Disclaimer: En ole mikään äärimmäisen asiantunteva maailmanpolitiikan tai taloustieteen tutkija. Vaikka pyrkinkin tekemään pakinasta mahdollisimman kohdallaan olevan, se saattaa silti sisältää faktavirheitä ja vääriä arvioita. Otan mielelläni korjausehdotuksia vastaan - tämä on ainakin toistaiseksi enemmän keskeneräinen työ kuin viimeinen sanani aiheesta.
Me olemme imperiumi Atlantin länsirannalla, ja himoitsemme maailman herruutta.
Pääasiassa kai tahdomme taloudellisen hegemonian turvataksemme omalle valtaeliitillemme ylelliset oltavat. Joskus ehkä halusimme jotain omalle keskiluokallemmekin, mutta realismi on kyllä saanut meidät jo kiinni tästä, ja nykyään tiedämme, että keskiluokka pysyy tyytyväisenä MTV:llä, Survivorilla ja Hollywoodilla. Ja koska poliittinen järjestelmämme on rakennettu suhteettoman paljon varakkaita suosivaksi - osavaltioiden edustajat senaatissamme ovat pääasiassa miljonäärejä - on kai ymmärrettävääkin, että suosimme päätöksissämme omia rikkaitamme. Poliitikkomme vetävät kotiinpäin, niin kuka tahansa tekisi.
Me myös koemme, että kohtalomme on sidottu perustamaamme pieneen juutalaisten valtioon, jota kaikki sen naapurit vihaavat. Kukaan ei käsitä, miksi me koemme tämän valtakunnan intressit niin täysin omiksemme. Paras teoria on, että merkittävä osa rikkaista äänestäjistämme on sukua siellä asuville ihmisille, ja vaatii, että ulkopolitiikkamme pitää sen turvallisena.
Meillä ei ole juurikaan kultaa tai timantteja, joten tavoitteisiimme päästäksemme meidän pitää jotenkin turvata rahavirtanmme tulevaisuus. Ratkaisu tähän on öljy. Kaikki tarvitsevat öljyä. Tiedämme sen, koska me olemme käytännössä pitäneet huolen siitä, että tutkimus muihin energiamuotoihin on tukahdutettu. Kun meillä on tarpeeksi öljyä, meillä on tarpeeksi rahaa mihin vaan. Jos me kontrolloimme öljyä, ei kukaan voi sanoa meille ei.
Aiemmin öljyvaltamme on ollut aivan riittävä, koska suurimpien öljyntuottajamaiden hallinnot ovat meidän talutushihnassamme. Ne ovat pitäneet huolta siitä, että öljyä on kaupattu vain meidän rahayksiköllämme. Tämän vuoksi meidän rahaamme vastaan sai aina lainaa muulta maailmalta, vaikka sen takana ei olekaan kultavarantoa. Valitettavasti ajat näyttävät olevan muuttumaan päin, kun toinen öljyntuottajavaltio on alkanut vastikään käydä kauppaa kilpailevalla rahayksiköllä. Tämä ei oikein sovi meille.
Me olemme nimittäin lähes konkurssissa. Kukaan ei tiedä sitä, kaikkein vähiten omat kansalaisemme, mutta merkit ovat näkyvissä. Me emme tuota mitään, me lainaamme enemmän rahaa kuin kukaan muu, emmekä me voi maksaa takaisin. Meillä ei ole varaa pitää edes omaa infrastruktuuriamme käynnissä. Jos meille lakataan lainaamasta rahaa, me tuhoudumme. Ja jos meidän rahayksiköllämme ei enää saakaan öljyä, meille lakataan lainaamasta.
Varsinaisesti mitkään öljyvaroja kontrolloivat maat, tai ainakaan niiden kansalaiset, eivät pitäneet meistä. Itse asiassa nämä maat olivat meitä kohtaan äärimmäisen penseitä, koska viidenkymmenen vuoden ajan olemme tukeneet niiden ykkösvihollista alueella - juuri tätä mainittua juutalaisvaltiota. Olimme olleet aina estämässä YK:a saamasta aikaan päätöslauselmaa joka tuomitsisi sen militarismin ja lähialueiden miehitykset, ja tämä oli herättänyt katkeruutta muissa alueen valtioissa. Jotenkin ne on saatettava kuriin, öljyn ja Israelin vuoksi. Onneksi meillä on ylivoimaisesti maailman voimakkain armeija.
