Maaliskuu 2021: Väistöliikkeitä
Maanantai, 1.3. 2021
Päivän musiikki: Randy Boyd - Cavin' Fever
Flunssan jäljiltä tein työpäivän, vaikka hieman vielä kurkku tuntuikin karhealta. Aikaansaannoksia oli jonkin verran, aivo ei ollut täysin jumissa.
Olisin voinut töiden jälkeen tehdä jotain hyödyllistä tai järkevää, mutta sen sijaan päädyin tekemään videoeditointia. Työpaikan virkistyspäivässä esitellään harrastuksia videoilla, joten piruakos siinä muuta kuin iMovie laulamaan ja kavereiden luolavideoista leikkaamaan jotain vähän lyhyempää. En aio hengentuotettani tänne liittää, koska siinä ei oikeasti ole mitään uutta; jos luolaleffat kiinnostavat, tässä ovat alkuperäiset videot.
Tiistai, 2.3. 2021
Päivän epätasapaino: Liikuntaa ei voi harrastaa, mutta jääkaappi on täynnä kakkuja
Uudet kulkutautirajoitukset olivat johtaneet siihen, että boulderille oli asetettu kävijämäärärajoitus ... joka tuntui aivan valtavan suurelta. Bouldersali on pikkuinen, ja siellä on ollut ahdasta kahdellakymmenelläkin hengellä. 30 hengen änkeminen samaan tilaan tuntui täysin älyvapaalta. Olin harkinnut käyväni boulderilla kesken päivän, mutta vaikka sinne olisi teknisesti mahtunut, siellä olisi ollut 29 muuta ihmistä. Oletan, että kolmannes näistä olisi ollut maskittomia ja osa näistä olisi pitänyt tapana mylviä pudotessaan otteelta. Koska tällainen ei ajatuksena houkutellut, jäin kotiin lusmuamaan.
Liikunta on jotenkin muuttunut kovin hankalaksi. Kävellä toki voi, mutta kaipaisin jotain vähän reippaampaa. Jos lumi sulaisi, voisi pyöräillä. Hiihtämistä en halua edes ajatella.
Keskiviikko, 3.3. 2021
Päivän tv-viihde: WandaVisionin tokaviimeinen jakso. Hämmentävää tajuta, että Marvel-sarjoja on vissiin sitten luvassa about yksi jakso viikossa vuoden loppuun saakka tai jotain.
Töiden jälkeen pakotin itseni kärvistelemään kotioloihin suunnatun kunto-ohjelman parissa. Nämä on selvästi suunniteltu ihmisille, jolla on joko suuremmat olohuoneet tai lyhyemmät raajat. Koska itse olen tällainen animoitu tuulimylly, on vaikea tehdä mitään maassa tapahtuvia liikkeitä ilman että törmää johonkin kodin sisustuselementtiin.
Lamaannus vaivasi. Koetin ravistautua irti siitä käymällä Tainan kanssa kuuntelemass pöllöjä, mutta sääennusteiden vastaisesti kohdepaikalla olikin sade, ja pöllöjen suhtautuminen sateessa huhuiluun on ilmeisesti jyrkän kielteinen. Ei sitten pöllöjä tai muuta vaihtelua rutiiniin.
Torstai, 4.3. 2021
Päivän omituinen ääni: Metsästä kuuluva kurnutus, jota epäiltiin pöllönaaraaksi. Tietenkään ne eivät möykkää samaan tapaan kuin pöllökoiraat.
Ensimmäinen puolikas päivästä sujui mainiosti. Sitten aateekoo alkoi kiukutella, ja kun kello tuli neljä, olin repiä hiukset päästäni viheliäisen tietotekniikan takia. Jumittavat etähallintajärjestelmät, pimenevät virtuaalikoneet, itsemurhan tekevät python-palikat ... mistä näitä sikiää ja miksi ne kaikki päätyvät tontilleni.
