Maaliskuu 2002: Kuumetta aavejunassa
Viikonloppu, 1-3.3. 2002
Ajankohdan webbilinkki: Merihaan kotisivu
Hyvänä valtion työntekijänä onnnistuin saamaan flunnsanpoikasen viikonlopuksi. Merkillistä kyllä, flunssasta riippumatta (tai siitä johtuen) onnistuin myös aivan oikeasti rentoutumaan: katselin leffoja, pelailin Alicea ja innostuin lukemaan Liisan seikkailut ihmemaassa. Hurmaava kirja.
Lauantaina Taika vieraili Merihaassa katsomassa Hamletia. Sunnuntaina Jori käväisi pikaisesti. Sunnuntai-iltana tuli saunottua ja puhuttua hieman livepeliteoreettisia - tai enemmänkin pohdittua teorian yleistä hyödyllisyyttä. Jotenkin huomaan kyllästyneeni ajatukseen taiteellisuudesta jonakin, jota pitäisi tavoitella. Tuli fiilis, että teoriakeskustelujen taso nousisi melkoisesti jos sana "taide" ja kaikki sen johdannaiset olisivat pannassa. Joutuisipa ainakin puhumaan ihan oikeista asioista.
Maanantai, 4.3. 2002
Päivän musiikki: Pink Floyd
Masensi koko päivän. Onneksi tämä oli hyvä masennus. Epäonneksi en voi selittää sitä yksityiskohtaisesti täällä, kun sen syyt ovat henkilökohtaisia, ja vaikka minulla ei yksityisyyden tarvetta olekaan, muilla on.
Paha masennus on masennus jostain ihan oikeasta aiheesta, kuten isosta mokasta, jonka on tehnyt, tai siitä, että maailma on täynnä lyhytnäköisiä ääliöitä, tai jostain muusta vastaavasta. Paha masennus johtaa useimmiten itseinhoon ja turhautumiseen, ja siitä pääsee eroon pääasiassa väkivallalla tai pakottamalla itsensä unohtamaan sen. Siihen ei voi uppoutua, koska se on kerta kaikkiaan liian tuskallista. Siinä ei ole mitään hauskaa.
Hyvä masennus on masennus jostain viime kädessä merkityksettömästä mutta henkilökohtaisesti kivuliaasta asiasta. Sen aiheuttaja on jokin oikeasti triviaali juttu, mutta se surettaa yhtä kaikki. Olo on alakuloinen, tekee mieli vain maata pitkällään, kuunnella apeaa musiikkia ja itkeä. Hyvä masennus on teinimasennusta, sellaista jota kokee kun on viisitoistavuotias ja itkee toivottoman rakkauden takia, kun on niin pieni ja typerä, että kuvittelee, että maailman suurin ja kamalin asia on se, että joku tietty ihminen ei piittaa sinusta. Se on itsekästä ja tyhmää ja lapsellista, sitä ei voi oikeasti ottaa vakavasti, ja sen vuoksi siitä voi vaikka nauttia.
Hyvässä masennuksessa voi todella rypeä, koska se ei johda itseinhoon tai veritekoihin. Se on tunne-elämän monipuolisuuden kannalta tarpeellinen olotila, se on miellyttävän intensiivinen tunne, ilman sitä kokisin olevani vähemmän oma itseni.
Olipa goottimaista.
Tiistai, 5.3. 2002
Päivän sankariteko: Kannettavan tietokoneen salakuljettaminen kellariin epäluuloisen velhon ja hänen näkymättömien henkivartijoidensa ohi.
Käpälä oli taas kipeä. Mitenkähän saisin vakuutettua kropalleni, että jännetupintulehdukset tapahtuvat ainoastaan toisille ihmisille? Tassuun sattuminen yritti pilata eilistä itsesäälissä rypemistäkin olemalla oikeasti harmillinen asia.
Työpäivästä iso osa kului palavereissa, joten ei tarvinnut liiaksi käpälää käyttää. Töistä päästyäni suuntasin kotiin pelaamaan Clichéä.
Pelikerrasta muodostui kaikkien yllätykseksi eräänlainen kauden päätösjakso. (En lainkaan pidä tästä telkkarista lainatusta termistä, mutta silti käytän sitä, olen ristiriitainen.) Monet salaisuudet tulivat julki, ihmissuhdeongelmat ratkesivat, kommuuniasukit alkoivat taas tulla toimeen keskenään, ja yliluonnollisia asioita tunki joka kolosta. Tunnelma pelissä oli todella maaginen, ja pelin päättyessä vähän kahden jälkeen yöllä kaipasin vimmaisesti lisää. Pitkään aikaan ei olekaan ollut näin erinomaista pelisessiota.
