Toukokuu 2020: Sielu ja kone
Vappuloma, 1.-3.5. 2020
Päivän resurssi: Aviamaps
Karo ja Idi saapuivat vapuksi käymään. Olimme kaikki funtsineet, kuinka tiukkaan haluamme eristäytyä, ja lopulta todenneet, että yhden ihmisen lisääminen piiriin ei luultavasti paljon vaikuttaisi, ainakaan ennen kuin Taina alkaa fyysisesti käydä taas töissä. Pitkän viikonlopun sää ei oikein suosinut kiipeilyä, joten sen sijaan teimme pitkiä kävelyretkiä ympäri seuta, ja lennätimme dronea. Ilmakuvasimme paikkoja Malminkartanon täyttömäellä sekä Nuuksiossa, samalla kun koira nuuski kaikkia löytämiään koloja.
Dronen lennättämisen jälkeen Taina paikansi kartan sallituista lennätyskorkeuksista. Näköjään kodin lähellä olimme vielä jollain lentoaseman turvavyöhykkeellä, joten korkein sallitttu lentokorkeus ilman erityislupaa olisi 50m (ohjaimesta, ei merenpinnasta, oletan). Jotkut lentelyt olivat ylittäneet tämän rajan, mutta onneksi ilmatorjunta ei ollut ampunut konettamme alas tai Karhuryhmä saanut meitä pidätettyä. Sentään Nuuksion erämaassa sai tehdä mitä huvitti.
Lennättäminen kovassa tuulessa oli vaikeaa, koiran kanssa eläminen samaten. Näköjään en ollut Idille mitenkään superallerginen, mutta psykologisesti piski oli hieman haastava. Koiralla oli kunnon ADHD-meno, jossa se ei osannut olla hetkeäkään paikallaan ja oli jatkuvasti vakuuttunut siitä, että ihmisillä oli parempaa ruokaa. Se ei myöskään tiennyt, että pöydälle ei saanut yrittää hyppiä, ja kun se jätettiin varttitunniksi yksin, se katsoi parhaaksi kakata matolle. Eläin oli luultavasti ollut edellisessä elämässään joko kissa tai pesukarhu päätellen sen yleisestä menosta. Toisin sanoen, se vastasi ennakkoluulojani koirista varsin hyvin.
Sunnuntaina oli ensimmäistä kertaa oikeasti aurinkoista ja lämmintäkin. Sääkartan katsominen kertoi, että tämä olisi poikkeus, ja maanantaina palattaisiin marraskuusäähän. Pelasimme Raudan tietä unohtaaksemme uhkaavan työviikon.
Maanantai, 4.5. 2020
Päivän varovainen vilkaisu: Miltähän kesä tulee näyttämään?
Työpäivä oli kyllä tehokas ja pari ongelmaa ratkesi, mutta edelleen aika suurelta näyttävät edessä olevat haasteet. Kesäloman suhteen esitettiin toive, että IT:stä olisi joku jatkuvasti paikalla. Muuten ihan jees, mutta kun edelliskuun hallinnollisen säädön jälkeen IT koostuu kahdesta henkilöstä, tämä vaatii kohtuu tiukkaa ajoittamista.
Tämän vuoden kesäloma tosin saattaa muutenkin olla pilalla. Elättelen vielä jonkinlaisia toiveita siitä, että matkustusrajoituksia lievennetään ja että loppukesästä olisi mahdollista käydä jossain luolissa. Kuitenkin juuri nyt näyttää siltä, että todennäköisin kohde olisi Pohjois-Norja, ja ajatus lähteä kesälomalla pohjoiseen tuntuu hullulta. Pohjoisen kesä on täynnä kylmyyttä ja nukkumisvaikeuksia, enkä tiedä, miten kestän sen. En liioin tiedä, mitä robottifirma tarkoittaa paikallaololla; riittääkö, että retkellä on mukana tietokone ja mobiiliyhteys, ja parissa tunnissa voi ryhtyä toimeen jos jotain hajoaa? Tässä tapauksessa päivystyskorvaukset olisivat melkoiset.
