Huhtikuu 2018: Murhia kartanossa
Sunnuntai, 1.4. 2018
Alum Pot
Ulkona on typerän kylmä. Ei täällä toki lämmintä ole aiemminkaan ollut, mutta vaikka aurinko välillä näyttäytyykin, lämpötila on selvästi laskemassa. Suurin osa ryhmästämme on suuntaamassa Heron Potiin, minä, Taina ja Karo olemme valinneet päivän kohteeksi Alum Potin. Alunperin ryhmässä on mukana myös Mikko, mutta pätemättömyytemme ja kiukuttelemisemme saa hänet päättämään, että ennemmin pitää vapaapäivän.
Tavaraunohdusten, ilkeän kuittailun ja näistä toipumisen jälkeen pääsemme viimein maan alle. Lower Long Churn on edelleen kaunis luola, ja kun valmistautuminen vaihtuu tekemiseksi, paha tuulikin häviää. Luolassa on useita muitakin ryhmiä, mutta he ovat tulleet kaikki tänne varhain ollakseen ennen ruuhkaa, ja ovat jo poistumassa kun me saavumme puolenpäivän jälkeen paikalle. Pian saamme koko vajoaman omaan käyttöömme.
Alum Pot on hieno luola, mutta päivä ei ole parhaimpiani. Riggaan kuin idiootti, ja tajuan myös, että Karon valitukset laskeutumislaitteesta eivät ole pelkkää kokemattomuutta: hänellä oleva Rock Empiren laite on aivan surkea, jopa vaarallinen. Vaihdamme vermeitä päittäin, ja meno alkaa sujua paremmin. Alhainen lämpötila johtaa siihen, että rotkon taivaalle avoimet osat ovat älyttömän kylmiä sekä märkiä. Kierrämme reunoja pitkin alaspäin, mutta emme laskeudu pohjalle asti: meillä on tähän vähän liian kylmä. Päästyämme pisteeseen, josta voi kurkistella viimeisen jyrkänteen ylitse käännymme takaisin.
Ylöspäin nouseminen lämmittää onneksi nopeasti, mutta deriggaaminen on yllättävän raskasta. Keskivaiheen niljakasta poikkaria purkaessani liukastun, mutta olen onneksi asianmukaisesti kiinni nousukahvassa, enkä ole vaarassa pudota pohjalle. Syke kyllä nousee mukavasti, ja luultavasti tilanne näyttää todella hurjalta.
Luolamökillä selviää, että olen jotenkin onnistunut kadottamaan YSS:n kellarin avaimen. Tämä pilaa iltani aivan täysin. Vajoan massiivisiin itsesyytöksiin ja kohtuuttoman suureen itseinhoon, ja kaadun petiin varhain. Sentään Heron Potin tiimillä asiat ovat menneet paremmin.
Maanantai, 2.4. 2018
Päivän tehtävä: Päivystävä natiivi
Ulkona sataa lunta. Pohdimme mahdollisia luolakohteita, mutta Yorkshiren suurin ongelma on, että vaatteet on aina vaihdettava ulkona, eikä tuiskussa seisominen innosta ketään. Niinpä tästä päivästä tulee luolaton päivä kaikille.
Päädyn itse Karon ja Tainan kanssa Ingletoniin Waterfalls Walk -nimiselle kävelyretkelle. Se kiertää nimensä mukaisesti kauniiden vesiputousten kautta, ja näyttää hienoja maisemia. Taukoamaton räntäsade häiritsee hieman, mutta vaatteet pysyvät lämpiminä. Lumi peittää kukkuloita ja nummia vähitellen.
