Helmikuu 2021: Kirottua
Maanantai, 1.2. 2021
Päivän saldo: 300 sanaa
Vuoden ensimmäinen työmaanantai oli yllättävän aikaansaava päivä, mutta sen jälkeen olin aivan lopussa. Koetin käydä ulkona, mutta siellä oli kylmä ja iho oli liian rikki. Kotona olin jumissa Sunderedissa, ja yritykset potkia Näkymätön piiri 3 liikkeelle eivät oikein lähteneet liikkeelle. Mutta kirjoittaminen on minulle aina vähän tällaista: alku on kauheaa tervanjuomista, sitten löydän jostain punaisen langan ja kirjoitan oikein vauhdilla, vastaan tulee seiniä jotka kaatuvat helposti tai vaikeasti, ja lopulta jotain on valmiina. Toivottavasti tälläkin kertaa.
Tiistai, 2.2. 2021
Päivän komento: vmkfstools -x repair disk.vmdk
Töissä asiat sujuivat. Kirjoittelin fiksuja ja monikäyttöisiä skriptejä, ratkoin yhteysongelmia ja olin yleensäkin voimani tunnossa.
Sitten eteen hyppäsi ilmoitus, että yksi servereistämme ei vastannut. Hetkeä myöhemmin tajusin että toinenkaan ei vastannut. Itse asiassa melkein mikään ei vastannut. VPN-yhteys kuoli. Pulssini alkoi oikeasti kiihtyä. Ryömin sisään palvelimiin varatunneleita käyttäen, ja tajusin, että iso osa konehuoneen laitteistosta oli juuri bootannut itsensä. Ei helvetti.
Olisin singahtanut oitis toimistolle, mutta käynnissä oli samanaikainen kotikriisi, kun uhkaavan remontin ensimmäinen ratsastaja oli saapunut tuomitsemaan keittiömme ja häntä piti paimentaa. Niinpä jaoin huomioni työn ja remontti-ihmisen välille, ja toivoin, että robottifirmassa konehuone ei ollut juuri syttynyt tuleen tai vastaaavaa. Kun Taina viimein selvisi paikalle, vaihdoimme lennosta remonttitarkkailijaa, ja syöksyn lumituiskun läpi robottifirmalle.
Konehuone ei onneksi ollut tulessa, ja olin jo saanut Miron kanssa osan laitteista ja virtuaalikoneista takaisin päälle. Vika oli, kuten olin uumoillutkin, sähkönsyötössä, mutta sille en välittömästi voinut paljoa tehdä. Sen sijaan huolestuttavampaa oli, että toinen virtuaalipalvelinalustamme ei suostunut käynnistämään koneitaan, koska levyt olivat muka korruptoituneita.
Suurin osa perusinfrasta oli päällä: VPN, reititys, konfiguraatiohallinta, LDAP. Puuttuva palikka oli kuitenkin autentikaatiokontrollipalvelin. Aivan kaikki autentikointi ei sen läpi kuitenkaan kulkenut, mutta riittävän iso osa, että ongelmia ilmenisi parissa päivässä jos se ei nousisi pystyyn.Palvelimesta oli olemassa vanha versio, jonka koetin ensimmäiseksi herättää. Se heräsi, muttei päästänyt minua sisään. Okei, ehkä voisin rakentaa kokonaan uuden instanssin ja sitten palauttaa autentikointitietokannan varmistuksista. Varmistuksiin käsiksi pääseminen oli autentikointipalvelimen takana, mutta kävin tylysti kommentoimassa pois kaikenlaisen autentikoinnin varmistussoftasta, ja sitten katsoin mitä siellä oli.
Varmistukset olivat kahden kuukauden ikäisiä.
Tätä en olisi enää tarvinnut. Nyt alkoi ihan oikea paniikki hiipiä kimppuuni. Istuin yksin hämärässä toimistossa, työparini oli huolehtimassa lapsistaan eikä voinut auttaa. Autentikaatiopalvelin oli jotenkin saatava päälle, tai olisin täysin kusessa.