Keskiviikko, 6.3. 2002
Päivän suloisuus: Kosketus.
Käpälä oli siinä määrin häiritsevästi kipeä, että soitin itselleni työterveyslääkärin sitä varten. Kun tulossa on kahden viikon lomakin, niin tietysti hyvä valtion työntekijä voi silloin potea ei-toimivaa raajaa.
Poistuin töistä aikaisin, ja tein kaikkea hyödytöntä siihen saakka, että Tommi putosi paikalle pelaamaan Bedtime Storiesia. Peli oli melko puhdasta fantasiaa, mutta se onnistui silti aika hyvin (eikä siinä ollut puhuvia eläimiä). Olen silti varmaan vähän liian analyyttinen ihminen pelauttamaan mystisiä juttuja.
Myöhemmin illalla Kissa saapui Merihakaan potemaan moraalista krapulaa.
Torstai, 7.3. 2002
Päivän teksti: Paavo Haaviston "Kullervo". Kyllä, Haaviston.
Älyttömän hitaan työpäivän jälkeen kävin Kaisan kanssa hankkimassa vielä puuttuvat pelipaikat. Lopulta asiat näiden kanssa jopa sujuivat, ja ainakin yksi pelipaikka on oikeasti tosi hieno.
Larp-kahvilassa höpistiin tv-lupatarkastajista ja hankalista teatterikoulun pääsykokeista. Tuhlasin paljon rahaa hassuihin juomiin (tai paljon ja paljon, mutta enemmän kuin yleensä) ja ihastuin minttutotiin joka oli kerta kaikkiaan herkullinen. Juomingeista huolimatta tai johtuen väsyin aika nopeasti.
Perjantai, 8.3. 2002
Päivän testi: "Minkä filosofin ajatukset ovat lähimpinä omiasi?" Tulokseni oli tietenkin Spinoza.
Tänä aamuna oli tassuvaivan takia lääkäri. Valkoisessa takissa hillui vanha senseini Aki Äijälä. Hän ei kuitenkaan parantanut vaurioitani akupunktiolla tai rannelukolla, vaan määräsi nyt jo huomattavasti ehjempään eturaajaani jotain tulehduslääkettä. Hankin siihen myös tukisiteen, joka oli aika vinkeä: kiristyvää itseensä tarttuvaa elastista sidettä, jota on helppo uusiokäyttää.
Töissä rakenneltiin julkisen verkon autentikointipalveluja ja muuta jännää. Hitaina hetkinä pohdin, mitä tekisin Interaktion kanssa. Tavallaan huvittaisi sulkea koko palauteprojekti ja julkaista tilastot päiväkirjan lukijoista, mutta toisaalta, kun palautetta yhä tulee, on sääli sivua hukatakaan. Ehkä pitäisi jättää lukijavastausosio pysyväksi osaksi päiväkirjaa.
Neljän aikoihin lähdin vihdoin töistä kotiin viettämään kahden viikon talvilomaa. Viikko lomaa ennen Ghost Expressiä, viikko sen jälkeen. Lopputuloksen pitäisi olla rentouttava ja palkitseva.
Lauantai, 9.3. 2002
Päivän uutinen: Dubya ei pelkää käyttää pommia
Nousin melko varhain kirjoittelemaan täydennysmateriaalia peleihin. Saatuani tekstit valmiiksi palasin petiin Kissan viereen, kunnes neljältä koitti aika lähteä pelaamaan Travelleria.
Peli meni vähän niin ja näin, väsyin todella aikaisin enkä saanut itseäni puristettua keskittymään poliittiseen kieroiluun vaikka olisi pitänyt. Lopetimme aamuneljän aikoihin, ja kävelin koomassa takaisin kotiin.
Sunnuntai, 10.3. 2002
Päivän eskapismi: Roolipelit. Kerrankin käytin niitä todellakin paetakseni tätä maailmaa.
Heräsin aamulla puoli yhdentoista aikaan. Olisi pitänyt alkaa tehdä juttuja Ghost Expressiin, mutta sen sijaan muistin yhtäkkiä eilen ohimennen näkemäni uutisen Yhdysvaltain uudesta ydinpommikäytännöstä.
