<

>

Huhtikuu 2020: Valmistaudu tulevaisuuteen

Keskiviikko, 1.4. 2020

Päivän kiroilu: jruby

Mediakriittisyyspäivänä en ainakaan tietääkseni langennut yhteenkään halpaan, tosin väite, että maailmaa riepoo pandemia ja kaikkien tulee pysytellä sisällä välttääkseen tartunnan tuntui edelleen hieman epätodelliselta je epäuskottavalta. Työt olivat samaa kivireen raahaamista kuin aiemminkin.

Taina oli oikeasti fyysisesti töissä, ja kun hän palasi, päädyin käymään hänen kanssaan suunnistamassa. Ihan okei touhuahan se on, vähän kuin luolailua paitsi että ilman luolaa ja paikassa, jossa näkyy aivan liian usein muita ihmisiä. Joskus kauan sitten tästäkin pidin, mutta en tiedä, onko se nykyään minun juttuni.

Torstai, 2.4. 2020

Päivän taivaankappaleen nimi: Paskakuu. Toivottavasti siitä ei tule pysyvä.

Töissä jatkui pään hakkaaminen seinään ja äärimmäisen hidas eteneminen. Vapaalla vedin kääpiökampanjan ekan pelin roll20.net:illä. Peli ei tosiaan ollut parhaimpiani: joko kampanjan käynnistäminen pelkästään digitaalisilla työvälineillä on oikeasti tosi vaikeaa, tai sitten en vaan osannut. Koen, että jos parikin pelaajaa ilmoittaa kesken pelin torkahtaneensa, on pelinjohtajan ammattitaidossa huomattavasti parantamisen varaa. Vasta loppua kohden peli alkoi saavuttaa minkäänlaista flow'ta.

Mutta eh. Kai tätä voi jatkaa. Pelaajat kertonevat, jos he haluavat pois.

Perjantai, 3.4. 2020

Päivän vihattava järjestelmä: Zoom

Perjantain työpäivä oli sekoitus hallinnollista kuraa ja tappelemista käsittämättömien järjestelmien kanssa. Jälkimmäinen kuuluu minulle, ensimmäinen oikeastaan ei. Jossain mielen sopukoissa heräsi pelko, että robottifirma saattaa oikeasti pyytää minua esimiestehtäviin jo paljon ennen normaalia viiden vuoden aikarajaa. Vaikka vaisto tällaiseen pyyntöön olisikin "en helvetissä suostu", tosiseikka on että jokaisella on hintansa, tai minulla ainakin. Kyllä minä miljoonasta eurosta tekisin vaikka esimieshommia. Tai ehkä jopa siitä, että palkka olisi nykyinen mutta työaika 4 päivää viikossa.

Töiden jälkeen oli luolaseuran virtuaalijäsentapaaminen. Se oli minusta oikeastaan parempi kuin fyysinen jäsentapaaminen: ympäristö oli vähemmän tympeä ja tiesin, että jos iskee ahdistus, poispääsy on helpompaa kuin edes kotikaupungin baareista. Ehkä siksi jaksoin viipyä tapaamisessa pidempään kuin tavallisesti.

Viikonloppu, 4.-5.4. 2020

Ajankohdan aikaansaaminen: Lancaster Holen julisteen ripustaminen makuuhuoneen seinälle

Kävely Malminkartanon täyttömäelle ja takaisin saatiin hyvin suoritettua ennen päivän roolipelaamista. Raudan tiessä muut hahmot ratkoivat padonrakentamisen ongelmia ja minun velhoni taas kohtasi melkeinpä ainoan asian maan päällä mitä pelkää: isot eläimet.

Sormusten herran katseluprojektimme eteni Kuninkaan paluuseen. Se taitaa olla näistä kolmesta leffasta edelleen vähiten suosikkini: tärkeiden asioiden yli hypitään, kronologia on outo, subteksti brakaa jne. Lisäksi leffan luokkatietoinen luenta kertoo, että toisin kuin kirjassa, tässä ei työväenluokkainen Sam tee hyppyä ylempään luokkaan ja pääse Lännen maahan. Leffa ei ainoastaan sano, että näin ei käy, vaan jopa sanoo, että näin ei voi käydä, koska Frodo ja kumppanit lähtevät viimeisellä laivalla, joka lähtee Keski-Maasta. Sama kohtalo sitten varmaan kohtaa myös Legolasta, jonka rikos oli, että hän ystävystyi työväenluokkaisen kääpiön kanssa.