YSS:n SRT-seinällä harjoitellaan tekniikkaa sekä riggaamista. Tällainen seinä olisi hyvä saada Suomeenkin, se kun sopii tarpeisiimme paljon paremmin kuin kiipeilyyn tarkoitetut oteseinät. Samalla tavaroiden pakkaaminen alkaa. Kun lumisade päättyy, Miri ja Duncan lähtevät ensimmäisinä kohti Mendipiä. Me muut syömme tähteitä ja pohdimme tulevia. Jostain syntyi kunnianhimoinen idea varata Gouffre Berger Suomen luolaseuralle kesällä 2019. Tämä oli minusta erinomainen ajatus.
Tiistai, 3.4. 2018
Päivän vitutus: Jos turvatarkastukset käyvät tästä vielä perseilevimmiksi, pitää jokainen elektronin laitekin varmaan yksittäispakata läpinäkyvään muovipussiin ja sen käyttötarkoitus selittää virkailijalle
Aamulla viimeistelemme pakkaamisen. Köytemme ovat edelleen vähän kosteat, joten köysisäkki menee yli 23 kilon painorajan ja roinaa pitää uudelleensijoittaa. Siivoamme mökkiä, viimeistelemme paperitöitä ja opastamme hieman paikalle pelmahtavia retkelle aikovia koululaisia. Ulkona sää on niin viheliäinen, ettei oikeastaan yhtään harmita lähteä täältä pois.
Kahdella autolla sekä junalla jätämmä Yorkshiren taaksemme. Manchesterin lähestyessä sade hellittää ja jopa aurinko puskee esiin pilvien takaa. Lämpötilakin on +15. Missä tällainen sää oli kun kävimme luolissa? Varmaan jossain kaukana etelässä.
Olemme lentokentällä tarpeettoman varhain. Turvatarkastus on visvaisinta paskaa, mitä olen edes Britanniassa koskaan joutunut kokemaan: matalaan, vankilamaiseen kellaritilaan sijoitettu prosessointikeskus, jossa tuntee olevansa vähemmän arvostettu asiakas ja enemmänkin teurastamoon päätynyt nauta. Zenmäinen tyyneyteni on koetuksella, enkä minä joudu edes erityistarkkaan syyniin: Taina ja Velma ovat tällä kierroksella epäilyttävimmät tyypit.
Kone on tunnin myöhässä, ja Karolla on seuraavana aamuna törkeän varhainen työvuoro. Vietän lentomatkan lukemalla. Jokin yhdistelmä autossa yhä leijuvaa kemikaalilöyhkää, YSS:n hometta ja lentokoneen kuivuutta tuhoaa ihoni, ja naamani on tulessa kun viimein pääsemme Helsinkiin. Joona ilmestyy poimimaan meitä kentältä. Kotona kylven hydrokortisonissa, mutta se ei oloani helpota, joten nukutan itseni ihmelääke-Ataraxin voimalla. Onneksi huominen on lomaa.
Keskiviikko, 4.4. 2018
Päivän tiuskinta: Atk-sihteerin hommat, jälleen
Atarax oli tehnyt mitä Atarax yleensä tekee. Kahdeksan tuntia nukahtamisen jälkeen, eli yhdeltätoista, sain itseni kiskottua ylös ja ulos. Lomapäivästä huolimatta raahauduin museolle: johtokunta piti kokoustaan, ja vastavalittuna varajäsenenä koin, että minun oli hyvä olla paikalla. Tavallaan olikin, koska sain hallintopäällikkömme kiinni käyttämästä ohjelmistokehittäjiämme atk-sihteerinään. Jo nyt on perkele. Pyytäisi jostain itselleen ihan oikean sihteerin eikä käyttäisi meidän helvetin kalliiden ammattilaisten aikaa omien osaamattomuuksiensa paikkaamiseen. Kokouksen jälkeen ilmaisin tästä hänelle paheksuntani, museon johtajaa henkisenä tukenani käyttäen. Jotenkin tästäkin tuli raukkamainen olo, mutta kun tuntuu siltä, että jos sanon asiasta vain itse, menee kommentti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Kokouksen jälkeen palasin kotiin, edelleen lääkepöllyisenä. Taina valmisti Yorkshiresta mukaan tulleista juustoista herkullista kukkakaaligratiinia, joka vielä pahensi väsymystä. Olin ajatellut lomapäivänäni purkaa matkatavarat ja katsoa vähän pelimateriaalia, mutta eihän siitä mitään tullut. Jopa tv-sarjojen katsominen tuntui ylivoimaiselta haasteelta.
