Joulukuu 2024: Asymptoottisesti kohti seiskaa
Maanantai, 2.12. 2024
Päivän autohuolto: Uusi peruutuskamera sähköpatonkiin. Nyt se toivottavasti näyttää kosteinakin aamuina muuta kuin blue screen of deathia.
Korona oli ohi, joten tein ihan oikean työpäivän. Enimmäkseen se sisälsi palavereja ja hienoista ärtymystä. Kaikenlaiset pikkujutut vituttivat, eikä vähiten se, etten osannut suhtautua niihin minkäänlaisella rakentavuudella.
Illalla oli sitten kiipeilykurssin viimeinen kerta. Tehtiin kestävyysharjoitteita, ja niiden jälkeen yritettiin vielä kiivetä hankalanpuoleisia reittejä odotetuin tuloksin. Nyt on Kohti seiskaa suoritettu, mutta en osaa sanoa, mitä jäi käteen. Kiipeily oli toki hauskaa ja oli hyvä kuulla kommentteja ja opastusta omasta liikkumisestani seinällä, mutta ei tämä maagisesti seiskatason reittien portteja avannut. Salaa olin vähän niin toivonut -- että tekniikassani olisi joku maailman yksinkertaisin virhe, jonka kokenut kiipeilijä heti osaisi korjata, ja sen jälkeen sinkoaisin jonnekin kiipijöiden eliittiin ihan huomaamattani. Kun niin ei käynyt, pitänee vaan treenata lisää.
Tiistai, 3.12. 2024
Päivän business as usual: Kaksi puolipukeista naista vilahtamassa etäpalaverin taustalla. Tällaisten asioiden takia minulla on epämääräinen maine kaikkkialla.
Karo oli ilmaantunut paikalle yön aikana, mutta koska minulla oli työpäivä, en ehtinyt olla sosiaalinen. Eilinen kiipeily oli myös jättänyt raajat aika surkeaan kuntoon, joten liikuntakin jäi vähille. Ulkona oli tullut lunta, ja kaiki oli taas kaunista ja valkoista.
Politiikassa, vaihteeksi jytkynatsit olivat harmittaneet liikaa vallanpitäjiä, ja tämän seurauksena perjantaille tulossa oleva natsimarssi oli kerrankin saanut oikeanlaista huomiota -- ts. sitä oikeasti kutsuttiin natsimarssiksi. Olen varovaisen toiveikas, että tämän ansiosta ei välttämättä poliisilta tulekaan pamppua ja kaasua, mutta muutaman päivän päästä sen näkee.
Etelä-Koreassakin oli maailman tuhnuin vallankaappausyritys, joka sentään torpattiin heti alkumetreillä. Demokratiat yrittävät loppuromahdella kuin kunnon apokalypsissä ikään.
Keskiviikko, 4.12. 2024
Päivän lämpötila: -6, tuntui todella kylmältä
Olin varautunut toimistolla palaveripäivään, mutta moista ei ollutkaan, joten verkkopulmat ja skriptaus korvasivat sen. Hyvä näin. Sitten kurvasin Pasilaan pelauttamaan Kaisalle lyhyen soolopätkän Haunting Marsin meininkejä.
Soolojuttuja pitäisi taas pelauttaa enemmänkin varsinaisten pelien välissä. Kiireetön paneutuminen yhden hahmon tilanteeseen on tosi palkitsevaa, ja pitää huolta siitä, että hahmot eivät liikaa hioudu homogeeniseksi massaksi. Ei niin että tämä riski ihan valtavan iso yleensä omissa peleissäni olisi.
Torstai, 5.12. 2024
Päivän greidi: 6c
Työpäivän jälkeen oli vihdoin tilaisuus käydä kiipeilemässä. Liekö kurssi vaikuttanut osaamiseen vai mist oli kysymys, mutta vaikka Ristikon reittien vaikeusasteet eivät olleet ainakaan laskenet, onnistuin silti fläshmäänään kaksi 6c:n reittiä - yhdeen voimaa ja pituutta suosivan kattoreitin, ja yhden tarkan sloupperireitin. Näin sitä kehitytään!
Kotona korkattiin Travelersin toinen kausi, joka valitettavasti alkoi heti vähän tyhmällä raskausjuonella. Miksi aina tällaisia pitää olla. Sitten vastaan tuli demo videopelistä, joka on pakko hankkia.
