Helmikuu 2022: Slava Ukraini
Tiistai, 1.2. 2022
Päivän debuggausohje: Joskus apu löytyy myös kielillä, jota ei vaan ymmärrä. Ohje siis toimi.
Työpäivä oli aikaansaava, ja sen jälkeen käytiin boulderilla. Boulderointi oli vähän surkeaa, mutta tulipa sitäkin tehtyä. Sen jälkeen olin ajatellut uppoutua pelinkirjoitukseen, mutta vahingossa vilkaisin työchattia, ja pelinkirjoitus sai jäädä kun piti rientää toimistolle tekemään korjauksia.
Olen aika lailla saanut tarpeekseni siitä, että yksi laite vain hajoaa eikä sitä saa vaihdettua - ensin koska piti perustella taskulaskinportaalle miksi se tarvitaan, sitten koska piti tehdä jotain kätevyysvertailuja, ja nyt koska uudella laitteella on toimitusvaikeuksia. Roikuin sitten töissä yhteentoista saakka, palautin hajonneita asioita henkiin, ja kiroilin kaiken typeryyttä.
Keskiviikko, 2.2. 2022
Päivän mielipide: "How does it get a cup of coffee?", koskien Eclipse Phaseen piirtämääni synthmorfin 3D-mallia. Ei aavistustakaan, en minä kyseistä morfia suunnitellut, ainoastaan toteutin hullun artistin piirroksen kolmiulotteisena.
Kuten aina iltakatastrofin jälkeen, kuvittelin tänään pitäväni lyhyen työpäivän. Kuten aina seuraavana päivänä, en pitänyt. Sen sijaan eilisestä sekaannuksesta huolimatta tämä päivä oli oikeasti hyvin tuottelias, eikä pelkkää jälkien siivoamista.
Pelinkirjoittaminen olisi töiden jälkeen kutsunut, mutta sen katkaisi tarve käydä Espoossa sovittamassa suksiboksia auton katolle. Ihan vielä emme olleet sellaista ostamassa, mutta kesäksi sekin todennäköiseltä hankinnalta näyttää. Lyhytaikainen tarve tulee kuitenkin maaliskuussa, kun lähdemme yli kahden hengen voimin laskettelemaan.
(Myös: Elämäni on saavuttanut pisteen, jossa mittailen autoni katolle suksiboksia, jotta saisin omani ja puolisoni lasketteluvarusteet kulkemaan. Jos 20-vuotias minä hyppää kohta aikakoneesta ja ampuu minut, en voi kuin todeta että ansaittua on.)
Torstai, 3.2. 2022
Päivän tarve: Paksumpi fleece-paita. Nykyisellä ei pärjää alle -15 asteessa.
Töiden jälkeen ohjelmassa oli jälleen laskettelua. Olin odottanut 10 asteen pakkasta, mutta Vihti Skin mittari näyttikin -18 astetta. Tämä saattoi olla hieman liioiteltua, mutta fiilis oli kyllä hyvin huurteinen.
Rinteet olivat jäisiä ja kovia, mikä toi ihan omanlaistaan jännitystä koko touhuun. Oletan edelleen laskevani jotenkin väärin, koska koen sen sujuvan paremmin ilman sauvoja (tai sitten vaan keskityn enemmän kun käsissä ei ole ylimääräisiä juttuja) eivätkä jalkani kulu aivan loppuun touhun aikana. Ehkä pakkasesta johtuen tungosta ei ollut kuin kahvilassa, rinteet olivat monesti aivan auki.
Yli-itsevarmuuteni oli kasvanut niin paljon, että katselin kaihoisasti paikan vaikeinta rinnettä. Tämä ei kuitenkaan ollut oikea keli siihen.
Perjantai, 4.2. 2022
Päivän video: 6c:n boulderi, kuvaajana Topi
Työpäivä oli lyhyt mutta aikaansaava. Sitten matkustettiin Hämeenlinnaan vähän kiipeilemään. Sikäläinen boulderoiva kaveripiiri esitteli meille Hänkkiä, paikallista bouldersalia, jossa käytettiin puolitoista tuntia tappelemalla enemmän tai vähemmän vaikeiden reittien kanssa. Lopulta onnistuin kiipeämään jopa yhden 6c:n reitin, muuten sankariteot jäivät aika vähäisiksi.