Kävimme myös Kaaren Prismassa ostoksilla. Sen asiakkaat ja henkilökunta eivät vieläkään kunnioita muiden henkilökohtaista tilaa. Miten tänne aina päätyykin?

Maanantai, 6.4. 2020

Päivän reaktio: Raivostunut

Aamulla ihmettelin, oliko eilinen kauppareissu välittömästi aiheuttanut minussa koronan, mutta sitten tajusin, että nuhani oli varmaankin allergista. Koska en ole kasvanut siitepölyallergian kanssa, se onnistuu yllättämään minut joka kevät. Koetin lääkitä itseäni, mutta sain aikaan vain pahan olon ja kurkkukipua. Tein aika lyhyen työpäivän, ja sitten leikin Tabletop Simulatorilla.

Pari tuntia työpäivän päättymisen jälkeen työt kuitenkin mölysivät taas suuntaani. Puoliksi odottamani managerial disaster oli viimein toteutunut ja edellytti minulta toimenpiteitä. Olin toivonut, että tämä sotku vältettäisiin, mutta tähän ei näköjään ollut osaamista. Asia ei suoraan minua koske, koska olen organisaatiokaavion toisessa päässä, mutta käytännössä oletan, että organisaatiokaavion toinen pää huutaa nyt tälle päälle apua, ja odottaa meidän vastaavan.

Vaikka olin vähän uumoillutkin tällaista typerää käännettä, se silti käänsi stressivivut kaakkoon koko illaksi. Olin kiukusta kiehuva ja ärsyyntynyt, ja fight or flight -reaktiot dominoivat. Haluaisin olla rauhallinen, viileä ja analyyttinen kaikenlaisissa tilanteissa, mutta oikeasti olen tunnevaltainen, äksy ja helposti stressaantuva. Nukkumaanmenokin oli vaikeaa.

Tiistai, 7.4. 2020

Päivän LDAPismi: olcSecurity

En tiedä, oliko kyseessä vain stressireaktio eilisen jälkeen, mutta tänään minulla näytti olevan lämpöäkin. Tasan 37 vaan, joten tein ihan täyden etätyöpäivän sammuttaen eilisen päätöksen jälkeensä jättämiä tulipaloja.

Minkään järkevän tekeminen ei onnistunut, eikä liikuntakaan oikein tällä ololla ollut korteissa. Niinpä avasin pitkästä aikaa uudestaan Darkest Dungeonin ja lähdin syöttämään sankareita lovecraftiaaniseen lihamyllyyn. Edelleen osa minusta toivoisi pelille vielä rankaisevampaa otetta: että seikkailijoiden kuolemisella tai hylkäämisellä olisi jotain strategisia seurauksia, koska nykyisellään tehokkain tapa pelata peliä tuntuu olevan senseless waste of human life.

Keskiviikko, 8.4. 2020

Päivän ruoka: Aurajuustokala. Herkullista.

Helvetin työpäivä oli vain nonstop-palavereita. Onnistuin enimmäkseen olemaan räjähtämättä niissäkään, jotka koskivat taannoista manageritason typeryyttä. Sain myös omat näkemykseni asiasta välitettyä eteenpäin.

Päätin, että kipeä oloni oli vain allergiaa, ja kävin Tainan kanssa kävelemässä pihalla. Yllättäen Etelä-Haagastakin löytyi aika hauskoja kallioita, vaikkei mitään kiipeily- tai boulderointikelpoista. Ja isoin lähiseudun bouldereista on tägääjien suttaama, joten jäljelle jää vain pikkuinen. Mutta tein sillä kevään ensimmäisen boulderimuuvin, joten kalliokausi on nyt kai sitten avattu.