Harjoitellaksemme kesää varten kävimme lennättämässä dronea lähikalliolla, tällä kertaa jopa korkeussäädösten rajoissa. Olisi kyllä kiva lennättää jossain, jossa drone ei koko ajan katoaisi puiden taakse ja pitää luottaa siihen, että signaalin katketessa laite tekee jotain järkevää kuten palaa ohjaimen edelliseen havaittuun paikkaan. Tätä ei ihan hirveästi viitsisi kokeillakaan. Tainan kuvaamat lennätysvideot taas alkavat olla jo aika mojovia, mutta en millään ehdi leikellä niistä kaikista julkaisukelpoisia.
Tiistai, 5.5. 2020
Päivän koan: Resurssi määritellään luokan ulkopuolella, mutta se ilmoitetaan kuin luokka.
Puppet on softa, jonka opiskelu on kuin valaistumisen tavoittelemista. Ensin on pari helppoa ongelmaa, ja sitten vastaan tulee seinä. Kun seinän saa kiivettyä (tai minun tapauksessani useimmiten kierrettyä jollain vippaskonstilla), edessä on uusi loiva nousu, ja sitten uusi seinä. Tämä jatkuu kunnes järjestelmä toimii tai ylläpitäjä valaistuu, ja oletan jälkimmäisen tapahtuvan ensin.
Tapeltuani riittävästi biteistä koostuvan zen-mestarin viisastelun kanssa päätin harrastaa kotikuntoilua. Puolentoista tunnin ohjelman jälkeen olin täysin raato. Ulkonakin olisi ollut kaunis ilma, mutta miksi totuttaa itseään sellaiseen kun sääennuste näyttää, että tästä hetkestä juhannukseen on kuitenkin +6 ja harmaata. Optimismini sen suhteen, että minkäänlainen kesä koskaan tulee on nollissa.
Keskiviikko, 6.5. 2020
Päivän halpa hupi: Batmanin amnesia
Löysin robotistamme melkein täydellisen itsetuhonapin: kun ylläpitäjä eräässä Windows-komponentissa painaa vahingossa väärää nappia (joka on aika helppoa, koska napit ovat pieniä ja Windowsin etäyhteydessä ruutu päivittyy hitaasti), robotti katkaisee heti yhteyden ja vajoaa katatoniaan kysymättä varmistuksia. Sentään laitteen uudelleenkäynnistys korjaa tilanteen; jos ei, pitäisin tätä pahana arkkitehtuurivirheenä. Onnistuin myös itse palauttamaan laitteen henkiin etänä olemalla todella kiero, mutta tähän eivät useimpien taidot riittäisi.
Dronea lennätettiin vaihteeksi Vaakkoilla. Lentely tuntuu jo ihan kohtalaisesti sujuvan, ja näyttöönkin on oppinut melkein luottamaan. Sittenkin ohjaamiseen tarvitsisi lisää harjoitusta. Näköjään valmistajalla on Drone Simulator -ohjelma, kuinkas muutenkaan. Valitettavasti se on vaan Windowsille.
Torstai, 7.5. 2020
Päivän peli-idea: Etäpelattu Sense8-larppi
Vilkas ja moneen suuntaan rönsyillyt työpäivä jätti päätyttyään jokseenkin väsyneen olon. En jaksanut ulkoilla tai muutenkaan tehdä kovin järkeviä asioita vapaa-ajallani, mutta onneksi tarjolla oli virtuaali-Cosmicissa istumista turkulaisten roolipelaajien kanssa. Se oli juuri sopivaa sosiaalisuutta iltaani.
Hömppärintamalla katsottiin Godzilla: King of the Monsters. Eihän se nyt hyvä ollut, mutta minua se kyllä viihdytti. Missään ei ole mitään järkeä, isoiksi hirviöksi muuttuneet ympäristötuhometaforat vetävät toisiaan turpaan, pienet (ja rehellisesti sanottuna enimmäkseen ärsyttävät) ihmiset juoksevat jaloissa. Ghidorah! Mothra! Rodan! Gojira! Toivottavasti sarja jatkaa älyttömällä linjallaan ja parin vuoden päästä saamme Mecha-Godzillan.
