputtua.
Kävin saunomassa ja yritin metsästää itselleni jotain ruokaa huonolla menestyksellä. Taikalta sentään sain leipiä ja sienisalaattia niin, että pystyin nukahtamaan.
Sunnuntai, 9.5. 2004
Päivän eläytyminen: Ensin näen kasvojani kohti suuntaavan nyrkin. Seuraavaksi makaan lattialla ja korvissa kohisee. Minua ei voitu oikeasti lyödä, koska kanssapelaaja ei tekisi niin, eikä naamaan sattunut tai tullut vikaa. Silti adrenaliinireaktio ja tapahtuman jälkeiset muistikuvat vastasivat aika hyvin aitoa turpaanvetoa. Näin sitä mennään kohti roolipelipsyykosia.
Läpi yön heräilin eri asteisiin paniikkikohtauksiin ja mietin, pitäisikö minun kirmata ylös ja lähteä tekemään jotain satunnaisia töitä pelimme eteen. Se olisi kuitenkin ollut sekä mahdotonta että Jepen ja Paavon laatimien sääntöjen vastaista, joten tyydyin makaamaan paikallani ja koettamaan rauhoittua.
Lopulta kello tuli kahdeksan ja saatoin lähteä liikkeelle. En ollut ainoa aikainen lintu pelipaikalla: suurin osa joukkueestamme oli yhdeksään mennessä jo saapunut. Pelimme oli määrä alkaa kymmeneltä.
Prometheus onnistui loppujen lopuksi aivan kohtalaisesti, vaikka sen ensimmäiset pari tuntia olivatkin tosi vaisut. Matin kyhäämä äänimaailma oli jumalainen, ja lopulta jopa pelin dramaattinen rakenne toimi melko hyvin. Itse vietin pelin offgame-tilassa ja pelasin sukkulan reistailevaa ja virusten saastuttamaa Windows XP-pohjaista puheaktivoituvaa asiantuntijajärjestelmää jonka protokollat oli laatinut EU:n anaalisin byrokraatti. En olisi koskaan uskonut, että Windowsin virheilmoiutusten ja Accredited University Diplomas -spammien ulkoa muistamisesta olisi mitään hyötyä.
Pienistä vioista ja sekavuudesta huolimatta pelaajamme olivat kokemukseen enimmäkseen melko tyytyväisiä. Sen jälkeen oli parin tunnin tauko, ja sitten seuraisi toisen tiimin peli, nimeltään Työhaastattelu.
Oman pelimme pelauttamisen ja pelipaikan siivoamisen jäljiltä olin väsynyt, energiaton ja täysin vailla motivaatiota lähteä pelaamaan mitään muuta. Kuitenkin saatuani hieman ruokaa jaksoin koluta vaatekaappejani sen verran, että löysin suorastaan loukkaavan ruman asukokonaisuuden hahmolleni. Tämän kautta pääsin viimein sisään hulttiohahmooni, ja kun peli alkoi, olin oikeasti varsin hyvissä fiiliksissä.
Toinen ryhmä oli koonnut pelinsä aivan eri tavoin kuin me, ja tulos oli omasta mielestäni parempi. Rikosdraama käytti todella hyväkseen kaikkia kahdeksaa pelinjohtajaa, ja heti alkumetreiltä pääsin todella sisään hahmooni. Pelaaminen oli intensiivistä, ja poltin jopa elämäni ensimmäisen savukkeen pelin aikana, silminnäkijöiden mukaan aika säälittävän näköisillä poskisauhuilla mutta kuitenkin.
Pelin loputtua siivottiin ja pidettiin yhteinen tapahtuman purkutilaisuus. Ainakin minulle viikonloppu oli ollut suunnattoman antoisa kokemus, vaikkakaan ei yksinomaan miellyttävä. Epämiellyttävistä asioista nauttiminen taitaa kuitenkin olla yleistä roolipelaajien ja etenkin livepelien järjestäjien keskuudessa.
Suuri osa joukosta siirtyi vielä Three Beersiin juomaan ja hehkuttamaan pelikokemuksia. Edelleen inhottava käytökseni harmitti, mutta minun ei annettu onneksi täysin ripustautua ristille tai uppoutua itsesääliin. Ilta venyi pituuksiin, joissa ei ollut mitään järkeä huomioiden huomisen työpäivän.
Kuinkahan monta tällaista projektia vuodessa mieli ja ruumis kestäisivät?
Maanantai, 10.5. 2004
Päivän tunnuslause: "Mä teen tuon vaikka huomenna..."
Viikonlopun pahan elämän karminen rangaistus on maanantaiaamu. Ruuan ja unen puute, elimistöön ahdetut myrkyt, stressin jälkioireet sekä yleinen henkinen pahoinvointi tekivät työpäivästä minulle läpeensä inhottavan kokemuksen. Ei se varmaan ollut herkkua muillekaan.
Kevään ensimmäinen ukonilma ei aivan onnistunut kastelemaan minua kun pujottelin yo-kylän halki metsästämässä peliprojektin jäljiltä sinne jäänyttä krääsävuorta. Kotiin päästyäni halusin oikeastaan saman tien mennä nukkumaan, mutta kituutin tajuissani vielä pari tuntia leffojen ja kirjoittelemisen voimilla.
