Syyskuu 2024: Veitsiä ja superpahiksia
Maanantai, 2.9. 2024
Päivän häiriö: Jos toimistolla on liikaa ihmisiä, en pysty keskittymään
Syyskuu toi mukanaan jonkinlaisen tulevaisuuskuvan työtehtävistä. Kaikki ne kurjat hommat, joita olen yrittänyt välttää, alkoivat taas häämöttää horisontissa ja nakersivat elämänhalua.
Taina oli aloittanut oman yliopistovuotensa. Olimme molemmat vähän arjen uuvuttamia, joten ratkaisuksi päätyi elokuvissa käynti. Blink Twice oli hieno kauhupätkä tai jännäri, persoonallinen ja karu kuin mikä. Muutakin semikiinnostavaa näytti teatterissa olevan. Harmi, että Alien: Romulus on kuulemma keskinkertainen.
Tiistai, 3.9. 2024
Päivän kurjistaminen: Paskahallitus se vaan leikkaa lisää. En jaksa edes yllättyä tai harmistua, lasken vaan päiviä siihen, että näistä päästään joskus eroon.
Vihdoin taisin selvittää, mikä ihme oikein sotki robottiemme asiakasyhteyksiä aina aika ajoin, ja sain sen jopa korjattua. Ehkä. Selvinnee seuraavan isomman asiakasprojektin yhteydessä. Jonkinlaisesta aivon resilienssin palaamisesta kertonee sekin, että kun tämä vika nosti vuoden tauon jälkeen päänsä, selvisin siitä vain parilla ärräpäällä.
Töiden jälkeen laiskotti melkkoisesti, mutta silti kävimme Ristikossa vähän boulderoimassa. Paikka oli siirtynyt sivistyneeseen greidaukseen, mikä oli tervetullut muutos. Ehkä sen ansiosta pääsin yhden 6c:n, tosin se tuntui greidiään helpommalta. Paria muutakin yritin, mutta niissä en selvinnyt edes ekasta muuvista.
Keskiviikko, 4.9. 2024
Päivän kummastelu: Pelikulttuurierot. Olen itse niin vieraantunut paperisista hahmolomakkeista, että aina hämmentää kun muistuu, että monesti se on edelleen oletusarvo. Muilla ihmisillä on varmaan paljon printtereitä.
Jotenkin vauhdikkaat työpäivät jatkuivat, ja kuten monesti sysadminoinnissa, näennäisen helpot hommat poikivat kauhean määrän pieniä lisähommia. Neljältä olin aika naatti, ja raahauduin kotiin. Ulkona oli todella lämmin, mikä siis minulle ihan henkilökohtaisesti sopi varsin hyvin.
Väsäilin huomista Blades in the Dark -hahmoani ja ylihuomista Azanur-peliä. Fokuksesta oli jotenkin vaikea pitää kiinni, mutta kävelyllä käyminen vähän auttoi.
Torstai, 5.9. 2024
Päivän pelihahmo: Myyrä, parraton kääpiövoro
Töiden jälkeen pyöräilin Otaniemeen. Mukavampaa pyöräilymatkaa saa hakea: 10 kilometriä hyviä pyöräteitä, ei mäkiä, ei sekavuutta. Yksi pätkä poljetaan vilkkaan pääväylän kyljessä, muuten maisematkin ovat ihan mainioita. Täällä saisi tapahtua juttuja enemmänkin.
Illan ohjelmana oli Blades in the Darkia. En ole tämän tyylin systeemeitä kauheasti kohdannut, mutta kun laajennetun tuttavapiirin pelinjohtaja halusi kokeilla pelauttaa tuolla lyhyen kampanjan, hyppäsin mukaan. Pelaajaporukka oli kokonaiset kuusi henkeä, enkä tuntenut ketäään oikeastaan ennalta, mutta dynamiikkamme oli varsin hyvä. Hahmoja oltiin rakenneltu jo etukäteen ja ryhmästäkin oli jonkinlainen idea. Nakkuloita pistettiin paikoilleen, ja sitten lähdettiin tekemään ekaa keikkaa.
