Toukokuu 2018: Hybridisaatio
Keskiviikko, 2.5. 2018
Päivän leffa: Alkuperäinen Avengers. On se edelleen mainio.
Työviikko käynnistyi palaverilla, jossa lähinnä ihmettelimme, mitä oikein olimme tehneet viimeiset kolme viikkoa, kun mikään ei tuntunut valmistuneen yhtään sen pidemmälle kuin aiemmin. Sen jälkeen kävin valaisevan mutta turhauttavan puhelun yliopiston hallintokäytännöistä, ja lopuksi singahdin Viikkiin luennoimaan laitoksemme tiedotusjärjestelmästä. Onneksi tämä työviikko on tosiaan vain kolmepäiväinen.
Kotona koetin kiskoa itseni taas Toisen vuoden valmisteluihin, mutta ne olivat kuin tervan juontia. Perseestä tällainen larppaaminen, kun pitää tehdä asioita oikeasti eikä palkkioksi kuitenkaan pääse edes kiipeilemään tai maan alle.
Torstai, 3.5. 2018
Päivän merkillisyys: Semisähköinen auto
Vihdoin ja viimein sain Shibboleth-autentikoinnin toimimaan oikein wordpressin kanssa. Se olisi varmaankin ollut helpompaa, jos olisin pätevämpi XML:ssä, mutta menihän tämä lopulta. Tanssittuani voitontanssin siirryin Kaivokselaan autokauppoihin. Taina oli päättänyt, että jos auto kerran vaihdetaan, niin vaihdetaan se sitten kerralla hybridiin, hinnasta viis. Niinpä päädyimme koeajamaan Toyoton puoliksi sähköllä käyvää farmariautoa.
Tunnustan, että hybridi oli konseptina päräyttävämpi kuin kokemuksena: varsinaisesti ajaessa kyseessä tuntui olevan ihan tavallinen peltilehmä, tosin varsin uusi, hyvin varusteltu ja matalalla nopeudella hiirenhiljainen. Polttoainekulutus sentään oli huomattavan pieni, ja ehkä tällaisella ajaminen nyt on hitusen vähemmän tuomittavaa kuin tavallisella autolla hurjastelu - ja joka tapauksessa vähemmän tuomittavaa kuin lenteleminen, kai.
Vähän harmitti, että autossa ei ollut yksinkertaisesti paikkaa töpselille, josta sen akun voisi tarvittaessa ladata. Mitä ihmeen järkeä on olla tarvittaessa bensiinittä kulkeva auto, jos sitä ei oikeasti voi kuitenkaan ladata muuten kuin omalla polttomoottorilla? Näköjään tällaisiakin autoja oli, mutta ne olivat vielä hinnaltaan kaukana ulottumattomissamme.
... ei niin, että tämäkään auto olisi halpa. Jos sen päädymme ostamaan, pitää luultavasti loppuvuosi kurjistella pelkästään avaruusruualla, ja ainoa mahdollinen harrastus on roolipelaaminen, kunhan joku muu maksaa peliin tilattavat pizzat.
Toinen vuosi 1, 4.-6.5. 2018
Ajankohdan ruoka: Haukinuudelisoppa
Isnäsin niemenkärjessä sijaitsee mökki, tai oikeammin vapaa-ajan asunto, jossa pelattiin viikonlopun kestävä Toinen vuosi -larppikampanjan eka osa. Minulla ei ollut suurtakaan larppifiilistä, mutta kun peliin oli ilmoittauduttu niin pakkohan sinne oli mennä. Onneksi fiilis löytyi heti ensimmäisen varttitunnin jälkeen.
Vuosia olen arvellut, että joku vielä tulee järjestämään mökkinsä kunnostustalkoot ja naamioimaan sen larpiksi. Tämä oli se tapahtuma, mutta se oli samalla myös hiton hyvin toimiva ja monipuolinen post-apokalyptinen agraariscifitarina. Pandemia on romauttanut sivilisaation, mutta pahin on ehkä jo ohitse, ja nyt maalla voidaan jälleenrakentaa. Pieni neljänkymmenen hengen yhteisö tarttuu eloonjäämisen ongelmiin, kalastaa, istuttaa perunoita, rakentaa kanalan ja samalla miettii, miten sen pitäisi suhtautua maailmaan. Aika paljon samaa problematiikkaa kuin muutaman vuoden takaisessa Sic Semper -ropekampanjassani siis, toteutettuna antaumuksella ja innolla.
