Toukokuu 2003: Antakaa autistile helistin
Torstai, 1.5. 2003
Päivän kommentti: "Sinusta on tullut kunnon sosialisti", sanoin isälleni. Minun mielestäni se oli paras kehu, mitä hänelle olen koskaan esittänyt, mutta hän ei tainnut nähdä asiaa ihan siten.
Edellisiltana en niinkään ollut mennyt nukkumaan kuin unohtunut hetkeksi ummistamaan silmäni aamuseitsemän aikaan, ja avannut ne kaksi tuntia myöhemmin. Oloni oli aivan hirveä, mutta urheasti lähdin silti Porvoota kohti. Sentään Sopulilaaksosta pääsi Itä-Uudellemaalle vähällä vaivalla.
Vaihteeksi biologisen perheeni luona vierailu oli varsin miellyttävä kokemus, ja jopa jossain määrin antoisa. Minut patistettiin käymään läpi noin kymmenen vuotta sitten jälkeen jättämäni kirjahylly ja poimimaan sieltä ne kirjat, jotka haluaisin pitää. Kirjojen joukosta löytyi aivan uskomatonta roskaa johon olin joskus rahoja pistänyt - mikä ihme minut oli saanut 16-vuotiaana ostamaan kuusi Dean R. Koontzin kirjaa, tai ensimmäisenkään Terry Brooksin teoksen? En muista koskaan oikeasti pitäneeni niistä. Sentään Eddingsit eivät olleet itse ostamiani.
Eroteltuani kirpputorille menevän lannoitteen kirjoista, jotka voisin ottaa Turkuun sain vanhemmiltani kyydin Kulosaareen. New Baddonia pelattaisiin vasta lauantaina, mutta typerää minun olisi Turkuun takaisin parin päivän vuoksi mennä, varsinkin kun Mikki ja Anne olivat suostuivat minua nurkissaan katselemaan. Illan ohjelmassa oli kolme kalkkunaelokuvaa, joista kaksi suostuin katsomaan. Normaalisti en nauti aikani haaskaamisesta huonoihin elokuviin, mutta kahden tunnin yöunen jälkeen Jean-Claude Van Dammit vaikutti hyvältä ajatukselta. Ei se kyllä oikeastaan sellainen ollut.
Perjantai, 2.5. 2003
Päivän palvontakokemus: X2
Nukun jostain syystä Kulosaaressa sikeämmin kuin missään muualla, ja pitkän yön jälkeen olin taas riittävän virkeä toimintaan. Päivän keskeisin ohjelmanumero oli X-Men 2, joka oli...
Mitenkähän sitä kuvailisi? Kahden tunnin orgasmi olisi varmaan osuvin. Leffa sai rakastamani ykkösosan vaikuttamaan typerältä, pinnalliselta ja huolimattomasti tehdyltä. Elokuvaa katsossani hihitin koko ajan riemusta tai innostuksesta, ja olisin voinut varmaan katsoa sitä kuusi tuntia lisääkin. Sen laadusta kertoo jotain sekin, että leffan jälkeen minun, Mikin, Hakkiksen, Taikan ja Lissun niuhottava faniraati löysi oikeastaan vain yhden vakavan nillityksen aiheen - ja sekin koski sitä, että Wolverinen hämmästyttävä hajuaisti ei eräässä kohdassa mielestämme toiminut aivan riittävän tehokkaasti. Tämäkään kohta ei vaikuttanut juoneen mitenkään.
Gaia, että minä rakastan hyvin tehtyjä supersankaritarinoita.
Lauantai, 3.5. 2003
Päivän pelimekaaninen flashback hyvin kaukaa: d20-järjestelmässä on mahdotonta yhden pelisession aikana päästä kahta leveliä. Jos näin uhkaa käydä, hahmot jäävät yhden pisteen päähän seuraavasta tasosta. Viimeksi törmäsin tähän sääntöön joskus vuonna 1987...
New Baddon alkoi aamukymmeneltä ja päättyi yli 17 tuntia myöhemmin. Hyvin vauhdikkaan ja adrenaliinipitoisen pelin aikana hahmoillakin oli tähänastisen komennuksensa pisin päivä.
Sunnuntai, 4.5. 2003
Päivän oivallus: Palvontamenoistaan palaavat lätkäfanit ovat minusta todella kummallisen näköisiä. Pelimatkoilla olevat larppaajat näyttävät varmaan tuollaisilta ulkopuolisten mielestä.
Palasin Turkuun neljän aikoihin. Purettuani vähät matkatavarani lähdin Kaisan kanssa syömään nuudeleita ja puhelemaan sekavista ihmissuhteistamme. Vaihteeksi keskustelu oli vähemmän ahdistunutta ja enemmän optimistista.
Kotona neuvoteltiin taas Merihaan siivousjärjestelyistä. Kaikki Porvoossa kuvittelemani voitot maailman sosialismille saattoivat tulla kumotuiksi kun tajusin, että olen jostain kehittänyt perikapitalistisen taipumuksen ratkoa ongelmia heittämällä niitä päin rahaa niin kauan, että ne menevät pois. En edes kehtaa nähdä siinä mitään väärää - jos jokin homma ei miellytä, on mielestäni hyvä idea maksaa käypää rahaa jollekulle muulle sen hoitamisesta. Niin kauan kun palkkio todella on kohtuullinen ja kenelläkään ei ole liiallista taloudellista ylivaltiutta toiseen, toteutunee jonkinlainen tasa-arvo kuitenkin.
