Lokakuu 2020: Trauma Team
Torstai, 1.10. 2020
Päivän teema: Örkkien surmaaminen
Onnistuin nukkumaan täydet kahdeksan tuntia, mikä oli jossain määrin yllättävää. Selvittyäni jaloilleni päätin kokeilla ulkona käymistä. Se tavallaan toimi kyllä, mutta käveleminen oli kirotun epämiellyttävä kokemus: jatkuva matalatasoinen hankaus aroissa paikoissa ei oikein houkutellut tekemään mitään, mikä vaati alaraajojen liikkumista.
Onneksi juuri tätä varten olin hankkinut videopelejä. Uppouduin Shadow of Wariin, joka oli edeltäjänsä tavoin vähän tyhmä mutta aika hurmaava. Oikeitakin projekteja voisi ehkä vilkaista, mutta ei vielä tänään; tahdoin ensin jotain, joka vain pitäisi ajatukset poissa iljettävyyksistä.
Pari tahoa on viime aikoina väittänyt, että minulla on huomattavan hyvä taito suunnata ajatukseni pois epämiellyttävistä jutuista. Olin itse aina kuvitellut, että tämä on länsimaisen ihmisen välttämätön selviytymistaito, ja että ilman sitä jokainen meistä olisi päätynyt kauan sitten ampumaan itsensä. Mutta taito olla kantamatta huolta etukäteen leikkauksesta, tai olla pohtimatta mikä sen jälkeen voisi mennä pieleen, on kuulemma aivan erillinen sovellus. Tiedä häntä. Yleensä olen neurottinen kontrollifriikki, mutta se ei päde asioihin, joihin en voi mitenkään vaikuttaa.
Perjantai, 2.10. 2020
Päivän karma: Oikeaan osoitteeseen päätynyt virus
Pelasin melkeinpä koko päivän Shadow of Waria. Jossain vaiheessa minun ja muun maailman välisen seinän läpi filtteröityi tieto, että Donald Trumpilla oli korona. Ensireaktioni oli: hyvä. (Minulta ei saa mitään jeesusteluja siitä, että toisille ihmisille ei saisi toivoa huonoja asioita. Toivon kovasti monille ihmisille huonoja asioita; sitten kun alan olla sellainen somevaikuttaja että toiveideni perusteilla mielipuolet alkavat ladata kivääreitään, harkitsen linjausteni julkisuutta uudelleen.) Sitten mietin uudelleen ja, hmm, eos.
Jos 2020 olisi edelleen kovasti 2020, Trump toipuisi parissa päivässä ilman mitään näkyviä sivuvaikutuksia, ja huomenna todettaisiin että Bidenillä on tappava korona. Maagisen ajattelun ohitsekin viimeinen asia mitä juuri nyt tahtoisin olisi presidentti Pence. Trump on opportunistinen lisko, mutta Pence on tosiuskova, ja hänellä on varmasti intoa eskaloida joka tason pyhää sotaa keskiaikaisten arvojen palauttamiseksi. Trump sentään ehkä jarruttaisi esim. korkeimman oikeuden tuomarin nimittämistä vaaleihin asti siinä toivossa, että voisi tappion koittaessa yrittää kiristää republikaaneja tukemaan hänen vallankaappausyritystään tai tuomaria ei tulisi.
(Tai sitten ei. En näistä asioista mitään tiedä, ja poliittisena ennustajana olen suunnilleen 3d6:n tasoa.)
Viikonloppu, 3.-4.10. 2020
Ajankohdan harmittelu: Heroforgesta tulevat 3D-mallit ovat liian järeitä omiin 3D-malleihini, ja niiden yksinkertaistaminen ei oikein toimi.
Lauantaina pelattiin Raudan tietä. Hahmoista kuningas ja klaaninpäällikkö menivät naimisiin ennen sotaa, nekromantti ja riimumaagi vain puuhasivat magioitaan. Seuraavassa pelissä sitten lähdetään viimein sotaan hahmojen ex-työnantajia vastaan neljän tuhannen elävän tyypin armeijalla (sekä nekromanttini ideoimilla kävelevillä vainajilla täydennyksinä). Pelin aikana piirtelin kuvia animoiduista kuolleista, ja sen jälkeen palautin vähän mieleeni 3D-mallien valaistusasioita.
