Kesäkuu 2020: Runkkarista punkkariksi
Maanantai, 1.6. 2020
Päivän eksotiikka: Ravintolassa syöminen. Ekaa kertaa sitten helmikuun.
Loman kunniaksi säät kylmenivät, mutta kirjoitusvire oli jo löytynyt. 3000 sanaa ryömi päivän aikana sormista dokkariin. Samalla korjailin juonen tukirakenteita aiemmin, ja sain tärkeitä oivalluksia siitä, mitä olin oikein tekemässä.
Lisäilin (nyt vasta) story bibleen tärkeimpien hahmojen statit, kun tajusin, että pitkässä tarinassa näiden keskinäisillä voima- ja kykysuhteilla on vaara alkaa heitellä, ellei niitä ole selvästi sidottu johonkin skaalaan. Vielä toistaiseksi olen luottanut pelkästään omaan arviointikykyyni tässä, mutta en tahdo vahingossa jossain Näkymättömän piirin osassa N huomata, että Karista on tullut tulipalloja viskova taistelumaagi tai jotain.Tiistai, 2.6. 2020
Päivän PSA: Normaaliin palveluun palataan huomenna.
Black Lives Matter.
Eipä tassä muuta.
Keskiviikko, 3.6. 2020
Päivän sisustus: Parvekkeen sohva
Tiistaina hankimme parvekkelle kulmasohvan, sekä minulle uudet silmälasit. Ensimmäinen kasvatti parvekkeen asuttavuutta huomattavasti. Lasini sen sijaan olivat kaksiteholasit, joten niihin oli melkoinen totutteleminen. Ainakin aluksi kaikki oli koko ajan poissa fokuksesta, kun jotenkin onnistuin katsomaan asioita väärästä kohdasta linssiä.
Keskiviikkona pyöräilin Salmisaareen kiipeilemään. 10 kilometrin pyöräily suuntaansa oli tervetullut, ja pidin siitä, miten selkeä reitti tuonne meiltä oli ja miten se on kauttaaltaan hyviä pyöräteitä pitkin. Kiipeily olisi kyllä voinut sujua paremminkin, mutta ainakin sen jälkeen olin aivan naatti.
Kaikkien näiden asioiden välissä kirjoitin ja kirjoitin. 5000 sanaa lisää, tarinan loppu häämöttää, mutta vieläkään en täysin tiedä, miten sinne pääsen. Vaan tämä ei selviä kuin jatkamalla eteenpäin.
Torstai, 4.6. 2020
Päivän huomio: Adrenaliini vie keskittymisen
Pihalla näytti olevan vapaana juokseva koira, vieläpä suhteellisen iso. Ikkunasta katsoen näytti siltä, että se olisi koiraluontoaan toteuttaen syönyt maassa olevan linnunpesän. Tämä ei ollut okei, joten kävin katsomassa, saisiko piskin napattua kiinni. Törmäsinkin sen omistajaan, joka iloisesti viskeli rakille keppiä. Kun kerroin hänelle, että koiran pitäminen vapaana taajamassa on kiellettyä ja että hänen hurttansa hävittää paikallista luontoa, hän kimpaantui. "Kymmenen vuotta olen koiraa täällä ulkoiluttanut. Sä olet sairas ihminen", hän ilmoitti. En välttämättä ollut kaikkein diplomaattisin lähestymisessäni, mutta totesin silti, että jos nyt soittaisin poliisin, he kirjoittaisivat hänelle sakon. Tyyppi kytki koiransa ja lähti kiukkuisena pois. Ah elämää lähiössä.
Päivään ei kauheasti muuta kiintoisaa sisältynyt. Kirjoitin ahkerasti, ja iltaan mennessä olin saanut tarinan pääjuonen jonkinlaiseen päätökseen. Langanpäät pitäisi vielä keräillä yhteen, sitten eka vedos olisi vähän niinkuin valmis.
Perjantai, 5.6. 2020
Päivän luku: 75 000
Aamulla kirjoitin viimeiset muutama sata sanaa. Sen jälkeen tarina oli valmis. 75 000 sanan mittaisena Näkymätön piiri 2 olisi pokkarina 375 sivua, sata sivua enemmän kuin Valkea liekki. Tämä on melkoinen möhkäle.
