Joulukuu 2022: Puoli vuosisataa
Torstai, 1.12. 2022
Päivän ostos: Uusi teline auto-GPS:ään. Suuri kulutusjuhla.
Kovin tyypillinen matkustuspaniikki vallitsi aamusta iltaan, mitä nyt välissä piti tehdä kahdeksan tuntia töitä ja neljä tuntia päivystystä. Rinkat saatiin kuitenkin täyteen, ja koska lentoasema on aivan vieressä, ne heitettiin vielä illalla sinne, jotta aamulla olisi vähemmän paniikkia. Tämä on kyllä hyödyllisin palvelu ikinä.
Olo oli vieläkin "olenkohan tulossa kipeäksi", mutta oikeaa kurkkukipua tai kuumetta ei ollut, ainoastaan vähän nuhaa ja väsymystä. Näillä on nyt lupa kadota huitsin kuuseen, koska seuraavat viisi päivää ovat tiukkaa maanalaista seikkailua. Sen jälkeen voin ihan hyvin potea vaikka jouluun asti.
Perjantai, 2.12. 2022
Päivän tunkeminen: 3 x 4 hengen matkatavarat kolmeen autoon, jotka ovat jotenkin pienempiä kuin mitä olimme tilanneet?
Lyhyen työpäivän jälkeen kyyti lentoasemalle. Jonot ovat valtavat, mutta ilman matkatavaroita selviämme niiden läpi nopeasti. Vähitellen portille saapuu myös muita matkustavaisia. Monia heistä emme ole tavanneet aiemmin, ja vasta koneessa varmistuu, että kaikki 10 ovat todella mukana. Kaksi lisää on liittymässä seuraan Heathrow'lla.
Meillä on todella suuri retkikunta, ja vain kolme oppaaksi suostuvaa ihmistä. Luolaretket tulevat olemaan logistisesti hankalia. Pyörittelen näitä päässäni ennen laskeutumista. Perillä kohtaamme ryhmämme puuttuvat jäsenet, vuokraamme autot, ja kruisaamme kohti Walesia. Näin suurelle ryhmälle liikkuminen ja ruokahuoltokin ovat erillisiä ongelmia, mutta minua viisaammat päät ovat pohtineet niitä.
Pontardawen Tescon uudet automaattikassat ovat ärsyttäviä. Siitä huolimatta viimeinenkin autokunta saapuu SWCC:lle iltayhdeksän maissa. Koko suomalaisyhteisö (mukaanlukien puolalaisvahvistuksemme Jakub) sijoitetaan Married Quartersiin, josta tulee erillinen finskighetto. Meidän lisäksemme mökissä on paljon ihmisiä: vanhoja tuttuja ja nuoria yliopistoluolailijoita.
Majoitustilamme on kylmä, mutta se oli odotettua. Pidän ensimmäisen intropalaverin, jossa kerron huomisen ohjelmasuunnitelmasta. Sitten vetäydyn nukkumaan.
Lauantai, 3.12. 2022
Päivän pöhkö kokemus: Liikenneruuhka Corkscrew'ssä
Tuhdin luola-aamiaisen jälkeen suuri seurueemme alkaa valmistautua luolaretkiin. Puolenpäivän maissa olemme kaikki vermeet yllä ja lähdemme tallustamaan kukkulaa ylös. Ulkona sää on viileä ja tuulinen, ja olemme kaikki vähän jäässä.
Onneksi maan alla on lämpimämpää. Jakaudumme kahteen kuuden hengen ryhmään: Velma ottaa yhden, minä ja Taina toisen. Koska minun ryhmässäni on kaksi opasta, me otamme kaikki ekaa kertaa suuressa luolassa olevat, ja Velma ottaa joukon, jossa on kokeneempia harrastajia. Molemmilla on suunnitteilla osapuilleen sama retki yläsisäänkäynnin ympäristössä.
Viiteen vuoteen en ole käynyt OFD:n missään kolkassa, mutta huomaan, että edelleen muistan miten yläosan käytävissä pitää suunnistaa. Minkäänlaista geologian luentoa en osaa pitää, joten selitän mennessäni OFD:n tutkimuksen historiaa sekä keinoja kulkea ja suunnistaa.
Oikealla maagisella luolaretkellä kuuluu tuntua siltä, että on kaukana kaikesta. Valitettavasti tänään OFD:n yläosissa on käynnissä myös pelastusharjoitus, ja sen vuoksi törmäilemme muihin porukoihin vähän väliä. Ensin Corkscrew'n kiipeilyssä (jonka onneksi yhä osaan enkä menetä ketään ryhmäsäni), sitten vilaukselta Tridentillä kun Velma porukoineen saapuu vastaan. Kuten tavallista, eksyn Maypole Inletin jälkeisissä konttauskäytävissä hetkeksi, mutta viidessä minuutissa löydämme oikean reitin ja pääsemme Cross Riftin viivottimensuoraan halkeamaan. Shatter Pillarilla käännymme takaisin.
Ryhmäni on mainio, eteneminen reipasta muttei hätäilevää, ja kuin varkain ekakertalaiset oppivat maan alla liikkumisen temput. Palatessamme ylöspäin aivan Corkscrew'n juurella on pelastusharjoituksen kärki: ehkä 20 luolapelastajaa kuljettaa köysillä paareja, jotka ovat tulossa alas jostain Arete Chamberin suunnasta. Ehdimme livahtaa Corkscrewiin ylöspäin juuri ennen kuin he täyttävät sen. Meidän perässämme tulee kymmenpäinen letka muita brittejä. Hirveä tungos vähän ärsyttää minua, haluaisin, että retkueeni voisi suunnistaa keskenään. Nyt on sellainen tunne, että luola on niinkuin joku D&D:n seikkailumoduuli, jossa joka kulman takana vaanii haalaripukuinen örkki lyhytmiekan ja Scurionin kanssa. Olisi varmaan pitänyt alkaa harventaa luolaston väkilukua yllätyshyökkäyksillä.
Luolamökillä odottaa valmiiksi laitettu ruoka, koskapa kanssamatkustajani ovat parhaita. Piipahdan kaupassa parin muun vapaaehtoisen kanssa, lähinnä hakemassa olutta ihmisille. Kummaa menoa moinen. Ryhmämme sosiaaliset tyypit hengaavat long common roomissa brittien kanssa, ja epäsosiaaliset käsittelevät videoita ja valokuvia huoneessaan. Perusmeininki.
Sunnuntai, 4.12. 2022
Päivän melkein unohdettu kohta: Elephant's Posteriorin alla on lähes tyhjä korkea kammio, josta pitää löytää pari levitoivaa jalkaotetta
Starless River -kaupan Tony-veijari kaikesta päätellen stalkkaa Britannian luolamökkien kalentereista suomalaisten paikallaoloaikoja, koska nytkin hän on aivan sattumalta täällä tavara-autoineen. Melkoinen kasa meidän rahojamme käveleekin hänen suuntaansa, kun seurueemme ostelee säkkejä, haalareita, märkkärisukkia ja ties mitä.