Pelkkä sotilasinterventio on mutkaton ratkaisu - muu maailma ei ikinä yhdisty vastustamaan meitä, ja mistään vähemmästä ei meille olisi uhkaa. mutta kotimaassa kansa voisi yhtäkkiä parantua valtavasta apatiastaan, ja ties vaikka jotain vasemmistoliberaaleja nousisi vastustamaan sotilasmahtia. Ne saattaisivat jopa voittaa vaalit sotaa vastustamalla, koska 25 vuotta sitten olimme mukana ikävässä sodassa jossa paljon poikiamme kuoli hämäristä syistä. Sitäpaitsi ne saattavat huomata, että me olemme varattomia. Niinpä on ensin tarpeen turvata selusta ja huolehtia siitä, ettei näin käy.
Miten tämä sitten on mahdollista? Otetaan pieniä askelia kerrallaan.
Aiemmat yritykset saada öljyalue vaikutuspiiriin (mm. osana kädenvääntöä toisen ison imperiumin kanssa) on synnyttäneet vihaisen vapaustaistelijoiden ryhmittymän, jotka ovat valmiita vaikka mihin. Pidetään huolta siitä, että nämä joko saavat lyödä meitä näennäisesti arkaan paikkaan, tai vaihtoehtoisesti lavastetaan ne syyllisiksi tällaiseen iskuun, samantekevää kumpi.
Kun valtakuntamme henkisessä pääkaupungissa rysähtää, syntyy kotimaassamme poliittinen tahto lyödä takaisin. Valjastetaan tämä tahto ennennäkemättömään vaatimukseen kansallisesta yhtenäisyydestä. Pidetään huolta siitä, että kaikki asiat nähdään yksinkertaisena "hyvä-paha" -dualismina siten, että me olemme hyviä, ja kuka tahansa joka epäilee meitä on paha. Tällä tavoin marginalisoidaan kaikki ne tahot, jotka lainkaan epäilevät meidän ohjelmaamme panna kova kovaa vastaan.
Koska hyökkääjä oli salaperäinen "terroristi" joka voi lymyillä aivan missä tahansa, meidän on aloitettava kotimaassa jatkuva valppaus ja tiukka kontrolli, jottei tällaista tapahtuisi uudelleen. Tämän varjolla voidaan pudottaa turhat kansalaisoikeudet pois omiltamme. Kukaan mainitsemisen arvoinen ei vastusta, koska kaikki ovat "joko meidän puolellamme tai meitä vastaan" - ja kuka nyt tahtoisi olla meitä vastaan? Valvonta on tarpeen, jottei tämä hirvittävä tragedia toistuisi. Ja jos jokin osa mediaa ei vaikka vielä ollut meidän taskussamme, hankitaan sekin saman tien taskuumme, tai diskreditoidaan epäisänmaallisena. Vähän kerrallaan me kiristämme otettamme kotimaassa, hitaasti ettei kukaan huomaa sen tapahtuvan.
Me voimme myös selittää taloudellisen kriisimme terroristeilla ja taistelulla heitä vastaan. Mehän olemme sodassa. Sota-aikana kansalaisten on tehtävä uhrauksia. Kukaan ei ihmettele, että rahaa ei riitä kotimaan menoihin, koska on sota. Kukaan ei välitä, että kansalaisoikeudet ovat hajoamassa, koska on sota. Kukaan ei huomaa, että yhtäkkiä suuren johtajamme kritisointi on maanpetos, koska sodassa kaikkien on oltava yhtenäisiä.
Kun kotona väki on piiskattu tapporaivoon, samalla kun kulissien takana ihmisiltä viedään kansalaisoikeuksia vähän kerrallaan, voidaan viimein hyökätä. Aloitetaan pienestä, ja katsotaan mitä siitä tulee, Lyödään väitettyjen terroristien lymypaikkaan, joka ei voi tapella juurikaan vastaan, ja joka on muutenkin ollut tähtäimissämme erään öljyputken takia. Pommitetaan maa kivikauden tuolla puolen, ja todetaan, että tulokset ovat hyviä. Selvästi me voimme sotia ilman että kukaan (merkittävä) paheksuu, kansainvälisestikään.
Pienen tauon jälkeen jatketaan seuraavan kohteen kimppuun. Koska sopivasti emme saaneet napattua tärkeintä kohdettamme edellisessä kampanjassa, voimme käyttää häntä edelleen pelotteena seuraavassa. Maalataan epämääräisiä uhkakuvia toisesta öljyrikkaasta valtiosta, vihjataan että se oli osallinen meitä kohdanneeseen tragediaan. Lisäksi väitämme, että tällä maalla - entisellä liittolaisellamme - on vaarallisia aseita, joita se on valmis käyttämään meitä vastaan. Taistelumieliala kotona jatkuu, hyvin menee. Kukaan ei ole huomannut, että me olemme konkurssissa. Joukkojemme tukeminen on tärkeämpää.