Kiukku ja apatia vallitsivat. Taina kiskoi minut mukaan uudelle linturetkelle, kun sää oli vähän eilistä parempi. Sateen sijasta ulkona oli pirun kylmä, mutta sittenkin päädyimme seisoskelemaan vihtiläisessä plus-risteyksessä kaukana sivistyksestä ja kuuntelimme hiljaisuutta. Lopulta sinnikkyys palkittiin koirasviirupöllön huhuilulla. Pöllöt ovat kyllä metkoja eläimiä, mutta oikeasti kärsivällisyyteni ei riitä niiden haeskeluun.
Viikonloppu, 5.-7.3. 2021
Ajankohdan läheltä piti -kokemus: Konalassa ylitimme suojatietä, kun vieressä ollut käppänä sai valtaisan limayskäkohtauksen. Hänellä ei ollut maskia, meillä oli, mutta onneksi hän oli juuri jäänyt taaksemme.
Perjantain työpäivästä puolikas kului tekniikkaesitelmiä kuunnellessa, ja sen jälkeen pidettiin afterwork-sessiota harrastusten ja kotien videoesittelyjen parissa. Yllättävän hauskaa oli moinen, varmaan koska kaikki osasivat pitää esitelmänsä lyhyinä ja keskittyä oikeisiin yksityiskohtiin.
Lauantaina oli pitkästä aikaa kiipeilyä. Tapanilan uusi varausjärjestelmä piti huolen siitä, ettei seinillä ollut liian ahdasta, ja vihdoinkin kaikki paikallaolijat osasivat käyttää maskeja. Mutta voi sitä voiman ja kestävyyden alennustilaa, joka sekä minulla että Tainalla vallitsi. Vaikka kaikki edellytykset olivat hyviä, ei kiipeilystä meinannut tulla mitään, ja jo 6a+:n liidi oli minulle kertakaikkiaan liikaa. Ei edellisestä seinälle hyppimisestä ollut kuin kaksi viikkoa, joten kyse oli varmaan vaan ihan myötäsyntyisestä surkeudesta.
Sunnuntaina näimme Karoa Vihdissä. Kävelimme lumituiskuislla ulkoilupolulla pari tuntia ja höpötimme mennessämme. Nämä ulkoilmadeitit ovat varsin okei, tosin vähän ahdistaa ettei oman kuplan ulkopuolisia kehtaa edes halata. Pitkä kävely jäi päivän ainoaksi asunnosta poistumiseksi, loppuillan kunnostin rengasmaailmaa Stellariksessa ja kasailin 3D-mallia tulossa olevaan scifiropeen.
Maanantai, 8.3. 2021
Päivän tajuaminen: Kaikki avaruusalusten liikkumisesta oppimani perustuu soihtualuksiin, joilla on hurja kiihtyvyys ja järkky määrä deltaveetä. Silloin ei tarvitse paljon välittää taivaanmekaniikasta.
Aamulla huomasin, että pandemiarajoituksia oltiin kiristetty / kiristämässä. Tämän siitä saa kun ei seuraa uutisia. Ei niin, että moinen minua varsinaisesti haittaisi, ja vaihteeksi minulla on myös eräänlainen luottamus päättäjiimme. Toki hieman ahdistaa, mutta tämä nyt on elämää kulkutautitodellisuudessa.
Työpäivä oli hidasaivoinen, ulkona oli kylmää, haaveet kesälomasta tuntuivat todella kaukaisilta. Valopilkkuna heitin kasaan pikkuisen "vähän sinnepäin" menevää kiihdytys-jarrutuslaskelmaa tulossa olevaan scifipeliin. Olisin voinut ryhtyä tappelemaan rakettiyhttälöidenkin kanssa ja ehkä jopa etsimään Hohmann-ratoja tai porkchop-plotteja, mutta tähän ei välttämättä olisi osaaminen mitenkään riittänyt.