Jotenkin tämä oli myös vaikein käsikirjoitus, jota olen ikinä kirjoittanut, mikä varmaan näkyy sen kahden vuoden valmistumisajassa. Tähtäsin 60 000 sanaan, menin 15 tonnia yli. Kustannustoimittajan saksille löytyy tästä varmaan paljon leikattavaa. Tarinan juoni on myös mutkikas -- ja mutkikas ei välttämättä tarkoita hyvää. Olen koettanut pitää kaikissa tähänastisissa tarinoissani tärkeänä, että etenemistä jotain maalia kohtaan tapahtuu jatkuvasti, ja mieluiten, että maali on alkupisteestäkin selvästi näkyvissä. Tässä käsikirjoituksessa rönsyillään paljon enemmän.
Siltikin, luin lopputuloksen nopeasti kertaalleen läpi, korjasin sieltä pari loogista virhettä, enkä varsinaisesti voinut pahoin. Olin toki aivan liian lähellä tekstiä, että olisin voinut siitä mitään kovin järkevää sanoa. Mutta nytpä on tuo tehty. Ekat vedokseni ovat harvoin puhtaita raakavedoksia, ne ovat jo kohtalaisen viimeisteltyjä, ja harvoin niihin on mitään aivan massiivisia muutoksia tullut. (Tämän käsiksen "deleted scenes" -tekstikin oli jo tässä vaiheessa 7200 sanaa pitkä, eli kullannuppujen murhaaminen oli jo alkanut.)
Ulkona tuli illasta vähän kesäisempi sää, joten kävin Tainan kanssa koettamassa melomistani. Kajakkini oli hirvittävän kiikkerä ja teki jatkuvasti huolestuttavia heilahduksia puolelta toiselle. Miten tämä touhu on muka kurssin jälkeen vain käynyt vaikeammaksi?
Viikonloppu, 6.-7.6. 2020
Päivän tyytyväisyys: Ekan testilukijan palaute oli positiivinen. Vaatimaton näkemykseni on, että jos edes yksi ihminen pitää tarinasta, sen kirjoittaminen on ollut vaivan arvoista.
Kuten aina ison projektin päättämisen jälkeen, fiilis oli jotenkin tyhjä. Lähettelin käsistä testilukijoiden ruodittavaksi, ja pakotin itseni käymään ulkona. Yhtäkkiä olo oli jotenkin sosiaalinen: ihmisten seura auttaisi kiskomaan minut pois pelkältä suorittamisvaihteelta. Mutta tämä ei tietenkään ollut helppoa Juuri Nyt.
Sunnuntaina kävin kiipeilemässä, ja totesin kestävyyteni olevan huono vaikka käsivoimat ihan kelvolliset olivatkin. Kestävyysliikunta on kyllä jäänyt kovin vähälle viimeisen kolmen kuukauden aikana. Sosiaalisuutta tuli viimein vähän harrastettua, kun minä ja Taina hengasimme Heikin kanssa puhumassa piirtämisestä. Kävimme myös lennättämässä dronea Tapiolan viereisessä niemessä. Näköjään tämäkin taito unohtuu, jos sitä ei pariin viikkoon käytä.
Maanantai, 8.6. 2020
Päivän komento: dpkgb-deb
Sain unta vasta tosi myöhään, ja heräsin tarpeettoman varhain. Viikko pelkkää kirjoittamista oli jättänyt pään kumisemaan tyhjyyttään työasioista. Ei ihme, että tämän päivän saavutukset eivät päätä huimanneet. Sentään seikkailin vähän debianin pakettihallinnan parissa ja järkeistin erästä huonosti toimivaa asennusskriptiä, siinä toivossa että lopputuloksena olisi hyvin toimiva asennusskripti.
Taistelin koomaa vastaan koko iltapäivän. Yritin katsoa Tainan kanssa elokuvaa, mutta akvaariossa sekoileva streameri aiheutti yllättävän kriisin, joka torpedoi leffan katselun. Tajusin, etten oikein kestä sitä, että kotiin saattaa yhtäkkiä iskeä tuollainen; kodin pitäisi olla turvallinen ja ennakoitava. Tämän(kään) vuoksi en halua lapsia enkä vaikeita lemmikkejä.
Tiistai, 9.6. 2020
Päivän ilmeinen oivallus: ip masquerade
Yllättäen eilen minua kiusannut aateekoopulma ratkesi heti saman tien aamulla, kun olin nukkunut yön yli ja funtsinut. Potkaisin toisenkin projektin liikkeelle, ja se eteni heti pidemmälle kuin olin edes toivonut. Yllättävää ja epäilyttävää.
