Marraskuu 2024: Toivottomuuden kokemus
Viikonloppu, 1.-3.11. 2024
Ajankohdan saving throw: Olin näköjään arkistoinut uusimman version Näkymätön piiri 3:n käsistä vain yhdelle vanhoista koneistani. Onneksi löysin sen vielä, ja kopioin sitä muihinkin paikkoihin.
Perjantain koetin keskittyä kimuranttiin skriptiin, mutta ajatukset karkailivat jatkuvasti roolipeleihin. Kun viimein lopetin työt, puskin ulos hirveän määrän peli-ideoita ja prosessoin kuvia. En tiedä, oliko mikään siitä hyvää, mutta editoida ehtii.
Lauantaiaamuna heräsin kuudelta, väkersin kaksi tuntia pelimatskua, siivosin ja pyykkäsin, ja sitten hyppäsin autoon ja suuntasin kohti Turkua. Jostain syystä auton äänentoisto ei toiminut ennen puoliväliä, joten kotterossa kaikui vain oma epävireinen lauluni. Onneksi ei ollut kanssamatkustajia, olisivat varmaan nousseet kapinaan.
Puolenpäivän maissa pääsin Karolle, jossa Taina oli majaillut. Sieltä käsin etenimme bouldertehtaalle ottamaan turpiin Etelä-Suomen tiukimmin greidatuilta reiteiltä. Melkein pääsin yhden 6b+:n (putosin topista) ja oikeiksi voitoiksi jäi greidaamattomat kattoreitit. Eivät ne vaatineet kuin voimaa. Tehtaan reittisuunnittelu oli hauskaa, mutta otteeet valitettavan liukkaita.
Kiipeilyn jälkeen oli aika vetää halloween-asut ylle ja suunnata Sannalle. Oma asuni oli mukaelma teemasta "fully automated luxury gay space communism": päällä Galactica-pilotin haalari, alla homodiskovermeet. Molempia asuja piti illan aikana käyttää.
Bileissä oli parikymmentä ihmistä, ja ohjelmassa oli lautapelaamista sekä pelottavien tarinoideen kertomista. En ollut tajunnut vaarutua omalla tarinalla, joten vain kuuntelin muiden kummitusjuttuja. Varhaisen heräämisen vuoksi väsyinkin nopeasti, ja pakenimme yöksi Karon luo.
Sunnunttaina käytiin tankkaamassa marraskuulle vastalääkettä kasvitieteellisessä puutarhassa. Olen huono kasvitieteellinen kävijä, kun mielestäni paikan hienoin juttu on papukaijat. Juhlimme myös pari päivää etuajassa Suvin synttäreitä thairuualla ja kakulla. Kotiin ajaminen pimeyden läpi oli väsyttävää ja uni vei edelleen voiton varhain.
Maanantai, 4.11. 2024
Päivän käsittämättömyys: Yhdellä palvelimellamme ei toimi cron. Taas ollaan "mitä jos jakoavain olisi rikki" -ympäristössä.
Varhain aamulla lähdin ajamaan pohjoiseen, ja yllätyksekseni maa oli aivan valkoinen. Pohjois-Haagassa oli vain sohjoa ja räntää, mutta kun ohitin kolmoskehän, voitiin jo puhua oikeasta lumesta. Hyväksyn tällaisen käänteen marraskuuhuni.
Olin lähtenyt työmatkalle Akaalle pahoin aavistuksin ja olettaen, että saan olla reissussa huomiseen saakka. Kuitenkkin robotin IT-kaappien asennusskriptini toimivat edes välttävästi, joten sain hommani hoidettua puoli viiteen meennessä. Tämä oli sikäli hyvä, että into etsiä täältä hotellia oli nolla; tahdoin vaan kotiin.
Tiet olivat liukkaat mutta ruuhkaa oli vähän. Kotiin päästyäni olin kuitenkin aivan naatti, ja ihmekös tuo: yli kolme tuntia ajamista plus seitsemän tuntia töitä muodostivat oikeasti pitkän päivän. Halusin mennä saman tien nukkumaan, mutta koska petiin kaatuminen ennen kasia oli huono idea, katsoin sen sijaan Across the Spider-Versen. Se oli erinomainen, kuten edeltäjänsäkin. Kaikki parhaat Hämis-tarinat ovat vähän surumielisiä.
