<

>

Tammikuu 2025

Keskiviikko, 1.1. 2025

Päivän toteamus: Espanja on mielentila

Syvällä saaren ylängöillä Roque Bentaygan huippua kohti kiemurtelee polku. Noustuamme sitä ensimmäisen varttitunnin se pudottaa meidät korkeammalle parkkipaikalle -- ja täällä on aurinkopaneeleita sekä sähköauton laturi. Ihan niin kuin olen aina toivonut: että jonkinlaisia latureita sijoitettaisiin niihin paikkoihin, joihin auto jätetään hyväksi toviksi.

Palaamme tuodaksemme auton tänne, mutta yllättäen autotien sulkee puomi. Olisikin ollut ihan liian kätevää, että autoa olisi voinut oikeasti ladata sillä aikaa kun patikoi.

Kiroamme espanjalaista infraa hetken, ja jatkamme sitten ylöspäin. Tämä kallio ei ole yhtä valtava kuin horisontissa näkyvä Roque Nublo, ja polku sinne on lyhyempi; vastaavasti täällä ei myöskään ole niin paljon turisteja. Aivan huipulle emme pääse, koska se on arkeologisten tutkimusten alue ja myös, koska viimeiset 40 metriä näyttävät aivan pystysuoralta seinältä. Sitä olisi ehkä hauska kiivetä, jos olisi jonkinlainen trädiliidiguru.

Palaamme autolle ja jatkamme lähiympäristön tutkimusta. Kapea vuoristotie johtaa läheiselle näköalapaikalle. Ajamme sitä kaikessa rauhassa, kun auto yhtäkkiä piippaa ja ilmoittaa "Fallo del sistema eléctrico". Sitten se pysähtyy.

Akkua on vielä yli 50%, emmekä ole kohdelleet menopeliä mitenkään kaltoin. Kuitenkin Opel Mokka EV päättää, että tähän jäätiin. Viimeisenä tekonani olin yrittänyt ajaa tien sivuun, mutta auto sanoi ei, ja tuloksena on jumissa suunnilleen keskellä kapeaa tietä. Sitä ei saa edes vapaalle.

On taas uudenvuodenpäivä, joten vuokra-autofirmaa ei saa kiinni. Vien varoituskolmion mutkan taa -- toisesta suunnasta auto onneksi näkyy selvästi. Sitten koetan kaikkea keksimääni velhoutta saada Cicarilta vuokraamamme ihme liikkeelle, samalla kun Taina yrittää jokaista puhelinnumeroa. Onneksi meillä on kenttä ja jopa jonkinlainen nettiyhteys.

Paikalle ilmaantuu espanjalainen moottoripyöräilijä, joka jää jeesaamaan meitä. Hän tuo espanjantaitonsa puheluihin, mikä helpottaa yrityksiämme. Vähitellen kummalekin puolelle autoa saapuu muitakin kulkijoita, jotka eivät saa autoaan ohi peltilehmästämme.

Pienen kylän verran ihmisiä yrittää kaikkea, mitä keksii. Puheluita soitellaan (ei ketään kotona), autoa koetetaan käynnistellä (ei tulosta), sitä yritetään siirtää hartiavoimin (ei liikahda senttiäkään) ja lopulta raivata kallion puolelta kiviä niin, että siitä mahtuisi edes ohi. Tämä viimeinen pyrkimys lopulta onnistuu. Kaivettuamme pari isoa kiveä pois saamme aikaan ohitusreitin, jonka avulla autot pääsevät ohi meistä parin sentin virhemarginaalilla.

Ystävälliset kulkijat jättävät meille ruokaa ja juomaa samalla kun joku viimein tavoittaa Cicarin päivystäjän. On vaikea saada firmaa tajuamaan, että ongelmana ei ole, että tyhmät turistit eivät ole osanneet ladata sähköautoa, vaan auto oikeasti hajosi meistä riippumattomista syistä. Lopulta meille luvataan hinaus iltakahdeksalta. Kello on tässä vaiheessa vähän yli neljä ja olemme pööpöilleet paikallemme reilun tunnin.