Kello oli kohtalaisen paljon. Väsymys ja epätoivo olivat huono yhdistelmä, ja tajusin, etten ollut vielä syönyt iltaruokaa. Vilistin ulos vielä tovin auki olevaan Subwayhin poimimaan patongin. Kävely kirpeässä ilmassa toi minulle jonkinlaiset A- ja B-suunnitelmat. Kahden kuukauden ikäinenkin varmuuskopio piti sisällään 99% kaikesta tarpeellisesta, ja puuttuvien asioiden palauttaminen olisi työlästä muttei katastrofaalista. Kuitenkin sitä joutuisin luultavasti tekemään koko yön. Voisiko virtuaalipalvelimen levyt korjata? Aiemmat googlaiukset olivat tuoneet eteeni vain miljoona VMWaren hämärää dokumenttia, joten kaivoin lokista täydellisen virheilmoitusoksennuksen ja katselin sitä saatuani aivoihini vähän sokeria. Sitten syötin sen hakutermiksi, ja sain minimalistisen blogisivun, jossa oli kolmen kohdan virheenkorjaus.
Otin vioittuneista levyistä kopiot, ja suoritin virheenkorjauksen.
"Disk was successfully repaired."
Autentikointipalvelin käynnistyi. Samoin pari muuta vioittuneista levyistä valittavaa palvelinta. Inframme alkoi taas toimia. Kuristava tunne vatsassa hellitti.
Kotiin ajaessani kuuntelin klassista musiikkia ja koetin keksiä tapaa vakuuttaa ylemmilleni, että meidän pitäisi ihan oikeasti vähän uhrata aikaa ja rahaa toimistonkin palvelinlaitteistoon, niin epäseksikästä kuin se olikin.
Keskiviikko, 3.2. 2021
Päivän järjestelmä: ZFS
Olin ajatellut ottaa eilisen jälkeen tänään iisisti, kirjoitella dokumentaatiota, viimeistellä skriptejäni ja ehkä polttaa pari tuntia pois eilen kertyneistä ylimääräisistä töistä. Näin ei tapahtunut. Melko pian töiden aloittamisen jälkeen kävi ilmi, että eilenen sähkövika oli ottanut hengiltä tiedostopalvelimen eikä se ollut vieläkään toipunut, ja sitten oli aika taas juosta ja huutaa.
Kymmenen tunnin työpäivän jälkeen olin oppinut paljon järjestelmistä, joista en haluaisi tietää mitään. Tiedostopalvelin oli edelleen uppiniskaisesti kuollut, eikä sen tulevaisuudessa näyttänyt olevan pikaista henkiinheräämistä. Osa minusta halusi jatkaa vielä uppiniskaisesti työntekoa, mutta järkevämpänä tajusin että akut tarvitsivat latausta. Niinpä jätin rikkinäisen koneen sikseen ja painuin kotiin lukemaan.
En varmaan olisi pystynyt keskittymään mihinkään muuhun, mutta erikoista kyllä, romaani rauhoitti levotonta mieltäni siinä määrin, että jopa unohdin työpaniikin. Taina oli jossain omilla retkillään, joten kotona oli vain minä, kalat, puhdistajaravut ja korallit (sekä kasveja ja banaanikärpäsiä ja kotiloita ja muita kotiekologian pieniä kummajaisia). Kun yritin käydä nukkumaan, jopa inspiraatio romaanikäsikirjoituksen nakutteluun iski, ja kirjoitin viitisensataa sanaa käsisaihioon. Pitäisi ehkä tehdä jonkinlainen juonirunko tästä ja naulata kaikki ideani paikalleen ennenkuin ne lepattavat tiehensä. Rungon voikin sitten väännellä tunnistamattomaksi kun sitä pitkin alkaa kirjoittaa.
Torstai, 4.2. 2021
Päivän kiroilu: Saakurin IPMI Java Console. Toimii täysin satunnaisesti, on näennäisesti tosi kätevä mutta oikeasti vain houkuttelee uskomaan, että kyllä asiat voi tehdä etäältä vaikkei oikeasti voi.
Heräsin ennen seitsemää ahdistukseen, joten nousin ylös ja lähdin toimistolle. Kymmenen tuntia myöhemmin palasin kotiin. Välissä oli kyllä pieniä voittoja ja saavutuksia, mutta lähinnä turhautumista ja lopputulos, joka ei ollut toivomamme. Palvelin pysyi alhaalla enkä vieläkään käsittänyt miksi.