Tähän liittyen, vilkaisin Salvation-nimistä Netflixistä löytynyttä scifitrillerisarjaa. Pilotin perusteella sarjan sankarit ovat parikymppinen dudebro-tieteentekijä MIT:stä, hänen sankariyrittäjäpomonsa, sekä pehmeä ja äidillinen PR-sankaritar. Pahis on pätemätön hallituksen tyyppi. Kaikki miehet ovat maailman geneerisimmän näköisiä sänkibrunetteja, joita ei erottaisi toisistaan ellei heillä olisi erilaiset vaatteet. Arvomaailmassa miesten rooli on tehdä tiedettä / rahaa / päätöksiä, naisten rooli on hoivata ja hämmästellä (oikeasti - vilaukselta näkyvä naispuolinen scifikirjailija ei ilmeisesti tajua, mitä tarkoittaa sana gravitaatio). Julkinen sektori on tehoton, ellei peräti paha, ainoastaan kapitalismilla voi mitään saada aikaan. Dudebrot pokaavat isoilla aivoillaan nättejä tyttöjä. Arvomaailma on aidointa libertardi-brogrammer -meininkiä, niin blatantisti että sarja ei edes ällötä, se on enemmänkin kummallinen case study siitä, millaiselle demografialle näitä kannattaa muka tehdä. What.
Torstai, 5.4. 2018
Päivän päänsärky: Huonosti ylläpidetty Joomla
Ensimmäinen varsinainen työpäivä - ja eikös sen heti aloittanut tieto, että eräs palvelimemme oli murrettu. Tämän setvimiseen menikin sitten se päivä.
Työtä olisi riittänyt yöhön asti, mutta puoli viideltä totesin, että olennaiset asiat on saatu taas toimimaan, ja häivyin kotiin valmistautumaan viikonlopun larppiin. Sain kasaan kelvollisen lookin itselleni, jäljelle jäi enää varustevuoren kokoamista. Nurkassa luolaretken matkatavarat odottavat yhä purkamistaan. Sotku pahenee ennenkuin alkaa vähentyä.
Viikonloppu, 6.-8.4. 2018
Ajankohdan musiikki: Joko Larpinjärjestäjän laulu tai Laktoosi-intoleranssi
Tein lyhyen etäpäivän ylläpitohommien parissa. Sen jälkeen pakkasin reppuun rumia vaatteita ja siirryin Porvooseen valmistelemaan Villa Ånäsiä pelipaikaksi.
Kymmenen pientä kumiankkaa oli 24 tuntia kestänyt kartanomurhamysteeri, jossa arvohenkilön vieraita alkoi kuukahdella. Muinainen kotitaloni sopi ympäristöksi mainiosti; täällä mieluusti soisi pelattavan enemmänkin tällaista. Peli oli okei, ei loistava mutta riittävän toimiva, sen ympärillä käyty sosiaalidraama vaan vähän rasitti. Aftergamet tosin olivat yllättävän hauskat.
Sunnuntaina kartano siivottiin pelin jäljistä. Onneksi mitään olennaista ei ollut mennyt rikki. Olisi ihan hilpeää päästä käyttämään taloa useamminkin, mutta enpä tiedä, onko se oikein korteissa. Tajusin, että vanha kotini tuntuu paikkana nykyään lähinnä museolta - ei minkään henkilökohtaisten asioiden vuoksi, vaan koska se on lasten muutettua ulos rakennettu selvästi enemmän näyttämään hyvältä kuin tukemaan oikeaa elämistä. Ei tällaisessa paikassa oikein uskalla olla.