Illalla Hane saapui vielä saunomaan. Juttelimme vähän aikaa yhteiskunnasta, ihmisluonnosta ja öljystä, mutta olin itse vetäytymässä kerrankin aikaisin nukkumaan enkä jäänyt puimaan asioita kovin pitkälle.
Tiistai, 11.5. 2004
Päivän kaupallisuus: Suomessa Kirjan ja ruusun päivä siirrettiin kuulemma huhtikuusta toukokuulle vain, koska huhtikuussa on liian huono sää pitää tapahtumia. Niinpä meillä tämä päivä on eri aikaan kuin muualla Euroopassa.
Kävin metsästämässä kyberpelillemme pelipaikkaa, ja päädyin Aura-instituutti -nimiselle koululle, jossa Markku Soikkeli oli juuri järjestämässä William Kikkomanin testamentti -livepeliään. Kun pelistä puuttui pelaajia, ilmoitin olevani käytettävissä, ja pääsin viikon kolmanteen peliini. Lisäksi sain ilmaista ruokaa ja viiniä. Olisikohan livepelipummina mahdollista elää? Kulkisi vain pelistä peliin peruutuspaikkaajana ja söisi pelipaikalla ruokaa. Yösijat pelien välissä voisi pummia pelinjohdolta tai pelin aikana tavatuilta uusilta parhailta ystäviltä jotka pelasi tosi hyvin...
Pelipaikka oli myös melko hieno, mutta jäi vielä nähtäväksi saisimmeko sen käyttöömme. Ainakin Markun dekkaripeli antoi livepelaamisesta järkevän ja sivistyneen kuvan. En tiedä, mitä nämä ihmiset ajattelisivat meidän kyberrellestyksestämme.
Keskiviikko, 12.5. 2004
Päivän fanitus: Joku on vihdoin tekemässä juuri haluamani kaltaisen tietokonepelin. Katso traileri jos et muuten usko.
Tartuin toden teolla töissä tämänvuotiseen Uuden atk-käyttäjän oppaaseen. Tajusin, että vanha versio oli auttamattomasti ajastaan jäljessä niin sisältönsä kuin rakenteensakin puolessa, eikä ihme. Edellisvuoden version kokosin maatessani jalka paketissa sängyn pohjalla, vailla todellista kykyä uusia kaikkia tarpeellisia kohtia, tai oikeastaan edes kosketusta armaaseen aateekoohon.
Niinpä ryhdyin kirjoittamaan monia osia oppaasta kokonaan uusiksi. Onneksi loppukevään myötä yliopisto oli vähitellen käymässä tyhjäksi ja hiljaiseksi, joten saatoin uppoutua ohjeistamiseen koko keskittymiselläni.
Produktiivisen työpäivän katkaisi soitto vuokranantajan edustajalta. Luvassa olisi vuokrankorotus, joka ylittäisi teknisesti lain sallimat rajat. Kuitenkin sen jälkeenkin Merihaan vuokra oli varsin kohtuullinen. Lupasin keskustella korotuksesta asuinkumppaneideni kanssa.
Kun pääsin hiippailemaan pois töistä, ajauduin Suvin kanssa djembe-rummunsoittotyöpajaan. En olekaan koskaan aiemmin soittanut rumpua. Kädet tulivat kipeiksi hassun afrikkalaisen tynnyrin hakkaamisesta, mutta tavallaan soittelu oli aika hauskaa.
Kotitalossa oli taas lippu puolitangossa, ja vastapäisen naapurin ovi kukkapuskien ja surunvalittelukorttien peitossa. Joko taas joku heitti lusikan nurkkaan? Sentään VER-1 -autoa ei näkynyt missään.
Kotona palaveroin pikaisesti JD:n ja Miken kanssa vuokrastamme. Kehitimme strategian, jolla lähestyä vuokranantajaamme, ja ehkä keinon saada korotuksesta hyötyä itsellemme. Saa nähdä miten tässä käy. En ole hyvä neuvottelija tällaisissa asioissa.
Torstai, 13.5. 2004
Päivän salaliittoteoria: Päänpoistovideon epämääräisyydet (plus, vastuussa oleva miekkonen on kuulemma kuollut)
Kotona jyräsin viimein vanhan uskollisen pöytäkoneeni ja asensin siihen Linuxin. Masiina tulee saamaan uuden elämän Merihaan reitittimenä ja tiedostopalvelimena. Tällä hetkellä se kuitenkin oli voitto pienemmällä rintamalla: Windows on nyt ajettu pois makuuhuoneestani. Kannettavassa olevaa Virtual PC:n Win2K:a ei lasketa...
Cosmicissa elämäni absurdius korostui jälleen, kun jouduin jo varmaan kolmatta kertaa kahden viikon sisällä käymään keskustelua kannabiksen haittavaikutuksista ja laillistamisen meriiteistä. Sentään tämä ei ollut aivan yhtä nyrjähtänyt kuin edellinen keskustelu, jossa huumeiden tuhoisuutta julisti alkoholia enemmän normaaleissa mitoissa käyttävä ja pilveäkin kokeillut henkilö, ja sallivampaa politiikkaa propagoi minä, joka tuskin edes kosken mihinkään päihteisiin, edes kahviin.
Politiikka, puolueet ja iän muka tuoma konservatismi dominoivat jutustelua. Välillä Antti kävi jakamassa hyvää sanomaa pelauttamastaan Kellarirottien uusinnasta. Illan mittaan kävi myös ilmi, että haalarit eivät ole enää Cosmicin pukeutumiskoodin vastaisia. Ehkei tämä ollut ihan lopun aikojen merkki, mutta jotenkin se silti pelotti.