Maanantai, 5.5. 2003
Päivän filosofia: Christopher Baldwinin Shep Types - nerokasta
Töissä säädin oikeiden hommien ohella kesälomani lopulliselle paikalleen. Kuten aiemminkin, kieltäydyin lomarahoista ja käytin ne vapaana. Viiden viikon kesäloma on kevyesti tuhannen euron arvoinen. Lomani on suunnilleen juhannuksesta Jaakon päivään; parempi tulla lämmin kesä, niin voin käydä joka päivä uimassa.
Sain pitkästä aikaa istuuduttua pelimateriaalin kirjoittamisen ääreen, ja kokosin juonentynkiä kokoon perjantaita varten. Pitäisi taas jatkaa videoyhteyden ylitse Timpalle pelauttamista, jos vaikka Merihaan uuden palomuurin läpi Netmeeting kulkisi paremmin kuin vanhan.
Tiistai, 6.5. 2003
Päivän supersankari: Terrifica, joka suojelee newyorkilaisia sinkkutyttöjä. Sitaatit "I protect the single girl living in the big city" - "I do this because women are weak. They are easily manipulated, and they need to be protected from themselves and most certainly from men and their ill intentions toward them" kertovat synkkiä supersankareiden todellisuudentajusta.
Mikään ei niin tuo hymyä huulille heti aamusta, kuin vihainen soittaja, joka syyttää sinua ongelmasta jonka kanssa sinulla ei ole (edes organisaatiokaavion mukaan) mitään tekemistä. Mutta sylkykuppina olemisestahan minulle maksetaan.
Siltikin tuli taas tiedostettua, miten paljon ihmisillä on tarve keksiä käytökselleen oikeutusta. Kun olin tällekin ilopillerille aukottomasti selittänyt, että hänen murheensa ei ole meidän syytämme, hän ryhtyi kehittämään monimutkaisia rakennelmia joiden avulla yritti pinota vastuuta meidän päällemme. Ilmeisesti oli sitten vain liian vaikeaa pyytää anteeksi, että oli haukkunut väärää tahoa. Toisaalta, minä jos joku tiedän, että kun kerran saa kunnon vihan käyntiin, ei sitä mikään tosiseikkojen tai logiikan kaltainen pikkuseikka pysäytä.
Työpäivä ei onneksi jatkunut aivan yhtä synkkänä, ja itse asiassa se saattoi olla parilla taholla jopa harppaus eteenpäin. Suuren maailman uutiset sitä vastoin olivat varsin synkeitä, ja muistuttivat minua taas siitä, miten väärin monet asiat ovat. Lähellä kotia mielenhäiriöinen kukkahattutäti lähti taas hölmölle sotaretkelleen roolipelaajia vastaan. Onneksi kukaan ei taida enää ottaa häntä vakavasti.
Pakenin itseäni suurempia ongelmia roolipelien pariin. Illan Warhammer oli yllättävällä tavalla jopa eeppinen, vaikkakaan ei voitokas.
Keskiviikko, 7.5. 2003
Päivän kulutus: X-Men 1.5 DVD. Suo anteeksi Gaia, olen heikko enkä voi vastustaa joitakin asioita.
Näin todella ahdistavaa unta, jossa maailma ympärilläni oli muuttunut täydeksi poliisivaltioksi. Suuri orwelliaaninen kone oli napannut Osaman ja joukon hänen kamujaan kiinni, ja heille oltiin järjestämässä julkinen teloitus. Kun kaksi ensimmäistä rättipääterroristia meni kuolemaansa pää pystyssä eikä se viihdyttänyt väkijoukkoja tarpeeksi, joku keskusorkestraattori keksi että pääpiru täytyy murtaa henkisesti ennen kuin hänen päänsä katkaistaan. Aika hemmetin synkeää.
Todellinen maailma yritti kovasti pysyä vauhdissa mukana: mieluisin alternatiiviuutislinkkilähteeni whatreallyhappened.com oli nurin, ja uutislinkkien metsästäminen ilman sitä oli työlästä mutta masentavaa.
Vanhempi pikkusiskoni Anna oli käymässä Turussa katsomassa taideakatemia-aikojensa opiskelukavereiden valmistumisesityksiä, ja pistäytyi Merihaassakin. Kauan hän ei kuitenkaan ehtinyt viipyä. Hänen poistuttuaan pelautin lyhyen täydentävän pätkän Bedtime Storiesia jonkinlaisena johdantona sunnuntaina olevaan sessioon.
Loppu tulee piakkoin, mutta minullekin on vielä epäselvää, millainen loppu se on ja kuinka pian se koittaa. Kuulostaa yleisinhimilliseltä.
Torstai, 8.5. 2003
Päivän kappale: Tears for Fears - Shout
Kuvitelkaamme harrastelijaurheilijoiden pallopeliä. Eräs pelaajista pitää pelistä, muttei oikein osaa sitä ja aiheuttaa omalle joukkueelleen pelkkää harmia. Muut huomauttavat tästä. Haluamatta haitata muiden harrastusta tämä harminkappale vetäytyy pois pelistä ja lähtee muiden harrastustensa pariin. Kaikki voittavat.
Siinä taitaa olla pähkinänkuoressa minä ja sosiaalinen kanssakäyminen. Harrastan sitä mielelläni, mutta olen siinä todella huono. Ehkä minun pitäisi lopettaa se kokonaan, varsinkin kun olen oikeastaan aivan onnellinen ilman sitä.
Pitäisi myös opetella keksimään parempia vertauksia, tai minusta ei koskaan tule messiasta.