Opin, etten itse asiassa inhoa maatöitä sellaisenaan, en ainakaan jos ne kombottaa roolipelaamisen kanssa. Ja koska olin saanut hahmokseni hienon ADHD-väsääjän, oli touhulistallani maatöitä, konehuoltoa, radistihommia, kanalan rakentamista ja seonneen tyypin taltuttamista. Sivussa oli yhteiskunnallisia keskusteluja, luonnontiedettä, ahdistuneisuutta terveydentilasta sekä raastavan tuskallinen ihmissuhdekuvio.
Näin hauskaa minulla ei varmasti koskaan ole ollut pellon, kuokan ja vasaran kanssa.
Maanantai, 7.5. 2018
Päivän lepo ja rauha: Viikon loma
Kirjoituslomani ensimmäisenä päivänä en paljonkaan kirjoitellut. Teknisesti tämä olisi oikeammin editointiloma, tai siis loma, jolla olisi määrä vähän kiillottaa käsistä ja sitten lähettää se maailmaan keräämään uusi nippu hylsyjä edellisten kaveriksi. Mutta editointikin sujui laiskasti, osittain koska olin jo edellisviikolla ottanut varaslähdön touhuun ja larppivalmistautumisen sijasta vain käyttänyt iltani käsistä viilaillen.
Olen itse hengentuotokseeni lopulta kohtalaisen tyytyväinen. Nyt vaan tarvittaisiin suomalainen kustantamo, joka ymmärtää, että höpöhöpöpulpille löytyisi takuulla lukijakuntaa. Pitänee mennä pienten genrekustantamojen suuntaan.
Tiistai, 8.5. 2018
Päivän saldo: 1900 sanaa
Editoin käsistä, ja lähetin sen sitten urheasti eteenpäin. Sen jälkeen päädyin jotenkin kirjoittamaan tarinalle jatko-osaa, ja illan tullen parituhatta sanaa lisää oli ryöminyt dokumentin alkuun. Tämä on nyt taas nuoleskelua tipahtamisen edellä; luolaromaanilla on oikeasti lukijoitakin ja voisi olla järkevämpää kirjoittaa jatko-osaa sille. Mutta sitä kirjoittaa mitä kirjoittaa.
Kuntosalilla ei tuntunut olevan lainkaan ilmaa. Miksi näitä paikkoja ei ilmastoida kunnolla? Ei tällaisessa happivajauksessa kuntoilu voi olla terveellistäkään.
Keskiviikko, 9.5. 2018
Päivän kätevyys: Bluetooth ja USB-yhteydet autossa
Sain kirjoitattua 1200 sanaa. Sitten hyppäsin fillarin selkään ja poljin Kaivokselaan. Helvetin isoa rahakasaa (jonka sentään pystyimme vielä maksamaan käteisvaroistamme) myöhemmin meillä oli ikioma Toyotan hybridifarmari. Loppuilta menikin siihen totutellessa.
Ei vanhankaan auton ajokokemuksessa mitään vikaa sinänsä ollut, mutta siihen verrattuna uusi menopelimme on kyllä aivan eri planeetalta. Ohjaustuntuma on loistava, kamera auttaa peruuttamaan, automaattivaihteet vähentävät busyworkkia ja sähkömoottori huolehtii siitä, että bensankulutus pysyy todella pienenä. Lisäksi ajotietokone jutteli heittämällä puhelimen ja taskutietokoneen kanssa. Vielä kun pääsisi itse puukottamaan konfiguraatioskriptejä ja esim. konffaamaan ratissa olevat ohjaimet mieleisikseen. (Tosin kunnon hakkeriviritys olisi kytkeä auton USB-porttiin peliohjain ja ohjata autoa sillä. Tai pistää konsolin näyttöön Nethack.)
Tärkein käytettävyysmuutos oli kuitenkin isompi tavaratila. Toivottavasti tähän nyt mahtuu kolmen ihmisen tavarat eeppisellä Euroopan kiertueella.
Torstai, 10.5. 2018
Päivän kokeilu: Varmistajan taittolasit. Nämä saattaisivat säästää niskavaivalta, mutta toisaalta, voisivat myös tehdä vaikeammaksi hahmottaa, onko kiipeilijä vaikeassa paikassa.