Perjantai, 6.12. 2024
Päivän huuto: "Soihdu sammuu, kaikki natsit vittuun."
Puolenpäivän aikaan Oodi-kirjaston nurkat olivat täynnä erilaisia antinatsistisia luku- ja askartelupiirejä. Minä ja Taina liityimme Ellin seuraan runopiirissä. Oikeita natseja näkyi satunnaisesti -- jotain pilottitakkisia SOO-logolla tai ilman -- mutta kävi ilmi, että ne olivat kaikki sijoitttuneet lastenosastolle. Ilmeisesti syynä oli, että kaikki muut paikat olivat antifasistien valtaamia.
Kirjastossa oli ilmeisesti meinannut tulla oikea yhteenotto, mutta se de-eskaloitiin, ja 20 natsia lopulta kulki häpeäkujan läpi ulos. Kun asiat oli taputeltu, päädyimme Miken luokse syömäään ennen illan varsinaista miekkaria. Se oli Helsinki ilman natseja Töölöntorilla, kuten viime vuonnakin, poliisien kieltämässä paikassa.
Viime itsenäisyyspäivnä meno oli ollut niin rajua, että olimm katsoneeet parhaaksi tänä vuonna valepukeutua keski-ikäiseksi hyvätuloiseksi siistiksi pariskunnaksi, siinä toivossa että jos poliisi innostuisi liikaa, pamppua tulisi vähän pienemmällä todennäkösyydellä. HIN-miekari oli ihan valtava, varmaan 2000 ihmisttä, poliisin poistumiskäskyä ei edes meinattu totella, ja poliisikaan ei eskaloinut ihan niin innokkaasti kuin edellisvuonna. Natsit heilasivat ja huutelivat ja marssivat, mutta edelleen voin raportoida, että he ovat kaduilla surkea vähemmistö.
Viikonloppu, 7.-8.12. 2024
Ajankohdan dialogi: "If you would also like a sedative, I've got various good options." - "No thank you, However, if you'd like some clothing, I know several good tailors."
Natsien vastustamisen jälkeen viikonloppu oli rennompi. Lauantain oikea kiipeily Kalasataman boulderilla oli huonoa, joten korvaavana toimintona kiipeiltiin sitten Cairn-videopelissä. Se osoittautui tosi hauskaksi yleisölajiksi, ja sitä striimattiin Discordiin kiipeilijäkavereiden kanssa. Pelin kiipeilymekaniikat olivat hyvin aidon tuntuisia, jopa siinä määrin, että alussa pelissä pärjäämistä rajoitti yritykseni tehdä vain sellaisia muuveja, jotka näyttivät omilla taidoillani jotnkin mahdolllisilta. Mutta kun päähenkilön hyväksyi yläkasin kiipeilijäksi, alkoi kalliolla sujua paremmin. Ehkä onneksi pelistä oli ulkona vasta demo, koska sitäkin oli vaikea laskea käsistään.
Sunnuntaina yritin olla ihan sataprosenttinen sohvaperuna ja vain pelata lisää Cairnia ja Stellarista, mutta Taina ei hyväksynyt tätä päivän sisällöksi ja raahasi minut uimahalliin polskimaan. Varmaan aivan tarpeellista oli tämäkin.
Illalla eksyin lukemaan fanficciä AO3:sta, kun kovasti odotttamani tarina ilmestyi. Ei ole ihan tavanomaisin puuhani, mutta tarina oli Fringe + Person of Intrest -crossover, ja nämä sarjat sopivat täydellisesti yhteen. Luin sitten koneellani yömyöhään ja hihittelin kun Team Fringe ja Team Machine törmäilivät.
Maanantai, 9.12. 2024
Päivän fiilis: Saamaton
Työpäivä oli lähinnä palavereja, ja jotenkin sen jälkeen voimia ei ollut mihinkäään muuhun. Pelasin sitten koko illan Stellarista. Liikkuakin olisi ehkä pitänyt, mutta näköjään siihen ei tänään vaan kyennyt.