Tiistai, 9.3. 2021
Päivän olotila: Raivon ja masennuksen rajamailla roikkuva
Jos eilinen työpäkivä oli vähän tympeä, tämä oli aivan kauhea. Tietotekniikan perseily oli loputonta (juuri kun olin saanut tehtyä automatiikan erääseen vittumaiseen hommaan, eikös laitteistovalmistaja muuttanut laitteitaan siten, että automaattiskriptini ei enää toiminut) ja ihmisetkin tekivät parhaansa ollakseen rasittavia. Ulkona oli aivan hirveä tuisku, enkä poistunut talosta koko päivänä. Tainalla oli ollut suunnilleen yhtä hyvä päivä.
Haluan pyöräillä ja haluan tehdä työtäni järkevästi, mutta kumpikaan ei näytä olevan mahdollista. Ja haluan että kaikki liikuntatilat eivät mene kiinni ennenkuin on mahdollista mennä kalliolle kiipeilemään.
Keskiviikko, 10.3. 2021
Päivän inho: Testijärjestelmä, jossa jokainen kahden skriptirivin testaaminen vie tunnin
Eilinen fiilis valitsi viimein suuntansa, ja suunta oli oikea masennus. Yleensä minut pitää järjissään kolme pilaria: työnteko, kiipeily ja roolipelit. Kun työnteossa tekniikka vaan hajoilee, kiipeillä ei saa ja roolipelatakaan ei oikein voi, ihmekös tuo että olo sukeltaa.
Kiipeilystä saatu ohjeistus on ristiriitaista, työssä pulmana on pikkusilppu, joka vie kaiken ajan, mutta oikean synkkyyden laukaisi toverin maininta, että hänellä on joka viikko roolipeliä nykyään. Aivan valtava kateus tästä valtatasi mielen, mutta en tiedä, olinko niinkään kateellinen itse peleistä kuin kyvystä pelata.
Vuoden arvioiden jälkeen, ja alkuperäisten fiilisteni vastaisesti, etäpelaaminen ei vaan oikein toimi minulle. Pelaajana se vielä menettelee, mutta pelinjohtajana en osaa sitä ollenkaan. Aivan kaikki taitoni peliryhmän hallintaan ja fiilisten lukemiseen on mennyttä, osittain koska pelaamme vain äänellä ilman kuvaa - mutta kuvan kanssa en taas pystyisi keskittymään lainkaan. Liikkuvat kasvot ruudullani distraktoivat aivan loputtomasti, kuten olen kymmenissä työpalavereissa saanut huomata. Tarvitsisin virtuaalitodellisuusympäristön, jotta etäpelaus mitenkään tuntuisi oikealta.
Kun tunnistin masennuksen oireet, koetin tehdä niille jotain. Ensimmäinen askel oli tehdä yli 10-tuntinen työpäivä, jotta saisin pikkusilpusta huolimatta tehtyä myös varsinaiset hommani. En ole vakuuttunut siitä, että tämä oli oikea ratkaisu sittenkään.
Torstai, 11.3. 2021
Päivän itsekunnioitus: Matala
Mielialojen heiluri oli vaihtunut apatiasta äkäisyyteen, ja tajusin töissä etsiväni tekosyytä räjähtää jollekulle. Tämä on varmasti todella hyvän työtoverin merkki. Onneksi tunnistin fiiliksen ja onnistuin olemaan suuttumatta kenellekään, tai ehkä osuvammin kukaan ei tarjonnut minulle tilaisuutta kanavoida luonteeni huonoimpia puolia.
Lyhyen työpäivän jälkeen Taina ja minä käytimme hyväksemme kiipeilykeskuksen keskipäivän tyhjiä varauksia, ja kävimme hyppimässä seinälle. Ajankohta oli oikea: saimme olla hallissa joko yksinämme tai korkeintaan yhden muun kiipeilijäparin kanssa. Ei vieläkään mitään sankaritekoja, mutta erään 6B:n tapaileminen oli sentään jossain määrin lupaavaa.