Uuden automme lumoissa ajoimme Jaanankalliolle hieman kalliokiipeilemään. Koska edellisestä kerrasta oli vain hieman yli neljä kuukautta eikä kahdeksan kuukautta kuten yleensä näissä tapauksissa on, ei kiipeilykään ollut aivan toivottoman surkeaa. Toki vastaan tuli vitosen liidi, jolta jouduin perääntymään koska eteneminen näyttää hengenvaaralliselta, mutta sentään pari muuta reittiä sain suoritettua. Joka tapauksessa nämä suomalaiset ulkoreittien greidaukset ovat minusta vähän kummallisia: vaikeustaso nousee heti pilviin kun päästään kalliolle. Ehkä en vain osaa kiivetä suomalaista kiveä.
Ulkona oli lämmintä ja aurinkoista, jopa siinä määrin, että ylikuumeneminen uhkasi. Kirjoitin vain parisataa sanaa, mutta sentään sain jotain ideoita siitä, mistä minun pitäisi kirjoittaa. Ennakkosuunnittelu, kuka sellaista muka tekee.
Viikonloppu, 11.-13.5. 2018
Ajankohdan diplomaattinen esittäytyminen: "Olen Blair Ilonsurma, Kalpealta Sabinelta oppini saanut hulluuden ja kuoleman velho, ja aion asettua kylänne viereisiin raunioihin puhdistaakseni ne pahuuden jäljistä." Hahmoni ei oikein osaa tätä mielenrauhan tuottamista kyläläisille.
Typerää kyllä, perjantai oli työpäivä. Toisaalta ihan hyväkin että näin oli, koska tulin käyneeksi museolla hakemassa päivystyspuhelimen, jota ilman viikonlopun päivystys olisi ollut vaikeaa. Sää oli muuttunut oikeasti keväiseksi, ja olin kauttaaltani tukossa siitepölystä. Enempää en saanut kirjoitettua, mutta ryhdyin pistämään tyhjältä pohjalta kokoon soittolistaa kesän eeppiselle road tripille. Järkevämpi ihminen kokoaisi näitä useampia ja vaihtaisi tarpeen mukaan, mutta enhän minä nyt sellainen ole.
Lauantaina pelattiin Raudan tietä. Oikeasti tätä peliä pitäisi pelata paljon useammin, koska hahmojen suunnitelmat ovat monimutkaisia ja hitaasti eteneviä. Tällä kertaa sentään muutamat jutut etenivät: löydettiin typerän sisällissodan vallassa oleva linnoitettu kaupunki, surmattiin sinne asettunut velho ja paikannettiin helvetinmoinen kirjasto. Vieläkin Faten gamistiset elementit hämmentävät: jotta fate pointteja voisi käyttää oikein, pitää hahmopelaamisen lisäksi pitää mielessä joku omituinen optimoiva strategiapelitaso, ja sitten havaita aina kun toimii siinä suboptimaalisesti, ja kerjätä tästä pointseja pelinjohtajalta. Tämä on oikeasti paljon vaikeampaa kuin pelkästään pelata hahmoaan.
Sunnuntaina huomasin aamulla, että päivystyksen palveluvalvonta oli kaatunut. Öh. Potkin sen takaisin pystyyn pahaa aavistellen - ja samalla huomasin tähän liittymättömän ongelman, joka oli alkanut jo eilen, mutta joka ei ollut jäänyt palveluvalvonnan haaviin, vaikka olikin kriittinen. Käytin tunnin verran penkomalla dokumentaatiota ja lopulta keksin yksinkertaisen korjauksen, joka mahdollisti luontohavaintojen tallentamisen taas. Olisihan tämän voinut edellispäivänäkin toki havaita, mutta minkäs teet; ei päivystäjä aina tallenna jotain ökkömönkiäishavaintoja päivystäessään.
Koska oli äitienpäivä, kävimme Pakilassa ja Porvoossa tervehtimässä äitejämme. Lämpötila oli kohonnut hellelukemiin, ja uuden auton ilmastointia hyödynnettiin. Tulee syyllinen olo moisesta, mutta kun ei näihin lämpötiloihin ole ihan vielä tottunut.
Maanantai, 14.5. 2018
Päivän protesti: Yläköysittelykin on kiipeilyä
Loman jälkeinen ihan oikea maanantai oli uuvuttava, mutta yllättävän aikaansaava. Kun vapauduin töiden kahleista, päädyin Tainan, Karon ja Joonan kanssa Vihdin aarniometsiin vilkaisemaan Karon sukulaisten mailla sijaitsevaa kalliojyrkännettä.
