Maaliskuu 2020: Näkymiä reunalta
Sunnuntai, 1.3. 2020
Päivän kärsimys: Puuduttavan tylsä sukulaislounas. Vain Tainan sukulaisissa, ei omissani.
Iho oli ollut rikki, joten edellisiltana olin ottanut ataraxin pystyäkseni nukkumaan. Niinpä olin aamulla aivan pöhnässä ja kooman rajoilla. Seurailin puolella silmällä koronaviruksen marssia maailman halki, ja pohdin, tuleeko siitä uusi normaali. Toistaiseksi toivotan tervetulleeksi lentoliikenteen vähenemisen ja ehkä talouden supistuminenkin helpottaa vähän ilmaston taakkaa. Toki se samalla luultavasti syöksee minut työttömyyteen ja tuhoon mutta kaikkea ei voi saada.
Hilpeät mietteet jatkuivat, kun sisäistin, että eräästä roolipeliporukastani oli kuollut yksi pelaaja. Ei lähimpiä ystäviäni, kaveri, jonka olin kyllä tuntenut 30 vuotta mutta jonka kanssa en ollut oikeastaan aktiivisesti tekemisissä. Olennaiseen keskittyvänä jäin miettimään, mitä hänen hahmolleen tapahtuisi, ja sitten eksyin miettimään, mitä tapahtuisi omille pelaajahahmoilleni jos itse pääsisin hengestäni. Testamenttini kertoo kyllä, mitä pelinjohtamilleni kampanjoille toivon tehtävän (hallinnoidaan CC-BY-SA -lisenssillä ja annetaan roolipeliyhteisön käyttöön), mutta se ei speksaa yksittäisten pelien kontribuutioitani.
Niinpä speksaan sen nyt tässä: pelaamani hahmot ovat pelikampanjan osa. Jätän täysin pelinjohtajan harkintaan, mitä hän haluaa niillä tehdä jos en itse ole enää kykenevä niitä käsittelemään. Jos hän haluaa, hän voi käsitellä niitä NPC:nä tai antaa vaikka jollekulle toiselle pelattavaksi jos moinen jostain syystä hyvältä idealta tuntuu. Hän saa käyttää niitä niin isossa tai pienessä roolissa kuin haluaa. Jos hahmo on vain tuskallinen, sen voi siirtää taustalle, tai vaikka tappaa pois. Itseäni toki viehättää eniten ajatus, että hahmot jatkavat aktiivista olemassaoloaan pelikampanjassa vaikken itse olisikaan niitä ohjaamassa, mutta en halua kahlita pelinjohtajaa mihinkään, mikä ei häntä miellytä.
Maanantai-tiistai, 2-3.3. 2020
Ajankohdan havainto: On ehkä hyvä, että katson Fringeä vasta nyt, enkä silloin kun se ilmestyi, koskapa se käsittelee juurikin vaihtoehtomaailmoita. Oli hyvä välttyä turhilta vaikutteilta.
Sopivan dramaattisesti eilisen kuolemanvarapäivityksen jälkeen sain heti kunnon flunssan. Maanantaina tuumin, että olisi varmaan fiksumpaa jäädä etätöihin, ja kahden tunnin jälkeen totesin, että tämä ei ole etäpäivä vaan sairaspäivä. Makasin petissä ja välillä vähän vilkuilin työchattia, mutta pääasiassa katsoin Fringeä.
Tiistaina olinkin sitten aivan oikeasti kipeä. Lihaksiin sattui eikä tehnyt mieli syödä. Onneksi yskää ei ollut, joten pystyin nauttimaan hengittämisestä ja muista Maslow'n tarvehierarkiapyramidin aivan pohjimmaisista asioista.
