Joulukuu 2021: Covidiootit kaikkialla
Keskiviikko, 1.12. 2021
Päivän ekstreme-kuntoilu: Yhdistetty köysikiipeily- ja boulderointisessio
Joulukalenterin ekan luukun kunniaksi kävin ihan toimistolla. Siellä oli hektinen päivä, joka hetkittäin saavutti jopa oikean paniikin. Luulin käyttäneeni asiakasprojektiin varattuja laitteita omiin kieroihin hankkeisiini, mutta tunnin hätääntymisen jälkeen selvisi, että olinkin tosiaan käyttänyt vain oman osastoni testilaitteita, kuten kuvittelinkin.
Paniikin jälkeen oli hyvä käydä kiipeilemässä. Ensin hengasin seinällä Balazsin kanssa kaksi tuntia, sitten Taina saapui paikalle ja kiipeilin 2 tuntia lisää. Lopputuloksena olin aivan mankelin läpi vedetty, ja kotona pystyin juuri ja juuri syömään, peseytymään ja kaatumaan petiin. Spartakilla ja Anastasialla oli ollut yhdentoista tunnin työpäivä ilman ruokatuntia, mikä ei kuulostanut edes lailliselta. Yrittääkö täällä joku käyttää turvapaikanhakijoita hyväkseen?
Torstai, 2.12. 2021
Päivän hankaluus: Ansible
Varhain aamulla upouusi vastuullani ollut robotin IT-alusta vietiin ensimmäistä kertaa asiakkaalle - ja sehän meni sisään ilman suurempia tuskailuja. Olin jännittänyt tätä todella paljon, koska se oli isoimpia suunnittelemani juttuja, koska se teki niin paljon asioita joista en tiennyt kauheasti, ja koska sitä ei ollut testattu aivan vastaavissa oloissa aiemmin. Huojennus ja tyytyväisyys olivat melkoisia.
Eilisein liikunnan jälkeen raajat olivat aivan rikki ja väsymys muutenkin huomattava. Tein lyhyen työpäivän, ja sitten aloin koomata Crysis 2:n parissa. Jotenkin peli oli alun tympeyden jälkeen imeä mukaansa; vähän samanlaista muistan käyneen alkuperäisen Far Cryn kanssa kauan sitten. Toki tämä oli paljon enemmän putkijuoksu, mutta sisälsi kuitenkin joitakin taktisesti kiinnostviakin elementtejä.
Viikonloppu, 3.-5.12. 2021
Ajankohdan saavutus: Melkein kokonaisen muuvin verran edistymistä 6c:n reitillä. Vielä tuollaisen kiipeän!
Perjantaina töiden jälkeen pelattiin Vihreää kuulaa. Sankarimme törmäsivät epistemologiseen mustaan aukkoon, tai ainakin tämä oli yksi veikkaus. Jännittävintä oli, että veikkaus saattoi olla täysin väärä, ja ainoa tapa selvittää oliko se oikea olisi ollut mennä niin lähelle, ettei siitä olisi voinut enää palata. Tällaiseen uskominen on jo sinänsä indikaatio siitä, että sanity on pudonnut.
Lauantaina boulderoitiin, ja hankittiin hieman lisää lasketteluvälineitä - sauvat ja paksut kintaat. Haaveilin rinteeseen lähtemisestä, mutta sitten lämpötila putosi -10:een, ja ajatus ulos menemisestä alkoi tuntua aivan älyttömältä.
Sunnuntai oli vielä lauantaitakin kylmempi. Taina livahti Loimaalle, minä jäin kaupunkiin. Entisestään kiristyvän pakkasen läpi matkasin Kaisan luo pelaamaan Orient Expressiä. Vihdoin saatiin tarinan nimen mukainen juna näkyviin, vaikka siihen ei vielä noustukaan.
Kotiinpaluu oli bussilla, jota piti odottaa pysäkillä liki 20 asteen pakkasessa. Onneksi olin pukeutunut asianmukaisesti.
Maanantai, 6.12. 2021
Päivän tuska: Monojen ottaminen pois jalasta. Oliko kylmyys saanut ne kutistumaan vai miksi tämä oli näin suunnattoman tuskallista?
Vihti Skin lämpömittari näytti 15 pakkasastetta, mutta siitä huolimatta kiskoimme monot jalkaan ja roudasimme suksemme rinteeseen. En ollut koskaan aiemmin täälläkään käynyt, ja ensimmäinen lasku lastenrinteessö sai miettimään, olinko unohtanut aivan kaiken puolen vuoden takaisesta kurssista. Lisäksi kamasäätö oli ollut kuin sukellusreissulta ja iltapäivän hämärä ei ollut aivan yhtä otollinen valaistus kuin kirkas päivänvalo.
Kuitenkin vähitellen opitut asiat palasivat mieleen ja uskalsimme siirtyä suurempiin rinteisiin. Typeriä vastoinkäymisiä piti ensin voittaa (mm. leimauskorttini ei toiminut ja mattohissi pysähtyi kesken nousun), mutta muutaman laskun jälkeen aloin edes jonkin verran luottaa kykyihini. Yksi rinne oli tosin sekä jyrkkä, kapea että jäinen, ja molemmat laskut siinä olivat päättyä kaatumiseen. Mutta jotenkin siitäkin selvisin.
Rinteessä meni sen verran kauan, että natseja vastustavalle marssille ei enää ehtinyt. Koin tästä hienoista syyllisyyttä. Onneksi muut olivat kantaneet vastuunsa tälläkin kertaa, ja 1500 tyyppiä oli ollut ajamassa natseja vittuun kaikkialta.
Tiistai, 7.12. 2021
Päivän jälkiviisaus: Ehkä ihan hyvä etten käynyt mielenosoituksessa
Voi vitun vitun vittu millainen päivä.
Heräsin aamulla nähtyäni ahdistavia unia riitelystä ja ihmissuhdekatastrofeista (joka silti voitti edellisyön unet itsemurhakapselien syömisestä kommunikaatiokatkon takia). Töissä vastaan tuli todella typerä virhetoiminto systemd:n ja käyttämämme http-proxyn välillä, ja sitä pitä paikata mutkikkaalla rautalankahäkkyrällä, joita on ennestään jo ihan tarpeeksi.