Apocalypse World -tyylisistä peleistä en ole kauheasti ikinä pitänyt, nimenomaan niiden mekaniikkapainotuksen takia. En kuitenkaan ole antanut niille oikein reilua tilaisuutta, ja tämän oli tarkoitus olla se. Ensikosketus tuntui tukevan ennakkoluulojani: Blades tuntui olevan tosi vahvasti mekanistinen peli, jossa asiat tapahtuivat sääntöjen mukaan ja vain rigideillä siirroilla oli väliä. Koin tämän omien preferenssieni vastaiseksi. Pelaaminen oli tästä huolimatta kivaa, koska rosvoamiskeikat ovat toki hauskoja, ja systeemissä oli paljon todella hyviä oivalluksia, etenkin hieman hahmotasoa korkeammissa kerroksissa. Silti yhdessä luotu narratiivi ei minulle ole yhtä kiintoisaa kuin vaan puhdas hahmon pelaaminen.
Viikonloppu, 6.-8.9. 2024
Ajankohdan fiilis: Varsin hauras
Perjantaina kuvitin ja kirjoitin, ja palkkioksi vedin aika huonon ja epädynaamisen session Azanuria. Fiilis pelin jälkeen oli matala, ja pelikuvauksen kirjoittaminen tuntui pakkopullalta. Koskahan viimeksi oikeasti pelautin jotain tosi hyvää?
Joillakin pelinjohtajilla sääntöjen ja fiktion ristiriita laskee pelin laatua. Minulla se tuntuu olevan maailman ja juonen ristiriita. Haluan pelauttaa ehjiä maaimoita, mutta silloin kun ne ovat outoja ja monimutkaisia, kuten Azanurissa, kaikki aika menee ekspositioon ja pelit laahaavat. Typerää, tosi typerää, ja jotenkin tämä pitää korjata.
Lauantain kiipeily Pasilassa oli ihan surkeaa. Sen jälkeen käytiin viemässä toimittajia Torholan luolaan, ja sitten pystyin taas keskittymään omaan pahaan olooni. Siihen löytyi sentään jonkinlainen lääke tulevan Mars-larpin hahmostani. Pelinjohtajien maksimalistinen ote oli yllättäen keskittynyt olennaisiin juttuihin, ja pelimaailman scifi oli riittävän kovaa, että pystyin uppoutumaan 3d-mallintamiseen ja kuvittamiseeen. Jossain Espoon metsässäkin piti käydä vähän dronelentelemässä, mutta enimmäkseen koko sunnuntain ajatukseni olivat Marsissa.
Maanantai, 9.9. 2024
Päivän vuoren nimi: Sagarmatha, Mount Everest nepaliksi
Näin unta itävaltalaisista natseista, mikä oli jokseenkin uutta ja odottamatonta. Työpäivä oli kummaa silppua, ja sen jälkeen pakenin taas Mars-juttujen pariin. Omaakin Mars-peliä pitäisi kirjoittaa, ei pelkästään tuottaa hönttiä sisältöä toisten larppiin.
Inertia koetti saada minut pysymään paikallaan, mutta pakotin itseni sentään käymään vähän ulkona. Pihalla oli lämmintä ja pimeää, hyvin epäsuomalainen yhdistelmä. Kymmenen aikaan kaupassa käynti oli kuin olisi ollut jossain kaukana etelässä.
Tiistai, 10.9. 2024
Päivän olotila: Ahdistunut
Aiemminkin olen todennut, että mielenterveyteni kolme tärkeintä tukipilaria ovat roolipelit, kiipeily ja duuni. Kun kaikki kolme niistä tarjoavat enemmän keskisormea kuin onnistumiskokemuksia, yleinen henkinen tila sukeltaa. Tänään työkokemukset olivat niin läpeensä ahdistavia, että oli ihme että selvisin päivästä itkemättä.