Viikonloppu, 8.-10.5. 2020
Ajankohdan sää: Melkein lämmin ja aurinkoinen
Koetin käyttää koko viikonlopun sisällä pelaamassa XCOM:ia, mutta kun sää oli nätti, kävin välillä ulkona lennättämässä dronea. Samalla törmäsin pitkästä aikaa luonteeni mahdottomiin piirteisiin.
Olen ihmisenä hyvin epäspontaani, ja lisäksi aikataulu-orientoitunut. Asiat sovitaan tapahtuvaksi tiettynä aikana, mutta toistuvasti unohdan tehdä tämän selväksi kanssaihmisilleni, ja vain oletan heidän ajattelevan samalla tavoin kuin minäkin. Eivät he tietenkään ajattele, koska kaikki eivät ole kontrollifriikkejä neurootikkoja jotka tylsistyvät 20 sekunnissa jos mitään ei tpaahdu. Kun aikataulut eivät ole tarkalleen määritettyjä, tai kun ne yhtäkkiä elävät, minulta loppuu kärsivällisyys alle minuutissa. Dronelennätykseen olisi voinut kuulua ihmisten kanssa hengaamista, mutta sen sijaan kiukuttelinkin puhelimessa ja livenä ja olin kauhean mahdoton. On kivaa olla mahdoton.
Oikeasti olisi kivaa olla olematta mahdoton. Tämä vaan tuskin on korteissa. Kotona eristyksissä oleminen sopii minulle parhaiten.
Maanantai, 11.5. 2020
Päivän kuvitus: Sannan kääpiöpeliä varten piirtämä erikoislintu
Töissä budjettitarpeeni tyrmättiin ja ulkona satoi räntää. Fiilikseni olvat näiden mukaiset. Budjettitarpeen tyrmäyksen vielä ihan ymmärrän: vaihteeksi kyseessä ei ole mikään byrokraattinen tyhmäily, vaan ihan järkevä "tämä maksaa enemmän kuin alunperin arvioit, joten emme anna siihen rahaa" -päätös. Niinpä turhautumisen sijasta koin syyllisyyttä, joka ehkä oli parempi kokemus, koska syyllistä on helppo rankaista.
Räntäsadetta sen sijaan en ymmärrä saati hyväksy. Vade retro typerä takatalvi, haluan kesän ja kiipeilykelit.
Tiistai, 12.5. 2020
Päivän pohdinta: Vesihuolto fantsumaailmassa
Työpäivän jälkeen uppouduin pelinkirjoittamiseen. Huominen peli oli suht valmis, mutta koin, että siitä puuttui jotain -- ja sitten tajusin mitä. Parin tunnin kirjoitusrupeaman jälkeen peli alkoi näyttää paljon paremmalta ja mielenkiintoisemmalta.
Tämä on maksimalistinen lähestymistapa pelinjohtamiseen: tungetaan jokainen pelisessio aivan täyteen kaikkea, ja katsotaan, mihin siitä pelaajat tarttuvat. Sentään ryhmä oli etukäteen sanonut, mitä aikoo tehdä seuraavaksi, niin pystyin oikeasti vähän varautumaan. Fantsuhiekkalaatikko on hankala pelauttaa, ainakin minun tyylilläni.
Keskiviikko, 13.5. 2020
Päivän temppu: Golemin lassoaminen
Työhuone robottifirman toimistolla tuntui täysin vieraalta kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen. Eronneen/erotetun Ritan jättämiä suunnitelmia ja post-it -lappuja oli kaikkialla, ja yhtäkkiä vitutti ja masensi kovasti, ettei hän ollut enää palaamassa tänne. There but for the grace of god jne. Huomasin myös, että työtehoni toimistolla ei ollut yhtä kova kuin kotona, vaikka kieltämättä paikan tyhjyys inspiroi. Vain pari muuta robotti-insinööriä oli paikalla väsäämässä kummallisia laitteitaan.