Keskiviikko, 4.3. 2020
Päivän fiilis: Ahdistunut ja kipeä
Epidemiakauden kunniaksi työterveys määräsi sairauslomaa edes pyytämättä minua käymään. Tämä olikin hyvä, koska päivän aikana olo tasaisesti huononi kasalla uusia villejä oireita. Kuume nousi, kunnes lopulta yöllä se saavutti 39 asteen haamurajan. Jotenkin onnistuin tällä kertaa välttämään hallusinaatiot, mutta hyvin ei silti mennyt.
Torstai, 5.3. 2020
Päivän pohattameininki: Taksilla liikkuminen ees ja taas. Sairaana ei viitsi käyttää julkisia kun vaihtoehtoja on.
Helvetillisen kuumeyön jälkeen ilmoitin työterveyteen, että tämä ei nyt tuntunut ihan siltä perusflunssalta, jota siellä oli epäilty. Niinpä he kirjoittivat minulle lähetteen toiselle lääkärille. Hankkiuduin sinne, kävin läpi laboratoriotutkimuksia, ja sain kuulla, että oireeni ovat "epäselvät". Oletan, että tämä on ensimmäinen vaihe diagnoosissa, jonka päätös on "onneksi olkoon, tämä tauti nimetään sinun mukaasi."
Sopivan pahaenteisesti lääkäri passitti minut saman tien Meilahteen spesialistille, jossa sain lapun ranteeseen ja jouduin sarjaan uusia kokeita. Onneksi olin ennakoinut, että päivän terveydenhoitorumbassa saattaisi kestää, ja olin ottanut tietokoneen sekä laturin mukaan. Neljä tuntia sairaalan odotushuoneessa oli paljon helpompi sietää, kun saattoi samalla piirtää, kirjoittaa ja irkata.
Lopulta seikkailuni ei eskaloitunut aivan korkeille leveleille: lääkäri kyllä väläytti mahdollisuutta ottaa minut sisään osastolle, mutta päätyi lopulta siihen, että se ei ollut tarpeellista. Vaivaksi diagnosoitiin spesifinen sisäelintulehdus, joka kyllä kuulosti huolestuttavalta, mutta johon antibioottien oletettiin kyllä tehoavan.
Palasin apteekin kautta kotiin. Onneksi tämä päivä ei ollut yhtä kuumeinen kuin eilinen, ja iltaa myöden lääkityksenkin ensimmäiset vaikutukset alkoivat tuntua. Silti minulle oli määrätty seitsemän päivän sairausloma, mikä tuntui liioittelulta, mutta tiedä miten heikoksi tuo antibiootti minut nyt lopulta vetää.
Perjantai, 6.3. 2020
Päivän leffa: Catch Me If You Can
Antibiootti piti minut pahoinvoivana sängyn pohjalla valtaosan päivää. Sain tehtyä hieman pelinkirjoittelua, mutta mikään luovuuden suurjuhla ei päivä ollut. Onnistuin kuitenkin käymään kaupassa, joten ihan täysi immobilisaatio ei vallinnut. Toivottavasti antibioottien sivuvaikutukset loivenevat kun elimistö tottuu niihin.
Lauantai, 7.3. 2020
Päivän sitaatti: "Tähän on tultu."
Aamulla postilaatikossa oli viesti, joka kertoi kustantajani menneen konkurssiin. Tiesinhän minä, että genrekirjailijoita kustantavat puljut pyörivät aina tuhon partaalla, ja että kirjailijana saa varautua siihen, että välillä kustantamo menee alta. Kuoriaiskirjat oli ollut minimiteholla muutenkin jo tovin, joten ei tämä superyllätyksenä tullut. Ajatus siitä, että oman opukseni ulos puskeminen oli kontribuoinut tähän kyllä harmitti.
Muuallakin tämä on sanottu, mutta: on kyllä pirun typerä yhteiskunta, jossa voi puskea kuluttajille pieniä muovinpalasia ja saada siitä pelimerkkejä, mutta kirjoittaminen tai kirjojen kustantaminen ei mitenkään lyö leiville. Toisaalta, olen itsekin jossain määrin osa ongelmaa: luen paljon vähemmän kotimaista kirjallisuutta kuin pitäisi. Osasyy tähän on, että sitä ei kustanneta, mutta... eh. Muna, kana; itse voisin tähänkin vaikuttaa.