Torstai, 9.4. 2020

Päivän outous: Java-virheeseen kuoleva Ruby-skripti

Suurin osa hommista oli tämän viikon mismanagementin jäljiltä, mutta vähän ehdin katsoa myös aivan oikeaa isoa projektia. Se nytkähti ihan piirun verran eteenpäin - ja kohtasi välittömästi seuraavan käsittämättömän virheilmoituksen. Kun ruudulle alkaa tulla että "failed to coerce java.lang.String to [Ljava.lang.String" ja tekemälläni päivityksellä ei ole ollut mitään tekemistä minkään maailman javan kanssa, on kova halu nostaa vaan kädet ylös ja palkata kallis konsultti tekemään tämä puolestani.

Sää oli kylmä ja ulkona juokseminen vähän huolestuttavaa. Kauan sitten lääkäri sanoi minulle, ettei minun pitäisi varmaan juosta, ja olen noudattanutkin tätä viisitoista vuotta, mutta nyt tekee kummallisesti mieli pinkoa pitkin lähimetsiä. Kestäisiköhän kantapääni polkujuoksun?

Perjantai, 10.4. 2020

Päivän vaikeus: Graniittipoikkari

En täysin malttanut jättää työasioita rauhaan vapaapäivänäkään, mutta mitään en saanut aikaan. Niinpä päädyin lähtemään Tainana kanssa Rokokalliolle Vihtiin. Odotusteni vastaisesti paikasta löytyi hyvinkin luolaisa kallio: rako- ja lohkareluolia, jotka olivat kohtalaisen suuria ja paikoin hankaliakin. Eräs kuilu jatkui niin syvälle ja niin kapeana, etten uskaltanut sinne ilman köyttä lähteä. Kuiva graniitti oli myös inhottavan kitkaista, mikä teki ahtaista paikoista todella hankalia.

Palasimme luonnon helmasta pelaamaan pätkän Raudan tietä. Se päättyi inhottavaan cliffhangeriin. Illalla katsoimme vielä klassisen murhamysteerielokuvan, nimittäin Gosford Parkin. Leffa oli vielä parempi kuin olin muistanut, vaikka siihen sopiikin mainiosti termi "who-cares-whodunnit".

Pääsiäisloma, 11.-13.4. 2020

Ajankohdan paikkakunta: Vihti

Pääsiäisloma ei kulunut luolissa eikä ulkomailla, vaan kotona pelinkirjoittamisen ja piirtelyn parissa. Kun maanantaina mökkihöperöys uhkasi viedä mennessään. Taina paikansi meille takaoven Nuuksion kansallispuistoon, ja toisin kuin useimmissa paikoissa, täällä ihmisiä ei ollut kuin festareilla. Toki sinne pääseminen edellytti yhden "Yksityisalue - pääsy kielletty" -kyltin ohittamista, mutta epäilen kyseisen kyltin olleen enivei laiton. Jokamiehenoikeuksia ei noin vaan voi rajoittaa ilman erityistä syytä.

Tiistai, 14.4. 2020

Päivän pohdinta: Pitäisikö sitä nyt alkaa käyttää suojamaskia jos erehtyy paikkaan, jossa on muitakin ihmisiä? Asiantuntijat eivät tunnu kaikki olevan yhtä mieltä.

Työpäivä oli kurjaa hallintoa ja ulkona oli tullut takatalvi. Ei jumalauta tätä. Kun kokeilin käydä ulkona, siellä alkoi lumipyry. Kevät saattaisi vähän nostaa fiiliksiä, mutta ei tätä voi kevääksi sanoa.

Keskiviikko, 15.4. 2020

Päivän leffa: Code8. Yllättävän toimiva Wild Cards -tyylinen metaihmistarina, joka pelaa kohtalaisen reilusti omilla säännöillään.

Väkisin hakkaamalla sain töihin vähän tolkkua, samalla kun ulkona takatalvi jatkui. Lumikaaos ei alkuunkaan houkuttanut käymään ulkona, ja neljän seinän sisällä eristäytyminen tuntui.

Taina oli löytänyt jostain kotitreenivideon, jota suoritimme. Tai oikeammin, Taina suoritti, minä luovutin kesken. Joko olen surkeassa kunnossa tai sitten tein alun liian lujaa, koska puolivälin tienoilla olo kävi niin pahaksi, että jätin enemmän fyysisen rasituksen ja kaaduin petiin. Kotiliikunnan etu on, että noin voi tehdä helposti.

