Kesäkuu 2018: Pakkopullaa
Viikonloppu, 1.-3..6. 2018
Ajankohdan tarve: Iskuporakone ja muutamia pultteja
Kun SRT-kurssin pitää vain yhdelle oppilaalle, se on mahdollista puristaa kahteen päivään. Perjantaina koulutin teoriaa, lauantaina roikuttiin köysissä. Pitkästä aikaa sain itseni tilanteeseen, josta oli vaikea päästä pois, kun vein nousukahvan typerästi liian lähelle ohjauksena toimivaa jatkoa. Mutta varanousukahvan avulla pystyin jatkamaan opettamista kuin profe ikään, samalla kun koetin funtsia, miten ihmeessä saan ikinä nousukahvan tai köyden pois turvautumatta veitseen.
Sunnuntaina ajauduin Vihtiin puhdistamaan kiipeilykalliota. Löysin kyllä aika mainion reitin, mutta sitä ei saatu kokonaan puhtaaksi, ja loppua kohden se muuttui pelottavaksi jammihelvetiksi, jota en kyennyt kiipeämään edes yläköydessä. Taitavampi varmasti pystyisi, ja ehkä itsekin kykenisin siihen, jos vaan kalliolla olisi vähemmän roskaa. Harjojen kanssa köysissä roikkuminen kävi hyvin työstä, ja kotiin palattuani olin aika naatti. Tainan kesäloma oli alkanut, minulla oli vielä kolme työviikkoa jäljellä, enkä tiennyt miten niistä selviäisin.
Maanantai, 4.6. 2018
Päivän pahis: Mike Banning, murhaava paskiainen
Taina feidasi kesälomansa kunniaksi Turkuun. Minä painuin museolle raatamaan näyttelykoneiden, sivaribyrokratian ja muun skeidan parissa. Aivan liian moni tehtävänä oleva juttu riippui toisten ihmisten panoksesta, ja toiset ihmiset kun olivat kesälomilla, eteneminen oli hidasta.
Kotona katsoin roskaleffoja. London Has Fallen oli niin rasistinen ja kansallisia stereotyyppejä pönkittävä, että sen oli jo pakko olla satiiria. Shooter taas oli muuten vaan nihilistinen toimintapläjäys. Leffojan välissä Karo ja Joona ilmestyivät tuomaan minulle tähteitä valmistujaisbileistä. Ei näköjään tarvitse taaskaan laittaa ruokaa.
Tiistai, 5.6. 2018
Päivän normimeininki: Päivätyö haittaa taas luovuutta
Lämpimät säät häipyivät, mutta sadetta emme vieläkään saaneet. Ei niin että olisin omaan elämääni moista kaivannutkaan, mutta ihan luonnon kannalta se olisi voinut olla tarpeen. Työpäivä meni työnkulkukaavioita piirtäessä ja hallintohommia väistellessä, sen jälkeen päädyin salin kautta pelailemaan Dungeon of the Endlessiä. Voi kun tämän pelin kuvitus olisi vähän vähemmän suttuista.
Sain suhteita hyödyntämällä romaanikäsiksen kustantajaehdokkaan käsiin. Nyt toivotaan, että se osuu kustantajan makuun ja sopii kustannusohjelmaan. Olin tästä niin jännittynyt, etten saanut nukahdettua ennen puoli kahta. Tästä tulee seuraamaan kauhea kosto.
Keskiviikko, 6.6. 2018
Päivän mieleenpalautus: Oikeusperiaatteet
Olin aamulla lyhyiden yöunien vuoksi aivan naatti. Työpäivä kului erilaisissa palavereissa eri puolilla pääkaupunkiseutua, ja hereillä pysyminen oli välillä vaikeaa. Jotenkin löysin vielä tämän jälkeen energiaa salilla käymiseenkin.
Illan käyttämiseen olisi ollut kaikenlaisia hyödyllisiä optioita, mutta sen sijaan päännyin pitkästä aikaa vänkäämään netissä juridiikasta ja seksuaalipolitiikasta. Kai tällaiseenkin pitää kerran kymmenessä vuodessa sortua.