Vaikka yritän odottaa USA:lta aina pahinta mahdollista, ne perkuleet onnistuvat silti aina yllättämään minut olemalla vielä vähän typerämpiä kuin kuvittelin mahdolliseksi. Dubya keksi sitten vihdoin, että on hyvä idea ainakin memossa pohtia ydinaseiden käyttämistä ihan oikeasti.
Mitä pitäisi tehdä jos leikkikenttääsi hallitsee mielipuoli joka on isompi kun kaikki muut? Jos vanhempia ei ole ja tällä isolla mielipuolella on kaikki oikeus tehdä ihan mitä sitä huvittaa? Miksi koko maailma on alkanut yhtäkkiä muistuttaa ylikasvaneilla lapsilla näyteltyä Kärpästen herraa? Sivistys on mukava pintasilaus, sen alta löytyy maailmaa hallitseva mörkö joka nyt näyttää kaikille muille kuinka kaikkivoipa se oikeasti on ja kuinka kukaan ei mahda sille mitään, koska sillä ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua.
Maanantai, 11.3. 2002
Päivän idea: Merihaan vanhempainilta - vähän niin kuin koulun vanhempainilta.
Ostin itselleni vihdoin kirjoittimen tänään. Se maksoi 50 euroa, kun suostuin ottamaan riesakseni Stockmannin kanta-asiakaskortin. Odotettavissa roskapostia. Kirjoitin on kiva pieni Lexmark, joka tulostaa värejäkin ja mahtuu työpöydälleni mukavasti.
Kävin myös syömässä Aleksin kanssa, ja juttelin niitä näitä peleistä. Illalla Merihaassa vieraili Miken perhe. Pimeä kokemus - vietin heidän seurassaan vain viitisen minuuttia, ja siinä ajassa tulin vakuuttuneeksi siitä, että joku oli ottanut oman biologisen perheeni ja kloonannut. Kielenkäyttö, toiminta, puheenaiheet, sisäinen dynamiikka - kaikki oli kuin sukulaisiltani Porvoossa.
Tiistai, 12.3. 2002
Päivän kemikaaliyhdistelmä: Kofeiini ja alkoholi lääkkeillä maustettuna
Kuinka ollakaan, eräs Ghost Expressin keskeisen hahmon pelaaja peruutti pelin. Onneksi hän ilmoitti minulle siitä jo nyt, mutta sijaista jahdatessani päädyin istumaan kahdeksi tunniksi Cosmiciin hengittämään tupakansavua ja juomaan tyhjään vatsaan Irish Coffeeta.
En tiedä, vaikuttiko kahvi vai alkoholi tajuntaani tuhoisammin, ja auttoiko käynnissä oleva tulehduslääkekuurinikin tähän, mutta siitä eteenpäin olo oli epävakaa ja pahoinvoiva. Mielialani oli lähinnä paniikkinen, ja vaikka sainkin paikkaajan peliin (pelastavaksi enkeliksi tuli Quitu), vajosin silti upottavaan "ei tästä mitään tule" -fiilikseen ja haluun juosta moneen suuntaan yhtä aikaa, jonka onneksi ymmärsin olevan pelkästään kemikaalien aiheuttama. Ei oikein taida ah-niin-tasapainoiseen persoonaani sopia tällainen.
JD:n tietokoneen CD-asema oli päättänyt hajota, mutta onneksi varastosta löytyi ylimääräinen DVD-asema. JD olisi tahtonut pelkästään laitteen, joka lukee CD-levyjä, mutta puoliksi toimiva rauta harmittaa minua, enkä suostunut lepäämään ennenkuin vehkeen DVD-toisto-ominaisuudetkin olivat kunnossa. Huvittavaa kyllä, bittinörttäys sujui ilman minkäännäköisiä ongelmia vaikka muuten fiilis olikin vähän halluinen.
Illalla kirjoittelin vielä Kaisan kanssa pelimateriaalia ja tein Tainan kanssa lisää pöhköjä netistä löytyviä testejä. Ylen globalisaatiotesti ei toiminut Macin Operalla...
Keskiviikko, 13.3. 2002
Päivän tätä-ette-olekaan-aiemmin-kuulleet: En koskaan enää järjestä ensimmäistkään livepeliä. Ihan niin kuin olen aina ennenkin sanonut.