Ulkona on alkanut sataa tihkua, mutta se on okei, koskapa tämän päivän ohjelmassa on OFD:n märkä alaosa. Ryhmärakenteemme on sama kuin aiemminkin, Velman porukka livahtaa sisään ensin, ja annettuamme heille viiden minuutin etumatkan seuraamme kiven sisään.
Siinä missä OFD:n yläosat ovat kuivia, mutaisia, ruskeita ja hiljaisia alaosat ovat märkiä, mustia, painostavia ja äänekkäitä. Viidessä vuodessa olen unohtanut, miten kovaa kohinaa luolan päävirta pitää silloinkin, kun vesi on hallittavan matalalla.
Maanalaisen virran kohtaaminen ensimmäistä kertaa on aina pysäyttävä kokemus, ja yli kahdentoista vuoden jälkeenkin Nant Newydd säväyttää. Melkein toivoisin, että vettä olisi vielä vähän enemmän, että sitä suihkuaisi kaikenlaisista pienistä koloista niin kuin märällä säällä joskus käy, että ylävirtaan kulkeminen olisi oikeasti raskasta, että lattiassa olevissa hiidenkirnuissa kävisi oikeasti pelottava jylinä...
Oikeasti jo tällaisellakin säällä meno on kyllä tarpeeksi painostavaa. Ekakertalaisten valot eivät ole parhaimpia, ja pikimusta kivi imee jokaisen lumenin. Kohina vaikeuttaa ohjeiden antamista. Kun lähdemme Low's Chainilla yrittämään kavuta virrasta ylös, tajuan, etten sittenkään muista tästä ihan kaikkea. Köysiviritysten avulla lyhyimmätkin ryhmästämme saadaan ylös.
Ensimmäinen ihan oikea häh-hetki koittaa Low'n jälkeisessä kiipeilyssä, joka on erilainen kuin muistan. Tällaiset helpot kohdat sitä unohtaa, kun niissä ei muka ole mitään mieleenpainuvaa, ja sitä myötä helpot reittivalinnat muuttuvat merkillisiksi pähkinöiksi. Minun pitäisi käydä täällä useammin. Lisäksi: haluaisin käydä täällä useammin. Kuljen tuttua reittiä, mutta haluaisin poiketa siltä, lähteä etsimään valtavaa Starlight Chamberia joka piileksii täällä jossain, tai sukeltaa Boulder Chamberin lohkareikkoon ja etsiä sitä kautta tietä Cwm Dwriin. Mutta tänään en voi, tällä rektellä en ehdi, minulla on liian kiire koettaa kiskoa pandemiakauden lamauttamaa luolaseuran ulkomaanretkitoimintaa käyntiin juostakseni pelkästään omien mielihalujeni perässä.
Alas Elephant's Posterioriin liukkaita kiviä, eteenpäin Bolt Traversen ja Airy Fairyn kaapelikulkuja. Erään ryhmän jäsenen saapas koettaa livetä virran ylityksessä, mutta onneksi hän ei putoa. Viiden tunnin jälkeen olemme kiertäneet täyden lenkin, ja nousemme takaisin pinnalle.
En ole edes retkestä kovin väsynyt, mikä lupaa varsin hyvää. Retken kolmannen päivän olen päättänyt käyttää aivan omiin mielihaluihini, ja Velma on luvannut viihdyttää aloittelijoita. Käytän illan tekemällä valmisteluja: etsin köysiä ja kiinnitysvälineitä, luen retkimuistiinpanoja ja tutkin karttaa. Huomenna on sitten reissun pääohjelmanumeron vuoro.
Maanantai, 5.12. 2022
Päivän nokkeluus: Köysinousu kahdella tiblocilla
Kello 10:30 viiden hengen ryhmä livahtaa sisään OFD:n yläsisäänkäynnistä. Minä, Taina, Jaakko, Jakub, ja myös mukaan pyytänyt ekaa kertaa kuivissa luolissa oleva Arto, jolla on kuitenkin ennestään sukellus- ja köysitoimintakokemusta. Tämä ei ole mikään aloittelijaretki: minun ja Tainan tehtävä on reitin löytäminen, mutta muuten me olemme kaikki täällä ihan omilla meriiteillämme. Tavoitteemme on OFD III.
Suuntaamme Corkscrew'lle, joka on vaihteeksi autio, niinkuin luolan kuuluukin olla. Emme mene sitä alas, vaan otamme sen viereiset liukkaat mutaportaat ylös, ja kapuamme sitä kautta Arete Chamberiin. Laskeudumme kammion pohjalle, ja etenemme sen päätyyn, josta poikkeamme itään. (Väliin mahtui harhailu väärässä ahtaassa suikerossa; näitä on kaksi, ja pidemmällä oleva on oikea. Luolakartta on tässä kohdassa toivottoman sekava, tasoja on ainakin kolme.)
Kapea ja matala tunneli vaatii ryömimistä, hengitystekniikkaa ja sivuttain matelemista. Se pullauttaa meidät takaisin suurempiin tiloihin Timo's Tablen luona. Selässäni olevassa isossa repussa on vain 50 metriä köyttä, mutta ne ovat SWCC:n kaapeleita, ja vievät typerän paljon tilaa. Ahtaikoissa ne ovat olleet tuskallisia, mutta onneksi nyt ollaan isommissa paikoissa.
Suunnistaminen täälläkin on vähän hankalaa. Olimme viimeksi näillä seuduilla viisi vuotta sitten ja tämä taitaa olla neljäs kerta kokonaisuudessaan kun koluamme näitä luolan nurkkia. Kulku ei kuitenkaan ole erityisen vaikeaa, Poached Eggin liukkaaseen kiipeilyyn heitetään apulinjaksi 9 metrin köysi. Lopulta Crevasse löytyy. Jakub on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi riggaamaan, joten siirrän köyden hänelle.
Lyhyt poikkarilinja, lyhyt laskeutuminen. 35 metrin köysi riittää hyvin, ja alas mennään simppelisti ATC:illa. Jakub on ainoa, jolla on oikeat SRT-varusteet, kaikilla muilla on minimalistista kiipeilyvaljas- tai luolavyösettiä. Kulku ei ole ollut nopeaa, ja vaikka haaveena olikin Smith's Armoury ihan luolan päässä, ei viiden hengen porukalla ja tällä ruosteisuudella tämä ole oikein realistinen toive.
Neljä metriä korkea Calcite Climb on seuraava haaste. Pitkine raajoineni nousen itse sen nuohoamalla, ja käytämme hetken arpomalla parasta tapaa lyhyemmille päästä ylös. Taina funtsii tovin omia mahdollisuuksiaan, ja päätyy sitten tekemään sen reteästi walesilaisittain, eli poikkaroimalla liukasta sivuseinää ilman mitään turvavälineitä. Okei. Muut tulevat ylös täysipäisemmin varmistetulla kiipeilyllä.