Olin itse tullut toimistolle, koska minun piti käsin asentaa uuden robotin hermokeskus. Kuukausien tauon jälkeen olin siinä varsin ruosteinen, ja skriptini oli mädäntynyt käyttämättömyyttään. Tunnin proggikseen kului kolme tuntia, mutta olin suunnileen tähän varautunutkin. Laboratoriossakin kävin nopeasti viemässä paikalleen testilaitteen seuraavaa proggista varten.
Kotona pelautin Azanurin kolmannen session. Sitä ennen kuitenkin sain peleihin liittyen hienoisen primadonnakohtauksen ja draamailin Tainalle siitä, miten olen herkkä taiteilija, joka näkee kauheasti vaivaa mutta ei saa mitään arvostusta. Ha-ha-only-serious; tiedän täsmälleen miten typerältä tuo kuulostaa ja kuinka naurettava olen, ja sittenkin vähintään puoliksi koen juurikin näin. Vaihteeksi kiukuttelu ei johtunut siitä, että joku oli puoli minuuttia myöhässä pelin alusta, vaan siitä, että minulle oli kehdattu ehdottaa, että ehkä syy siihen, että ihmiset eivät reagoi peliviestihini oli, että käytin sähköpostia kuten jokin ysärin reliikki enkä Facebookkia tai muita moderneja viestintävälineitä. Voi Armokin kyrpä. Roolipelaaminen on minulle aivan liian tärkeää alistettavaksi jonkin ylikansallisen mainosfirman armoille. Jos oikeasti uskoisin, että ainoa tapa pelauttaa olisi tiedottaa peleistä Facebookissa, varmaan toteaisin aivan tosissani, että maailma ei ansaitse minua ja vetäytyisin ikuisiksi ajoiksi kuoreeni murjottamaan.
Varsinainen peli oli onneksi ihan jees.
Torstai, 14.5. 2020
Päivän fiilis: Vihaan itseäni ja kaikkia muita myös
Minulta oltiin tilattu pieni konfiguraatiomuutos X robotin verkkoon. Jotta voisin tehdä sen, minun pitäisi hieman säätää palomuuriasetuksia jokaisella robotillamme. Kävi kuitenkin ilmi, että härpätin Y loi asentuessaan uniikit palomuuriasetukset jokaiselle robotille, mikä johtui siitä, että proseduuri Z oli tehty viimeiset N vuotta periaatteella ad hoc, eikä ollut mitään yhtenäistä linjaa. Lopputuloksena: jotta voisin tehdä pienen asian X, minun pitäisi standardoida kasa verkkoasetuksia kaikissa roboteissamme. Ja ihmiset vielä kummastelevat, miksi olen niin sääntöorientoitunut ja miksi ennenkuin teen mitään tahdon aina tietää "tehdäänkö tämä vastaisuudessakin näin?"
Turhauttavan työpäivän jälkeen primadonnakarma kävi kylässä. Sopivasti eilisen pelidraamailun jälkeen sain itse huomata tuplabookanneeni yhden omista peleistäni kissanristiäisten päälle - ja jouduin perumaan pelin koska kissanristiäisten (tässä tapauksessa melontakurssin) peruminen olisi johtanut seurauksiin. Sittenkin suhtauduin asiaan kypsän aikuismaisesti, eli saamalla täyden hysteerisen romahduksen. Syytin kaikkia muita - melontakurssin järjestäjiä siitä, että heidän aikataulunsa olivat epämääräisiä, pelaajiani siitä, että he olivat olleet niin vaikeita että tuo oli ollut ainoa pelipäivä, Tainaa, koska hän oli tulossa samalle melontakurssille ja naapurin koiraa, koska se haukkui. Mitenkään mikään tällainen ei voinut olla omaa syytäni, olen aivan liian täydellinen lumihiutale tekemään virheitä.
Perjantai, 15.5. 2020
Päivän silmien pyörittely: Miksi ajaa DNS:ää kun voi käyttää kilometrin mittaista /etc/hosts -tiedostoa? (Vastaus: koska /etc/hostsin päivittyessä esim. palvelut eivät tajua minkään muuttuneen ja iloisesti käyttävät vanhoja nimitietoja.)