Jyrkänne oli sammalen, jäkälän ja muun biologian peitossa. Se oli myös korkeimmalta kohdaltaan ehkä 18-metrinen, ja siinä oli lupaavan näköisiä halkeamia. Mahdollista kiipeilykalliota etsiville tämä oli erinomainen yhdistelmä. Kiipesimme jyrkänteen päälle, ja Joona laskeutui teräsharjan kanssa ensimmäisestä sopivasta kohdasta alas. Puolessa tunnissa olimme puhdistaneet ensimmäisen potentiaalisen kiipeilyreitin, jonka Joona vielä yläköysitteli. Ei tästä kaikkien aikojen helpoin reitti tulisi, ja trädivarmistettavuutta pitäisi kohentaa parilla pultilla, mutta kyllä tällainen kallio kävelyetäisyydellä kaverin mökistä kelpaisi.
Tiistai, 15.5. 2018
Päivän kirja: Martha Wells - All Systems Red
Kesä.
Kesä auttaa pääsemään aamulla vuoteesta. Kesän ansiosta ei vituta, vaikka työpäivä on hallinnollista spagettia ja imposter syndrome jyllää pahasti. Kesä tarkoittaa, että töistä lähtiessä on runsaudenpula asioita, joita voisi tehdä.
Koska eilen kiivettiin, tänään ohjelmassa oli vain lukemista pihalla auringon paistaessa. Uinti olisi jees, mutta vaikka ulkona on helle, eivät vedet ole vielä lämminneet niin paljon, että uskaltautuisin pulahtamaan.
Keskiviikko, 16.5. 2018
Päivän kitinä: The Sad State of Sysadmin in the Age of Containers (vuodelta 2015, eikä täysin kohdallaan, mutta puhutteli minua, koska kuvittelen olevani wanhan polven sysadmin, vaikkei minulla kaikkia tarvittavia taitoja olekaan.)
Energiattoman työpäivän jälkeen kävin salilla saadakseni itseeni vähän puhtia. Sen jälkeen keräsin kassillisen vanhaa elektroniikkaa, ja kuljetin sen ostarilla palvelevaan vaarallisen jätteen hävitysautoon. Mistään, mikä vielä oikeasti toimi, en hennonut luopua, koska öh elektroniikkaa voi aina tarvita? Eivätkä kaapit ole sitä vielä läheskään tarpeeksi täynnä.
Jatkoin Tainan kanssa Loki-painotteisten Marvel-leffojen katselua. Vuorossa oli Thor: The Dark World. En vieläkään täysin ymmärrä, miksi tätä yleisesti pidetään MCU:n huonoimpana elokuvana - tavallaan kyllä tajuan, mutta sitten toisaalta tavallaan en. Visualistiikka on enimmäkseen mahtavaa, toiminta näyttää hyvältä, ja jopa lopputaistelu on enemmän kekseliäs kuin ärsyttävä. Toki muutamat hahmot vetävät lyhyemmän korren - Frigga tapetaan kliseisesti, jotta Lokilla olisi jotain kostettavaa, ja Jane Foster ei oikein suoriudu. Enimmäkseen kuitenkin jopa komedia toimii. Tarinan pahis on toki tylsimys jopa MCU:n skaalalla.
Torstai, 17.5. 2018
Päivän funtsinta: Auton peruutuskameran käyttäminen augmented reality -hallusinaatioihin
Vakiolounaspaikkani Kauppakorkeakoululla oli kadonnut ainakin netistä, joten päädyin pitkästä aikaa uskaltautumaan läheiseen Unicafeen. Viimeisen viiden vuoden aikana se on jotenkin muuttunut täysin. Olen muistavinani, että sen kasvisruuat olivat lähinnä akselilla "harmaata limaa ja kuorimattomia perunoita", mutta enää asiat eivät näin ole. Eivät sen safkat vieläkään mitään supermaukkaita löytöjä ole, mutta ihan riittävän hyviä omiin mataliin laatuvaatimuksiini.
Iltapäivän palaveri vei energiat, ja kotonakin olin jotenkin aikaansaamaton. Kaikenlaista pitäisi tehdä, mutta jostain syystä lueskelin vaan auton tietokonejärjestelmän manuaalia ja koetin miettiä keinoja, joilla sen saisi tekemään hassuja asioita. Autojärjestelmien dokumentointi on kyllä vielä askeleen alkeellisemmalla tasolla kuin älypuhelinten.