Perjantai-iltapäivä, 9.5. 2003
Aamupäivän psykiatrinen hyökkäys: "Mistä Aspergerin syndrooma johtuu? Aspergerin syndrooman taustaksi arvellaan muiden autististen oireyhtymien tavoin keskushermoston kehityshäiriötä ja/tai hermovälittäjäaineiden häiriöitä. Aspegerin arvellaan olevan jonkin verran perinnöllinen. Autismin ja skitsofrenian on havaittu liittyvän usein sukuhistoriaan." Minkähän vuoksi tämä ei yllätä minua lainkaan?
Selvittyäni eilisen itsesäälistä ylitin olla edes jotenkin tuottelias tänään, mutta korostettu sosiaalisen itsevarmuuden puute kummitteli edelleen muutamassa työtehtävässä. Onkohan yleinen tunne, että ihmisten kanssa kommunikointi on äärimmäisen vaikeaa ja suunnattoman altista väärinkäsityksille? Tarkkaillessani ulkopuolelta muiden ihmisten viestintää toistensa kanssa olen huomaavinani, että he eivät näytä olevan merkittävästi minua parempia saamaan itsensä ymmärretyksi. Silti tämä ei näytä vaivaavan heitä.
Ehkä minulla on jokin vajavaisuus kommunikatiivisessa ajattelussa - vaadin siltä liiaksi täsmällisyyttä, ja väärinkäsitykset ovat minulle valtava mörkö. Pohtiessani tähän liittyviä asioita eksyin Aspergerin syndroomasta kärsivien keskustelusivulle.
Olen jo jonkin aikaa tiennyt täyttäväni melko täsmällisesti Aspergerin syndroomasta kärsivän henkilön tunnusmerkistön. Edelleen vastustan vimmaisesti kommunikaatio- ja elämäntapani patologisointia - en suostu uhriksi psykiatrian ja lääketeollisuuden sodassa henkisen homogeenisyyden puolesta. Mainittu keskustelupalsta itsessään ei minua kiinnostanut, mutta sen käyttöohjeet olivat parhaat mitä olin koskaan nähnyt: ne tuntuivat oikeasti kehottamaan ihmisiä viestintään, joka ei hajoaisi heti liekityssodaksi.
Miksi tällaiset ohjeet ovat vain rajatapauksellisten autistien keskustelupalstalla? Selvästi mikä tahansa verkon keskustelupalsta kaipaisi niitä. Miksi enemmistö ihmisistä kuvittelee vasten kaikkia todisteita, että kommunikaatio on helppoa?
Perjantai-ilta, 9.5. 2003
Päivän T-paitateksti: "Reality Ends Here", ohjaaja Bryan Singerin paidassa.
Illalle suunniteltu videoneuvotteluyhteyden kautta pelattava peli kaatui teknisiin ongelmiin. Olin varmaan ollut liian optimistinen sen suhteen, että Shorewall päästäisi NetMeetingin läpi. Tai oikeammin olin ehkä fatalistinen, en kokenut että peliä varten kokoamani materiaali oli kovin hyvää, joten intoni varautua mahdollisiin vaikeuksiin etukäteen oli matalalla.
Kun peliä ei ollutkaan, uppouduin X-Men 1.5:een. Yleensä DVD:ien ekstramateriaali ei ole minua kiinnostanut, enkä Sormusten herran hyperversiostakaan katsonut kuin pitkän version elokuvasta. Vasta mahdollisuus nähdä X-leffojen kulissien taakse sai viimein minutkin heittämään paketin kakkoslevyn soittimeen, ja kuuntelemaan tekijöiden mielipiteitä kokemuksesta.
Luultavasti kertoo aika paljon säälittävästä faniudestani, että hihitin aivan hölmönä suurelle osalle näkemääni. Bryan Singer oli myös valtavan söpö.
Lauantai, 10.5. 2003
Päivän heräteostos: Älytön kasa karkkia
Vaikkei kesälomani oikeasti alakaan vielä puoleentoista kuukauteen, oli tämä selvästi kesäloman ensimmäinen päivä. Vietin sen lomaisissa merkeissä istumalla joen rannalla Taikan ja Kaisan kanssa syömässä karkkia (ja sain itselleni tosi pahan olon - nyt muistan miksen yleensä näihin koske) sekä pelaamalla oman johdantopätkäni Adeptin Rajoilla-supersankaripeliin. Jo oli aikakin. Pelin jälkeen Suvi ja Adept syöttivät minulle ja Kaisalle sashimia.
Yöllä telkusta tuli Boondock Saintsin laajakangasversio. Elokuva todella hulluista irlantilaisista oli vielä hauskempi kuin muistin.
Sunnuntai, 11.5. 2003
Päivän kappale: The Who - Won't Get Fooled Again
Kävi sitten kuten olin epäillyt ja ennakoinut: tämän päiväisestä pelistä tuli Bedtime Storiesin viimeinen varsinainen peli. En tiedä, oliko loppu pelaajien mielestä tyydyttävä vaiko antiklimaktinen, mutta ainakin minusta se oli todella palkitseva, ja kääri kauniisti kokoon pelikampanjan tärkeimmän juonen. Miljoona sivujuonta ja pari isoa juonta jäi tietenkin vielä auki, mutta niihin voi ehkä puuttua joskus myöhemmin.
Oli pelissä paljon puutteitakin. Mukana viimeisessä osassa olivat vain Heta, Kaisa ja Riku, Tommin hahmo oli pelannut itsensä ulos pääjuonesta juuri väärässä kohdassa, eikä Tommi siksi päässyt paikalle todistamaan loppua. Parissa kohdassa loppupeli oli myös aika hajanainen.