Tänään järjestettiin Bokvillanissa taas tanssibileet. Päädyin paikalle, vaikka arvelin, että varasisäelintulehdukseni estäisi tanssimisen. Mutta vaikea oli vain istua paikallaan kun hyvä musiikki soi, ja päädyin lopulta vähän tanssimaankin. Viikon makaamisen jälkeen liikkuminen oli kyllä tervetullutta, toivottavasti siitä ei seuraaa mitään rangaistusta.
Sunnuntai, 8.3. 2020
Päivän hykertely: Yksi pelaajistani mutisi jotain genrehuijauksesta. Luetaan sitä pelityyli-dokumenttia, siellä on aivan selvästi mainittu kauhuelementit!
En joutunut tanssibileiden jäljiltä sairaalaan, joten pystyin pelauttamaan Devil and the Deep Black Skyta. Kampanjan aivan vihoviimeinen tarinankaari käynnistyi oikein onnistuneen tuntuisella pelillä, jonka yhteydessä juhlittiin sopivasti myös erään pelaajan 42-vuosipäivää. Kakku oli mainiota. Suhtauduin skumppaan vähän epäluuloisesti antibioottikuurin vuoksi, melkein kaksin kerroin kun Kaisa vanhana psykonauttina vakuutteli, että aivan hyvin voi ryypätä ja käyttää antibiootteja samaan aikaan.
Maanantai-tiistai, 9.-10.3. 2020
Ajankohdan olo: Liikuntaa kaipaava
Kuoriaiskirjojen romahtamisen jälkeen haeskelin uutta kustantajaa romaaneilleni, ja ainakin jonkinlaista kiinnostusta oli. Tämä sai hyvälle mielelle. Nyt kun vielä olisi kirjoitusvire. Tai tavallaan sellainen oli, mutta lähinnä roolipelikampanjoiden suuntaan.
Keskiviikko, 11.3. 2020
Päivän hämmennys: Miten Ruotsissa on 500 koronavirustartuntaa ja Suomessa 60? Voiko tämä olla muuta kuin mittausvirhe?
Samalla kun itse sairastin sisäelintulehdustani rauhassa, ulkomaailma luisui reippaan apokalyptiseen suuntaan. Koronaviruksen uutisointi, samoin kuin virus itsekin, kohosi koko ajan korkeampiin sfääreihin ja maailmantalous reagoi vastaavasti. Melkoinen saavutus pöpöltä, johon oli kuitenkin sairastunut vasta 126 000 ihmistä ja joka oli tappanut vasta yhtä paljon kuin WTC:n isku. Mutta toki kulkutaudissa hoitokulut ja paniikki ovat ne todelliset tuhoajat.
Olin taannoin tuuminut, että ainoita asioita joka ilmastonmuutosta voisi tehokkaasti hillitä olisi kunnon pandemia. En ole ihan varma, onko tämä sellainen, mutta lentoliikenteen romahtamista seuratessa on vaikea olla nyökkäilemättä. Ja mitä väistämättömään fasismin ja territorialismin esiinmarssiin tulee, humaani sivilisaatio on paljon nopeampi rakentaa uudestaan kuin tuhoutunut biosfääri.
Torstai, 12.3. 2020
Päivän hankinta: Aurinkopaneeli. Siltä varalta, että apokalypsi tästä vielä eskaloituu, pitää mp3-soitinta voida ladata.
Sairausloman viimeinen päivä toi postilaatikkoon ilmoituksen, että kaikki mahdollinen duuni robottifirmassa kannattaa tehdä vastedes etänä. Onneksi kotitoimisto on mukava. Taina oli vuorostaan saanut jotain hengitystieoireita, ja oli töistä palatessaan aika raato.