Tiistai, 10.12. 2024
Päivän luku: 52
Koska täytin tänäön epäkiinnostavan määrän vuosia, juhlistin sitä käymällä kesken työpäivän kiipeilemässä. Kohde oli pitkästä aikaa Konala, jossa oli vaihteeksi reittien taso vähän parantunut. Mutta edelleen remontin jälkeiset seinät ovat kovin harvaotteiset ja vieläkin monet reitit vaativat kummaa poukkoilua. Ilmeisesti tämä kisatekniikka on kuuminta hottia nyt, mutta se ei ihan toimi minulle, kun haluan tehdä asioita, jotka soveltuvat myös köysikiipeilyssä.
Joka tapauksessa kolme 6c:n reittiä pääsin ylös, joten ihan toivottomalta ei meno tuntunut. Töitäkin olin vähän tekevinäni, mutta siinä vaiheessa kun huomasin väsääväni web-aktivoituvia bash-skriptejä totesin, että on aika lopettaa ja funtsia, onko tässä mitään järkeä.
Keskiviikko, 11.12. 2024
Päivän taide-jäljittelee-todellisuutta -hetki: Stellaris-pelissäni koetin lakkauttaa orjakaupan galaktisessa YK:ssa, mutta vaikka olen diplomatian mestari ja minulla on hyvät suhteet kaikkialle, edes demokraattiset liittolaiseni eivät kannattaneet moista hullua woketusta.
Nukuin huonosti ja liian vähän, ja heräsin pahantuulisena. Musen We Are Fucking Fucked soi päässä ja vilkaisu internettiin vain harmitti. Niinhän se toki aina.
Edes lumi ei tunnu auttaneen tämän vuoden marraskuumasennukseen, mutta eihän tuo ole suurikaan ihme. Niin moni asia tuntuu olevan niin perseellään, että kyse ei ole enää pelkästä pimeysahdistuksesta. Pakenin toimistolle ja työn pariin, ja kun pääsin pois, ulkona oli taas säkkipimeää. Pakotin itseni harrastamaan hieman kotiliikuntaa ennen vajoamistani videopeli- ja sarjasyöveriin. Seitsemän työpäivää jäljellä ennen lomaa, enkä tiedä auttaako edes loma fiiliksiini.
Torstai, 12.12. 2024
Päivän huvitus: Cairn-pelin discordissa on muutamia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kiipeilleet oikeasti, mutta jotka aikovat nyt käydä kokeilemassa demoa pelattuaan.
Töiden jälkeen käytiin pitkästä aikaa köysikiipeilemässä Tapanilassa. Vähän heikkoahan se oli, kestävyys oli hukassa ja jotenkin voimatkin tuntuivat aika vähäisiltä. Ehkä viime päivien liikkumattomuus kostautuu, boulderilla on kyllä tullut käytyä, mutta muualla ei. 6a+ oli korkein liiditaso johon pystyin, 6b:ssä piti roikkua köydessä ja 6c:ä en edes yrittänyt.
Köysittely oli silti kivaa. Etukäteissäädön määrä suhteessa boulderiin on myös kutistunut, nyt kun tavaksi on otettu pidempi lämmitttely ennen seinälle nousemista. Uudenvuodenlupauksena pitänee boulderoida kahdesti joka viikko ja köysikiipeillä kerran.
Viikonloppu, 13.-15.12. 2024
Ajankohdan viisastelu: Mitä puuhaa avaruustapiiri? Kuuta kiertää. You had to be there.
Olin viime aikoina lähinnä paennut videopeleihin ja kiipeilyyn ja väistänyt pelinjohdoliset velvoitteeni. Kuitenkin tänä viikonloppuna sain viimein seuraavan Haunting Mars -skenaarion langan päästä kiinni, ja tuotin tekstiä sekä kuvitusta sitä varten. Toki kiipeilylllä ja videopeleilläkin oli paikkansa. Konalan boulderille oli tullut rypäs uusia, monipuolisia reittejä, ja Tainan kanssa kokeilin Stellariksen yhteispelimoodia. Yhdessä hoidettava valtakunta on oikein hauska.
Karo ja Robert-heilansa piipahtivat meillä matkallaan lentokentälle, ja itsekin päädyin jopa poistumaan kotoa pelauttaakseni Lissulle lyhyen soolopäätkän. Ulkona oli lopulta oikein luminen ja kylmä keli, joka oli paljon vesikeliä kivempi ratkaisu. Ehtisiköhän tässä lasketella, ennen kuin kaikki taas loskaantuu?