Ulkona ei ollut vieläkään ihan luvattu hellekesä. Pyöräillessä oli kyllä ihan hyväksyttävän lämmin, mutta muuten ei päästy edes kahteenkymmeneen asteeseen. Vähän surkeaa tällainen.
Keskiviikko, 10.6. 2020
Päivän ärtymys: OpenStreetMapin navigaattori, joka ei mitenkään pysy mukana käännöksissä
Olin päättänyt tänään käydä tarkistamassa robottifirman uuden testihallin Vantaalla. Koska reitti hallille näytti sekavalta, kätevänä ihmisenä kokosin ihan itse fillariin GPS-telineen jäätelörasiasta ja teipeistä; GPS-laitteena toimi puhelin ja Openstreetmapin sekä Googlen navigaattorit. Kun sain virityksen kokoon, otin Tainan taittofillarin, ja lähdin polkemaan. Etäisyyttä oli 11 kilometriä.
GPS-teline toimi suunnilleen niin hyvin kuin käsityötaidottoman sählän eka prototyyppi vain voi, eli se pysyi koossa koko matkan ja jos sitä hieman painoi peukalolla, oli puhelimen näyttö jopa luettavissa. Arvosana: 7. Sen sijaan navigaatiosovellukset olivat molemmat aivan kuraa. Oli lähes mahdotonta tulkita, mitä ihmeen kinttupolkua laite tahtoi minun ajavan, GPS-signaali tuntui katoavan jatkuvasti ja muutenkin sovellus oli koko ajan sitä mieltä, että olen jossain aivan muualla kuin olen. Polkeminen ei varsinaisesti ollut nopeaa, mutta lopulta pääsin perille.
Uusi testihalli oli varsin suuri, ja sinne verkon rakentaminen toisi ihan omia jännittäviä haasteitaan. Mutta piruakos tässä, haasteita varten elämme. Lisää haasteita tarjosi iltapäivän kiipeily, jossa sain viimein puhtaasti kiipeiltyä 6a+:n tasoisia reittejä. Olen kyllä surkea kun tähän on mennyt näin kauan. Sentään koko päivän pyöräilysaldoksi tuli hulppeat 30 kilometriä ja ulkona oli kaunista sekä kesäistä.
Torstai, 11.6. 2020
Päivän terra incognita: Mäkkylä ja muut laitamaat
Kesä on tuonut mukanaan valoisat ja huonosti nukutut yöt ja vähän tehottomat työpäivät. Ei niin että valittaisin, mutta täydellistä tämä ei kyllä ole. Onnistuin tänään lukitsemaan itseni ulos laitteesta, jota minun piti yrittää saada korvaavaksi osaksi vähän kaatuilevaan automatiikkaan. Laitteen palauttaminen tehdasasetuksiin vaatisi sekä paikan päälle menemistä että kauhean monimutkaisten asioiden availua ruuvimeisseleillä, joten antaa olla lukossa toistaiseksi.
Töiden jälkeen tein reilun kymmenen kilometrin pyöräretken, suuntana vaihteeksi Espoo. En jaksanut kauhean paljon polkea, eiliset kilometrit tuntuivat vielä jaloissa.
Viikonloppu, 12.-14.6. 2020
Ajankohdan kärsimättömyys: Kaipaan lisää testilukijoiden palautetta, että voin palata hakkaamaan käsikirjoitustani paremmaksi
Perjantaina kävin töiden jälkeen tietokonekuvattavana kolmen kuukauden takaisen munuaisvaivan hoidon takia. Kanyylia suoneen ja kummalliseen magneettiputkeen sitten vaan. Taina oli pelotellut minua kauhutarinoilla omasta vastaavasta kokemuksestaan, mutta ei tässä kyllä oikein mitään karmivaa ollut. Ehkä minua ei kuvattu samanlaisessa lentokoneturbiinissa kuin Taina ilmeisesti oli.
Lauantaiaamuna Karo oli ilmaantunut paikalle, joten mitäpä sitä muutakaan kuin kiipeilemään. Ajoimme Kvarnbyn kalliolle, jossa sitten pari tuntia osoitimme olevamme ruosteessa ja vaarallisia. Sain sentään trädiliidattua yhden helpon reitin ja toinen vähän vaativampi släbi meni yhteispelillä (Karo liidasi alun jossa tarvittiin tasapainoa, minä liidasin lopun jossa tarvittiin pituutta). Mutta hankalampi 6a+ ei minulta mennyt edes yläköydessä sitkeästä puskemisesta huolimatta.