Sunnuntaina oloni oli huono. Lämpö kohosi tavallisesti, ja iltaseitsemältä minulla oli viimein 37.2. Kuten oli ohjeistettu tässä tilanteessa, suuntasin päivystykseen. Puolentoista tunnin jonotus oli piinaavaa; onneksi minulla oli kirja. Lopulta lääkäri totesi virtsatieinfektion, mikä olikin ollut kohtalaisen todennäköinen sivuvaikutus leikkauksesta ja katetrista. Toisenlaisessa maailmassa olisin varmaan leikkauksen jälkeen saanut heti antibioottikuurin, mutta nykyään näitä ei kai ihan tuosta vaan määrätä. Oletan tämän olevan viisasta, mutta nyt sain sen kuitenkin.
Sentään antibiootti + parasetamol helpottivat oloani joko plasebovaikutuksell tai oikeasti sen verran, että pystyin nukahtamaan.
Maanantai, 5.10. 2020
Päivän kirjallinen huvitus: Viisi mahtavaa velhoa on juuri saanut rakennettua yhdestä ainoasta kivestä kartanoaihion. Nyt heidän pitää liittää sen aukkoihin magialla tehtävät lasiset ikkunat. Kuitenkin on huomioitava, että lasi ei eristä, joten talo on talvella kylmä. Tämä on maailma, jossa voimakasta magiaa on ollut kymmeniä tuhansia vuosia ja jossa tunnetaaan mm. laserit, mutta tuplaikkunat ovat ilmeisesti kiellettyä tietoutta. Brittikirjailijat.
Antibiootit ja kuume pitivät vuoteenomana koko päivän, mutta eipä minulla suurempia suunnitelmia ollutkaan. Energiaa oli riittävästi lukemiseen, joten luin. Ensin comfort readingina Fuller Memorandumin (minulle edelleen kohta jossa Laundry Files muuttui hyvöksi), sitten vähän matkaa George Romeron iving Deadia (joka ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle, joten jätin sen sadan sivun jälkeen), ja lopulta Graydon Saundersin A Succession of Bad Daysia. Saundersin Commonweal-fantsu on edelleen kiinnostavinta fantsua sitten Mievillen, varmaan koska tämäkään ei täysin tunnu fantsulta. Ei siinäkään tunnu mitään oikein tapahtuvan, viisi velho-oppilasta vaan suorittaa rakennusprojekteja, mutta jotenkin se vetoaa minuun.
Tiistai, 6.10. 2020
Päivän nettiviestinnän virstanpylväs: Punk in Finlandilla minun viestini oli päätynyt "Viimeksi naurattanut juttu PIFfillä" -säikeeseen. Olen niin ylpeä huumöristäni.
Edelleen olin vähän pöhnäinen, ja yritykset selvitä ilman särkylääkkeitä eivät onnistuneet. Päivän suuret saavutukset olivat tiskikoneen tyhjentäminen sekä valaistut 3D-mallit kääpiöpelin paikoista.
Succession of Bad Days jumitti epäkiinnostaviin lillukanvarsiin, mikä kovasti harmitti. Kun tapahtumat eivät vedä eteenpäin, alkavat kirjan kieli ja tyyli rassata.
Keskiviikko, 7.10. 2020
Päivän tunnelma: Helpottunut
Typerän lyhyen yöunen jälkeen Taina heittää minut sairaalaan, jossa ohjelmassa on jälkitarkistus ja katetrin poisto. Olen kuvitellut tämän olevan pikainen operaatio, mutta mitä vielä: sairaalavaatteet päälle ja petiin, neljänneksi neljän hengen huoneeseen. Katetrin poistaminen on vähemmän kauheaa kuin sen sisään laittaminen, ja vain kahdessa kohtaa minusta pääsee säälittävä vinkaus kun jokin sattui arkaan paikkaan. Sitten olen vapaa kyberosastani, oi iloa oi autuutta.
Rakon toiminnan mittaus on vähän huolestuttava: jäännösvirtsaa oli edelleen aivan liikaa. Hoitaja toteaa, että saattaisi olla parasta pistää katetri takaisin vielä viikoksi. Tämä innostaa: ei niin yhtään. Eka tunti, kohtalaiset tulokset. Toka tunti, huonot tulokset. Kolmas tunti, edelleen huonot tulokset.