Maanantai, 16.12. 2024
Päivän työtyytyväisyys: Uudenmallisen robotin asennusskriptit ovat jo melko toimintakuntoisia.
Viimeinen työviikko oli jotenkin taas kauhea paniikkiviikko, ja ennestään täyteen kalenteriin putoili uusia hommia. Onneksi olin ikään kuin varautunut osaan näistä, ja sain asioita etenemään kuten olin toivonut.
Konalan suuri restoraatio houkutteli meidät tänäänkin kiipeilemään. Luultavasti suunnilleen puolet hallin 6c-tasoisista reiteistä menee nyt, joku 6c+:kin siinä sivussa, mutta 7a on edelleen tavoittamattomissa. Kotona Stellaris voitti pelinkirjoittamistoiveet. Mitähän oikein pelautan torstaina? Pakatakin pitäisi, mutta kai sen ehtii viikonloppunakin tai jotain.
Tiistai, 17.12. 2024
Päivän fiilis: Enimmäkseen ikävystynyt
Päiväkirjamerkinnät tältä syksyltä ovat olleet tappavan tylsiä. Tämä ei ole yksinomaan huono asia; jotenkin terapiassa tuntui ainakin hetkellisesti siltä, että kaikkein pahin depressiospiraali on hetkeksi ohi, ja massiivisen ranteet auki -stressin on korvannut harmaa ikävystyminen. Pieni osa siitä on "mikään ei tunnu miltään" -masennusta, mutta vain pieni. Esimerkiksi kiipeily kuitenkin on aivan mahtavaa, ja roolipelitkin varmaan olisivat jos niitä olisi joskus.
Kun muistelen miten totaalisen rikki olin alkusyksystä, ja oikeastaan vielä muutamakin viikko sitten, otan ihan mielelläni vastaan vähän karun ja harmaan olon. Voisin ihan hyvin seuraavaksi lomailla -- ja katsos mokomaa, lomahan tässä on juuri tulossa! Eikä edes mikään massiivinen suorittamisloma, vaan loma, johon kuuluu vähän kiipeilyä, vähän retkeilyä, ehkä joku sukellus, luultavasti paljon snorklaamista. Snorklaaminen on seikkailuharrastajan rannalla löhöilyä; ts. siinä ei oikein tehdä mitään eikä se vaadi kauheasti säätämistä, mutta kuitenkin siinä tapahtuu asioita ja siitä voi saada onnistumiskokemuksia.
Keskiviikko, 18.12. 2024
Päivän harminaihe: Pallojen putoilu
Heräsin älyttömän varhain ja ajoin Akaalle, jossa tehtävänä oli asentaa kaksi robottipalikkaa. Tehtävä onnistui puoliksi. Kriittiseempi osa sujui kyllä, mutta toinen homma törmäsi puuttuvaan laitteistoon ja skriptiin, joka lukitsi minut ulos robotin aivoista. Olisi ollut vähemmän noloa, jos skripti ei olisi ollut omani.
Koko työpäivä oli ärsyttävää kaaosta vastaan tappelemista, mutta jonkinlaisena mielenterveyden merkkinä en meinannut hajota, olin vaan lähinnä vittuuntunut. Sain jopa syötyä vaikka asiat painoivat, ja totesin järkevässä ajassa, ettei minulla ole edellytyksiä korjata tätä nyt, en hakkaa päätäni tähän enempää.
Akaalla oli aivan helvetin kylmä, mutta onneksi robotti oli sentään sisätiloissa. Selvisin kotiin ihmisten aikoihin, riittävän varhain käydäkseni jopa uimassa. Vitutus kesken jääneestä hommasta vaivasi yhä, mutta vähitellen sentään sain rauhoituttua. Norjasta saapuva Velmakin ilmestyi paikalle, kärsittyään myöhästyneitä lentoja ja vähän rasittavan kuuloiset akateemiset bileet.
Torstai, 19.12. 2024
Päivän hilpeyden aihe: Aseveljeys-kognitiomuutossofta, taas
Eilien surkean päivän jälkeen tänään meno oli töissä vähän järkevämpää. Valmistelin lomalle siirtymistä, viimeistelin joitain hommia ja kirjoitin dokumentaatiota. Lähdin varhain kotiin valmistautuakseni illan peliin.