Sitten chatissa kehotettiin vilkaisemaan koronavilkkua. Puhelin oli tietysti ollut äänettömällä yön, joten en ollut huomannut kun aamukuuden aikaan koronavilkku oli äännellyt altistumisesta. Kävi ilmi, että koko luolaseuran pikkujoulukatras oli saanut altistumisilmoitukset, ja että erään osallistujan lapsi oli alkanut oireilla heti pikkujoulujen jälkeen.
Juuri nyt en tahtonut mitään tautia tuhoamaan loppuvuottani. Ennemmin tai myöhemmin tauti varmasti kohdalle osuisi, kun se luultavasti jäisi kiertämään väestöön kiitos kaiken maailman rokotedenialistien, mutta tämä ei ollut alkuunkaan hyvä hetki. Painuin testiin saamaan tikkua nenään, ja sitten palasin töihin ratkomaan toista käsittämättömän turhauttavaa ongelmaa, joka päivän aikana oli ilmestynyt.
Tämän jälkeen sitten paljastui, että lähipiirissä oli oikeasti koronadenialisteja. Tätä en olisi oikeasti juuri nyt kaivannut, etenkin kun nämä ihmiset olivat sellaisia, joiden kanssa on suunnilleen päivittäin tekemisissä. Tämä havainto oikeastaan rikkoi loppupäivän. Olin onnellisesti elänyt kuplassa jossa kaikki ottavat rokotteensa ja haluavat osallistua yhteiskuntaan, mutta nyt sitten pääsin todelliseen maailmaan, jossa ihmiset olivat niin terveitä etteivät rokotteita tarvitse.
Loppuilta oli epäuskoista diplomatiaa. En ole hyvä diplomatiassa, mutta tällä kertaa en sentään huutanut kenellekään. Ehkä olisi pitänyt, en tiedä. Pakenin ahdistustani töihin. Jokseenkin ainoina valopilkkuina sain viimein iltakasin aikaan uppiniskaisen konfiguraatiohallinnan toimimaan vaikealla koneella, samalla kun muilta luolaseuran pikkujoulujuhlijoilta tuli raportteja negatiivisista testituloksista.
Keskiviikko, 8.12. 2021
Päivän greidi: 6c
Koetin tänäkin päivänä paeta tyhmää maailmaa töiden pariin. Se ei toiminut kovin hyvin, lähinnä koska työpäivä oli melkein pelkkiä palavereja. Jotain suunnittelutyötä sain vähän tehtyä, mutta siinä olikin kaikki.
Töiden jälkeen Taina kiskoi minut boulderille, jossa oli yllättävän aikaansaava meno. Aiemmin tahkomani 6c:n reitti meni loppuun saakka, samoin toinen 6c, jota olin aiemmin vähän tapaillut. Alan ehkä vihdoin olla samalla tasolla kuin juuri ennen kesän loukkaantumista.
Ulkona oli pirun kylmä, mutta olen sopeutunut siihen, ja lumi auttaa kaamosmasennukseen. Tietty viikonlopuksi on luvattu vesisadetta ja sitten ollaan taas jatketussa marraskuussa.
Torstai, 9.12. 2021
Päivän olo: Hapan / riemastunut
Koetin välttää aamuruuhkan toimistolle mennessäni, mutta junia olikin peruttu ja tuloksena juna johon päädyin oli aivan täynnä. Ja vieläkin jotkut tolvanat kulkevat noissa ilman maskeja. Ihanaa. Töissä tein asioita, jotka oli pakko tehdä paikan päällä, ja samalla säveltelin juttuja tyhjästä ilmestynyttä lisähommaa silmällä pitäen. Olisi kohtalaista liioittelua väittää, että yhtäkkiä pöydälle oli pudonnut heippalappu, jonka mukaan on bisneskriittistä että IT vetää seuraavan kymmenen työpäivän aikana kanin hatusta, mutta siltä se piru vie tuntui.
En siedä työtehtäviä, jotka heitetään eteen yllättäen. Hyväksyn sen, jos kyseessä on jokin tulipalo, onnettomuus tai laiterikko, mutta jos kyseessä on vain jonkun päähänpisto, tekisi mieli sanoa että "tossa on lapio, kaiva itse ojasi". Yleinen käytäntöni on kuitenkin ollut, että teen tämän yhden (1) kerran, ja sen tehtyäni ilmoitan, että goodwill on nyt käytetty, tällaisia yllätyksiä ei arvosteta, ensi kerralla ne menevät mappiin "teen sitten kun on aikaa". Koska oikeitakin hommia olisi, sellaisia joiden tilaajat olivat kertoneet minulle ajat sitten että ne pitää tehdä ja jotka siksi ansaitsevat saada asiat tehtyä ajoissa.
Kiehuttuani aikani töissä siirryin kotiin. Jonkinlaisena valopilkkuna eräs ropeprojekti pönki taas vähän eteenpäin, tällä kertaa siten, että eräältä pelaajalta oikeasti oli tulossa sankarilliset määrät oheismateriaalia. Anne on paras.
Perjantai, 10.12. 2021
Päivän luku: 49
Tänään olisi ollut robottifirman pikkujoulu, mutta koronaneuroottisena peruin osallistumiseni. Vähän se harmitti, varsinkin kun työpäivä oli sellainen, että sen jälkeen olisi tosiaan kaivannut jotain sosiaalista. Olo oli kurja ja syksyinen, eikä ulkona ollut kaunis ilma.
Taina vilkaisi tilaani nopeasti, ja sitten kiskoi minut mukaansa ulos kiipeilemään. Tulimme viimein testanneeksi läheiseen Ristikkoon perustetun kiipeilyhallin. Se oli suunnattu kilpakiipeilijöille, kuulemma, mutta löytyi sieltä kiivettävää myös meidän kaltaisillemme sunnuntaikiipijöille. Yläköysittelimme pari reittiä lämmitelläksemme, ja sitten siirryimme boulderille. Greidit täällä olivat tiukemmat kuin saman puljun Tammiston boulderilla: täällä 6a:n kanssa sai tehdä töitä, 6b onnistui satunnaisesti, eikä 6c:stä ollut toivoakaan.