Myös uskottava aikuisuuteni sai kolhuja, kun minulle kerrottiin, että ne Oikeat Aikuiset joiden kanssa olin tiistaina ollut livepelaamassa olivat olettaneet ikäni olevan 22.
Perjantai, 14.5. 2004
Päivän ohjelmisto: mt-daapd
Merihaan uusi palvelin ristittiin Muksuluuriksi. Kun töissä oli melko hiljaista, katsoin että linux-palvelimen konffauksen harjoittelu on hyödyllistä opiskelua, ja ahertelin kotikoneen parissa. Sain lopulta iTunes-serverin toimimaan koneessa. Mutta minkä aivosolun olin venäyttänyt systeemiä suunnitellessani kun kuvitelin, että tästä olisi minulle minkäänlaista hyötyä? Musiikki sellaisena kuin minä sitä käytän on riippuvainen soittolistoista, ja sellaisten tekeminen palvelimelle lennosta iTunesin logiikalla on vaikeaa, ellei mahdotonta.
Taika pelasti minut hukkumasta nörttäämiseen ehdottamalla leffan katselua. Päädyimme Master and Commanderiin, joka oli oikein hieno. Merisodankäynti on pelottavaa.
Lauantai, 15.5. 2004
Päivän uppiniskainen paketti: libglade-devel2
Macin käyttäjänä olen liian tottunut asioiden toimimiseen. Linuxia on kyllä kiva näperrellä ja säätää, vaan hiton vaikeaa sitä on saada peruskäyttäjälogiikalla toimiva. Ehkä iTunes-client on nyt hitusen epätavallinen softa jota käyttää, mutta kun dhcpd:n graafista konffausta enemmän hukassa on ainoastaan sen dokumentaatio, pakettien asennusautomaatti kaatuu avuliaalla "FAILED!" -virheilmoituksella ja samban konfiguraatioavustaja tekee tasan mitä huvittaa, jää ainoaksi luotettavaksi tavaksi käyttää komentoriviä. Kyllähän minä sen osaan, mutta tavallinen tumpelo joka tahtoo vaan reitittävän levypalvelimen joutuu yllättävän äkkiä hukkaan.
Travellerissa hahmomme onnistuivat vihdoinkin pääsemään pois vihoviimeiseltä jääpallolta jossa olivat viettäneet kolme viimeistä kuukautta. Pelaajillakin alkoi olla tähän pelikertaan asenne "ei lopeteta ennenkuin täältä päästään pois", mutta onneksi tähän tilanteeseen päästiin jo puoli kahden aikaan aamusta.
Sunnuntai, 16.5. 2004
Päivän kummastelu: Miksi linuxin mt-daapd raportoi iTunesille kappaleiden pituuden väärin? Ja miksei se osaa uudelleenkäynnistyä ilman outoja jumituksia?
Linuxin säätämiseksi meni tämäkin päivä, vaikka Taina käväisikin vierailulla ja yritti laskea nörtti-indeksiä vähän. Turha toivo. Olin syvällä konfiguraatiotiedostojen, makefilejen ja howtojen maailmassa, ja koin oikeastaan ensimmäistä kertaa alkavani tajuta, miten muutamat osat käyttöjärjestelmää oikein oli rakennettu. Aloin myäs vähitellen oppia pitämään pingviinisysteemistä työpöydälläni. Silti luulen, että Windows tulee palaamaan johtuen erinäisistä painavista argumenteista.
Maanantai, 17.5. 2004
Päivän fiilis: Emotionaalinen vuoristorata
Kuvittelen, että yleensä en murehdi kovin turhasta ihmissuhdeasioissani. Olen niin sosiaalisesti sokea ja kömpelö, plus varsin hällävälistinen suhtautumisessani kanssaihmisiin, että en vaan kertakaikkiaan jaksa olla kovin neuroottinen sen suhteen pidetäänkö minusta vaiko ei. Luonnollisesti vaikutan siksi ylimieliseltä paskiaiselta, tai ainakin juopuneelta norsulta inhimillisen kommunikaation posliinikaupassa, mutta tämän kanssa olen oppinut elämään.
Aina välillä kuitenkin salaliittoteorian ja kummallisten päättelyketjujen parissa askarteleva mieleni eksyy yrittämään ymmärtää myös niitä sosiaalisen kanssakäymisen nyansseja, joita ei ilmaista suoran sanallisesti. Tämä on tavallisesti hirveä virhe. Inhimillinen kommunikaatio on epätäsmällistä ja kaoottista, ja ylivoimaisesti suurin osa epäsuoran kommunikaation perusteella tehtävistä päätelmistä menee ainakin minulla täysin metsään. Ei ihme, kokonaisuuteen vaikuttaa aivan älytön määrä muuttujia ja niistä ainoastaan murto-osa on kenenkään yksittäisen ihmisen tiedossa.
Maanantaina taas Tein Päätelmiä vastoin parempaa tietoani. Tuloksena alkupäivä meni mukavasti ahdistuneisuuden tilassa, vaikka järjen rippeeni sanoivatkin, että huolehdin vailla todisteita. Perspektiivin kannalta tämä voi olla välillä ihan hyväkin.