Olemme huitsin kuusessa, ja luottamukseni siihen, että espanjalaisen firman antama aika oikeasti pitää on matala. Meillä on kuitenkin evästä ja lämpimiä vaatteita, mutta henkisesti varaudun viettämään yön autossa, firma kun haluaa meidän pysyvän sen luona. Tainalla on optimistisempi olo, ja hän vie meidät katsomaan läheistä näköalapaikkaa (joka on kieltämättä makee ja jossa on jopa kiipeilyreittejä).

Espanjalainen täsmällisyys ja luotettavuus on mitä on -- mutta tällä kertaa se tarkoittaa, että hinaus sekä vara-auto saapuvat meille jo vähän ennen seiskaa. Kukaan ei soittanut meille ja varoittanut että pian ne ovat siellä, kuten oli sovittu, mutta väliä hällä. Isännän elkein liikkuva hinausautomies koettaa paria temppua autoomme, ja tuloksena sen takaluukkukaan ei enää aukea. Evakuoimme matkatavarat kaatamalla takapenkit, siirrymme meille tuotuun bensa-seattiin ja sanomme adios koko tilanteelle.

Kotimatka pimeässä vuoristossa on raskas, ja päätämme illan syömällä helvetisti libanonilaista ruokaa. Vuokrafirma näyttää lähettäneen minulle laskun vara-autosta. Vielä muutama tällainen lomapäivä, ja olen valmista tavaraa osastolle.

Torstai, 2.1. 2025

Päivän ihme: Makea vesi taivaasta

Säätiedotus ennustaa sadetta, ja kuten tavallista, nauramme moiselle. Mutta sitten aamiaisemme keskeyttää muutama pisara, ja kun selviämme kotiin asti, käynnissä on selvä tihkusade. Keräämme auton täyteen roinaa ja ajamme etelään selvittääksemme, miten pitkälle tämä yltää.

Jossain toisaalla sadepäivä olisi huono juttu, mutta täällä se on hämmentävä. Käynnissä on ihan oikea sade, joka putoaa rutikuivalle hiekalle kuin jokin jumalainen väliintulo. Se yltää saaren eteläisimpäänkin kärkeen. Emme ihan ehdi Maspalomasin dyyneille todistamaan, kuinka niille laskeutuu vettä, mutta tie Riu Palace Hotelille niiden edessä on märkä ja autoilla on käynnissä tuulilasinpyyhkijät.

Sääilmiön ihmetteleminen saa kiinnittämään huomiota muutenkin saaren ympäristöön. Jotenkin täällä on vihreämpää kuin aiemmin, ihan kuin vettä olisi tullut viime aikoina enemmän. Kun on tottunut siihen, että ilmasto on muuttumassa ainoastaan huonompaan suuntaan, on hämmentävää nähdä hetkellisestikin jotain vastakkaista.

Pysähdymme Amadores Beachilla snorklaamassa. Vesi on kirkasta ja pohja vehreä, kaloja valtavasti. Sää on viileä, joten emme jää lillumaan pitkäksi aikaa, vaan jatkamme myötäpäivään, La Aldean kaupunkiin, jossa teemme muutaman kilometrin kävelyn. Sade on päättynyt, mutta rinteet näyttävät vehreämmilta kuin muistin. En tiedä, oliko rintama voinut yltää tällekin puolelle saarta.

Ruuan löydäminen Aldeassa on vaikeaa, joten iltaruoka nautitaan kotimatkalla Puerto Ricossa. Pitkä ajelu bensa-autolla saa kaipaamaan sähköautoa. Hemmetin dinonpolttomobiili kiihtyy huonosti, pitää pahaa ääntä ja tuntuu epävakaalta. Toki tämä saattaa myös johtua halpismerkki-Seatin ominaisuuksista.

Perjantai, 3.1. 2025

Päivän toive: Voisiko täälläkin reittien nimen ja greidin kirjoittaa kallioon reitin juurelle, niin kuin sivistyneessä maailmassa?

La Sorruedassa muistamme edellisvuoden tuskailun parkkipaikan tien kanssa, ja päätämme jättää auton kylään. Siitä on vielä 900 metrin kävely kiipeilykallion alkuun, mutta ilma ei ole kuuma ja aurinko paistaa maltillisesti. Tien varressa olevassa talossa näyttää olevan jokin koiranpentuhoitola, tai sitten yhden pesueen emo on käynyt ahkerasti vieraissa, koska aidan takaa meille haukkuu valtava lauma aika erimuotoisia pentusia.

