"Jokainen roolipelaaja kuvittelee olevansa kirjailija"

Itse asiassa ylläoleva väite ei ole minusta totuudenmukainen kuin korkeintaan satunnaisesti. En kuvittele itse, että roolipelaaminen olisi välttämättä kovin läheistä sukua kirjoittamiselle, näyttelemiselle, ohjaamiselle tai muille taidemuodoille sen enempää kuin ne ovat sukua toisilleen. Kuitenkin hämmästyttävän monet roolipelaajat tuntuvat harrastavan kirjoittamista.

Tunnustan: minäkin teen niin, vaikka missään tapauksessa en mikään hyvä kirjoittaja olekaan. Joitain tekeleitäni löytyy webistä, ja jos saan joskus aikaan jotain mielestäni kelvollista, saatan panna sen näille sivuille maailman ihmeteltäväksi.


Alistairin kronikka - Erään larp- ja ropehahmoni päiväkirjanomainen tarina. Tämän teoksen kirjalliset ansiot ovat kyseenalaiset - se on loppujen lopuksi roolipelikampanjan tapahtumapäiväkirja, jonka on kirjoittanut varsin taitamaton kirjailija pelatessaan hieman ylilyövää hahmoa. Tekstiä ei ole koskaan oikoluettu tai suuremmin edes hiottu, mutta vioistaan huolimatta se on ehkä hupaisaa luettavaa Alainia-peleissä pelanneille. Suomea muistuttavaa kieltä.


In Bed with Character - Minun ja Kissan kirjoittama artikkeli liveseksistä roolipeleissä. Teksti ja jäsentely on enemmänkin kissan kuin minun ansiotani. Englanniksi.


Colors Explained - Artikkeli Colors-supersankariroolipelistä. Ei fiktiota, ei pyri olemaan kirjallisesti taitava, mutta saattaa olla informatiivinen. Englanniksi.


Kokemuspisteitä - online-päiväkirja. Totuudenmukainen vaikkakaan ei inhorealistisen pikkutarkka. Suomea.


Roolipelaaja