Vaikka kiipeilykeskuksessa olikin tyhjää, se ei kuitenkaan merkinnyt vapautta perseilystä. Eräs kiipeilevä kaksikko juhli tyhjää hallia ottamalla vähän tilaa haltuun viestimällä keskenään huutamalla. Olimme viereisessä tilassa, emmekä tahtoneet edes mennä samaan tilaan näiden mylvivien sankarien kanssa. Olen kuullut väitettävän, että kovaääninen puhuminen on hyvä levittämään pöpöjä, ja vaikka varmistajalla oli yleensä maski, kiipeilijällä ei ollut. Kun metelikaksikko poistui, paikalle saapui Kuopion kiipeilykeskuksen työntekijäpaitaan pukeutunut suorittaja, joka taas ei viitsinyt käyttää maskia lainkaan.
Selvästi minusta on tullut kauhea maskinatsi. Oikeasti vähän vituttaa etteivät ihmiset tällaista yksinkertaista asiaa saa tehtyä. Kyllä kuopiolainenkin näytti maskin omistavan, se vaan oli rutussa hyllyssä. Hemmetin kulkutautipositiiviset ihmiset. Mietin, sanoako asiasta, mutta totesin etten oikeasti halunnut eskaloida elämääni tappeluksi sillä hetkellä. Niinpä tyydyin vain kihisemään itsekseni. Hieno katkera kyylämummo minusta vielä johonkin lähiöön saadaan.
Viikonloppu, 12.-14.3. 2021
Ajankohdan tv-sarja: The City & The City. Loistava.
Koronapoikkeustilaa on nyt jatkunut vuoden verran. Monissa paikossa on jonkinlaista retroa, miksei täälläkin. Tapahtumia en kertaile, sen kun lukee näitä taaksepäin jos kiinnostaa, tämä on enemänkin fiilisten tarkastelua.
Olen ihmisiä välttelevä introvertti, ja sittenkin minulle kulunut vuosi on ollut aivan viheliäistä skeidaa. Etäpelinjohtaminen ei tunnu omalta jutultani, ja etäpelaaminenkin toimii vähän heikosti. Roolipelien putoaminen pois aktiviteettien listalta on ehkä se, joka on kirpaissut minua eniten. Eikä tämä ole edes kestänyt kokonaista vuotta: keväällä, kesällä ja syksyllä pelautin kuitenkin Devil and the Deep Black Sky -kampanjan päätökseen, vaikkakin vain kolmella pelillä. Mutta syyskuun jälkeen on vallinnut lähiroolipelaamisen kuiva kausi, varmaan ensimmäinen tällainen tauko 35 vuoteen.
Kiipeilyä olen harrastanut ehkä uhkarohkeammin kuin pitäisi, ja siltikin sitä on tehnyt liian vähän. Kunto on huono, osaaminen kateissa, uskaltaminen samaten. Kun oikein mitään muuta liikuntaa en saa itsestäni irti, tämä on tarkoittanut kehon rappeutumista ja ihan oikeaa fyysistä keski-ikäistymistä. Sairaana on vaikea uskoa terveyden olemassaoloonkaan, ja minunkin on lähes mahdoton kuvitella, että koskaan enää jaksaisin mitään fyysisesti. Tätä ei suinkaan paranna hemmetin munuaisvaiva, jonka kehitin täsmälleen samaan aikaan kun pandemia alkoi ja joka ei tunnu leikkauksellakaan menneen pois.
Työnteko on sentään ollut mahdollista ja mielekästä, mutta kun sekä sosiaalinen että fyysinen puoli ovat retuperällä, älyllinenkin aikaansaavuus kärsii.
Ja jottei totuus unohtuisi: minähän olen aivan ehdottomasti koronapandemian 1%:n joukossa. Minulla on työ, jota voin tehdä etänä, olen luonteeltani aika eristäytyvä, kotona on rakas puoliso jonka seurassa ihan oikeasti viihdyn, ja kesän aikana pidin pitkän tauon ja kävin jopa reissussa. On vaikea edes kuvitella, miten koville tämä ottaa sosiaalisempia tyyppejä, tai lapsiperheitä, tai niitä jotka joutuvat jatkuvasti tekemään lähityötä kulkutautitodellisuudessa.