Tiistai, 5.11. 2024
Päivän stressi: Suuren Saatanan vaalit. Luultavasti eivät taaskaaan ratkea päiväkausiin
Työpäivä oli eiliseltä jääneen silpun kanssa painimista. Sen jälkeen oli alunperin ollut tarkoituksena mennä kiipeilemään, mutta energia ei riittänyt, joten yritimme uintia sen sijaan. Pirkkolan uimahalliin ei päässyt seuravuorojen takia, joten vaihdoimme kohteeksemme lennosta Myyrmäen. En ollut tässä hallissa aiemmin käynyt, mutta uimahalli on uimahalli: vettä altaassa, satunnainen määrä ihmisiä. Paikan lipunmyynit oli rikki, joten sisään pääsi ihan ilmaiseksi.
Tungos ei ollut liian paha. Saunassa kuitenkin kävi hersyvää debaattia joku persuoletettu, joka selittti "muka-turvapaikanhakijoista" ja ulkomaalaisten vaarasta yhteiskunnalle. Tämä hallissa, jossa ihan oikeasti näytti käyvän muitakin kuin ihan vitivalkoisia tyyppejä. Viisaampi tai kärsivällisempi olisi varmaan haastanut tyypin jutut, mutta kun saunassa ei ollut juuri ketään muuta kuin tämä heppu ja hänen keskustelukumppaninsa, luikin vain pois ja inhosin itseäni sen vuoksi.
Keskiviikko, 6.11. 2024
Päivän fiilis: Henkisesti tuhoutunut
Heräsin aamukuudelta. Tämä ei ollut suunnitelma, mutta kun kerran olin ylhäällä, päätin vilkaista vaaliuutisia, ja seuraavat pari tuntia katsoin suunnilleen maailmanlopun alkua. Mäntit amerikkalaiset tosiaan valitsivat Donald Vitun Trumpin uudestaan kuninkaakseen.
Uutinen vei täysin keskittymiskyvyn sekä elämänhalun. Voi saatanan saatana. Sen lisäksi, että tyyppi on despootttinen fasisti ja hänen taustajoukkonsa ajavat teokraattista diktatuuria, koko planeetta elää ilmastonmuutoksen kriisin eskalaatiovaihetta. Miten vitussa tästä muka selvitään jos USA:kin vain tunkee päänsä takaisin perseeseen?
Autokratian, sortovallan ja maailmanpalon ajatteleminen tuhosi kykyni tehdä melkein mitään järkevää. Aamun keskustelu työterveyslääkärin kanssa työkunnostani oli vähän turha, koska totesin, että tällä hetkellä on mahdotonta erottaa omaa burnouttiani akuutista apokalyptisesta fiiliksestä. Epäviisaasti puskin päivässä itseäni surun vaiheiden läpi. Kieltäminen sujui nopeasti, vihan käsittelin huitomalla käsilläni ilmaa, kaupankäyntiä yritin ja epäonnistuin, ja lopulta saavuin masennukseen. Jäin tyytyväisenä siihen, koska töiden lisäksi tänään piti vielä vetää peliäkin.
Haunting Marsin 14. jakso onnistui jotenkuten, vaikka aamulla olikin fiilis, että koko peli olisi parempi vaan perua. Hahmot seikkailivat Valles New Shanghaissa, ja ekstensiivinen kuvitus korvasi taas huolellisen suunnittelun. Jonain päivänä jään vielä kiinni tästä tempusta.
Pelaamisen lomassa Elli työnsi minulle uusimman kirjansa Pilvipuut, kokoelman scifirunoutta. Pelin jälkeen en malttanut olla tarttumatta siihen. Tarinat mahdollisimman kauas pois lähtemisestä vetosivat juuri nyt erittäin paljon.
