Marraskuu 2019: Aviorikolliset
Perjantai, 1.11. 2019
Päivän teoria: Hassusti pukeutunut maistraatin työntekijä oli vain tuttujen palkkaama larppaaja. Vihkitodistus on tekaistu. Vuoden kuluttua minulle paljastetaan, että koko päivä oli vain monimutkainen käytännön pila.
Työehtosopimus myönsi minulle lomapäivän, koskapa kävin aamusta maistraatissa lyhyessä siviilisäädyn muutoksen toimenepiteessä. Avioitumisen jälkeen loppupäivä meni kavereiden kanssa hengatessa ruuan ja valokuvailun merkeissä.
Kahdenkymmenen, tai edes kymmenen vuoden takainen minä katsoi varmasti paheksuen moista tavanomaistumista, enkä ole täysin varma siitä, että hän on väärässä. En näe mitään erityistä syytä olla aviossa, mutta kun asiaa kerran oli taloudellisista syistä ehdotettu, reaktioni oli lopulta ollut "piruakos tässä". Silti olo oli jotenkin epämukava ja omat arvoni pettänyt, mikä oli oikeasti aika tyhmää, koska kuten itsekin tuumin, eihän tämä mitään oikeasti muuttanut.
Kaverit sentään pidättyivät kamalimmista ilkeilyistä, ja sukulaisetkin lähettivät vain pizzan ja onnitteluja. Kai tämän kanssa voi elää.
Viikonloppu, 2.-3.11. 2019
Ajankohdan sukkeluus: Aviorikollisuus auttaa ahdistukseen
Lauantaille oli ohjelmassa lähinnä laiskottelua. Olin Tainan kanssa arponut, mennäkö hotelliin viikonlopuksi, mutta surullinen tosiseikka oli, että marraskuun kelissä koti on houkuttelevampi kuin mikään hotelli Alppien pohjoispuolella. Leffateatterissakaan ei mennyt mitään kiintoisaa. Jotenkin päädyimme Flamingon kylpylään. Se oli hassu paikka, joka selvästi tavoitteli valaistukseltaan ja fiilikseltään välimerellisen biitsiresortin iltaa. Aikuisten puoli oli hillitty ja miellyttävä. Pikavilkaisu vesiliukumäkisektion puolelle ei jättänyt minulle suurta halua mennä sinne riehumaan.
Sunnuntaina menimme Karon kanssa kiipeilemään. Seinällä meno oli yllättävän onnistunutta, ehkä koska otin suosiolla aika vaatimattomat tavoitteet jotka sitten vastoin odotuksia ylitin. Taina ja Karo olivat vielä vaikuttavampia. Jos sitä vielä saisi kiskottua itsensä boulderille kerran viikssa, saattaisivat taidot oikeeasti parantua.
Loppuillasta pelailin vielä Hollow Knightia. Pitäisi varmaan pelata enemmänkin metroidvania-tyylisiä pelejä, kun ne tuntuvat minulle niin hyvin toimivan.
Maanantai, 4.11. 2019
Päivän käsittämättömyys: SSH-yhteys, joka vain kieltäytyy autentikoimasta erästä käyttäjää
Nukuin jotenkin huonosti, ja töissä oli käsittämättömän kiireistä. Satunnaisia pulmia kasautui ja priorisointi oli hukassa, koskapa rakenteemme ei anna meille minkäänlaista kykyä keskittyä tärkeisiin asioihin ja sulkea häiriöitä pois. Tämä ei välttämättä ole edes organisaation pulma vaan seuraa suoraan pienestä koostamme.
Kotona ei riittänyt energiaa mihinkään järkevään. Jaksoin katsoa Quiet Placen, mutta se ei oikein vaikuttanut. Ei kauhuleffankaan soisi olevan ihan näin järjetön.
Tiistai, 5.11. 2019
Päivän vertaus: Maaginen kuin Phil Collins
Auton huoltokeikan vuoksi pidin etäpäivän, ja kuten tavallista, ehdin jopa funtsia asioita. Edellispäivänä töissä oli ollut tasa-arvokysely, joka oli jo kysymyksenasettelultaan ollut aika eksklusiivinen. Palvelinongelmien ratkomisen ohella mietin, mitä voisin ihan itse tehdä raahatakseni robottifirmaa nykyaikaan ja estääkseni sitä vajoamasta dudebro-kulttuuriin. En välttämättä jaksaisi enää tässä muutoksen airuen roolissa olla kun kymmenen vuotta sitten siitä eroon pääsin, mutta sentään kokemusta on.