Shamblesin kivikasan yli, ja sitten olemme Traversejen alussa. Sata metriä pitkä ja parhaimmillaan 40 metriä korkea rotko aukeaa edessämme. Kuten usein, osa porukasta toteaa, että tämä oli kiva nähdä mutta mikään mahti maailmassa ei saa heitä oikeasti lähtemään kulkemaan tästä. Jaakolla, Tainalla ja minulla on täysin vastakkaiset fiilikset, ja me käytämme huolellisen varttitunnin kuilua ylittäen. Käyn koskemassa sen päässä olevia lohkareita, jotta voisin sanoa teknisesti tällä retkellä vierailleeni OFD III:ssa.
Aikaa on kulunut neljä tuntia, ja koska osa porukasta ei tahdo jatkaa pidemmälle, toteamme tehtävän tulleen suoritetuksi ja lähdemme takaisinpäin. Se on enimmäkseen helpompaa, tosin Crevassen köyden nouseminen minimivarusteilla on hidasta. Tibloc ja prussik toimivat jotenkuten, kaksi tiblocia vielä paremmin.
Yleensä paluuretki täältä on ollut mutkaton. Tällä kertaa onnistumme siinäkin sekoilemaan reitinlöytämisessä. Olen aivan satavarma muutamasta käännöksestä, mutta täysin väärin ne menevät. Onneksi muilla on parempi suuntavaisto.
Kuten aina, tämän retken loppuvaihe tuntuu todella kuluttavalta. Mitään vaikeaa siinä ei ole, ja vaihteeksi jopa Timo's Table - Arete Chamber -ryömintä tuntuu vähemmän pitkältä näin päin. Retken kestoksi tulee lopulta kahdeksan tuntia, mutta väsymys on kuin 12 tunnin retken jälkeen. Fiilis on samanaikaisesti tyytyväinen ja vähän ärtynyt: oli hienoa käydä Traverseilla, mutta harmillista oli havaita, miten vähän näissä luolan osissa nykyään osaa suunnistaa. Ei täällä voi käydä näin harvoin.
Omaan ruuanlaittoon ei riitä energiaa, ja maanantai-iltana pubien keittiöt ovat kiinni. Illan safkaksi päätyy kasa pakastepizzoja lähi-Tescosta. Pizzan syömisen lomassa katsotaan valokuvia. Velma yllättää minut synttärilahjalla. Vaikka yleensä en yllätyksistä pidä yhtään ja synttärien muistamisesta vielä vähemmän, tämä uhkarohkea siirto on kerrankin onnistunut: syntymäpäivälahja on päräytytävän hauska. (En kuvaile sitä tässä; julkistan sen kuvien kera kun varsinainen synttäri koittaa.)
Tiistai, 6.12. 2022
Päivän näkemys: Lomailusta on lopulta vain haittaa, koska paluumatka vie kaikki hyvät fiilikset
On loma miten hyvänsä, se valitettavasti päättyy paluumatkaan, ja paluumatkalla joutuu olemaan tekemisissä asioiden kanssa. Tällä paluumatkalla pieleen meneviä asioita ovat:
Kahden aikaan pääsemme nukkumaan. Hurraa.
Keskiviikko, 7.12. 2022
Päivän asiakaspalaute: 3000 merkkiä kiukkua Finnairille
Taina oli flunssassa, minä valitettavasti en, joten huolimatta todella lyhyestä yöunesta jouduin tekemään työpäivän. Eilisen kuluttavat kokemukset olivat vieneet kaiken henkisen reilienssin, ja olo oli koko päivän henkisen romahduksen partaalla oleva. Onneksi töissä ei tarvinnut olla mitenkään sosiaalinen, koska tekniset hommat eivät välitä jos joudun välillä keskeyttämään puuhat itkemisen takia.
Jonkin verran matkatavaroitakin saatiin purettua, mutta kaikkea ei yritetty. Kadonnut rinkka pysyi vielä kateissa. Onneksi kypärämme, valomme ja tietokoneemme olivat selvinneet lennolta, lopputavarat voitaisiin sitten tarvittaessa ostaa uusina Finskin laskuun.
Torstai, 8.12. 2022
Päivän videopeli: Serious Sam 3. Alkaa vähän vaisusti. Pitäisi ehkä vaan ostaa Ixion, mutta tämä joululoma ei tule olemaan täynnä videopelejä.
Sentään olo oli tänään vähän ehjempi henkisesti, vaikkei ehkä fyysisesti. En ollut vieläkään oikein kipeä, joten paiskin tunnollisesti töitä. Ajatukset olivat kyllä vähän hajallaan, enkä varmaan ollut maailman tuotteliain pieni muurahainen.
Finnair sentään ilmoitti löytäneensä kadonneen matkatavaramme, rinkkaa sain vähän purettua, ja John Williams -leffaprojektin pariin palattiin. Valitettavasti Missouri Breaks oli vaan vähän surkea länkkäri.
Viikonloppu, 9-11.12. 2022
Ajankohdan kuva: Roolipelikampanjahenkinen kiertuepaita, Mirin ja Velman minulle kasaama synttärilahja. Olen tästä aivan fiiliksissä. I am seen!
Perjantaina saimme viimein käytyä elokuvissa katsomassa Wakanda Foreverin. Sehän oli oikein hyvä. Marvelin leffat ovat välillä kaavamaisia sekä tunnelmaltaan että kerronnaltaan, mutta tämä rikkoi niitä melko hyvin. Muka-supersankarielokuvan keskellä oli supersankarin muotoinen aukko, ja väitän, että leffa ei itse asiassa ole supersankaritarina ollenkaan, vaan se on afrofuturistinen jännäri. Katsojan hämmästys kohdistuu enemmän maailmaan kuin out-of-context -hahmoihin, ja se on ihan okei. Lisäksi pidin kovasti siitä, että leffa ei ollut marvel-tyypillisen mukahauska ja hahmot eivät koko ajan heitelleet nokkeluuksia. Ja Angela Basset on mahtava.
Lauantaina sitten koitti syntymäpäiväni. Olen nyt kiertänyt auringon 50 kertaa, mikä on aika villiä ajatella. Olen itse varmaan eniten yllättynyt siitä, että olen vielä hengissä ja jotenkin toimintakykyinen. Hobiteilla 50 on tyypillinen järkiintymisen ikä, epäilen että tämäkin menee minusta ohi. Synttäriä juhlistaakseni kävimme Hämeenlinnassa kiipeilemässä, syömässä kakkua ja roolipelaamassa. Lys Sacré on jännittävällä tavalla näennäisen genrensä ulkopuolella sikäli, että siinä tuntuu olevan jatkuva juoni. Tämä on minusta yksinomaan hyvä asia.