Kiipeilyn jälkeen syötiin porukalla pizzaa ja puheltiin roolipeleistä. Illan aikana oli alkanut pyryttää, ja kotimatka ajettiin ihan oikealla auraamattomalla moottoritiellä. Samaan aikaan jossain Helsingin keskustassa joukko tolvanoita piti rekkamielenosoitustaan, ja oli helppo kuvitella heidän autojensa jumiutuvan lumeen.
Viikonloppu, 5.-6.2. 2022
Ajankohdan ruoka: Tomaatti-aurajuustokala. Vielä parempaa kuin tavallinen aurajuustokala.
Eilinen lumisade oli jatkunut yön läpi. Aamulla pihalla pystyi vielä liikkumaan kävellen, joten kävimme aamiaisella Makiatassa. Takaisin palaaminen oli jo lähes mahdotonta, ja iltapäivällä ainoastaan sukset olivat mahdollinen liikkumismuoto. Ei yllättäen pysyin sisällä. Illalla pelattiin lisää Stellarista. Koko galaktinen itälaita ajautui kaikki kaikkia vastaan -henkiseen sotaan, ja aloin epäillä, että eräs amiraaleistani suunnittelee vallankaappausta kotiin palattuaan.
Sunnuntaina lumi oli sulamassa loskaksi. Olin ollut aikeissa laiskotella koko päivän, mutta sen sijaan Taina raahasikin minut boulderille. Sormen iho ei ikinä parane tätä rataa ... mutta pääsinpä kaksi 6c:n reittiä, joista toinen oli jopa ihan uusi valtaus.
Elokuvateattereiden avautumisen kunniaksi päätimme illalla vielä käydä leffassakin. Hämis oli kaikkialla loppuunmyyty, mutta valikoimasta osui silmään Nightmare Alley. Film noir kuulosti hyvältä, mutta mutkikkaan rikosdraaman sijasta saimmekin aivan hellittämättömän ja creepyn jännärin. Tämä oli mainio löytö.
Maanantai, 7.2. 2022
Päivän laite: Jabra Speak 510. Ei hullumpi.
Aloitin aamuni huomaamalla pienen ongelman verkkoyhteyksissämme, ja välittömästi eskaloimalla sen täydeksi verkkopimennoksi kaikille. Kruisasin hirveällä vauhdilla toimistoon korjaamaan asian, mutta päivä jatkui samaa rataa kun kolkkailin VPN-yhteyksiä ja toimiston langattomia verkkoja kuin jonkinlainen Faradayn norsu radioaalloista tehtyjen koriste-esineiden kaupassa. Olisi ollut parempi vaan jäädä petiin.
Illalla oli taas roolipeliä, mutta puolitoista tuntia ennen pelin alkua yksi pelaajista ilmoitti joutuvansa etäilemään lääketieteellisistä syistä. Perkele. Kyseessä oli tietysti vielä pelaaja, jonka tiivis läsnäolo juuri tässä oli erittäin kriittistä. Edellispelin etäyhteys oli ollut surkeaa skeidaa, joten kirmasin ulos ovesta ja juoksin Kaareen ostamaan pöytämikin ja laajakulmakameran. Niiden kanssa saatiin etäily edes jotenkin toimimaan, ja Out Theren toka jakso sujui paremmin, kuin kampanjoideni tokat jaksot yleensä.
Pelin loputtua olin taas vähän ylikierroksilla. Olin myös kasvattanut kodin elektroniikkaroinan määrää. Näitä on nyt sitten parempi hyödyntää.
Tiistai, 8.2. 2022
Päivän työärsytys: Taiwanilaiset manuaalit. Ei ensimmäistä kertaa.
Eilen juuri ennen peliä oli tullut viesti, että kaveripariskunnan keskosena syntynyt vauva oli kuollut. Olin työntänyt tämän ajatuksistani pois pystyäkseni keskittymään peliin, ja nyt vasta suostuin vähän prosessoimaan sitä. Koko homma oli jokseenkin synkkää. Tiedänhän minä, että lapsia kuolee, ja että etenkin ennenaikojaan syntyneellä tämä riski on olemassa, mutta ei se sittenkään helppoa ole. Vanhemmat olivat luultavasti aivan palasina, enkä tiennyt mitään, mikä olisi voinut tuossa tilanteessa heidän fiiliksiään helpottaa.