Itsekkäästi toivon, että tämä on pian ohi, vaikka planeetan kannalta parempi voisikin olla vielä paljon tappavampi variantti. Onneksi minun toiveeni eivät todellisuuteen vaikuta, niin ei edes tarvise päättää mitä haluaisin nähdä. Mikä tapahtuu, se tapahtuu, ja sitä odottaessa koetan välttää sairastumisen. Ja jonkinlaisena optimistina oletan, että kesällä tilannne on taas sen verran parempi, että voimme matkustaa Euroopan luoliin. Vähemmän niillä retkillä on ihmisen kanssa tekemisissä kuin kotipuolessa.
Maanantai, 15.3. 2021
Päivän sankari: Tyador Borlu
Vanha viholliseni virtsatieinfektio hyökkäsi kimppuun jälleen. Onneksi nykyään tunnistan sen merkit aikaisin, ja melkoisella rutiinilla kävi käynti lääkärillä ja antibioottien saaminen. Leikkauksen olisi pitänyt korjata tämä, mutta lääkäri totesi, että minulla oli ollut kaksi erillistä vikaa, ja vasta molempien korjaaminen lopettaisi tämän. Toisin sanoen, edessä saattoi olla toinenkin sairaalakäynti ja operaatio. Mahtavaa.
Illalla katsoin Tainan kanssa The City & The City -sarjaa, kun sellainen oli vastaan tullut. Se oli erinomainen. Olin kuvitellut Miévillen kirjan olevan käytännössä mahdoton siirtää ruutuun tai kankaalle, mutta ei se ollutkaan - mutta melkoista visuaalisen tyylin kehittämistä se oli vaatinut. Tarina oli okei, kuten kirjassakin, mutta ensi sijaisesti katsoin ja kuuntelin melkeinpä henkeä haukkoen. En muista, koska tv-sarja viimeksi on saanut kuvitteellisen paikan tuntumaan näin todelliselta; varmaan joskus Prisonerin aikoihin.
Tiistai, 16.3. 2021
Päivän hämmennys: Yritin siirtää vesijohtoa, mutta päädyinkin vahingossa purkamaan avaruusalukseni.
Taina lähti pakoon vaarallista päivätyötään, ja livahti koronaturvallisesti toisen opettajan kanssa jonnekin erämökkiin hiihtämään. Lomaleskeksi jääneenä koetin ensin saada fillarin renkaisiin ilmaa, mutta oletettu Presta-venttiili oli minua nokkelampi. Niinpä turvauduin B-suunnitelmaan ja pelasin Surviving Marsia, se kun oli ollut Epic Storessa ilmaisena pelinä.
Surviving Mars on sisällöltään juuri minulle suunniteltu peli punaisen planeetan kolonisaatiosta, mutta Stellariksen jälkeen sen käyttöliittymä ärsyttää. Olen koko ajan vahingossa purkamassa laitteitani, ei ole helppoa tapaa vaan kliksutella työttömiä kolonisteja töihin raahaamalla, ja kaikkein harmillisimmin tuntuu olevan mahdotonta määrätä työntekijöitä tekemään sanitylaskua aiheuttavaa duunia korkeintaan joka toinen päivä. Näistä kiukun lähteistä huolimatta rakentelin 70-luvun scifistä tuttua kupolikaupunkiani aivan liian myöhään yöhön.
Keskiviikko, 17.3. 2021
Päivän viileys: Työskentely parvekkeella. Vältin saman ilman hengittämistä siivoojien kanssa. Ulkona satoi lunta. Parvekkeella oli muuten ihan okei olla, mutta varpaat ja sormet tahtoivat jäätyä.
Kun työproggis ei edennyt, päädyin delegoimaan sen kollegalle, joka ratkaisi sen puolessa tunnissa. Olisin voinut kokea alemmuudentunnetta, jos en olisi itse samaan aikaan tarttunut toiseen isona pitämääni ongelmaan, ja kehittänyt siihen proof-of-concept -ratkaisua niinikään puolessa tunnissa. Välillä imposter syndrome on ihan hiljaa.