Sunnuntaina sitten iski flunssa. Jos tällainen nyt pitää saada, oli ajoitus aivan täydellinen: Wales on suoritettu, synttäreistä selvitty, nyt voinkin sitten onnellisesti potea pari päivää. Lääkkeiden voimalla pystyin Tainan kanssa pelitestaamaan Legendojen ja Lohikäärmeiden taistelusääntöjä. Kuvitelmani siitä, että olen jonkinlainen D&D-johdannaisten guru sai pahan kolhun, kun testihahmoni teki ison mokan taistelussa, ja melkein tapatti koko porukkansa. Yleensä tähän vaaditaan tulipalloloitsuja.
Maanantai, 12.12. 2022
Päivän olo: Aivan suunnattoman kauhea. Tällaistako on sairastaminen viisikymppisenä? (Tosin, tällaista se oli kyllä nelikymppisenäkin.)
Flunssa, influenssa tai korona -- mikä tauti tämä sitten olikin, se oli todella ärhäkkä. Kotitesti väitti, että korona se ei ainakaan ollut, mutten tiedä onko noihin luottamista. En pystynyt tekemään mitään järkevää, joten katselin Apple TV:stä Säätiötä. Viiden jakson jälkeen tulin siihen tulokseen, että enempää ei tarvitse tätä katsoa.
Säätiö on sarja, jolla on painavaa sanottavaa, samaan tapaan kuin Galactica parikymmentä vuotta sitten. Sillä on myös sama ongelma kuin Galacticalla: se on tyhmistetty niin paljon, että painava sanottava typistyy facepalmauksen arvoisiksi latteuksiksi. Scifinä tämä on surkeaa: skaalasta ei ole mitään tietoa, tarinankerronnan käänteet ovat fantsusta tai uskonnollisesta fiktiosta, ja aina kun joku hahmo sanoo "matematiikka", hän tarkoittaa "magia". Valittuja tai erikoistyyppejä viilettää kaikkialta, ja Hari Seldonin psykohistoriaa kohdellaan mystisenä ennustuksena.
Ei Säätiö kirjana ole minulle erityisen tärkeä ja olisin mielelläni nähnyt siitä kiintoisamman version. Tämä sarja ei kuitenkaan ole se. Ärsyttävää. Tuntuu siltä, että ison budjetin AV-viihteessä scifi kääntyy aivan liian usein fantsuksi. Onneksi on olemassa Expanse ja For All Mankind.
Tiistai, 13.12. 2022
Päivän ruoka: Luumukiisseli
Mistä tietää, että tauti on aika hardcorea? Siitä, että kun illalla mittaa lämmön, ja se on 38.7, eka ajatus on "eihän tää voi pitää paikkansa, koska olo on paljon parempi kuin eilsiltana".
Koko päivä meni vuoteen pohjalla aivan täydellisessä keuhkovirushelvetissä. Joka julmettua lihasta särki ja otsan päällä olisi voinut paistaa kananmunia. Selkeinä hetkinä mietin, olisiko juuri nyt niin huono juttu jos vaikkapa hallusinoimistani hirviöistä joku olisi todellinen ja söisi minut. Loppuisi ainakin tämä piina.
Parasetamol, ibuprofeeni, kodeiini, aamen.
Keskiviikko, 14.12. 2022
Päivän saavutus: Vaatteiden pukeminen päälle
Normaalisti kun lämpöni on yli 37, en pysty muuhun kuin makaamiseen ja piirrettyihin. Kun kaksi päivää lämpö on ollut yli 38.5, putoaminen pelkkään 37.3:een tuntuu taivaalliselta ja olo on kuin olympiavoittajalla. Ehkä olympiavoittajalla 5 minuuttia maratonin juoksemisen jälkeen, mutta kuitenkin. En ollut vieläkään terve, mutta jaksoin jopa nousta sängystä ja käydä kaupassa (helvetin huolellisesti maskiin pukeutuneena toki).
Omituisessa empatian pilkahduksessa kanssaihmisiäni kohtaan mietin, miten yksin elävät tuttavani selviävät pahoista taudeista. Itsehän en ole oikeastaan asunut yksin kuin öh vuoden joskus 1994-1995, muuten olen aina asunut vähintään solussa, yleisemmin kommuunissa, ja minulla on aina ollut joku muu jolle itkeä jos olen liian heikko edes hakemaan itse kylmää käärettä tulessa olevalle päälle. Ajatus siitä, että olisin joutunut pari päivää nytkin selviämään ihan omillani oli painajaismainen.
Samalla kun aloin vähitellen itse palata elävien kirjoihin, hemmetin tauti hyppäsi Tainaan. Ilmeisesti hänen aiempi flunssansa oli sitten vaan ollut joku aivan eri juttu, ja nyt hänkin pääsi tähän talven varsinaiseen ohjelmanumeroon. Koronatestit olivat edelleen negatiivisia, joten kai me sitten nautimme influenssan ihanuuksista. 0/5, en suosittele.
Torstai, 15.12. 2022
Päivän komedia: Donald Trump Trading Cards. Eiköhäm tää tyyppi ole historiaa poliittisena toimijana.
En ollut vieläkään mitenkään kunnossa, ja päivän suurin saavutus oli For All Mankindin katsominen loppuun. Kolmoskauden päätös oli vähän tyhmä, mutta edelleen höntti juonenkuljetus suodaan anteeksi, koska lopulta sen taustalla on kiintoisaa kovaa scifiä. Lisäksi, näkyy selvästi että tekijöitä ärsyttää muutaman hahmon toksinen maskuliinisuus, ja tästä jaettavat rangaistukset ovat herkullista katsottavaa.
Tainalla sentään varsinainen kuumehelvetti kesti vähemmän aikaa kuin minula, ja hän oli jo tänään ulkona houremaailmasta. Pientä toivoa sille, että olemme viikonloppuna molemmat terveitä oli havaittavissa.
Viikonloppu, 16.-18.12. 2022
Ajankohdan pohdinta: Olikohan tämä sittenkin korona? Testeissä sitä ei näkynyt, mutta Taina valitti kadonneesta makuaistista.
Tauti sinnitteli elimistössä sunnuntaihin saakka, mutta onneksi se pysyi enimmäkseen taustahälynä. Liikuntaa ei voinut vielä oikein harrastaa, mutta keskittyminen riitti sarjoihin, videopeleihin ja roolipeleihin. Peripheral oli aivan hauska, Hitman 3 pysyi laadukkaana, ja sain jopa pelautettua Tainalle lyhyen jatkon Sirenum-soolokampanjaa. Siinäkin päästiin pisteeseen, jossa en oikeasti tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, koskapa jatko on kiinni pelaajahahmon päätöksestä.
Ulkona pakkanen vaihtui plussakeliksi, mutta lunta oli niin valtavasti, ettei se kadonnut välittömästi kuten ensilumet yleensä. Viikko vielä töitä, sitten joululomalle.