Torstai, 7.6. 2018
Päivän riemu: Käsikseni löysi kodin
Postilaatikossa oli aamulla viesti, joka raportoi, että urbaanifantsukäsikirjoitus oli kustantajasta vallan jees, ja että se voitaisiin ottaa julkaistavaksi. Voitontanssini hämmensi duunitovereitani pitkin päivää.
Kustantajan löytämisestä riemuitsemisen lisäksi vähän töitäkin piti tehdä. Niiden jälkeen siirryin kotiin tekemään editointihommia ja suunnittelemaan jatkoa. Tainakin palasi lintujenrengastusretkeltään. Meidän olisi varmaan pitänyt käydä jossain juhlimassa kirjailijanurani uutta nousua, mutta olimme niin väsyneitä, että jäimme vain kotiin katselemaan lisää Killing Eveä. Dialogi ja hahmot ovat edelleen vahvoja, mutta juoni on kyllä käynyt ihan tyhmäksi. Ei niin että se olisi tämän sarjan paras puoli ollut aiemminkaan.
Viikonloppu, 8.-10.6. 2018
Ajankohdan liikuntaväline: Trampolini
Perjantaina käytin koko työpäivän koodaamalla. Se oli niin paljon miellyttävämpää kuin normaali hallinnollinen silppu jota vastaan taistelen, että jäin miettimään, pitäisikö oikeasti koettaa siirtää toimenkuvani kokonaan tähän suuntaan. Valitettavasti nykyisen homman hyvä palkka ja inertia vaikeuttavat moista operaatiota.
Raudan tietä pelattiin jälleen yksi peli. Se oli kyllä mainio, mutta hieman harmittaa, että pelaajaporukka tuntuu kutistuneen neljästä kolmeen, kun eräs pelaajista on jatkuvasti töissä. Onneksi kaikki pelinjohtajat eivät ole samanlaisia neuroottisia draamailijoita kuin minä, eivätkä ota moisia asioita henkilökohtaisesti.
Lauantain käytin käsikirjoitusta editoiden ja oheisjuttuja säätäen. Illalla katsoimme Sense8:n finaalin. Se oli edelleen omaa luokkaansa. Löytyisihän siitä vaikka mitä tarinankerronnallis-juonellista vikaa jos tahtoisi etsiä, mutta olen sitä mieltä, että moisten jahtaaminen Sense8:sta on suunnilleen yhtä järkevää kuin valittaa, että musikaalin realismi kärsi kun tyypit alkoivat aina välillä laulaa. Sense8 on edelleen terapeuttisin hyvän mielen mission statement mitä tiedän, vaikka ehkä pitäisi olla hieman huolissaan siitä, että se sisältää myös valtavasti täysin hillitsemätöntä väkivaltaa. Mutta en minä osaa siihen analyyttisesti tai kriittisesti suhtautua.
Kirjoitustyöt johtivat siihen, että lauantain jälkeisenä yönä minuun iski keskiyön inspiraatio, jonka koetin vaan jättää huomiotta. Mutta jos inspiksen ignoroi, se ei mene pois, ja tuloksena yöuni lähes epäonnistui kun kierin paikallani kelaten ideoita, jotka olisi pitänyt kirjoittaa dokkariin häiritsemästä. Sunnuntain taivallus perhe Dahlbomin kanssa Rush-trampolinipuistoon oli unenpuutteen vuoksi vähän väsynyt.
Tästä huolimatta pomppiminen oli mahtavan hauskaa, ja samalla se tuntui myös vaaralliselta nivelille, nivelsiteille, nikamille ja muille hauraille osille raihnaista kroppaani. Lisäksi kaikenlainen temppuilu oli aivan älyttömän vaikeaa. Jokainen peruspomppua mutkikkaampi asia jota yritin päättyi kipuun ja epäonnistumiseen. Kateellisena katselin pieniä voimistelijoita, jotka hallissa tekivät toinen toistaan uskomattomampia juttuja.