Auto tuli kuntoon ja salillakin jaksoin käydä. Heitin myös romaanikäsikseen 800 sanaa nyrkkitappelua ja vittuilua. Illat voisi kirjoittaa eikä vain videopelata.
Keskiviikko, 6.11. 2019
Päivän huvitus: Kädelle lennähtävä papukaija
Päivä oli koulutusta ja palavereja, sekä muutamia teknisiä oivalluksia. Työpäivän päätyttyä menin junalla Kannelmäkeen. Ulkona oli pirun kylmä. Taivalsin Tainan kanssa kerrstalolähiön sydämeen, jossa saimme marraskuuhumme pari tuntia papukaijaterapiaa. Tainan Henriikka-kaverilla oli kaksi afrikankaijaa, jotka lentelivät ympäri olohuonetta, söivät kädestä ja olivat yleisestikin mahtavia.
Papukaijoiksi nämä kaksi vaikuttivat poikkeuksellisen helpoilta: niiden ääni ei ollut aivan kauhea, ja ne näyttivät enimmäkseen viihdyttävän toisiaan. Toisaalta vastaavasti ne eivät ottaneet ihan niin paljon ihmiskontaktia kuin vaativammat serkkunsa. Edelleen tuli vaikutelma siitä, että jos ottaa papukaijan, on sitten papukaijaharrastaja eikä muulle oikein ole elämässä tilaa. Jos asuisin Sydneyssä tai vastaavassa paikassa, voisin ruokkia kakaduja parvekkeelta, mutta täällä pohjoisessa täytyy tyytyä variksiin.
Torstai, 7.11. 2019
Päivän softa: parted
Ulkona oli tullut lunta. Vähän eneregiaton työpäivä sisälsi pinnan alla kuplivia ahdistavia henkilöstöasioita. Onneksi ne eivät ole vastuullani, vaikka kyllä ne minuunkin vaikuttavat. Pakenin niitä kiipeilemään.
Tapanilassa minulla ja Tainalla oli ennakko-odotusten vastaisesti vahva tai ainakin aika rohkea päivä. On-sight -liidasin 6a+:n tasoisen reitin, mikä on lähiaikojen paras suoritus (tosin oikeasti reitti tuntui greidiään helpommalta). 6b:t ja 6c:t taas eivät menneet edes väkisin. Omituinen katto taidossani kyllä on.
Viikonloppu, 8.-10.11. 2019
Ajankohdan todennäköisyyslaskenta: 1 noppa: taito 33%, 2 noppaa: taito 55%, 3 noppaa: taito 70%, 4 noppaa: taito 80%, 5 noppaa: taito 87%. Miten näillä kaikilla asiat silti useimmiten epäonnistuvat?
Taistelin varmnteiden ja kummallisten skriptien kanssa, ja katselin IT-osaston budjettiakin. Sitten irrottauduin töistä ja matkustin Tainan kanssa Turkuun. Tonjan ja Timon luona perjantai-iltaan iloa ja ahdistusta tuotti ensin vanha (ja saattohoidossa oleva?) kilpikonna. Kilpparit ovat hienoja, harmi vaan että ne ovat niin hankalia. Kalatkin kommunikoivat selkeämmin mitä tahtovat.
Lauantaina juhlittiin Suvin syntymäpäiviä. Päivä koostui käytännössä yksinomaan Eldritch Horrorin pelaamisesta ja kakun sekä sipsien syömisestä. Emme oikeasti syöneet mitään oikeaa ruokaa, joten kun Shub-Niggurath viimein polki meidät kavioidensa alle, alkoi oloni olla varsin pahoinvoiva. Muistio itselle: aikuisenakin pitää syödä terveellisesti. Lisäksi Eldritch Horrorissa kannattaa oikeasti valita hahmot arpomisen sijasta, koska tämä oli jo toinen peli, joka päättyi tappioon arvotuilla hahmoilla. Peli oli aivan häpeämättömän synkkä: hetkeäkään ei näyttänyt siltä, että saattaisimme mitenkään voittaa.