Viikonlopun muu ohjelma oli lähinnä paheita, uintia ja pelinkirjoittamista. Tainakin palasi Turun reissultaan ja liittyi puuhiin. Alkoi myös vähitellen näyttää siltä, että jonkinlainen road trip olisi mahdollinen heinäkuussa. Tänä vuonna Karo taitaa paeta Norjaan ja minä ja Taina mielimme Keski-Eurooppaan, joten ihan samaa kaavaa kuin kahtena edellisenä vuonna ei noudateta.
Maanantai, 15.6. 2020
Päivän spagetti: Pyörätiet Kaisaniemestä Pohjois-Haagaan. Luulisi, että radan vartta on helppo pyöräillä.
Pitkästä aikaa hyppäsin aamulla pyörän selkään ja pyöräilin töihin. Se oli jokseenkin outoa, samoin kuin täyden työpäivän tekeminen toimistossa. Paikalla oli yllättävän monta ihmistä, parhaimmillaan ehkä kymmenkunta. Sain rakennettua lähes tyhjältä pohjalta reitittimen uuteen sivutilaamme, mutta toiseen projektiin en ehtinyt paneutua lainkaan. Tämä tarkoittaa lisää toimistopäiviä ennen lomaa.
Kotiin pyöräileminen oli jokseenkin tuskallista: Ilmala on, kuten tavallista, aivan sekava, ja pikaraitiotie tuntui katkaisevan reittini monessa kohdassa. Miten tämä on edes mahdollista?
Tiistai, 16.6. 2020
Päivän lokaatio: Coco-joki
Lyhyen työpäivän jälken pääsin viimein pelauttamaan lisää Xibalbaa. Etäpelaamisen ja oman pelinjohtamiseni heikkoudet olivat hyvin esillä: pelaajien ja hahmojen saama huomio jakautui hyvin epätasaisesti, enkä oikein osannut korjata asiaa. Peli oli tarpeettoman suunnittelupainotteinen, emmekä saaneet tarinaa loppuun yhdessä illassa vaikka yritin kiiruhtaa.
Pah. Ei voi aina voittaa. Sentään paikka, jonne peli sijoittui, oli tosi makee. Nyt sitten haluan matkustaa myös Hondurasiin.
Keskiviikko, 17.6. 2020
Päivän ärsytyksen aihe: Väärin merkitty pistorasia
Päädyin Vantaan toimipisteeseemme rakentamaan verkkoa. Olin kuvitellut sen olevan yksinkertaista, mutta mitä vielä. Toisaalta, siihen sisältyi kiipeilyä, kattopaneelien avaamisia ja epäintuitiivisia oivalluksia, ja lopputuloksena verkko toimi, joten lasken koko homman voitoksi.
Päivä oli hämmästyttävän lämmin, jopa kuuma. Iltakasin aikoihin uimassa käyminen oli miellyttävää jopa kaltaiselleni lämpimästä pitävälle tyypille. Yli 25 asteen lämpötila sai kaipaamaan reissuun: luoliin, kiipeilemään, vuorille. Rajojen avaamisen myötä olemme jopa todenneet lähtevämme liikkeelle. Road trip 2020 alkaa kolmen viikon päästä.
Torstai, 18.6. 2020
Päivän makee laite: Fairphone. Nyt Kiinan kommunistinen puolue ei enää vakoile tekemisiäni (tosin Google varmaan yhä vakoilee).
Raadoin viimeisen työpäivän verkkopiirustusten parissa. Posti toi myös minulle uuden puhelimen loppuun saakka käytetyn Huwaein tilalle. Uusi puhelin oli Fairphone, ja loppuosa päivästä kuluikin sen toimintaan saattamiseen.
Illalla alkoi juhannusloma, ja sen kunniaksi kävimme uimassa. Silvolan soramontun vesi oli lämmintä, vaikka kello oli jo yhdeksän. Olimme kuitenkin välttäneet pahimman ruuhkan ja mesoavat teinit hallitsivat vain 10% rannasta ja vedestä.
Juhannusaatto, 19.6. 2020
Päivän huonon maun vitsi: "Mistä tietää että Pohjanmaalla on paha tulva? Aki Sirkesalo on tulossa keikalle."