Haunting Mars oli tällä kertaa ryöstökeikan suunnittelu ja toteutus. Kuvittelin leikkaavani suunnittelua aika tehokkaasti ja keskittyväni olennaiseen, ja minusta peli rullasi hyvin, mutta pelin jälkeen pelaajilta tuli tavallista enemmän korjaavaa palauttta. Vähän vaikea sanoa, miten onnistunut tai epäonnistunut peli oikeasti oli, mutta tällä kertaa ainakin itselläni oli pelin ollessa käynnissä todella hauskaa. Pelaajat kehittivätt juonen, jota en olisi itse voinut ennakoida, ja siihen reagoiminen oli ihan parasta.
Perjantai, 20.12. 2024
Päivän brute force: Jos käyttäjällä ei muuten ole tarpeeksi oikeuksia eikä mikään tunnu auttavan, tehdään käyttäjästä domain admin.
Viimeinen työpäivä oli aivan nonstop-persettä. Käsittämättömät ongelmat seurasivat toisiaan, ja sain niistä ratkottua vain kaikkein pienimmät. Read-only -perjantain sijasta mulla oli kunnon "write and pray" -perjantai, jonka jälkeen sitten tietysti panin sähköpostin kiinni ja lähdin kolmen viikon lomalle.
Lomafiilistä oli kyllä stressipäivän jälkeen vaikea tavoittaa. Koetin rauhoittua pelaamalla Cairnia ja katsomalla leffaa. Kolmikkomme valitsi leffaksi vuoden 2004 Around the World in 80 Days, joka oli monella tavalla merkkipaalu: se oli huonoin näkemäni Jackie Chan -leffa, huonoin näkemäni Arppa-leffa ja yleisesti paskin leffa pitkään aikaan. Hetkittäin sen sisällä oli aika hauska kungfuleffa pyrkimässä pintaan, mutta sitten se vaihttui taas amerikkalaiseksi kohelluskomediaksi asioista, joista amerikkalaiset eivät tiedä mitään.
Viikonloppu, 21.-22.12. 2024
Ajankohdan luola: Postojnska Jama
Lauantai lähti liikkeelle hitaasti. Selvisimme puolenpäivän aikaan brunssille, sitten kimposimme sieltä kiipeilemään. Todella nopean kiipeilykerran ansioihin kuului melkein muuvin eteneminen 7a:n reitillä, ja aivan mutkaton 6c+, joka ei aiemmin ollut edes meinannut mennä.
Kiipeilyn jälkeen oli sitten Orient Expressiä, ja kampanjan paras pelikerta tähän mennessä. Tähän toki vaikutti sekin, että hahmomme päätyivät Postojnan luolaan, ja meillä oli ihan oikeaa luola-actionia. Järkikään ei pysyvästi lähtenyt aiempaa pahemmin.
Sunnuntaina Taina ja Velma pakenivat molemmat sukuloimaan, ja jäin aivan yksikseni. Kirjoitin pelijuttuja ja pelasin vähän Stellarista, mutta sitten tajusin, että kohta pitäisi lähteä ulkomaille, ja sorruin pakkaamaan. Mahduin vielä snorklausmärkkäriini ja löysin ulkokiipeilyköyteni, muulla ei sitten niin väliä olekaan.
Maanantai, 23.12. 2024
Päivän fiilis: Nyt siten olisi boulderointimotivaatiota, kun on juuri lähtemässä maasta.
Herääminen venyi myöhään. Kun Velma oli paennut kohti sukulaisiaan, päädyin Tainan kanssa vielä kiipeilemään. 7a ei vieläkään mennyt kokonaan, mutta seuraavan muuvin sain tehtyä.
Sen jälkeen ohjelmassa oli melkein pelkkää pakkaamista. Kun emme enää jaksaneet sitä, jatkoimme Stellaris-yhteispeliämme. Sitten kello olikin yhtäkkiä yksi aamulla ja oli jouluaattto ja mitä hemmettiä nyt taas muka.
Jouluaatto, 24.12. 2024
Päivän kuva: Yritys mennä 7a-reittiä (epäonnistunut)
Näin huolestuttavia painajaisia vanhasta nemesiksestäni Michael Myersistä, joka jotenkin kloonasi itseään naamioiden kautta tai jotain. En muistanut muita detaljeita herätessäni kuin että tosi pelotttavaa oli ollut.