Sairaahuonetta kanssani jakaa yhtäältä muistisairas ikätyyppi, joka tuntuu jatkuvasti anelevan jotain mielikuvitusystävältään, ja toisaalta televisio, jossa käynnissä on hallituksen kyselytunti. Kombinaatio on suunnattoman rasittava, varsinkin kun kaiken maailman puhuvat päät saavat muistisairaan kuvittelemaan, että hänen mielikuvitusystävänsä voisi vastata hänelle. Jos telkku olisi pois päältä, hän voisi ehkä nukkua, mutta toinen huoneen asukeista ei ilmeisesti osaa lukea ja tahtoo katsoa kuinka Ano Turtiainen ja muut ihmisperseet tyhmäilevät. Kyselytunnin seuraaminen pelkästään saa ihmettelemään, miten jotkut voivat oikeasti seurata politiikkaa näin detaljoidulla tasolla. (Tai miten he voivat katsoa telkkaria.) Jos minulla olisi uhka jäädä sairaalaan, tämä huone vastaisi käsitystäni helvetistä.
Koska tätä vaaraa ei kuitenkaan ole, ongelmakseni jää katetri. En tosiaan halua sitä takaisin. Luen pamfletin ihmisen anatomiasta, ja ehkä ekaa kertaa 45 vuoteen oikeasti mietin, miten vessassa käynti toimii. Ajattelen tietoisesti, mitä lihasryhmiä käytän, missä asennossa olen, ja omituisella jeditempulla saan kroppani oikeasti puristamaan rakkoni niin tyhjäksi, että hoitajat toteavat että kyllä tämä menettelee, ei tarvita katetria. Saan ajan jatkokontrolliin, heitän omat vaatteeni päälle, ja häippäsen.
Loppupäivän leijun jossain puoli metriä maanpinnan yläpuolella. Ei haittaa, että olen vieläkin vähän kipeä, tai että parin kilometrin kävely väsyttää kovasti. Asennon vaihtaminen ei enää satu, eikä tarvitse koko ajan pelätä, että ylimääräinen putki ottaa kosketusta johonkin ja välittää nykäisyn suoraan sisuskaluihini. En vieläkään jaksa siivota keittiötä enkä saa kiipeillä, mutta sentään voin nukkua missä asennossa haluan.
Torstai, 8.10. 2020
Päivän huvitus: Henry Cavill Sherlock Holmesina. Tossa a coin to your consulting detective.
Nukuin kerrankin kunnolla, ja pystyin ongelmitta jopa käymään kävelyllä. Tämä oli viikon kärvistelyn jälkeen kullanarvoista. Boulderointi olisi houkutellut, mutta vastuullisesti jätin menemättä. Joka tapauksessa tämän hetken koronatilanne taitaa olla niin synkkä, että voi olla parempi välttää suljettuja sisätiloja satunnaisten ihmisten kanssa.
Katsoin Tainan kanssa illalla Enola Holmesin. Se osoittautui erinomaiseksi, ja käytti klassista Sherlockia tavalla, joka oli sekä tuore että hahmolle suht uskollinen. Juuri tällaisesta pidän.
Perjantai, 9.10. 2020
Päivän jonkinlainen saavutus: 4 kilometrin kävely ilman suuria tuskia
Reippaasti ryhdyin heti aamusta pelinkirjoittamiseen, tai piirtämiseen nyt ainakin. Etsiskelin keinoa tehdä 3D-hahmoja, ja kokeilin mm. DAZ-studiota, mutta jatkuvasti päädyin takaisin HeroForgeen, koska se oli vaan niin tarpeisiini sopiva. Mutta se oli minulle käyttökelvoton, vai oliko?
Ostin kokeeksi tekemäni Skalti-mallin STL-tiedostona. Sitten hakkasin sitä vähän aikaa Meshmixerillä, kunnes 150 000 polygonin printtauskelpoisesta 3d-mallista tuli 27 000 polygonin tulostukseen sopimaton mutta paljon nopeammin SketchUpissa pyörivä värittämätön hahmo. Tunnin verran tein virtuaalista figumaalausta, ja ... lopputulos oli todella jees.
$8 per figu tämä ei kuitenkaan olisi kestävä ratkaisu. Nakkasin Heroforgen tyypeille mailia ja kyselin, saisivatko minun kaltaiseni pelkkiä 3D-malleja tarvitsevat tyypit jonkinlaisen tilauspalvelun, jolla voisimme saada matalatasoisia malleja aivan huikeat määrät. Sitten suunnittelin ja ostin toisen figun varmistaakseni, ettei kyseessä ollut pelkkä sattuma. Ei ollut.