Perjantai, 18.5. 2018
Päivän lämpötila: Paljon eilistä matalampi. Tällaista +10 astetta varmaan sitten onkin juhannukseen asti. Välillä ehkä räntäsadetta.
Käytin työpäivän pohtimalla tietosuoja-asioita, ja yhtäkkiä törmäsin kylmäävään aukkoon tietosuojajutuissamme. Jos eräs proggis toteutettaisiin kuten olin aiemmin suositellut, se saattaisi johtaa todella inhottavaan tietovuotoon. Pystyin suunnilleen kuvittelemaan Iltaroskan lööpit jos olisi hidas uutispäivä ja joku tarttuisi asiaan.
Onneksi huomasin tämän nyt, enkä myöhemmin; tällä hetkellä asialle ehtii vielä tehdä jotain. Melko yksinkertainen korjausideakin syntyi, joka toivottavasti ehditään toteuttaa, ennenkuin alamme ottaa vastaan dataa, jonka en halua vuotavan.
Sain pelinkirjoittamisen langanpäästäkin kiinni. Oli syytäkin, koska viikon päästä pitäisi taas pelauttaa. Greg Eganin lukeminen, tai kuunteleminen, on avartanut suhtautumista Eclipse Phasen maailmaan.
Lauantai, 19.5. 2018
Päivän ahdistus: Mitä puhdistajakalalle on tapahtunut?
Aamusta tajusimme, että riutta-altaan yksi kala oli kateissa. Pikainen jäljitysoperaatio ei paikantanut sitä: se ei ollut hypännyt ylivuotosäiliöön, ei ollut joutunut ala-altaaseen, eikä sen raatoa näkynyt missään lattiallakaan. Yritin muistella, milloin olin viimeksi nähnyt sen; pari päivää sitten kai. Se oli ollut silloin ihan oma vilkas itsensä, ei ollut vaikutttanut kipeältä tai mitään.
Kun kalaa ei ruokakaan esiin houkutellut, jäi jäljelle oikeastaan ainoana vaihtoehtona, että se oli jotenkin päässyt hengestään. Kuitenkaan sen ruumiista ei näkynyt mitään merkkejä. Oliko joku syönyt sen? Altaassamme ei pitäisi olla mitään, mikä pärjää kaloille, mutta kauhutarinat Eunice aphroditoiseista harrastajien akvaarioissa pelottivat. Soisin paljon mieluummin, että kala olisi saanut äkillisen sydänkohtauksen, kuin että altaassamme majailisi vielä yksi ei-toivottu vieras.
Tutkimuksemme eivät voineet kestää pitkään, koska meidän oli suunnattava Heljän luokse luolaseuran kevätkokoukseen. Vaikka olin vapautunut hallitusvastuustani, olin ryhtynyt toiminnantarkastajaksi, ja tässä ominaisuudessa olin saanut hieman vääntää tilinpäätöksestä. Lopulta se täytti matalat laatuvaatimukseni. Pelkän kokoustamisen ohella päivään kuului retki yllättävän suureen ja pyöreämuotoiseen graniittiluolaan, Ario Dream -luoladokumention katsomista, sekä saunomista ja jopa talviturkin heittäminen läheisessä lammessa. Lampi oli enimmäkseen täynnä mutaa ja humusta, ja sieltä nousevat harrastajat olivat aika törkeän näköisiä. Aivan kuin olisi luolassa käyty.
Sunnuntai, 20.5. 2018
Päivän komento: setcookie()
Aloitin aamun koodaamalla luolaseuran jäsenrekisteriä uudelleen, niin että siitä tulisi GDPR-kompliantimpi. Olin eilen saanut oivalluksen siitä, miten tämä voisi toimia, ja tänään toteutin sen. Se oli niin helppoa kuin olin toivonutkin.
Sitten lähdin Tainan kanssa Jaanankalliolle, jossa Elina, Jaakko ja Toni jo olivat. Kiipeily otettiin vaihteeksi tosissaan: kapusimme vaikeitakin reittejä, välillä suunnilleen verta itkien. Toki vaikeus on suhteellista: vaikein reitti oli 6A, ja sekin meni pelkästään yläköydessä. Sormeni huusivat tuskasta kun oli viimein aika lähteä kotiin.