Aamulla maassa oli senttikaupalla lunta. Hyvää joulua vaan, saatana. Työpäivä meni standardoinnin parissa, ja kohtasin ärsyttävyyksiä, joita järjestelmämme teki. Adhoc-ratkaisut ovat syvältä. Raskas mutta tehokas työpäivä vei kaikki mehut, enkä jaksanut harrastaa liikuntaa. Kävin Tainan kanssa vähän lennättämässä dronea, ja roudaamassa uudet (kevyet) nojatuolimme portaita pitkin ylös, mutta sen enempää ei puuhannut.
Viikonloppu, 16.-17.5. 2020
Ajankohdan huolestuttavuus: Taina pääsee sijaiseksi luokkaan, jonka opettaja on koronakaranteenissa oltuaan tekemisissä sairastuneiden lasten kanssa. Toki sairaat lapset on myös eristetty, eivätkä ne ole olleet tuossa luokassa, mutta kohtalaisen lähelle sairastuneita tuossa silti joutuu.
Näin unta ankasta, jolla oli erikoiskypärä: aina kun se ui kypärä päässään, sen älyllinen kapasiteetti kasvoi dramaattisesti. Se pakeni laboratoriosta ja kasvatti älykkyyttään tasaisesti. Tutkijat sekä kilpaileva tutkimusryhmä jahtasivat sen tyhjään ja pimeään uimahalliin, jossa kävi ilmi, että ankka oli tullut riittävän fiksuksi kutsuakseen Cthulhun tuhoamaan etsijänsä. Logiikka 5/5, visuaaliset efektit 5/5, omaperäisyys 5/5, toimivuus scifikauhutarinana 5/5
Koulujen avaaminen näyttää johtaneen siihen, että noin öh 20% ihmisistä on päättänyt pandemian olevan nyt voitettu ja riehuvan ihan miten sattuu. Niinpä Ikeassa käyminen julistekehysten perässä oli uudella tavalla stressaava kokemus. Tavallisesti Ikeassa ahdistaa vain konsumerismi ja käsittämätön layout, nyt piti väistellä potentiaalisesti tautisia iholle tunkevia huonekalushoppailijoita. Lisäksi koko päivän satoi, joten ulkoilu ei oikein innostanut.
Sunnuntaina kävin Balazsin kanssa kiipeilemässä Salmisaaressa. Otteiden hipelöinti ei välttämättä ollut käsien pesemisestä huolimatta hygieenistä, mutta järkihän tässä lähtee jos ei saa yhtään kiivetä. Kahden ja puolen kuukauden tauko tuntui lähinnä kestävyydessä. Yllättäen simppeli kunto-ohjelmani ja kävelyillä käyminen ei ollut pitänyt yllä kiipeilyn vaatimaa fyysistä suorituskykyä. Mutta siitä viis, seinällä oli hauskaa.
Kotona pelattiin lyhyt sessio Raudan tietä, jossa hahmomme lähinnä valmistelivat sotia ja avioliittoja. Sen jälkeen koitti ensi viikon melontakurssin videoluento. Kai siitä jotain oppi, vaikka itse kuvittelen, että melomaan oppii lähinnä melomalla.
Maanantai, 18.5. 2020
Päivän vaikeus: Oikea melontatekniikka
Hallinnollista spagettia sisältäneen työpäivän jälkeen päädyin Tainan kanssa Taka-Töölön rantaan, jossa käynnistyi kolmepäiväinen melontakurssi. Ylläpidin paikkaani liikuntatunnin hitaimpana lapsena saamalla kajakkini kaatumaan viisi minuuttia sen jälkeen kun olin istunut siihen. Kun kouluttaja sai noukittua minut vedestä, olin kovasti sitä mieltä, että tämä melontajuttu oli vaikeampaa kuin mitä olin kuvitellut. Tämä ei ollut edes ensimmäinen kertani kajakissa.