Maanantai, 9.4. 2018
Päivän lannistavuus: En kelvannut yksityisen sektorin duuniin. Ei helpotusta tulossa elämään siltä suunnalta sitten.
Loma, kahden päivän työviikko, viikonlopun larppi - pitäisiköhän joskus levätäkin tai jotain? Aamulla raahatessani itseäni töihin tajusin, että henkiset lusikat alkoivat olla aika lopussa. Jostain kohtaa pitäisi varmaan vähän hellittää, mutta mistä? Vaikka luolaretket ovatkin sellaisenaan hyvää lomaa, aloittelijaretkien vastuullisena järjestäjänä toimiminen vain vaihtaa yhden stressinaiheen toiseen, joten ehkä niitä on parempi olla tekemättä. Tämä ei kuitenkaan tässä vaiheessa enää paljon auttanut.
Työpäivä oli matalatehoinen ja sisälsi yllättävän palaverin. Ulkona oli täysi kevät, mutta pyöräilyn tai ulkoilun sijasta pelautin viimein seuraavan session Devil and the Deep Black Sky'ta. Yksi pelaajista missasi sen työpaniikin vuoksi, mikä vähän harmitti, mutta jotenkin onnistuin olemaan saamatta siitä aivan täyttä kriisiä. Vajaakin peli oli parempi kuin ei peliä lainkaan.
Tiistai, 10.4. 2018
Päivän rokkenroll: Jäegerit vastaan kaijut
Taas muistui mieleen, etten ole kovin kaksinen henkilöstöjohtaja, ja taas asia alkoi ahdistaa minua. Pitäisi tehdä liikkeitä työilmapiirijuttujen parantamiseksi, mutten tiedä mitä, ja koko asia inhottaa. Olisi niin houkuttelevaa vaan painaa pää hiekkaan ja keskittyä teknisiin detaljeihin, mutta kun vastuut ovat laajemmat niin mukavuusalueelta pitäisi lähteä. Toisaalta, jos puutun asioihin huonosti, se on luultavasti pahempaa kuin jos en olisi puuttunut niihin lainkaan.
Sain käväistyä pikaisesti salilla, sitten haimme koralleja akvaarioon, ja sitten päädyimme Aleksin kanssa katsomaan Pacific Rim 2:n. Miten tämän nyt sanoisi: it was GLORIOUS! Arvostelijoiden mielestä leffa on liian täyteen tungettu ja sekava, mutta itse olen täysin eri mieltä. Tämä oli varmaan fiksuin tyhmä leffa hetkeen, hahmoja oli paljon ja niitä ei koetettu arkkityypitellä, asioita vain tapahtui. Teemallinen koherenssi nyt oli vähän mitä oli, mutta kuka sellaista ehtii hakea kun jättiläisrobotit riehuvat ja John Boyega on hurmaava. Eikä elokuva jumittanut paikalleen hetkeksikään, mitä minun kaltaiseni ADHD-lapsi pitää vain hyvänä asiana.
Keskiviikko, 11.4. 2018
Päivän voitto: Vastustin kiusausta lähteä hallitsemaan taloyhtiötä
Eilisen leffa- ja korallisäädön vuoksi nukkumaanmeno oli venynyt, joten työpäivä oli melko väsynyt. Aikaansaavuuteni oli matalahko, eikä motivaatiokaan ollut korkeimmillaan. Ulkona sää heilui holtittomasti keväästä talveen ja taas takaisin.
Päivän aikuistamisena kävin Tainan kanssa taloyhtiömme yhtiökokouksessa. Olen näitä välttänyt, koska tiesin mitä siitä seuraisi. Sentään minusta ei tullut hallituksen varsinaista jäsentä, varajäsen vain. Kokouksen muita kuulumisia oli, että lukkomme aiottiin vaihtaa jo Kampissa inhoamaani iLoq-systeemiin, ja että kahdeksannen kerroksen kauhu, graffiteja maalaava, seiniä raapiva ja fillareita varasteleva nimimerkki Donel oli muuttanut hittoon. Ehkäpä koti on nyt vähemmän ghettomainen jonkin aikaa.