Pakkasimme autoon roinaa ja kruisasimme Turkuun, jossa Karo oli aikeissa pitää juhannuskemut. Osallistuimme järjestelyihin kaupassakäynnin ja pyykkivuoron verran. Kävimme pikaisesti Jäkärlässä uimassa (merkittäköön pöytäkirjaan, että kyseinen uintipaikka oli aivan mainio) ja hakemassa lammen saaressa olleen geokätkön ennen ihmisten saapumista.
Ilta olikin sitten pääasiassa syömistä ja roolipeleistä puhumista. Sää oli pihakutsuille täydellinen, ja paikalle oli suoriutunut melkoinen joukko vanhoja ja uusia tuttavuuksia. En saunonut eikä soittolistani tanssittanut ihmisiä kuin vähän, mutta toisaalta kukaan ei täysin sitä tyrmännytkään.
Naapurustossa oli käynnissä muitakin juhannusbileitä, ja eräässä kohdassa ne kohtasivat, kun parin pihamaan päässä bileissä käynnistyi nyrkkitappelu. Meidän bileidemme sankarit lähtivät puuttumaan tähän - samoin kuin ilmeisesti naapuritalossa olliden porvarillistenmaustettujen uima-allasbileiden ihmiset. Raporttien mukaan kyseisistä uima-allasbileistä joku kokkelia vetänyt Joe Random oli lähtenyt pysäyttämään nyrkkitappelua parhaalla vigilantetyylillä plus alastomana. Oli ihme, että asiat eivät pahemmin eskaloituneet. Koko yhteenotto tuntui surrealistisen larppihenkiseltä, mutta itse offgametin sen kokonaan.
Juhannusviikonloppu, 20.-21.6. 2020
Ajankohdan reitti: Tikka masala, 6b
Olimme saaneet yösijan Tonjan ja Timon luota. Herääminen oli hidasta, lauantain ohjelma samaten. Kävimme hengaamassa Rikun ja Satun luona, sitten keräilimme ihmisiä käymään uimassa samalla soramontulla kuin eilenkin, ja lopulta olimme liian väsyneitä pelaamaan Eldritch Horroria.
Sunnuntai oli hitusen energisempi siinä mielessä, että selvisimme jopa kiipeilykalliolle asti. Liidasin helppoja reittejä ja yläköysittelin vaikeampia. Sää oli tähän oikein erinomainen. Kiipeilyn jälkeen syötiin pizzaa ja lopulta päästiin suunnilleen ihmisten ajoissa kohti Helsinkiä.
Yleensä juhannus on minulle aivan turha juhla, enkä saa siitä minkäänlaista otetta, mutta tällä kertaa sekä bileet että liikuntaohjelma toimivat minulle oikein hyvin. Pitää muistaa tämä kaava jos vaikka tulee joskus lisää juhannuksia.
Maanantai, 22.6. 2020
Päivän hankaluus: Ilmala
Töihin nouseminen juhannuksen jälkeen oli hyvin raskasta. Päivä oli enimmäkseen hallintohumppaa ja dokumentaatiota. Istuttuani tuntikaudet jumissa paikallani hyppäsin pyörän selkään, ja koetin löytää järkevämpää reittiä kotoa konttorille. Reittiopas väitti, että matkaan menisi kolme varttia, mutta suoriuduin siitä 25 minuutissa. En ole oikeasti supernopea, uusi reittiopas on vaan näköjään kalibroitu mummopyöräilylle.
Tiistai, 23.6. 2020
Päivän teema: Kauhutarinat
Aivan liian varhain aamulla virtsaputkeeni tungettiin kamera. Tämä oli kokemuksena suunnilleen niin hauskaa kuin voisi kuvitellakin. Puudutusaine turrutti suurimman osan tuntemuksistani, mutta sittenkin fiilis oli, että minua taas ronkittiin sisältäpäin paikoista, joissa ei todellakaan kuuluisi olla käynnissä mitään ronkkimista. Huomasin jatkuvasti pelkääväni, että jokin kosketus aiheuttaisi hirveän kipukouristuksen ja saisin paniikkihäiriökohtauksen, jonka tuloksena hyppäisin sairaalapetistä ja juoksisin housutta ulos. Komediassa tästä seuraisi, että vetäisin kaluni varassa perässäni jotain monimutkaista urologiakamera-aparaattia, gorekauhuleffassa taas sisäistä ja ulkoista putkistoani repeäisi verisuihkun myötä irti.