Oikeasti ikään kuin tajuan, että mikään ei ole pahasti pielessä, ainoastaan että resilienssini on jatkuvan stressin takia niin matala, etten oikein hanskaa vastoinkäymisiä. Sittenkin kun töissä olin tapellut tyhmien aateekoo-ongelmien kanssa, ja kotonakin vastaan tuli samanlaista, pää oli hajota. Yritin tapailla pelijuttuja iltaa kohti, mutta ajatukset olivat aivan puuroa.
Näin ei voi jatkua. Onneksi olin pari päivää sitten saanut aikaiseksi varata lyhytterapian ekan session. Toki tällaisissa fiiliksissä on mahdotonta edes kuvitella, että mikään tuollainen auttaisi. Lyhyt sairauslomakaan ei ole hyödyllinen, ja pitkä sairausloma taitaa olla paskahallituksemme toimesta tehty henkilökohtaisen talouden tuhoavaksi.
Keskiviikko, 11.9. 2024
Päivän 3d-malli: Terraformattu Mars, tulevan larpin ympäristö
Ahdistuneelta ja pahalta ololtani sain tuskin nukuttua, ja kun uni loppui aamuseiskalta, kiskoin itseni töiden ääreen. Sain oivalluksen eräästä minua ahdistavasta työkentän aspektista: en pysty tietenkään sille mitään tekemään, mutta ymmärsin myös, että se ei ole ikuinen asiaintila, vaikka onkin jatkunut jo kaksi vuotta eikä loppua vielä näy. Tarkemmin: kun konsernin IT kohtaa häh-tilanteen, se pitää palaverin, jossa on läsnä minä ja 3-8 muuta tyyppiä. Vaikka teknisesti kyse ei ole kuulustelusta tai taistelusta, tosiseikka on että monesti palaverit tuntuvat keskittyvän minun tekemisiini ja minun pitäisi jotenkin pysyä kärryillä koko muun lauman erikoialoista ja jutuista. Etäpalaverissa tämä on vähintäänkin vaikeaa.
Tänään ei onneksi ollut etäpalavereja, joten uppouduin tekniseen hommaan, joka oli merkitty tärkeäksi. Harmillista kyllä, minulla ei ollut oikeasti ympäristöä, jossa voisin tätä testailla, joten koko homma toimii jos toimii.
Töiden jälkeen käväisin kiipeilemässä. Joko taitoni ovat pudonneet plussan verran tai Konala on vaan tiukentanut greidejään, koska tällä hetkellä 6b+:t menevät vaan kauhealla puskemisella, 6c:t harvoin, ja siitä vaikeammat eivät millään. Toisaalta, reitit olivat taas hauskoja ja löysin pari projektia itselleni.
Illalla promokuvia Mars-larppiin. Ei ole minusta oikein valokuvamalliksi tai elokuvatähdeksi.
Torstai, 12.9. 2024
Päivän vaarallinen harratus: 6c-tasoisen reitin kiipeäminen vaati karhean otteen halaamista. Kyynärvarsi raapiutui ihan pilalle.
Tänäänkin oli boulderointia, kun Taina halusi myös testata Konalan uusia reittejä. Vaihteeksi meno oli kohtalaisen hyvää molemmilla, ja sain jopa puskettua itseni ylös pari 6c:n greidiä saanutta reittiä. Toinen vaati lähinnä motivaatiota, toinen tasapainoa.
Työpäivä venähti, ja sen jälkeen koetin tehdä tutkimusta Mars-larppiin katsomalla Mission: Impossible -leffoja. Näytteleminen on taitoa vaativa laji. Illalla Velma saapui käymään ennen retkeään kaukomaille. Nyt olen ainoa ihminen kotona, joka ei osaa R:ää, samalla tasolla kuin kalat.
Viikonlopppu, 13.-15.9. 2024
Ajankohdan second-hand stressi: Australian rajamuodollisuudet. Maahan ei saa viedä juuri mitään, siellä ei saa tehdä juuri mitään ja kaikki on ainakin paperilla tosi tiukkaa. Silti jotenkin vaikea kuvitella, että näin olisi myös todellisuudessa.