Sentään nukuimme melk pitkän yöunen ennen palaamista Helsinkiin. Kävimme Tainan vanhempien kanssa isänpäivälounaalla. Sitten koetimmee vähän tasapainottaa paheellista elämäämme käymällä kuntosalilla. Kenties siitä oli jotakin hyötyä.
Maanantai, 11.11. 2019
Päivän hämmennys: karmavector.org:in sivuilla on ihan helkkaristi kaikkea
Paneuduin viimein digitaalisen kotini muuttamiseen oikein kunnolla. Nukkumaanmenoaikaan mennessä olin siirtänyt 7 peliwikiä, 2 blogia ja kauhean määrän pieniä satunnaisia ohjelmanpätkiä sekä kirjoitelmia. Pari niistä toimi muuton jälkeen vähän niin ja näin, koskapa en ollut kunnolla ylläpitänyt niitä muutamaan vuoteen. Mutta ainakin kaikki data oli tallessa, jälkien siivoamineen voisi odottaa.
Kotiverkko pätki sietämättömästi, mutta sittenkin onnistuin jotenkin suoriutumaan operaatiossa. Sen jälkeen kirjoittelin vielä hieman romaanikäsistä. Ohjelmassa oli yhä perustusten rakentamista hankalalle kohtaukselle, joka oli seuraava iso urakkani.
Tiistai, 12.11. 2019
Päivän päivitys: Wikkawiki ei jostain syystä osaa päivityksen yhteydessä luoda itse tarvittua title-saraketta. Kun sen luo käsin, päivitetty wiki alkaa toimia.
Töiden jälkeen kuntosalia, sitten heenkilökohtaisten verkkosivujen viimeistelyä. Tietokantapuukotusten jälkeen peliwikien ja jopa luolaseuran hallintowikin toiminta oli parempaa kuin vuosiin. Oli selvästi jo aikakin tuoda nämä nykyaikaan.
Kirjoittamisen sijasta ajauduin lukemaan Sic Semper -kampanjan wikiä. En ollut edes muistanut, kuinka tajuttoman detaljoitu tämä pelikampanja oli ollut. Jos joku haluaisi ostaa minulta konseptin matala(hko)n budjetin scifisarjaan, tämä olisi kaupan. Toki alkuperäinen idea on pöllitty Steve Jackson Gamesilta, mutta kaipa niiltäkin jonkinlaisen lisenssisopimuksen saisi.
Keskiviikko, 13.11. 2019
Päivän ropekampanja: Marethilin perilliset
Törmäsin raporttiin, että kaverin 15 vuotta pelauttama ropekampanja päättyi juuri. 15 vuotta, suunnilleeen 12 peliä joka vuosi, Cthulhu varjele. Raportin mukaan kampanja oli alusta alkaen suunniteltu tiettyjen reunaehtojen ympärille, ja kun ne täyttyivät, kampanja päättyi.
Olen kuvitellut olevani kohtalaisen hyvä pitkäjänteisessä toiminnassa sekä tuottelias pelinjohtajana, mutta tuollaiseen en ole ikinä pystynyt, enkä tiedä haluaisinko edes. Pisin kampanjani on tainnut kestää kuusi vuotta ja se oli jotain yläaste- ja lukioiän D&D-huttua, jolla ei tosiaankaan ollut mitään mietittyä teemaa. Nykyiset kampanjani kestävät yleensä korkeintaan neljä vuotta. Parasta mitä voin niistä sanoa on, että tavallisesti ne päättyvät kohtalaisen suunnitelmallisesti. Mutta uusia ideoita tulee jatkuvasti, ja etenkin jos pelikampanjani joutuu muutaman kuukauden tauolle, kiinnostukseni katoaa ja alan kehittää jotain aivan uutta. (Tämä on selvä vika, josta haluaisin oppia pois.)
Muttajoo. Tänäänkään en kirjoittanut pelimateriaalia vaan pelkästään pelasin Preytä. Marraskuussa en muuta haluaisi tehdäkään.