Silti Bedtime Storiesissa monet asiat olivat kohdallaan. Kaikkein palkitsevinta minun kannaltani oli, että keijusatu eteni jatkuvasti nimenomaan pelaajahahmojen toimien kautta: kampanjan lopputulosta en olisi voinut millään ennakoida alkutilanteesta. Vaikka pelaajahahmot olivatkin ns. tavallisia ihmisiä, olivat heidän toimensa silti pääasiallinen vaikuttava tekijä tapahtumien etenemisessä. Saattaa kuulostaa triviaalilta, mutta on ainakin minulle varsin vaikeaa. Lisäksi tämä saattaa olla ainoa pitkä pelikampanjani koskaan, jossa yksikään pelaajahahmo ei tappanut ketään, ainakaan itse (Miken vierailevaa hahmoa ei lasketa).
Nyt pitää varmaan alkaa oikeasti miettiä seuraavaa ryhmäpeliä.
Maanantai, 12.5. 2003
Päivän idea: Jos vaikka sittenkin ostaisi iPodin. Sen jälkeen voisi villinä ajaa pyörällä halki lähiseutujen ja kuunnella samalla rokkia.
Onneksi eilinen peli oltiin saatu päättymään ihmisten aikoihin, joten pystyin kohtaamaan armaan arjen suht virkeänä. Suunnilleen ensimmäisenä aamulla törmäsin artikkellin kuningas George II:n tulevasta kampanjastrategiasta, joka oli jotakuinkin niin huolestuttava kuin oletinkin. New York Times ei taida pitää Georgesta.
Illalla pelattiin taas Warhammeria. Aiemmin pääasiassa väkivaltaa sisältäneeseen peliin saatiin nyt viimein mukaan myös seksiä, ellei peräti pornoa. Inhottava aatelisnilkkini toimi yllättäen hahmokonseptiaan vastaan heittäessään tyttösen vuoteessa suoriutumisheitossa kriittisen onnistumisen. Jotenkin minusta tuntuu, että huono seksi olisi sopinut pelin teemaan paremmin.
Tiistai, 13.5. 2003
Päivän surrealistinen posti: "Voinko saada ilmaisen esitteenne koskien; Comtech Incorporated." En tunne lähettäjää, mutta posti ilmeisesti perustuu vuonna 1995 pidetyn livepelin sivuntynkään. Ensimmäinen pyyntö kahdeksan vuoden ajalta.
Päivä kului Yhdysvaltain sisällissodan historiaa opeteltaessa Mustaa lippua varten. Harmaasudet olivat taas tehneet työnsä hyvin - taustamateriaalia oli riittävästi, ja se tuntui olevan kohdallaan (vaikkei 1800-luvun historia oikeastaan alaani olekaan). Hahmon vaatetuskin tuntui tulevan kokoon paljon tuskattomammin kuin olin olettanut.
Ehkei tähän peliin meneminen olekaan sellainen paniikki kuin olin pelännyt. Toisaalta aseistus, astiat, huovat ja oheiskrääsä pitäisi vielä löytää jostain.
Pelimateriaalin kokoamisen ohella aloitin viimein monumentaalisen projektin siirtää aivan kaikki CD-levyni mp3:iksi iTunesiin. Tämän projektin tarkoitus ei suinkaan ole kertoa minulle, miten suuren iPodin tarvitsen.
Keskiviikko, 14.5. 2003
Päivän typerä idea: Kello on yksi yöllä - mitäpä jos opettelisin AppleScriptin ja laatisin komentosarjan, joka tekee kannettavastani herätyskellon, niin että se herättää minut kello 7?
On hyvä, että lämpimiä kesäisiä sateita saadaan nyt, kun ne oikeasti tuntuvat lähinnä piristäviltä ja miellyttäviltä. Mutta jos viikonloppuna tulee myös vettä, kuten säätiedotus uhkaa, saattaa suhtautumiseni kastumiseen muuttua vikkelästi. Oma kastuminen minua harvoin vaivaa, mutta vaatteiden kastuminen rasittaa ja niiden kuivattaminen on vihoviimeinen homma, varsinkin jos on livepelissä jossain Perähikiällä.
Sekä Mustan lipun vaateprojekti että CD-levyjen siirtoprojekti jatkuivat menestyksekkäästi. Ainoastaan kengät ja aseet tuottivat ongelmia.
Torstai, 15.5. 2003
Päivän ongelma: Kuinka saada 3000 euron tietokone toimimaan 6 euron herätyskellona?
Joskus olen sanonut kauniita sanoja Macintoshin intuitiivisuudesta ja käyttäjäystävällisyydestä. Tämä on ollut ajalta ennen kuin yritin saada kannettavaani hoitamaan yksinkertaista herätyskellon tehtävää. Kokeiltuani kaikkea tosi hämärää kombinaatio AppleScriptiä ja crontabia viimein tuotti toivomani tuloksen, mutta operaatiota ei kyllä voinut sanoa yksinkertaiseksi. Jopa Windowsissa olisi mennyt helpommin. (Tietysti voi olla, että jossain tämän ns. helppokyttöisen koneen uumenissa piilee yksinkertaisempikin ratkaisu ongelmaani.)
Pitkästä aikaa kävin tänään Kaisan kanssa kiipeilemässä. Mitä vähemmän saavutuksistani seinällä sanotaan, sen parempi. Cosmicissa ei ollut ketään, joten korvaavana toimintona kävimme Merihaassa saunassa Hanen ja Miken kanssa. Sairasta kyllä, keskustelu kääntyi mm. livepelisuunnitelmiin. Nukkumaanmenokin venyi.
Perjantai, 16.5. 2003
Päivän proppaus: Aika toimivan näköinen Villin lännen satulalaukkusysteemi. Hevonen vielä puuttui.