Iltapäivästä ahdistukseni kuitenkin väistyi epädramaattisilla keinoilla, tekniikkaleluilla ja roolipelaamisella. Tilaamani iPod saapui viimein - ja juuri ajoissa huomiseen atk-keskuksen kevätretkeen. Säädin sievää pientä rasiaa siihen saakka, että illan peli alkoi. JD puolestaan pelautti Warhammerin väkivaltaisimmin ja toiminnallisimman pelin tähän mennessä, ja hahmoni taisi sen lopuksi kuolla. Tai sitten ei, pelisysteemi on vähän obfuskoitu tästä kohdasta.
Pelin loputtua soitin vielä kissalle Prahaan. Minua vaivasi aivan järjetön ikävä, ja oli hirveän hyvä kuulla hänen ääntään hetken ajan. Ei se kyllä varsinaisesti kaipuuta ajanut pois, mutta ainakin riitti haihduttamaan aiemman neuroottisuuteni ja toteamaan, että ihmisten viestinnän pikkunyanssien tutkiminen on edelleen parempi jättää muille ihmisille.
Tiistai, 18.5. 2004
Päivän pähkinä: Viski A aiheuttaa halvaannuksen huulissa. Viski B yrittää tulla nenän kautta ulos. Toinen näistä on hyvä viski, ja toinen vain keskinkertainen. Kumpi on kumpi?
iPod on selvästi Applen ratkaisu siihen herätysominaisuuteen, joka Maceistä puuttuu. Jotenkin tyypillistä firmalle rakentaa yli viisisataa maksava laite hoitamaan tuollaista yksinkertaista hommaa. Silti pikku rasiani nosti elämisen laatua huomattavasti jo tänään alkavalla atk-keskuksen kevätretkellä saaristoon. Purjehtiminen oli jo sellaisenaan melko siistiä kylmästä säästä huolimatta, ja hevimetelisoundtrackin kanssa se oli vielä makeempaa.
Seikkailtuamme aikamme saarten välissä rantauduimme lopulta Seiliin. Siellä jouduimme muka oikeisiin töihinkin kun rakentelimme langatonta verkkoa Saaristomeren tutkimuslaitoksen vierastaloihin. Todellisuudessa aika kului yleisen hengailun parissa. Taina oli sattunut saareen samoihin aikoihin kenttäkurssin vuoksi, joten vietin aikaani hänen seurassaan istumassa kalliolla puhelemassa synkkiä saaristomeren ympäristön tilasta.
Illalla saunomisen yhteydessä kävin myäs uimassa, samoin kuin pari urheaa kollegaani. Vesi ei ollut lämmintä. Myöhemmin illalla ajauduin pöljien olosuhteiden ohjailemana kanssanörttieni seuraan juomaan viskiä ja puhumaan sekä päättömiä että semijärkeviä. Aivan holtiton juominen ei ollut suunnitelmissani, mutta jotenkin lasiini päätyi aina tilkka etanolia, ja tuloksena olo saavutti puolenyön jälkeen hienoisen huteruuden. Sinänsä alkoholi oli epäilemättä ainoa oikea tapa suhtautua elämääni juuri sillä hetkellä.
Joskus kahden jälkeen tajusimme viimein alkaa vetäytyä yöpuulle.
Keskiviikko, 19.5. 2004
Päivän ajatus: Ei ole olennaista tietää, onko Andy Kaufman palannut haudan takaa. Olennaista on, että hetkenkin epätietoisuus siitä onko Andy palannut voidaan katsoa taas yhdeksi onnistuneeksi tempuksi dissipatiivisen kommunikaation nerolta ja memeettiseltä kapinalliselta. Avain valaistumiseen komiikan kautta on oivaltaa, ettei kyseessä ole komiikka.
Heräsin puoli kahdeksan aikaan tuhoisan uupuneena mutta onneksi vapaana liian juomisen muista sivuvaikutuksista. Edelleen krapula puuttuu kokemusluettelostani, eikä minulla ole edes suurta halua sen lisäämiselle.
Edelleen Seilin saaressa vietettävä työpäivä lähti aamusta käyntiin aivan tappavan ikävystyttävällä luennonpätkällä. Ohjelman taso parani hieman päivän mittaan samalla kun sää ulkona huononi ja muuttui sateisemmaksi. Oman puhehetkeni pääasiallinen ansio oli huomattava lyhyys.
Kotiinlähdön yhteydessä ja lauttaa odotellessani tutustuin merelliseen kylmyyteen. Se ei ollut kylmyys joka puree kiinni kaikkiin paljaisiin kohtiin kuin vihainen lauma hauenleukoja, eikä myöskään kylmyys joka saa hytisemään ja kietomaan vaatteet tiukemmin ympärilleen. Tämä kylmyys hiipi sisään varkain, lamautti halun liikkua, puhua tai tehdä mitään muuta kuin horrostaa paikallaan. Sitä ei oikeastaan edes tajunnut kylmyydeksi ennenkuin se alkoi poistua jäsenistä tai kun yritti selvittää, miksi ajatus ei oikein kulkenut. Melkoisella väsymyksellänikin saattoi olla osuutta asiaan.
Lyhyistä inspiraation hetkistä huolimatta olin onnistunut kutsumaan jostain valtavan melankolisen olon. iPodiin tällaisia hetkiä varten kokoamani masennusmusiikki oli onneksi käsillä. Jos alakuloisuus tuntuu Policelta ja Tears For Fearsilta, ei se voi olla kokonaan paha asia.