Viikonloppu, 11.-12.12. 2021
Ajankohdan robotti: Animatroninen siira
Lauantaina otimme kurssin kohti Turkua. Sää oli aika viheliäinen, Turussa oli koko yön satanut jäätävää tihkua, mutta motari sentään oli kuiva. Ensimmäinen etappi Turussa oli Tonjan ja kumppanien tekemä Kontiaisten joulukuu, joka siis oli animatroninen päivittyvä tarinaikkuna. Tonja oli itsekin ikkunan luona, ja kertoili meille teoksestaan.
Kontiaiset olivat ehkä hienoin näkemäni taidejuttu pariin vuoteen. Niiden maanalaisessa pesäluolassa oli aivan älyttömästi yksityiskohtia, niin että jaksoin ihmetellä niitä varmaan puoli tuntia. 3D-malleja itsekin joskus väsäävänä tiesin hyvin, kuinka mahtavaa oli nysvätä jotain pikkudetaljia vaikka miten pitkään. Lisäksi arvostin sitä, että kokonaisuus oli diegeettisesti mietitty - kontiaiset nappasivat luolansa sähkön ohi menevästä kaupungin sähkölinjasta, niillä oli alimmassa tunnelissa oma kytkentäboksi jne.
Kun kostea kylmyys kävi liian pahaksi, lakkasimme ihastelemasta robottikarvaeläimiä ja käväsimme Mikon ja Suvin kanssa syömässä ennen illan varsinaista ohjelmaa. Tiemus oli järjestänyt syntymäpäiväjuhlat, joissa sitten hengasimme viisi tuntia tuttujen kanssa. Pandemian aiheuttama sosiaalivajaus oli edelleen niin akuutti, etten hetkeäkään kokenut sosiaalisuutta ahdistavaksi, vaan pelkästään tervetulleeksi. Toki auttoi sekin, että paikalla oli oikeasti hyviä kavereita.
Yhdeltätoista bileet lähtivät baariin. Oma energiataso oli jo aika lopussa, joten siirryin suosiolla Tainan kanssa Sannan ja Tommin luo nukkumaan. Seuraavana päivänä ohjelmassa oli roolipeleistä puhumista majoittajiemme kanssa, kontiaisten uusi tarkistus (tarinaikkuina päivitetään joka yö) sekä Karon ja kaupungissa vierailevan Tonin kanssa hengaamista. Käsittämätön sumu oli noussut, ja se sai Nummenpakan tyhjät kadut näyttämään Silent Hilliltä.
Maanantai, 13.12. 2021
Päivän saavutus: Lähes puhtaan 6b-greidin tasapainoreitin kiipeäminen
Työpäivä oli aika hajapäinen, vaikkakin kohtalaisen aikaansaava. Maailmalla log4shell-haavoittuvuus aiheutti ylläpitäjille harmaita hiuksia, mutta tarkistettuani robottifirman järjestelmät päädyin uskomaan, ettei meillä haavoittuvia palikoita ollut. En olisikaan kaivannut tällaista lisähommaa joulukuuhuni.
Jotenkin päädyin tänäänkin boulderille. Ulkona oli aivan hirveä keli ja Konalan boulderkeskukseen käveleminen meinasi moneen kertaan päättyä liukastumiseen ja oletettuun sairauslomaan. Sentään seinällä ei ollut liukasta ja kiipeily sujui kelvollisesti. Luulisi, että tällä tahdilla oppii jotain. Tosin ilmeisesti pitäisi muutakin lihaksistoa harjoittaa, jos haluaisi oikeasti voimankin kehittyvän. Tämä taas vaatisi varmaan kuntosalia, ja ilman pandemiaakin ajatus on vastenmielinen.
Tiistai, 14.12. 2021
Päivän fiilis: Nuijittu
Työjuttuja, käynti labrassa antamassa verinäytteitä, kauhea vesi- ja jääkeli, lisää työjuttuja, valopilkkuna Expansen jakso, ahdistus, varhain petiin, rikkinäinen iho, unettomuus. Jooh.
Keskiviikko, 15.12. 2021
Päivän meininki: Kolme yhtäaikaista asiaa, joista kantaa stressiä. Tällainen vie neurootikon varhaiseen hautaan.
Päivä kului samanlaisessa epämääräisessä ahdistuksen kierteessä kuin edellispäiväkin, sillä erotuksella että myös työahdistus pääsi ihan uuteen fokukseen. Ihoni oli reagoinut stressin ja talven komboon kuten tavallista, eli hajoamalla, joten yöuni oli jäänyt vähäiseksi.
Olin illalla niin rikki, etten voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin duuneihin. Liikunnasta tai rentoutumisesta ei ollut puhettakaan, ja yritys harhauttaa ajatuksiani videopeleihin oli tuloksetonta. Hollow Knight ahdisti, Crypt of the Necrodancer tarjosi vain hetkellistä lohtua. Tarvitsisin jonkun todella matalan kynnyksen feelgood-pelin johon ajatukset kadottaa tällaisina hetkinä.
Torstai, 16.12. 2021
Päivän huonot työolot: Jääkaappia muistuttavassa teollisuushallissa suojavarusteissa aateekoon näpertäminen. Olenko aiemmin maininnut täällä, että tällaiset keikat nostavat ihan uudenlaista kunnioitusta huoltoinsinöörejämme kohtaan?
Aamun ensimmäisenä asiana rikoin makuuhuoneen tuuletusikkunan. Tämä ei ollut turhautumisraivoinen primitiivireaktio, vaan havainto että avaamani ikkuna oli turvonnut siten, ettei sitä saanut enää kiinni. Lasi sentään oli ehjä, mutta muuten kyseesssä oli kyllä täydellinen tapa aloittaa päivä.