Ahdistavissa unissani näkyi mm.rotalla leikkivä musta kissa, joka jatkoi eläimen rääkkäämistä senkin jälkeen kun tämän silmät oli revitty päästä (tai valuneet päästä, oikeammin), sekä päälleen putoilevia nälkiintyneitä vauvoja. Tällaisen yön jälkeen on helpotus lähteä töihin.
Viimeisessä rytistyksessä Mustaan lippuun sain hankittua (ilma)kiväärin ja huovan. Viikonlopun säätiedotus näytti edelleen pahalta, joten illan tullen päätin alkaa totutella kylmään ja kurjaan nukkumalla huoneeni ikkuna täysin auki, ja käyttäen vain peliin tulevia yöpymisvarusteitani. Pehmoilun merkkinä nukuin kuitenkin vuoteessani enkä lattialla.
Lauantai-sunnuntai, 17 - 18.5. 2003
Päivän esittämättä jäänyt kysymys: "Ammunko sydämeen vai niskaan?"
Yllätyksekseni en ollut saanut flunssaa vielä testaamalla pelikamoissa nukkumista, ja huovan kanssa oli oikeasti mukava ja lämmin nukkua. Aivan älyttömän aikaisin hyppäsin Miken kanssa autoon ja melkoisen säätämisen jälkeen pääsimme Riikan sekä erään toisen livepelaajatutun kanssa liikkeelle kohti Hämeenkoskea ja Mustan lipun pelipaikkaa.
Perille saapuessamme sää oli sateinen ja ruma, eikä mitään ilmojen paranemisen merkkejä näkynyt kuin satunnaisesti. Aina hetkittäin veden tipahtelu lakkasi ja aurinko pilkisti pilvien raosta, mutta varttituntia myöhemmin Gaia alkoi taas nauraa meille räkäisesti ja kumota lisää vettä niskaamme. Yllätyksettömästi pelin alku venyi, mutta tylsää odottelua ei ollut luvassa, koska pääsimme rakentamaan mutapatoa tulvineen joen ja pelipaikalle puhdasta vettä toimittavan lähteen väliin. Fyysinen työ, sade ja muta määrittelivätkin koko päivän teeman.
Kuten useimmat tietävät, minä rakastan nykyaikaisia mukavuuksia ja saan vapinaoireita ilman niitä. Mustan lipun pelipaikkana toimineessa Aamutähden fantasiakylässä ei ollut niistä ensimmäistäkään, ja pelissä itsessään uudisraivaajahenkinen kurjuus oli voimissaan. Peli oli aidointa puskaseikkailemista jatkuvassa sateessa, kylmässä ja nälässä, ja hahmomme pääsivät suunnilleen rakentamaan lattian yösijanaan toimineeseen kotaan jotteivät olisi joutuneet nukkumaan märässä maassa.
Pelillä olisi ollut kaikki edellytykset olla verrattoman inhottava kokemus, mutta olin onnistunut asennoitumaan siihen oikein, ja niinpä nautin kurjuudesta valtavasti. Ovatko jalat märät? Ovatko vaatteet mudassa? Eikö tuli syty? Loppuiko ruoka? Pitääkö nousta vartioon juuri kun on nukahtamassa? Hyvä, juuri tätä tilasinkin. Lisää, lisää! Kun tavoitteet ovat pohjalukemissa ja hahmolla menee tosi huonosti, tuntui katettuun yösijaan pääseminen ja sukkien kuivaaminen suuremmalta saavutukselta kuin minkään örkkisodan voittaminen.
Muiden pelaajien pelisuoritukset olivat hyvin vaihtelevan tasoisia, ja erityisesti minua häiritsi ns. karismaattinen johtajani, jonka pelaajalla ei kyllä tuntunut olevan mitään käsitystä sotilastoiminnasta, tai edes perusvarovaisuudesta. Toisaalta hän oli kyllä viime hetken paikkaaja. Muutkin kanssasissini olivat välillä aivan rikollisen huolimattomia, eikä komentoketju toiminut. Ja minä kun olin jo toivonut pääseväni pelaamaan ammattisotilasta sellaisten pelaajien joukossa, jotka oikeasti osaavat pelata sotilaita, tai edes rosvosissejä.
Silti, tekemistä riitti ja silloin kun pääsi vuorovaikuttamaan hommansa osaavien pelaajien kanssa, Mustassa lipussa oli verrattoman hauska pelata. Peli kesti läpi yön (jonka aikana ei juuri nukuttu, vaikka kuivat tilat käytettävissä olivatkin) ja päättyi älyttömän varhain sunnuntaiaamuna. Pelipaikalta pois pääseminen oli aivan oma taidelajinsa: parkkipaikka oli sateen seurauksena muuttunut liukkaaksi ruohovelliksi (melkeinpä mutavelliksi) ja useimmat autot piti työntää liikkeelle.
Lyhyt pysähdys Annin mökillä tarjosi tilaisuuuden pelinjälkeiseen löpinään ja huonojen juttujen heittämiseen, mutta modernien mukavuuksien puuttuminen sieltäkin ajoi meidät pian takaisin tien päälle. (Millainen ääliö rakentaa rivitalolähiön naapuriin - siis kirjaimellisesti - järvimökin ilman sähköä ja juoksevaa vettä? Ketä tällainen paluu luontoon muka huiputtaa?) Turkuun selvittymme oli vasta puolipäivä, mutta valvotun yön univelat kaatoivat minut ja Miken petiin melko vikkelästi.
Heräsin alkuillasta, keräsin pestyt vaatteet pyykkikoneesta ja vegetoin koneen ääressä. Olin ennakoinut olevani flunssassa pelin jälkeen, mutta vielä illalla oli epävarmaa sairastuisinko oikeasti vai oliko vastustuskykyni niin rautainen, että kahdenkymmenen tunnin värjöttely märissä vaatteissa ei tuntunut missään.