Maanantai, 19.12. 2022
Päivän huvitus: Donald Trump suositeltiin pantavaksi syytteeseen. Kauan siinä kestikin. Todellinen vaikutus luultavasti vähäinen, koska amerikkalaisten natsien uusi voideltu messias näyttää olevan Florida Man de Santis
Viikon poissaolo oli arvattavasti heittänyt työsuunnitelmat aivan kaaokseen. Onneksi mitään täysin odottamatonta katastrofia ei ollut tapahtunut. Käytin työpäivän keräillen suunnitelmieni palasia ja funtsin, mitä kannattaisi viimeisenä työviikkona vielä yrittää tehdä.
Olo ei vielä ollut ihan kiipeilykuntoinen, joten käytin illan heittelemällä sanoja romaanikäsikseen ja juttelemalla kirjailijatovereiden kanssa somessa. Yllättäviä mahdollisuuksia avaa tämä sosiaalinen media. Joku pahailmanlintu toki ennusti, että Mastodonille käy samoin kuin sähköpostille, ja se murtuu roskapostin alla. Vastustin tätä joka suhteessa: minusta sähköpostikaan ei ole murtunut roskan alla, ja ajatu siitä, että sähköposti on vain gmail ja microsoft juttelemassa toisilleen on vastenmielinen eikä onneksi täysin totta.
Tiistai, 20.12. 2022
Päivän joulusatu: Merry Terfmas
Työpäivä venyi typerän pitkälle, enkä silti saanut työn alla ollutta operaatiota valmiiksi. Nakuttelin asioita romaanikäsiksessä ja pyörittelin luolakarttoja piirto-ohjelmassa. Kiipeily tavallaan houkutteli, mutta Taina oli vielä liian kipeä seinälle, enkä ollut omasta kunnostanikaan ihan varma.
Pitkästä aikaa tuli myös käytyä ihan fyysisessä kirjakaupassa. Vaikka kirjailijakollegat olivat valittaneet, että kirjakaupat eivät pidä hyllyssään edes kotimaisia uutuuskirjoja, sentään Niinan uusin löytyi ja oli ostettavissa joululahjaksi. Toki kirja on isolta kustantamolta, pienempien kirjoja ei juurikaan täällä näkynyt.
Keskellä yötä Velmakin selvisi Saksan junakaaoksen ja sankan sumun läpi Suomeen. Lentomatkustus ei ollut ilmeisesti ollut ihan yhtä skeidaa kuin meidän taannoinen kokemuksemme. Sittenkin, taivaalla lentävät sikarit voisi korvata salamannopeilla junilla.
Keskiviikko, 21.12. 2022
Päivän hankaluus: Rengasmallinen verkkorakenne. Hyvä teoriassa, ei niinkään käytännössä.
Lumikenttä oli muuttunut jääkentäksi, ja toimitolle taivaltaessa oli tarpeen pitää kieli keskellä suuta. Vuoden lyhyin päivä oli samalla firman suunnittelupäivä, joka keskittyi ensi vuoden isoihin linjoihin. Olin kuvitellut ensi vuoteni olevan tympeää ja vastenmielistä legacy-järjestelmien perkaamista, mutta minutpa kiskottiinkin mukaan oikeasti kiintoisaan seuraavan sukupolven robotteja rakentavaan operaatioon. Hienoiseksi yllätyksekseni minulla oli tähän jopa jotain tarjottavaa alusta alkaen.
Suunnittelupäivän jälkeen kotona työt yrittivät herätä taas henkiin, kun eksperimentaalinen robottiaivo Ranskassa hukkasi levynsä. Valitettavasti minulla oli tälle illalle kaavailtu koomaamista ihmisten sylissä, joten tunnin jälkeen totesin, että jos minun haluaa tekevän iltatöitä, niistä pitää varoittaa etukäteen.
Torstai, 22.12. 2022
Päivän cameo: Rob Halford
Jotenkin jaksoin vielä yhden päivän töitä, mutta sen jälkeen en oikein tiennyt, miten jaksaisin huomisen. Olisi varmaan pitänyt ottaa vähän lomaa ennen jouluakin, mutta jotenkin ajattelu ei riittänyt moiseen. Pitäisi tehdä suunnittelutyötä, mutta suunnittelutyö muuttuu pöhköksi ja abstraktiksi jos mitään siitä ei pääse testaamaan.
Töiden jälkeen pakkasin reissua varten ja katselin loppuvuoden kirjatarjontaa. Jotenkin eksyin sivuraiteelle elokuvamusiikin suuntaan, ja se puolestaan heitti iltakympiltä eteen Netflix-elokuvan Metal Lords, jota päädyin katsomaan Tainan ja Velman kanssa. Romanttinen komedia teinihevareista (mukana myös hevisellisti) -- olimme tarkalleen kohdeyleisöä.
Perjantai, 23.12. 2022
Päivän kummastelu: Schrödingerin verkkokortti laitteessa, jota pitäisi jossain vaiheessa käyttää
Viimeinen työpäivä meni suunnittelutyön parissa. Sitten se oli ohi. Kytkin lomavastaajan päälle ja siirryin joulustressin pariin. Onneksi joulustressin oma versio on äärimmäisen lievä: kävin toimittamassa yhden joululahjan kummilapselle, ja toimin kuljettajana kun Taina toimitti pari lisää.
Ulkona lumi yritti kadota ja sää oli aivan hirveä. Pakkaaminen oli keino paeta sitä. Huomenna pois.
Jouluaatto, 24.12. 2022
Päivän kirjailija: Caitlin Sweet
Varsin kiireettömästi viimeisetelemme pakkaamisen. Velma suuntaa sukulaisjoulua viettämään Tampereelle, minä ja Taina piipahdamme Pakilassa Tainan vanhempien luona. Syömme jouluruokaa, keräämme eväitä, ja saamme kyydin lentokentälle.
En ole varmaan koskaan nähnyt Helsinki-Vantaata näin autiona päiväsaikaan. Turvatarkastuksen jonottaminen vie 0 minuuttia, ja pääsemme välittömästi portille odottamaan. Lentomme lähtöaika on tunnin myöhässä, mutta koska olemme saaneet tietää tästä etukäteen, emme ole paikalla typerän aikaisin. Espanjalaisen autovuokraamon kanssa käydään epäselvää viestintää. Minkä vuoksi ihmiset, jotka eivät osaa jotain kieltä mitenkään hyvin yrittävät kuitenkin viestiä sillä puhelimessa, kun he voisivat myös kirjoittaa?
Norwegianin lomalento on vain 3/4 täynnä. Jouluaatto ei selvästikään ole suosittu matkustuspäivä. Taina menee kokonaiselle tyhjälle penkkiriville nukkumaan päiväunet, ja kun hän herää, katosmme joulutraditiona Die Hardin kannettavalta. Bluetooth-tuplakuulokesettikin saadaan toimimaan.
Leffan jälkeen Taina palaa nukkumaan, minä luen Caitlin Sweetin fantasiaa. Lento kestää tuuliolosuhteista johtuen pitkään, ja olemme perillä Las Palmasissa vasta kymmeneltä. Autovuokraamo on kiinni, mutta auto on jätetty meille melkein sovittuun paikkaan, ja sen avaimetkin ovat melkein siellä missä on ilmoitettu. Uloskin parkkihallista pääsee melkein maksamatta.