Työkiire johti siihen, että vietin päivän toimistolla keräillen tarvikkeita illan operaatioon. Töiden jälkeen nakkasin Tainan fysioterapiaan ja siirryin sitten itse Vantaalle jatkamaan duuneja. Tehtävä: kuvanna robotin levyt, kun se ei enää käsittele jätteitä. Välineet: kasa USB-vermettä. Aikataulu: aivan typerän tiukka. Olosuhteet jätteenkäsittelylaitoksessa: viileät. Sentään ulkona ei ollut vielä ihan 20 asteen pakkaset, joten en jäätynyt robon kanssa taistellessani.
Lopputulos ei kuitenkaan ollut hyvä. Levyt olivat liian hitaat
tarkoitukseen, robotin liittimet olivat mahdottomissa paikoissa tai
koristeellisia, ja Java-kikkare jota jouduin yhteyksiin käyttämään käkätti
minulle ja varasti droidini kaatuili joka välissä. Vietin lopulta
laitoksella vain tunnin ja sitten siirryin kotiin jatkamaan.
Työpäivä venyi. Kymmeneltä yritin mennä ensimmäistä kertaa nukkumaan, mutta jumiutuneen ikkunan vuoksi makuuhuoneessa oli helvetin kylmä. Hain alakerran verstaasta puukon ja puukotin ikkunaa, kunnes se meni edes melkein kiinni. Sitten koetin taas nukkua, mutta epätoivoisen näköinen työjuttu piti hereillä. Lähetin "en ehkä selviä tästä" -mailin homman tilaajille, palasin petiin ... ja sitten sain maailman ilmeisimmän idean. Olin lähestynyt koko hommaa täysin väärin, oli olemassa toinen tapa tehdä tämä, ja se olisi sekä yksinkertainen että stressitön.
En tiedä, oliko ideani mitenkään toteuttamiskelpoinen, mutta väliä hällä. Hetkellinen usko siihen riitti saamaan minut edes nukahtamaan.
Perjantai, 17.12. 2021
Päivän saavutus: Captain Obvious pelastaa projektin
Huolimatta myöhäisestä nukkumaanmenosta heräsin ennen kuutta. Aloitin työnteon tutkimalla Australiassa sijaitsevan robon sielunelämää, ja kun kollegat alkoivat heräillä, esitin ajatukseni heillekin. Mitään toimimattomuutta siitä ei löytynyt, joten todettiin, että tämä olisi paras jatkosuunta.
Niinpä aamupäivästä kävin Vantaalla purkamassa eilen sinne jättämäni viritykset. Sitten poimin kollegani Miron, joka oli tilannut suunnitelman edellyttämät varaosat, ja siirryimme toimistolle laatimaan lopullista suunnitelmaa. Lyhyeksi jääneen yöunen vuoksi pakenin yhdeltä kotiin nukkumaan pariksi tunniksi.
Iltakuudelta Miro ja minä sitten siirryimme jälleen Vantaalle. Robotti touhusi vielä, mutta aloitimme avaamalla paneeleja ja virittämällä kannettavan tietokoneen työpistettä. Robottimme tietotekniikassa on monia kerroksia, mutta eilen yöllä olin saanut ilmeisen oivalluksen: riittävän alhaalla rautatasolla sijaitsee joukko peilattuja levyjä. Suunnitelmamme oli suunnattoman yksinkertainen: otimme joka toisen levyn pois ja korvasimme sen tyhjällä levyllä. Uudelleenkäynnistyksen jälkeen tietotekniikka oli kuin aiemminkin, levyjen redundanssi oli vain poistunut kunnes peilaus synkronoitaisiin uudelleen.
Projekti, jonka oli pitänyt kestää 60 tunnia imagointitekniikalla, suoritettiin kolmessa. Väsymys ja kylmyys eivät olleet käyneet edes pahoiksi ennenkuin olimme valmiita. Meillä oli iso kasa levyjä, sisällöltään täysi kuva robotista, kuten oli tilattukin.
Ajoin kotiin voitonriemun vallassa. Kotonakin asumiskriisi oli ratkennut, rokotevastustajiksi osoittautuneet kotimajoitettavamme olivat muuttaneet toisaalle, joten enää ei tarvinnut varoa aivan kaikkea. Toivon mukaan eivät läksiäisiksi jättäneet nurkkia täyteen omicronia.
Viikonloppu, 18.-19.12. 2021
Ajankohdan ärsyyntyminen: Taas jotain helvetin pandemiaskeidaa
Stressin laukeaminen toi melkein-flunssaisen olon. Lauantai kului kotona koomatessa videopelien ja roolipelikirjoittamisen parissa, ja tuskin edes kävin ulkona. Sunnuntaina oli hieman reippaampi olo, joten selvisimme Ristikkoon asti kiipeilemään. Ekat testit uuden kiipeilysalin liidireiteistä olivat oikein lupaavia. Täältä on löytynyt todella hyvää reittisuunnittelua, ja mikä parasta, seinien profiilikaan ei ole pelkkää negaa. Paikan oikeastaan ainoat miinukset ovat, että sisällä on vähän kuuma ja että sen sijainti on juuri niin lähellä, ettei kehtaa autoilla ja niin kaukana, että kävely on raskasta. Pyöräily olisi ihanteellinen kulkutapa, mutta eihän sitä näin talvella voi.
Köysissä ja bouldereilla roikuttiin joitakin tunteja. Kotona katsoimme Witcheriä (toka kausi tuntuu yhtä hyvältä kuin eka) ja olimme menossa varhain nukkumaan, kun Taina sai yllätysviestin töistä: työpari oli voittanut koronalotossa ja Taina oli altistunut.
Ajankohta oli jokseenkin surkea. Seurasi säntäilyä pitkin lähiseudun kauppoja kotiestien perässä, mutta ainakaan heti ne eivät näyttäneet positiivista. Tämä ei toki vielä todistanut mitään. Viikon pääsä pitäisi lähteä reissuun, eikä silloin saisi olla karanteenissa tai epäselvässä tilassa. Lisäksi huomenna Velman oli määrä saapua maahan ja meille, mutta tilanteessa, jossa meillä saattaa olla korona tämä ei olisi järkevää.