Eilisen jälkeen oli vielä jäänyt kiipeily houkuttelemaan, joten tänään oli myös boulderoinnin paikka. Taina selvitti kaksi omista projekteistaan, minä vaan keräilin uusia 7a-tasoisia haasteita pääsemätttä edellisiäkään.
Illalla Tainan vanhemmat ruokkivat meidät, ja samalla joululahjoja jaettiin. Vielä illemmalla Lissukin piipahti meeillä, lähinnä todistamassa pakkauksen viimeisiä paniikkeja. Nukkumaan mentiin ajoissa, kerrankin.
Joulupäivä, 25.12. 2024
Päivän kylä: Arinaga
Matkaanlähdön aamu on tyypillisen kamala kokemus, vaikka lento lähteekin vasta 11.25. Kentällä ei ole paljon jonoja, ja isoin tuska lentäessä on, että edellisen kirjan loputtua olen valinnut seuraavan huonosti. Murderbotit eivät vaan ole minua varten, joten miksi ihmeessä aina luen niitä?
Afrikan länsirannikolla on pilvistä, ja pilvet eivät ole puhtaan valkoisia, vaan vähän ruskeita. Calima puhaltaa Saharasta, ja on nostanut taivaalle hiekkaa. Se yhtäältä viilentää Gran Canariaa (meh) että tuo sinne sateita (jee!).
Olemme varanneet Cicarilta ihan pikkuisen sähköauton, mutta firma antaakin meille kauniin vihreän Opel Mokan, jossa on 250 km kantama. Sympaattisella härvelillä kruisaamme vain kymmenen kilsan päässä olevaan Arinagan kylään ja etsiydymme Casa Paula -majoitukseen. Se on kummallinen sisäpihalle aukeava setti huoneita parissa kerroksessa. Sisäpihan keskellä on pieni allas, taivasta näkyy sininen neliö, eikä huoneistamme ole ikkunoita kuin sisäpihalle. Vaikutelma on taas vähän videopelimäinen, tai ehkä avaruusalusmainen.
Sää on paikallisittain viileähkö, mikä tarkoittaa noin +20 asteen lämpöä, ja merituuli saa sen tuntumaan vähemmältä. Parin korttelin päässä on kivinen ranta, jossa vipeltää tirppoja. Emme ole turistialueen ytimessä: ravintoloiden ruokalistat ovat vain espanjaksi, ja vastaantulijat ovat tummahipiäisiä eivätkä kerrankin puhu saksaa, skandinaavia tai suomea. Miinuksena ei-turistisuudelle on, että lihatonta ruokaa saa vöhän hakea, mutta onnistuu se lopulta.
Kaupassa käynnin jälkeen menemme petiin. Huone pimentyy hienosti, ja sänky on pehmeä.
Torstai, 26.12. 2024
Päivän eläin: Kapustahaikara, jolla on käsittämätön nokka
Nukun sikeästi yli 10 tuntia, ja unet ovat täynnä jotain robotin tietokantakonffausta. Herätessäni olo on kognitiivisesti aika voipunut. Tuntuu siltä, että loma tuli juuri oikeaan aikaan -- mieli tarvitsee kipeästi lepoa. Ihan hyvä, ettei tämä ole myöskään mikään suorittamisloma.
Suorittamistahan ei ole loman aloittaminen muutaman tunnin ja 10 kilometrin kävelylenkeillä Maspalomasin dyyneillä. Miira on taas täällä samaan aikaan, ja jotenkin päädymme kaikki kolme haahuilemaan dyynien halki. Lännestä itään käveleminen kuumassa hiekassa paljain jaloin on vähän huolestuttava kokemus, mitä jos jalat palaisivat? Näin ei kuitenkaan tuntunut käyvän. Takaisin kävellään vesirajaa pitkin, mikä oli vähemmän raskasta mutta kivuliasta varpaille, kun ranta muuttuu välillä kivikoksi.
Maspalomasin dyynien keskeltä löytyy mm. homoranta, jossa vaatetus on vapaaehtoista. Arvostan tätä pukeutumistyyliä, ja olisin itsekin varmasti ilman vaatteita, jos olminvärinen ihoni ei välittömästi palaisi auringossa.