Maanantai, 19.5. 2003
Päivän kirja: New York Vertical - pystysuuntaisia panoraamakuvia New Yorkin pilvenpiirtäjistä. Kaunis.
Unissani seikkailin Kaisan kanssa ensin salaperäisessä mielisairaalassa ja sitten eksoottisessa temppelissä, jonka vartijat yrittivät ampua ja pilkkoa meidät. Seikkailuelokuvan säännöillä toiminut reipas ja johdonmukainen uni oli täynnä täpäriä tilanteita ja söpöä teiniromanssia. Jos märkä ja kylmä johtavat tällaisiin uniin, nukun ensi syksyn ulkona. Seitsemältä heräsin heviä soittavaan kannettavaani, hieman nuhaisena mutta ilman kuumetta tai pahaa oloa.
Isossa maailmassa Yhdysvallat ei osannut vieläkään päättää, toisiko se demokratiaa ja vapautta seuraavaksi Syyriaan, Iraniin vaiko Pohjois-Koreaan. Viime aikojen uutiset yrittivät saada ihmisiä huolestumaan Iranista, saapa nähdä nyt. Menisi jo konkurssiin koko kituva Imperial Americana niin voisi taas hengittää rauhassa.
Eppu lähetti mailia asunnosta joka olisi vuokralla Manhattanilla heinä-elokuussa ja jossa olisi ehkä hauska asua kuukauden verran. Kuitenkin Nykissä oleilu on aina vaatinut minulta tiettyä todellisuuden kieltämistä enkä usko, että tällä hetkellä jaksaisin sitä kokonaista kuukautta. Tavallaan sääli, koska NYC on kuitenkin minusta kaunis ja kiinnostava kaupunki, silvottunakin.
Kaisa yritti joka tapauksessa suostutella minua ja Mikeä lähtemään Nykiin, mutta tuloksetta. Saattaisi olla jännittävää tulla pidätetyksi aivan oikeassa amerikkalaisessa mielenosoituksessa, mutta siitä varmaan seuraisi kaltaiselleni epäilyttävälle tyypille maasta karkoittaminen, ja ilman sitä kokemusta tulen hyvin toimeen.
Tiistai, 20.5. 2003
Päivän ötökkä: Ohmu
Joitain päiviä sitten JD sai minut ostamaan Nausicaä-albumit, ja ehdin nyt lukeakin ne läpi. Tavallaan kieroa, että anime ei miellytä minua juuri koskaan, mutta mangasta sitä vastoin pidän usein tosi paljon. Nausicaä oli hämmästyttävän kaunis tarina, vaikka siinä olikin hyvin tyypillinen eeppinen mangajuoni joka ei missään vaiheessa oikein yllättänyt. Maailma hassuine otuksineen ja erikoisine kulttuureineen kuitenkin vetosi minuun jopa siinä määrin, että mietin pitäisikö siellä pelauttaa roolipeliä.
Kaikki albumit luettuani istuin miettimään seuraavaa pelikampanjaani. Jouduin myöntämään, että Bedtime Storiesin loppu oli oikeastaan antanut niskalaukauksen alkuperäisille ideoilleni, ja joutuisin nyt aloittamaan käytännössä tyhjältä pohjalta.
Keskiviikko, 21.5. 2003
Päivän näkemys: "Webbisarjakuvat ovat sarjakuvien punkrock."
Töissä on taas alkanut loppukevään seesteisyys. Ongelmaksi muodostuvat muutamat projektit, joita pitäisi tehdä mutta joista en oikein tunnu saavan kiinni. Pitäisi jaksaa dokumentoida ja ohjeistaa, mutte sen sijaan puuhaan jatkuvasti kaikenlaisten triviaalien pikkupulmien parissa.
Warhammerissa jatkuivat seikkailut seksuaalisten perversioiden ja kieron juonittelun maailmassa. Luulenpa, että minulle tekisi hyvää pelata ropessa välillä jotain muutakin hahmoa kuin vihoviimeistä kusipääaatelistani.
Torstai, 22.5. 2003
Päivän taideteos: Pahvista leikatut kuviot, joiden varjot muodostivat kasvoja. Hämmentävän näköistä.
Kiipeilypalatsissa oli vain vähän väkeä, mikä ei kyllä ihmetytä - säiden lämmittyä kaikki ovat varmaankin lähteneet kallioille kiipeilemään. Pitäisi varmaan itsekin lähteä sinne tunkkaisista sisätiloista, jotenkin vaan en ole saanut vielä aikaiseksi.
Kiipeilyn jälkeen Kaisa yritti vielä ylipuhua minua lähtemään New Yorkiin, mutta onnistuin välttämään houkutuksen. Syötyämme etenimme Cosmiciin, jossa oli varsin levoton ilta Kuulemiani älyttömiä keskustelunaiheita olivat paitsi edellisviikonlopun peli, muta ja sade, myös figu- ja korttipelaajaseksi, Marvel, Porschet ja äärimmäisen huonot televisio-ohjelmat.
Perjantai, 23.5. 2003
Päivän arvuuttelu: Mihin kuningas George II hyökkää seuraavaksi? Laskussa Syyria, nousussa Iran, epätodennäköisenä Pohjois-Korea (koska siitä seuraisi ihan oikea sota), mustana hevosena Saudi-Arabia...
Tylsistyminen uhkasi töissä, mutta töiden jälkeen pääsin pelauttamaan Bedtime Storiesin jälkipuinteja ja hahmojen niinsanottua tulevaisuutta. Huomenna lisää samanlaista.