Maanantai, 20.12. 2021
Päivän musiikki: Melodicka Bros - Through the Water and the Waves
Parikin huoltoihmistä vieraili. Yksi korjasi ikkunan, toinen makuuhuoneen lattialämmityksen, eikä tarvinnut edes lattiaa repiä auki. Taina kävi koronatestissä. Hänen altistumisensa tarkoitti, että minäkään en voinut käydä toimistolla kuten olin kaavaillut, mutta samapa tuo varmaan.
Työpäivä oli aika lyhyt ja väsynyt. Sen päätyttyä olo oli koomainen. Olisi varmaan pitänyt jo aloittaa joululoma, koska ei tässä oikein mitään enää saa tehtyä. Ulkona oli pirun kylmä ja luntakin sateli. Illalla päädyin katsomaan Miken ja kumppanien Out of Orbit -streamia/jaettua etälarppia, jossa oli aika nokkela tapa kiskoa satunnaiset osallistujat mukaan peliin. Olisin kuvitellut, että se olisi tosi altis häiriköille ja yleiselle tyhmälle käytökselle, mutta ainakin tällä kierroksella mukana oli pelkästään tyyppejä, joita kiinnosti osallistuminen ja roolipelaaminen. Ihan hilpeä kokemus, vähän pitkä vaan.
Juuri ennen nukkumaanmenoa Tainan koronatestituloskin tuli. Nega se sentään oli.
Tiistai, 21.12. 2021
Päivän koulutarina: Jos et ole vielä saanut tartuntaa, sinun tulee käydä töissä kunnes se iskee. Tai tältä asiat ainakin ulkopuolisen silmin näyttävät.
Selvästi energia työvuodelle loppui robotin levyprojektiin, ja nyt jaksan vain sitoa jotain langanpätkiä yhteen ja kirjoitella dokumentaatiota. Ulkopuolisesta maailmasta kuuluvat raportit koronan omicron-muunnoksesta huolestuttivat ja tekivät haluttomaksi lähtemään kotoa ollenkaan. Liikkua kyllä pitäisi, mutta kun ulkona on -12, tuulee ja lunta vain nimeksi, ovat vaihtoehdot aika vähäiset.
Pakkaamiseen ei vieläkään ollut energiaa. Sen sijaan kokeilin tutoriaaleja Off-World Trading Companyssa. Peli oli kyllä kiinnostava, mutta en ollut ihan varma, oliko se kuitenkaan minua varten. Ei kaupankäynti niin paljon kiinnosta, ja kapitalismi lähinnä ällöttää. Ehkä sosialistinen Surviving Mars sopii sittenkin paremmin luonteeseeni.
Keskiviikko, 22.12. 2021
Päivän teema: Suklaaöverit
Aamulla sairaalassa taas kuvattiin sisäelimiäni, sekä loogisesti ensin pyydettiin tyhjentämään rakko ja sitten kun se oli tehty, jotenkin täyttämään se uudestaan jotta voisivat mitata jotain jotain. Koska minussa ei ole kätevää täyttöluukkua, vaan kaiken nesteen on kuljettava ruuansulatuskanavan läpi ennen päätymistä virtsarakkoon kuten useimmilla nisäkkäillä, tämä ei ihan täysin onnistunut.
Sittenkin pääasiallinen lääkärikäynti toimi. Sisäelimeni saivat hyvän arvosanan, ja lääkäri myös vapautti minut velvoitteesta katetroida pari kertaa kuussa. Kuitenkin putkistossani on yhä epämuodostuma, ja vaikka se ei sinänsä paljon haittaakaan, se saattaa altistaa vuosien kuluessa kasvaimille. Olimme yhtä mieltä siitä, että se olisi paras leikata pois seuraavan vuoden aikana. Tarkka aikataulu jäi vielä auki, ehkä syksyllä.
Töissä taistelin sitten Windowsia vastaan. Se oli hirveää. Lopetettuani terapoin itseäni Hawkeyen viimeisellä jaksolla (ei yhtä hyvä kuin aiemmat, plääh) sekä Witcherillä (aivan yhtä erinomainen kuin aiemmatkin). Vielä yksi työpäivä pitäisi jaksaa.
Torstai, 23.12. 2021
Päivän tarve: Isompi matkalaukku
Viimeinen työpäivä oli pääasiassa Windowsin vihaamista ja lomaan valmistautumista. Velmakin uskaltautui paikalle kun viimeisimmät kotitestimmekin näyttivät negaa, ja hengasimme yhdessä syömässä jouluruokia sekä katsomassa Witcheriä. Sarjan toka kausi jatkui edelleen erinomaisena.
Jotenkin loman alkaminen suisti minut ahdistuneeseen alakuloon. Olen jumittanut pandemian viimeisimmän eskalaation vuoksi lähinnä kotona, ja tämä on vetänyt mielen jotenkin alakuloiseksi. Hyvä on päästä täältä pian pois.
Jouluaatto, 24.12. 2021
Päivän Darwin-award -yritys: Heti kun meriakvaarion uusi stream-pupuu sammuu, puhdistajakala kiemurtelee sisään sen potkuriin puhdistaakseen sitä. Jos se käynnistyisi kun kala on sisällä, eläin jäisi vähintään jumiin ja luultavasti loukkaantuisi pahasti tai kuolisi. Puhdistajakala voi olla epätavallisen fiksu elikko, mutta itsesuojeluvaistoa sillä ei ole kyllä yhtään.
Velma lähti kohti Pohjanmaata, ja lainasi autoamme. Emme me sitä olisi mihinkään tarvitsemassa, koska seuraavat pari viikkoa menisi ulkomailla. Tänään olisi pitänyt pakata, mutta jotenkin päivään oli tunkenut kauheasti kaikkea muuta säätöä. Vaikka olenkin yrittänyt erottaa itseni perinteisestä joulusta jo vuosikymmenien ajan, jotenkin se on hiipinyt takaisin ohjelmaani. Tänäkin vuonna piti käydä Tainan vanhempien luona ja sitten myöhemminkin vielä olla muuten sosiaalinen. Jotenkin tämä ei sopinut rytmiini ollenkaan, kun olisi samalla pitänyt pakata ja valmistautua huomiseen reissuun lähtemiseen.