Olin saanut jotain oikeaakin aikaan päivän aikana, mutta nämä päättymättömät ongelmanratkontapäivät kuluttavat jaksamista. Kotona ei oikein ollut energiaa muuhun kuin lukemiseen ja videopelaamiseen, ja tiesin, että huomenna sama savotta jatkuisi.
Tällaisessa tilanteessa pandemian etämoodi oikeasti hajottaa. Olisi paljon helpompaa tehdä tätä jos ei kokisi olevansa aivan yksin ongelman kanssa -- ja kyse on nimenomaan kokemisesta, koska oikeasti en ole mitenkään yksin, en ole edes se henkilö, joka suurimman osan tähänastisista pulmista on ratkaissut. Silti kun on melkeinpä ainoa ihminen paikalla toimistossa, tuntuu siltä, että koko maailma lepää omilla kapeilla harteilla. En tiedä, miten tuosta fiiliksestä pääsisi eroon.
Viikonloppu, 5.-7.2. 2021
Ajankohdan korvamato: Kalevauva - Tuijottava koira
Töissä poljin edelleen paikallani ja aloin hyväksyä, että yhä reistaileva palvelin pitäisi vain rakentaa tyhjätä pohjalta uudelleen. Sentään varmuuskopiot sain toimimaan, ja kun paljastui, että toinenkin järjestelmä oli kuollut, sen henkiinherätys sujui vain vähillä kyynelillä. En edes roikkunut toimistolla iltamyöhään vaan lähdin kotiin ihan ihmisten eikaan.
Lauantaina boulderoin, ja sitten pelautin Azanuria. On selvästi jotenkin minun juttuni pelauttaa tarinoita, jossa tynnyrissä kasvaneet tyypit törmäilevät vieraisiin kulttuureihin, aiemmin vaikka Devil and the Deep Black Skyssa, ja nyt kääpiöpelissä. Se on omituisen konfliktivapaata pelaamista, mutta itselleni pelinjohtajana varsin palkitsevaa, ja pelaajanakin pidän siitä. Hieman kummallista. Joka tapauksessa kuvittelen kääpiöpelin sujuneen aika hyvin, vaikka edelleen etäpelinjohtajana on hankala lukea pelaajien fiiliksiä.
Sunnuntaina en jaksanut oikein tehdä mitään. Pelailin Heikin ja Tainan kanssa Stellarista ja lueskelin kirjoja. En edes käynyt ulkona, vaikka siellä ei mikään äärimmäinen pakkanen ollutkaan. Jotenkin laiskottelu tuntui oikealta ratkaisulta, vaikka kroppa ei siitä varmaan kiitäkään.
Maanantai, 8.2. 2021
Päivän komento: sudo update-grub /dev/sdal
Erään kollegan sanoin, "last week was cursed". Tämä viikko sentään alkoi hieman paremmin. Olin aamusta edelleen aika rikki palvelinkatastrofin tuloksena, mutta tänään toveri ja minä saimme yhteistoimin sen kuitenkin jotenkuten jaloilleen. Ei se vielä kaikkea haluttua tehnyt, mutta sentään sillä olevaan dataan pääsi nyt käsiksi.
Oikeastaan välittömästi tämän onnistumisen jälkeen lähdin kotiin. Viime viikon työpäivät olivat olleet suolistomadon mittaisia, ja nyt tahdoin lopettaa onnistumiskokemukseen. Kotona tajusin olevani aivan poikki henkisesti. Tiedänhän minä toki olevani neuroottinen stressaaja, mutta tällainen kuluminen periaatteessa aika pienestä työasiasta ei ole aivan terveellistä. Pitäisi ehkä oppia jotenkin parempia tapoja, mutta en tiedä yhtään miten.
Tiistai, 9.2. 2021
Päivän ärsytys: ldapmodify jättää asiat puoliksi tehtyyn tilaan, jos sen muutosohjeessa on virhe. Tämä on minun kannaltani suunnilleen harmillisinta, mitä se voi tehdä.
Aamulla herääminen ilman täysin tuhoutunutta palvelinta oli kuin olisi viikonloppu ollut. Toki oikeasti käytin koko päivän työn parissa, mutta vaihteeksi tein jotain muuta kuin epätoivoista palonsammutusta. Sain jopa valmiiksi jonkinlaisen version asennusskriptistä, joka toimi testiympäristössäni.