Huonot uutiset: Etätilaamani lelut eivät olleet saapuneet kaupunkiin vaikka niiden olisi pitänyt tulla jo eilen. Yksi korvaamaton ja melko olennainenkin pelaaja peruutti. Yksi sijaiseksi kaavailtu ihminen ei saavu. Peliin kuuluva lehti ei valmistunut ajoissa.
Hyvät uutiset: Mikään muu ei mennyt pieleen.
Hyvien uutisten osasto ei näytä kovin mojovalta, mutta itse asiassa se pitää sisällään aivan älyttömän paljon asioita, jotka olisivat voineet mennä päin helvettiä mutteivät menneet. Silti, perfektionistista luonnettani riipii joka ainoa asia, joka ei sujukaan kuten on suunniteltu.
Varmaan helpottaisi, jos olisi olemassa jonkinlainen tilasto "odotettavissa olevat tappiot niin-ja-niin monen pelaajan peliprojektissa". GE 2:n saldo tähän mennessä on kolme pelaajaperuutusta, mikä taitaa olla aika pieni lukumäärä. Silti, ugh...
Ja tämä taustalla soiva Unelmien sielunmessun soundtrack ei ainakaan paranna fiilistä.
Ghost Express: Murder Ballads, 14.3. - 16.3. 2002
Ajankohdan lause: "Mä unohdin..."
Tostaina ostin haulikon. Perjantaina kokosin vimmaisesti Ghost Expressiä. Lauantaina pelautettiin toinen osa, ja monille se tuntui menneen hyvin. Ei kaikille, eräskin pelaaja sanoi ihan perustellusti, että peli oli ollut huonoin hänen koskaan pelaamansa, mikä sinänsä oli harmillista. Tavallaan vielä enemmän harmitti, että tuo kurjuus ei ollut edes kokonaan meidän mokastamme johtuva, vaan puhdas kurja sattuma joka johtui eräästä peruutuksesta.
Pelin jälkeinen suitsutus parilta pelaajalta oli lähes nolottavaa, mutta silti niin tervetullutta ja itsetuntoa kohottavaa. Siltikin, on ikävä järjestää livepelejä, ne kun eivät koskaan onnistu täydellisesti tai edes riittävästi.
Oliko tämä sen käiken vaivan arvoista? Monta viikkoa helvettiä, yksi ilta iloa. En tiedä.
Sunnuntai, 17.3. 2002
Päivän mietelause: "Livepelien järjestäminen on sarja huomionkipeyden aiheuttamia pakkoliikkeitä, eikä pelien kokonaisutiliteetti ole koskaan riittävä korvaus menetetystä vapaa-ajasta, valvotuista öistä, hankiutista vatsahaavan poikasista ja kuluneesta rahasta."
Merihaassa oli pelin jäljiltä melkoisesti populaa. Puhelimme niitä näitä, enimmäkseen peleistä, ja suuntasimme iltapäivästä pizzeriaan syömään. Joukkoon liittyi muutakin väkeä.
Pizzan jälkeen suurin osa stadilaisista lähti takaisin kotiinsa, mutta Juki ja Lissu tulivat vielä kanssamme Cosmiciin. Kuten aina Cosmicissa, järjettömiä yhteensattumia tapahtui - älyttömin oli se, että Lissu törmäsi johonkin Käläviän aikaiseen pseudotuttuunsa, jonka oli viimeksi nähnyt seitsemän vuotta sitten.
En jäänyt pohtimaan vuosien pituutta ja kuluttavuutta, koska oloni oli pizzan jälkeen tasaisesti huonontunut, ja Cosmicissa minua oksetti ja pyörrytti. Fiiliksen paheneminen jatkui edelleen, eikä loppua tuntunut näkyväm. Hoipuin kotiin tokkurassa ja kaaduin petiin aivan käsittämättömän palelevana ja pahoinvoivana. Kuumetta, valtavasti kuumetta. En muista, koska minulla olisi viimeksi ollut näin huono olo: joka paikkaan sattui, eikä missään raajassa ollut yhtään voimaa.
Kuluneen viikon stressi tuntui viimein saaneen minut kiinni. Kroppani ja mieleni lysähtivät kasaan. Heitin naamaan jonkun turbotehokkaan Buranan, mutta se ei tuntunut vaikuttavan lainkaan. En varsinaisesti nukahtanut, mutta vajosin sekaviin houreisiin ja hallusinaatioihin, joita korkea kuume usein aiheuttaa. Kuvittelin GE:n olevan edelleen käynnissä ja elin uudestaan jokaisen pikku mokan jonka olin tehnyt.