Tajusin myös näin seuraavana aamuna, että uutisen syrjäänjättäminen ei ollut täysin toiminut, ja olin vaan purkanut pahaa oloani pelinjohtamiseen vetämällä ehkä sadistisinta peliä pariinkymmeneen vuoteen. Oli varmaan kiltisti tehty pelaajia kohtaan. Sentään tämän kampanjan oli tarkoituskin olla julma ja kauhupainotteinen.
Työpäivä oli vähän hajapäinen. Lopetin varhain ja kasailin pelikuvitusta. Sitten korkkasin Tainan kanssa Archive 81:n, kun sitä oli suositeltu. Eka jakso omituista lovecraftiaanista (?) kauhusarjaa toimi ainakin oikein hyvin. Näissä mysteerijutuissa on aina riskinä, että jännitteen rakentamisen jälkeen ratkaisu ei olekaan riittävän palkitseva.
Keskiviikko, 9.2. 2022
Päivän hölmö idea: Jos oikeassa maailmassa historia taittuu kohti parodiaa, pitäisikö pelata Stellariksen moninpeliä, jossa valtakunnat ovat saaneet inspiraationsa Trumpin Amerikasta ja Boris Johnsonin Britanniasta?
Suunnitelma oli käydä laskettelemassa, mutta sää muuttui sohjoiseksi. Kiipeilyssä sormen iho oli vielä rikki, joten ajattelin antaa sille hetken toipumisaikaa. Niinpä tämä päivä oli ihan ennätyslaiska. Archive 81 sentään pysyi kiinnostavna.
Torstai, 10.2. 2022
Päivän kulkutauti: Ensimmäinen koronaosuma omaan polypalloon. Yhyy. Onneksi ei ilmeisesti ole kovin paha tapaus.
Vaikka sormen iho oli vieläkin hieman rikki, oli liikkumattomuus niin lannistavaa, että päätimme käydä köysikiipeilemässä. Voimat eivät olleet huipussaan, eikä 6B:n reitti mennyt liidissä kuin projektoimalla. Millä ihmeen ajalla sitä ehtisi kerran viikossa lasketella, kerran köysitellä ja kerran boulderoida? Ehkä boulderilla voisi muuten käydä kesken työpäivän, paitsi että nyt kun Tainakin on innostunut touhusta, tuntuu epäsosiaaliselta vaan käydä siellä yksin.
Viikonloppu, 11.-13.2. 2022
Ajankohdan näyttelijä: Alfred Molina
Perjantaina käväisimme töiden jälkeen katsomassa ensi-iltaan tulleen Kuoleman Niilillä. Leffa oli saanut lähinnä haukkuja, mutta kyllä se minulle ihan toimi. Tietynlainen pönöttävyys ja epätasainen tempo ei häirinnyt, ja vaikka Hercule Poirotin viiksien origin story olikin tyhmyyden huippua, sen ohessa tuli ihan oikeaa tarinallista sisältöä.
Lauantaiaamuna yhytettiin Hämeenlinnan posse Tammistossa kiipeilyn merkeissä. Boulderointi oli vallan jees, vaikken vaihteeksi mitään todella vaikeita reittejä päässytkään ja jouduin katsomaan kateellisena kun 12-13 (??) vuotias Ode kapusi seiniä, joihin en itse pystynyt. Kiivinnän jälkeen syötiin; sitten Hämeenlinna-akseli poistui kotiaan kohti, ja minä ja Taina suuntasimme Selloon katsomaan Spider-Man: No Way Homea.