Torstai, 7.11. 2024
Päivän höhlä ajatus: Mitä jos opettelisi Pythonia
Jotenkin sain puskettua maailman yleisen paskuuden enimmäkseen pois ajatuksistani ja keskityttyä työntekoon. Toki sitten työnteko oli vuorostaan skeidaa -- meillä oli amerikkalaishenkinen "safety first" -palaveri, jonka pointti tuntui olevan, että työntekijän pitää työskennellä turvallisesti, ja jos työntekijä ei työskentele turvallisesti, se on työntekijän vika, ainoastaan. Työnantajan asettamat olosuhteet tai muut vaatimukset eivät tietenkään vaikuta tähän mitenkään -- eli jos aikataulu on mahdoton, työntekijän ongelma on ratkaista, miten työskennellään aikataulussa ja kaikkia turvasäädöksiä noudattaen. Haastoin tätä, ja sain jopa vähän vastakaikua.
Töiden loputtua fillaroin Otaniemeen pelaamaan Blades in the Darkia. Vieläkin pelin mekanistisuus haraa vastaan. Ehkä tämä nimenomainen kokemus on nyt nähty ja pitäisi jättäytyä pois pelistä. Vaikka saahan sitä liikuntaa kun pyöräilee pelaamaan, mutta kohta tulee metri lunta ja vie senkin ilon.
Viikonloppu, 8.-10.11. 2024
Ajankohdan käsittämättömyys: Putoan reitin topista -- ei mitään ongelmaa. Pudottaudun puolestatoista metristä -- rikon selkäni.
Perjantaina tein suosiolla vähän lyhyemmän työpäivän, ja koetin sen sijaan pelata videopelejä. Valitettavasti kokoelmassa ei ollut mitään tosi hyvää. Acts of Bloodin demo oli vähän liian yksinkertainen, Remember Me taas kauniin näköinen mutta oikeasti pelkkä putkijuoksu beat-em-up, joka kombosi tosi huonosti sen korkealentoisten scifi-ideoiden kanssa.
Lauantaina oli suunnitelmana kiipeillä paljon. Aamusta kävimme Konalan boulderilla, jossa meno ei ollut kovin hyvää. Jotenkin onnistuin myös putoamaan puolestatoista metristä huonosti, niin että selkään sattui. Otin vähän iisimmin loppukiipeilyn, mutta brunssin jälkeen päätimme silti käydä vielä jatkamassa dry tooling -kokeilun parissa.
Mikstakiipeilyä järjesti Alppikerho Paloheinän tornilla. Se oli hämmentävää puuhaa. Käsiin jäähakut, jalkaan kengät joissa oli piikit, ja sitten ylös yläköysivarmistettua vaneripintaista tornia, jossa oli otteita hakuille. Sain melko nopeasti touhun ideasta kiinni, ja vaikka en vaikeampaa reittiä ylös selvinnytkään, ei se tuntunut liioin täysin mahdottomalta. Ihan hilpeää tämmöinen, enemmänkin voisi moista tehdä.
Kuitenkin kiipeilyn jälkeen selkä lähetti kipusignaaleja, jotka pahenivat iltaa kohti. Nukuin yön huonosti, ja aamulla käveleminen oli niin vaikeaa, että käväisin lääkärillä. Neurootikkona pelkäsin tietysti jotain kauheaa, mutta lääkäri arveli jonkin olevan vain venähtänyt. Kipu asettuikin ibuprofeenilla ja parasetamolilla tasolle, jossa pystyin taas kävelemään. Lissu kaipasi seuraa hautausmaavisiittiin, ja tätä kykenin tarjoamaan. Loppuillan sitten väkersimme Traveller-hahmoa HeroForgella. Ohjelmassa on kyllä hönttejä optioita, joita ei juuri koskaan tule käytettyä.
Maanantai, 11.11. 2024
Päivän pyrkimys: Kohti seiskaa
Käveleminen oli edelleen vaikeaa ja nostaminen mahdotonta, joten tein suosiolla työpäivän kotoa, ja delegoin fyysiset hommat muille. Työpäivä oli erittäin tehokas, mutta sen jälkeen minulla oli ongelma. Olin juuri ilmoittautunut kunnianhimoiselle Kohti seiskaa -kiipeilyvalmennuskurssille, ja sen eka kerta olisi tänään. Mutta jos selkä on venähtänyt, miten tähän pitäisi suhtautua?