Yritin käydä ulkona töiden jälkeen, mutta hitonmoinen pakkanen ajoi minut pian takaisin sisään. Ei tuolla tee mieli olla kun tuuli jäytää naamaa kuin pieni eläin. Lumista maata voi ihailla ikkunoistakin.
Keskiviikko, 10.2. 2021
Päivän saavutus: Automaattinen partitiointi
Työpäivän keskeytti uhkaavan remontin toinen ratsastaja, joka saapui osoittelemaan paikkoja, joihin uusi sähkötyö tulisi vaikuttamaan ja jotka pitäisi sen edestä tyhjentää. En kyllä tykkää ajatuksesta, että kodista tulee työmaa, mutta pakko tämä on vaan hyväksyä.
Ulkona oli helkkarin kylmä, mutta silti kävelimme boulderille saadaksemme vähän liikuntaa. Boulderilla kiipeily oli jopa hetkittäin onnistunutta, ja sen jäljiltä sormeni olivat aivan hellinä. Ehkä se on merkki hyvästä kiikkumisesta?
Torstai, 11.2. 2021
Päivän oikea edistysaskel: Ruoka, joka saapui kokonaan biohajoavissa rasioissa. Miksi yleensä vielä tulee vastaan styroksia ja muovia?
Työpäivä katkesi keskeltä puolen päivän mittaiseen koko firman katsaukseen, joka oli lähinnä unettava huolimatta hyödyllisistä tiedonjakojutuista. En vaan kertakaikkiaan jaksa kuunnella puhuvia päitä vauhdissa. Palaverin jälkeen alkoi afterwork-ohjelma, jossa ideoitiin leikkimielisesti kestävän kehityksen ratkaisuja ja syötiin. Ohjelma oli jossain tukalan, suht hauskan ja oikeasti kiintoisan välillä, joten työpaikan järjestämäksi afterworkiksi se menee ehdottomasti kymmeneen kärikiprosenttiin.
Tavallaan ymmärrän työpaikan järjestämät sosiaaliset aktiviteetit, ja koen syyllisyyttä jos en osallistu niihin, mutta aina ne minusta tuntuvat velvollisuudelta. Vähän kuin sukulaiset ja naapurit, työkaverit ovat harvoin valittavissa ja niinpä heidän kanssaan viihtyminen on ihan arpapeliä. Robottifirmassa on pari ihmistä, joiden kanssa hengaan vapaaehtoisesti vapaa-ajallakin kiipeilyn tai roolipelaamisen merkeissä, pari joiden kanssa voisin hengata mutten vielä hengaa, ja sitten suuri joukko ihmisiä, jotka ovat minulle varsin yhdentekeviä. Oletan itsekin olevani useimmille samassa yhdentekevän kategoriassa. En tiedä, onko hyvää ajankäyttöä roikkua näiden ihmisten kanssa ja yrittää keksiä pyörää/puhuttavaa/jotain yhteistä. Sentään tilaamani fajitat olivat mainioita ja niistä riitti Tainallekin.
Viikonloppu, 12.-14.2. 2021
Ajankohdan fyysisyys: Sormivoimaa tuntuu olevan suunnilleen tarpeeksi niille reiteille, jota haluaisin mennä.
Edellispäivän koomauksen jälkeen perjantai oli kohtalaisen tuottelias ja järkevä työpäivä. Ulkona kova pakkanen ei houkutellut poistumaan kotoa, joten olin suosiolla laiska. Sain sentään pelautettua Karolle lyhyen soolosession Azanuria, vaikka se kesti tuskin edes puolta tuntia.
Lauantaina kävin ensin boulderilla toteamassa että jep, 6B:n reitit menevät kohtalaisen vaivattomasti ja 6B+ on lähes täydellinen seinä. Identifioin myös heikkouden, joka esti minua etenemästä parista sellaisessa: keskivartalossani ei ole tarpeeksi voimaa. Pitäisi tehdä kummallisia käärmemäisiä vääntöliikkeitä, mutta vatsalihakseni (ja ehkä myös ties mitkä kylkilihakset, en minä näistä tiedä) sanovat ei.