Torstai, 14.11. 2019
Päivän saavutus: Jonkinlainen sormivoima
Korjasin varmuuskopoinneissa olleen pulman ja olin muutenkin kauhean hyödyllinen. Sitten livahdin Tapanilaan kiipeilemään palkkioksi. Meno oli yllättävän kovaa: liidailin 6a-greidattuja reittjeä ja edistyin inhottavilla 6b- ja 6c-tasoisilla reiteilläkin. Lisäksi tajusin olevani yläköysittelyssä taas samalla tasolla Tainan kanssa, ainastaan liidissä olen edellä. Yllättäen syksyn jatkunut suunnistaminen ja muu touhuaminen on nostanut kuntoa. Pitäisköhän itsekin?
(Ei pitäisi. Kotiin tullessani ihoni oli hikoilusta täysin tuhoutunut, ja illan tullen alkoi näyttää siltä, että nukkumisesta ei tulisi mitään. Kehoni on allerginen liikunnalle.)
Perjantai, 15.11. 2019
Päivän inhottavuus: Tulessa oleva iho, joka estää nukkumisen
Yö meni aivan pipariksi ihon rikkinäisyyden vuoksi. Kun en kahden aikaankaan vielä nukkunut, nousin ylös tekemään palvelinpäivityksiä. Taina syötti minulle allergialääkettä, jonka avulla taju lopulta katosi, mutta toimistolle pääsin vasta kympiksi. Päivä meni aika tavalla pumpulissa.
Illalle oli onneksi roolipelaamista. Raudan tietä pelattiin kolmen pelaajan voimin. Ryöstimme hautaa, teimme vastuutonta magiaa, puhuimme lööperiä vainajille ja muutenkin olimme klassisen vastuuttomia.
Lauantai, 17.11. 2019
Päivän ötökkä: Avaruuskatkarapu
Kun kiipeilee tarpeeksi, kehittyy. Jos 6b-tasoinen reitti menee yläköydessä puhtaasti ensiyrittämällä eikä edes tunnu vaikealta, on varmaan aika pompauttaa liiditasoa hieman ylöspäin. 6c-tasoinenkin reitti onnistui, muttei tosiaankaan helposti. Oli hyvä tuntea itsensä osaavaksi.
Kiipeilyn jälkeen riensimme kotiin oottamaan vastaan Mikon, Suvin ja Nemesis-lautapelin. Lautaa vastaan pelattava Alien-pastissi oli ensimmäistä kertaa esillä, ja siinä oli mutkikkuutta kuin Arkham Horrorissa. Pelin olisi pitänyt kestää vain pari tuntia, mutta tämä oli humpuukia: olimme päässeet tuskin alkuun kun huomasimme kellon olevan yksi. Ensimmäisestä viholliskosketuksesta selvittyämme jätimme suosiolla pelin kesken aikomuksenamme jatkaa seuraaana päivänä.
Sunnuntai, 17.11. 2019
Päivän yhtiö: Poland-Yutani
"Ampu tulee!"
Jaroslav vieritti vilkkuvan lieriön käytävään. Se kimpoili portaat alas ja laskeutui suurien nahkakuoristen munien keskelle. Jaroslav ja kersantti suojautuivat laipioiden taakse kun räjähdys täräytti alusta. Pölypilvi vyöryi käytävästä valvomoon, ja iljettävä makea löyhkä täytti ilman.Kaksikko astui käytävään enemmän ripeästi kuin varovaisesti. Sen päässä hautomoksi muuttunut hyttiosasto oli nyt aiempaakin kauheammassa kunnssa. Kaksi munaa oli levinnyt pitkin seiniä, ja enää kolme oli jäljellä.
"Aika iisi homma", mekaanikko totesi tyytyväisenä. Kersantin silmät kapenivat, ja sitten hän kohotti aseensa salamannopealla liikkeellä. Huoneen katto liikkui. Aiemmin putkistoksi luultu osa näytti kasvattavan raajoja, hampaita ja pitkän, luisen hännän. Tunkeutujien pesän tonnin painoinen kuningatar oli tulossa kostamaan poikastensa surmaamisen.
Sunnuntaina pelattiin Nemesis-peli loppuun Velman vahvistamana. Peli kesti koko illan, mutta oli virheettömän mahtavaa menoa alusta loppuun. Selvisimme jopa voittajina, vaikka kaksi meistä menehtyikin tunkeutujien kynsiin ja hampaisiin. Jälkeen jäi into pelata lisää sekä katsoa Alien-leffoja.