Torstai, 16.4. 2020

Päivän bändi: Fulu Muziki

Olin selvästi hakannut tarpeeksi kauan päätä mahdottomuutta vastaan, koska mahdottomuus sai särön ja yhtäkkiä tuskien työprojekti otti pari askelta eteenpäin, jopa joitakin kuukausia ennen dedistä. Valitettavasti kaksi muuta tympeää projektia roikkuu aivan sen hännillä, ja niitäkin pitäisi muka tehdä, koska tyyppi joka oikeasti niitä ehtisi tehdä ei ole enää meillä töissä.

Hengasimme alkuillasta Tonjan kanssa Discordissa. Taas tuli tajuttua, kuinka koronameno on ekstrovertille noin sata kertaa raskaampaa kun kaltaiselleni nörtti-introvertille. Niin kauan kun minulla on verkkoyhteys ja jotain luettavaa sekä kirjoitusvälineitä, en tarvitse kauheasti muuta. Sosiaaliset harrastukset ovat toki kivoja, mutta ihmisten näkeminen virtuaalisesti kerran viikossa on minulle aivan tarpeeksi.

Perjantai, 17.4. 2020

Päivän termi: Dominoiva pää

Azanurin toka peli sujui jo paljon jouhevammin kuin ensimmäinen, varmaan koska olin ehtinyt kerrankin valmistautua riittävästi. Tätä ei ole varmaan koskaan aiemmin tapahtunut, enkä usko, että sitä tulee tapahtumaan koskaan uudelleen. Joka tapauksessa kääpiösankarit taivalsivat vieraiden maiden halki ja kohtasivat kummallisia asioita, ja etäpelaaminen tuntui enimmäkseen ihan oikealta pelaamiselta. Pieni äänen pätkintä vähän ärsytti, ja kaipasin myös mahdollisuutta jakaa ruudun pelaajien kanssa. Hieman huolettaa, miten näillä työkaluilla voi pelata jotain enemmän 3D-malleihin nojaavaa, kuten Devil and the Deep Black Skyta?

Viikonloppu, 18.-19.4. 2020

Päivän sarja: Money Heist

Lauantaina pelattiin lisää Raudan tietä. Jotenkin sitä edeltänyt ulkoilu oli saanut minut puolitajuttomaan tilaan, joten pelissä olin vähemmän läsnä kuin yleensä. Etäpeleissä keskittymisvaikeudet tosiaan moninkertaistuvat, eikä tällä kertaa edes piirtäminen pitänyt minua skarppina. Hävettää hieman.

Toiseen peliin liittyen keskusteltiin etäpelaamisen heikkouksista ja edellytyksistä, ja tajusin, että videokuvan käyttämisellä voisi kieltämättä olla tiettyjä etujakin. Jos hahmojen ulkonäöstä olisi 3D-malli, voisi myös videokuvaan varmaan heittää sen filtteriksi, niin että pelaaja jopa näyttäisi hahmoltaan.

Sunnuntaina päädyin taas jonnekin Vihtiin ulkoilemaan. Kalliolta löytyi hieno railo ja puolikas hiidenkirnu. Paluumatkalla poluttoman metsän halki Taina onnistui liukastumaan ja satuttamaan ranteensa. Oli kyllä taas tyypillinen extreme-harrastajan onnettomuus: olimme kekkuloineet korkeilla rinteillä ja ahtaissa kallionraoissa, mutta ainoat vammat saatiin tietty tasaisella maalla ystävällisessä auringonpaisteessa.

Maanantai, 20.4. 2020

Päivän videoneuvottelusofta: Wire

Työpäivä oli ihan kelvollisen tehokas, vaikka hommat eivät olleetkaan ihan suosikkejani. Sitten käynnistyi tympeä palaveri, joka imi aivan kaiken energian päivästä ja jonka jälkeen totesin, että sama lopettaa tältä päivältä.

En tiedä, onko eristys vain syössyt jotkut ihmisistämme masennukseen ja ahdistukseen. Ehkä, tosin olen muistavinani, että nämä palaverit olivat samanlaisia myös livenä. Ei saakuri. Valitetaan ja itketään silloin, kun paikalla ei ole neljäätoista ihmistä, joiden ajan ja energian tämä valittaminen syö.