Vain parin tunnin työn jälkeen olin upottanut pari testifiguani 3D-malliin. Jälki oli palkitsevaa. HeroForgen tyypitkin vastasivat, että tilaisupalvelu on suunnitteilla, ja heittivät minulle lomakkeen jolla kartoitettiin kiinnostusta ja parametrejä.
Viikonloppu, 10.-11.10. 2020
Ajankohdan softa: Twinmotion
Viikonloppu kului lähinnä pelinkirjoittamisen ja -piirtämisen parissa. Sunnuntaina eristäytymiseen tuli tauko, kun pistäydyimme Vihdissä moikkaamassa Karoa. Oli kummaa nähdä muita ihmisiä muualla kuin sairaalassa.
Valtaosa saavutuksista oli kuitenkin pelisuunnittelullisia, enkä avaa niitä tässä. Jahka ne pääsevät oikeasti käyttöön, selitän niistä kyllä ummet ja lammet.
Maanantai, 12.10. 2020
Päivän aluevaltaus: Valaistu sisätila-animaatio. Valitettavasti normaalien 3D-mallieni valot eivät siirry näihin, joten valaistus on tehtävä Twinmotionissa uudelleen, ja ohjelman käyttöliittymä on ala-arvoinen
Vihdoin ja viimein postilaatikossa oli vähän lisää tietoa Näkymätön piiri 2:n kustantamisesta. Kustannussopimusta ei ole vielä, mutta suht detaljoitu aiesopimus kyllä, jopa sellainen, johon voin hyvin olla tyytyväinen. Ainakin yksi editointikierros on vielä tulossa.
Tieto siitä, että lähiaikana (tai no, ensi vuoden alkupuolella) olisi taas tulossa kirjaa ulos piti fiilikset korkeana koko päivän. Pari jatkosuunnitelmaakin muotoutui, mutta ehkä en sittenkään heittäydy heti kirjoittamaan lisää. Roolipelejäkin kun pitäisi vetää.
Heroforge ei tahtonut myydä minulle alennusdiiliä imuroitaviin figumalleihin. Sinänsä ärsyttävää, koska 3D-mallien tekeminen ei vaadi heiltä mitään muuta kuin prosessoriaikaa ja on täysin automatisoitua. Nykyisellään sen sijaan että he saisivat jonkin verran rahaa sähköä ja prosutehoa vastaan he eivät saa yhtään. (Toki prosessoriteho on luultavasti vuokrattu Amazonilta tai joltain muulta pilvipalvelulta, joten ei sekään ole heille kokonaan ilmaista.)
Tiistai, 13.10. 2020
Päivän liittolainen: Kuolleiden armeijan rumpali
Sairausloman viimeinen päivä meni tietenkin kaikenlaisten lumeoireiden kanssa painiessa. Mutta kaipa sitä tämän jälkeen on riittävän ehjä työntekoon. Mieluusti olisin kyllä voinut lomailla lisääkin kun vauhtiin kerran päästiin. Ulkona vallitseva pimeä sydänsyksy ei ainakaan lisännyt fiilistä tehdä mitäään.
Raudan tien viimeinen varsinainen peli pelattiin. Kävimme sodan Dominion legioonaa vastaan, ja selvisimme voittajina vaikka hetken näytti vähän synkeältä. Mutta voitto ei ollut lopulta mennyt edes kovin tiukille, koska nekromanttini valmistelemaa vainajien armeijaa ei tarvinnut edes kiskoa haudoistaan.
Kampanjassa on jäljellä vielä epilogi, sitten varmaan pelaamme jotain muuta. Olisi kiva jos epilogin voisi pelata kasvokkain, muttta tässä tautitilanteessa se ei tunnu supertodennäköiseltä.
Keskiviikko, 14.10. 2020
Päivän käsittämättömyys: zfs
Sitten töihin. Olo ei ollut ehkä ihan miljoonan taalan arvoinen, mutta lämpöä ei ollut ja selvästi olin pystynyt istumatyötä tekemään jo viikon. Duunit olivat aluksi aika käsittämättömiä, mutta puhtaalla tuurilla pari visaista ongelmaa tuntui ratkeavan kuin itsestään. Työmäärä vaikutti inhimilliseltä, tavoitteet selkeiltä, työtoverit miellyttäviltä -- paljon huonomminkin voisi olla.