Kävimme kaupassa ostamassa kuivamuonaa. Meillä ei varsinaista hamstrauksen tarvetta ollut, varastot ovat aika täynnä muutenkin - mutta näköjään melkein kaikki muut olivat tulleet kauppaan aikeenaan ostaa apokalyptiset kotivarastot. Aivan pelkkää dog-eat-dog -menoa ei hyllyillä vielä ollut, mutta oli helppo kuvitella, kuinka tungoksessa saattaisi saada tartunnan.
Perjantai, 13.3. 2020
Päivän sarja: Batwoman. Ei ollut hyvä. Älkää katsoko.
Palasin viimein töihin. Olin ajatellut aivan käydä toimistollakin, mutta eihän keskustaan ollut mitään järkevää keinoa mennä muuten kuin junilla, eikä ajatus ihmisjoukon keskellä olemisesta innostanut. Ja kun Tainallakin oli flunssaa, ajattelin että ehkä on parempi vaan pysyä kotona ja olla liikaa viemästä pöpöjä muualle.
Työpäivä sujui kelvollisesti: etätyöhön on hyvät rutiinit. Sen jälkeen aloin funtsia roolipeliasioita. Minua ärsytti ajatus, että roolipelienkin pitäisi muka olla tauolla epidemian aikana. "Kaikki välttämätön sosiaalinen kontakti katkolle" - roolipelaaminen on välttämätöntä! Tavallaan ymmärrän miksi ei olisi syytä pelata, mutta oikeasti, jos ihmiset ovat valmiita käymään työpaikalla silloin tällöin, heidän pitäisi olla myös valmiita kokoontua pelaamaan.
Viikonloppu, 14.-15.3. 2020
Ajankohdan työväline: Sähkötainnutin
Tuttavapiirissä on ihmisiä, joiden mielestä postapokalyptiset roolipelit ovat suunnattoman siistejä. Minua ne ovat viimeiset muutamat vuodet lähinnä inhottaneet, varmaan pääasiassa siksi, että koen niiden osuvan vähän liian lähelle oikeaa elämääni. Tämän viikonlopun aikana tosiaan tuntui, että olimme liukuneet ainakin jonkinlaiseen katastrofiskenaarioon. Saapa nähdä, miten paljon tämä tästä vielä pahenee.
Kun yliopistokin oli mennyt kiinni, Hana päätti koettaa vielä päästä kotiin. Hän selvisi ilmeisesti viimeiselle lennolle Helsingistä Prahaan. Nyt vierashuone on taas tyhjä ja olen täällä Tainan kanssa aivan kahdestaan.
Koska en suostunut vajoamaan uutisten ja salaliittoteorioiden viidakkoon, keskityin viihteeseen. Pelasin viimein Preyn kokonaan läpi, ja pidin siitä kyllä kovasti. Kerrankin scifitarinan loppukin oli oikein tyylikäs, enkä ainakaan itse kohdannut edes mitään turhaa ja tympeää loppumättöä. Nokkeluudella ja kummallisilla tiedejipoilla mentiin tappiin saakka.
Maanantai, 16.3. 2020
Päivän mieleenpalautus: Sisäkkäiset OU:t
Sain koko päivän leikkiä LDAP:in parissa. Konfiguroinnin keskeyttivät vain käynnit lääkärissä. Sentään mitään akuuttia vikaa ei löytynyt, tosin lääkäri uhkaili, että jossain vaiheessa olisi hyvä vähän operoida muutamaa siselintä jotta niiden tulehdusalttius vähenisi. Päätin, että tällä ei ollut minulle hirveästi väliä juuri nyt.