Kotiliikunta jatkui Spartacuksen ja pöhköjen jumppavideoiden merkeissä. Kaipaan kiipeilyä ja luolia ihan älyttömästi. Onneksi kiipeilyyn on jotain toivoa heti kun sää vielä vähän tästä lämpenee.

Tiistai, 21.4. 2020

Päivän viisaus: Always be yourself, unless you can be Batman, in which case be Batman.

Ulkona oli viimein tullut siinä määrin kevät, että päädyin tekemään iltapäivän työt parvekkeella. Kun aurinko paistoi, viritin jopa aurinkopaneelin parvekkeen reunalle tuomaan virtaa. Tietokonetta sillä ei ladannut, mutta langatonta verkkoa jakava puhelin pysyi hyvin täydessä akussa koko päivän. Töiden päätyttyä tein väliaikaisratkaisusta pysyvämmän ja teippasin paneelin kunnolla kiinni parvekkeen ulkopintaan. Koska olen turvallisuustietoinen luolaharrastaja, tein tämän siten, että kaikki työkaluni olivat jatkuvasti kiinni slingeillä ja sulkkareilla, ja minulla oli itselläni turvaköysi huolehtimassa, etten putoaisi. Miten ihmiset, joilla ei ole kaappi täynnä seikkailuharrastuskamaa pystyvät tekemään mitään tällaista rauhallisin mielin?

Keskiviikko, 22.4. 2020

Päivän ajatuksenpoikanen: Pitäisiköhän ostaa pieni drone, niitä kun näyttää saavan käytettynäkin?

Töissä koetin etsiä konsultteja. Tällaista hulluutta en olekaan tehnyt milloinkaan aiemmin, ja vaikka se oli vähemmän kauheaa kuin olin odottanut, ei siitä silti tule suosikkipuuhaani. Jos en saa jotain tehtyä itse, koen epäonnistuneeni.

Ulkona oli pilvistä, mutta aurinkoenergia piti puhelimen silti ladattuna. Töiden päätteeksi laiskottelin pelaamalla Darksiders II:a, sellainen kun arkistosta löytyi. Hirveä määrä videopelejä, koskaan en tule niitä kaikkia pelaamaan. Darksiders oli juuri tähän tilanteeseen oikea peli: sopivan helppo 3D-brawler, jossa ylitehoinen fantsudude mätti vielä isompia fantsududeja. Ei muistuttanut työtäni tai elämääni, ja resetoi päätä hyvin. Pelin eduksi laskettakoon, että vaikka sen aihemateriaali olisi helposti tarjonnut tilaa grimdarkille tulkinnalle, jossa päähenkilö kuulostaa lasimurskaa syöneeltä ja kaikki on ruskeaa ja harmaata, Darksiders II oli kirkkaan värinen ja kommunikaatiokin oli muuta kuin hahmoja machoilemassa toisilleen.

Torstai, 23.4. 2020

Päivän softa: Docker

Pätkäisin työpäivän pitkällä kävelyllä, ja kun lopetin työnteon viiden maissa, lähdin Tainan kanssa tutkimaan lähiseudun UE-mahdollisuuksia. Eivät ne päätä huimanneet. Erääseen suljettuun bunkkeriin saimme ahtauduttua, mutta siellä oli vain graffitia. Toisen kaivonkannen alta ei reitti jatkunut mihinkään. Mutta kyllähän näitä kohteita riittää.

Money Heist on saanut minut pitkästä aikaa kaipaamaan larppaamista, ainakin teoriassa. Jotenkin sarjan idea on niin hieno: joukko nimettömiä ammattilaisia ottaa 60 panttivankia ryöstön ajaksi, ja sitten pukee heidät samoihin univormuihin ja naamioihin kuin ryöstäjät. Larpissa tämä olisi todella herkullinen asetelma: onko naamion ja haalarin takana panttivankitoveri vai yksi rosvoista? Onko ase tuon toisen tyypin käsissä oikea vai feikki?