Maanantai, 18.11. 2019
Päivän härpätin: Mantis Claw
Viikonlopun oudon rytmin korjausliike päästi minut töihin vasta yhdeksäksi. Sentään päivä oli tehokas, mutta kotona en jaksanut oikeasti mitään muuta kuin Hollow Knightia. Pitäisi vetää seuraavan viikon aikana kolme peliä, milloinhan ne suunnittelisi?
Tiistai, 19.11. 2019
Päivän reality check: Objektiivisesti katsoen omat asiani ovat tosi hyvin
Marraskuun päivät ovat tummanharmaata rutiinia. Herätään aivan liian aikaisin, raahaudutaan töihin, koomataan kunnes tekninen ongelma herättää, ratkotaan sitä, kimmotaan toiseen, nähdään vilaus aurinkoa ruokatunnilla. Poistutaan kotiinpäin kun on jo pimeää, käydään salilla tai ehkä kiipeilemässä, koetetaan loppuilta löytää energiaa kirjoittaa. Eivät rutiinini välttämättä muulloinkaan ole tuon kummoisempia, mutta loppusyksyllä ne tuntuvat kauhealta vankilalta. Intoa eie oikein ole mihinkään eikä roolipelaamisene valopilkutkaan piristä kuin hetkeksi.
Paska vuodenaika, voisiko tämän läpi vaan nukkua? Voisin herätä sitten keväällä kun on valoisaa ja pirteää.
Torstai, 20.11. 2019
Päivän ilonaihe: Robottifirman yhteisjääkaapissa oli appelsiinimehua. Työteho nousi noin 100%.
Näin hämmentäviä unia, joissa olin MCU:n Hämis ja jäljitin muiden Kostajien kanssa dinosauruksia. Mukana oli myös omana itsenään joitakin kavereita, jotka kuitenkin suhtautuivat minuun kuin olisin ihan oma itseni, ja koetin sovittaa tämän jonkinlaiseksi salaiseksi henkilöllisyydeksi. Aamulla olin epävarma siitä, kuka oikein olin ja mitä tein täällä.
Marraskuu olisi jännittävämpi, jos olisin supersankarin salainen henkilöllisyys. Koska en myönnä sellainen olevani, marraskuuni jatkui enimmäkseen ankeana. Sentään töissä sain hankalia asioita etenemään, ja kotona 3D-mallin laatiminen seuraavan päivän peliin oli hauskaa.
Torstai, 21.11. 2019
Päivän softa: Supervisor
Töissä kokeilin saada robottifirman omaa VPN:ää juttelemaan Amazonin pilven VPN:n kanssa. Löysin tähän keinon, testit onnistuivat, eipä tässä muuta kuin muutos tuotantoon.
Tuloksena tapoin kaikkien (paitsi yhden!) robottien verkkoyhteydet neljällä mantereella.
Verkkoyhteyksien tappamisessa on se vekkuli juttu, että niitä on vaikea korjata etänä. Toki muutos oli tehty etänä ja se vaikutti vain keskuspalvelimeen, mutta näköjään kun robottimme olivat kerran pudottaneet yhteytensä, ne eivät osanneetkaan avata niitä itse uudelleen. Hups.
Loppupäivä olikin sitten huoltoihmisten kanssa juttelua ja asiakkaan edustajien suostuttelua uudelleenkäynnistyksiin. Sentään asia oli korjattavissa yksinkertaisella boottauksella, eikä vaatinut esim. ylläpitäjän lentämistä ympäri maailman jokaiseen kohteeseen. Joka tapauksessa nolous ja ahdistus oli melkoinen.
Jotain olen kuitenkin vuosien varrella oppinut. Olisin kuvitellut, että tällaisen mokan jälkeen menisin aivan palasiksi ja toimintakyvyttömäksi ja haluaisin lähinnä kuolla. Nyt ahdistus oli korkeintaan lievää ja pystyin suunnilleen sivuuttamaan tapahtuneen toteamalla "shit happens". Tässä toki auttoi se, että mitään ei oikeasti mennyt rikki eivätkä robotit esim lakanneet toimimasta. Osansa saattoi olla silläkin, että marraskuun pohjavire oli jo valmiiksi niin alakuloinen, ettei siinä konkurssissa enää mokailu paljon tuntunut.