Torstai, 20.5. 2004
Päivän addiktio: iPod on jo kolmessa päivässä muodostunut lähes korvaamattomaksi. Oman musiikkimaiseman luominen pelastaa arkiaskareiden puuduttavuudelta.
Helatorstain piknik Ruissalossa kärsi tällä kertaa kylmän sään aiheuttamasta väen vähyydestä. Paikalla olivat vain Heta, Tommi, Riku, Satu, Mike ja minä. Onnistuimme vastoin ennakko-odotuksia löytämään melko tuulettoman paikan, emmekä paleltuneet.
Piknikistä siirryin muutaman välivaiheen kautta Cosmiciin, josta taas pomppasin takaisin kotiin. Matti oli aloittamassa massiivista elokuvienkatseluprojektia jonka oli määrä kestää koko kesän, ja osana tätä joukko ihmisiä siirtyi Merihaan olohuoneeseen katsomaan Coppolan Conversationia. Hidas 70-lukutrilleri oli kieltämättä laadukas, mutta kellonaika oli vähän myöhäinen verkkaiselle leffalle.
Toista leffaa emme tälle illalle mahduttaneet, huomenna uhkasi kuitenkin ihan oikea työpäivä.
Perjantai, 21.5. 2004
Päivän ärsytys: Joku ääliö ei ollut liittyessään lukenut orkut.com:in käyttöehtoja, sai myöhemmin paniikkihäiriökohtauksen kun keksi että niissä loukataan hänen oikeuksiaan, ja käynnisti palvelun sisäisen ketjukirjekampanjan levittääkseen tietoa asiasta. Tietenkin kaikki muut ääliöt levittivät tätä eteenpäin. Miten memeettisille sairauksille voisi kehittää toimivan antibiootin - tai mikä vielä parempaa, rokotteen?
Hämmentävän kiireinen päivä sisälsi juoksentelua ja minuuttiaikataulun sorvaamista lennosta. Työkiireiden ohella sinkoilin ympäri kaupunkia sosiaalisten sekä asuntobyrokraattisten pyörien rattaissa - roudasin valtakirjoja, etsin ravintolaa joka ei olisi kiinni, kävin allekirjoittamassa uuden vuokrasopimuksen, säntäsin kahville Annin ja Linin kanssa. iPod jumputti W.A.S.P.:ia korviini jatkuvalla syötöllä ja energinen rokki piti minut vauhdissa iltaan saakka.
Loppujen lopuksi keikka itsessään oli jonkinlainen pettymys. Lämppärinä ollut Dragonheart oli minulle tuttu jo ennestään mp3.com:in kautta, ja se oli juuri sellaista roskaa livenä kuin olisi kappaleiden perusteella odottanut. Waspia taas vaivasi äänentoiston mieletön sumeus: miksaus oli täyttä puuroa, joten aivan lavan edestä ei tahtonut saada mitään selvää mistään. Lisäksi keikalla oli känniääliöitä enemmän kuin koskaan missään - ja minä olen tottunut käymään hevikeikoilla, joissa tapaa olla varsin reippaasti humalaisia ihmisiä. Sentään oli aika siistiä karjua tuhannen muun ihmisen kanssa "I wanna be somebody" niin kovaa kuin jaksoi.
Kun rokki oli raikunut, siirryin Jarin ja Veijon mukana Proffaan, jonne saapui myös vasemmistoliiton puoluekokouksessa ollut Mike ja muita ihmisiä. Varsinaista vertailevaa illanviettotutkimusta ei kuitenkaan ehditty aloittaa ennenkuin väsymys vei minulta jalat ja taistelutahdon. Kiskouduin kotiin ja päätin nukkua ainakin kymmenen tuntia.
Lauantai, 22.5. 2004
Päivän harmi: Pakastepizzojen toimitushäiriö. Missään kaupassa ei ollut kasvispakastepizzoja. On se niin väärin.
Travelleria taas vaihteeksi. Hetkittäin pelin tahti ja rytmitys olivat kauhean epämieluisia, ja pelaamisen määrän suhde paskanjauhantaan oli täysin pielessä. Havaitsin myös pelikulttuurillisen epäyhteensopivuuden: minun maailmassani peli alkaa siitä, kun pelinjohtaja sanoo "tilanne on nyt tämä" tai jotain sinne päin, enkä oikein osaa suhtautua epämääräiseen pelaajalähtöiseen tapaan tehdä asioita vailla tarkkaa tietoa siitä, mikä paikka ja aika on, mitkä hahmot ovat paikalla ja niin edespäin. En koe olevani vakaalla pohjalla ennenkuin pelinjohto on tehnyt selväksi yhteisen perustan.
Loppujen lopuksi pelissä kuitenkin tapahtui paljon pöhköjä asioita ja hahmomme pääsivät törmäilemään jos jonkinlaiseen kuukausien turhautumisen ja stressin purkautumiseen. Läheskään kaikki purkautumistavat eivät olleet millään tavoin terveitä.
Sunnuntai, 23.5. 2004
Päivän propaganda: Michael Moore voitti Cannesissa. Tervehdin tätä sekavin tuntein, mutta kaipa Moore loppujen lopuksi on meidän enkelien puolella. Pelkään vaan, että hänen elokuvansa ei todellakaan edesauta kommunikaatiota sodanvastustajien ja -lietsojien välillä.