Sosiaalidemokraattinen hallituksemme pisti illasta koko maan kiinni. Muutamat ihmiset tuttavapiirissä sanoivat kokevansa tämän etäisen rauhoittavaksi, ja tunnistin sen itsekin. Lienee jokin pienen sisäisen autokraattini kaipuu vahvoihin johtajiin. Onneksi pääministerinä on Sanna Marin, eikä esim. Antti Rinne, Juha Sipilä tai luoja paratkoon Jussi Halla-Aho.
Tiistai, 17.3. 2020
Päivän työkalu: Slackin videochatti
Käytännössä pysyvä etätyö ei luultavasti tule olemaan mitään herkkua. Toki olen itse epäsosiaalinen tyyppi, enkä edes kaipaa paljon sosiaalista kontaktia työkavereilta ja -vihollisilta, mutta sittenkin jo tämän päivän videoneuvottleukahvitunnit saivat epäilemään, että tämä tulee käymään hyvin vanhaksi hyvin nopeasti. Sentään sain töitä tehtyä aivan hyvin.
Koska kuntosalille ei voinut mennä, päätin käyttää kodin kuntoilulaitteita. Etuna kotikuntoilussa on, että Kauniiden ja rohkeiden tai Maailman inhottavimpien häiden asemasta näytöltä voi tulla vaikkapa Jackie Chan -leffoja. Haittana Jackie Chan -leffoissa on, että jos koettaa kuntoilla niiden tahdissa, kaikki paikat menevät nopeasti rikki.
Keskiviikko, 17.3. 2020
Päivän idea: Viimeinkin käyttöä kaikille pöhköille vaatteille, joita kellarikomerossa on
Videopalaverien ja jatkuvan etätyön selkeä hyvä puoli on mahdollisuus pukeutua hassusti. Toistaiseksi testasin vasta havaijlainen rantapummi -lookkia, mutta sikäli kun tilanne jatkuu, ajattelin käydä läpi valtaosan larppivaatekomerossa olevista vermeistä ja pitää viikkopalaveriesitelmäni kaikenlaisissa käsittämättömissä vetimissä. Pitäisi ehkä myös hankkia työhuoneeseen green screen taustaksi ja kehittää siihen mitä villimpiä taustakuvia. Tämän kaiken pitäisi olla hyvin osaamisalueellani.
Koetin kirjoittaa roolipelikamaa, mutta sen asemasta eksyinkin vaan pelaamaan Endless Legendiä. Se on kyllä hieno peli, vaikka tavallaan toivoisinkin, että se olisi aivan toisenlainen kuin mitä on.
Torstai, 18.3. 2020
Päivän leffa: Sormuksen ritarit. Parempi kuin muistin.
Kun töissä törmäsin aivan täyteen seinään ja aivojumiin, päätin käydä kävelyllä ulkona. Aurinko paistoi ja oli kaunista ja keväistä, mutta ihmisiä koetin vältellä kuin olisivat zombieita. Hyvin on mennyt valistus perille, kun itseä ahdistaa heti jos joku on edes samalla puolella katua.
Jostain oli myös ilmestynyt kurkkukipu. Mikä hemmetin multiaktiivinen sairaus tässä nyt oikein riepoo? Tulisi kunnolla tai menisi pois, ei tällaista vatvomista jaksa.
Perjanta-lauantaii, 19.-20.3. 2020
Ajankohdan komento: /r 4df
Töissä noin 300-kohtainen massiivinen operaatio eteni yhtäkkiä, kuin saimme suunnilleen kohdan 2 toteutettua. Onneksi deadlineä annoimme itsellemme marraskuuhun saakka. Työn jälkeen ryhdyimme valmistautumaan huomiseen peliin testaamalla roll20.net -palvelua. Alku oli turhauttavaa: äänet eivät toimineet, videon suhteen luovutimme täysin jne. Mutta puoli tuntia säädettyämme onnistuimme saamaan jonkinlaiset yhteyedt aikaan kaikille kokeilijoille, ja hahmotkin tuotua sisään.