Järkevä ratkaisu on: kipulääkkeitä naamaan ja kurssille.
Kurssilaisia oli kolme, ja kerroin heti aluksi, että olen just nyt vähän rikki, kannattaako osallistua? Kun idea ei saanut täystyrmäystä, päätin katsoa, miten asiat etenisivät. Eka kurssikerta oli lähinnä lämmittelyä ja erilaisia kiipeilyharjoitteita, ja näistä eniten vaikeuksia minulle tuotti lämmittely -- siinä oli pari liikettä, jotka sattuivat selkään ja joita siksi tein lievempinä versioina. Enimmäkseen kuitenkin pysyin mukana. Kun pääsimme varsinaiselle seinälle, kiipeily tehtiin niin hitaasti ja harkiten, että venähdys ei vaivannut oikeastaan lainkaan. En joutunut tekemään asioita kivun läpi, olin vain varovainen enkä noussut mitään, missä oli yllättävän putoamisen vaara.
Kurssilla oli kivaa! Oli ehkä ensimmäinen kerta elämässäni kun koin, etten olekaan se ryhmän hitain ja huonoin lapsi: vuosissa minulla oli kiipeilykokemusta enemmän kuin muulla ryhmällä yhteensä (mukaanlukien opettaja), ja jotain sentään oli matkan varrelta tarttunut. Ilmeisesti osaan käyttää vahvuuksiani tosi hyvin (vahvuuteni toki on lähinnä pituus) ja seuraavaksi pitäisi opetella tekemään asioita sen ulkopuolella.
Kurssin jälkeen selkä oli ihan ok, mutta kädet olivat aivan raatoja. Huomenna ei paljon huhkita.
Tiistai, 12.11. 2024
Päivän olo: Fyysisesti ja henkisesti loppuun kulutettu
Töissä palaveri toi hieman struktuuria kaoottiselta tuntuvaan osaan työvuortani. Kuitenkin sen jälkeen jonkinlaisena vastapainona terapiassa viaton terapeutti kysyi miten on mennyt. Vastaukseksi päästin irti kaiken lohduttomuuden ja epätoivon, jonka Trumpin uudelleenvalinta minussa on aiheuttanut.
Oikeastihan fiilis on vajaan viikon ollut, että planeetta ja ihmiskunta ovat täysin tuhoon tuomitut. Jos (kun) USA nyt vetää kunnon natsivaihteen silmään, se ihan kirkkain silmin luultavasti tuhoaa aivan kaiken mahdollisuuden edes lieventää päälle rymisevää ilmastonmuutoskatastrofia siten, että jokin inhimillisen sivistyksen pilkahdus siitä selviäisi. Tulevaisuus ei ole yrittää selvitä kriiseistä yhdessä, tulevaisuus on nollasummapelitappelua heikentyvissä olosuhteissa ja kaiken ratkaisemista suuremmalla määrällä fasismia.
En tiedä, miten itse tässä tilanteessa olisin. En ole ensimmäisiä, jotka tämä kehitys tuhoaa, joskin elän maassa, joka tekee parhaansa ottaakseen varaslähdön synkkään tulevaisuuteen. Kaikki tuntuu toivotttomalta, ja pysyn toimintakykyisenä vain olemalla ajattelematta sitä. Lohtumantrani on ollut "ei se ole vielä tapahtunut, joten voin olla vääräässä", mutta aika ohuelta se tuntuu.
Hemingway-sitaatti -- "How did you go bankrupt?" - "Two ways. Gradually and then suddenly" -- tuntuu todella enteelliseltä. Mitään ei tajua tehdä, ennen kuin on liian myöhäistä tehdä mitään. Niin kauan kuin voin uskotella itselleni, että katastrofia ei ole, ei sitä tarvitse kohdata.
Keskiviikko, 13.11. 2024
Päivän olo: Tyhjä
Jotenkin sain kiskottua itseni tämän päivän läpi. Kauheasti saavutuksia siihen ei kyllä sisältynyt. Töitä, vähän kävelyä, muutama sana roolipelidokkareihin, lukemista.