Alkuvaikeuksien jälkeen pysyin paremmin pystyssä, ja koska kylmä vesikään ei ollut välittömästi surmannut minua, pystyin jatkamaan melomista. Ei se mitenkään loistavasti sujunut: olkapäihin ja nivusiin alkoi sattua melko nopeasti, ja olin valtavan hidas. Tainalla oli jokseenkin samanlaisia kokemuksia. Emme vaan osaa tätä liikkumisjuttua. Kun pääsimme lyhyeltä lenkiltä takaisin, olin aika naatti. Huomenna pitäisi olla pidempi lenkki, ja keskiviikkona vielä sitäkin pidempi. Saapa nähdä nyt.
Tiistai, 19.5. 2020
Päivän olo: Typerä ja huono
Eilisen kastumisen jälkeen olo oli nuhainen ja hutera. Pandemiakaudella en ihan kehdannut lähteä ihmisten ilmoille pärskimään, joten melontakurssi jäi osaltani yhteen päivään. Periaatteessa voisin käydä sen loppuun joskus, mutta saa nähdä tapahtuuko. Varmaan pitäisi mutta saamattomuus haittaa.
Kuten monesti sairastaessani vähemmän kuin täysin lamauttavasti, itseinho kietoi lonkeronsa ympärilleni. Laiska vätys taas on tekemättä mitään, mikä on yhtään vaikeaa jne jne. Sen sijaan että olisin mennyt ulos reippailemaan, lusmusin vain sisällä enkä tehnyt mitään. Pah.
Keskiviikko, 20.5. 2020
Päivän ärsyttävyys: Todella kökösti dokumentoituidut taiwanilaiset teknologiat
Töissä taistelin ärsyttävien virtuaalisarjakonsoliasioiden kanssa. Kotona pelasin XCOM:ia kunnes loma kotti. Jee.
Helatorstai, 21.5. 2020
Päivän kirjahankinnat: Kirsi Kunnaksen saturunokirjat. Ihan kuin hyllyyn muka mahtuisi yhtään mitään.
Yhden päivän loma keskellä viikkoa oli oikein tervetullut. Siitä iso osa kului haahuillessa ympäri Vaakkoin metsää. Taina yritti suunnistaa, minä yritin ideoida roolipeliasioita. Nämä eivät olleet kaikkein yhteensopivimmat pyrkimykset. Olen kineettinen ajattelija: luova ideointi toimii parhaiten, jos keho on kevyessä liikkeessä, ja pysähteleminen tai pähkäily katkaisevat tämän prosessin. Kaikesta huolimatta taisin löytää punaisen langan seuraavaan Xibalba-episodiin.
Ulkona oli melkeinpä lämmintä, ja välillä ei edes tarvinnut hupparia. Tuuli oli sen verran kova, ettei dronea voinut oikein lennättää.
Perjantai, 22.5. 2020
Päivän eka kerta: Koodikontribuutio julkiseen githubissa olevaan tuntemattoman ihmisen projektiin
Olin pitänyt tämän päivän työ- eikä vapaapäivänä, koska erään projektin palaveri oli sijoitettu puolenpäivän kieppeille. Vaan tietenkin se oli peruutettu, koska kaikki muut olivat päättäneet pitää vapaapäivän. Lähetin hieman happaman viestin palaverin organisoijalle viime hetken peruutuksista, ja sitten ahersin skriptien parissa koko päivän.
Päivän ekskursio githubiin oli myös jotenkin kaivanut esiin ekan oman github-projektini: muutama vuosi sitten Heikin ja Topin kanssa väkertämämme Shadowrun Returns -skenaarioalun. Skenu oli jäänyt kesken kun pelin varsinainen julkaisija oli puskenut ulos tarinan, jonka kehyskertomus oli sama kuin meidän nokkela ideamme. Luin kirjoittamaani dialogia ja pseudokoodia, ja tajusin, että hahmojeni sanailuhan oli oikein hyvää. Jonkun videopelin pitäisi varmasti palkata minut kirjoittamaan dialogia.