Pelageyan ensimmäinen kirjoittajakokous oli tänään. Vaikka Etäasema Dakotan maailmaan sijoittuva scifilivepeliprojekti tuntuukin valtavalta, minulle määrättiin siitä hyvin pieni ja helposti hallittavissa oleva kirjoitustehtävä. Neljä hahmoa, kuinka paha homma se nyt voi olla? Voin taas vain päätellä, etten ole vieläkään oppinut yhtään mitään projekteisa kieltäytymisestä. Kun deadline alkaa kuukauden päästä hengittää niskaan, varmaan kiroan tämän päivän ja kaikki ne kerrat jolloin kuvittelin, että voisi olla kivaa taas vaihteeksi tehdä jotain jonkun hankkeeseen.
Kokouksen päätyttyä Taika tuli käymään Merihaassa kokkaamassa. Tämän päivän saalis oli bataattipohjainen kasvissörsseli, joka oli positiivisella tavalla jännän makuista sekä valtavan täyttävää. On hyvä että nykyään tulee joskus kotonakin syötyä ihan oikeasti.
Maanantai, 24.5. 2004
Päivän turhautuminen: Ylivoimainen verkkoasennus
Selvittyäni ärsyttävien ongelmien täyttämästä työpäivästä lähdin Ilmarin ja Pertun luo puhaltamaan henkeä heidän Linux-reitittimeensä. Virittelin siihen tarvitut säädöt, tarkistin että loota toimi, ja ampaisin sitten kotiin tyytyväisenä aikaansaavuuteeni.
Hubrista seurasi välitön nemesis. Parin tunnin päästä Ilmari soitti ja kertoi laitteen piipanneen kerran ja verkkoyhteyksien kuolleen siihen paikkaan. Tyytymättömänä siihen, että käsieni työ ei toiminutkaan pyöräilin takaisin paikan päälle, ja käytin seuraavat puolitoista tuntia koneen kimpussa. Täysin turhaan. Verkkoyhteydet vaan eivät palanneet.
En kyennyt käsittämään tapahtunutta. Asunnon verkko kyllä toimi - kannettavalla pääsi ulos ja sisään - mutta palvelin ei nähnyt mitään verkon kaltaista, eikä tuntunut ottavan edes sille antamiani asetuksia vakavasti. Olisin mielelläni todennut, että kyseessä on rautavika, mutta en voinut välttyä fiilikseltä, että olin vaan tehnyt jonkin todella omituisen konfiguraatiovirheen joka oli johtanut ketjureaktioon ja systeemin sekoamiseen.
Tarinalla ei ollut edes opettavaista loppua: mitään selvyyttä pulman syihin ei saatu. Lopulta jouduin poistumaan paikalta teknologian lyömänä ja Ilmari päätti asentaa laitteen käyttöjärjestelmän uudelleen.
Tiistaiaamu, 25.5. 2004
Päivän vamma: Hiirisormeni on kulumassa puhki. Kun käytössä on touchpad, tulee hiirtä käytettyä yleensä samalla sormella, ja sormenpään iho alkaa tuntua vähän kuluneelta. Pitää varmaan vaihtaa sormi.
Yön unet olivat epätavallisen levottomia. Ensimmäinen uni kertoi omasta kuolemastani - ja siis sisältäpäin koettuna, hautausta myöten. Varsin epärealistisesti olin vielä tietoinen ympäristöstäni kun päälleni heitettiin hiekkaa. Tämä oli jokseenkin ahdistavaa. Myöhemmin saamani puolen tunnin jatkoaika, jossa yritin etsiä parannusta siihen mikä minut sitten tappoikin, ei kovin paljon oloa piristänyt.
Seuraavassa unessa taas autoin hetken mielijohteesta puolituttua varastamaan jotain julmetun arvokasta, ja jouduin poliisien käsiin. Tiesin oikeuteni poikkeuksellisen hyvin, ja olin yleisesti poikkiteloinen sekä vaikea. Herätessäni jäljellä oli valtava halu kapinoida kaikkea vastaan ja sanoa "ei" jokaiseen kysymykseen. Ei oikeastaan eroa merkittävästi normaalista asenteestani.
JD lähti Prahaa kohti, ja tunsin kateuden pistoksen koska itse lähdin vain töihin. Viileä sää ei oikein innostanut, olisin halunnut olla jossain lämpimässä ja miellyttävässä ilmanalassa. Työpäivä oli keväisen tuntuinen lähinnä motivaatiopulan ja väsymyksen osalta; neljältä olin jo aivan kuolemanväsynyt.
Sen sijaan että olisin romahtanut puhdittomana vuoteeseen pyöräilin atk-liikkeeseen ostamaan 160 gigaa lisälevyä Muksuluuriin. Tahdoin selvittää, jatkoiko paha tietokonekarma seuraamistani, ja ryhdyin asentamaan ostostani. Kuten olin uumoillutkin, prosessi ei ollut mutkaton. Pari kertaa päädyin taas kiroamaan PC-arkkitehtuurin hornaan ja vannomaan, etten enää koskaan käyttäisi mitään muuta kuin Appleja, mutta lopulta kolmen tunnin urakan jälkeen levy suostui toimimaan. Pelottavaa kyllä, se oli alle puolessa tunnissa 17% täynnä...
Keskiviikko, 26.5. 2004
Päivän satunnaisuus: Maksimaalisen dramaattisiin kohtiin tulleet kriittiset epäonnistumiset.