Torstai, 14.11. 2024
Päivän ärsyttävyys: Breaking the fourth wall
Töiden jälkeen kiskoin itseni kiipeilemään, vaikkei olisi superpaljon huvittanut. Taina oli jossain työelämätapahtumassa, joten piti kiipeillä yksin. Muttta jos aikeeni on kurssista jotain etua saada, pitää kiipeilytahtia sen ulkopuolellakin pitää yllä. Vielä ei suurta edistymistä ollut tapahtunut; Ristikossa 6c-greidi pysyi tavoittamattomissa, ja 6b+-tasossakin oli työtä.
Kotona katsoin Deadpool & Wolverinen. Hugh Jackman olisi kyllä ansainnut paremman elokuvan. Alusta alkaen inhosin tätä kyynistä, lapsellista, pelleilevää fanservice-tuotetta, jonka tekijät eivät tuntuneet tietävän mitään tarinankerronnasta. "Nerds, get your special socks out", toteaa Deadpool kameralle alkaessaan matsata Wolverinen kanssa, koska tekijät kuvittelevat, että taisteleminen on automaattisesti Makeeta, vaikka siinä ei olisi minkäänlaisia panoksia. Samanlainen epätoivoinen "tykätkää meistä" -sävy oli kaikessa muussakin. Deadpool on hahmona minusta ikävystyttävä, gimmickit halpoja, ja olisikohan tämä nyt ollut kuudes supersankarielokuva lähiaikoina, jonka pointti oli käyttää henkilöitä muista saman sarjakuvakokonaisuuden elokuvista jännässä multiverse-crossoverissa. Jopa Flash teki tämän paremmin, Spider-Verse -leffoista puhumattakaan.
Marvel Cinematic Universe on valunut draamasta komediaan, ja nyt taantunut viimein farssiksi. Tervemenoa.
Viikonloppu, 15.-17.11. 2024
Ajankohdan kirja: Dyyni. Kun kampanjakin alkaa pian, luin tätä uudelleen ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Se on edelleen tosi hyvä.
Korjasin valtavaa määrää bugeeja skripteistäni, kunnes koitti aika sulkea kone. Koetin ravistella itseäni eloisammaksi käymällä uimassa, mutta viikko oli jotenkin ollut niin raskas, että vedessä oleminenkin tuntui väkinäiseltä. Niinpä tapailin pitkästä aikaa vähän Stellarista, ja perustin karanneista orjista koostuvan valtakunnan. Vahvalla "kukaan ei ole omaisuutta" -agendalla aloimme tutkia maailmankaikkeutta, ja ensimmäinen naapurimme oli tietysti epäilyttävä autokratia.
Pelasin yömyöhään, mutta olin silti nukkumassa kun Karo ilmestyi paikalle joistain tanssihulinoista. Ihmisparka ei saanut nukkua kovin kauan, koska lauantaiaamuna kiskoimme hänet kanssamme kiipeilemään. Edistys ei ollut huimaa, Ristikon 6c:t ovat yhä tavoittamattomissani.
Lauantai ja sunnuntai olivat enimmäkseen sosiaalisuutta ja pelinkirjoittamista. Minä ja Taina koetimme myös katsoa norjalaista elokuvaa, mutta Viattomat oli liian karu meille. Julmuus eläimiä kohtaan ei vaan uppoa.
Maanantai, 18.11. 2024
Päivän ärsytys: Kehittämäni robotin asennussysteemi on vieläkin tarpeettoman mutkikas.
Pitkä työpäivä sisälsi pieniä voittoja ja turhautumisen hetkiä. Sitten koukkasin kodin kautta poimimaan Tainan, ja ajoin Herttoniemen boulderirlle, jossa jatkui Kohti seiskaa -kurssi.
Meno kurssilla oli vähän jakomielistä, mutta myös tavallaan ymmärrettävää. Olen kurssin vanhin plus yleisesti epäliikunnalisin, ja siksi lämmittelyssä ja jaksamisessa olen heti väsymässä. Olen itseoppinut kiipeilijä, joten tekniikoiden nimet eivät jää päähän. Mutta: olen kiivennyt yli 20 vuotta, joten varsinaisilla reiteillä kyllä suoriudun.