Sain myös idean toisesta videopeliprojektista, mutta se oli osaamiselleni aivan liian kunnianhimoinen. Sääli, koska se olisi juuri sellainen indie-peli, jota itse tahtoisin pelata.
Viikonloppu, 23.-24.5. 2020
Ajankohdan inspiraatio: The Long Song sai haeskelemaan lisää jamaikalaisia elokuvia tai sarjoja
Lauantaina kävelin ja suunnittelin ropeasioita. Ulkona oli ihan oikeasti kevät. Eihän tämä ole kuin jotain kolme viikkoa myöhässä. Sunnuntaina sitten kävin taas kiipeilemässä. Alkuviikon laiskottelun jälkeen tämä oli melkoista tuskaa. Kiipeilyn ohessa kaksi englantia ei-äidinkielenään puhuvia koetti keksiä oikeaa tapaa kertoa varmistajalle englanniksi, että on aika laskea kiipeilijä alas katosta:
Joo, guess you had to be there.
Maanantai, 25.5. 2020
Päivän työsaavutus: Standardointiprojektini kolkkasi kaksi robottiamme. Edistys on ihmeellistä.
Optikko tuomitsi minut viimein ikäni mukaiseen näkökategoriaan, ja määräsi minulle kaksiteholasit. Nyt olen kai tosiaan keski-ikäinen valkoinen miesoletettu. Ulkona oli oikeasti t-paitakeli ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ja olisin voinut duunien jälkeen heilua pihalla enemmänkin. Sen sijaan pelautin lyhyen välisession Xibalbaa, jossa saksalaiset ekspatit Jamaikalla viettivät joulua 1938. Ennustan, että jos peli jatkuu seuraavan vuoden jouluun, meininki tulee olemaan hieman erilainen.
Tiistai, 26.5. 2020
Päivän kommentti: "removed redundant firewall config for x", noin 40 kertaa toistettuna
Koko päivän töissä heilutin virtuaaliviikatetta ja leikkasin yksilöllisiä palomuuritiedostoja hittoon Suuren Yhtenäistämisen alta. Perkasin palomuuritiedostopöheikkömme seitsemästäkymmenestä pariinkymmeneen, ja vielä proggis jatkuu.
Töiden jälkeen lähdin Töölöön jatkamaan melontakurssia. Kevyenä alkeiskurssioperaationa tehtiin 10 kilometrin lenkki. Vaihteeksi sää oli hyvä, mutta lenkki oli kaltaiselleni laiskalle sohvaperunalle 5 km liian pitkä. Eikä melontaa oikein voi jättää kesken kun lakkaa huvittamasta. Ei niin että olisin väsynyt, mutta olkapäätä ja kyynärtaivetta alkoi ilkeästi vihloa jossain kohdassa, ja kehon kuunteleminen sanoi "jotain menee rikki, lopeta mitä olet tekemässä tai tulee Seurauksia". Vaan ei ollut järkevää keinoa lopettaa kun se olisi vaatinut huoltoveneeseen kiipeämistä ja näkyvää luovutttamista, ja sosiaalinen paine on mitä on.
En tajua, mikä minua tässä oikein haraa vastaan. Melonta on kivaa ja helppoa, ja silti kaikki muut tuntuvat olevan siinä älyttömästi parempia samalla kun itse vaan menen rikki kun yritän.
Keskiviikko, 27.5. 2020
Päivän pieni vaiva: Puisessa melassani lakkaus oli rikki juuri siitä kohtaa, johon toinen peukalo osui. Karhean melan pyörittäminen kädessä ei tunnu kivalta.
Melontakurssin viimeisenä päivänä melottiin taas 10 kilometriä. Liikuntalajien opettamisen vaikeus oli taas esillä: en ole ihan varma, oliko yhdelläkään kurssin vetäjällä kykyä selittää minulle mitä oikein tein väärin, koska ihan yksin olin kehossani enkä ymmärtänyt, miten sen olisi pitänyt liikkua. Niinpä tein melontaan suositeltavia liikesarjoja todella hitaasti, ja koetin ajatella jokaista asiaa, joka puuhasta oli sanottu. Koordinoidummalle tyypille tuo kuulostaa varmasti älyttömältä - "sen kun tekee vaan" tuntuu olevan monen liikkuvaisemman tyypin ratkaisu kaikkiin vaikeisiin asioihin - mutta minulle hitaus ja funtsiminen oli ainoa tapa oppia mitään monimutkaisia liikkeitä.