Autolla käy ilmi, että Taina on retken jännityksessä kadottanut uudet silmälasinsa. Matkavakuutukselle tulee taas töitä. Miira poistuu Las Palmasiin, Tainalla on illalla vielä suunnistamista. Minä jään laiskana hotellille lukemaan ja väittelemään väärässä olevien ihmisten kanssa internetissä.
Perjantai, 27.12. 2024
Päivän aateekoo: Sähköpostiohjelma toimii nyt matkakoneessakin. Se oli hankalampaa kuin olisi kuvitellut, koska olin täysin unohtanut salasanani, eikä sitä näköjään ollut password managerissakaan.
Chargepointin laturi kodin lähellä toimii ilman suurempia ärräpäitä. Tämä on hyvä, koska Ranskan maaseudun kaltaista painajaista en olisi todellakaan halunnut stressiä kasvattamaan. Ladattuamme lähdemme kohti etelää.
Puerto Moganissa on markkinat ja kylä on täynnä autoja, mutta tuurilla nappaamme silti heti parkkipaikan. Ihmisvilinän läpi kävelemme kivikkorannalle, jossa tungosta on vähemmän. Märkkärit päälle ja veteen.
Vesi tuntuu epätavallisen viileältä, mutta nopeasti siihen tottuu. Kaloja on runsaasti, ja etenkin kallioluolaan johtavan muurin vieressä niitä parveilee. Snorklaaminen on seikkailuharrastajan biitsillä löhöämistä: ei tarvitse oikeastaan tehdä mitään, makailee vaan vedessä ja ihailee luontoa.
Kevyt vapaapäiväaktiviteetti houkuttelee minut ilmoittautumaan seuraavalle päivälle sukeltamaan. Bueco Sur Gran Canariaan saa lopulta yhteyden, ja he kutsuvat minut aamuksi sukelluskeskukselle. Saa nähdä mihin tästä joutuu. Sukeltaminen karmii aina vähän, kun teen sitä niin harvoin.
Lauantai, 28.12. 2024
Päivän luontokokemus: 22 metrin syvyydessä, pienen jyrkänteen pohjalla majaili aivan julmetun kokoinen parvi pieniä kaloja
Kolmikielinen sukellusporukkamme heittää kamat autoon puoli kympiltä, ja ajaa kymmenisen minuuttia El Cabronin rantaan. Mereltä tuulee kovaa, ja kiviseen rantaan osuva aallokko on hurjaa. Meitä on neljä plus opas. Veteen meneminen on huolestuttavaa: liukkailla kivillä opas auttaa meille kaikille räpylät jalkaan ja paiskaa aallokkoon, jossa pitää heti uida aallon suuntaisesti päästäkseen pois kivien luota.
Veden alla on onneksi chillimpää, vaikka oloni ei olekaan erityisen varma. Meno on suht ok siihen saakka, kun vastaan tulee pieni luola jonne opas meitä vie. Sen katto on niin matala, etten koe sitä lainkaan omaksi paikakseni, enkä yritä tunkea sen perälle asti. Haluaisin osata tämän tekniikan, tiedän etten osaa, joten en yritä itseäni psykologiaani vastaan puskea. Kuivat luolat eivät karmi, vedenalaiset kylläkin. En tiedä, olenko pelokas vai viisas.
Kaloja riittää, laitteisto enimmäkseen toimii ja olen suht hyvin tilanteen tasalla. Kahden kolmen vartin sukelluksen jälkeen olen aivan naatti: vedestä nouseminen on vielä vaikeampaa kuin sinne meneminen, ja vaatii voimia olla törmäilemättä kivikkoon.
Tämä oli ehdottomasti enemmän suorittava kuin nautiskeleva sukellus, ja kun kamat on palautettu keskukselle, vallitsee melkoinen sukelluskrapula. Taina on suunnistamassa, joten koomaan hotellissa yksinäni pari tuntia. Edes lukemisesta ei tule mitään. Puolentoista tunnin sukellus on tuntunut koko päivän liikunnalta.
Kun Taina palaa, käymme vilkaisemassa lähellä sijaitsevaa Pozo Izquierdan kylää, joka on huomattavan karu ja ruma. Selvästi täällä on jotain rantatontteja, joita ei vielä ole uhrattu täysin turismille, ja tuloksena ne ovat suunnilleen post-apokalyptisessa tilassa. Täältä majoittuminen olisi ollut todella halpaa, jos ei tarvitsisi kauppoja, palveluita tai millään tavalla viihtyisää ympäristöä.