Maanantai, 11.6. 2018
Päivän pähkinä: KV-rekrytoinnin kuviot
Kuten kesäisen työviikon kuuluukin, aamu alkoi talous- ja henkilöstöhallintokriisillä. Onneksi ne iskivät nyt, eikä esim. kahden viikon kuluttua, koska kesälomallani en tahtonut tällaisiin enää koskaan törmätä. Nyt minulla sentään oli jotain toivoa selvitellä ne kunnialla.
Olin saapunut töihin varhain, ja pääsin lähtemään poiskin varhain, kun en voinut enää enempää asioiden hyväksi tehdä. Ulkona oli vaihteeksi kaunis sää. Päädyin Tainan kanssa rantaan lukemaan. Olin hieman hämmentynyt kun minulla ei ollutkaan mitään velvoitteita täyttämässä iltaa. Kirja ja kesä, ihan kuin lomalla olisi.
Tiistai, 12.6. 2018
Päivän erinomaisesti alkava romaani: Brandon Saransonin Steelheart. Valitettavasti premissiä ei ihan käsitellä sillä tavoin kuin olisin toivonut.
Kun päiväohjelma on vuorten siirtämistä, toivoisin että väliin ei tunkisi satunnaisia kengänkiillotushommia. Kuitenkin olen ilmeisesti ainoa henkilö, jonka puoleen ihmiset uskaltavat kääntyä, joten tällaista skeidaa piti sitten käsitellä samalla kun isot asiat vain makasivat. Helvetti. Turhautumistani purkaakseni painuin salille duunin jälkeen. Siellä olo oli yllättävän energinen. Onko työpaikan vieressä olevan salin härveleiden painotus jotenkin kevyempää kuin kodin vieressä? En mitään muutakaan selitystä keksi.
Pitäisi varmaan valmistautua jotenkin viikonlopun seremoniameininkeihin, mutta en yhtään tiennyt, miten. En ollut kenenkään ei-sukulaisen häissä oikeastaan koskaan, enkä ollut varma että nytkään osallistuminen olisi kaikkein paras idea. Ehkä saan flunssan enkä pääse.
Keskiviikko, 13.6. 2018
Päivän ahdistus: Joko rekrytointi tai juhlallinen pukeutuminen
Työstressi lomakaudella on tavallista lamauttavampi, ja jotenkin omat stressihuippuni koettavat osua kesään. Tämä on luultavasti ennakointikyvyn puutetta. Joka tapauksessa työpäivä oli aika ahdistava, ja edes salilla käyminen ei tuonut energiatasoja takaisin kohdalleen. Siviilipuolen asiatkin ahdistivat, vaikka objektiivisesti minulla onkin siellä kaikki erittäin hyvin ja ongelmat ovat hyviä ongelmia.
Torstai, 14.6. 2018
Päivän hype: Näkymätön piiri ilmestyy
Työstressi jatkoi painamistaan. Toipuakseni siitä kävin Torin kanssa Kaivokselassa köysittelemässä. Porasimme kaivoksen seinään pultin, jotta alas mennessä olisi väliankkuri käytössä. Kiusaus useampiinkin pultteihin oli varsin suuri: muutama pultti sinne tänne, ja täällä voisi vaikka harjoitella riggaamista. Oikeasti tämä oli tosin vaikeampaa kuin miltä vaikutti: pultista laskeutumalla päätyi veteen, ja tarvittaisiin ohjaus tai toinen väliankkuri, jotta laskeutuja pääsisi kuivalle maalle. Tällaisen poraaminen olisi kuitenkin myös ollut vaikeaa ja vaatinut välipultituksia, ja into heittää seinään yhden tai kahden pultin sijasta 10 oli aika matala.
Viikonloppu, 15.-17.6. 2018
Ajankohdan musiikki: The Crash - Lauren Caught My Eye
Olen välttänyt menemästä kavereideni häihin siitä alkaen kun kaverini ovat alkaneet avioitua. Jotenkin tässä oli kuitenkin ollut naimakaupoissa niin pitkä tauko, että olin unohtanut kohteliaasti kieltäytyä Teemun ja Jannikan häistä. Ja joka tapauksessa olen nykyään kuulemma pehmeämpi ja vähemmän vaikea ihminen, joten tätäkin viihdettä piti kokeilla.