Kauan en ehtinyt kirota surkeaa kohtaloani, sillä iltapäivästä Pirates of Drinax jatkui neuvottelupainotteisella skenaariolla. Hahmoni oli siitä vähän syrjässä, mutta se oli ihan okei, koska pystyin seuraamaan tapahtumia sivusta ja samalla tekemään 3D-mallia hahmostani hänen juuri ostamassaan hightech-avaruuspuvussa. Sain sen valmiiksi neuvotteluiden loppuun mennessä.
Sunnuntaina oli singleness awareness day, ja omaa epäsinkkua ihmissuhdestatustani häpeillen pysyin kotona katsomassa Marvel-leffoja. Pitäisi kirjoittaa/piirtää/treenata, mutta ei.
Maanantai, 15.2. 2021
Päivän hulluus: Joku punkinfinlander katsoi kaikki 234 Suomi-Filmit -elokuvaa ja kirjoitti raportit niistä.
Työpäivä oli LDAP:in ja puppetin kanssa tappelemista. Työt olivat taas vieneet kaiken henkisen energian, niin että niiden jälkeen en jaksanut kuin käydä vähän ulkona ja tuijottaa roskaleffaa.
Olen sanonut tämän aiemminkin, ja monet muut ovat sanoneet tämän painokkaammin, mutta pandemia on latistanut elämää niin tasapaksuksi, että se vaikuttaa jo minunkin kaltaiseni tylsän erakon hyvinvointiin. Kaipaan ihmisiä, kaipaan vaihtelua, kaipaan tekemistä. Ulkona on kyllä kaunis talvi, mutta kylmänsietokykyni on nykyään huono ja ihoni menee rikki jos vietän siellä pitkiä aikoja. Taina on innostunut hiihtämisestä, minä olen ollut poissa suksilta 30 vuotta, enkä aio asiaa ihan äkkiä muuttaa. Pitäisikö lasketella tai jääkiipeillä sitten?
Tiistai, 16.2. 2021
Päivän vetoomus: Ei lähetetä satunnaista tyyppiä Afganistaniin
Vietin toimistolla koko työpäivän, tapellen hankalan partitiointiohjelman kanssa. Siitä ei oikein tullut mitään. Olin jo melkein valmis luovuttamaan ja lähtemään kotiin, kun syntyi vielä yksi kokeilukelpoinen idea. Jos BIOS kerran oli haluton näkemään kuin yhden levyn (vaikka asennusohjelma tunnisti toisenkin), mitä jos boottaus siirrettäisiin tälle levylle? Ja kuinka ollakaan, se toimi ja jo pitkään tavoittelemani palkinto - automaattiasentuva kameravalvontakone - saavutti prototyyppiasteen. Hetken aikaa olo oli kuin konttorin ninjalla.
Päivä oli sittenkin ollut todella raskas, ja kotona en oikein jaksanut mitään. Päädyin koomaamaan ruudun edessä, ja melkein ainoa asia, joka innosti oli töiden pariin palaaminen. Tavallaan tätä voisi pitää hyvänöäkin, mutta oikeasti ei.
Keskiviikko, 17.2. 2021
Päivän kummallisuus: Routerin etäasennuspenkki ei toiminut kuten olin toivonut. Mikä tässä nyt taas muka.
Todella monen vuoden jälkeen kotisiivouspalvelu oli vaihtunut, koskapa toverimme Micki oli perustanut kotisiivousyrityksen ja ryhdyimme tietysti käyttämään sitä. Tänään oli ensimmäinen siivous, ja jälki oli, no, siistiä. Ei minulla ole tarkkuutta erottaa, oliko se siistimpää kuin edellisen proggiksen jäljiltä, mutta Taina väitti näin olevan, ja päätän uskoa.
Ulkona oli hirveä pakkanen, joten vältin pihalla käymistä ja sen sijaan kyhjötin sisällä. Oli taas saamaton olo. Sentään duunissa satunnainen homma X eteni, tosin se myös osoittautui prosessuaalisesti hyvin tyhmäksi. Mikä siinä on, että kaikkialla minne menen kohtaan huonoja prosesseja ja otan tehtäväkseni parantaa niitä?