Nakuttelin peliasioita kasaan ja sain jopa lähetettyä pelikutsun. Saa nyt nähdä, onko näin monen kuukauden tauon jälkeen kenelläkään enää kiinnostusta pelata. Jos ei, pitää varmaan vaihtaa kampanjaa.
Torstai, 15.10. 2020
Päivän politiikka: Fivethirtyteight.com antaa Trumpin vaalivoitolle enää 12% todennäköisyydet. Toki tässä ei ole mukaan laskettu vaalivilppiä ja muita kieroja keinoja.
Töiden jälkeen olin ihan ennätysväsynyt, mutta kiipeilyä oli tälle päivälle sovittu, joten Tapanilaan piti suunnata. Tainan olo ei ollut paljonkaan virkeämpi. Olin varautunut, että leikkauksen ja vuodelevon jälkeen saisin aloittaa kiivinnän aivan nollapisteestä, ja tavoitteeni olivat matalalla.
Yllätykseni oli suuri, kun väsymyksestäni huolimatta kiipeily tuntui sujuvan. En nyt ehkä mitään ennätyksiä rikkonut, mutta 6a:t tuntuivat menevän vaivattomasti, liidissäkin, ja jopa yksi vaikea 6b tuli kiivettyä. Vain yläköydessä, mutta kuitenkin. Eihän tässä ihan hirveästi näköjään ehtinytkään rappeutua. Nyt kun vielä saisi pyöräillä, voisi kunto olla ihan okei. Leikkauksen jäljetkään eivät olleet liian kivuliaat; ainoastaan köydessä riippuvan ihmisen varmistaminen tuntui vähän epämiellyttävältä.
Mikellä oli syntymäpäivä, joten Taina oli hankkinut kakun. Seinältä päästyämme kävimme casa Pohjolassa syömässä sitä sekä puhumassa roolipeleistä ja muusta hömpästä. Jonkinlainen sisäelinkipu muistutteli itsestään kahdeksan maissa, joten poistuimme suht varhain.
Viikonloppu, 16.-18.10. 2020
Ajankohdan huvitus: Taina opiskelee saksaa, joten kodin keittiö on täynnä post-it -lappuja, jotka kertovat mikä kukin esine on saksaksi. Koska saksa on hassu kieli, siellä on mm. die Geschirrspühler ja der Mülleimer.
Kaaaauhean raskaan kolmepäiväisen työviikon jälkeen oli tärkeää saada viikonloppu. Sen ohjelmaan kuului pääasiassa kiipeilyä ja peliasioiden suunnittelua. Kruxilaiset Turusta olivat tehneet ekskursion Salmisaareen, ja kiipeilyhallissa oli kasa tuttuja. Karo kiipesi raivokkaat 10 liidiä, minäkin innostuin kapuamaan paljon ja 11 reitin jälkeen olin aivan naatti. Ei ole kestävyys ihan huipussaan vieläkään.
Ulkona leuto sää oli päättynyt, oli sateista ja syksyistä. Pitäisi alkaa harrastaa muutakin liikuntaa kuin kiipeilyä, mutta en ole varma saanko jo pyöräillä, eikä hemmetin jäätävä tihku kyllä yhtään moiseen houkuttele.
Maanantai, 19.10. 2020
Päivän fiilis: Väsynyt ja apea
Räntäsade viestitti romahduksen talveen olevan alkamassa, ja uutiset kirkuivat pahenevaa koronavirustilannetta Uudellamaalla. Päivä oli energiaton ja väsynyt, ja töissä oli ensin tylsää, sitten käsittämätöntä ja hektistä. Töiden jälkeen koetin käydä kävelyllä käynnistääkseni aivoni, mutta ulkona oli vain kylmää ja inhottavaa. En kyllä tykkää tästä nyt.
Olin luvannut kirjoittaa artikkelin Luolaan syyskuun loppuun mennessä, ja illalla sain viimein jonkinlaisen vedoksen siitä valmiiksi. Se ei ollut kovin hyvä, mutta olipa nyt kuitenkin sanoja peräkkäin. Kirjoittamisen ammattilainen alisuoriutuu.