Lauantain päädyinkin Tainan kanssa Turkuun, pukeutuneena vähemmän ahdistavaan settiin larppikaapista kaivettua siistiä vermettä, mukana väkinäisen nokkela onnittelukortti sekä pullo giniä. Seremoniassa ei ollut uskonnollisia elementtejä, ja itse ohjelma oli oikeastaan varsin hauskaa. Teemu ja Jannika eivät muuttuneet yllättäen kauheiksi ihmisiksi siviilisäädyn vaihtuessa.
Sittenkään tämä touhu ei ole minua varten. Aina kun jokin byrokraattinen, roolipelillinen tai musikaalinen ohjelmanumero ei minua distraktoinut olin ahdistunut ja halusin paeta. Keskustelut vaatteista, ruuasta ja seremonian muista elementeistä eivät yhtään innostaneet, ja koin koko ajan olevani väärässä paikassa, väärässä mielentilassa, väärin pukeutunut ja sosiaalisesti taitava. Koetin paeta keskusteluihin kavereiden kanssa (mikä toimi niin kauan kuin nämä jaksoivat minua katsella) tai tanssimusiikkiin (mikä toimi aina kun moista soitettiin), mutta sittenkin tunne oli, että voisin oikeastaan mennä kotiin. Onneksi taskussa oli jatkuvasti Karon minulle lainaama kotinsa avain, joka toimi henkisenä turvarenkaana: minulla oli pakopaikka, jonne pääsisin jos ahdistaisi liikaa. Ei minun sitä sentään tarvinnut käyttää etukäteen.
Lopputuloksena: selvästi kestän näitä seremonioita enkä välittömästi assosioinut kaverihini kaikkea inhoa, mikä instituutiota kohtaan minulla on. Mutta en taida tavaksi vieläkään ottaa näissä käymistä. Yövyin Turussa, ja kun Taina jäi vielä rengastamaan lintuja, otin itse bussin Helsinkiin. Nukkuminen oli ollut vähäistä, joten sunnuntain vietin lähinnä lukemalla ja koomaamalla.
Maanantai, 18.6. 2018
Päivän sääprofetia: Juhannuksena saanemme sittenkin räntäsadetta tai jotain. Hyvä ettei ole mitään erityisempiä suunnitelmia.
Väsynyt työpäivä mateli ohitseni hitaasti. Aivot olivat selvästi jo kesälomalla, ja asiat joita halusin ajaa eivät oikein edenneet, koska niitä käsittelevät hallintoihmiset olivat fyysisestikin lomalla. Tein turhia rästihommia varsin pitkälle.
Sitten siirryin Malminkartanoon, Mikin uuteen kotiin, pelaamaan New Baddonia. Peli alkoi slapstickina varkaiden kuurupiilosta, mutta sitten tehokkaiden ammattilaistemme kone pääsi oikeasti käyntiin, ja loppuilta vaan ryöstettiin, kaupattiin ja kerättiin suojelurahoja. Kotiin lähtiessä juna meni aivan nenän edestä, joten sen sijaan hyppäsin bussiin. Täältä on hieman kätevämpi palata kotiin kuin Kulosaaresta.
Tiistai, 19.6. 2018
Päivän aloitettu romaani: Ben Winters - The Last Policeman. Hyvä tavaton miten masentavaa kamaa.
Vihdoin saimme sadetta ja jopa ukkosta. Enemmänkin kyllä kelpaisi, mutta ehkä tämä on hyvä alku. Töiden jälkeen ajauduin Riikan luo Tuusulaan, jonne myös Suomessa käymässä olevat Miri ja Duncan ilmestyivät. Illan ohjelmassa oli pizzaa, viiniä ja populaarikulttuurijutelua. Se oli kelvollisen rentoa ja melkein riitti viemään ajatukset pois työasioista. Valitettavasti ei aivan.