Torstai, 18.2. 2021
Päivän elementti: Vertauskuvalliset ja kirjaimelliset seinät
Töissä kollega oli hakannut päätään konfiguraatioseinään pari päivää. Vilkaisin kyseistä seinää, ja totesin sen inhottavaksi ja kovaksi. Liityin headbangaukseen, mutta muutaman tunnin kuluttua keksin sattumalta aivan toisen kulman jolla lähestyä teknistä ongelmaa - ja sain aikaan jonkinlaisen ratkaisun. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että saatoin vähän niinkuin osata hommiani.
Tainalla oli ollut myös idea, joka oli yksinkertaisuudessaan nerokas: käydään kiipeilemässä keskellä päivää. Kun hänen opetustuntinsa loppuivat, poimi hänet koululta, ja ajoimme Tapanilaan. Se oli lähes tyhjä, ja niinpä siellä oli oikeasti mahdollista kiipiä jonottamatta ja koronaturvallisesti. Koetin ensin pitää maskiani reiteilläkin, mutta siitä ei ihan oikeasti tahtonut tulla mitään, joten tyydyin sitten käyttämään sitä vain hallin lattialla. Kiipeily oli mitä parin kuukauden tauon jälkeen saattaisi odottaakin - pari 6A:n liidiä meni, mutta sen vaikeammat eivät. Ei boulderointi auta köysitekniikkaan, tai ainakaan tuo kestävyyttä jota pitkät reitit vaativat. Mutta jos tänne voisi tällä tavoin livahtaa edes kerran viikossa, saattaisi kunto vähitellen palata.
Perjantai, 19.2. 2021
Päivän unix: fio
Kiipeilyn jäljiltä sormet ja kädet olivat aivan raunioina. Toivotin tämän fiiliksen tervetulleeksi, koska se indikoi, että olin ainakin eilen tehnyt jotain. Työnteko kuitenkin oli vähän tuskallista, kun näppäinten näpyttelykin tuntui raskaalta. Piti vielä käydä toimistollakin, koska olin aiemmin ollut tyhmä ja jättänyt tekemättä asioita, jotka siellä olisi pitänyt tehdä.
Tainalla alkoi talviloma, ja hän suuntasi viettämään sitä laskettelun ja hiihtämisen merkeissä. Minulla ei ollut lomaa, enkä anyway olisi moiseen hulluuteen sitä uhrannut (tai no, lasketella ehkä voisi), joten jäin lomaleskeksi kotiin. Välittömästi retkahdin vain katsomaan Marvel-leffoja ja Muppet Showta kotiteaterissa. Varmasti eläisin paljon villimmin jos pandemia ei eristäisi minua kaikista muista.
Viikonloppu, 20.-21.2. 2021
Ajankohdan sarjakuvat: Die, osat 2 ja 3
Elämäni lomaleskenä koostui Näkymättömän piirin kolmososan tapailusta, boulderoinnista ja Stellariksen pelaamisesta. Lauantaina päädyin vielä Helsingin keskustaan Heikin kanssa ostamaan sarjakuvia ja kammoamaan pandemiaa. Ei ole keskustassa shoppailu kaltaiselleni neurootikolle ollenkaan oikeaa puuhaa. Olen aivan varma, että jokaiselta maskittomalta vastaantulijalta saa koronan, ja näitä oli vielä yllättävän paljon.
Pitäisi oikeasti varmaan vaan taas erakoitua kotiin ja olla käymättä edes syömässä, saati sitten boulderilla tai keskustassa. En vaan tiedä, onko boulderoinnin lopettaminen millään tavalla järkevä optio, kun se tuntuu olevan ainoa liikunta, jonka pariin pystyn raahautumaan. Talvella ei minun taidoillani ja varusteillani pyöräillä, hiihtäminen on just say no, ja kuntosalille nyt en ainakaan mene.
Maanantai, 22.2. 2021
Päivän sanamäärä: 436
Olo oli jotenkin epämääräinen koko päivän, ja mittasin jopa lämmön. Sitä ei ollut, joten uskalsin juuri ja juuri hakea ruokaa. Elämäntapoja pitäisi varmaan silti vähän sovittaa siihen, että Helsingin seudulla tällä hetkellä saalistava koronavirus on aiempaa ovelampi, aggressiivisempi ja tarrautuvampi. Ehkä pitäisi lopettaa boulderointi ja linnoittautua kotiin.