Onneksi en elä genreleffassa vaan tylsässä puolalaisessa taidedraamassa, jossa minulle vain kerrottiin, ettei mitään kovin huolestuttavaa näkynyt. Jotain synnynnäistä vikaa kyllä oli, mutta sain vain lääkemääräyksen ja luvan jatkaa räävitöntä elämääni kunhan ottaisin pari päivää iisisti. Työoäivän jälkeen vaihdoin body horrorin cosmic horroriin. Pelasimme Delta Greeniä missing man -muodostelmassa, ilman Miskaa. Tarinan päätösjakso oli klassista käklyä, jossa hahmojen sanity lähti ropisten samalla kun suuri muinainen liikehti.
Keskiviikko, 24.6. 2020
Päivän kummastelu: Reititys saman VPN-järjestelmän sisällä
Eilen meriakvaariomme oli myllätty, kun Taina ja paikallinen riutta-asiantuntija olivat järjestelleet koko altaan kivet ja korallit uudelleen. Nyt allas näytti aivan tunnistamattomalta ja jotenkin tyhjemmältä, mutta kaipa se on kaloille kotoisampi.
Käytin koko päivän Vantaalla rakentamassa verkkoa uuteen toimistoomme. Se oli yllättävän hauskaa puuhaa, sopiva yhdistelmä yksinkertaista rakentelua ja kummallista ongelmanratkontaa. Kaikkea en vielä saanut valmiiksi, mutta kohtalaisen osan sentään.
Illalla minä ja Taina päädyimme Tiemuksen ja Jannikan kanssa baariin. Selvästi Helsinki on päättänyt, että epidemia on ohi, koska baareissa oli suorastaan tungos, ja junassakin ahdistavan paljon ihmisiä. Ei junamatka mikään aamuruuhkaan verrattava standing room only -kokemus ollut, mutta sittenkin koko touhusta jäi käteen lähinnä, että enpä taida ottaa tavaksi tätä ihmisten ilmoilla hengaamista.
Torstai, 25.6. 2020
Päivän hämmennys: Proxy, joka ei suostu kuolemaan
Verkon rakentelu alkoi tuottaa tulosta. ja työpäivän päätteeksi valtaosa asioista uudessa haarakonttorissa ikään kuin toimi. Loppupäivän olinkin sitten laiskana kotona ja katsoin paskaleffoja. The Concorde... Airport '79 oli ihan oikea kalkkuna, jossa ei ollut mitään järkeä ja jonka dynamiikkakin oli aivan pielessä. Minkähän ihmeen takia minulla tällainen edes on arkistossa?
Perjantai, 26.6. 2020
Päivän haave: Uusi pyöräsäilytystila, josta voisi vuokrata itselleen pyöräpaikan.
Haluan fillarin. Toki voisin vaan suoraan mennä pyöräliikkeeseen ostamaan sellaisen, mutta talomme pyörävarasto on aivan täynnä. Lisäksi haluaisin sähköavusteisen pyörän, mutta intoni raahata sellaista esim. kotiin kurakaudella on pyöreä nolla. Parvekekin on nykyään ihan oikeassa käytössä, joten mitään helppoa varastopaikkaa ei asunnossa edes ole.
Pyörättömyyttä manattuani päädyin Tainan kanssa käymään Karon luona Vihdissä. Karo oli piakkoin lähtemässä purjehduslomalle, ja me saattaisimme kadota omalle retkellemme ennen kuin hän palaisi. Haahuilimme kauniilla kalliolla ja kävimme uimassa aivan mahtavassa järvessä, jonka vieressä oli Karon sukulaisten rantasauna. Upea paikka, 5/5, uisin uudelleen.
Lauantai, 27.6. 2020
Päivän reaktio: SENSUROITU koskapa sisältäisi spoilerin neljä vuotta vanhaan peliin
Olo oli aamulla huimaava ja voimaton. Tämä oli listattu nauttimani lääkkeen yleiseksi sivuvaikutukseksi, joen en siitä hirveästi paineita ottanut. Kuitenkaan päivästä ei tullut superenerginen. Uimisen ja akvaarioliikekeikan lisäksi käytin aikani pelaamalla videopeliä.