Lauantaina sitten pelasimme Raudan tietä. Viiden tunnin sessio roll20.net:illä toimi paljon paremmin kuin olimme odottaneet. 20 minuuttia alkusäätöä, sen jälkeen vaan häiriötöntä roolipelaamista. Oli Faten systeemistä mitä mieltä tahansa, juuri tähän se soveltui oikein hyvin. Kun videota ei käytetty, hahmoista näkyivät vain näiden oikeat kuvat, ja tämä oli oikeastaan vain hyvä asia. Ei tämä ihan naamakkain pelaamisen veroista ollut, mutta ihan kauhean paljon ei siitä jälkeen jääty. Pelin jälkeen olin tullut siihen tulokseen, että loputkin roolipelini siirtyisivät poikkeustilan ajaksi juuri tänne.
Kun yö oli laskeutunut, kävin Tainan kanssa Kaaressa ostamassa ruokatarvikkeita. Kauppa oli muuten hyväksyttävän tyhjä, mutta torspot stadilaiset eivät osaa kassajonoissa jättää minkäänlaisia turvavälejä. Meinasin lyödä, mutta tyydyin vaan sanomaan pahasti. Se epäilemättä auttaa hirveästi.
Sunnuntai, 22.3. 2020
Päivän eläin: Idi, Karon kettuterrieri
Nähtävästi kaikki muutkin olivat päättäneet lähteä luontoon kauniina kevätpäivänä. Porkkalanniemen parkkipaikat olivat aivan täynnä autoja, ja metsissä ja kallioilla oli ihmisiä niin paljon, että turvavälejä piti välillä pitää tietoisesti yllä. Useimmat ihmiset toki kulkivat asiallisesti eivätkä tulleet liian lähelle, mutta vastaan osui myös lauma ääliöitä, jotka reteesti kävelivät koko tien leveydeltä eivätkä osoittaneet mitään väistämisen merkkejä. Onneksi niitä pääsi pakoon metsään.
Luonnon helmassa haahuilu oli yllättävän stressaavaa. Kauhea määrä autoja kapeilla teillä ei niinkään haitannut - kevyttä tämä oli Britanniaan verrattuna, tosin suomalaiset eivät osaa ajaa jos tie on ahdas - mutta oli ikävää kun skutassa joutui koko ajan kyttäämään kanssaihmisiä ja arvioimaan, olivatko nämä vastuullisesti vai täysin päättömästä käyttäytyviä.
Illalla leikittiin vielä lisää roll20.net:illä ja katsottiin videokuvaa Karon hankkimasta koirasta. Olihan se kyllä söpö.
Maanantai, 23.3. 2020
Päivän pelaajahahmon kehitys: Hemulista joulupukiksi
Töissä eteen pomppasi yllättäen todella tiukka deadline. Tämä ei ollut tervetullutta, ja sanoinkin näin. Yritin myös selvitä siitä, mutta epäonnistuin: tietenkin dedis liittyi asiaan, johon juuri olin tehnyt uuden, testaamattoman prosessin, ja kun prosessia tässä testattiin, se ei toiminut.
En voinut edes jatkaa töiden parisas iltamyöhään, sillä ohjelmassa oli uuden ropekampanjan hahmonluontia. Ei välttämättä ole superviisasta ryhtyä vetämään kolmatta kampanjaa samanaikaisesti, mutta teorialla "karanteenissa ei muuta olekaan kuin aikaa" olin potkinut kasaan aihion fantsukampanjasta. Hahmoja luotiin roll20.net:in välityksellä, tällä kertaa ärsyttävien yhteysongelmien kanssa painien. Kovin harmillista jos itse peleissä tulee samanlaista vaivaa.