Systemaattinen pyrkiminen kehitykseen on kyllä hauskaa, etenkin kun kurssin vetäjä identifioi lopulta minullekin pari helposti saavutettavissa olevaa kehityskohdetta. Tällä kertaa testissä ollut 6c meni suht vaivattomasti, ja tuntui siltä, että viereinen 6c+ olisi pieneellä hinkkaamisella myös päästävissä. Samalla kun kursseilin, Taina tapaili itsenäisesti paikan muita reittejä ja jutteli paikallisten kanssa.
Kurssin jälkeen hyvää pizzaa Kulosaaressa, koska miksi elää terveellisesti kun voi elää myös epäterveellisesti. Myöhään ilalla Tonjakin ilmaantui meille teatteriproggiksensa lomassa.
Tiistai, 19.11. 2024
Päivän hämäys: Jätetään haulikko lojumaan keskelle käytävää, niin suurta donia seuraava vartija huolestuu ja jättää suojeltavansa viedäkseen haulikon komeroon. Yksin jääänyt suuri don voikin sitten saada puukosta.
Turvallinen punaviherkupla päätti tänään vuotaa monesta kohdasta. Hönö kollega ei kuulemma halunnut syödä ravintolassa, jossa henkkilökunnalla oli Black Lives Matter -paidat (ilmeisesti koska ruokailun pitäisi olla arvovapaata ta jotain), samaisessa ravintolassa puhuttiin keski-ikäisen valkoisen miehen itsevarmuudella fossiilisten polttoaineiden ikuisuudesta, työnjohto päivitteli palkansaajien kohtuuttomia vaatimuksia ja mitä näitä nyt oli. Yhteiskunnassa pitisi tulla toimeen myös sellaisten ihmisten kanssa, joilla on erilaiset arvot, mutta olen aina kokenut tämän poikkeuksellisen vaikeaksi.
Niinpä kotona pakenin toisenlaiseen ratkaisuun, ja palasin pitkästä aikaa Hitman 3:n pariin. 47:llä on selkeät ratkaisut tyypeille, joiden olemassaolo yhteiskunnassa on ongelmallista. Kuristamiset, niskan katkaisut, onnettomuudet rypälemurskaimessa ja muut hassunhauskat sattumukset saattoivat Baldy Barcodea. Olen kohta pelannut pelin läpi ja mitä sitten teen kun ei ole enää murhattavaa. Tahtoisin kauniin immersive simin piristämään marraskuun iltojani, mutta olen pelannut kaikki paitsi indietuotteet. Pitäisi varmaan jotenkin päästä eroon grafiikkasnobismista ja tarttua vaikka Gloomwoodiin.
Keskiviikko, 20.11. 2024
Päivän hyödytön idea: Kaikkia klassisen noppasetin noppia (d4-d100) voi simuloida täydellisesti kahden nopan kombolla, jos mukana on 2d10 ja 1d12.
Ulkona tuli lunta, ja sitten tuli lisäää lunta, ja sitten tuli niin paljon lunta, etten tahtonut ulos ollenkaan. Rytmin mukaan olisi pitänyt ehkä kiipeillä tai jotain, mutta tuossa säässä kaupassa käyminenkin oli suoritus. Valkoinen maa oli kyllä kaunista vaihtelua, vaikka lumi olikin vain hitusen räntää viileämpää.
Hitman 3 tuli viimein pelattua läpi. Viimeinen keikka oli kunnon anti-Hitman -operaatio, pöhlö putkijuoksu vailla haaroja. Toisaalta, vaihteluna sekin kyllä meni. Juuri parahiksi Stalker 2 ilmestyi, mutta se maksoi 60 rahaa. Huh.
Torstai, 21.11. 2024
Päivän eläin: Portugalin sotalaiva. (Miksi se on nimetty portugalilaisen hevibändin mukaan reh reh aargh)
Lunta tuli yhä vaan, mutta toimistolla oli käytävä. Vietin päivän koettamalla yritys-erehdys -metodilla saada robotin uutta asennusskriptiä toimimaan, ja lopulta saavutin haluamani tuloksen. Sitten siirryin kotiin. Olin ihan perjantaifiilliksissä jostain syystä, joten lähtö kaupungille juhlimaan ei ollut edes vaikeaa.