Asetetaan naurettavia vaatimuksia, käytetään epäselvää retoriikkaa, tarjotaan viimeisiä tilaisuuksia. Koetetaan voittaa kansainvälistä tukea, mutta tällä kertaa se ei enää onnistu. Kotimaamme ulkopuolella me emme voikaan kontrolloida kaikkia tiedotusvälineitä, eivätkä ihmiset ole aivan niin täysin meidän lumoissamme.
Muut maailman valtakunnat alkavat jo vähän älähdellä tästä suunnitelmastamme, mutta surullinen tosiseikka on, että ne eivät meitä voi vastustaa. Yhdistyneet Kansakunnat ei ole meidän puolellamme, mutta tämä vain nostaa kansallistunnettamme kotona - kukaan muu ei selvästikään ymmärrä meitä, joten meidän täytyy olla entistä yhtenäisempiä voittaaksemme.
Me lähdemme toiseen sotaamme lähes yksin. Me tiedämme vihollisen olevan heikko, mutta lopulta se vastustaa kiusallisen paljon, ja joudumme lahjomaan sen armeijan eliittijoukon johdon saadaksemme haluamamme nopean voiton. Jälleen paholaiseksi maalailemamme vihollisen johtaja pakenee. Me tiedämme, että on aina hyvä jättää tilaa jatko-osalle. Hollywood on opettanut sen meille.
Tämä sota on paitsi taloudellinen kaappaus, myös koe kahdella rintamalla. Se onnistuu molemmilla. Kotirintamalla käy selväksi, että voimme manipuloida oman kansamme uskomaan vaikka mitä. He kuvittelevat, että tämän maan viiksekäs diktaattori oli ollut tekemisissä alkuperäisen katastrofin kanssa, kun siitä vihjattiin tiedotusvälineissä tarpeeksi usein. He nielevät isänmaallisuuden sanoman, heiluttivat lippua kun vaadittiin, katsovat mukisematta uutisia joista journalistinen objektiivisuus oli kaukana. Se vahvistaa käsityksemme siitä, että sotiva hallitus on kansan mielestä oikeassa niin kauan kuin sota saadaan vaikuttamaan voittoisalta.
Vielä tärkeämmin se on kuitenkin onnistunut koe kansainvälisellä rintamalla. Ulkomailla kaikki tietävät, että me olemme lähteneet sotaan heppoisin perustein. Luvattuja joukkotuhoaseita ei löytynyt, valtio johon tunkeuduimme on saatettu kaaoksen valtaan, sen öljy siirtynyt meidän hallintaamme. Mitä he tekevät tämän asian vuoksi? Eivät yhtään mitään. Jopa YK, jonka päätöksen yli olimme kävelleet, lopulta antaa meidän miehityksellemme legitimiteetin.
Me voimme jatkaa pienten askeleiden ottamista. Toinen sota on takana, voimme alkaa pohjustaa kolmatta, entistä heppoisemmin perustein. Tuleeko kansainvälinen yhteisö estämään sitä? Vain hajaäänillä. Tullaanko sitä vastustamaan? Ei millään tavalla joka merkitsisi mitään. Voitammeko me sen? Kyllä. Tuomitaanko meidät jälkeenpäin? Ei tietenkään.
Voitammeko me seuraavat vaalimme? Tottakai me voitamme. Eihän meillä ole vastustajaa. Miten hallinto voitaisiin vaihtaa kesken sodan? Sehän voisi johtaa takaiskuihin tai tappioihin. Eikä meillä ole vastustajaa. Kukaan ei uskalla asettua meitä vastaan, koska se olisi epäisänmaallista.
Jos joku kuitenkin huomaisi, että me olemme täysin vararikossa, se voisi olla meille vahingollista. Vaikka ihmiset rakastavat voitokasta sotaa, he eivät ole valmiita loputtomiin uhrauksiin. Heidän oma lompakkonsa on heille tärkeä. Jos joku alkaa kysyä, mitä heidän rahoilleen on tapahtunut, he saattavat herätä.
Mutta jos näin kävisi, me olemme turvanneet asemamme huolehtimalla siitä, että valtaosa kansalaisoikeuksista on jäähyllä. Me voimme pidättää kenet tahansa mistä syystä tahansa. Me voimme julistaa kansallisen hätätilan. Jos jostain selittämättömästä syystä sisäpoliittinen pelimme alkaisi mennä huonosti, me voimme pienillä askelilla kääntää tilanteen takaisin eduksemme. Tarvittaessa me varmasti saamme jostakin uuden terrori-iskun, jonka vuoksi voimme julistaa kansallisen poikkeustilan, ja siinä sivussa järjestää vaalituloksen mieleiseksemme.
Me saamme neljä vuotta lisää. Neljässä vuodessa ehdimme ottaa monta pientä askelta.