Maanantai, 21.5. 2018
Päivän olo: Kevään ja byrokratian uuvuttama
Aamulla olo oli täydellisen vetämätön ja innoton. Töihin lähtemisen motivaatio on ollut alhaalla ennenkin, mutta nyt se oli suorastaan pohjamudissa. En keksinyt mitään asiaa, mistä olisin töissä olemisessa pitänyt, mikä ei varmaankaan ole kauhean hyvä tilanne, jossa olla.
Päivä oli asiaankuuluvasti hallintovoittoinen. Budjettineuvottelut ovat käsittämättömiä. En vieläkään ole kyennyt sisäistämään logiikkaa, jonka mukaan tärkeintä on, että rahaa ei jää käyttämättä. That's some weird capitalist bullshit right there. Haastattelin sivarin, puskin rekryjä eteenpäin ja selvittelin omituisia teknisiä ongelmia. Jotenkin selvisin puuduttavan päivän loppuun saakka.
Tämän viikon roolipelaaminen oli peruuntunut, koska asiat eivät vielä olleet alkuunkaan riittävän masentavia. Purin turhautumiseni kirjailijan uraani, ja nakkailin käsistä potentiaalisten kustantajien suuntaan. Nopein niistä palautti hylsyn viidessä minuutissa, eikä kyseessä ollut edes mikään automaattivastaava. Tällaista toimintaa haluan (prosessin tehokkuuden, ei välttämättä sisällön) yhteistyökumppaneiltani. Tosin Greg Eganin Permutation Cityn lukeminen aiheutti minulle alemmuuskompleksia kirjailijana. Joillain on vaan parempia ideoita kuin toisilla.
Kotona oli myös pihatalkoita. Panoksemme pihan kunnostamiseen oli linnunpöntön ripustaminen läheiseen puuhun. Kohta siellä varmaan asuu joku satunnainen tiainen, jonka pahaa-aavistamattomat poikaset Taina voi rengastaa.
Tiistai, 22.5. 2018
Päivän kokemus: Task overload
Töissä aamupäivä kiihdytti taas menon sellaiseen vauhtiin, että iltapäivälle ei ollut lainkaan lusikoita jäljellä. Tämä ei ollut sama asia kuin väsymys, tämä oli vaan kertakaikkinen kykenemättömyys tarttua enää mihinkään. Lisäksi pelkään, että kesälomani lyhenee alkupäästä. Valitettavasti tämä on oma mokani; olen jättänyt tärkeän asian liiaksi viime tinkaan, ja nyt kärsin seurauksista.
Taina oli hankkinut meille uuden teltan, jonka kokoamista testasimme. Teltta oli aivan kosmisen suuri, ja mahduin siellä juuri ja juuri seisomaankin. Juuri tällaista olen kaivannutkin, tosin sen pakkaaminen takaisin pussiinsa osoittautui purkamisen jälkeen mahdottomaksi. Mutta kai teltta autossa selviää osittainkin pakattuna.
Keskiviikko, 23.5. 2018
Päivän hämmennys: Miten olen voinut olla lukematta kaikkia Greg Eganin kirjoja? Nämä ovat must-read -kamaa kaikille Eclipse Phase -pelinjohtajille.
Päivä oli aivan täynnä GDPR-asioita, mutta ne eivät minua ahdistaneet. Ehkä niiden olisi pitänyt. Ehkä en suhtaudu tietosuojalainsäädäntöön sen vaatimalla vakavuudella. Oikeasti kuitenkin koen asian melko mutkattomaksi: töissä ja vapaa-ajalla, en koe että keräilen ihmisistä sen enempää tietoa kuin mitä he haluavat antaa, ja heidän on helppo halutessaan päästä niitä eroon. "Taivas putoaa" -tyyliset kauhureaktiot tuntuvat olevan ihmisille, jotka ovat joko kaiken sääntelyn vastaisia raivolibertaareja, tai vaihtoehtoisesti tyyppejä, joiden elanto oikeasti perustuu henkilökohtaisen tiedon myymiseen. Mainostajia ja sen sellaisia.
Kävin testaamassa työpaikan viereisen kuntosalin, kun kortillani siihenkin pääsi. Äänikirjaan keskittyminen oli vaikeaa kun yritti samalla paikantaa laitteita vieraassa ympäristössä. Kotona korkkasin Tainan kansa Westworldin tokan kauden. Kyllä se edelleen vaikuttaa kiintoisalta ja laadukkaalta. Miten mikään näin fiksu pääsi niin suosituksi?