Ellin Pilvipuut-kokoelman julkkarit pidettiin Kitty's Public Housessa. Yksi osa heimoa oli saapunut sinne hankkimaan runoja ja hengaamaan. Olin itse ollut tapahtumasta vähän huolissani, koska olin saanut ja lukenut kirjan jo aiemmin, ja yleensä strategiani näissä tilaisuuksissa on paeta kirjan pariin. Niin vähän tein täälläkin; kirja oli vaan Dyyni eikä julkaistu teos. Käytin myös aikaani puhumalla roolipeleistä ja kuulin tyhmistä somedraamoista, jotka onneksi eivät koskeneet minua mitenkään.
Ulkona oli oikeasti tullut kylmä. Hyvää: ei ihan niin paljon loskaa. Huonoa: olin pukeutunut loskakeliin, en pakkaseen.
Viikonloppu, 22.-24.11. 2024
Ajankohdan hyvyys: Kaunis lumi. Ei se kestä, mutta kuitenkin.
Talvi oli tullut, samaten flunssa. Onneksi olin torstain julkkareissa tajunnut käyttää maskia. Perjantai vielä ihan menetteli (etä)työpäivänä, mutta illalla olo kävi sen verran heikkoksi, että hyväksyin olevani kipeä. Ei kiipeilyä, ei liikuntaa, Dyynin 0.5-sessioonkin osallistuin etänä enkä fyysisesti, mikä oli vähän ärsyttävää mutta tyhjää parempi silti.
Kovasti koetin löytää itselleeni videeopeliä kurjuuteeni, mutta yritykset tapailla Thief 4:ää johtivat vain ragequitiin. En sietänyt lainkaan nuoruuteni fiksun ja tunnelmallisen pelin änkemistä tällaiseen rigidiin putkijuoksumalliin, jossa hahmo ei saanut edes pudottautua katon reunalta kuin määrätyssä kohdassa. Ainoa kartta oli pyörivä minikartta, etenemistä ei voinut suunnitella ja Dishonoredin sulavaan liikkumiseen tottuneelle hahmo, joka ei osannut ryömiä esteiden ali tai kiivetä kuin parissa harvassa kohdassa tuntui tympeältä tankilta. Ainahan Garret oli toki ollut kuin pyörätuolipotilas, mutta sittenkin sarja oli ottanut takapakkia kaiken paitsi grafiikan ja pelioptioiden suhteen.
Tahdoin immersive simin. Sellaisia ei ollut. Niinpä pakenin Stellariksen pariin. Siinä sentään saa itse valita, mitä tekee ja miten.
Maanantai, 25.11. 2024
Päivän reitti: 6c:n kisareitti, joka ei mennyt
Olin ihan oikeasti kipeä. Päivä kului enimmäkseen sängyn pohjalla, mutta kun illalla oli kiipeilykurssia, en ollut riittävän viisas jäämään pois. Särkylääkettä naamaan, maski naamalle ja Herttoniemeen.
Jonkinlaista alkeellista aivotoimintaa osoitin jättämällä alkulämmittelyn pelkkään raajojen ravisteluun, ja sanoin ohjaajalle, että tänään en kauheasti huhki. Koetin kiipeillä vain kevyitä reittejä ja käytttää aivojani enemmän kuin raajojani. Parissa kohdassa tämä onnistuikin, ja tarkkaan suunnittelemalla pääsin heittämällä ylös reittiä, joka vaati lähinnä nokkeluutta. Parissa muussa kohdassa... en ollut ihan niin viisas. Mahdan saada sydänlihastulehduksen ja kuolla pois.
Tiistai, 26.11. 2024
Päivän sivuhenkilö: NoHo Hank
Olin ihan suosiolla kipeä. Tauti ei ollut mikään helvetillinen surmaokrona, vaan aika perusflunssan tuntuinen, mutta eilisen tyhmyyden vastapainoksi yritin nujertaa sen pysymällä vuoteessa ja ottamalla iisisti. Niinsanotuksi aktiviteetiksi päädyin youtuben Bad Movie Fights vs Good Movie Fights -videoiden kautta vilkaisemaan Barry-nimistä sarjaa luuseripalkkamurhaajasta.