Keskiviikko, 20.6. 2018
Päivän ahdistus: Mielenterveys rapistuu reunoilta
Helvetin ahdistava rekrytointioperaatio jatkui. Tajusin olevani työstressin vuoksi niin kireällä, että olin taas alkanut kiertää masennusta muistuttavaa apatiakehää, jossa millään ei ole mitään väliä eikä mikään tuota nautintoa. Viimeksi olin saanut tämän katkaistua jollain nokkelalla kikalla ennenkuin se kävi pahaksi, mutta en muista yhtään, miten sen oikeasti tein.
Huomasin pohtivani, pitäisikö kävellä työterveyteen toteamaan, että pää ei kestä. Mutta se olisi ehkä tyhmää kun lomaan on vain kaksi päivää. Ei niin, että lomakaan innostaisi, tai huominen peli, tai romaanin julkaisu, tai mikään muukaan.
Juhannus, 21.-24.6. 2018
Juhannuksen sankari: Misty Knight
Torstai oli muka viimeinen työpäivä. Rekrytointi oli kuitenkin mennyt pieleen ja muut asiat jääneet kesken, joten oikeasti maanantaina piti vielä jatkaa. Siirryin kotiin heikoilla fiiliksillä. Roolipelaaminen kuitenkin auttoi nostamaan niitä pohjamudista sen verran, että pystyin kohtaamaan juhannuksen.
Käytännössä jumitin valtaosan keskikesän juhlasta neljän seinän sisällä katsomassa Luke Cagen juuri ilmestynyttä kakkoskautta. Se oli epätasainen, mutta pidin siitä kyllä, ehkä enemmänkin kuin se ansaitsi. Paikoitellen se oli hyvällä tavalla todella sarjakuvamainen, ja sen tapa käsitellä jatkuvuutta oli palkitseva. Huonoimmillaan se oli rasittavan pahiksen itkemistä ja Walter White -tason tyhmäilyä. Taina ja Velma lusivat kanssani koko 13 jakson mittaisen kauden. Oikeasti, eikö nämä nyt tajuaisi lyhentää kausiaan hieman? Jos vaikka ensin kirjoittaisivat juonen ja sitten miettisivät, montako jaksoa tämän kertomiseen oikeasti vaaditaan.
Sunnuntaina päädyimme vielä Vihtiin puhdistamaan kalliota. Revimme kuokilla ja paljain käsin reitiltä irti puita ja multaa, sekä harjasimme sammalia hittoon. Vähitellen kallioon alkaa syntyä reittejä. En ihmettelisi, jos elokuun mennessä tämä olisi ihan oikea kiipeilypaikka. Kun nyt vaan vielä saataisiin jostain tänne pari pulttia.
Maanantai, 25.6. 2018
Päivän hällävälismi: Ei kiinnosta, miten sivari säätää asuntoasioitaan, ainakaan jos sivari ei ole edes minun tiimissäni.
Vaikka toisin olin toivonut, tänäänkin oli vielä työpäivä. Täydet 8 tuntia käytin rästihommissa, hallinnollisissa kuvioissa ja palvelinpäivityksissä. Sitten aktivoin lomavastaajan ja kolistelin ulos museolta.
Välittömästi romahdin lomamoodiin, jossa valvoin yömyöhään ja olin yleisesti rappiolla. Kesäloma fuck yea!
Tiistai, 26.6. 2018
Päivän väline: Siveyspatja
Kesäloma alkoi kauppakierroksella. Luolaseuran kumivene oli vähän niinkuin tuhottu kesän 2015 operaatiossa, joten oli tarpeen käydä ostamassa uusi. Samalla mukaan tuli pumppu ja vaatetusta. Näiden avulla pääsen viimein testaamaan pari viikkoa aiemmin ostamaani ilmapatjaa. Leirimajoituksessa selkäni on yleensä kärsinyt, joten nyt olin hankkinut oikean 20-senttiä paksun pumpattavan patjan. Se vaikuttaa kyllä mukavalta, mutta olen aika varma, että jos sen päällä koettaa harrastaa seksiä, tulokset ovat joko koomisia tai katastrofaalisia.