Turvallisesta elämästä puheenollen Tainakin palasi talvilomareissultaan, jossa hän oli tosin ilmeisesti vältellyt ihmiskontakteja ja villejä afterski-bailuja. Toivoa sopii, että mitään mikrobiologista kulttuurinvaihtoa ei ole tapahtunut suuntaan eikä toiseen.
Tiistai, 23.2. 2021
Päivän edistys: Lämpökäyrä, joka alkaa lupailla kevättä. Tällainen on mieleiseni talvi: luminen mutta lyhyt. Vielä kun se jotenkin olisi joulu-tammmikuussa eikä tammi-helmikuussa; marraskuun jatkuminen uuteenvuoteen asti on vähän raskasta.
Ulkona oli niin liukasta, että rajoitin pihalla käymisen aivan minimiin. Töiden lisäksi jatkoin romaanikäsiksen hidasta nakuttelua. Vain parisataa sanaa, mutta joukossa oli ainakin yksi todella hyvä sana jolle hihkuin itsekseni keksittyäni sen. Minua on helppo huvittaa.
Keskiviikko, 24.2. 2021
Päivän leffa: Deadpool 2. Tunnistan taidon, mutta ei oikein minua varten. En oikeastaan mitään kaipaa vähemmän kuin tätä tyyppiä MCU:n sisään.
Ensimmäinen kehityskeskusteluni robottifirmassa. Vaikka näitä tilaisuuksia ihan tarpeellisena pidänkin, en voi väittää niitä varsinaisesti kaivanneeni. Sentään elämässäni on tällä hetkellä korkeintaan yksi tällainen per vuosi, ei esim. tusinaa kuten aiemmin.
Ulkona oli edelleen masentava sää, ja olo oli jotenkin ihan hitusen kipeä. Ei minulla lämpöä ollut ja menneessä maailmassa tämä ei olisi varmaan edes rekisteröitynyt, mutta pandemiatodellisuudessamme olin aivan varma, että korona oli iskenyt ja hetkellä millä hyvänsä joutuisin hengityskoneeseen. Kotiseudun tartuntaluvutkin olivat kohonneet pilviin, ja olin aivan varma että elin aivan liian epäturvallisesti niihin nähden.
Torstai, 25.2. 2021
Päivän musiikki: Kermit - The Rainbow Connection
Olin jättänyt sprintin viimeiselle työpäivälle kasan epämiellyttäviä tehtäviä, ja olin kohtalaisen varma, että ne eivät etenisi mihinkään. Olin täysin väärässä. Kaksi työlistalla ollutta tehtävää toteutuivat varttitunnissa, joten tartuin kolmanteen (joka ratkesi niinikään tunnin sisällä) ja sitten neljänteen ja viidenteen. Kasa hankalia solmuja oikeni ja yhtäkkiä muutaman järjestelmän tulevaisuus näytti paljon valoisammalta.
Pihalla oli tavallaan keväistä: jää oli sulamassa ja vaikka kaikkialla oli yhä lunta, lämpötila oli plussalla. Ei tällaista keliä nyt kauhean pitkään jaksaisi, mutta siirtymävaiheena se oli aivan okei. Nyt kun vaan ei tulisi enää mitään takatalvea.
Viikonloppu, 26.2. 2021
Ajankohdan pilallaolo: Enää ei voi pikkuflunssistakaan vaan nauttia sängyn pohjalla, vaan pitää juosta otamassa nasaaliprobea pandemian varalta.
Kurkku- ja pääkipu sekä hieman koholla oleva lämpötila johtivat siihen, että tälle päivälle kaavailtu kellokorttivapaa muuttui sairauslomaksi. Koronatestissäkin kävin, ei sentään taaskaan tärpännyt. Viikonloppu meni potiessa. Ei ollut rajuin flunssa, mutta silti liikunta ei vaikuttanut viisaalta idealta.
Lauantain Pirates of Drinax -peli peruuntui, joten pelasin korvaavana toimintona Stellarista koko päivän. Sunnuntaina oli Mirin synttärit, jotka vietettiin zoomissa typeriä puhuen ja herkkuja napsien. En tiedä, oliko viisasta toivottaa taudille tervemenoa lopettamalla kaapista löytynyt Laphroaig-pullo, mutta eh, johonkin se viski piti kuitenkin käyttää.