Hämähäkkimies-leffoja on tullut 20 vuoden aikana useita, ja niistä monista olen täällä kitissyt. Mutta No Way Home tuntui lähteneen liikkeelle mission statementilla "on olemassa muka huonoja Hämis-tarinoita, mutta mepä korjaamme ne kaikki", ja se todella teki tämän. Spoilaamatta on vaikea sanoa leffasta mitään tämän tarkempaa. Monet jupinat, joita minulla on ollut aiemmista elokuvista tavallaan pätivät edelleen, mutta ne tuntuivat todella pikkumaisilta kun vertasi siihen, mitä No Way Home yritti, ja missä se myös onnistui. Elokuvana sillä oli kaikenlaisia heikkouksia ja muutama MCU:n ärsyttävyys oli painolastina, mutta siitä huolimatta huomasin koko ajan olevani aivan 100% emotionaalisesti mukana kaikessa, mitä tapahtui. Ei tämä varmastikaan ollut paras MCU:n elokuva (se taitaa edelleen olla Winter Soldier), mutta tästä tuli lähes varmasti oma suosikkini. Ainakin se oli paras näytelty Hämähäkkimies-elokuva ikinä. Koskaan en ole nähnyt ei-animaatioelokuvaa, joka tuntuisi näin paljon kankaalle hypänneeltä sarjakuvalta.
Sunnuntaina sää oli aivan surkea, joten lasketteluhaaveet haudattiin. Päivän ainoa oikea puuha oli illan Stellaris-peli. Kuusi avaruusvaltakuntaa lähti yhdessä puhdistamaan ryösteleviä barbaareja rajoiltaan, ja tuloksena oli epiikkaa hipova avaruustaistelu aivan naurettavan kokoisilla laivastoilla.
Maanantai, 14.2. 2022
Päivän kummastelu: Espanjalainen ylinopeussakko. Näköjään tällaisiakin voi saada. Sakosta saa 50% alennuksen, jos sen maksaa nopeasti. Mitenkähän monta näitä oikein on tulossa?
Väsynyt ja raskas päivä sisälsi laboratoriossa juoksemista ja hallinnollista höhää. Muiden puuhien ohella sain vihdoin vaihdettua ammattiliittoani. Vietettyäni 20 vuotta yliopistojen erilaisissa liitoissa liityin insinööriliittoon. En olisi uskonut tähän koskaan joutuvani, mutta tässä sitä nyt ollaan. Ei tutkintoa, ainoastaan 25 vuotta työkokemusta. Olisi varmaan ollut sama sitten lukea dippainssiksi joskus kauan sitten.
Ulkona oli hirveä ilma. Liikunnan sai korvata Archive 81:n katsominen. Velma oli sanonut sarjan muistuttavan turkulaista kaupunkipelikampanjaa, ja nyt kun tämä oli osoitettu, huomasin itsekin yhtymäkohdat. Oma hahmoni kuoli samassa jaksossa, jossa se esiteltiin.
Tiistai, 15.2. 2022
Päivän talvimaisema: Pieni auto, joka oli juuttunut syvään jäiseen vesilammikkoon parkkipaikalla
Ulkona oli järkyttävä keli. Lumisade muuttui vesisateeksi, ja Konalan boulderin parkkipaikalla vallitsi kelirikko, joka näytti lähinnä pohjattomalta jääjärveltä. Onneksi olimme tulleet paikalle kävellen. Boulderointi oli ihan kelvollista - yhtään 6C:n reittiä en päässyt, mutta aiemmin minut nujertanut 6B meni aivan heittämällä, ja Taina kapusi 6A- sekä 6A+ -tasoisia reittejä.
Boulderoinnin jälkeen katsoimme Archive 81:n loppuun. Sarjan laatu ei notkahtanut, mutta jos tälle joskus tehdään toinen kausi, pelkään että vaadittua muutosta kerronnan rakenteeseen ei tehdä, vaan edelleen kierretään samaa kuviota. Tämä tuntuu olevan todella monen tv-sarjan pulma. Silloin kun niiden pitäisi kasvaa ja muuttua, ne eivät tee niin. Onneksi joitain poikkeuksia löytyy, kuten Expanse tai Good Place.
Keskiviikko, 16.2. 2022
Päivän rinnastus: "Suunnilleen yhtä järkevää kuin pyytää lista kaikista asioista, joita robotin työalueelle ei pidä kasata."
Vähän rasittava työpäivä jätti harmistuneen fiiliksen. Koetin ravistautua irti siitä, mutta oikein mikään ei toiminut. Päädyin pelauttamaan Tainalle lyhyen soolopätkän Sirenumia, mutta sekin oli jotenkin väsynyttä ja huonoa. Plöääh.