Vaikka IT-ylläpitäjänä olinkin lähinnä vahingollinen ja vaarallinen, sentään pelinjohtajana kunnostauduin. Kun kehtasin lähteä töistä kotiin, päästiin pelaamaan Xibalbassa hurja toimintapläjäys joka toimi erinmaisesti. Peli oli lähinnä rakennettu yhden 3D-mallin ympärille, mutta tämä havainnollistava malli toimi kerrankin niin kuin toivoin ja toi elokuvamaisen fiiliksen koko touhuun.
Viikonloppu, 22.-24.11. 2019
Ajankohdan sääntöehdotus: Jos natsia pelatessaan heittää prosenttinopilla 88, sen pitäisi olla automaattinen onnistuminen.
Työpäivä meni eilisen mokailun jälkiä korjaillessa ja suunnitellessa mekanismia, joka estäisi vastaavan virheen tulevaisuudessa. Oikeasti valtaosan korjauksesta teki tukiorganisaatiomme, minä olin paikalla vain siltä varalta, että syntipukkia tarvittaisiin. Onneksi ei tarvittu.
Kolmelta lähdin kotiin. Pakkasin Tainan kanssa autoon ruokaa ja yöpymistarvikkeita, ja suuntasin Itä-Uudenmaan takamaille. Samassa mökkikompleksissa jossa aiemmin oli pelattu Toinen vuosi oli nyt ties kuinka mones Rapucon-roolipeliviikonloppu, ja jotenkin olimme päätyneet mukaan.
Fiilikset lähteä ihmisten ilmoille olivat suoraan sanottuna aika nollassa, mutta olin melko varma, että roolipelaaminen parantaisi oloani. Ja näin kävikin. Perjantai-iltana touhu alkoi Night City By Night -nimisellä ysärikyberpunkrymistelyllä, paluuna yläasteen ja lukion roolipelikerhoihin. Se kyllä onnistui: hahmomme olivat kamalia, juoni hutera ja reaktiot ympärillä tapahtuviin päättömyyksiin vastaavan älyttömiä. Ryhmässämme oli mm. pultsariksi pukeutuva entinen poliisi nimeltä Toto Africa, Johannesburgin kovin dubsteb-DJ ja murhahobo, sekä fikseri joka ei osannut fiksata. Oma hahmoni oli tunteisiin reagivalla ja pimeässä loistavalla kyberletillä varustettu medtekki, Doctor Cockatoo, ja hän oli ryhmän vakavammasta päästä.
Pelitila oli helvetin kylmä, mutta tulitaistelut pitivät lämpiminä. Puolenyön jälkeen viholliset oli ammuttu ja pelaajat vetäytyivät yöpuulle. Se olikin hyvä, koska lauantai oli nonstop-roolipelaamista. Kapusin ylös aamuysiltä, söin pari leipää, ja siirryin piharakennukseen pelaamaan Martinin piruja. Historiallissuomalainen, jäykän kohtausajattelun ympärille rakennettu freeform-vaikutteinen peli ei ollut ihan minun juttuni, mutta sittenkin huomasin innostuvani siitä. Freeformeissa on vaan se ongelma, että koen koko ajan pelaavani niitä väärin; tässä oli vähän sama juttu.
Viikonlopun ehdoton kohokohta oli kuitenkin Oudoilla vesillä: sukellusvenecthulhua Toisessa maailmansodassa Unknown Armiesin sanity-säännöillä. Peli oli kuin suoraan minulle räätälöity simulationistinen, detaljoitu, jännittävä ja hahmoille tilaa antava tarina R'lyehin uponneesta kaupungista ja natsien ihmeaseista. Viisi tuntia vedenalaista pelkoa syvyyspommien ja rapistuvan mielenterveyden maailmassa oli mahtava kokemus, ja olin sen jälkeen aivan haltioissani.
Olin lunastanut paikkani tässä tapahtumassa lupaamalla itsekin pelauttaa jotain. Valitettavasti en ollut suunnitellut sitä yhtään etukäteen, ja niinpä Eclipse Phasen maailmaani sijoittuva Power Failure oli pitänyt ideoida ja toteuttaa lähinnä viikonlopun tyhjinä hetkinä. Koska peliin kuitenkin kuului 3D-malleja ja kuvitusta, tämä oli melkoinen haaste. Pelini oli ihan okei - ei mitään mullistavaa, ja ehdottomasti juuri pelaamani sukellusveneseikkailun rinnalla kalpeneva, mutta pari ihan näppärää kohtaa sisältävä ja loppuratkaisultaan tyylikäs. Lisäksi se oli läheisessä suhteessa varsinaiseen kampanjaani, koskapa eräs sen hahmoista oli Devil and the Deep Black Skysta kansalaiseksi päässyt sotilas.