Lopulta, muutamaa tuntia myöhemmin kuumeeni laantui niin paljon, että ajatus alkoi taas juosta. Yritin puhua Kaisan kanssa pelistä, ja tajusin ensimmäistä kertaa miten rikollisia mokia me olimme tehneet järjestelyissämme ja miten ihmeellistä oli, että yhtään mikään kyseisessä pelissä oli onnistunut. Vajoisin masennukseen, ja tulin siihen tulokseen, että livepelit eivät oikeasti voisi koskaan toimia niihin asioihin, joihin tahdoin niitä käyttää.
Iltaa myöten lähettelin Kaisan kanssa sävyltään hieman anteeksipyyteleviä posteja eri pelaajaryhmille. Kävimme myös vähän siivoamassa pelipaikkoja ennenkuin palailimme Merihakaan nukkumaan. Särkylääkkeen vaikutus tuntui olevan päättymässä, joten nappasin toisen. Sen avulla pystyin jopa nukahtamaan.
Maanantai, 18.3. 2002
Päivän riemunaihe: Rush tekee uuden levyn!
Viimein oikea loma alkoi. Tunnelma olisi kyllä ollut jubilantimpi, jos kurkku ei olisi ollut aivan hellänä ja kuntoni olisi muutenkin parempi. Löllyin vuoteessa puoleenpäivään, ja lueskelin välillä pelaajien lähettämiä debriefejä. Joillakin pelaajilla oli ollut hauskaa, toisilla ei. Niin on kai aina ollut ja tulee aina olemaan.
Koko päivä meni Kaisan kanssa pelin jälkiä siivotessa. Joko keräsimme lankoja yhteen eri hahmojen puuhailusta, tai jynssäsimme verta ja suolenpätkiä irti Kaisan kämpän lattiasta. Aleksi piipahti vierailulla ja auttoi meitä ihveitten putsaamisessa. Kävi myös ilmi, että kun Merihakaa oli remontoitu nykyiseen tilaansa pari kolme asukasta sitten, oli homman tehnyt remppaurakoitsija huoletta porannut kylppärin putkistoja asentaessaan reikiä, jotka ulottuivat naapurin vaatekaappiin asti. Naapuri oli valittanut tästä, mutta leppyi kun tajusi, että kellään nykyisistä asukeista ei ollut yhtään mitään tekemistä koko asian kanssa.
Tiistai, 19.3. 2002
Päivän saavutus: Liimasin nimikyltin takaisin oveen. Niin energinen päivä tämä oli.
Yhä flunssainen olo. Päivä oli täysin hyödytön - katselin leffoja, kirjoittelin päättömiä sähköposteja, ja testasin toimiiko langaton verkkoyhteys alakerran ravintolaan asti. Ei toiminut.
Keskiviikko, 20.3. 2002
Päivän luontoääni: Yskivä bittinörtti
Nyt alkoi flunssaisuus aivan oikeasti vituttaa. Mitä perkeleen iloa tässä viikon lomassa muka on jos se kaikki kuluu sairastaessa? Onko tämä jokin elimistön tapa varmistaa, että pidän lupaukseni vaan maata sängyssä koko vapaaviikon enkä tee yhtään mitään? Onhan tässä kieltämättä tullut elettyä aika stressaantuneesti pari kuukautta, mutta jumalauta. Ei tällaista voi sietää.Kansanparannuskeino (sauna) ei myöskään auttanut. Kypsää.
Torstai, 21.3. 2002
Päivän iloviesti: "48,8 Gigabytes Remaining on Disc."
Flunssaisena on häiritsevää harrastaa seksiä. Kieltämättä se on miellyttävää, mutta jälkeenpäin olo on kuin olisi riippunut viikon ristillä. Voimia ei suuremmin ole. Tätä ei voi sietää. Huomenna on lääkäri, joka toivottavasti osaa sanoa mikä ihmeen aasialainen hevoskuppa minuun on tällä kertaa iskenyt.