Ulkona vallitseva umpisurkea vesikeli ei ainakaan auta asiaa. Pitäisi hengata ulkona, jotta mielenterveys olisi parempi, mutta eihän tuonne voi mennä kun kaikkialla on joko tulva tai sitten hengenvaarallisen liukasta. Laskettelusta on turha edes puhua.
Torstai, 17.2. 2022
Päivän ahdistuksen aihe: ADHD on aivan viheliäinen vaiva
Jälleen kerran haamut puolivillaisesti hoidetusta menneisyydestä hyökkäsivät rikkomaan järjestelmiä töissä. Tällä kertaa kauhea kasa varmenteita vanheni samaan aikaan, ja vaikke ne saatiinkin uusittua, jostain syystä niistä kaikkein tärkein ei vaan suostunut toimimaan kuin osittain. En käsittänyt syytä tähän, ja sen parissa tappelemiseen menikin sitten käytännössä koko työpäivä. Ongelmiin kehitettiin kiertoratkaisu, muttei oikeaa ratkaisua.
Alkuperäinen suunnitelma illalle oli ollut kiipeily, mutta ulkona oli niin läpeensä kurja keli, ettei sinne tahtonut mennä edes autolla. Sen sijaan jumppasimme kotona kaikenlaisten rääkkiliikkeiden parissa. Juuri tällainen liikunta ilman syvempää pointtia on tosi tylsää. Lisäksi samalla kaveripiirissä korona-ajan kolhut jatkuivat ja Ukrainen rajalla Putin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. On tämä nyt kauttaaltaan perseestä taas.
Viikonloppu, 18.-20.2. 2022
Ajankohdan maailmanpolitiikka: Miten pitkään Putin voi oikein pitää iskuvalmiita joukkoja Ukrainan rajalla?
Työasia saatiin viimein järjestykseen. Sitten kauheasta kelistä huolimatta liukastelimme Ristikkoon kiipeilemään. Ainakaan oma menoni ei ollut erityisen vahava, kestävää tai taitavaa.
Lauantaina Taina suuntasi Turkuun talvilomailemaan. Minulla oli roolipelejä: Orient Expressissä pelattiin tarina menneisyydestä, kun hahmot lukivat päiväkirjasta 30 vuotta sitten tapahtuneista asioista. Tämä oli aivan hauskaa vaihtelua varsinaiseen peliin, vaikka olisi ehkä toiminut paremmin jos se ei olisi tullut juuri pitkän tauon jälkeen. Pelin jälkeen piti seikkailla keskellä yötä kotiin outoja bussilinjoja käyttäen, ja senkään jälkeen en tajunnut mennä heti nukkumaan.
Sunnuntaina heräsin aivan liian lyhyen yöunen jälkeen ihan kuolleena. Koomaisaa oloa väistelläkseni kävin vielä boulderilla. Konalassa olikin seinät pantu uusiksi, joka paikassa oli greidaamattomia kisareittejä, ja suureksi yllätyksekseni pääsin niistä joitain jopa ylös. Ilmeisesti tulossa oli sitten jotkut taaperoikäisten kisat. Ehkä suurinta tyydytystä toi hankala tasapainoreitti, jota tahkoin varmaan 10 kertaa ennenkuin lopulta pääsin sen; monet sitä yrittivät, mutta kenenkään muun en nähnyt selviävän huippuun asti. Ei se silti greidiltään taida olla kuin 6B+.
Illalla Stellariksessa oli vielä päättymätöntä sotaa ja kostonhimoisia juonia. Kolmessa tunnissa pelin aika eteni vain 13 vuotta, koska suuret avaruustaistelut tuntuivat hidastavan peliaikaa.
Maanantai, 21.2. 2022
Päivän koan: Älä ajattele ulkopolitiikkaa
Ulkona alkoi massiivinen lumimyräkkä, joka piti minut neljän seinän sisällä. Kiskoin työjuttuja eteenpäin, ja niiden päätyttyä korkkasin Deathloopin. Peli imaisi mukaansa heti. Arkanelle tuttu todella kaunis maailma oli tällä kertaa vähemmän haudanvakava ja enemmän musta komedia, ja tuloksena en pelannut tyypillisellä "kukaan ei kuole" -otteellani. Vaikka eihän tässä omituisessa aikakuplassa kukaan oikeasti kyllä kuole.