Sarja toimi minulle hyvin. Se muistutti jonkin verran tyyliltään Breaking Badia, sillä erotuksella, että vaikka BB:n laatua onkin paha kiistää, sarja oli minulle jatkuvasti lähinn tuskallinen katsoa. (Syy: Walter oli sietämätön henkilö, ja vaikka juuri ja juuri ymmärränkin miksi jotkut maailman hahmoista pitivät häntä coolina, olen toistuvasti ällistynyt siitä, kuinka jotkut tosimaailmassakin ovat olleet sitä mieltä, että hän on makee pahis. Neuroottinen, alemmuuskompleksinen, täysin vailla mitään tunnekontrollia oleva tyyppi ei minusta ole kuin säälittävä.)
Mutta, Barry oli sarjana selkeämmin musta komedia, ja sen päähenkilö oli jos nyt ei sympaattinen niin ainakin siedettävä katsoa. Pelkäsin sen ensin olevan liian kiltti hahmoilleen, mutta onneksi pelko osoittautui turhaksi.
Keskiviikko, 27.11. 2024
Päivän työidea: Jos ulottaisi konfiguraatiohallintajärjestelmän myös BSD-laitteisiin...
Podin edelleen tautia katsomalla Barrya ja ottamalla iisisti. Jotain videopelejäkin olisi ehkä voinut pelata, mutta oikeasti Barry oli sen verran koukuttava, että se muodosti valtaosan aktiviteetista. Vähän nyökkäilin työjuttujenkin suuntaan, mutta oikeasti keskityin vain toipumaan. Kumma tauti tämä: ei supertuskallinen, mutta pitkä. Osa siitä on varmaan tosin itseaiheutettua.
Illalla Karo ilmestyi paikalle matkallaan kohti etelää. Tartuntojen välttämiseksi hän joutui majoittumaan vierashuoneeseen. Kauheaa.
Torstai, 28.11. 2024
Päivän osuma: Kaksi viivaa testissä
Varhain aamulla nakkasin asianmukaisesti maskeerattuna Karon lentokentälle. Kun olo oli suht ok, päätin tehdä työpäivän, etänä toki vain.
Yhden aikaan tajusin, että oloni oli aika kurja. Torkkujen ja buranan voimalla jaksoin jotenkin neljään saakka, mutta sitten luovutin. Roikuin jonkinlaisessa Schrödingerin työntekijän tilassa, kunnes Velma etädiagnosoi vähän oireitani, ja kysyi, voisiko tämä olla korona. Kävin kaupassa hakemassa testin, ja sain ekan covid-osumani ikinä.
Onneksi nykymaailmassa työterveyden chatin kautta saa lisää sairauslomaa kun kertoo saaneensa posin kotitestistä. Valuin suosiolla petiin. Sain Barryn katsottua loppuun -- upea sarja, vain Boys kilpailee sen kanssa vuoden parhaimmasta -- ja sen jälkeen olo olli niin synkkä, että oli pakko yrittää tasapainottaa oloa katsomalla Glowia. Se sentään ei ollut masentava.
Viikonloppu, 29.11. - 1.12. 2024
Ajankohdan sarjalöytö: Travelers, suht mietityn tuntuista scifiä Netflixillä.
Sukupolvikokemukseni koronan kanssa oli vieläkin vähän pliisu. Ei sairaalaa, ei hengityskonetta, ei hajuaistin menetystä, ei edes erityisen korkeaa kuumetta. Katselin tv-sarjoja ja pelailin videopelejä. Luolaseuran syyskokouksen ja pikkujoulun jätin vastuullisesti väliin vaikka puheenjohtaja olinkin. Onneksi etänä pystyi vetämään kokouksen ihan hyvin. Pääsin myös taas eroon puheenjohtajan tehtävästäni ja siirryin taustajoukkoihin.
Sunnuntaina olo alkoi olla parempi, mutta Taina kehitti jostain toisen kierroksen omaa sairauttaan. Tämä oli ilmeisesti ihan tavallinen flunssa, mutta se kuulosti tuskallisemmalta kuin edellisviikon korona.