Sain tietokoneeseeni uuden kiintolevyn, ja sitä myötä kauan kaivattua lisätilaa musiikilleni. Saapa nähdä kauanko tämä 60G:n kiintolevy pysyy riittävän kokoisena tarpeilleni. Juuri nyt tilaa tuntuu olevan ruhtinaallisesti, mutta muistanpa kyllä ajan jolloin kymppigigaisenikin tuntui liioittelulta.
Taika käväisi illasta luonani puhumassa GE-hahmonsa suunnitelmista. Kun en kipeänä niihn paljon osannut vastailla, siirryimme pian juoruilemaan ihmisistä kuin paremmatkin ompeluseuratädit. Tautisuudesta huolimatta kävin myöhemmin illalla larp-kahvilassa kuuntelemassa ihmisten Ghost Express -jatkojuonittelua.
Vielä myöhemmin illalla Kaisa käväisi pelauttamassa Mikelle lyhyen pätkän Clicheä, ja minä virittelin webbikamerastani liiketunnistimen. Halpaa hupia.
Perjantai, 22.3. 2002
Päivän viritys: DareCam - vaan päivitys ei oikein toimi kunnolla.
Aki-sensein tuomio oli: keuhkoputkentulehdus. En saa mennä töihin ennen kuin vasta ensi keskiviikkona. Lisäksi sain kuurin jotain tappaja-antibiootteja.
Palatessani kotiin lääkäristä löysin Merihaan kellarista erään avoimen oven, joka ei ollut ollut auki aikaisemmin. Tietysti menin tutkimaan, ja löysin muutaman varsin syvällä olevan ja hiton likaisen huoneen, sekä kapean tunnelin, johon olisin voinut lähteä ryömimään jos olisin ollut kunnossa.
Kun en mitään hyödyllistäkään oikein saanut tehtyä, kokosin uudelleen kaikki kovaleynvaihdossa hävinneet mp3-soittolistani. (Eivät nämäkään olisi kadonneet jos olisin pitänyt hakemistorakenteen samana, mutta kun vanha hakemistorakenne oli epäjohdonmukainen, oli nyt tilaisuus uusia se.) Illalla oli alunperin suunnitelmana käydä katsomassa ruotsalainen toimintaelokuva Livvakterna, mutta se oli jo mennyt poistumaan ohjelmistosta Turussa. Tämä harmitti suuresti, toivottavasti se tulee takaisin. Pohjoismaista höttöelokuvaa pitää tukea, niin ei ole enää kiusaus katsoa amerikkalaista höttöä...
Korvaavana toimintona kävin Kissan kanssa katsomassa The Othersin. Aika mainio elokuva sekin.
Lauantai, 23.3. 2002
Päivän tunnussävel: "Nuclear Winter, dam da da dam..."
Antibiootit sotkivat sitten vatsani, niin etten voinut edes syödä kunnolla. Naurettavaa.
Aamupäivän kasailin musiikkia, ja illalla uppouduin Freedom Forcen demoon. Vaikken reaaliaikaisista strategiapeleistä pidäkään ja FF oli ainakin ensituntumaltaan vähän sekava, voitti se silti minut heti puolelleen. Supersankareita, vihdoinkin!
Pelattuani demotehtävän läpi kehittelin konversiojärjestelmän alkua Colorsin ja Freedom Forcen pelijärjestelmien välille, ja kokeilemallani systeemillä heitin pari Colorsin sankaria demoon telmimään. Tulokset olivat oikein lupaavia. Jos varsinaisessa pelissä moninpeli on tehty riittävän oikein, voin alkaa taas järjestää Colors-pelejä ilman että tarvitsee tuskailla pelipaikoista tai muusta triviaalista.
Sunnuntai, 24.3. 2002
Päivän työkalu: Photoshop
Söin suosiolla todella vähän tänään, mutta vatsani yritti taistella sitäkin vastaan. Käytin aikani leikkimällä Freedom Forcella, ja opettelin tekemään sen hahmoille skinejä. Lisäksi konvertoin pari Colors-hahmoa lisää, ja kun Kaisa saapui Executive Gamesta, tein hänen kanssaan peliin Winterin skinin sekä statit.
Webbikamerankin löysi ensimmäinen tirkistelijä. Netscapella kuva tuntuu jopa päivittyvän järkevästi. Millään muulla selaimella ei, joten sitä ei voi kyllä pitää kovin toimivana.
Maanantai, 25.3. 2002
Päivän teemasivu: Colors-Freedom Force -konversiosysteemi, tai oikeastaan vasta systeemin alku.