Muuten ohjelmassa on kuntosaslia ja pakkaamista. Tavaravuori alkaa kerääntyä olohuoneen lattialle, ja sitä pitäisi piakkoin alkaa siirtää autoon. Itävallan sää näyttää hieman pelottavalta, mutta siksipä meillä on road trip: jos jossain sataa, voimme siirtyä toisaalle.
Keskiviikko, 27.6. 2018
Päivän oivallus: Jos luottaisi siihen, ettei mitään vararenkaita ikinä tarvita, voisi raivata senkin osan autoa kiipeilyroinaa varten
Pakkausoperaatio jatkui. Yllättäen paljastui, että auton takakoslan pohjalevyjen alla olikin lisää tavaratilaa. Erikoista, mutta tervetullutta.
Samalla kun kävin noutamassa Karon tarvitsemia tykötarpeita lainaan, tuli pistäydyttyä myös SRT-treeneissä, joissa kokeilin pitkästä aikaa hätävaljailla kulkua. Teoriassa köysiosuudesta on mahdollista selvitä kahdella sulkurenkaalla, kahdella slingillä, prusikilla ja tiblocilla, mutta todella voimakkaasti suosittelen kahta lisäsulkkaria ja ainakin yhtä lisäslingiä.
Torstai, 28.6. 2018
Päivän havainto: Jossain vaiheessa pitäisi varmaan uudelleenmerkitä kaikki luolaseuran kamat (ja omani myös), nykyiset merkinnät ovat kuluneet melkeinpä pois ahkerassa käytössä.
Tavaroiden kasaamisen ohessa ehdin käväistä uimassa ja pelauttamassa lyhyen soolon Kaisalle. Se onkin tarpeellista roolipeliterapiaa varastoon ennen kuukauden taukoa.
Kotiin pyöräillessäni tein vääriä valintoja ja päädyin ajatuksissani jonnekin aivan hevon kuuseen. Puolen tunnin sijasta kotimatkaan meni yli tunti. Suunnistustaidot eivät ole ihan hallussa.
Perjantai, 29.6. 2018
Päivän audiovisuaalinen viihde: Netflixiin oli tullut Dunkirk, jota en ehtinyt kuitenkaan katsoa.
Muualla Pride-viikko oli kiihdyttämässä kohti loppuhuipennusta, mutta meillä ohjelmassa oli pakkaamista ja muita lähtövalmisteluja. Saimme mm. myytyä parvekkeella olleet betoniharkot toiselle akvaarioharrastajalle, ja kävin ostamassa käytetyn iPodin musiikin toistoa varten.
Ensin näytti mahdottomalta, että kaikki roinamme mahtuisi autoon. Sitten tehtiin muutamia innovaatioita, ja asiat paranivat. Nukkumaan päästiin myöhään, mutta onneksi huomenna ei ole kiire minnekään.
Lauantai, 30.6. 2018
Päivän hämmentävä ohjelmanumero: Oikeat hevosturnajaiset. Tämä ei kai sitten ole eläinrääkkäystä? Oli maksullinen, joten emme katsoneet lähempää.
Priden isoin päivä alkoi. Meillä oli kutsu Katajanokalle valokuvattavaksi, mutta skippasimme sen, koska kaiken pride-hulinoinnin läpi emme olisi ikinä ehtineet käydä siellä järkevässä ajassa. Sen sijaan saimme kaikki tavarat juuri ja juuri pakattua autoon. Sitten auto vietiin sadekuurojen läpi Turkuun, ja sinne tungettiin vielä Karonkin roinaa. Pakkausoperaatioiden välissä ehdimme livahtaa keskiaikamarkkinoilla vilkaisemassa tuttuja. Tapahtuma oli turvonnut aivan valtavan kokoiseksi, ja nykyään se on aivan massiivinen kaupunki kaupungissa.
Iltasella sitten kiskoimme Karon mukaan ja astuimme laivaan. Baltic Princess ei eronnut merkittävästi aiemmin näkemistäni ruotsinlaivahirveyksistä, mutta sieltä sai ruokaa ja unta. Merenkäyntikään ei ollut aivan kauheaa, mutta alakerran diskon äänet koettivat tunkea hyttiimme.