Jouluaatto oli stressaava ja vähän raskas, ja vaati minulta sosiaalisuutta, jota oikeastaan ei olisi ollut. Onnistuin olemaan kiukuttelematta, mutta jatkuvasti päällä oli pienen tason ahdistus ja harmistus. Edes ulkona satanut lumi ei vienyt sitä täysin pois.
Huomioiden varhaisen herätyksen nukkumaanmeno venyi. Huomisesta tulisi raskas päivä.
Joulupäivä, 25.12. 2021
Päivän hallinto: Espanjassa se mitä määrätään tehtäväksi ja se mitä oikeasti tehdään eivät välttämättä kohtaa
Joskus tyhmässä nuoruudessani pidin lentomatkustamisesta. Sitten tuli 2001 ja terrorismin uusi aalto, ja lentomatkustamista alettiin tasaisesti muuttaa epämiellyttävämmäksi. Olen suhtautunut hampaita kiristellen pelleilyyn nestekieltojen, kenkien riisumisen, elektroniikan poistamisen ja kaiken muun helvetin tyhmän turvaparanoian turpoamiseen, mutta olen jotenkin oppinut hyväksymään, että tällaista paskaa pitää nykyään sietää jos aikoo matkustaa. Olen kuvitellut, ettei tämä varmaan tästä merkittävästi enää pahenisi.
Nyt lentomatkustan ensimmäistä kertaa pandemian aikana, ja tajuan olleeni naiivi optimisti. Vaihteeksi ymmärrän rajoitusten pointin -- olen sitä mieltä, että on pelkästään hyvä, että koko lennon ajan pitää pitää maskia ja että matkustaa ei saa ilman koronapassia (ja olisin valmis hyväksymään jopa testivaatimuksen passin lisäksi). Mutta tämä ei muuta mitenkään sitä, että kokemus on aivan silkkaa kuraa. 5:30 tapahtuneen herätyksen jälkeen olemme koomanneet lentokentän halki. Vaikka useimmat osaavatkin käyttää maskeja, joukossa on tietysti muutama, joita ahdistaa käyttää sitä oikein. Lisäksi turvavälit ovat tietenkin vitsi vaan, ja Omicron-varianttia levittävät lapsiriiviöt saavat aivastella ja yskiä maskeitta kuten ennenkin.
Uusi FFP2-maskini on todella tiivis, ja käytän sitä miltei tauotta kahdeksan tuntia. Sentään lentokone ei ole ihan täyteen pakattu, minulla ja Tainalla on kokonainen penkkirivi, mikä mahdollistaa jos nyt ei ihan nukkumisen niin sentään torkkumisen. Laskeutuessamme olen kehittänyt kohtalaisen päänsäryn. Espanjan maahantulojärjestelmä on edellyttänyt rokotuspassin lähettämistä etukäteen, mutta järjestelmä ei ole kelpuuttanut minun passiani. Silti pääsen maahan ilmoitettuani olevani tuplarokotettu. Näen pieniä turva-aukkoja järjestelmässä.
Vuokra-autoksi on tällä kertaa arpoutunut Fiat Punto, jossa on vähän löysä ohjaus ja ärhäkkä kaasu. Ajaessamme etelään taivas on pilvessä. Voisiko täällä oikeasti sataa? Se olisi jännittävää, haluaisin nähdä mitä sade tekee aavikolle. Hotelli on tällä kertaa halvemmasta päästä, mutta sen sijainti on mainio, eikä huonekaan ole hullumpi. Kun viimein saan maskin riisuttua, olen aivan kooman partaalla. Syön jättimäisen croissantin ylläpitääkseni energiatasoani, ja kaadun petiin pariksi tunniksi torkkumaan.
Illalla käymme vielä ravintolassa. Puerto Rico tuntuu hieman hiljaisemmalta kuin aiemmin, väkeä on ehkä puolet siitä mihin olemme tottuneet. Turismista elävälle paikalle tämä on varmasti karu kokemus. Mutta hillitty väkipaine on toki meille vain hyväksi, ulkoilmaravintolassa voimme istua kaukana muista. Pitkän syksyn jälkeen tekee hyvää olla pihalla pelkässä T-paidassa.
Sunnuntai, 26.12. 2021
Päivän taidekuva: Meriluola
Hotel Heliomar on rinteeseen rakennettu sokkelo, vielä kimurantimpi kuin aiemmat asumuksemme täällä. Täälläkin Hitman-vibat ovat vahvoja, kaikkialle on monia reittejä, ja jos poikkeaa hieman oletusportaikolta, päätyy kerrosten välissä olevaan infrastrukturaaliseen käytävään jossa voi tehdä ties mitä pahuuksia. Syömme parvekkeella aamiaista, ja huomaamme mäen alalaidan palmun latvassa parven vihreitä lintuja, jotka pitävät pahaa ääntä. Ovatko kauluskaijat levittäytyneet tänne? Olisi aivan mahtavaa jos näin olisi!
Syömme kotitekoisen aamiaisen ja lähdemme tien päälle. Ohuen märkäpukuni takapuolessa oli kesällä havaittu valtava vekki, joten tarvitsin uuden. Sellainen napataan mukaan Telden Decathlonista. Sitten sitä piti heti päästä kokeilemaan. Lähellä olevan meriluolan vilkaisemisen jälkeen siirrymme Tufia-nimiselle pikkurannalle, jonka parkkipaikka on kuitenkin aivan täynnä autoja. Pari sukellusseuruetta taivaltaa vesirajaa kohti tehdäkseen rantasukelluksen. Me emme aivan sukeltamaan vielä ryhdy, mutta snorklaamaan kuitenkin. Mustahiekkainen ranta syvenee nopeasti, ja laavakivien ja merilevän seassa ui paljon värikkäitä kaloja. Tufia osoittautuu vielä hienommaksi snorklauspaikaksi kuin vakiokohteemme Amadores Beach. Se on kyllä kauempana hotellistamme, mutta kaloja on vielä enemmän. Aallokkokin on kyllä rajumpaa, mutta kunhan pysyy kaukana rantavalleista, se ei ole kovin vaarallista. Uusi märkäpukuni on melkein liiankin paksu tähän touhuun: yritykset sukeltaa ovat entistä raskaampia. Tarvitsisin painovyön jotta en pomppaisi heti pintaan.