Tiistai, 22.2. 2022
Päivän elämys: Lähes ala-arvoinen ajokeli. Ei pitäisi käydä ulkona, eikä ainakaan ajaa minnekään.
Ulkona lumimyrsky oli taantunut lumisateeksi. Kun Taina palasi Turusta, lopetin työnteon ja lähdin hänen kanssaan kokeilemaan laskettelua. Kokemus oli aika villi. Hiihtoloman kunniaksi rinteet olivat olleet auki aamusta lähtien, joten lumi oli ehtinyt paakkuuntua todella huolestuttaviksi möhkäleiksi. Luisto oli huono, joten yhtään loivemmissa kohdissa vauhti koetti loppua. Jyrkemmissä kohdissa taas sai koko ajan pelätä kaatuvansa.
Vasta puolentoista tunnin jälkeen homma alkoi olla mitenkään kivaa. Siihen saakka se oli lähinnä opettavaista. En oikein tiedä mitä opin, paitsi ehkä vähän tasapainoa, ja että tällaisella säällä ei ole välttämättä viisasta laskea. Kerrankin jalat olivat aivan makaronia kun lopetimme.
Keskiviikko, 23.2. 2022
Yön uni: Lukioluokkani, plus muutama ylimääräinen tyyppi, olivat kaikki saaneet Eclipse Phase -tyyliset kuoriniput, ja minun piti jostain syystä selittää niiden toiminta, ihan neurologiasta lähtien. Ööh tota.
Keksin taannoin uuden tavan muuttaa työntekoni miellyttävästä epämiellyttäväksi, ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi luottamushenkilöksi robottifirmassa. En tehnyt tätä missään suuressa inspiraatiossa, vaan lähinnä siksi, ettei ketään muita (lue: ketään oikeasti päteviä) tehtävään suostuvia ollut.
Tänään sitten vahvistettiin valintani tähän hommaan. En ole varma, onko tämä ollut millään tavalla viisas siirto. Esimieshomman tavoin tämä tuo hallinnollista huttua tekniseen päivääni, mutta toisaalta ehkä olen tässä vähän vähemmän vaikeassa välikädessä, kun ei tarvitse yhtä aikaa edustaa sekä alaisia ylöspäin että työnantajaa alaisille. Ja olin joka tapauksessa aina parempi noista kahdessa ensiksimainitussa kuin jälkimmäisessä.
Sittenkin, varmuutta kaipaavalle valinnan epämääräisyys ja puutteellinen tieto siitä, miten pitäisi nyt toimia olivat ahdistavia. Edellinen luottamuhenkilö oli häipynyt vuodenvaihteessa, joten hän ei ollut perehdyttämässä minua hommiini. Niinpä käytin työpäivästä ison osan tekemällä salapoliisityötä, lukemalla sopimuspapereita ja arpomalla tehtävieni laajuutta.
Illalla koetin toipua hallintohommista katsomalla Tainan kanssa viihdettä. Mikko oli suositellut Tainalle Arcane-nimistä piirrettyä, ja Netflixistä katsoimme sen kolme ensimmäistä jaksoa. Hyvä tavaton millaista sen animaatiojälki oli. Jos kaikki piirretyt näyttäisivät tältä, jaksaisin katsoa niitä varmaan paljon enemmän. Animaation taso ei edes romahtanut ekan jakson jälkeen. Toki tämän takana on seksuaalihäirinnästä tunnettu Riot Games, ja vähän häiritsee antaa näiden tuotannolle mitään tukea. Olisi varmaan pitänyt piratoida tämäkin sarja.