Torstai, 12.4. 2018
Päivän kirjailija: Greg Egan
Päädyin viimein testaamaan komboa kuntosali + äänikirja. Äänikirja toimi alkulämmittelyssä erinomaisesti, sarjoissa tyydyttävästi. Kun pitää keskittyä tekemiseensä (esim. laskemalla, miten monta liikettä on tehnyt), tuntuu siltä, että äänikirja on vähän ongelmallinen. Vaan kaipa tämä hiljaisuuden / satunnaisen taustamusiikin voittaa. Vielä pitäisi jostain pyöristää sopivan kokoinen äänentoistolaite, puhelin on vähän tarpeettoman suuri kapistus jota pitää mukana jumpatessa.
Joka tapauksessa proof of concept on toiminut, joten silmäilin jatkosuunnitelmia. Kirjastosta saatava äänikirjavalikoima näyttää valitettavan pieneltä ainakin yhtään pidemmällä tähtäimellä, ja suurin osa niistä tulee CD:illä. E-äänikirjoja taas voi kuunnella ainoastaan laitteella, joka hakee kunkin kappaleen netin ylitse. Molemmat näistä vaihtoehdoista ovat vähän pöhköjä. Pitänee taas viritellä jokin DRM-vastainen kikkailu, jotta äänikirjat toimivat vaikka standalone-soittimella.
Perjantai, 13.4. 2018
Päivän hallintosotku: Kuinka vaikeaa voi olla ottaa sivari?
Yliopiston byrokratia keksi uuden tavan kiusata minua, ehkä. Lähinnä se pelotteli minua hallinnollisilla mutruilla, eikä vielä vastannut kysymyksiini asiasta. Saa nyt nähdä, miten tämäkin menee.
Pitkästä aikaa lähdin kiipeilemään. Koska auto oli Tainalla jossakin, liikuin busseilla, ja äänikirja vei keskittymistäni niin paljon, että mokailin ja pääsin paikalle vasta puoli tuntia myöhässä. Kiipeily oli suunnilleen niin huonoa kuin mitä kolmen viikon tauon jälkeen voi odottaakin; 6A:n liidi sentään meni, mutta vaativammista ei ollut toivoakaan.
Viikonloppu, 14.-15.4. 2018
Ajankohdan hahmon oivallus: Lapsesta asti kuoleman ja hulluuden sotamaagiksi koulutettu nuori mies tajuaa, ettei hänellä ole mitään sivistyneeseen yhteiskuntaan sopivia taitoja
Lauantaina päästiin roolipelaamaan. Raudan tie -fantsukampanjassa epämääräinen velhoni koki kiusausta tarttua suurempiin voimiin, ja tätä kautta sain konkreettisesti kiinni hahmoni pointista. Fantasiaa on usein vaikea pelata, ainakin jos siinä ei ole todella selkeää tehtävärakennetta, mutta korruptiolle altis maagi on minulle vielä enimmäkseen kokeilematon arkkityyppi, ja kuitenkin sellainen, jota osaan käsitellä.
Larppiinkin olisi pitänyt valmistautua, mutta olin jotenkin superlaiska ja aikaansaamaton. Sorruin taas pelaamaan Stellarista koko sunnuntaipäivän. Taina poti flunssaa ja kuvittelin, että hetkellä millä hyvänsä se puhkeaa minussakin, mutta terveellinen elämäntapani on ilmeisesti jättänyt minulle jonkinlaisen supervastustuskyvyn, joka takaa ettei minun koskaan tarvitse oikeasti sairastaa, ainakaan niin pahasti että joutuisin olemaan vaikkapa poissa töistä.