Vaikka Ninja Troll -sektori ei olekaan varjossa, siinä on silti mahdollista kiivetä. Alueella on vain pari muuta kiipeilijää; yksi pari treenaa liidaamista, toinen on jossain ääripäässä kiipimässä vaikeita reittejä. Sää on muutenkin oikein suosiollinen kiipimiselle, ja suoritamme molemmat 7 reittiä. Topomme ovat melko hyödyttömiä, mutta arvelemme parin tunnistamattoman uuden reitin olevan nelosia, ja yhden hankalahkon reitin La Fuente -sektorin pulunkakkareitin vasemmalla puolella ehkä 5b:ksi. Kalliorohkeuteni on täysin hukassa ja kesällä ostamani paniikkijatko heiluu, kun könyän ylös liukasta ja pelottavaa kiveä. Yläköydessä tämä menisi tuosta vaan, mutta liidissä saan halata kiveä ja ryömiä housuni rikki ennen kuin pääsen onnellisesti toppiin.

On hyvä päästä vihdoin kiipeilemään, vaikka suoritus ei mitään huippuluokkaa olekaan. Lähtiessämme tulee idea koettaa käydä vuoristossa sijaitsevassa observatoriossa, mutta sen aukioloajat ovat espanjalaiset ja paikka näyttää täysin autiolta. Niinpä poimimme vaan kiinalaista ruokaa ja palaamme kotiin.

Jalat ovat aivan muusina. Jostain löytyy vielä energiaa pyykin pesemiseen ja kuivumaan ripustamiseen, sen jälkeen nukkumatti hivauttaa kakkosnelosella päähän.

Lauantai, 4.1. 2025

Päivän kommentti: "Hasta luego", sanoi harmaapapukaija

Cocodrilo Parkin papukaijat ovat yhtä viehättäviä kuin aiemminkin, ja tällä kertaa jopa yksi harmaapapukaijaa jopa juttelee meille selvällä espanjalla, kun sen kanssa on vähän aikaa leikkinyt. Hieno lintu, olisipa jollain kaverilla tollainen niin saisi aina hengata sen kanssa ilman että tarvitsisi itse pitää siitä huolta 24/7. Cocodrilo Parkista laskeudumme San Agustinin rantatielle, josta etsimme luonnonvaraisia liskoja, ja jopa näemme pari.

Hassujen eläinten katselun jälkeen ajamme Maspalomasiin elämään unelmaa, eli pelaamaan roolipelejä Riu Palace Hotelin uima-altaalle. On epäselvää, miten suotavaa täällä hengaaminen on muille kuin vieraille mutta aivan sama, ostimme me baarista juotavaa kuitenkin.

Päivä on jotenkin viileä ja uima-altaalla tulee kylmä, joten siirrymme hotellille syömään leipiä ja pelaamaan pelin loppuun. Atawhain oudot seikkailut viidakossa jatkuvat, tosin näitä olisi kivempi pelata ryhmässä kuin yksin.

Muutenkin normaali elämä hipaisee rutiinejamme, sillä Apple TV:llä on ilmainen viikonloppu, ja kun jaksaminen ei oikein muuhun riitä, päädymme katsomaan pari jaksoa Siloa. Kirjan muistan olleen vähän ärsyttävä, saa nähdä sortuuko sarja samaan.

Sunnuntai, 5.1. 2025

Päivän t-paitateksti: "Fear is temporary. Regret is forever."

Lomapäivä on jotenkin epäonnistunut, jos silloin pitää nousta vähän seiskan jälkeen, hotkaista aamiainen ja hypätä autoon. Mutta tällainen aikataulu on päivän ohjelman järjestävältä taholta tullut. Ysiltä olemmekin sovitusta Sardina del Nortessa saaren luoteiskulmassa, ja kohtaamme pariskunnan Juan y Laura, jotka puhuvat yhteensä yhtä paljon englantia kuin minä espanjaa.