Steamin kesäalennusmyynnistä mukaan tarttunut Inside oli Limbon tekijöiden tuotos, ja pinnaltapäin hyvin samantyylinen puzzle platformer, jossa kuoltiin paljon. Mutta Inside oli minusta selvästi parempi: teemat ja ulkonäkö olivat kiinnostavampia, ja siinä oli huomattavasti parempi loppu. Ihan jatkuvasti peli ei tuntunut pelaavan logiikkansa tasolla reilusti, mutta olin valmis antamaan tämän sille anteeksi. Seitsemässä tunnissa pelasin pelin alusta loppuun, mikä tarkoittanee, että oikeasti taitavat videopelaajat selvittävät koko jutun neljässä tunnissa.
Inside on myös valitettavan helppo spoilata. Itse en onneksi tiennyt siitä mitään kun aloitin pelaamisen, mikä olikin täsmälleen oikea tapa vetää.
Sunnuntai, 28.6. 2020
Päivän muinaismuistot: Pyöräily Myyrmäessä. Hengasin täällä serkkuni kanssa 40 vuotta sitten. Mitään paikkoja en enää tunnistanut, yllättäen.
Eilinen hatara olo oli onneksi mennyt ohi, joten oli mahdollista pyöräillä, uida ja muutenkin elää reipasta kesäelämää. Testilukijoilta tulleet raportit melkein houkuttelivat palaamaan romaanikäsiksen pariin, mutta ehkä vielä olisi hyvä odottaa paria muuta kommenttia ennen kuin tuon urakan aloitan.
Illalla roolipelattiin. Hannu pelautti one-shotin viidelle pelaajalle, ja vaikka pelipaikkana toimineessa olohuoneessamme olikin vähän kuuma, peli toimi oikein hyvin. Hahmojen alkutilanne oli kunnon tabula rasa, mutta ainakin oman hahmoni kuva oli niin osuva, että sen perusteella arvasin saman tien minkälainen tyyppi olin ollut, ja tämä auttoi pelaamaan muistinmenetyksestä kärsivää hahmoa ilman "ai, olenkin siis tällainen tyyppi" -yllätyksiä. Tämä on siis hyvä asia: koen, että muistinsa menettäneissä hahmoissa helposti kiinnostavinta pelisisältöä on alkuperäiseen persoonaan palaaminen, ei sen uudelleenkirjoittaminen pelaajan alitajuisilla ennakkoluuloilla.
Maanantai, 29.6. 2020
Päivän huolimattomuus: Näköjään Vantaan toimipisteemme langaton verkko oli ollut koko viikonlopun aivan avoin. Lokeissa oli onneksi nolla yhteydenottoa. Ihmekös tuo, kun koko paikka sijaitsee keskellä ei yhtään mitään.
Koko päivä kului Vantaalla verkkoasioita säätämässä. Kotona alkoi sitten viimein pakkaaminen. Ensimmäiset kaksi luolavarustekassia tuli pakattua, aika tavalla viime vuoden pakkauslistoja noudattaen. Jonkinlaisena helpotuksena haalarini on nykyään kepoinen AV eikä levypanssaria muistuttava Warmbac, ja saappaanikin ovat pienet ja sirot. Saattaa myös olla, että kumivenettä ei tällä kertaa roudata mukana. Toisaalta, se vie pois kykymme käydä Gournierissa, jos jotenkin Vercorsiin päädymme.
Illalla katsoin vielä Tainan kanssa ekan katson Doom Patrolin kakkoskautta. Absurdius ja mielikuvitus tuntuivat olevan ennallaan, mutta sävy oli jotenkin vähemmän koominen kuin aiemmin. En olisi ikinä uskonut kaipaavani mitään sellaista, mutta jotenkin sankareiden tilanteen traagisuutta vaan korostivat aiemmat hahmot, jotka olivat nauraneet sille. Sittenkin, haluan kovasti katsoa tätä lisää, ja toivon, että kohta päästään kraatareihin!
Tiistai, 30.6. 2020
Päivän kalannimi: Randall's assessor. Mitä seuraavaksi, Johnson's accountant?
Miellyttävät helteet vaihtuivat sitten rankkasateeseen ja viileyteen. En pidä. Vieläkään ei ollut verkko Vantaan pisteessä aivan valmis, mutta töitä kuitenkin riitti. Ahersin kuuteen saakka, vain koska tarvetta oli, eikä edes vituttanut. Mikä on tämä kummallinen tunne? Se on varmaan työtyytyväisyys.