Ehkä tunnin snorklaamisen jälkeen Tainaa ohuessa märkkärissään alkaa paleltaa. Palaamme Puerto Ricoon syömään kevyen myöhäislounaan tai todella tuhdin välipalan, miten tuon nyt näkeekin. Taina jatkaa vielä suunnistamaan, minä siirryn lukemaan scifiä. Snorklatessa tullut kylmyys osuu vasta nyt, ja nukahdan suunnilleen heti kun ulkona tulee pimeä. Ajatukset monimutkaisesta iltaruuasta unohtuvat.
Maanantai, 27.12. 2021
Päivän kävelysaldo: 14.5 kilometriä
Tainalla on tänäänkin suunnistamista, joten monimutkaisia yhteissuunnitelmia ei tehdä. Sen sijaan lähdemme kävelylle laakson ylärinteille. Hotellista ei ole virallista reittiä yläpuoliselle tielle, mutta ylemmältä uima-altaalta pääsee kiipeämään aidan yli korkealle betoniseinälle, jota pitkin sitten voi poikkaroida kymmenisen metriä kunnes viereinen rinne on niin lähellä, että siihen voi pudottautua. Poikkari on ihan helppoa, käsille on aidassa hyvät otteet, mutta luvallista kulku ei varmaan ole.
Kierrämme yläkautta Amadoresin rannalle. Maisemat ovat edelleen tyrmäävän hienot, ja taivas on sen verran pilvinen, ettei kuumuus ole tukalaa. Rannalla syömme pirtelöitä ja luemme kirjojamme, ja sitten palaamme kotiin kalliorantaa reunustavaa kävelytietä pitkin. Puerto Ricon laakson pohjalla olevassa puistossa näemme lähempää yhden papukaijoista: se on todellakin kauluskaija, ja se on näköjään muuttanut Maspalomasin suunnalta tänne. Saan siitä paskat luontokuvat -tasoisen valokuvankin.
Kun Taina jatkaa lounaan jälkeen suunnistamaan, minä koetan paikantaa sukelluskeskusta. Linnuntietä lähin sukelluskeskus on ylärinteen huipulla sijaitsevalla ostarilla, mutta siellä ei ole ketään kotona. Verkosta löytyy toinenkin sukelluskeskus, ja kun näiden sivuilla on jopa chattipalvelu, onnistun varaamaan itselleni torstai-iltapäiväksi sukelluksen. Aamusukellukset ovat pari kertaa vieneet yöunet, joten on vaan parempi, että kertaussukellus tapahtuu vasta iltapäivästä.
Tiistai, 28.12. 2021
Päivän mieleenpalautus: Paineentasauksen alkeet sukellettaessa. Vasta snorkkelin kanssa tosin.
Amadoresin rannalla vesi on sameampaa kuin edellisillä kerroilla, ja kaloja saa hakea vähän kauempaa. Lopulta niitä löytyy kuitenkin. Snorklaamme niiden perässä hyvän tovin, ja nousemme kun alkaa paleltaa. Snorklauksen jälkeen kokkaamme avokadopastaa.
Tainalla on taas suunnistamista. Minulla on laiska olo, joten istun hotellilla lukemassa Alastair Reynoldsia. Aloitin vastikään Revelation Space -sarjan lukemisen ekasta kirjasta ja nyt olen puskenut kaikki kirjat läpi Prefectiin asti. Kirjat ovat edelleen yhdistelmä barokkisen nerokasta kovan scifin suuntaan nyökkäilevää avaruusoopperaa, hyytävää tunnelmaa, upeaa sense of wonderia -- ja täysin sietämättömiä hahmoja sekä helvetin dorkaa yhteiskunnallista menoa. Siinä vaiheessa kun mahtavaksi synnynnäiseksi johtajaksi mainostettu tyyppi kiukustuu siihen, että joku sanoo hänelle vastaan ja antaa tälle puukosta, ei voi kuin pyöritellä silmiään sille, millaiset tyypit kirjailijan mielestä ilmeisesti ovat hyviä johtajia. Sentään yhteiskunnallisesti takana ei tunnu olevan mitään epäilyttävää libertaarifilosofiaa, ainoastaan hömelöyttä.
Ekaa kertaa myös tajusin, miten paljon Eclipse Phase on näistä kirjoista ryöstänyt. Yhteys vaan ei ole ilmeinen, koska Eclipse Phasen skaala on huomattavasti pienempi ja painopiste muualla.
Keskiviikko, 29.12. 2021
Päivän reittisaldo: Nimetön-10 5, nimetön-11 6a (yläköysi), Chipiriya 5+, Principalmente 5, Principalmiente 5+ (yläköysi), nimetön-29 5, nimetön-31 5, nimetön-33 5+ (yläköysi)
Sorruedan kanjoniin johtava tie on epämääräistä spagettia ja kuorma-autojen kohtaaminen sillä erittäin jännittävää. Olemme perillä puoli kahdentoista aikoihin, ja parkkipaikalla on hyvin tilaa. Päivä on kuuma, mutta Sorruedan seinä on pohjoiseen päin, ja kiipeily tapahtuu varjossa.
Olen kuvitellut ahkeran boulderoinnin kasvattaneen voimia, taitoja ja uskallusta. Ekan parin reitin jälkeen meistä alkaa tuntua siltä, että tämä on ollut huiputusta: tuntuu siltä, että vain 5-tason reitit sujuvat hyvin, 5+:t juuri ja juuri, 6a:t eivät millään. Sitten näemme muiden kiipeilijöiden tuskailevan samanlaisilla reiteillä -- yksi selvästi kokenut ja osaava kiipeilijä koettaa tapella 6a+:n kanssa varmaan puoli tuntia ennen luovuttamista -- ja tajuamme, että oikeasti greidaus täällä on vain tiukkaa kuin Kustavissa.