Ahdistavaksi pelkäämäni työjuttu osoittautui aika vähästressiseksi; toki jonkin verran se tulee töitä teettämän, mutta tuskin ihan kauhean paljon. Töitä tehtyäni jumiuduin katsomaan lisää Imppa-leffoja ja kirjoittamaan peliä.
Lauantaina kiipeiltiin, sunnuntaina kiipeiltiin lisää. Boulderin 6c-reittien salat alkoivat vähitellen aueta, ja Velmakin saatiin vietyä seinälle ennen kuin hän lauantai-iltana lähti kohti Australiaa. Sunnuntaina sain vielä roolipeliäkin, kun Taina veti lyhyen soolosetin Atawhain seikkailuja viidakossa. Peliin liittyi mukaan Mika, ja yhdessä hahmomme sitten toivat kung fu -rangaistuksia maagisille jättiläiskurjille. Peli alkoi myöhään ja loppui vähän ennen puoltayötä, ja meistä kaikilla oli huomenna työ- tai opiskelupäivä.
Maanantai, 16.9. 2024
Päivän leffa: Mission Impossible 4. Nyt nämä alkavat olla hyviä.
Pyöräilin Pasilaan, jossa oli ensimmäinen tapaaminen lyhytterapian terapeutin kanssa. Ei se nyt hullumpaa ollut, mutta en tiedä, miten paljon hyötyä tällaisesta on kun itse ongelma (liikaa työtä yhdelle ihmiselle) ei ole mihinkään poistumassa.
Itse työpäivä oli lähinnä skriptausta, palaveerausta ja saapuneen verkkoromun inventointia. Sen jälkeen yksityiselämässä tein maaailman pienimmän sosiaalisen mokan, josta sain kohtuuttoman suuren ahdistuksen ja kelvottomuudeen tunteen. Ei tämä nyt ole hyvä, jollain tavalla pitäisi jonkinlainen resilienssi taas kehittää. Ehkä sen myötä löytyisi myös henkisiä voimavaroja tehdä muutakin kuin kitistä.
Tiistai, 17.9. 2024
Päivän fiilis: Tarpeettoman kulmikas
Työpäivä oli palavereja ja skriptausta, höysteenä hieman äksyilyä. Olisinpa rauhallinen ja säyseä vaikka miten monta hommaa tulisi päällekkäin, mutta tämä tuntuu mahdottomalta. Töiden jälkeen käytiin boulderilla. Oma meno siellä ei päätä huimannut, yksi uusi 6b+:n reitti vaati useita yrityksiä ja mikään siitä vaikeampi ei mennyt ollenkaan. Paikalla oli myös joitain hämmentäviä superkiipeilijöitä, joiden seiskatason menoa katsoin kateuden ja ällistyksen sekaisin fiiliksin.
Illalla Taina jatkoi pelauttamista minulle ja Mikalle. Wuxia-sankarimme olivat vähällä saada turpaan isolta kukalta. Eeppistä. Kung fu -tyypin pelaaminen sai hetken aikaa miettimään, pitäisikö harrastusaikataulusta yrittää löytäää rakoa jollekin kamppailulajille yli 25 vuoden tauoon jälkeen, mutta tovereiden kertomukset dojoilta muistuttivat, että järjestetty ryhmäliikunta ei oikeasti sovi minulle.
Keskiviikko, 18.9. 2024
Päivän fiilis: Distraktoitunut
Sain viimein tehtyä valmiiksi robotteja linjalle lisäilevän skrpitini. Se olikin isoin osa työpäivääni. Ulkona oli tullut syksy, eikä pihalla käyminen innostanut, joten jumitin sisällä kirjoittamassa peliä.
Olen taas vähän väärässä rytmissä huomioiden, mitä seuraava peli on. Pitäisi suunnitella Haunting Marsia, mutta sen sijaan minulla on koko ajan auki vain Azanur-dokkarit. Toki sen seuraava peli on taas siinä määrin monimutkainen eläin, että kirjoittamista siinä riittää vaikkei pelipäivääkään ole vielä haettu.