Reilun vuoden ajan olemme yrittäneet paikantaa muutamaa merivesiallasta saarelta, mutta niiden sijainti on pidetty salassa ja karttojen tihrustaminen ei ole johtanut tuloksiin. Niinpä olemme viimein ottaneet yhteyttä paikallisiin seikkailuharrastajiin ja maksaneet heille rahaa siitä, että he vievät meidät salaisuuden äärelle.

Karvan alle 20-metriselle rannikkokalliolle viritetään laskeutumisköysi. Kokeneina kiipeilijöinä ja köysitemppuilijoina meitä vähän häiritsee, että olemme maksullisessa tapahtumassa ja oppaamme joutuvat viran puolesta lisävarmistamaan laskeutumistamme, vaikka he eivät tätä teekään mitenkään tungettelevasti. Kivi on kaunista, 10mm semistaattisella köydellä riggaaminen nopeaa, ja muutaman köysiosuuden jälkeen olemme laskuveden paljaaksi jättämällä rantakivikolla.

Paikka on mahtava. Edessä kohoaa 20-metriset kalliot, jotka voisivat olla kiipeilijän paratiisi, jos ne eivät olisi suolaveden piiskaamaa laavakiveä, ja niin hauraita, ettei otteisiin voi luottaa; pultitus muuttuisi kuukaudessa hengenvaaralliseksi. Rannan kivikossa on kirkasvetisiä vuorovesialtaita, ja niissä kaloja, ja jopa pari mustekalaa. Oppaamme Juan nappaa yhden sellaisen käteensä näyttääkseen sen meille, mitä en ihan täysin arvosta. Ei saa häiritä villieläimiä, vaikkei niitä satutettaisikaan. Mustekala palautetaan kyllä saman tien veteen, jossa se naamioituu oitis kiveksi ja mököttää.

Taina käy altaissa jopa uimassa; minun makuuni vesi on liian kylmää. Kun nousuvesi alkaa osoittaa ensimmäisiä merkkejä, lähdemme takaisin ylös. Seinää voisi kiivetäkin, mutta sen sijaan mennään nousukahvoilla, joka on lainakamoilla vähän tarpeettoman hankalaa. Omilla vermeillä tämä menisi hujauksessa.

Autolle palatessa on vasta puolipäivä. Hyvästelemme oppaat, ja funtsimme mitä tehdä seuraavaksi. Päädymme jotenkin Melenaraan (jota ei pidä sekoittaa Melonerasiin joka on ihan eri paikka täällä) ja kävelemme sen rantaa pitkin monta kilometriä. Vastaan tulee lähes tyhjiä lämpimiä hiekkarantoja, käsittämättömiä patsaita, ja kohokohtana, syviä altaita, jotka ovat veden täyttämien luolien kautta yhteydessä mereen. Niinpä aina kun meri nousee ja laskee aaltojen myötä, vesi altaissa tekee samoin, reippaimissa aalloissa helposti metrin. Näky on hämmästyttävä -- on kuin altaat hengittäisivät. Ne myös pitävät pelottavaa ääntä. Pari paikallista käy niissä jopa uimassa, mikä ei itselle tulisi mieleenkään. On aivan liian helppoa kuvitella, että vesi imaisee mukanaan jonnekin luonnolliseen viemäriin.

Maanantai, 6.1. 2025

Päivän avaruusoopperan kirjoittamissääntö: Mielikuvitus on tärkeämpää kuin johdonmukaisuus

Eilen tarkistettu Melenaran ranta on tämän päivän snorkkeliretken kohteemme. Kivikkoisella rannalla on paljon kalaparvia, ja minusta sen makein ominaisuus on valli, joka putoaa neljän metrin syvyydessä alkavalle tasaiselle hiekkapohjalle. Vallin reunaa pitkin uimalla näkee sekä pintalajeja, kivellä viihtyviä kaloja ja myös vähän syvemmällä hiekalla eläviä elikoita. Tykkään paikasta heti, ja se pääsee suosikkikohteideni joukkoon.