Tiistai, 20.10. 2020
Päivän huonous: 6a:n liidi ei mennyt
Työpäivänä ilmeni hieman häiritseviä ongelmia, joita en ehtinyt ratkoa ennenkuin oli aika lähteä kiipeilemään. Kiipeily oli vähän väsynyttä ja surkeaa: raajoissa ei ollut voimaa, ja vaikka rohkeutta löytyikin, mihinkäs sitä käyttäisi kun ylös ei vaan tahtonut päästä. Mukana oli vaihteeksi myös todella iso lauma lapsia, kokonaista neljä. Vaikka lapset enimmäkseen kiipeilivätkin ihan itsenäisesti, hallin sääntöjen mukaan meidän piti koko ajan vähän pitää niitä silmällä, mikä tietysti oli hieman raskasta. Mutta sinänsä ymmärrän tuon säännön kyllä, kymmenvuotias on vielä hieman pieni huolehtimaan itsevarmistavasta laitteesta ilman mitään aikuisvalvontaa. Kyseisillä härveleillä aikuisetkin onnistuvat pudottamaan itsensä katosta.
Sittenkin päivän ainoat kolhut taisivat tulla varmistetusta kiipeilystä. Vaarallista puuhaa on.
Keskiviikko, 21.10. 2020
Päivän hyvä asia: Allekirjoitettu kustannussopimus
Tylsyys töissä katkesi siihen, että ainakin neljä asiaa alkoi tapahtua samanaikaisesti, ja yksi niistä oli aivan oieka, välitöntä nopeaa toimimista vaativa kriisi. Tein yhdeksän tunnin työpäivän käytännössä tauotta, ja lopetin vasta kun aivot eivät enää suorittaneet. Hommia olisi ollut vielä vaikka miten paljon, mutta aivokapasiteettia ei enää mitenkään ollut.
Pää sauhusi ja korvissa jyskytti. Kunnon painekattilapäivä auttaa muistamaan, että onneksi nämä ovat elämässäni poikkeus, ei sääntö. Eikä päivä sellaisenaan mitään silkkaa kauheutta ollut; jokainen homma olisi yksittäisenä ollut ihan okei, yhtä aikaa niihin eivät vaan rahkeet riittäneet.
Kun viimein pistin koneen kiinni, ajoin kierroksia alas kuuntelemalla rauhallista musiikkia. Järkevää olisi ollut varmaan mennä ulos kävelylle, mutta jäätävä tihkusade, kylmyys ja pimeys tekivät tästä vastenmielisen ajatuksen. Niinpä ilta kului sen sijaan katsomalla hömppää. Jupiter Ascending ei ollut hyvä elokuva, mutta jumaliste että se näytti hienolta ja oli tosi viihdyttävä. Eli tavallaan se kai sittenkin oli hyvä.
Torstai, 22.10. 2020
Päivän pelivideo: Azanur 4 recap
Kävin toimistolla. En aio tätä ottaa tavaksi: junissa vieläkään jostain syystä kaikki ihmiset eivät käyttäneet maskia, ja aseman viereisellä rakennustyömaalla oli kauhea ihmistungos norkoilemassa, mitä en juuri nyt olisi tarvinnut. Toisaalta töiden puolesta sain routerin asennusskriptin toimimaan kuten halusin, ja muutenkin edellispäivien kaaosta vähän hallintaan. Omituisena out-of-covid-experiencenä törmäsin syömässä käydessäni Riikkaan, joka oli ollut jollain epämääräisellä kurssilla lähistöllä.
Kotona pelattiin pitkästä aikaa Azanuria. Kampanjan neljäs peli kärsi vähän pitkän tauon aiheuttamasta ruosteisuudesta, mutta onneksi olin tajunnut tehdä 90 sekunnin recap-videon jolla palautettiin mieleen, mitä kaikkea menneisyydessä olikaan tapahtunut. En suinkaan ollut tehnyt sitä vain saadakseni leikkiä taas 3D-animaatioleluillani.
Peli oli vähän epätasainen ja ehkä jopa kiirehtivä, mutta en halunnut jumittaa matalan tason detaljeihin kun hahmojen suunnitelmat kuitenkin olivat korkealentoisia. Seikkailufantsussa (ja muissakin genreissä) pitää olla valmis zoomaamaan sekä sisään että ulos sen perusteella, mitä tarve milloinkin vaatii. Mutta miten haluaisinkaan pelauttaa tätä livenä, se olisi niin paljon kätevämpää kuin etäpelaaminen.
Viikonloppu, 23.-25.10. 2020
Ajankohdan alagenre: Bengalsploitaatio?