Torstai, 19.9. 2024
Päivän meemikuvavariantti: Blades in the Dark -hahmoni Myyrä ja onnistunut keikka
Töiden jälkeen pyöräilin keskustaan. Muistinkin, miksi näin ei yleensä kannata tehdä: keskustaan oli kyllä rakennettu aivan kelvollisia uusia pyöräteitä, mutta niistä iso osa oli tietöiden blokkaamia, ja korvaavia reittejä oli ajateltu pyöräilijän näkökulmasta noin 0 sekuntia. Lisäksi pyörätiet olivat taas jakeluautojen tärkeimpiä parkkipaikkoja. Aina kun pyöräilen, häpeän sitä, miten paljon ajan autolla.
Cafe Boardgame Eerikinkadulla oli minulle uusi tuttavuus. Kehumme: konsepti, henkilökunta, tarjoilu. Moitimme: ei pyörätelineitä, ropetila jokseenkin ahdas ja vailla pistorasioita, ei langatonta verkkoa. Joka tapauksessa Blades in the Darkia pelattiin taas, tällä kertaa tuhopolttokeikan merkeissä. Pelin mekanistisuus kalvaa edelleen, ja tuntuu siltä, että tämä on ehdottomasti nopeasti ajattelevien pelaajien ja pelinjohtajien tuote.
Viikonloppu, 20.-22.9. 2024
Viikonlopun artikkeli: The Eleven Laws of Showrunning - ei liity mihinkään, onpahan vaan teksti siitä, miten tv-sarjojen showrunnerin pitäisi toimia.
Boulderilla minua risoi näennäinen kyvyttömyyteni kehittyä, mutta sitten yhtäkkkiä keksinkin eräästä 6c+:n reitistä etenemiskeinon, ja asiat alkoivat sujua. Reitti on jännittävä - siinä ei tunnu varsinaisesti olevan kruksia, vaan jokainen muuvi on suunnilleen yhtä vaikea. Tämä saattaa tarkoittaa, että se on minulle greidään helpompi. Toki pituuteni auttaa tässä reitissä huomattavasti myös.
Samalla oivalsin, että Mythoksen kenkäni ovat oikeasti vähän huonot boulderointiin. Tenayat ovat pohjauksessa, mutta lopetin päivän tuskalisilla lähetyskengilläni, ja yhtäkkiä etenin parissa hankalassa reitissä ainakin puoli muuvia.
Kiipeilyn jälkeen jatkui Boysin katselu, operaatio, joka venyi lauantaihin. Neloskausi oli ehkä sarjan heikoin tähän saakka, mutta se tarkoitti, että se oli vain neljän eikä viiden tähden kamaa, ja loistavat hetket olivat yhä loistavia. Nyt olemme katsoneet kaiken näytellyn tästä jatkumosta, ja pitää odotttaa kuukausia ennen kuin tulee lisää. Muuten puhelin Lissun kanssa roolipeleistä melkein koko päivän.
Sunnuntaina kotivieras vaihtui Karoon, joka oli käväissyt täällä tanssimassa. Tainan käsi oli perjantaisista sankariteoista vielä niin kipeä, ettemme yrittääneet kiipeillä, vaan kävimme sen sijaan villin luonnon keskellä kävelemässä. Siellä oli syksyistä ja viileää. Haagaan auennut italialainen ravintola paljastui pelkäksi jälkiruokabaariksi, mikä harmitti kovasti. Tahdon kasvislasagnea, en mitään gelatovirityksiä.
Maanantai, 23.9. 2024
Päivän rasittavuus: En halua verkkopalavereja asiakkaidemme kanssa.
Työpäivä alkoi asiakastapaamisella, joka oli viedä järjen. Siinä rauhallisena pysyminen oli sen tason voitto, että loppupäivän otin suosiolla aika chillisti.