Viikonloppu, 24.-26.4. 2020

Ajankohdan kirjannimiruno:

Töissä perehdyin lisää dockerin salaisuuksiin. Töiden jälkeen sorrun hankkimaan juuri ilmestyneen XCOM: Chimera Squadin, kun arvostelut olivat sitä kelvolliseksi kehuneet. Vähän kevythän se on, eikä yhtä jännitteinen kuin isoveljensä XCOM ja XCOM 2, mutta tajusin kaipaavani tämän tyylistä peliä, joten siinä sitä sitten mentiin.

Mutta koskaan ei pitäisi ostaa mitään, millä on matala sarjanumero. Lauantaina XCOM-etenemiseni keskeytti bugi, joka teki mahdottomaksi jatkaa tehtävää, ja koska pelasin Ironmanilla, ei minulla ollut muita tallennuksia. Kirjoitin pelin tekijöille bugiraportin, ja siirryin tekemään jotain muuta.

Sunnuntaina suunnattiin Vihdin Rokokalliolle hengaamaan Karon ja Idi-koiran kanssa. Koira karkasi viisi minuuttia autoista nousemisen jälkeen, ja antoi hyvää esimakua siitä, millaista sen kanssa toimiminen oli. Idi oli ylivilkas ja ihmisistä piittaamaton kettuterrieri, jota onneksi kuitenkin kiinnosti samat asiat kuin meitäkin: luolat ja muut kallionkolot. Neljän olennon ryhmämme löysikin täältä runsaasti uusia railoja, mm. Suomen mittapuulla oikein hankalan ahtautumispoikkarin josta suoriutuminen palkitsi läpiretekellä ja hämmentävillä kivimuodoilla. Piski tunkeutui innoissaan kaikkiin koloihin, niihinkin mihin ihmisillä ei ollut mitään toivoa mahtua. Kalliolla vierähti neljä tuntia, ja lähdimme kotiin vasta kun räntää alkoi sataa.

Illalla oli vielä luolaseuran kevätkokouskin. Se sujui totutun tehokkaasti, ja siellä syntyi myös ajatus ryhtyä kronikoimaan laajemmin seuran jäsenten tekemiä luolaretkiä. Laadin ekan vedoksen luolaretki-ilmoituslomakkeesta. Se näytti yllättävän paljon luontohavaintoilmoituslomakkeita, joiden parissa museolla olin vuodet työskennellyt.

Maanantai, 27.4. 2020

Päivän sarjakuva: Between Failures. En tiedä, onko se yhtään hyvä, mutta sitä nyt kuitenkin päädyin lukemaan.

Työpäivä oli supertehokas, mutta sen jälkeen en oikein jaksanutkaan enää mitään muuta. Koomasin XCOM Long Warin parissa ja käväisin pikaisesti ulkona. Vieläkin siellä on kylmää, harmaata ja muutenkin klassinen vappu/juhannussää.

Viranomaiset ympärillä tuntuvat olettavan, että vapusta tulee jonkinlainen katastrofi, kun ihmiset eivät kuitenkaan osaa välttää väkijoukkoja. En tiedä pitääkö se paikkansa, mutta jos pitää, totean ylivertaisilla väkijoukonvälttelykyvyilläni olevani varmaan jonkinlainen yli-ihminen ja optimoitu selviämään pandemiassa.

Tiistai, 28.4. 2020

Päivän lelu: DJI Mavic Air

Ostimme viimein käytetyn dronen. Kun DJI:n uusi Mavic Air 2 oli ilmestynyt markkinoille, vanhemman mallin omistajat olivat oitis panneet niitä myyntiin kohtuuhinnalla, ja niin meille päätyi sellainen. Ilta menikin sen toimintaan tutustuessa; lentämään emme vielä päässeet.

Drone on sympaattisen näköinen, hassu pieni neliroottorinen laite, joka kasaan taitettuna näyttää jotenkin heinäsirkalta ja avoimena tuo ainakin meidän entomologisiin mieliimme hännättömän korennon. Se oli myös valtaisan monimutkainen laite, jonka ohjaussovellus näytti - ei täysin yllättäen - lentokoneen ohjaamolta. Kaikenlaista pitää osata jos aikoo edes puolen kilon painoista härveliä ohjailla sadan metrin korkeudessa. Droneen tutustuminen sai minut vakuuttuneemmaksi siitä, että lentävät autot minkäänlaisessa painovoimassa ovat epärealistinen ajatus.