Sunnuntai, 29.12. 2024
Päivän maamerkki: Roque Nublo useista eri suunnista
Tainalla jatkuu suunnistus Llanos de la Pezissä, ja minäkin lähden mukaan saaren korkeimpiin osiin. Ilmanpaineen putoaminen 80 prosenttiin aiheuttaa pahoinvointia ja kipeää oloa, joka onneksi lähtee kävelemällä. Samalla kun Taina etsii rasteja, minä haahuilen ympäri polkuja ja etsin näköalapaikkoja. Kun suunnistus loppuu, kävelemme yhdessä pari hauskaa lyhyenpuoleista patikointireittiä hienojen näköalojen äärelle.
Sähköauto on täällä täydellinen menopeli. Vuorelta alas kruisailu sujuu rennosti omalla painollaan. Valitettavasti täällä sydänmailla latureita on tarjolla vähän, ja niitäkin pyörittää joku epämääräinen paikallinen operaattori. Vieläkin pitää kummastella, ettei niille parkkipaikoille, joissa autot oikeasti ovat useita tunteja, ole asennettu hitaita latureita.
Maanantai, 30.12. 2024
Päivän kaipuu: Olisipa kypärä ja Scurion
Arinagan pohjoispuolella sijaitsee pikkuinen vuori tai korkea mäki, ja polun varrelta löytyy kalteriovella suljettu tunneli. Kaltereissa on kuitenkin aukko, joten tietenkin menemme sisään. Löydämme pari kerrosta edellisten sotien aikaisia bunkkereita, hylättyjä ja paikoin hiekan valtaamia. Pelkän puhelimen valolla pengomme paikkoja, ja vastaan tulee kylpyhuone, jonka seinään joku on kirjoittanut "We are going to kill you". Koska haluamme elää kauhuleffan sivuhahmoina, jatkamme bunkkerien tutkimista, mutta kukaan ei syö meitä.
Vuoren huippu on vain parisataa metriä kaupungin yläpuolella, mutta sinne nousu on käynyt hyvin aamupäivän reippailusta. Lounaan jälkeen Taina erkanee suunnistamaan, minä palaan romaanikäsikirjoituksen pariin. Se on vähän pakottamista, mutta onnistuu lopulta jotenkuten.
Illalla osoitan huomattavaa pätevyyttä leikkaamalla sormenpääni auki veitsellä yrittäessäni laittaa ruokaa. Äh. Onneksi on laastareita, mutta tällä ei välttämättä huomenna kiipeillä.
Uudenvuodenaatto, 31.12. 2024
Päivän juoma: Vihreä mehu. Yritin tilata ananasmehua, mutta erikoinen kahvila myi vain värikoodattuja mehuja. Tässä oli kyllä ananastakin, sellerin ja muiden kummallisuuksien lisäksi.
Sen lisäksi, että olen eilen onnistunut silpomaan sormeni, olen kehittänyt jostain kurkkukivun. Kunnianhimoiset suunnitelmat päivän ohjelmaksi haudataan, ja sen sijaan käymme Miiran kanssa kävelemässä Las Palmasin vanhassa kaupungissa.
Kaupunkiturismi ei ole minun juttuni, ja Las Palmasin ainoa hyvä puoli kaupunkina on ilmaston lisäksi jonkinlainen vertikaalisuus. Rinnearkkitehtuuri on aina ihan hauskaa, mutta olo on jopa kävelyyn vähän hutera. Iltapäivän jatkokävelysuunnitelma jätetään toteuttamatta, koska en jaksa osallistua siihen. Kehitän tästä tavallisen annoksen itseinhoa ja muuta synkkyyttä.
Arinagassa uudenvuoden juhlinta on käynnistynyt, ja outona ratkaisuna useimmat paikalliset ravintolat ovat kiinni. Löydämme yhten paikan, josta saa hyvää paellaa, ja sitten pakenemme bileitä hotelliin. Ulkona paukkuu ja koirat haukkuvat, ja itse haluaisin vain puida nyrkkiä taivaalle ja huutaa "jyrkkä ei vuodelle 2025!" Vaikka asiat tuntuvat nyt miten synkiltä, ennusmerkit viittaavat siihen, että parin vuoden päästä muistelen näitä vanhoina hyvinä aikoina.