Tein lisää skinejä Freedom Forceen. Söin pizzaa. Juttelin Kaisan kanssa kauhuroolipelaamisesta.
Tiistai, 26.3. 2002
Päivän ruoka: Jättimäinen vegehampurilainen
Heräsin puoli kahdelta. Olo oli yhä yskäinen, mutta kai pahin tauti on jo takanapäin. Nyt pitäisi jotenkin kääntää päivärytmi sellaiseksi, että huomenna pystyisi nousemaan puoli kahdeksalta ja menemään töihin.
Päivän jännittävät tapahtumat rajoittuivat Amarillossa syömiseen Miken ja Tainan kanssa. Yritin suosiolla psyykata itseäni uneen jo ennen yhtätoista aikaisen herätyksen varalta, ja onnistuin yli odotusten.
Keskiviikko, 27.3. 2002
Päivän asennusohjelma: Pasianssi. Redmond Linux tietää, miten käyttöjärjestelmä asentava käyttäjä pidetään tyytyväisenä.
Heräsin mutkattomasti aamukuudelta, täysin virkeänä. Ilmeisesti systeemini oli ottamassa varaslähtöä kesäaikaan tai jotakin. En jäänyt sitä murehtimaan, vaan ampaisin sankarillisesti töihin jo seitsemäksi.
Oli miellyttävää palata töihin, vaikka olinkin hieman pallo hukassa kahden ja puolen viikon tauon jälkeen. Muiden hommien ohessa asensin Redmond Linuxin yhteen työpöydälläni olevaan koneeseen, tutkien olisiko se peruskäytttäjälle riittävän simppeli systeemi asentaa ja käyttää. En ollut koskaan aiemmin yrittänyt asentaa linuxia muuten kuin komentorivipohjaiseksi palvelinsysteemiksi, ja olin aika hyvilläni todetessani, että nykyään järjestelmällä saa myös tehtyä helppoja työasema-asennuksia.
Kumma fiilis vatsassa jatkui, ja työstä päästyäni en oikein kyennyt tekemään mitään hyödyllistä. Pelasin Arx Fatalisin demoa, ja sain siitä liikepahoinvointia. Demo tuntui muutenkin hieman bugiselta ja kankealta, mikä oli harmi - tämäkin peli kuului odottamiini. Toisaalta myös Undying tuntui demon perusteella aika kauhealta, vaikka itse pelissä pelattavuus olikin melkein loppuun saakka loistava.
Katsoin vielä JD:n minulle tuoman Shadow of the Vampiren ennen varhaista nukahtamista.
Torstai, 28.3. 2002
Päivän GURPS-heikkous: Tech Jinx (-10 pistettä)
Ulkona oli kevät. Työasioilla juostessani sain kuljeskella pitkin kampusaluetta, kiipeillä aitojen ylitse ja nauttia kaunnista ilmasta. Fiilis oli energinen ja positiivinen - jotenkin lämpö ja auringonpaiste riittivät saamaan minut valtavan hyvälle tuulelle.
Hyvä tuuli haihtui nopeasti kotiin päästyäni. Minun piti pähkäillä Kaisan kanssa Ghost Expressin kolmatta osaa, mutta ennen sitä päätin yrittää kytkeä Merihaan Betoni-palvelimeen uuden levyn. Tätä ei olisi pitänyt tehdä Kaisan ollessa lähistöllä. Vaikka hän ei olekaan pahin tuntemani tech jinx, hänen psyykkinen kenttänsä riittää kyllä tuhoamaan kaikki yritykset harrastaa teknomagiaa kun hän on lähellä.
Homma, jonka olisi pitänyt olla helppo tai triviaali muuttui äkkiä painajaiseksi. Tapeltuani Hanen ja minun joskus rakentaman hirvittävän laitearkkitehtuurin kanssa sain lopulta levyn paikalleen. Sen jälkeen kone ei enää käynnistynyt.
Palvelimen kuolema merkitsi kriisiä, kyseinen kone kun hoitaa kotimme verkkoyhteyden ulkomaailmaan ja ilman verkkoyhteyttä Merihaka on sokea, kuuro ja tyhmä. Singahdin hakemaan Rikulta nivaskan asennus-CD-levyjä aikeenani rakentaa korvaava palvelin seuraavavn 12 tunnin aikana.
Tähän minun ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä, sillä Kaisan poistuminen oli palauttanut konepsioniset kentät kotonamme tasapainoon. Yhtäkkiä Betoni suostui taas toimimaan kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään.