Tiistai, 24.3. 2020
Päivän kiroilu: Epäluotettavat kytkinten raportit niissä näkyvistä verkko-osoitteista
Töissä oma tyhmyys ja toisten tyhmyys kohtasivat tyhmillä yhteisvaikutuksilla. Ei mitään katastrofaalista, ainoastaan tosi hidasta. Asian, jonka olisi pitänyt olla valmis aamulla, olikin valmis vasta myöhään iltapäivällä.
Olin aiemmin havainnut järjestelmissä itse aiheuttamani ongelman, ja se oli jotenkin herkistänyt minut epäilemään kaikkea mitä tein. Siispä siinäkin vaiheessa kun vastaan tuli kokonaan muun tahon aiheuttama pulma, käytin aivan liian kauan etsien vikaa omista virityksistäni. Ei kai tällaista voi helposti välttääkään ennenkuin tästä nimenomaisesta osa-alueesta karttuu enemmän kokemusta.
Kotiliikuntaa, ulkoilua, pelinkirjoittamista. Ulkona oli kylmä ja tuulinen keli. Lämpötilat saisivat nousta muutaman asteen.
Keskiviikko, 25.3. 2020
Päivän ase: Räjähtävä televisio
Pitkä työpäivä oli täynnä outoja teknisiä ongelmia, jotka kuitenkin ratkesivat järkevässä ajassa. Niiden jälkeen avattiin taas roll20.net, jonka kautta pelautin ensimmäisen oman etäpelautukseni.
Ensimmäiset viisi minuuttia olivat hieman kankeita, mutta sitten ainakin itse unohdin välineen ja uppouduin täysin pelauttamiseen. Viisi tuntia kestänyt sessio toimi omasta mielestäni varsin hyvin, ja sen päätyttyä pelaajapalaute tuntui olevan samoilla linjoilla.
Nyt kokonaisen kolmen pelin kokemuksella voinkin tässä jakaa omia suosituksiani etäpelaamisesta roll20.net:illä. Se on oikeastaan aika hyvä väline, mutta sillä (ja etäpelaamisella yleensäkin) on joitakin rajoituksia, ja ne on hyvä tiedostaa, jos aikoo moista harjoittaa.
Varmaan jotain muutakin olisi. Saatan palata myöhemmin täydentämään tätä, jahka opin lisää.
Torstai, 26.3. 2020
Päivän kuva: Uusimaa 2020
Yhtäkkiä hallintohommat hyökkäsivät päälleni ja nujersivat produktiivisuuden. Käytin koko työpäivän miettimällä henkimaailman asioita ja esittämällä tietoteknisiä ja kulttuuriasioita ihmisille, jotka niiden perusteella tekisivät päätöksiä tai esittäisivät toiveita. Olin eilisen pelin jälkeen suunnitellut hyvin lyhyttä päivää, mutta aivan toisin kävi.
Oikeasti työpäivä oli erittäin turhauttava, koska koin joutuvani tekemään asioita, jotka oikeasti olisivat kuuluneet jonkinlaisen managerin toimenkuvaan. Lisäksi palaverien kutsuminen ja esitelmöinti oli kuluttavaa. Töiden jälkeen henkiset resurssit olivat täysin lopussa.
Kävin Tainan kanssa pitkällä kävelyllä. Vieläkään ei ollut Kaaren sisäänheittoramppi tyhjentynyt. Lähikaupassa ihmiset enimmäkseen tajusivat pitää etäisyyttä. Huomenna pitäsi alkaa Uudenmaan eristys. On tämä vaan kyberpunkiaanisen synkkä tulevaisuus.
Viikonloppu, 27.-29.3. 2020
Ajankohdan kriisi: Monta akvaariokalaa kuoli peräkkäin. Vesiarvot ovat aivan kunnossa, joten kuolinsyy saattoi olla ihan vanhuus, mutta kurjaa se silti oli.
Perjantain työpäivä meni eilisten tyhmien asioiden jatkamisen parissa. Sain ne sentään jotenkin valmiiksi. Eivät ne siitä vähemmän tyhmiksi muuttuneet, mutta sentään sain kierrettyä katastrofaaliset tai kaiken jumittavat virheet. Jaksaminen oli liki nollassa, joten kun työpäivä päättyi virtuaalibaariin, kuittasin itseni ulos ja vajosin koomaan.