Vaihteeksi olemme majoittumassa Gran Canarian pohjoislaidalle, ihan oikeasti Las Palmasiin. Hotelli löytyy, ja vastoin odotuksia autokin saadaan pysäköityä, vaikka kadunvarsi on suunnilleen yhtä tilava kuin suomalainen luola. Hotellin ovikoodit melkein toimivat. Miten paikka, joka elää turismista voi olla näin huono tuottamaan palveluita? Teippaamme hotellihuoneen oudot siniset valot piiloon, ja käymme nukkumaan.
Joulupäivä, 25.12. 2022
Päivän espanja: "Luego" tarkoittaa sanakirjan mukaan sekä "heti" että "myöhemmin". Tämä selittää niin paljon.
Yö on vähän hankala. Ilmanvaihto huoneessa ei oikein pelaa, ja jos ikkuna on auki, käytävältä puskee sisään läpitunkeva hajuveden löyhkä. Suhtaudun tähän kaikkeen vähemmän rakentavsti kuin voisin. Lopulta ilmastointilaite tarjoaa keinon nukkua kuolematta hajuun.
Aamu venyy melko pitkälle. Olisin itse valmis jo varhain etsimään kauppoja, mutta Taina völlää petissä pitkään. Meillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista ruokaa, eikä hotellilla ole mitään palveluita. Oikeasti hotelli on suunnilleen minimalistisin näillä retkillä: henkilökuntaa ei ole, kaikki sujuu koodeilla. Huoneen ja käytävien ulkonäkö on siisti ja viimeistelty, mutta pinnan alla kaikki on jotenkin vähän sinne päin: kylppärin ovi ei mene kiinni, kaapit ovat hankalia, huoneessa ei ole mitään muuta kuin baarikeittiö ja sänky jne. Sentään peti on oikeasti mukava ja suihku on hyvä.
Ulkona on kapeita, enimmäkseen autioita katuja. Las Palmas tuntuu paljon enemmän oikealta kaupungilta kuin pelkkä lomahelvetti Puerto Rico, eikä se ole samalla tavoin scifistisen oloinen. Isletan kaupunginosan kämyiset ja ränsistyneet talot ovat omalla tavallaan viehättäviä, ja kadut ovat järkevässä ruutukaavassa. Rannallekaan ei ole pitkä matka. Vaikka olemme vähän kammonneet joulupäivän vaikutusta katolisen maan aukioloihin, näemme avoimen kahvilan ja ruokakaupan.
Playa de las Canterasilla näkymät vihdoin aukeavat: lännessä ja pohjoisessa on kimmeltävä meri, etelän suunnassa näkyy kaupungin varsinainen keskusta, ja sen takana nousevat vuoret. Näin sitä pitää. Biitsillä lomameininki on täydessä käynnissä. Syömme oikein hyvän aamiaisen ja sitten funtsimme, mitä tehdä. Eka päivä uudessa paikassa on hyvä käyttää orientaatioon, joten lähdemme kävelemään rantaa pitkin.
Noin kahden minuutin kävelyn jälkeen meidät distraktoi Acuario Poema del Marin kyltti. Meriakvaario kuulostaa juuri sopivalta puuhalta vielä vähän toipilaalle olollemme, eikä se ole joulupäivänä edes tungokseen asti täynnä. Maksamme itsemme sisään, ja seuraavat tunnit ällistelemme älytöntä määrää meren eläväisiä. Altaat ovat aluksi pieniä ja sommiteltuja, mutta syvällä kompleksin keskellä kohtaamme kymmenen metriä korkean koralliriuttalieriön ja 36-metrisen syvänmerieläjien altaan. Jumiudumme niiden ääreen pitkäksi ajaksi. Erilaisia haita lipuu ympäriinsä muiden kalojen parissa, ja teemme niille lajimäärityksiä wikipedian sekä opasteiden avulla. Hait, rauskut, kilpikonnat ja mustekalat saavat minut kaipaamaan sukeltamista. Olisinkohan siihen riittävän terve?
Kun viimein hennomme poistua akvaariosta, ovat jalat aika kuolleet. Poimimme kotiin ruokaa, syömme välipalaa ja pidämme pienen tauon. Illan alkaessa hämärtyä käymme vielä toisella kävelyllä, luoteessa sijaitsevalla Playa del Confitalilla. Se on enemmän hengailu- kuin uimisranta, ja hiekkarannan jälkeen alkaa terävä, tasainen laavakivikko, joka ainakin tällä hetkellä on veden yläpuolella. Millainenhan vuorovesi täällä on?
Palaamme hotellille pimeän tultua, ja laitamme illallista. Hotellihuoneemme epäkäytännöllisyys korostuu taas: palohälytin on aivan lieden vieressä ja tietenkin laukeaa kokkaamisestamme. Astioita on tasan kahdelle, jos mitään tarjoiluastioita ei käytetä. Hella on aseteltu siten, että ruuanlaittaminen on mahdollisimman hankalaa. Kuka tollo tämän on oikein suunnitellut?
Tapaninpäivä, 26.12. 2022
Päivän varustetarve: Kypärä, Scurion ja köysi
Yleensä PADI:n sukelluskeskukset mainostavat isoilla ikkunoilla ja firman lipuilla. 7 Mares on vain merkitsemätön sininen ovi sivukadulla, mutta sen takana olevat tilat ovat ehtaa sukelluskeskusmeininkiä. Varaan itselleni pari sukellusta keskiviikolle. Sen jälkeen päivän ohjelmani on suoritettu. Käyn Tainan kanssa vilkaisemassa potentiaalista snorklauspaikkaa, mutta olo on vielä sen verran hutera, ettemme yritä tänään veteen. Haahuilemme muutaman tunnin kaupungilla, Taina leikkauttaa lettinsä, ja sitten vetäydymme siestaa viettämään.
Päivän seuraava ohjelma alkaa illan hämärtyessä. Kruisaamme puoli tuntia Agaeteen saaren luoteisnurkassa, jossa Tainalla on suunnistus. Minä jään hengaamaan pimeään pikkukylään, joka nyt on täynnä kansainvälisiä suunnistajia. Urheiluhalli josta suunnistus lähtee, on keskellä ei mitään, ja livahdan ylös läheistä rinnettä. Puolivälissä tajuan, että lähes täydellisessä pimeydessä tätä ei välttämättä ole helppo tulla alas. Siispä ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jää jatkaa eteenpäin. Päädyn omituisille kivipoluille, jotka kulkevat kaktuspöheikössä. Missään suunnassa ei näy valoja. Muutaman minuutin jälkeen pimeydestä kuuluu puheääntä; jotkut ovat lähistöllä joko kuhertelemassa tai pössyttelemässä. Kumpaankaan en halua sekaantua, joten ninjamaisesti hiivin tyyppien ohi, ja löydän alaspäin menevän polun. Seuraan valotäpliä, ja päädyn kalliin ravintolan takapihalle. En tajua yhtään, mistä olen kiertänyt. Yö on musta kuin sielu teekkarin.