Lopulta kärsivällinen paneutuminen tuntui kantavan hedelmää. Mitään paikkaa ei vihlonut, ainoastaan lihakset kipeytyivät, kuten oli odotettavissakin. Lessons learned: älä vie kättä kauas taakse, suurella voimalla ei tarvitse kauhoa, purista itseäsi jaloilla istuinta vasten niin olet vakaasti paikallasi ja voit kieputtaa kroppaa puolelta toiselle.
Kai tätä voisi lisääkin tehdä.
Torstai, 28.5. 2020
Päivän teema: Typerien pienten aateekoo-ongelmien ryppäät
Koska melontakurssi oli osoittanut minun olevan surkeassa kunnossa, kävelin tänään tolkuttoman monta kilometriä pitkin Paloheinän metsiä. Jonkinlainen kesä, tai ainakin siedettävä loppukevät, teki ulkoilusta oikein mukavaa.
Vilkaisuna ulkomaailmaan, huvitti että Trump oli saanut täyden raivarin kun Twitter oli kehdannut pistää faktatarkistuslinkkejä hänen ylhäisyytensä twiitteihin. Facebook taas näytti heittävän kaikki pelimerkkinsä oranssin vauvan kelkkaan ja laskevan sen varaan, että uudelleenvalinta toteutuu. Tätä ei pidä mitenkään tulkita näkemyksenä, että Twitter olisi jotenkin hyvis, ainoastaan että se on hitusen vähemmän perseestä kuin Naamattu. Saa nähdä miten kauan sen linja pitää, kun el presidenten uhkailut ja raivarit pudottavat osakkeen arvoa ja sijoittajat huolestuvat.
Toisin sanoen: yrityskapitalismi, some ja Yhdysvaltain hallinto ovat edelleen kauheita ja pitää räjäyttää.
Viikonloppu, 29.-31.5. 2020
Ajankohdan möyrijä: Idi, joka mahtui Torholassa paikkoihin, joihin ihmisillä ei ollut mitään asiaa
Kiskoin robotin asennusskriptin sisuskalut ulos, järjestin ne uudestaan, ja tungin takaisin. Sitten suljin työchatin ja -mailin, ja vaihdoin hetkeksi lomamoodiin. Kun sää oli viimein lämmennyt, olin päättänyt pitää vanhat lomapäivät pois ja käyttää viikon romaanikäsistä työstämällä.
Lauantai olikin lähes puhdas kirjoituspäivä. Sen aikana syntyi 2900 sanaa tekstiä sekä jonkinlainen juonen loppuosan ideointi. Olin kuvitellut kirjoittaneeni itseni kauheaan sekasotkuun, mutta yhtäkkiä näin tien ulos sieltä, ja aloin hakata reittiä tätä kohti. Kirjoittaminen tosiaan onnistuu parhaiten kesällä: kun ajatus lakkaa kulkemasta, voin käydä kävelyllä lähimetsissä ja saada taas luovuuden langamnpäästä kiinni.
Sunnuntainakin olisin tavallaan halunnut kirjoittaa, mutta Taina järjesti syntymäpäivänsä kunniaksi retken Lohjalle. Niinpä vietin kolme tuntia Torholan luolassa luolaharrastajatovereiden sekä heidän koiriensa kanssa. Vieläkään yksikään koira ei mennyt aivan täysin luolan läpi, vaikka ne olisivatkin varmaan mahtuneet ulostulokolosta, joka oli ihmiselle liian pieni. Retkemme oli minulle antoisa, mutta sen aikataulut failasivat pahasti, joten suunniteltu grillaus ja saunominen jäivät toteutumatta.