Maanantai, 16.4. 2018
Päivän musta komedia: Fargo. Sarja hilpeästi väittää perustuvansa tositapahtumiin vuodelta 2006, vaikka elokuva jossa oli samanlainen juoni tuli ulos 1996. Varmasti siis ensin oli alkuperäinen rikos, joka inspiroi elokuvan, joka inspiroi uuden rikoksen, joka inspiroi tv-sarjan.
Kävin ottamassa viimeisen satsin punkkirokotetta reippaasti kuin isompikin lapsi. Hoitajan mukaan sen jälkeen liikunta oli kiellettyä, joten otin tämän lupana lorvia petissä koko illan töistä päästyäni. Pää on jotenkin tukossa. Onko tämä nyt katupöly, siitepöly, orastava flunssa vaiko vaan massiivinen laiskuus?
Tiistai, 17.4. 2018
Päivän tuttu ajatusmalli: Tietosuojassakin keskitytään nykyään prosesseihin, ei järjestelmiin
Tiimipalaverissa väki oli vähissä: monet olivat sairaana, joten edistymistä tehtävissä oli vaikea demota. Iltapäivän GDPR-infossa keskittyminen oli jotenkin vaikeaa, vaikka aihe olikin minusta erittäin kiinnostava. Kun info viimein päättyi ja nousin tuoliltani, tajusin että minua huimasi ja päätä särki.
Kotona ihan oikea flunssa hyökkäsi päälle. Olin ajatellut käydä salilla, mutta tämä olisi ollut pähkähullua. Lämpö nousi, mutta onneksi tällaisia tilanteita varten olin varannut piirrettyjä ja videopelejä.
Kevätflunssa, 18.-20.4. 2018
Ajankohdan hallusinaatio: Tamperelainen Hämähäkkimies. Flunssaunet ovat maailman tyhmimpiä.
Ensin kuvittelin olevani poissa töistä yhden päivän ja käyväni toisena edes palaverissa. Ambitio failasi: olin toisena flunssapäivänä aivan liian kipeä palaveroimaan ja Toisen vuoden pelaajatapaaminenkin piti perua. Lopulta kolmaskin kului petissä. Koetin perjantaina tehdä vähän töitä, mutta kymmenen minuutin hommaan kului kolme varttia, joten totesin että olisi parempi vaan maata.
Selvimpinä hetkinäni pystyin pelaamaan Stellarista. Kipeimpinä hetkinä en pystynyt tekemään mitään. Onneksi Taina järjesti minulle ruokaa ja piti minusta huolta. Flunssa ei ollut mitenkään supertuskallinen, ibuprofeeni piti pahimmat kivut kurissa ja mahdollisti nukkumisen. Päässä vaan heitti ja lihaksissa ei ollut lainkaan voimaa.
Topi piipahti meillä oltuaan projektitapaamisessa Espoossa, ja jaksoin hengata hänen kanssaan ehkä puoli tuntia. Näköjään hänkin oli tahollaan pelannut Stellarista, jopa moninpeliversiota. Voisi olla hauskaa kokeilla moista. Sairauden aikana kohtasin ja torjuin ensimmäisen apokalyptisen uhan porukalleni, ja samalla vannoin, että muutama valtakunta jotka vain käyttivät tätä tilaisuutena omien kunnianhimojensa toteuttamiseen saisivat tuta jahka kriisi olisi ohi.
Viikonloppu, 21.-22.4. 2018
Ajankohdan eliö: Trooppinen kala
Toipilaana en jaksanut kauheasti riehua, mutta Taina kiskoi minut mukaan kalakauppaan. Merivesialtaamme sai sitten ensimmäiset kalansa, kaksi pientä keltaista tiesmikälietä. Luonnossa kalaset elävät tuhansien parvissa ja niiden kanta on elinvoimainen, joten kai nämä kehtaa ottaa kotiin vaikkeivät ne kasvatettuja olekaan.