Lauantaina päätin, että tylsä elämä saa riittää, ja lähdin Tainan kanssa UE-keikalle tutkimaan erästä reittiä kaupungin alle. Keikka oli kuitenkin melkoinen pannukakku: tunnelilla oli pituutta vain 40 metriä, ja se päättyi umpikujaan heti kun oli saavutettu piste suuaukon valojen tuolla puolen. Ei edes lukittua ovea, ainoastaan kiviseinä. Kuka piru kaivaa 40-metrisen tunnelin, joka ei vie minnekään? Illalla oli myös SWCC:n virtuaalichatti, jossa mikrofonini ei jostain syystä toiminut lainkaan ja johon oli siksi vähän ahdistavaa osallistua.
Sunnuntaina siirryttiin kesäaikaan. Sen kunniaksi satoi lunta. Voi vittu tätäkin. Lisäksi olin koko yön nähnyt unta, jossa kaverini vittuilivat minulle siitä, etten saanut seuraavaa romaanikäsistä valmiiksi, ja että kirjoittamani teksti oli surkeaa. Tämä johti osaltani melkoiseen "sehän nähdään" -tyyppiseen tuottavuuspuuskaan, ja pitkästä aikaa sain oikeasti käsistä etenemään. Jotta tämän oikeasti saisi valmiiksi, pitäisi pitää viikon kirjoitusloma, enkä tiedä miten sellainen onnistuu näissä oloissa. En liioin tiedä, kiinnostaako uudessa synkässä tulevaisuudessamme ketään pöhkön rokkiokkultistin seikkailut maagisessa Turussa, mutta eipä se merkittävästi kyllä eroaisi edellistenkään romaanieni menestyksestä.
Maanantai, 30.3. 2020
Päivän lämpötila: -4. Että tämmöinen kesäaika sitten.
Huolimatta etätöistä ja eristyksestä olen onnistunut kehittämään itselleni melkoisen kiirestressin. Osittain tämä johtuu siitä, että käynnissä oleva työprojekti on tarkalleen sellainen, jota varten pitäisi olla fyysisesti läsnä: kahden ihmisen yhteistyöproggis ei toimi ihanteellisesti etäyhteyksien varassa. Pakko sitä on näin toki tehdä, mutta vähän hidasta ja hankalaa se on.
Tavoitteena ollut kirjoittaminenkin sabotoitui, kun sekä minä että Taina näytimme syöneen jotain sopimatonta, ja saimme vatsaoireita. Ilta kului luovan työn asemasta hömppäsarjojen parissa. Tales of the Gold Monkey on enemmän sympaattinen kuin millään tavalla hyvä.
Tiistai, 31.3. 2020
Päivän havainto: Netflixissä on Godilla King of Monsters. Se pitänee katsoa.
Ulkona riehuva lumisade piti minut sisällä koko päivän. Töissä puskin sitkeästi kivirekeä ylämäkeen, mutta se valui aina takaisin kun sain sitä metrin ylöspäin. Hitto tätäkin projektia. Ainakin kuusi vuotta hylättynä ollut järjestelmä pitäisi jotenkin modernisoida, mutta kukaan ei tiedä siitä mitään, kuten tavallista.
Tarvitsen kevään ja ulkokiipeilysäät. Tarvitsen roolipelejä ja vapautuksen eristyksestä. Ja samaan aikaan osa minusta toivoo, että poikkeustila kestää niin pitkään, että se normaali johon tästä palataan ei ole sama ilmastonmuutoksen hiljaisesti hyväksyvä omaa tuhoaan kohti marssiva ihmiskunta, joka meillä oli kun korona ekan kerran kolkutteli ovelle.