Keskiviikko, 29.4. 2020

Päivän hämmentävä kokemus: Ilmakuvaus

Työpäivän päätyttyä ulkona oli kaamea räntäsade. Kun se hetkeksi taukosi, singahdin Tainan kanssa pihalle kokeilemaan dronen lennätystä. Puolen tunnin ikkunassa opettelimme vähän ohjaamaan härveliä. Touhuistamme syntyi varsin yksinkertainen testivideo.

Eka adjektiivi, jolla Korennoksi nimetyn dronen lentoa voisi kuvata on varmaan "vakaa". Laite leijuu paikallaan ilmassa huojumatta niin tasaisesti, että se näyttää suorastaan epätodelliselta. Lisäksi vaikka lukuisten videopelien luulisi totuttaneen ensimmäisen persoonan kameranäkymään, ohjailu pelkästään puhelimen näyttöä katsoen osoittautui yllättävän haastavaksi. Ainakin aloittelijamoodissa laitteen nopeus ja käännökset olivat niin hitaita, että kokonaiskuvan sai paljon nopeammin katsomalla Korennon menoa ihan vilkaisemalla sitä omilla silmillään.

Mutta: lennättäminen oli ihan valtavan metkaa touhua! Vaikka olimme vain epäeksoottisella kotipihallamme, oli suunnilleen pyykkitelineenkin näkeminen ilmasta säväyttävä kokemus. Ohjaaminen ei lopulta ollut vaikeaa, kuten olin vähän pelännyt. Ainakin aluksi rajoja asetti lähinnä oma osaaminen, ei laitteen suorituskyky. Saa nähdä, miten pitkälle jälkimmäinen venyy ensimmäisen karttuessa.

Vappuaatto, 30.4. 2020

Päivän lentokorkeus: 60 metriä

Olin eilen illalla koettanut rentoutua pelaamalla XCOM:ia, mutta full party wipe illan viimeisellä tehtävällä takasi, että koko yön näin karmeita painajaisia. Mieleenpainuvimmassa Cthulhu oli noussut ja lahdannut valtaosan ihmiskunnasta, ja minä piileskelin noin sadan muun selviytyjän kanssa autiolla lentoasemalla. Pelkäsimme jatkuvasti, että horisontin takaa kohoaa vuoren kokoinen muinainen, jonka näkeminenkin vie järjen, ja välttelimme toisiammekin. Tyhjä lentoasema oli aavemainen ja kammon tunne kuvottava. Yön toinen uni käsitteli jotain ydintalvea Turussa, sekä epärealistista ideaa paeta sitä polkupyörällä.

Näiden hilpeiden kuvien jälkeen oli helpotus nousta tekemään töitä. Aamupäivän vain tuijotin ruutua, mutta sitten yhtäkkiä käsittelemäni ongelman solmu aukesi, ja viuh vaan koko iso kuvio ympärilläni alkoi ratketa. Kun iltapäivästä oli etäpalaveri konsulttien kanssa kyseisen järjestelmän päivittämisestä (koska omat voimat eivät tuntuneet riittävän), olin itsevarma ja luottavainen. Jos en saisi budjettia konsultteihin, osaisin sittenkin tehdä päivityksen itse, siihen vaan kuluisi kauemmin.

Töiden päätyttyä ohjelmassa oli lisää dronen lennättämistä. Uskalsin vihdoin ottaa beginner moden pois päältä, ja tuloksena Korento kohosi mielettömän korkealle, ja alkoi liikkua aivan hirveää vauhtia. Eikä tämä ole vielä edes sport mode, jossa laitteen huippunopeus on kai miltei 60 km/h.

Illemmalla Luolaseura järjesti etäleffaillan, jossa twoseven-palvelun avulla katsoimme juomapelihengessä paskan luolaleffan. Saaliiksi arpoutui The Cave. Olin edellisellä katsomiskerralla vannonut, etten enää ikinä katso tätä rainaa selvin päin, ja tuhosin kaapista löytynyttä viskiä aina kun leffassa jokin oli poikkeuksellisen tyhmää. Humalahan siitä seurasi. Leffaa paljon viihdyttävämpi oli palvelun mahdollistama chatti, jossa paskaleffa sai ansaitsemaansa kyytiä.