Kun verkkoyhteytemme olivat taas kunnossa, saatoin lähteä Cosmiciin. Sieltä selvittyäni pääsin viimein puhumaan Kaisan kanssa Ghost Expressin kolmannesta osasta. Saimme pari aivan loistavaa ideaa siihen. Silti olin jyrkästi sitä mieltä, että jos me emme saa jotakuta muuta hoitamaan käytännön järjestelyjä puolestamme, en aio tähän projektiin ryhtyä.
Perjantai, 29.3. 2002
Päivän tiedosto: hosts.deny
Heräsin iltapäivän alussa, ja ryhdyin heti bittinörttäämään. Mike oli antanut vanhan koneensa minulle (tai no, Merihaan yhteiseen käyttöön nyt kuitenkin), ja ryhdyin tekemään siitä varakappaletta Betonille, horisontissa kun näytti häämöttävän vanhan uskollisen koneemme päivien pää.
Korjasin koneen CD-aseman, pakotin siihen toimivan linuxin, ja tappelin varmaan kolme tuntia hiton rakkineen verkkoasetusten kanssa. Purkkiin ei tuntunut saavan SSH-yhteyttä niin millään, ja pengoin kyseisen protokollan hämärämpää puolta kyllästymiseen asti. Lopulta kaiken maailman kikkailujen jälkeen syylliseksi paljastui yksi ainoa tiedosto jossa oli yksi ainoa rivi, ja tämän koko tiedoston ainoa tarkoitus oli estää koneen kommunikointi ulkomaailman kanssa. Tietysti olin itse paranoiassani asentanut sen koneen virittelyn alkuvaiheessa.
Koneen säätämisen lomassa ehdin laittaa pizzaa, josta tuli yllättäen aika mautonta. Kun lopulta painun nukkumaan, yritin jättää musiikkia soimaan taustalle, mutta jostain syystä tietokoneeni tuulettimien humina häiritsi minua suunnattomasti. Täytyisi varmaan ostaa jostain äärimmäisen hiljainen virtalähde ja prosessorituuletin.
Lauantai, 30.3. 2002
Päivän arvoitus: "Kumpi oli ensin, muna vai gubru?"
Näin unta kymmenen tuntia kestävästä taksimatkasta Porvoosta Keravalle. Tämä oli väärin niin monella tavalla, etten tahdo edes ajatella niitä.
Nousin jo ennen puoltapäivää lähteäkseni kaupungille kuluttamaan. Kuten tavallista, tämä ei onnistunut kovin hyvin. Freedom Force ei ollut vielä kaupoissa, eikä mistään avoimesta liikkeestä löytynyt hiljaista virtalähdettä tai murhapiiriin tarvitsemiani elektroniikkavempeleitä.
Sen sijaan havaitsin, että fyysinen kuntoni oli aivan pohjalukemissa. Ihmekös tuo kun en ole kuukauteen tehnyt oikeastaan mitään ja vietin vastikään viikon vuoteenomana. Pakotin itseni taas suhtautumaan asioihin kuin terve ihminen, kiipeilin portaita hissien käyttämisen sijasta ja ajattelin energisiä ajatuksia.
Päivän pääohjelmaksi muodostui 13 subjektiivista tuntia kestänyt Traveller-sessio, jossa päästiin tekemään slingshot-liikkeitä kääpiötähden ympäri ja verestämään ensikontaktiprotokollien tuntemusta. Reipasta. Kesäajan johdosta selvisin kotiin vasta puoli kuudelta aamuyöstä.
Sunnuntai, 31.3. 2002
Päivän uskonto: Buddhalaisuus
Heräsin luontevasti puoli kolmelta iltapäivällä. Lueskelin anarkistimanifesteja, kaaosmagisivustoja ja masentavia uutisia maailmalta. Jossain vaiheessa kirjoittelin hahmon one-shotiin, jonka Aleksi oli pelauttamassa tänään.
Lontoon metroon sijoittunut one-shot nimeltään Late Train käynnistyi yhdeltä yöllä ja kesti aauviiteen. Sen loputtua kaikki pelaajat olivat jokseenkin kuolleita, ja peliteoreettinen keskustelu oli hyvin väsynyttä. Hieman jälkiämme siivottuani valuin vuoteeseen kellon lähestyessä seitsemää.