Sunnuntaina lähdimme pikaisen pakkailun jälkeen tien päälle. Pysähdyimme Porvoossa musisoimassa hieman, ja koin ärtymystä siitä, miten yleinen mielipide tuntui olevan, että avioitumiseni oli nyt jotenkin merkki aikuistumisesta ja vakavoitumisesta. En voinut tätä ymmärtää enkä nyt ainakaan hyväksyä. Lähinnä syntyi välittömästi halu lähteä kampanjoimaan polyliittojen puolesta. Eikö homoliittojen laillistamisen pitänyt tuhota tämä instituutio tai jotain?
Maanantai, 25.11. 2019
Päivän oivallus: Verkkoyhteyden palauttaminen on kiinni skriptistä, joka ajetaan... verkkoyhteyden kautta.
Roolipeliputki jatkui vielä kuudenteen peliin viidessä päivässä, kun pelautin tänä iltana kahden pelaajan pätkän Devil and the Deep Black Skyta. Peli oli lyhyt mutta ainakin minusta tosi onnistunut, sekä juonellisesti että rakenteellisesti. Painavia asioita raskaan henkilökohtaisella dimensiolla, mitä muutakaan sitä roolipeleiltään odottaisi?
Kampanjan loppu häämöttää. Pelejä on ehkä vielä viisi tai kuusi tai jotain, ja sitten pitää tämän tilalle keksiä jotakin uutta pelattavaa.
Tiistai, 26.11. 2019
Päivän TLA-soppa: AWS:n VPC:n EGW:n pitäisi tarjoilla S3:a VPN:n ylitse
Aamulla olo oli hitusen hutera, joten päätin jäädä etätöihin. Päivä ei ollut kaikkein tuottavin, mutta kunnolla en kipeä ollut. Kuntosalillekin raahauduin.
Katsoin myös Birdman-leffan, kun se Netflixissä oli. Huoh. Inarritu on taideleffojen Michael Bay, tai ehkä Zack Synder. Onhan leffa kaunis, mutta en tiedä voisiko se olla vielä vähän teennäisempi. Ja tyypiksi joka mollaa supersankarileffoja Inarritu syyllistyy itse samanlaiseen kaksinaismoralismiin. Birdman ei ole mitään mieltä mistään, se vain lällätteleee kaikelle.
Keskiviikko, 27.11. 2019
Päivän taideteos: Uponnut katedraali
Heräsin myöhään ja völläsin vuoteessa pitkään, koska marraskuussa ylös kiipeäminen seiskalta tuntuu mahdottomalta. Töissä sain selätettyä eilisen kolmikirjainhelvetin, ja sitten päädyin työpossen mukana Amos Rexiin.
Taidemuseot, -galleriat ja vastaavat saavat minussa aina aikaan halun olla tosi vaikea. Amos Rexissä minusta kaikkein makeinta oli paikan maanalainen arkkitehtuuri, tosin myönnän että abstraktit maalauksetkin huvittivat minua omalla matalaotsaisella tavallani. En tiedä, kuuluuko ensimmäinen ajatus mestariteoksesta olla "ooh, jos mulla olisi roolipeli joka sijoittuisi R'Lyehiin, se näyttäisi just tuolta". Mutta kyllä museossa sen kolme varttia jaksoi olla, kun sai liikkua omaan tahtiinsa.
Sitten Steamin alennusmyynti sai lonkeronsa minuun, ja ostin lisää Dishonoredia, Stellarista, sekä Hitman 2:en. Loppuilta menikin leppoisasti Tainan kanssa maailman huonoimman murhaajan saappaissa. Syntyi ajatus ryhtyä myös arvostelemaan videopelien akvaarioita, koska ainakin Hitmanin ekassa kentässä löytyneessä akvaariossa oli pahoja uskottavuusongelmia.