Luettuani netistä Presta-venttiileistä uskaltauduin uudestaan koettamaan pumpata fillarini renkaita. Tällä kertaa onnistuin. Tein todella pikaisen testilenkin, mutta tiet olivat vielä vähän liian talvisia jotta olisin oikeasti lähtenyt pyöräilemään. Koen, että pipo + fillari = väärä yhdistelmä. Niinpä kirjoittelin sen sijaan hieman lisää Näkymätöntä piiriä. Ei tässä vielä missään nopeassa vauhdissa olla, mutta ei Roomaakaan päivässä ryöstetty.
Torstai, 18.3. 2021
Päivän harmittelu: Ei kaista vaan prosessoriteho näyttää olevan taannoisen ideani isoin pullonkaula.
Jatkoin töissä eilen saamani oivalluksen parissa ja pyörittelin lukuja. Työpäivän keskeytti vierailu Vantaalla lääkärissä. Sain kokonaan erilaisen arvion tilanteesta kuin maanantaina, ja nyt olen hämmentynyt siitä, mitä pitäisi tehdä. Toki on ymmärrettävää, että kaksi ammattilaista tulkitsee epäselviä oireita ja hoitosuosituksia hieman eri tavalla, mutta vähän ahdistavaa on kun ei itse kropan pääasiallisena käyttäjänä tiedä, millaista huoltoa sille vaatisi.
Kiskoin romaanikäsistä eteenpäin, pelasin Surviving Marsia, luin Jane Harperia, ja haaveilin teiden sulamisesta ja pyöräilystä. Sääennuste näytti näille haaveilleni keskisormea.
Viikonloppu, 19.-21.3. 2021
Ajankohdan hienous: Hirveän fiksu mustekala (dokumentissa vain)
Hyödyllisen työpäivän jälkeen Karo ilmestyi käymään. Edellisestä visiitistä muuten kuin hygienisissä ulkotiloissa ja turvavälit pitäen oli varmaan ainakin puoli vuotta, mutta nyt kun olimme molemmat olleet muutaman päivän näkemättä muita ihmisiä uskalsimme tällä tavoin antaa koronakupliemme koskettaa. Tuo lause olisi ollut täysin päätön vielä 13 kuukautta sitten.
Oli valtavan hyvä pystyä viettämään yhteistä viikonloppua, vaikkakin siihen kuului kaikenlaista liikuntaan piiskaamista ja muuta sadistista. Vaellussauvojen kanssa käveleminen tuntui vaan väärältä kun sitä teki muualla kuin vuorella. Toisaalta, Marvelous Mrs. Maisel oli edelleen erinomainen. Luolaseuran jäsentapaamisessakin ehdimme piipahtaa treenirääkin välissä. Hyvä tavaton että kuntoni on surkea. Lauantai-iltana Tainakin onnistui palasi Rukalta, ja niinpä sunnuntaiaamupäivän hengasimme kolmestamme herkkuja syöden ja My Octopus Teacheria katsellen.
Falcon and the Winter Soldierin eka jakso oli myös ilmestynyt, ja tunnollisena marveldroidina katsoin sen. En kyllä pitänyt siitä oikeastaan yhtään; sen väkivalta oli kuin videopeleistä ja hahmoja käytettiin hyvin tympeästi. Aion kyllä katsoa koko sarjan, mutta luultavasti vain kirjoittaakseni siitä kiukuttelevat haukut kun se on ohi. Ei näin.
Maanantai, 22.3. 2021
Päivän havainto: Pidän Jane Harperin Lost Man -kirjasta aivan valtavasti, ja tajusin osasyyn olevan, että päähenkilön krooninen yksinäisyys on aivan loistavasti kuvattu. Ei niin että olisin itse tällä hetkellä samanlaisessa tilanteessa, mutta olotila on minulle tuttu.
Viime viikon saavutusten jälkeen tämä viikko lähti hitaasti käyntiin. Sentään ensimmäinen oikea robotti sai uuden konfiguraatiohallintajärjestelmän eikä välittömästi seonnut. Mutta kun työpäivä oli ohi, oloni oli vain väsyneempi kuin aamulla herätessäni.
Saamattomuus vaivasi, enkä taaskaan tiennyt, mitä sille tekisin. Kirjat ja videopelit eivät ole riittävä ratkaisu.