Torstai, 24.2. 2022
Päivän näkemys: Haista paska, Vladimir Putin
Aamukuudelta heräsin ja siirryin Meilahden sairaalaan. Siellä suoneeni pantiin antibiootteja, ja sitten minut laivattiin tiputuksessa telkkarin eteen katsomaan, kuinka Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. On jonkinlainen hyytävä perinne, että melkein aina kun olen putkisto-ongelmieni takia lääkärissä, telkkari pauhaa jotain monumentaalista kriisiä. Ensin se oli juuri sinä päivänä, jolloin kaikki alkoi mennä kiinni koronaviruksen takia, sitten yhdysvaltain presidentinvaalitulosten laskennan aikaan ja nyt vielä Euroopan uusimman suursodan alkupäivänä. Oli tämä nyt taas. Uutisten ansiosta tuskin edes rekisteröin jokseenkin tuskallisia toimenpiteitä, joita minulle tehtiin. Kolme tuntia vietin tökittävänä, sitten sain arvion tulevaisuudesta (ensi syksyllä voisi tehdä viimeistelevän leikkauksen tai jotain, mutta mitään hälyyttävää ei ole) ja palasin kotiin tekemään töitä.
Vähäisestä unesta johtuen työteho oli matala. Hieman kolmen jälkeen luovutin, ja lähdin Tainan kanssa keskustaan, nopeasti järjestettyyn mielenosoitukseen Venäjän suurlähetystön eteen. Paikalla oli yllättävän paljon väkeä, vaikka mistään viikkoja valmistellusta suurmielenosoituksesta ei todellakaan voinut puhua. Pari tuttuakin oli päätynyt paikalle.
Kylmyys, märkyys ja yleinen lohduttomuus vallitsivat. Paskaa tämmöinen. Melkein unohdimme vielä myöhemmin illalla olevan luolaseuran jäsentapaamisen, ja piipahdimme siellä vain nopeasti ennen nukkumaanmenoa.
Viikonloppu, 25.-27.2. 2022
Ajankohdan fyysisyys: Neljän tunnin laskettelu vie jalat aivan makaroniksi
Viikonlopun uutiset olivat yhtä puuroa. On se nyt helvetti kun pitää hurrata sitä, että sota pitkittyy, ja toisaalta järkyttyä siitä, että naapuri väläyttelee ydinaseiden käytön mahdollisuutta. Tätä(kään) osaa 80-luvusta en koskaan ollut kaivannut.
Onnistuin olemaan vajoamatta täyteen uutisnarkoosiin lähinnä liikkumalla ja pelaamalla. Boulderilla kavuttiin seinille, Korkeasaaressa huvituttiin kameleista ja mangusteista, Stellariksessa kuritettiin suurta kaania ja Kirkkonummella lasketeltiin mäessä. Mutta jokaisen väliepisodin jälkeen tuli tarpeen palata sotaseurannan pariin. Jos tämä jatkuu pitkään, se ei ole mielenterveydelle hyväksi. Joskus 20 vuotta sitten kun Venäjä oli heikko ja surkea tuntui siltä, että USA:n rumat temput olivat pahinta mitä uutisista näkyi, mutta nyt nuo tuntuvat vanhoilta hyviltä ajoilta.
Maanantai, 28.2. 2022
Päivän pelimuistutus: Verkkomoninpeli ei ole mikään demokratia
Pitkästä aikaa oli työpäivä, jonka aikana ihan oikeasti sain asioita etenemään. Kasa robotteja päivittyi uuteen alustaversioon ja sain järkevän listan kehitysehdotuksia versiointiimme. Ulkona oli kurjaa, joten lusmuilin sisällä pelaamassa Deathloopia.
Deathloop on vaikuttavimpia videopelejä, joihin olen ikinä koskenut. Sen rakenne on nerokas ja vaikka se varmastikaan ei ole niin emergentti ja reaktiivinen kuin miltä aluksi vaikuttaa ja jossain vaiheessa sen hahmot alkavat varmaan toistaa itseään, en ole vielä tähän kohtaan päässyt. Pahin miinus tähän mennessä johtuu aivan itsestäni: pelaan peliä online-moodissa, joten aina aika ajoin peliini hyökkää hyperaktiivisen 12-vuotiaan reflekseillä varustettuja himopelaajia surmaamaan minut. En ole läheskään riittävän hyvä pärjätäkseni näissä tilanteissa -- oikeasti ei tunnu siltä, että saisin yhtään mitään aikaan. Kohta jänistän koko online-moodista.