Kun vedessä tulee kylmä, käymme syömässä kevyen välipalan, ja ajamme läheiseen Santa Brigidan kaupunkiin kävelemään sen yläpuolisilla kukkuloilla. Saaren pohjoispään kaupungin luonto on rehevää ja kaupunki itse on kuin mikäkin kukkulalle rakennettu West End. Kukkuloiden huipulta lähdemme takaisin kartalla olevaa polkua, joka osoittautuu huolestuttavaksi vanhaksi penkereeksi. Kapea kivimuuri kulkee kaktusten seassa, ja vasemmalla on välillä useiden metrien pudotus. Reitiltä löytyy pari UE-kohteeksi kelpaavaa vanhaa vesijohtotunnelia, joihin voisi olla hauska lähteä jos olisi kypärät, valot ja ilta ei olisi tulossa. Karttoihin merkitään pari lisää kohdetta, joita voi vilkaista jos on sopivasti varusteltu.

Tiistai, 7.1. 2025

Päivän seinäkirjoitus: "Tourist go home" luki laspalmasilaisessa pylväässä

Yön aikana on taas satanut, koskapa hotellin sisäpiha on märkä. Ulkona on hitusen pilvistä, mutta me emme sitä pelkää. Erikoiset jeesuspäivät ovat ohitse, ja Telden Decathlon on taas auki. Ostoslistallamme ovat uudet kiipeilytossut minulle (ei löydy sopivia) ja uusi märkkäri Tainalle (ei löydy sopivaa). Mutta märkkärin sijasta Taina päätyy ostamaan itselleen neopreeniliivin, jonka pitäisi helpottaa snorklatessa tapahtuvaan paleluun.

Liiviä mennään heti testaamaan Melaneraan. Tuuli ja aallot ovat sumentaneet vettä niin, että snorklaaminen jää lyhyeen, mutta liivi tuntuu toimivan. Päätämme vaihtaa maisemaa. Ajamme Las Palmasiin, ja jollain magialla löydämme parkkipaikan suht läheltä rantaa. Canteras Beachilla aallot lyövät riutan yli, meno on kovaa ja näkyvyys surkeaa. Metsästämme täydellistä kalavideota kuitenkin melkein tunnin, ja meidät ajaa lopulta pois nousuvesi, ei kylmettyminen.

Sen jälkeen käy ilmi, että jo toiset silmälasit tällä reissulla ovat menneet hukkaan. Loppupäivä on epätoivoisia yrityksiä löytää niitä, mutta tuloksettomina nekin päättyvät. Olen hapan ja epärakentava enkä ala. Todellisuus tarvitsee edelleen grep-toiminnan, tai sitten vaan pitäisi kiinnittää kaikkeen omaisuuteensa air tageja (ja koettaa jotenkin muistaa vaihtaa niiden paristot joskus).

Keskiviikko, 8.1. 2025

Päivän retcon: Kadonneet silmälasit löytyivät auton takaluukusta. Eihän se tutkittu kuin kahteen kertaan eilen.

Yö on täynnä ahdistavia painajaisia, ja aamulla en halua tehdä mitään. Jotenkin eilinen suunnitelma käydä tänään kiipeilemässä toteutuu kuitenkin. Fiilikseni ovat matalat, koska topoja tutkimalla Sorruedan kallio on jo koluttu mahdollisista reiteistä, eikä jäljellä ole kuin jotain isojen poikien kuutosia ja seiskoja. Kalliolla kuitenkin palaa mieleen, että todellisuus ei ole sama kuin topo.

Taina paikantaa korkeammalla tasolla Fuente-sektoria vähän pelottavan näköisen reitin, ja saa minut uskomaan, että sitä kannattaa kokeilla. Täkäläisittäin se on varmaan 5+, tuntuu kuin 6b, mutta paniikkijatkon avulla saan sen fläshättyä vaikka se onkin karmivaa. Olo on saavuttanut. Sitten löytyy lisää topojen ulkopuolisia reittejä, yksi helpon tuntuinen 6a ja lopulta pitkä ja hieno släbi-5a+.

Samalla kun kiipeilemme, lähiseudun pulut koettavat murhata meidät. Ensin ne päästelevät kruu-kruu -ääniään distraktoidakseen meitä kruximuuveissa, ja kun tämä ei riitä, ne alkavat pudotella kallion päältä kiviä meidän niskaamme. Onneksi meillä on kypärät ja tirppojen tähtäys on huono.