Lounastunnilla syntyi viehättävä työhön liittyvä idea, jonka toteuttamisen pohtimisessa meni loppupäivä. Tämä oli vaarallisella tavalla hyvä ajatus: se olisi jännä, sen toteuttaminen olisi hauskaa, siihen voisi varmasti upottaa loputtomasti työaikaa, eikä se ratkaise mitään ilmeistä ongelmaa (paitsi ehkä välillisesti). Juuri siis sellainen makee mutta hyödytön projekti, jolla on taipumus syödä työaikaa kaikilta kriittisiltä hommilta. Suoraan sanottuna idea on sellainen, jonka markkinointiosasto olisi voinut keksiä.
Siltikin, tavallaan huvittaisi kokeilla...
Kotiin päästyäni vedin pitkästä aikaa peliä. Black Apocryphassa oli vuorossa pakollisena harminaiheena ja välinäytöksenä pitäväni hahmojen menneisyydessä tapahtuva pätkä, johon olin ajautunut Rising Apocryphan aiempien tapahtumien johdosta. Peli muuttui äkkiarvaamatta ilkeäksi ja raadolliseksi muutaman sattuman tuloksena - oikeat hahmot sattuivat olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa - ja oli oikeastaan aika nautittava johtaa, ilmeisesti myös pelata. Mikä parasta, se ei ainoastaan sopinut jo tuleviin tapahtumiin täydellisesti, vaan myös selitti pari niissä ollutta kummallisuutta. Tämä kaikki sen tarkemmin suunnittelematta tai railroadaamatta. Ehkä tämä aikalinjoista huolehtiminen ei niin iso juttu olekaan.
Torstai, 27.5. 2004
Päivän puolueideat: Kristillis-anarkistit tai sosiaalimonarkistit
Kaikenlaiset uutiset yrittivät taas vakuuttaa, että Yhydsvaltoihin on kohta tulossa hurjan terroristisalaliiton hyökkäys. Kieltämättä kovasti näyttää siltä, että valtajuntta kaipaisi sellaista. Tai sitten ei. Ehkä George II:n ja muiden pellejen nukkemestarit ovat tulleet siihen tulokseen, että ääliöpresidentti on täyttänyt tehtävänsä ja heillä on nyt varaa antaa hänen tuhota itsensä, koska seuraajaksi tuleva Kerry on yhtä lailla heidän taskussaan. Vanha macchiavellilaiinen taktiikka: järjestetään valtaan diktaattori, joka tekee tarpeellisen likaisen työn, sitten järkytytään tämän teoista ja hankkiudutaan tästä eroon suurien ja dramaattisten elkeiden myötä - mutta likainen työ on silti tullut tehtyä, ja melkein millainen seuraaja tahansa näyttää hyvältä.
Töissä en päässyt käsiksi oikeastaan mihinkään niistä hommista joita olin tälle päivälle suunnitellut. Töiden jälkeen Taika käväisi taas meillä kokkaamassa, ja suuntasimme sitten Cosmiciin. Cosmicista päädyin lähtemään useiden muiden mukana makaamaan täpötäyden elokuvateatterin lattialle katsomaan taideakatemialaisten lopputyönä tekemiä lyhytelokuvia. Ne olivat oikeastaan aika hauskaa katsottavaa, ja ainakin yhtä kehtaisin väittää oikeasti hyväksi.
Perjantai, 28.5. 2004
Päivän lahjaidea: Kilroyn lahjakortti. Ystävällisin tapa sanoa jollekulle "mee pois".
Töistä selvittyäni lähdin metsästämään lahjuksia huomisiin bileisiin. Vanhempi pikkusiskoni oli valmistunut ja nuoremmasta tullut ylioppilas, ja ajattelin rikkoa välinpitämättömän paskiaisen tapani ja muistaa molempia jollain näppärällä. Toinen keksimistäni lahjoista oli omasta mielestäni aika mainio ja toisestakin olisin ainakin itse ilahtunut. Ei koskaan pidä antaa lahjoja jota ei tahtoisi itse tahtoisi saada on monivuotinen mottoni...
Miken Valomerkiksi vihdoin ristitty pelikampanja jatkui taas. Hahmoni elämä otti ensimmäiseksi muutamia askelia Sinfestin suuntaan, mutta korjasi sitten horjahteluaan pois sosiaalisista traumoista ja kohti aivan oikeaa konfliktia.
Lauantai, 29.5. 2004
Päivän tilannekomiikan väline: Silinterihattu. Paha, paha keksintö.
Aivan sieluttoman varhain David Bowie herätti minut. Junani kohti Itä-Uusimaata lähti varttia vaille seitsemän ja siinä oli oltava vaikka keho ja mieli miten kaipasivat vielä unta.
Olin Porvoossa kymmenen maissa, ja ehdin niin mukaan Maikun varsinaiseen lakkiaisseremoniaankin. Pelkästään lakkien jakamiseen meni 154 ylioppilaan vuosikurssille 50 minuuttia, ja ohjelmaan kuului myös puheita sekä musiikkia. Ilman iPodia ja Poguesia olisin varmaan nukahtanut kovalle tuolilleni ja kuorsaamiseni olisi pilannut ympärillä istuvien täydellisen päivän.