Oma saldoni on 8 reittiä, joista 5 liidaten; Taina kiipeää 5 ja puoli. Loppua kohti löytyy jännittävä leveässä railossa menevä otereitti, jota paikalliset pulut ovat käyttäneet vessanaan. Kakkavyöhykkeen läpi kiipeäminen on vähän viheliäinen kokemus, ja sen jälkeen köysi ja kengät kaipaavat pesua. Mutta reitti on hieno, paikka on upea, ja lähdemme kotiin vasta kun varpaat ja sormet eivät enää kertakaikkiaan kestä.
Intialainen ravintola koettaa myrkyttää Tainan raa'alla sipulilla. Tätä lääkitään mojitolla. Ulkona on edelleen lämmintä, mutta kumpikaan meistä ei jaksa ajatusta iltakävelystä. Huomenna ohjelmassa on Tainalle suunnistamista, minulle sukeltamista.
Torstai, 30.12. 2021
Päivän eläin: Kotkarausku
Blue Water Diving sijaitsee puolen tunnin kävelyn päässä hotellilta. Olen aamupäivän pyörinyt hermostuneena, enkä tuhdin aamiaisen lisäksi ole saanut oikein syötyä mitään. Viiden vuoden tauko sukeltamisessa on vienyt kaiken luottamuksen omaan osaamiseen, eikä se ole koskaan ollut erityisen korkea. Sukelluskeskus on saapuessani vielä kiinni, mutta viiden minuutin päästä paikalle ilmestyy brittiläinen divemistress Caroline, joka täytättää minulla paperityöt. Muitakin sukeltamaan mieliviä ihmisiä ilmestyy paikalle, mutta heillä määränpäänä on vain Discover Scuba Diving. Minä olen ainoa kokenut sukeltaja tästä asiakasparvesta.
Etelässä meri on tänään sameaa, joten ajamme puoli tuntia Arinaga-nimiseen paikkaan saaren itärannalla. Siellä pääsen palauttamaan mieleeni sukelluskamojen kasaamisen. En ole näköjään aivan kaikkea tästä unohtanut, ja omassa sukellustietokoneessanikin on akkua jäljellä. Kun saan vermeet selkääni, minulla on tuskallisen kuuma, ja tietenkin tämä on rantasukellus, jossa pitää ensin kävellä sata metriä mereen johtavalle rampille ja sitten talsia aallokkoon. En tykkää, antakaa minulle vene. Sukellustani valvomaan päätyy Ben ja Sam, pari korkeintaan 17-vuotiaan näköistä järkyttävän söpöä kundia, jotka kertovat aloittaneensa sukeltamisen vasta kolme viikkoa sitten mutta ovat jo melkein kouluttajatasolla. Niinhän sitä käy jos joka päivä vaan sukeltaa menemään.
Poitsujen kanssa vajoan veden alle, teen perustaidot, ja sitten polskimme menemään. Olen ruosteessa, mutten hengenvaarallisesti. Nosteenhallintani on mitä sattuu, mutta missään vaiheessa rauhallisuuteni ei petä, ja rauhallisuus on tärkeintä, mitä veden alla voi säilyttää. Kun luotan siihen, että henki kulkee ja pääsen about sinne minne haluan, keskityn ottamaan iisisti ja katselemaan kauniita kaloja. Niitä riittää, vaikkei täällä mitään koralliriuttamenoa olekaan. Kohokohtana vastaan tulee pohjassa lymyävä kotkarausku, joka liihottaa liikkeelle kun tulemme liian lähelle.
Kovin syvällä emme käy, mutta ilmankulutukseni on typerän suuri ja koen uintiasentoni olevan huono. Seitsemän millin märkkäri on aivan sopivan lämmin tähän touhuun. Vaikeinta koko operaatiossa on lopulta takaisin rantaan paluu: epätasaisessa kivikossa, aaltojen paiskoessa ja kamat selässä on todella vaikeaa pysyä pystyssä vaaditut kymmenen metriä. Lopulta tästäkin koitoksesta kuitenkin selvitään. Lopputuloksena olen oikein hyvilläni: minimitaitojen olemassaolo on vahvistettu, ja pohdin, pitäisikö täällä sukeltaa vielä lisääkin. Toki täällä ei ole niin tyrmäävän upeaa kuin jossain Punaisellamerellä tai Koh Phanganilla, mutta veden alla on silti metkaa.
Kotimatkan juttelen Caroline-sukellusoppaan kanssa seikkailuharrastuksista, Brexitistä ja sen sellaisesta. On jotenkin kotoista kuulla oikeaa brittienglantia pitkästä aikaa. Taina on omalla keikallaan käynyt autovuokraamossa ilmoittamassa, että Fiat piti pahaa ääntä, ja on saanut tilalle Citroen C3:n. Citroenit ovat menneisyydessä olleet ihan okei ajaa, joten tämä on varmaan upgrade.
Perjantai, 31.12. 2021
Päivän ilmaispelit: Kaikki uudet Tomb Raiderit Epic Games Storessa 0 rahalla
Kaikenlaisen säntäilyn jälkeen meillä on tänään vapaapäivä, joka koostuu pyykkäämisestä ja kirjojen lukemisesta uima-altaan reunalla. Ulkona on huomattavan kuuma.
Ympärillämme käynnistyy verkalleen normaali uudenvuodenjuhlinta, mutta me pysymme siitä kaukana. Syömme paellaa ennen kuin varsinainen ravintolatungos alkaa, ja sitten siirrymme hotellille vastaanottamaan vuoden vaihtumista. Ympärillämme eri maiden turistit juhlivat kotimaidensa ajassa, ja etenkin ruotsalaiset kunnostautuvat pitämällä kovaa ääntä hirveillä instrumenteilla.
Ilotulitus alkaa vasta kahdentoista aikaan. Laakso kaikuu. Valoshow ei minua jaksa kovin paljon innostaa, ja vetäydyn varhain vuoteeseen. Uusivuosi ulkomailla on aina vähän tylsä kokemus, kun vieraiden ihmisten kanssa ei ilman pandemiakaan huvita juhlia.