Meistä molemmilla on tunne, että olemme vahingossa menneet oppimaan jotain kalliotekniikkaa. Tietenkin tämä fiilis tulee juuri silloin, kun on aika lähteä kotiin.

Torstai, 9.1. 2025

Päivän muistio itselle: Riu Palac Hotelin huoneet on numeroitu 1001 - 4079; niitä on neljässä kerroksessa, eikä ilmeisiä tasoeroja ole

Mitenkäs 2024 meni, noin niinkuin omasta mielestä.

  1. What did you do in 2024 that you'd never done before?

    2. Started short-term therapy. Did two weeks of remote work from abroad. Saw a Malayan tapir. Went skiing in Norway and the Alps. Had a road trip with an EV. Played Blades in the Dark. Took a course in bouldering technique. Got published in a book of articles. Played a charismatic superstar in a LARP. Tried dry tooling. Had a bout of COVID-19. Not a lot of interesting new stuff there, to be honest.

  2. Did you keep your New Year's resolutions, and will you make on this year?

    3. No resolutions. No new ones. No spoons.

  3. Did anyone close to you give birth?

    4. No?

  4. Did anyone close to you die?

    5. No

  5. What countries did you visit?

    6. Spain, Sweden, Norway, Estonia, Latvia, Lithuania, Poland, Czechia, Austria, Germany, Italy, Switzerland, France and Liechenstein.

  6. What would you like to have in 2025 that you lacked in 2024?

    7. A world that's not on fire.

  7. What date from 2024 will remain etched upon your memory?

    8. 31.12. 2024, when the fucking year was finally over.

  8. What were your biggest achievements of the year?

    9. I don't think I had any achievements this year. Could be just the depression talking though.
    Maybe ascending Gamskogel. Also managing to play Blaze Vanguard the superstar without cringing about it afterwards.

  9. What were your biggest failures?

    10. Didn't ascend Wildspitze. Didn't do any epic caves. Didn't finish a novel manuscript. Hell, didn't even do that much work on the bloody manuscript.

  10. Did you suffer illness or injury?

    11. Covid-19 finally got me, but it wasn't that bad.

  11. What was the best thing you bought?

    12. A panic quickdraw for climbing? I didn't buy a lot of stuff and what little I bought I didn't even use.

  12. Whose behaviour merited celebration?

    13. IDK. 2024 was a very depressing year, so I'm having a hard time thinking of anything positive.

  13. Whose behaviour made you appalled and depressed?

    14. Everybody in the Finnish govt.

  14. Where did most of your money go?

    15. There's this adult thing called mortgage.

  15. What did you get really, really, really excited about?

    16. Maybe the "Towards grade seven" bouldering course?

  16. What song will always remind you of 2024?

    17. Damnation Flame, by Amaranthe

  17. Compared to this time last year, are you:
    • i. Happier or Sadder?

      • Not sure. Pretty damn unhappy anyway. If last year ended on an upturn, I ended up backsliding so bad that even though this year there was some light at the very end, mostly I was just broken and useless.

    • ii. Thinner or fatter?

      • I seem to be a bit thinner? Honestly you cannot really tell though.

    • iii. Richer or poorer?

      • I keep getting richer, in the sense that more of my home is owned by us and not by the bank.

  18. What do you wish you'd done more of?

    19. For once I feel I've climbed enough, but would love to have had more caves. But since I whine about this every year -- this year in particular I wish I'd just written more stories.

  19. What do you wish you'd done less of?

    20. Whining, moping and being miserable.

  20. How did you spend Christmas?

    21. Bouldering, packing, opening presents.

  21. How did you spend New Year?

    22. Suffering from a slight cold. The next day, stuck on a mountain road.

  22. Did you fall in love in 2024?

    23. No.

  23. How many one-night stands?

    24. Eww sex

  24. Do you hate anyone now that you didn't hate this time last year?

    25. I don't even know if I have the energy to hate.

  25. What was your favourite series?

    26. Barry

  26. What was the best book you read?

    27. The Traitor Baru Cormorant by Seth Dickinson

  27. What was your favourite film of the year?

    28. Fall Guy

  28. What was your greatest musical discovery?

    29. Amaranthe, definitely

  29. What was your best video game of 2024?

    30. Solasta: Crown of the Magister; it wasn't mind-blowingly excellent but it was exactly the right game for me at the time.