Torstai, 28.11. 2019
Päivän ärsyyntyminen: Pilvipalvelu, joka ei yksinkertaisesti suostu HTTPS-yhteyden läpi tekemään samaa kuin HTTP-yhteyden
Jos joku olisi tekemässä Tintti-videopelin, hän voisi ottaa pohjaksi Hitmanin.
Murhaamisen perusdynamiikkana pitäisi vaihtua sarjaan varkauksia, kolkkauksia, valokuvaamisia ja dramaattisia pakoja. Vain pahikset tappavat ihmisiä, Tintti on ensisijaisesti etsivä. En ole ihan varma, mikä olisi paras tapa tuoda mukaan Tintin kaverikaarti muuna kuin taustavärinä. Mutta alkupään Tintti-seikkailut, joissa on vain Tintti ja Milou, olisi helppo sovittaa tähän kaavaan.
Näiden ideoiden ulkopuolella päivä oli perseestä, aurinka ei näkynyt, koko ajan tihutti, rikoin sovelluksen yrittäessäni korjata sitä eikä dokumentaatiota ollut missään, ajattelin käydä boulderilla mutta sitten astuin ovesta ulos marraskuuhun ja vitutti liikaa. Onpa taas paras kaamosmasennus vuosiin.
Viikonloppu, 29.11.-1.12. 2019
Ajankohdan erikoisuus: Muovista tehty luola
Uppiniskaisen omppukoneen kanssa tappelemiseen kului koko perjantain työpäivä. Kotona pelasimme lisää Hitmania ja teimme koomisen murhan flamingoasussa. Samalla hihkuimme meiningin älyttömyydelle. Hitman on edelleen slapstick-komediaa, ja vakavat juonipätkät keikkjen välissä ovat tylsintä settiä koskaan.
Lauantaina vierashuoneessamme pari kuukautta majaillut tsekkivahvistus Krystina palasi kotivaltakuntaansa. Minä ja Taina puolestamme poimimme Velman ja Torin kyytiin, ja kruisasimme Tampereelle. Sikäläinen Irti Maasta -seikkailurata oli ottanut valikoimaansa luolaseikkailun, joten tottakai luolaseuran oli käytävä testaamassa se. Luolasto oli kuulemma suunnattu ensisijaisesti lapsille, ja paikan vetäjät olivat huolissaan, että me emme pitäisi sitä kyllin haastavana.
Siispä vastasataneen lumen halki Manseen, kamat päälle ja ohjeistus pirteältä henkilökunnalta. Sitten muoviset putkien suut kutsuivat. Olin varautunut luolahaalarilla ja köysisäkillä, koska milloin olen muka viimeksi ryäminyt jossain ilman köysisäkkiä perässäni? Urheasti minä ja kymmenen muuta syöksyimme tunneleihin.
Luolasto oli hämmästyttävän mainio. Oli jännittävästi muotoiltua liukasta putkea, joka välillä kiemurteli hankalasti ja josta löytyi muotoiltuja lohkareita ja stalaktiitteja. Ahtautumisharjoituksia riitti, ja eräässä kohdassa oli jopa pallomerenä toteutettu luolalampi sekä vesilukko. Olin varautunut pitämään tästä lähinnä kuriositeettina, mutta paikassahan oli aivan oikeita haasteita. Kaikista ahtautumisista en todellakaan päässyt läpi.
Luolaseikkailemisen jälkeen siirryttiin Kangasalle pitämään luolaseuran syyskokous sekä tyhmäilemään. Luolakuvia ja -videoita katseltiin ja laatikossa ryömittiin. Uusi valtakunnallinen ennätys oli 166 mm, vaihteeksi jaettu Jukan sekä brittivahvistus Miken kesken. Itselläni seinä nousi pystyyn jo 200 mm:n kohdalla.
Paluu Helsinkiin tapahtui myöhään, ja tuloksena seuraava päivä oli vähän völläysvoittoinen. Tampereelta mukaan oli tarttunut Karo, mutta hän jatkoi roolipelaamaan. Hänen tilalleen viikonloppuamme viihdyttämään tuli Velma, joka soitti Tainan kanssa sello-piano -duettona leffamusiikkia ja valikoituja joululauluja. Minä vaan pelailin Hollow Knightiä ja lauloin mukana Oi jouluyössä HPLHS-sanoituksella.