Päivän työt olivat lähinnä sähköpostien lähettämistä ja pyyntöä, että asiat x,y ja z tehtäisiin niin että voisin jatkaa omia töitäni. Kuten tavallista, moinen kerjääminen oli aika raskasta. Onneksi sen jälkeen siirryin viikonloppumoodiin.
Pelinkirjoittamisen ja piirtelyn ohella ohjelmassa oli Raudan tien debrief-sessio, jossa lähinnä käytiin läpi maailman salaisuuksia ja pohdittiin hahmojen tulevaisuuksia. Samalla laadittiin pohjatyötä parillekin seuraavalle kampanjalle, joista yksi olisi samaa maailmaa keskiajalla, ja toinen vaihteeksi avaruusscifiä Travellerilla. Travelleria ei olekaan taas tullut pelattua viiteentoista vuoteen, joten mikäs siinä.
Sunnuntaina päädyin Salmisaareen kiipeilemään. Vieläkään en ollut siellä superhyvä, ja pyöräilyn jääminen pois leikkauksen ja syksyn takia on tuhonnut yleistä kestävyyttäni. Mutta pieniä onnistumisia kiipimiseen sentään sisältyi, kuten viimeksi suorittamatta jääneen 6b+ -tasoisen reitin yläköysittely.
Illasta ajauduin leffamaailmaan, kun Birth. Movies. Afterlife suositteli japanilaista Suicide Clubia. Se osoittautui todella hämäräksi kauhuleffaksi, ei ehkä superpelottavaksi samaan tyyliin kuin jotkin lajityyppisisaruksensa, mutta hulluudessaan sillä oli aivan omanlaisia ansioita. Sitten päädyin taas Art of Actionin pariin, ja se puolestaan pudotti minut Netflixiin katsomaan Extractionia. Ehdin katsoa vain leffan alkupuolen, mutta se ainakin oli mainio. Vaikka Intiaan ja Bangladeshiin sijoittuva leffa olikin alagenreä "valkoinen sankari ampuu paljon ruskeita ihmisiä", mainitut ruskeat ihmiset olivat kuitenkin aivan oikeita ihmisiä eivätkä mitään karikatyyrejä. Ja olen kohtalaisen varma, että Bangladeshin elokuva-alan ihmiset ottavat mieluummin rahani kuin jeesusteluni white saviour -leffoista.
Maanantai, 26.10. 2020
Päivän oman alan ongelma: Vastaamon tietomurto. Tolvanan ylläpitämästä järjestelmästä varastetaan vitusti terapiakertomuksia, ja näillä yritetään kiristää terapian asiakkaita. Kiristäjä kaipaa kunnon rangaistuksen, ja järjestelmää ylläpitänyt tyyppi ei saa enää koskaan työskennellä alalla.
Työpäivään kuului valokuvattavana olemista sekä kaavioiden piirtelyä. Teknisempääkin puuhaa voisi olla. Illasta katsoin Extractionin loppuun. Oli se hyvä, vaikka loppua kohti surmattujen bangladeshilaisten pino alkoi kohota vähän naurettavan suureksi ja ihan viimeinen otos oli todella ärsyttävä. Mutta toimintaleffana se oli silti priimaa, ja pidin siitä, miten intialaiset päähenkilöt olivat paljon miellyttävämpiä ja inhimillsempiä kuin big white dude.
Myöhään illalla siivoilin pilvipalvelua, ja sain hetken aiheettoman paniikin kun näin siellä aktiviteettia, jota en pystynyt jäljittämään. Kävi ilmi, että se oli vain ohjelmistokehittäjien toimintaa eikä murtautuja, mutta tunnin verran vietin silti tavaten epäselvää dokumentaatiota ja kiroillen pilvipalvelun hinnoittelua. Onneksi kyse ei ollut mistään vakavasta. Ja onneksi vastuullani ei nykyään ole mitään henkilötietoja, saati sitten arkaluontoisia.
Tiistai, 27.10. 2020
Päivän ällistely: Indonesialainen elokuvateollisuus. Miten kukaan näyttelijä tai stuntman selviää näistä leffoista hengissä?