  30. What did you want and get?

    31. Out of the caving society committee. A long summer break including two weeks of remote working.

  31. What did you want and not get?

    Super excellent climbing skills. Hope for the future.

  32. What did you do on your birthday and how old were you?

    33. Went bouldering. 52.

  33. What one thing would have made your year immensely more satisfying?

    34. Having the super powers of Silver Surfer, to pick a name at random.

  34. How would you describe your personal fashion concept in 2024?

    35. A crime against fashion.

  35. What kept you sane?

    36. I think climbing was the one thing that helped the most.

  36. Which celebrity/public figure did you fancy the most?

    37. The whole lot of them can BURN for all I care.

  37. What political issue stirred you the most?

    38. No single issue really. Anticapitalism, anti-fascism, pro-livable-planet is where it's at.

  38. Who did you miss?

    39. Personally, no one.

  39. Who was the best new person you met?

    40. The only new people I met were the ones in my Blades in the Dark gaming group, and they were all pretty cool.

  40. Tell us a valuable life lesson you learned in 2024:

    41. Apparently I didn't learn this in 2023, so again: Take breaks while working, you stupid twit.

  41. Quote a song lyric that sums up your year:

    42. A bit of wishful thinking from Moon Shot, The Power

      "Revolution happens
      In the space between the breaths
      This is the moment of power
      If you want it, then you got it"

Viimeinen päivä Gran Canarialla. Ennen lennon lähtöä livahdamme Riu Palace Hoteliin ja teemme hitmanistisen tutkimusretken sen tiloihin. Emme kolkkaa ketään emmekä livahda ensimmäisen turva-alueen (vieraiden tilat ja käytävät) taakse, vaikka välillä vähän niihin vilkuilemmekin. Yllätttäen hotellin huoneet eivät pikavilkaisulta näytä superylellisiltä.

Lento pohjoiseen lähtee 30 minuuttia myöhässä, mutta kirii lennon aikana myöhästymisen. Luen romaania ja harmittelen paluuta loskaiseen ja protofasistiseen Suomeen.

Perjantai, 10.1. 2025

Päivän ohjaaja: Edward Berger

Ylös sängystä kiskoutuminen oli todella vaikeaa, mutta onneksi duuniakaan ei ollut. Lopulta saimme normaalia elämää vähän potkittua käyntiin ostamalla kaappiin jotain syötävää ja purkamalla matkatavaroita. Ulkona oli Etelä-Suomen tammikuu, eli loskaista lunta kaikkialla.

Illalla syntyi idea käydä elokuvissa. Conclave oli erinomainen aikuisten poliittinen jännäri. Se kertoi asiasta, jolle normaalisti en uhraa ajattustakaan (paavin valinta edellisen palattua luojansa luo), mutta oli kirjoitettu, näytelty, ohjatttu, leikattu ja äänisuuniteltu hienosti. Lisäksi, kerrankin leffa jossa näkyi tasan nolla nättiä hahmoa - kaikki olivat keski-ikäisiä ja näyttivät siltä.

Kotimatkalla lumipyryssä ajoin kehällä olevaan reikään ja puhkaisin sähköpatongista renkaan. Voi nyt saatana taas tätäkin. Onneksi tajusin ajaa bussipysäkille syrjään, koska uutisten mukaan muualla valtakunnassa tällaiset tapahtumat olivat olleet oivallisia alkuja ketjukolareille kun perässä tulevat eivät ehdi väistää tien sivussa olevaa autoa ajoissa.

Viikonloppu, 11.-12.1. 2025

Ajankokhdan penkkiurheilu: Porukka laskijoita oli modannut läheisistä kuntoportaista temppuradan, ja kuvasi lautailu- ja sukseiluvideoita siellä. Makeen näköistä oli.