Tiistai, 23.3. 2021
Päivän elokuva: John Wick 2. Ei yhtä hyvä kuin eka, mutta tämä ei ole ihme, koska John Wick on moderni klassikko, kostodraaman platoninen idea.
Masentunut olo tulee ja menee, eikä varmaan lähde minnekään ennenkuin voin joko lähteä luolaretkelle tai pääsen roolipelaamaan kasvokkain. Tänään se alkoi jo vaikuttaa työtehoonkin. Puskin innottomasti listalla olevien hommien läpi, ja kun ne oli saatu hoidettua, koetin hakea jotain tarmoa käymällä ulkona. Oli keväistä ja aurinkoista, mikä kieltämättä oli parempi kuin talvista ja hyytävää, mutta tiet eivät olleet vielä sulaneet tarpeeksi pyöräilyyn.
Seesteiseen kuplaani koetti tunkea tieto uusista liikkumisrajoituksista. Hätistelin sen pois. Jos ne oikeasti tulevat, luen sitten mitä ne tarkoittavat; kieltäydyn tutkimasta asiaa etukäteen.
Keskiviikko, 24.3. 2021
Päivän tunnelma: Apea
Ulkona sää oli muuttunut harmaaksi ja ikäväksi, mikä ei tietenkään parantanut omaa mielialaani merkittävästi. Päivän suurin saavutus taisi olla varmistus, ettei autoamme ollut tarvinnut vielä katsastaa.
Romaanikäsis jumitti, etäpelin kokoonkutsumisajatus aiheutti lähinnä kylmää hikoilua, leffat olivat huonoja jne jne. Jotenkin pitäisi nyt ravistautua irti tästä fiiliksestä.
Torstai, 25.3. 2021
Päivän omakuva: Great Gonzo
Ilmestyskirjan remonttimiehet hyökkäsivät kotitalon seinien ja lattioiden kimppuun, ja poraamisen ääni säesti koko työpäivää. Lopetin varhain ja pakenin melua kiipeilemään. Keskellä päivää hallilla sai taas olla melkeinpä yksin.
En vieläkään ollut erityisen vahva tai kestävä, mutta vähän paremmin jo meni kuin viime kerralla. Uutiset olivat vaan aika varmoja siitä, että tulossa olisi liikkumisrajoituksia, eikä niiden voimassaollessa kiipeilyseinä voi mitenkään pysyä auki. Ulkokausi toki alkaa pian, mutta ulkokiipeily on hidasta ja säätävää, eikä siellä voima ja kestävyys saa samanlaista treeniä kuin sisäseinällä.
Kotona olo oli vähän uutisten lamauttama, joten minkään järkevän tekemisen asemasta minä ja Taina katsoimme Muppet Showta. Se huvitti meitä ihan kohtuuttomasti. Huumorintajumme on selvästi hyvin juveniili.
Viikonloppu, 26.-28.3. 2021
Ajankohdan hilpeys: Pyöräilykeli, vihdoin
Perjantaina demosin parin viikon saavutuksiani ja kiskoin uppiniskaista robottikameraa ruotuun. Sen jälkeen oli taas työpaikan virkistäytyjäiset, mikä merkitsi lisää harrastuskatsauksia. Eräs kollega oli alkanut hyppiä laskuvarjon kanssa lentokoneesta, ja esitteli puuhaa. Se oli kehittynyt jonkin verran niissä 20 vuodessa, jotka omasta kurssistani oli. Huomasin touhun taas houkuttelevan, mutta aion vastustaa sen kiusausta. Varjoliito on hauskempaa, eikä siinä tarvita lentokonetta.
Lauantaina palattiin Pirates of Drinaxin pariin. Hahmomme kohtasivat hajottajananobotteja (onneksi asianmukaisesti varustautuneena) ja kokivat näiden aiheuttamia jälkitraumoja. Psioninen erikoisagenttini selvisi tästäkin psykologisesta pulmasta olankohautuksella. Olen vahingossa oikeasti tehnyt keuhkotautisen James Bond Juniorin, jolle kaikki vaan onnistuu. Jossain vaiheessa tapahtunee karu herääminen todellisuuteen.