Lauantai, 24.5. 2003
Päivän huomautus: Bedtime Stories toteutti lähes kaikki klassisen fantasialarpin kliseet: uskottu ystävä petti, metsässä oli aarre, ja lopussa tuli suuri taistelu. Ainoastaan ennustus jäi toteutumatta.
Vihdoin sain Tomminkin osalta pelautettua Bedtime Storiesin varsinaisen juonen loppuun, ja kerrottua hänelle mistä kampanjassa todella oli kysymys ja mitä oikeasti oli tapahtunut. Pelin jälkeen pidin hänelle ja Kaisalle vielä parin tunnin debrieffauksen. Sen jälkeen istuimme katsomaan Adeptin ja Suvin meille tuomaa Dog Soldiers -leffaa. Se oli aika pöhkö, mutta hauskan jermuilun vuoksi sitä jaksoi katsoa. Brittisotilaat ovat paljon sympaattisempia kuin amerikkalaiset.
Sunnuntai, 25.5. 2003
Päivän väittely: Tyhjän maailmankaikkeuden teoria. Jos galaksi on halkaisijaltaan sata tuhatta valovuotta, ja tähtienvälisellä sivilisaatiolla kestää ehkä pari miljoonaa vuotta levittäytyä kaikkialle, luulisi että tämäkin syrjäinen nurkka olisi asutettu jo dinosaurusten aikana jos lähistöllä joku olisi.
Sain viimein pelattua Mafian läpi. Lopputaistelu oli taas hölmö - scriptattua haavoittumattoman vihollisen perässä juoksemista ja epäreilua räiskintää. Kirottu olkoon se päivä jolloin tietokonepelisuunnittelijat alkoivat kuvitella, että heidän taidemuotonsa tuli toimia samoilla säännöillä kuin elokuva. Sentään juoni päättyi tavalla, joka ei tuntunut fuskaukselta.
Yritin myös potkia Kaisaa tekemään seuraava pelikampanjansa, ja Kaisa taas yritti vääntää minun kättäni saadakseen värvättyä minut avukseen sitä tekemään.
Maanantai, 26.5. 2003
Päivän miellyttävä tunne: Kesä tulee
Ensimmäistä kertaa vähään aikaan ulkona oli oikeasti kuuma kun puoli kahdeksan aikaan kotoa lähdin. Päivän aikana kuumuus vain kasvoi, ja juuri kun innostuin siirtämään ohjeiden kirjoitteluhommani pihalle, saimme sadetta ja ukkosta. Tulipa taas mieleen, että pitäisi hankkia UPS Merihaan palvelimeen, niin ei tarvitsisi aina ryntäillä sammuttamaan sitä sähkökatkojen uhatessa.
Tulevan Yhdessä-liveplin hahmoni saapui viimein, ja käytin suuren osan päivääni pohtien hänen taustaansa. Enpä ole kovin monesti saanut pelata hahmoa, joka on pääasiallisesti urheilija, varsinkaan siten, että hahmo muistuttaa paljon itseäni.
Tiistai, 27.5. 2003
Päivän sitaatti: "Where are we going? And why are we in this handbasket?"
Uutisten lukeminen jätti taas harvinaisen lohduttoman olon. Ihan näin recappaamismielessä: missäs me nyt taas kollektiivisesti ihmiskuntana olimmekaan? Miten me päädyimme tähän helvettiin matkalla olevaan pikahissiin?
Jonkinlaisen inspiraation vallassa kirjoittelin pakinantapaisen johon yritin koota ajatuksiani maailman tilanteesta. Alunperin ajattelin jättää kirjoutksen osaksi päiväkirjaa, mutta se venyi niin pitkäksi, että erotin sen omalle sivulleen. Kirjoittaminen osoittautui hankalaksi, koska asiat olivat niin monimutkaisia. Ei mikään ihme, että kymmenen sekunnin huomiokyvyllä varustettu MTV-kansakunta ei jaksa seurata maailman tapahtumia. Tällaisenakin useita kiintoisia juttuja jäi pois, mm. Israel sivuuttui vain ohimenevällä maininnalla, enkä ottanut kantaa Britanniaan lainkaan.
Ränttääminen ei varsinaisesti parantanut oloani, mutta saatoin purkaa turhautumistani Kravenin ääninäyttelemiseen. Karjuttuani tunnin verran katsoin loppuillan telkusta Catsia ja Buffyja. Amerikkalaista viihdettä, huokaus.
Keskiviikko, 28.5. 2003
Päivän pelimainos: Portti - xD&D:ä sotkettuna nykyaikaan. Jos peli ei olisi "lähellä parodiaa", saattaisin hyvinkin mennä siihen.
Yhdysvaltain hallinto oli taas nokkela, ja keksi, että joukkotuhoaseiden hallussapidon sijasta Irania voisi syyttää al-Qaedan kannattajien piilottelusta. Michael Ledeen, taas. Tämä ei ainakaan tehnyt päivästäni yhtään onnellisempaa.
Käytyäni ostoksilla huomista piknikkiä varten viimeistelin Kaisan kanssa Yhdessä -pelin hahmojamme. Sitten katsoimme toiseksiviimeisen jakson Buffyn viitoskautta. Suuri finaali vielä puuttuu.
Torstai, 29.5. 2003
Päivän ruuallaleikkimisvinkki: Käsien naarmuunnuttua kiipeilyssä on hyvä purskauttaa vähän chiliä naarmuihin, niin tulee virkeämpi olo. Ihan totta.
Helatorstain johdosta Tommi ja Heta olivat taas päättäneet kutsua väkeä piknikille Ruissaloon. Luonnon helmaan päätyikin melkoinen joukko väkeä, mukaan lukien helsinkiläisvahvistus joka koostui Taikasta, Hakkiksesta, Topsusta, Lissusta ja ebusta.