Aivo pysähtyi varhain iltapäivästä, joten lopetin suosiolla työnteon aikaisin. Uskaltauduin fillarin selkään ekaa kertaa leikkaukseni jälkeen. Se tuntui vähän hassulta ja kivuliaalta, muttei täysin mahdottomalta. Lyhyen matkan pyöräily boulderille onnistui suht vaivattomasti. Boulderilla tuntui siltä, että 6b:n reitit menivät joko heittämällä tai ainakin vähällä hinkkaamisella, mutta 6b+:t eivät niin millään. Kummallinen kohta seinälle. Mutta ainakin sisäkiipeily tuntuu olevan omituisen determinististä: taito on tietyllä tasolla, ja sen tason mukaiset menevät triviaalisti, sitä vaikeammat yksinkertaisesti eivät ole mahdollisia. Tämä on pöljää ainakin roolipelimallintamisen suhteen.
Katsomani Extraction oli kirvoittanut sieltä täältä kommentteja tyyliin "ei se vielä mitään, mutta vilkaisehan The Night Comes for Us". Tein kuten oli ehdotettu ja loppuillan katsoin ruutua monttu auki. Extraction oli vielä suhteellisen vakava leffa, TNCFU oli kuin Arskan Commando olisi ottanut moottoritievauhdilla nokkakolarin Shogun Assassinin kanssa. Se saattoi olla väkivaltaisin koskaan näkemäni elokuva, minkä lisäksi sen toimintakoreografia oli erinomaista. Ei varmaan miellytä kaikkia, mutta minuun se kyllä osui.
Keskiviikko, 28.10. 2020
Päivän kiroilu: Himmetin Google Forms. Boldaus, vastausten oletusvaihtoehdot, rivinvaihdot kuvaustekstissä - nämä kaikki ovat ilmeisesti jotain edistyneitä ominaisuuksia, joita ei peruskäyttäjä tarvitse lomakkeisiinsa.
Kasa peliprojekteja kaipasi toteuttamista, ja edistin niistä ainakin kahta. Muuten olin kohtalaisen laiska ja väsynyt. Pimeä syksy, koronaeristys, laahaavat työjutut, plääh.
Torstai, 29.10. 2020
Päivän löytö: Google Meets -palavereihin voi osallistua puhelimen avulla. Nyt voin lähteä kävelylle tylsimpien palaverien ajaksi.
Shokkihavainto: kun kiipeilee usein, taidot kehittyvät. Kolmas kiipeilyni seitsemän päivän sisällä oli varsin onnistunut: liidailin hyvin vähällä pelolla vaikean tuntuisia reittejä, ja vaikka kestävyys on vieläkin heikko kohtani, ei sekään tuntunut olevan aivan täysin kateissa. Melkein isoimmaksi pulmaksi alkaa vähitellen koota maskin käyttö: paksua kangasmaskiani ei voi mitenkään käyttää kiipeillessä, kun se on hankala jo varmistaessakin. Pitäisi varmaan hankkia ohuempi maski. Lisäksi mielenterveyttäni auttaisi, jos kanssaharrastajista maskia käyttäisi yli neljännes tai jotain.
Kotona Taina havaitsi, että hänen ostamansa otsalamppu vaati kytkennän Petzlin äpyappiin toimiakseen, ja kyseinen appi vaati toimiakseen sijaintitietojen jakamista. Internet of Shit, tosiaan. GDPR ei välttämättä ihan arvosta tällaista.
Viikonloppu, 30.10. - 1.11. 2020
Ajankohdan tunne: Seuraavat 72 tuntia tulevat olemaan todella pitkät, kiitos gringojen diktaattorivaalien
Töiden jälkeen pelinkirjoittelua ja elokuvia. Ip Man on roikkunut katsottavien listalla pitkään, ja tajusin, että tämähän sijoittui tarkalleen Xibalban aikakauteen, sekä oli teemallisesti aika selvästi pulp-seikkailua. Kai sen katsomista voi pitää pelinkirjoitteluna.
Lauantaille ja sunnuntaille olin suunnitellut alustavasti lisää kiipeilyä ja tuli jopa tiedustelu lautapelaamiskiinnostuksesta, mutta Tainalla oli lämpöä, joten päätimme molemmat pysyä poissa ihmisten ilmoilta. Sen sijaan vegetoimme sarjojen parissa. Sunnuntaina oli avioliittoseremonian vuosipäiväkin, ja sen kunniaksi söimme kakkua. Illan pimetessä omakin olo alkoi olla hieman hutera. Sentään testi oli kertonut, ettei Taina ollut ainakaan koronaa napannut; perusflunssa tämä varmaan sitten on.