Antropomorfisoin, mutta: pidän siitä, että eläimet ovat parvissa. Näin itse laumaeläimenä tulee heti jotenkin turvallisempi olo, kun näkee muidenkin eläinten olevan lajitoveriensa seurassa. Uusista kaloista toisen pyrstössä oli joku vamma ja tuloksena se pysytteli aluksi hyvin arkana piilossa kivien alla. Oli jotenkin sydäntä lämmittävää, että toinen kala piti jatkuvasti sille seuraa, vaikka muuten olikin urheampi ja uteliaampi. Sunnuntaihin mennessä molemmat kalat olivat jo uskaltautuneet tutkimaan muuta akvaariota, vaikka edelleen hätkähtelivätkin kaikenlaista ja palasivat turvaan luoliinsa heti häkeltyessään.
Sunnuntaina oli myös Toisen vuoden pelaajatapaaminen. Olo oli vähän pakkopullainen, mutta tapaaminen olikin oikein hauska ja jopa innosti odottamaan peliä. Tämä näiden tarkoituskin on.
Maanantai, 23.4. 2018
Päivän mahdottomuus: Näyttelykaapin päälle kiipeäminen ja siellä olevien ritilöiden avaaminen johtosotkun selvittämiseksi. Joo ei tässä kunnossa.
Sairaus oli vienyt voimat ihan täysin, mutta töihin oli silti mentävä. Ei-kokonaisia viikkoja on onneksi tulossa, ja viimeiset lomapäivätkin tahtoisin käyttää pois. Mutta tämä viikko pitäisi kiskoa ihan täydellä vauhdilla.
Työteho oli matalalla, muttei sentään aivan nollissa. Kotiin päästyäni halusin kaatua sänkyyn. Mitenkähän sitä jaksaisi taas liikkua? Ulkonakin oli kylmempää kuin olisin toivonut.
Tiistai, 24.4. 2018
Päivän kaiken ratkova rivi: AllowOverride All
Toisinaan työni on kovin surrealistista.
Yliopistolarpin pelinjohtajat voisivat hieman kiinnittää huomiota hahmojen ristiintarkistamiseen ennen pelejä. En tiedä, uskallanko kysellä asiasta enempää. Pelkään tavoittavani sivarin, joka kesken keskustelun tajuaa, ettei itse asiassa olekaan olemassa, ja katoaa logiikan pihaukseen.
Akvaarioon hankittiin vielä kolmaskin kala, puhdistajakala, joka syö loisia muista kaloista. Hieman hirvitti ajatus, että tämäkin oli luonnosta pyydetty yksilö. Kanta toki on elinvoimainen eikä mikään viitannut siihen, että niiden myyminen harrastajille olisi vahingollista, mutta sittenkin: en haluaisi ottaa riskiä siitä, että olohuoneen nurkassa pulputtava riutta kontribuoi oikeiden riuttojen häviämiseen. Täytyy varmaan omatunnon lepyttämiseksi taas kaataa rahaa johonkin riuttakorjausohjelmaan.
Keskiviikko, 25.4. 2018
Päivän huonous: Alistuin Somebody Else's Problem -ajatteluun
Työpäivään kuului jonkinlaisia teknisiä läpimurtoja, mutta hallinnollisesti se oli ahdistava. Sain sentään duunin jälkeen käytyä salilla ja vähän ravisteltua kropastani tautia pois.
Toverit olivat käyneet jo tänään katsomassa Infinity Warin, mutta minä ja Taina emme vielä ehtineet mukaan tähän kelkkaan. Kävimme kuitenkin leffassa olleiden kanssa syömässä, pääasiassa koska Miri oli ilmestynyt Suomeen hakeakseen täältä töitä. Ilmeisesti puolessatoista vuodessa ehti sitten koluta läpi Britannian kaikki luolat.