Torstai, 24.5. 2018
Päivän reitti: Iivari Vahvaselkä, (muka) 5
Käänsin asioita englanniksi, korjailin diplomatiavirheitä ja puukotin skriptejä. Sitten suuntasin kodin kautta kalliolle. Vaikka oli lämmin iltapäivä, Rollareilla ei ollut juuri ketään.
Neljä kiipeilijää ja kaksi köyttä on erinomaisen tehokas kalliokiipeilyryhmä. Parissa tunnissa sain itse kiivettyä kuusi reittiä, joista yhden kahteen kertaan. Kesän ensimmäinen trädiliidikin toteutui, ja vaikka se olikin vain pöljän helppo kiivetä ja varmistaa, ei minuun iskenyt samanlainen hirveä kuolemanpelko kuin trädeissä joskus.
Kiipeilyfiilis oli kova. Viikonloppuna innostaisi kiivetä lisää, kun vaan sopiva paikka löytyisi. Rollarit on varmasti aivan täynnä.
Perjantai, 25.5. 2018
Päivän koodailu: PHP ja luolaseuran jäsenrekisteri. Nyt se taitaa tehdä kaiken, mitä on toivottu.
GDPR saapui ja pelasti meidät paskoilta tietosuojaa loukkaavilta järjestelmiltä, aamen. Lähdin töistä varhain kuitatakseni pois viikolla tehdyt iltatyöt, ja livahdin Kaivokselaan, jossa pääsin Tainan kanssa köysilaskeutumaan Vantaan sanomien toimittajien riemuksi. Kaivokselan kaivoskuilun pohjalla oli jäätä, mutta vähemmän roskaa kuin viimeksi.
Tänään olisi pitänyt olla peli, mutta se peruuntui, koska kalenteria ei osattu käyttää. Pakotin itseni lähettämään pelipäivämatriisin, mutta pitkä tauko ja skeptisyys seuraavallekaan kuulle onnistuvasta pelistä veivät innostustani. Jos en pysty pelauttamaan kahteen kuukauteen, luulen että julistan tämän kampanjan kuolleeksi ja teen jotain muuta. Tietäisi vain mitä. Ensin pitäsi ehkä löytää pelaajat, joille pelaaminen sopiikin joskus.
Lauantai, 26.5. 2018
Päivän hyvä uutinen: Irlanti hyväksyi perustuslakimuutoksen, joka mahdollistaa abortit. Tervetuloa sivistysvaltioiden joukkoon vaan.
Kvarnbyn kalliolla olin viimeksi näiden annaalien mukaan käynyt 2013. Paikka oli edelleen kaunis ja hieman turhauttava: reittien taitotaso ylitti osaamiseni, ja reittien painotus oli rohkeudessa, sormikestävyydessä sekä tasapainossa. Nämä eivät ole vahvuusalueitani. Pääsin ylös vain kolme reittiä kuudesta sitkeästi yrittämästäni. Sankaritekoihin kuului yksi hiton pelottava 5+, sekä kesän toinen trädiliidi; muut olivat vähän säälittävää räpellystä.
Pikaisesti tuli poikettua myös läheisessä järvessä uimassa. Vesi oli jo yllättävän lämmintä. Fiilis oli kummallisen juhannusmainen, paitsi että oikeana juhannuksena takuulla sataa räntää. Toinen vaihtoehto on, että juhannus käynnistää varsinaisen pätsikesän, ja oma road tripimme Keski-Eurooppaan vie meidät suoraan infernoon, jossa selviäminen on kalvakalle pohjoismaalaiselle mahdotonta.
Sunnuntai, 27.5. 2018
Päivän osaaminen: Kartan muuttaminen 3D-malliksi pelin aikana. Kyllähän näitä taitoja on kertynyt, pitäisi vielä osata jotenkin siirtää ne eteenpäin
Liikunnantäytteisen viikon jälkeen sunnuntai meni sipsilimsaroolipelaaja-linjalla. Raudan tie jatkui neljännellä sessiollaan, joka oli vaihteeksi oikein pitkä. Sivilisaation sankarimme toimittivat ruokaa piiritetyille, kävivät ankaria taisteluita kupariseppiä ja epäkuolleita vastaan, ja muiden hahmojen taikauskoisuus loukkasi maagini maailmankuvaa. Fate on edelleen hassu systeemi ja powergamer sisälläni näkee siinä kaikenlaisia murtumakohtia. Ehkä onneksi omalla hahmollani ne ovat liki mahdottomia hyödyntää.