Kotona oli roolipeliaika. Haunting Marsin 12. peli oli melko reipas rikos- ja toimintatarina, joka kimposi kiertoradalta aavikolle ja oli vähällä päätyä total party kiliin. Toki Eclipse Phasessa tämä ei ole liian vakavaa. Pitkästä aikaa peli tuntui hyvältä, vaikka välillä olikin vähän liikaa tuumailua ja olemattomien johtolankojen seurailuyrityksiä.
Tiistai, 24.9. 2024
Päivän inhokit: Jira, konserniprosessit, huonot kiipeilytaidot
Ropen jälkeen olisi pitänyt pitää vapaapäivä, mutta näköjään tälle päivälle oli bookattu jonkinlainen palaverihelvetti, johon päätin osallistua sitten kasvokkain. Ensimmäinen palaveri oli pitkä ja puuduttava (mutta tarpeellinen), toinen oli lyhyt ja stressaava (ja ehkä sekin tarpeellinen). Mikä pahinta, palaveri #2 poiki konsernitasolta tehtävän terveisillä "voitko tehdä tänään?" ja kun menin tyhmästi vastaamaan "joo", se poiki yhtäkkiä lisäkeikkoja, jotka piti myös tehdä tänään.
Koko homma ahdisti, ja kiipeilystäkään ei tahtonut tulla mitään. Boulderointi ei pelota samalla tavoin kuin liidaus, ja siksi ajatukset eivät aivan niin helposti pysy poissa työasioista. Yksi 6c+:n reitti eteni ehkä puolen muuvin verran, muuten olin aika surkea. Jotain vaikutusta saattoi olla silläkin, että sali oli aivan täynnä. Opiskelijaryhmän lisäksi paikalle oli pelmahtanut joku isojen tyttöjen ja poikien porukka, joka kapuili paikan seiskoja ja aiheutti alemmuuskompleksia. Jengipaidoissaan ne vetivät kilpaa reittejä, joista saatoin itse vain haaveilla, ja aiheuttivat taitokateutta.
Yleisesti koko päivän olo oli aivan viheliäinen. Pohdin, olenko
työkunnossa, ja pohdin, mitä seuraisi siitä, jos ilmoittaisin että en
ole. Ei siitä minkäänlaista katastrofia tulisi, mutta nyt ahdistavat
asiat siirrettäisiin tulevaisuuteen, niin että kun palaisin vahvuuteen,
minua odottaisi kaikkien aikojen tukkeutunut atk-viemäri. Pääni kestäisi
sitä vielä huonommin kuin nykyistä hidasta kärventymistä.
Keskiviikko, 25.9. 2024
Päivän outo lajinnimi: Elephant Volleyball
Varsinaista työtä ehdin tänään tehdä vain vähän, koska työpaikan virkistyspäivä käynnistyi klo 12 lounaalla. Sijainti oli Vantaankoski, eli paljon lähempänä kotia kuin periferiassa sijaitseva toimisto. Ruuan jälkeen oli pari lyhyttä presentaatiota, ja sitten neljän hilpeän lajin joukkuekilpailu. Joukkueemme ei varsinaisesti kunnostautunut tässä, eikä mikään lajeista ollut minunkaan vahvuuksiani; yllättäen parhaiten sujui puhallusputkella ampuminen.
Ruokaa syötiin vielä lisää, ja se oli edelleen oikein hyvää. Vaihteeksi myös päädyin sellaiseen kohtaan pöytää, jossa puhuttiin pelkästään kiintoisista asioista (kirjoista, elokuvista ja satelliiteista). Lopulta söin epätyypillisen paljon, enkä oikein tahtonutt edes pyöräillä kotiin kun olo oli vähän huono ja reitti sekava. Junalla pääsi ihan hyvin.
Torstai, 26.9. 2024
Päivän vaikeus: Python ja systemd-resolved
Olin toimistolla jo 7.30, ja ahkerasti varmistin, että lähetykseen menevät robottiaivot olivat kunnossa. Sitten selvittelin omituista DNS-vikaa ja sitten olikin jo oikeastaan aika poistua. Olin ollut tämän viikon laiska liikkumaan, koska huonolla säällä ei vaan tahdo tehdä mitään, mutta tänään sain sentään käveltyä ja funtsittua pelijuttuja.