Kun Taina selviää omasta lenkistään, ajamme takaisin hotellille. Ahdas katu on täynnä autoja, mutta olemme espanjalaistuneet niin, että saamme pienen VW Polomme ujutettua puoliksi jalkakäytävälle postimerkin kokoiseen rakoon. Seuraavanakin päivänä on suunnistusta, vaihteeksi heti aamusta.
Tiistai, 27.12. 2022
Päivän ilmiö: Calima
La Isletan korkein paikka sijaitsee keskellä sotilasaluetta, ja vaikka kapeilla kaduilla kävely onkin saanut minut kuvittelemaan olevani 47 Hitmanista, en silti lähde sinne hiipimään. Sen sijaan tyydyn korkeimpaan laillisesti tavoitettavissa olevaan paikkaan, joka on vain reilun sadan metrin korkeudessa. Sieltä on silti kaunis näkymä kaupungin ja meren ylle. Taina on painellut sisämaahan suunnistamaan, olen jäänyt ihan yksinäni suureen kaupunkiin.
Päivä kuluu kävellessä ja lukiessa. Säätiedotus lupailee sadetta, ja jossain vaiheessa kun utu käy melkoiseksi, palaan sisään hotelliin. Siellä selviää, että ilmaa ei samennakaan sade, vaan Saharasta calima-tuulen puhaltama hiekka. Se pudottaa näkyvyyttä ja saa ilman tuntumaan kummalliselta. Se on myös johtanut siihen, että Tainan suunnistus on peruuntunut.
Alkuillasta yhytän Tainan, sekä Miiran, joka on myös täällä lomailemassa. Kävelemme kolmistamme koko Canteras Beachin päästä päähän. Nousuveden aallokossa surffaajat lautailevat, ja enimmäkseen kaatuilevat. Puuha näyttää hauskalta, mutta vähän ärsyttävältä: useimmat pysyvät laudalla korkeintaan joitakin sekunteja kerrallaan. Moisen luulisi turhauttavan.
Kävellessämme kotiin paikallinen teini ajaa minua päin skootterilla. Tämä tulee täysin puskista, ja olen törmäyksestä niin häkeltynyt, etten tajua ottaa ylös edes skootterin rekkaria. Teini ajaa tiehensä, minulle jää muistoksi mustelma jalkapöytään, muttei onneksi pahempia vammoja. Hitto että kaupunkilomailu on vaarallista. Tahdon takaisin turvallisille Traverseille tai Gouffre Bergeriin.
Torstai, 28.12. 2022
Päivän hyödyllinen ominaisuus: Google Location Sharing. Tällaisen voisi tosin varmaan kehittää ilman Googleakin.
Sukellusliikkeen auto leviää tien päälle kymmenen kilometrin päässä kohteesta. Ei sitten sukeltamista tänään. Onneksi minulla on aina kirja mukana, niin kahden tunnin hinausauton odottelu ei ole pelkkää tylsyyttä. Hotellille palattuani torkun hetken, mutta sitten Taina ilmestyy omalta retkeltään. Päädymme jotenkin lähtemään Maspalomasiin katsomaan papukaijoja ja muita tirppoja.
Vuosi on selvästi ollut märempi kuin aiemmat, ja jopa saaren aavikkoinen eteläosa näyttää vihreältä. Kosteikko, jossa aiemmin on ollut lintuja, on nyt oikea savipohjainen järvi. Siellä köpöttelee erikoislintu nimeltä kapustahaikara. Kuka näitä oikein nimeää, voisin kysyä jos en olisi työskennellyt vuosikymmentä eliöille nimiä antavien ihmisten kanssa. Lintunimistötoimikunta on taas pannut parastaan.
Koska Gran Canaria on Suomen suosituin talvilomakohde, yhytämmme Tainan työkaverin puolisoineen, ja käymme heidän kanssaan syömässä valtavan annoksen libanonilaista ruokaa. Jossain vaiheessa puhelimeeni on tullut ilmoitus, että sukellusta voisi yrittää huomenna uudelleen. Mikäs siinä.
Palaamme ravintola Beirutista 50 kilometriä Las Palmasiin. Hotellilla huomaamme, että Tainan puhelin on jäänyt ravintolaan. Ja minä kun olin jo unelmoinut varhaisesta nukkumaanmenosta ja huomenaamun virkeydestä sukellukselle.
Torstai, 29.12. 2022
Päivän käännöskukka: Ferreteria - Kärppäämö
Viesti oli käskenyt olemaan Sardinian rannassa kello 9:45, joten tietenkin olen täsmälleen silloin paikalla. Sukelluskeskuksen henkilökunta saapuu kolme varttia myöhemmin. Onneksi minun laillani toinenkin ihminen oli saapunut omalla autollaan, niin en käyttänyt koko aikaa ihmettelemällä, olenko väärässä paikassa jostain syystä.
Gran Canarian luoteiskulmassa sijaitseva Sardinia on lounaaseen avautuva kivikkoranta, jossa on ainakin kolmen eri sukellusliikkeen pakuja. Mutta meressä on paljon tilaa. Kokoan laitepaketin, sitten totean, että oma reguni ykkösvaihe on jotenkin rikki, joten joudun ottamaan lainalaitteen. Siihen ei kuulu sukellustietokonetta eikä syvyysmittaria, mutta tällaisilla pienillä sukelluksilla asialla ei ole paljonkaan väliä. Seitsemän millin märkäpuku, 220 litran tankki, 6 kiloa painoja, sitten portaita vähän alemmas laiturilta ja jättiloikka mereen.
Rantasukellukset eivät tavallisesti ole suosikkejani, mutta täällä on onneksi niin syvää, ettei kahluu- ja pintauintivaihetta ole ollenkaan. Oppaan kanssa porukkaan kuuluu sveitsiläinen Martin, jolla on kuivapuku, ja jonkin sortin espanjalaisoletettu Emma. Molemmat ovat kokeneita sukeltajia, tosin Emma sukeltaa minun laillani aika satunnaisesti.
Hermostuneisuuteni katoaa heti kun pääsen veteen. Ei tämä ole kuin sukeltamista, ja osasin tai en, tiedän miten ongelmatilanteista selvitään; kaikki muu on detaljia. Vajoamme pinnan alle. Aluksi painomääärä tuntuu liian kevyeltä, mutta kun opas vähän nykäisee, saan itseni pohjan tuntumaan. Näkyvyys on kohtalainen, pikkukaloja runsaasti, ja isompiakin elikoita tulee vastaan. Pohjassa köllöttää angel shark, ja yhden mutkan takana kilpikonna. Eläinparka on ilmeisesti jotenkin kipeä, ja kuulemma paikallinen villieläinsairaala on tänään hakemassa sen hoitoon.