Sunnuntaina iski kesäaika. Eikö tästä pitänyt jo päästä eroon? Sekä minä että Taina pesimme ja öljysimme fillarimme, ja lähdimme pyöräretkelle. Ulkona paistoi jopa hetkittäin aurinko, ja iso osa teistä ei ollut enää lumen tai sohjon peitossa. Fillarointi oli hauskaa ja kombotettuna Malminkartanon mäelle nousemisen kanssa se oli jopa liikunnallista. Jos tätä saisi tehtyä jatkuvasti, ei kunto olisi ihan näin surkea.
Jotta meno ei olisi liian hauskaa, akvaarion vedenvaihto johti yllättävään vedenpaisumukseen, adrenaliinipiikkeihin, vimmaiseen kuivaamiseen, syyllisten etsimiseen ja yleiseen sättimiseen. Ei pidä myöhään illalla koettaa tehdä mitään keskittymistä vaativaa, se vaan epäonnistuu.
Maanantai, 29.3. 2021
Päivän näkyvyys: Noin 20 metriä
Kesäaika tuhosi ainakin yhden työpäivän tehot, ja ulkona pyöräilyssä koin olevani saastaa, jota kunnon sade koetti pyyhkiä alleen vaikeuttamasta Kekkosen työtä. Järkevän tekemisen asemasta puuhastelin 3D-mallien kanssa melkeinpä nukkumaanmenoaikaan asti. Joku voisi maksaa minulle siitä, että visualisoin avaruusaluksia roolipeleihin.
Tiistai, 30.3. 2021
Päivän fiilis: Vaihteeksi hyvä ja energinen
Liekö sulava lumi, lauantain roolipelaaminen vai tämän päivän kiipeily, mutta elämänhaluni tuntuu olevan palaamassa. Apatia tuntui väistyvän, ja intoa tehdä asioita oli enemmän kuin aikaa.
Kiipeilyssä tapahtui edistystä kun 6a+:n kattoreitti meni viimein loppuun asti. Tai no, "kattoreitti", reitissä on ehkä 2 katossa tehtävää muuvia, ja se on muuten tosi helppo, mutta en ollut aiemmin sitä päässyt. Tainakin sankaroili vaikeampien liidien kimpussa. Olimme hurjan taitavia, ainakin näin kulkutautiajan tasoon nähden.
Kotona säädin 3D-mallia. Sekään ei enää tuntunut turhalta puuhastelulta, vaan sille oli oikea tarkoitus. Ehkä kaikki mitä tarvitsin oli oikeasti näkökulmamuutos. Näinhän se masennuksen oireiden kanssa on.
Keskiviikko, 31.3. 2021
Päivän huolestuttavuus: Akvaarioon hankittiin hiekkameritähti. Se käytti päivänsä liimautuneena etulasiin. Hautautuisi hiekkaan, niin kuin kunnon cthulhistisen monsterin kuuluisi.
Töissä olen ollut ylpeä johdonmukaisesta tavastani työskennellä, mutta nyt sitten yhtäkkiä jostain hyppäsi projekti, josta en ollut lainkaan tietoinen. Se ei ollut myöskään yleisellä tiekartallamme, joten en katso sen unohtumisen olevan minun syytäni. Joka tapauksessa se toi tarpeettoman paniikin pilkahduksen muuten aivan seesteiseen päivään.
Pyöräilyn vaikutusta alakuloon testattiin uudelleen, ja hypoteesi sen hyödyllisyydestä vahvistui. Harmi vaan, että ulkona on myös alkanut siitepölykausi ja naama on ihan tukossa. Mutta tätä varten on lääkitys. Lumi blokkasi vielä joitakin reittejä, mutta enimmäkseen fillarointia pystyi suorittamaan ihan missä huvitti. Ei tunnu enää joka suunta niin kolutulta, kun pyörä moninkertaistaa paikat joissa voi harhailla.