Talven halki tarvottiin Konalan boulderille, jossa vuosi alkoi odottamattoman vahvasti kun pääsin noin kolmannella yrityksellä uuden 7a-tasoisen reitin. Se tuntui kyllä enemmän greidausvirheeltä kuin edistymiseltä, mutta otan mitä saan. Aamiainen Makiatassa palautti muutenkin normaaleihin lauantairutiineihin. Ulkona oli kaunista ja lumista; kyllä talvea ehkä kestäisi, jos se olisi tällaista.

Viikonlopun fiilis oli, että työ haittaa harrastuksia. Inspiraatiota olisi vaikka miten monen erilaisen pelin kirjoitteluun, mutta pian kaikki aika ja henkinen energia alkaa taas mennä robottien nikkarointiin. Ajattus töihin palaamisesta ei nyt ihan oksettanut, mutta painoi kyllä raskaasti. Jahka arkiaherrus taas alkaa, tunne saattaa helpottaa; useimpina vuosina näin on käynyt. Ehkä tänäkin vuonna.

Maanantai, 13.1. 2025

Päivän gradientti: Lupaavan parin päivän jälkeen lämpötila on lähtenyt kiipeämään. Kohta saataneen vesikeli.

Alkuyön näin kauhuelokuvaunia, joissa nelivuoiaan näköinen psykopaattisesti hymyilevä ylienerginen terävähampainen zombie jahtasi minua. Loppuyön unet olivat vastapainoksi upeita näkymiä kiertorata-asemalta, jonne jokin työkeikka oli jostain syystä minut heittänyt. Ilmeisesti alitajuntani ei ollut niin ahdistunut duuniin palaamisesta sittenkään.

Sinänsä alitajunta oli oikeassa: työpäivä oli ihan okei, mikään ei ollut tulessa ja edessä oleva työmäärä näytti järjelliseltä. Päivän stressin tuotti siviilielämä ja auton huolto, johon en suhtautunut ihan niin aikuisesti kuin olisin voinut. Lopulta hommaan tuli jonkinlainen tolkku, mutta olin sen jäljiltä vähän rikki. Lohdutukseksi Taina vei minut kiipeilemään. Kiivettyjä reittejä tuli vähän, koska yritimme molemmat puskea taitotasojemme huippua ylöspäin. Hienoist edistystä tapahtui: Taina meni vikaa muuvia vaille upouuden 6b:n, ja minä pääsin pari aiemmin mahdotonta reittiä sekä keksin uusia haasteita.

Uskaltauduin myös lukemaan boulderkurssittajan minulle lähettämän treeniohjelman. Se ei edes vaikuttanut täysin epäinhimilliseltä. Systmaattinen treenaus on edelleen vähän vieras ajatus, mutta olisi kiva päästä enemmänkin seiskoja ylös.

Tiistai, 14.1. 2025

Päivän ideointi: Eri kääpiökulttuurien arkkitehtoniset ihanteet

Kanarialla kun ei tarjolla ollut kunnollista mysliä, päädyimme syömään joka aamu Weetabixia. Nyt tämä ratkaisu on ryöminyt kotiinkin, kun pikainen vertailu viittaa siihen, että se olisi jopa hitusen terveellisempää kun normaali sokeriton Alpen. Lisäksi paketissa ei ole muovia, ja tarkka annoskoko tekee lisätarpeen arvioimisesta triviaalia. Näin sitä optimoituu aamiainenkin.

Työpäivän lomassa sain haettua auton takaisin. Onneksi huolto ei täysin vienyt minua konkurssiin. Eräs työkeikka taas venyi iltaan ja yöhön, mutta se oli onneksi lähinnä vain pyörivän lokin tarkastelua eikä vaatinut oikeaa toimintaa. Niinpä pystyin kirjoittelemaan pelijuttuja ja pelaamaan Tainan kanssa vähän Stellarista. Porukka ryöstäjiä uhkasi tapiirivaltakuntaa, mutta sitten niiltä ilmeisesti loppui reaktiomassa, koska ammutttuaan pari kaivosasemaa ne jumiutuivat erään tähtijärjestelmämme hyppypisteen lähelle, eivätkä lähteneet siitä mihinkään. Saattoi myös olla, että peli alkoi bugittaa.