Kotimatkalla junassa oli rähinäviinaa juonut känniääliö joka möykkäsi ja huusi ja selitti, että hänellä on ase mukana. Paskapuhettahan se varmasti oli, eikä tyyppi missään vaiheessa edes poistunut tuolistaan tai tehnyt mitään muuta kuin mouhosi, mutta kokemus oli silti ahdistava. Vasta junasta poistuessani tajusin, että oven vieressä olisi ollut SOS-nappi, josta olisi voinut ilmoittaa kuljettajalle häiriköstä. En kuitenkaan tätä tajunnut. Paha olo tyhmyydestä ja aikaansaamattomuudesta seurasi minua kotiin asti.
Torstai, 26.4. 2018
Päivän saavuttamattomuus: 6a+:n reitti, joka ei vaan mennyt
Olin kuvitellut lähteväni töistä varhain, mutta mitä vielä: yllätyspalaveri iski iltapäivään, ja piti minut museolla neljään saakka. Sen jälkeen kävin Velman kanssa kiipeilemässä. Surkeastihan se meni, niinkuin sairauden jälkeen saattoi odottaakin, ja eilisen salikäynnin yhteydessä olin jonkin aivojumin ansiosta unohtanut venytellä. Niinpä raahasin lähinnä jumituksista ja kivuista koostuvaa kroppaani ylös seinää pelkästään pahalla asenteella ja viekkaudella. Etenkin negaosuudet olivat aivan tuskaa.
Kotona sentään aloin vihdoin päästä yli Stellariksesta. Kai tämän kampanjan nyt voi loppuun saakka pelata, mutta sen jälkeen peli saa kyllä jäädä hetkeksi rauhaan.
Perjantai, 27.4. 2018
Päivän burnout-askel: Eivät ne omat työt minua kuluta, vaan minulle delegoidut hallintotyöt
Vihdoin hävisin viimeisimmän byrokraattisen kädenväännön yliopiston hallinnolle. Saavutin ehkä moraalisen voiton, kun toinen osapuoli totesi että "meidän varmaan pitäisi tätä tehdä, ja jossain muualla teemmekin, mutta teille kyllä emme tee." Eipä tämä silti kauheasti lämmitä.
Turhautuneena siirryin kotiin ja koetin pyyhkiä työasiat pois päästäni. Se onnistui vaihtelevasti. Sentään nyt alkoi neljän päivän vapaajakso.
Vappuloma, 28.4. - 1.5. 2018
Ajankohdan poikkeama: Ei-ironinen käynti autokaupoissa
Kun Miriltä ostamamme auto alkaa olla vähän vanha ja kulunut, päädyin Tainan kanssa käymään ei-ironisesti autokaupassa katsomassa vaihtoehtojamme. Toiveautomme olisi suuri, ilmainen, upouusi, itse itseään ajava ja sähköllä käyvä. Näistä varmaankin jokaisesta kohdasta on tarpeen tinkiä, koska budjetti on kuitenkin ns. realistinen. Road tripit pitkin Eurooppaa ovat opettaneet, että nykyiseen autoomme ei kaikki tarvittava tavara tahdo mahtua, joten sitä järkyttyneempiä olimme kun tajusimme, kuinka helvetin valtava tavaratila meillä jopa farmareihin verrattuna oli.
Jotenkin ajauduimme vappuloman aikana jopa koeajelemaan paria autoehdokasta. Olivathan ne selvästi meille paremmin soveltuvia kuin nykyinen menopelimme, mutta kiesus sitä hintaa. Ja kun liikkeissä katselin sähköautojen hintalappuja, epätoivo valtasi. Sitä varmaan pitäisi yrittää ostaa hybridi tai jotain, mutta sellaiset ovat ahtaita ja kalliita.
Vappubileissä söin jotain ei-hyvää, ja sain valtavat vatsanväänteet, jotka onneksi eivät eskaloituneet projektiilioksentamiseksi. Lisäksi jossain välissä ehdimme käydä elokuvissa katsomassa Infinity Warin. Se oli kyllä oivallinen, ja saattaa haastaa Winter Soldierin Marvel-leffasuosikkinani. Mantis on paras.