Koetan keskittyä eläinten katseluun, mutta kuten monesti ruosteessa ollessani, nosteen hallinta vie kohtuuttoman paljon huomiota. Kun pitäisi samanaikaisesti olla energiatehokas ja liikkeissään hallittu, jää oikeimmaksi liikkumistavaksi ajatuksen voimalla lipuminen. Telekineettiset taitoni eivät ole merkittävästi parantuneet, ja hengittämällä syvyyden säätely toimii vain ehkä 30% ajasta.
Sukellus on aika pitkä, ja ylös noustessamme pinta velloo. Kuivalla maalla poden pahoinvointia, ja lääkitsen sitä juomalla vettä. Olen ensin vähän skeptinen ajatuksesta kakkossukelluksesta, mutta sokeri ja neste parantavat oloa niin paljon, että tunnin tauon jälkeen olen ihan valmis polskimaan lisää.
Toka sukellus on mureenoiden etsimistä kallioisesta labyrintistä. Koska olen jo oppinut ottamaan veden alla rauhallisesti, lisähaastetta tuo voimakas virtaus. Ahtaissa tiloissa se paiskoo meitä kiviä ja toisiamme päin, ja alleviivaa minulle, että liikkuvuuden hallintani ei ole kovin hyvä. Jotkut kai näkevät vilaukselta mureenankin, minä en. Mutta kivikossa mutkittelu on silti hauskaa, vaikka viisihenkiseksi kasvanut joukkueemme onkin siihen vähän tarpeettoman suuri.
Pinnalle palattuamme olen aivan kuitti. Ei sukeltaessa oikein tehdä mitään, mutta kylmä vesi kuluttaa energiaa ja paineessa hengittäminen on raskasta. Aurinko on tullut esiin pilvien takaa ja auto on kuuma. Väsymyksestä huolimatta on ylellistä ajaa itse: en tahtoisi näitä mutkaisia pikkuteitä sukelluspakun matkustamossa. Taina on poistunut suunnistamaan, joten hotellilla saan koomata keskenäni.
Illalla sataa ihan oikeaa vettä. Aavikko kiittää.
Perjantai, 30.12. 2022
Päivän kala: Lajia en tiedä, mutta joku puoli metriä pitkä sinertävä vonkale, joka ei selvästikään ollut tippaakaan huolissaan ihmisistä.
Canteras Beachilla veteen meneminen riippuu paljolti nousuveden tilanteesta. Laskuvesi osuu sinne tänään kello yhden aikoihin, ja tuntia aikaisemmin me puemme märkäpuvut yllemme ja lähdemme snorklaamaan. Valehtelematta metrin päässä rannasta näkyy ensimmäinen kalaparvi.
Chica Beach -niminen kaistale Canterasia on maineeltaan erinomainen snorklauskohde, täysin ansaitusti. Hiekkarannan ja kauempana olevan kivisen riutan välissä on hirveä määrä eri kalalajeja, emmekä varmasti ehdi nähdä läheskään kaikkia. Polskimme viileähkössä vedessä tunnin, ja vasta viileys ja alkava nousuvesi ajavat meidät takaisin rantaan. Tämä on toistaiseksi parasta, mitä Las Palmasista on löytynyt, muuten kun kaupunki on jättänyt minut vähän kylmäksi. Vedestä noustuamme syömme kummallisia pienoistortilloita, joissa on mm. kaktusta.
Tainan iltaohjelmassa on suunnistamista. Minä jään hotellille kirjoittelemaan ja lukemaan. Käsis ei etene nopeasti, mutta sentään pääsin edellisen ongelmakohdan yli ja vaapun taitavasti kohti seuraavaa.
Uudenvuodenaatto, 31.12. 2022
Päivän eläin: Delfiini, tarkka laji tuntematon
Puerto Ricossa nappaan matkapahoinvointilääkkeen varttia ennen katamaraaniin nousua. Minä, Taina ja Miira olemme suuntaamassa merikierrokselle. Niin on näköjään noin 50 muutakin tyyppiä, ja ison kaksirunkoaluksen kansipaikat ovat aivan täynnä. Olemme viimeisiä alukseen nousevia, joten parhaat paikat on jo viety. Asetun alakannelle perän tuntumaan, ja katselen taaksepäin kun vene lähtee liikkeelle satamasta.
Merenkäynti on reipasta. Matkapahoinvointilääke auttaa vähän, muttei ihan täysin, ja vaatii keskittymistä pitää paha olo kurissa. Jossain vaiheessa uskaltuaudun itsekin nousemaan kannelle. Aurinko paistaa, meri aaltoilee ja Gran Canarian etelärannan kalliot ovat jylhiä.
Ensimmäiset havaitut erikoiseläimet ovat lentokaloja, ja ehkä 10 minuuttia myöhemmin kohtaamme delfiinejä. Puolen tusinaa vesinisäkästä kiitää aluksemme edessä ja pelleilee. Lapset ja aikuiset ovat innoissaan näistä, eikä ihme. On selvää, että delfiinit tietävät meidän olevan täällä, ja tuntuu yhtä lailla selvältä, että ne pitävät meitä yhtä viihdyttävinä kuin me niitä. Jos ne eivät haluaisi olla laivamme ympärillä, merta riittäisi joka suuntaan. Delfiinien uinti on ihan älyttömän nopeaa ja kaunista.
Delfiinien jälkeen seilaamme takaisin satamaan. Sama matkanjärjestäjä tarjoaa vesiskootteriajoja ja muuta vaarallista, mutta me siirrymme ruuan kautta käväisemään Puerto Moganissa, jossa Miira ei ole aiemmin vieraillut. Kävelemme kanaalien varrella tovin ja kummastelemme täysin erilaista rakennuskantaa kuin muualla.
Kotimatkalla poikkeamme Riu Palace Hotelin kautta Maspalomasin dyyneille. Dyynien harjanteille on kokoontunut ihmisrivejä katsomaan vuoden viimeistä auringonlaskua. Meno näyttää jotenkin kulttimaiselta, ja puoliksi odotan, että kun aurinko painuu mereen, koko porukka joko tekee itsemurhan tai vaihtoehtoisesti messuaa hiekan alta ylös jonkun unohdetun jumalan.
Las Palmasissa erkanemme Miirasta. Taina ja minä yritämme löytää ruokaa, mutta monet ravintolat ovat kiinni ja avonaisiin olisi pitänyt tehdä pöytävaraus. Kyllä tätäkin mietittiin, mutta aikataulut ovat olleet niin epämääräiset, ettemme tienneet yhtään mihin aikaan olisimme syömässä. Lopulta löydämme vähän pizzaa ja lättyjä, jotka täyttävät vatsan. Palatessamme hotellille joku vittupäinen juhlija päättää räjäyttää aivan jalkojemme juuressa paukkupommin. Ehdin juuri ja juuri suojata korvani. Saatanan saatana. Tuollaiset ihmiset pitäisi sulloa uudeksivuodeksi koirankoppiin.