Pessimistisistä sääprofetioista huolimatta sää oli oikein lämmin ja aurinkoinen, ja ruoka oli herkullista. Syömisen lomassa juteltiin levottomia peleistä ja sorruttiin harvinaiseen tyhmäilyyn kivien ja käpyjen keräilyn myötä. Tänä vuonna minä ja Kaisa emme sentään menneet uimaan, kun vesi oli hieman liian kylmää - kahlaamassa kyllä kävimme. Vähän aikaa kokeilin myös leikkiä pienen pallon potkimista, mutta fyysistä koordinaatiota vaativa laji oli minulle hieman vaikea.
Jossain vaiheessa tajusin, että takanamme oleva mänty sopi kiipeämiseen erinomaisesti, ja kapusin siihen ebu ja Mike kintereilläni. Puu oli ylös asti hämmästyttävän hyväoksainen, ja pääsin aivan sen latvaan saakka ilman suuria ongelmia. Onkin kulunut vähän aikaa siitä, kun olen kavunnut puuta niin ylös, että käteni ylös nostaessani sormenpääni ovat olleet korkeammalla kuin puun korkein kohta.
Käytyämme käpysotaa maan asukkaiden sekä naapuripuuhun kiivenneiden kanssa ja yllytettyänmme esimerkillä muitakin kurkottamaan kuuseen, innosti Hakkis minut ja Miken lähtemään kiipeilemään läheisille kallioille. Sieltä löytyi jopa pari haastavampaa joskin matalaa seinää, joita kiipeillessämme hankasimme käsiämme ja jalkojamme rikki. Kiipeily oli kuitenkin verrattoman hauskaa.
Minua merkittävästi harkitsevampi ihminen olisi luultavasti tajunnut käyttää hattua ja juoda enemmän. Koska en itse ymmärtänyt oikein tehdä kumpaakaan, olin kotiin palattuamme matalatehoisen auringonpistoksen oireissa. Jotenkin onnistuin vaappumaan muiden ihmisten kanssa vielä Cosmiciin puhumaan työnteosta ja roolipeleistä ennenkuin helsinkiläiset päättivät lähteä kotiin.
Katsoin vielä Kaisan ja Miken kanssa Buffyn viitoskauden päätösjakson ennen nukkumaan menoa.
Perjantai, 30.5. 2003
Päivän kommenttikokoelma: Weapons of Mass Destruction: Who Said What When
Uneni olivat jostain syystä ahdistavia painajaisia huomisesta pelistä. Ahdistus oli täysin in-game - näin unia hahmossani, niiden tapahtumat vain olivat hänelle surrealistisia ja kauheita. Aamulla olo oli täysin vetelä ja vetämätön eilisen oletetun auringonpistoksen jäljellä. Tunnin verran makasin petissä miettien, pitäisikö ilmoittautua tänään sairaaksi, mutta velvollisuudentunto selätti lopulta pahan olon ja taistelin tieni töihin.
Nerf Herder ja Chumbawamba pitivät minut jotenkin toimintakykyisenä kaikki ne viisi tuntia, jotka jaksoin töissä viipyä. Käyttämällä ylityötunteja joita minulla ei enää ollut lähdin ajoissa kotiin kerätäkseni varusteita viikonlopun peliin.
Ostokset tehtyäni minä ja Kaisa matkustimme junalla Helsinkiin. Junamatkan aikana viihdettä toimitti edessämme istuvien teinien melko surkea yritys fasttalkata sarkastinen konduktööri uskomaan, että he olivat opiskelijoita. Perillä lähdimme Sopulitielle käymään läpi pelihahmojemme sosiaalisia kuvioita.
Puolenyön aikaan kokous oli pidetty ja osallistujat hajaantuivat. Matkasin Kaisan kanssa hönen äitinsä asunnolle Arabiaan yöksi.
Lauantai, 31.5. 2003
Päivän havainto: Lakkiaispäivänä liikkeellä olevat ylioppilaat antavat täsmälleen samanlaista vibaa kuin hahmoonsa juuri astuneet livepelaajat - he ovat pukeutuneet hassusti eivätkä oikein tiedä mitä ovat tekemässä.
Oli kummallista herätä paikassa, jossa ei ollut minkäänlaista verkkoyhteyttä tai juuri muutakaan kytkentää ulkomaailmaan. En kyennyt tyydyttämään uutisnälkääni, joten keskityin pelihahmoni sisäistämiseen. Tämä oli varmaankin pelkästään hyvä asia.
Noin viiden aikaan Yhdessä lähti minun osaltani käyntiin Helsingin rautatieasemalta. Pelistä muodostui hyvin emotionaalinen ja ahdistava, ja noin kahdeksan tunnin jälkeen päätty omalta osaltani täydelliseen katastrofiin valintojeni ja tekojeni seurauksena. Hurmaavaa. Tragedia on aina miellyttänyt minua.
Hetkittäin pelaaminen oli kyllä todella vaikeaa. Yritin vaihteeksi tulkita hahmoani kaukana omista toimintamalleistani, ja koin olevani tässä todella kömpelö. Samalla saatoin vaivihkaa oppia pari asiaa siitä, minkä takia koen omana itsenäni useimmat ihmiset vähän vieraiksi. Tuntuu siltä, että omat päätöksentekomallini ja sosiaaliset ratkaisuni ovat aivan liian suorasukaisia, ja tämä tietysti haittaa minkäänlaista empatiaa kanssaihmisiä kohtaan.
Olin henkisesti aivan lopussa vetäytyessäni Arabiassa taas nukkumaan.