Kotona olikin sitten mojovat bileet. Nuorempi siskoni sai valkolakin, vanhemmasta tuli maisteri, ja broidini tavoin itse lusmuilin varjoissa ja välttelin kiusallisia kysymyksiä omasta elämästäni. Ilmeisesti sukuni on oppinut, että minulta ei kannata kysyä mitään jos ei ole tahdo tylyä ja rehellistä vastausta, koska sain olla omissa oloissani enimmän osan tapahtumaa. Eniten koin olevani samalla aaltopituudella Maikun teinikavereiden ja serkkujeni ympäriinsä säntäilevien jälkeläisten kanssa, mikä taas kertoo paljon kypsyydestäni. Jotenkin vaan tunnuin kokevan useimmat kaksviitoset tai siitä vanhemmat hurjan tylsiksi.
Viiden maissa olin nääntynyt tapahtumaan ja minulla alkoi olla kiire junaan. Onneksi eräs setäni heitti minut Pasilan asemalle. Törmäsin Miikaan ja nousin hänen kanssaan junaan. Meillä molemmilla oli määränpäänä Tiinan peli Hirviön uni.
Olin uupunut, pahoinvoiva, jalkakipuinen, flunssainen ja muutenkin vailla ihmeellistä pelaamisintoa. Kuten yleensä, paha fiilis haihtui muutamassa minuutissa kun pääsin pelipaikalle ja hahmooni. Vanhan ja väsyneen hahmon pelaaminen sopi yllättävän hyvin energiatasooni, tosin pelin loppua kohti aloin saada jostain hieman tarmoa ja henkistä vireyttä, ja aloin oikeasti tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Sitten peli päättyi, aivan liian aikaisin. Onneksi jatkoa on tulossa.
Jatkoille siirryttiin Cosmiciin. Minä ja Taika teimme bravuuritemppumme "humallu korkillisesta alkoholia", tosin väsymys, korkea sokeritaso ja pelinjälkeinen hysteria auttoivat tässä. Kahvilassa heitetyt jutut olivat aivan sietämättömän huonoja - Hannu ja Mike todella ylittivät itsensä tällä alalla. Ankean alkupäivän vastapainoksi olin tukehtua nauruun muutaman kerran. Tätä kirjoittaessani en tietenkään enää muista yhtäkään näistä kamalista heitoista, mikä saattaa tietysti olla hyväkin asia.
Sunnuntai, 30.5. 2004
Päivän pehmoötökkä: Misu, tyynenmerenmustekala
Huolimatta omituisen juhlapyhän aiheuttamasta kauppojen kiinniolosta ja alkuviikonlopun säntäilystä sekä yhä häiritsevästä flunssanalusta Tainan ja Matin pienet illanistujaiset olivat aika hauskat. Ylioppilaskyläläinen kaksio oli melko täynnä (mikä tarkoitti, että väkeä oli about ne 10 mitä asuntoon mahtui) ja ruokaa sekä juomaa oli runsaasti. Silti viikonlopun melkeinpä ainoaksi oikeaksi ateriaksi jäi eilisessä pelissä nauttimani kasvismössö.
Vaikka tapahtuma oli jatkumassa ilmeisesti melko myöhään, en ollut onnistunut löytämään ketään joka olisi vapaaehtoisena ottamassa huomisen aamupäivystyksen, ja kun en ollut tajunnut suunnitella asiaa etukäteen, koin velvollisuudekseni ottaa sen itse. Niinpä lähdin jo kymmenen aikaan takaisin kotiin.
Olin koko illan litkinyt kahdesta tarjolla olevasta boolista sitä alkoholipitoisempaa. Vaikka olinkin seurannut boolin valmistusta, ei minulla ollut mitään käsitystä siitä, kuinka tujua se loppujen lopuksi oli. Kotona yritin arvioida, johtuiko heikko oloni sairaudesta vaiko juomisesta. Kuvittelin tasapainoni ja järjenjuoksuni olevan suunnilleen kohdallaan, ja hienoinen päänsärkykin viittasi enemmän flunssaan. Huominen töihin meneminen tulisi olemaan todellista herkkua.
Maanantai, 31.5. 2004
Päivän linkki: Vesan päiväkirja. Joidenkin mielestä tällaisiin linkityksiin on ensin kohteliasta kysyä lupa. Olen täysin vastakkaista mieltä. Perustelen tarvittaessa.
Pitäisi opetella kalibroimaan huolehtimismittareitani. Tietenkin tällä kertaa Joku Muu oli tajunnut ottaa aamupäivystyksen vaikken itse ollut asiaa ajatellutkaan. Ihan suotta lähdin aikaisin eilen kotiin, eikä aamullakaan olisi tarvinnut nousta.
Töissä puuhailin oppaiden kirjoittelun parissa, ja myöhemmin pelasin hieman Call of Dutya. Se sujui tavanomaisen huonosti, mutta oli silti aika piristävää. Aloitin materiaalin kirjoittelemisen - tai rehellisemmin sanottuna ehkä suunnittelemisen - Pelageya-livepeliin. Parin semikelvollisen idean jälkeen paha olo voitti, ja kaaduin suosiolla tuijottamaan leffoja.
Flunssainen päänsärky jatkoi häiritsemistäni, ja kuulin masentavan ennusteen, että kesä ei tästä enää merkittävästi lämpenisi. Tulee henkilökohtaisella tavalla ankea lomakausi jos näin käy, mutta se saattaisi kyllä olla energiankulutukselle ja kasvillisuudelle hyväksi.