Parin viikon päästä olisi Mars-larppi ja kaikki vaikeat asiat (lue: proppaus) ovat vielä aivan levällään. Kaikki larp-aktiviteetti vaatii omalta koneelta poistumista ja ihmisten ilmoille menemistä, ja se on kyllä tosi raskasta. Olisikohan helpompaa, jos tätä tekisi porukalla?
Viikonloppu, 27.-29.9. 2024
Ajankohdan paska luontokuva: Orbitaalilaser menee täpärästi ohi Jussi Ylikoskesta
Sää oli kamala, toisaalla Elokapina osoitti mieltään, ja minä olin vain pelaamassa Orient Expressiä. Varsinaiset hahmomme lukivat muinaista käsikirjoitusta, joten saimme pelata siinä esiintyviä hahmoja -- neljännen ristiretken "ritareita". Käynnissä oli Konstantinopolin ryöstö ja meno oli jokseenkin ällöttävää. Nyt tiedän, mistä yläastehenkinen "tapetaan kaikki mikä liikkuu ja viedään niiden aarteet" -henkinen D&D-meininki on peräisin, sehän on ihan selvää ristiretkikuvastoa.
Lauantaina käytiin ensin kiipeilemässä. Pääsin vihdoin ylös 6b+ -tasoisen reitin, jonka kanssa oli ollut kovaa tappelemista, ja onnistuin myös tekemään ekat muuvit yhdestä 6c:n reitistä. 6c+:n pomppureitti sen sijaan tuntui törmäävän seinään nykyisellä lähestymistavallani. Minun pitäisi tehdä dynaaminen muuvi, joka edellyttää käden viemistä kulman yli hankalalla tavalla. Epäonnistuessaan se jättää kyynärpään huonossa kulmassa suoraan seinän taitekohtaan, tavalla jossa kropan paino vääntää kyynärpään tohjoksi. Tähän on keksittävä jokin muu keino.
Karo oli tullut käymään tanssikeikallaan, ja kaappasimme hänet mukaan kirpparikierrokselle. Löysin sieltä Mars-hahmolleni housut, Taina ja Karo taas ostivat hitonmoisen sylillisen vaatteita. Sitten jakaannuimme: Karo suuntasi tanssimaan, minä ja Taina sen sijaan painuimme Moon Shotin keikalle, kun sellainen Tapiolassa oli tarjolla. Lyhyt ja rosoinen keikka oli juuri oikeaa lääkettä vähän epämääräiseen oloon, ja eturivin keskellä oli kunnon truefan(TM)-olo. Keikan jälkeen pääsimme jopa kaverikuvaan Ville Maljan kanssa.
Sunnuntaina ohjelmassa oli pelinkirjoitusta, larppiin valmistautumista, lähiöpizzaa ja Mission Impossible: Rogue Nation. On se kyllä hyvä agenttiseikkailu.
Maanantai, 30.9. 2024
Päivän haaste: Tasalaatuisuus videotuotannossa
Aateekoo töissä oli melkoisen raskasta, pääasiassa koska kaikki mitä halusin tehdä oli riippuvaista toisista asioista, joita en voinut tehdä ainakaan työaikana. Olisipa testiympäristö. Olisipa järkevät aikataulut. Jne jne whine whine.
Kotona palasin Mars-larpin työn pariin. Olen näköjään epähuomiossa ottttanut peliini vielä kolmannenkin työläänpuoleisen jutun. Jos sitä tekisi neljä tuntia päivässä, sen saisi ehkä valmiiksi, mutta eihän minulla ole neljää tuntia päivässä mihinkään. Saisikohan robottifirman sponsoroimaan peliäni? Jos vaikka väitän, että fiktiivinen Mars-mönkijä on jotenkin firman tekemä ja pistän sen logon johonkin, kai sitten saisin käyttää työaikaa pelijuttuihin?