Ulkonakin oli lämmintä ja kesäistä. Töissä käymisen ajatuskin tuntui vieraalta. Tämä ei lupaa hyvää ensi viikolle.
Maanantai, 28.5. 2018
Päivän virittely: PHP ja opcache. Rutiiniahan tämä on, mutta olen vähän ruosteessa.
Väsyttävä työpäivä, väsyttävät hommat. Kotona en jaksanut muuta kuin leikkiä 3D-malleilla ja katsella Westworldia. Tunnistin kaikenlaisia tekemättömiä töitä ja velvollisuuksia, mutta jotenkin ne olivat liian raskaita että olisin voinut tarttua niihin.
Taina kävi jonkinlaista byrokraattista väsytystaistelua työterveytensä kanssa. Nämä ovat päättäneet laskuttaa häntä käynnistä, jonka ne olivat itse tuplabookanneet, eivätkä tunnu saavan sitä pois järjestelmästään. En tiedä, olenko onnellinen etten minä ole osallinen tässä; ehkä tappelen riittävästi byrokratian kanssa omassa työssäni.
Tiistai, 29.5. 2018
Päivän pohtiminen: Data Protection Agreement
Luettakoon voitoksi, että tällä kertaa tajusin pitää itselleni ennen viranomaispalaveria lyhyen puhuttelun, jossa määräsin itseni olemaan vähemmän lyhytpinnainen ja sovittelevampi. En tiedä, olinko vieläkään siedettävä, mutta ehkä en aivan niin kauhea kuin yleensä. Sen jälkeen kävin vielä salillakin, ja jotenkin ajauduin loppuillasta keskustaan Kaisaniemen puistoon hengaamaan larppaajien kanssa. Toki koska olen kuka olen, hengaaminen oli hitusen epäsosiaalista.
Puistosta mukaan tarttui kaupunkiin saapunut Tonja. Olisi ollut hauska höpöttää hänen kanssaan yömyöhään, mutta valitettavasti huominene oli työpäivä ja joskus piti nukkuakin.
Keskiviikko, 30.5. 2018
Päivän huvitus: Kaupungilla liikkui satoja Iron Maiden -paitoja keikan jälkeen. Ilmeisesti koko muu Suomi oli käynyt katsomassa Maidenia.
Postilaatikossa oli positiivinen reaktio urbaanifantsuromaaniin, ja tarjous suositella sitä kustantajalle. Eihän tämä nyt vielä kustannussopimus ole, mutta on kuitenkin parempi kuin ne hylsyt, joita postilaatikkoon tavallisesti karisee.
Muutenkin työpäivään tunki jatkuvasti työnulkopuolisia distraktioita: esiluettava Vantaan sanomien juttu, täydennystoiveet Ropeconin ohjelmakuvaukseeni ja viikonlopulle kaavaillun köysitekniikkakurssin järjestelyt. Lopulta feidasin töistä käydäkseni syntymäpäiväänsä viettävän Tainan kanssa syömässä. Harkitsimme elokuvaakin, mutta mitään kovin kiinnostavaa ei ollut menossa, joten päädyimme vain kotiin katsomaan sarjoja. Killing Even eka jakso oli mahtava. Osaisinpa kirjoittaa tällaista dialogia.
Torstai, 31.5. 2018
Päivän mieleenpalautus: Barrel knot
Työpäivän jälkeen kipaisin ostamassa vähän köyttä ja sulkurenkaita viikonlopun SRT-koulutusta varten. Samalla totesin, että kurssin hinnan on nyt pakko nousta tarvikkeiden hinnan nousun vuoksi, ja laadin uudet hinnoitteluojkeet luolaseuralle.
Taina oli koulunsa kevätjuhlassa, joten Killing Even sijaan päädyin katsomaan arkistoista löytynyttä Prometheusta. En kestänyt edes puoliväliin. Ei jeebus tämä on tyhmä elokuva. Mutta antoipa se minulle ainakin parhaan selityksen koskaan sille, miksi en pidä Damon Lindelofista.
Voisin räntätä elokuvasta enemmänkin, mutta käsittääkseni kaikki muutkin vihasivat sitä viisi vuotta sitten, joten minun ei tarvitse.