Marraskuu 2017: Mielivallanpitäjät
Keskiviikko, 1.11. 2017
Päivän ärsyyntyminen: Kompasteleva byrokratia antaa meille byrokraateille huonon maineen.
Tappelin yliopiston työsuhdehallinnon kanssa puhelimessa. Puhelun kohokohdat olivat suunnilleen:
Puhelimessa kiukuttelu oli muutenkin päivän teema, kun Sonera yritti myydä minulle tablettia ja käyttäytyi huonosti. Saa minua sinutella, ei siinä mitään, mutta silloin pitää kyllä käyttää oikeaa kutsumanimeä. Salilla jaksoin olla vain hetken, influenssarokotus sattui edelleen.
Illalla sitten Halloweenin kunniaksi katsottiin kauhuleffa. It Follows oli erinomainen. Kannattaa katsoa, ja mitä vähemmän siitä tietää etukäteen, sen parempi.
Torstai, 2.11. 2017
Päivän idiotti: Simon Jarrett, Soman päähenkilö
Halloweenina Tommi oli vilkaissut rutikuivaa naamaani ja kirjoittanut minulle reseptin kaikenlaisiin hoitovoiteisiin. Tunnustan suhtautumiseni näihin olevan skeptinen. Olen aina välillä yrittänyt saada jotain hoitoa atooppiseen ihooni, mutta yleisin muistikuvani tästä on, että hoito on vain pahentanut oloani. Toki edellisestä kerrasta taitaa olla jo liki 20 vuotta, joten ehkä oli korkea aika yrittää uudelleen.
Niinpä olin taas yötä vasten läntännyt naamaani kaikenlaista mönjää (tai oikeammin Taina oli, koska koen silmien rasvaamisen vaikeaksi kun se pitää tehdä sokkona). Sivuvaikutuslotto oli antanut tulokseksi kuumotuksen tunteen, mutta sen kanssa pystyin elämään. Koko päivän iho tuntui kummallisen polttelevalta, mutta kutina oli sentään hävinnyt, ja jo 24 tunnin jälkeen jonkinlaista asettumista oli havaittavissa. Lääketiede tuntuu hieman kehittyneen parissa vuosikymmenessä.
Pelasin myös Soman loppuun saakka. Se oli ehdoton viiden tähden peli, jossa kuitenkin aivan viimeisellä minuutilla oli ehkä maailman ärsyttävin kauneusvirhe. Se oli oikeasti pelin typerin käänne, jossa pelaamani hahmo osoitti niin suunnatonta idiotismia, että se rikkoi senhetkisen immersioni totaalisesti. En voi sanoa enempää menemättä todella raskaisiin spoilereihin. Tämä oli ajoituksellisesti niin typerää, että se riitti kolkkaamaan kokonaisen tähden pelin laadusta pois. Suosittelen silti, mutta voi jumalauta.
Perjantai, 3.11. 2017
Päivän hahmo: Grandmaster
Näin unta Harry Potter -larpista, jossa pelasin jotain hassahtanutta vanhaa opettajaa. Pelaajana muistin tasan kaksi loitsua, jotka olivat Wingardium Leviosa, ja Expelliarmus. Herättyäni ihmettelin, miten olin muistanut edes nuo kaksi, kun en kuitenkaan kirjoja ollut koskaan vakavissani lukenut.
Väsyneen työpäivän jälkeen ohjelmassa oli Thor: Ragnarök. Leffa oli ulkoasultaan kuin Kirbyn sarjakuva, ja vaihteeksi toimintakin oli vähemmän huonoa kuin Marvel-leffoissa monesti. Sävy oli kuitenkin vähän hukassa: komedia toimii kyllä, mutta siinä vaiheessa kun aiemmista leffoista tuttuja tyyppejä lahdataan asiaan sen kummemmin pysähtymättä, ollaan aika pahasti metsässä. Ja vaikka Hulk voi ollakin koominen hahmo, Banner ei sellaisena toimi. Jos tämän leffan katsoisi heti ekan Avengersin jälkeen, olisi tonaalinen dissonanssi aika valtava. Ei tämä vieläkään pääse Winter Soldierin ohi, ei edes lähelle.
Viikonloppu, 4.-5.11. 2017
Ajankohdan taitamattomuus: Batmobilin ohjaaminen. On tämä nyt helvettiä.
Laiskuus ja etäisen tukkoinen olo varjostivat koko viikonloppua. Tein tuskin mitään muuta kuin pelasin Batman: Arkham Knightiä (tai no, katsoin myös vähän sarjoja ja elokuvia). Olen hieno sohvaperuna. Liikkua pitäisi, mutta sää ei innostanut astumaan ovesta ulos.
Sentään Tommin minulle määräämät myrkyt tuntuivat tehonneen, ja ihoni oli paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Sunnuntai-iltana tipahti myös hyväksyntä Ikuinen-larppiin. Hieman ärsytti, että tässäkin tuntui olevan olettamus, että kaikki ovat Facebookissa, mutta ehkä annan sen nyt olla. Kyllä larpintekijät saavat toki pelinsä alistaa vaikka minkälaiselle maailmaa tuhoavalle mainosyhtiölle jos haluavat.
Maanantai, 6.11. 2017
Päivän akvaariohavainto: Pääaltaan pari rapua ovat kasvaneet huolestuttavan isoiksi. Niille pitää kohta tehdä jotain.
Aloitin työpäivän Kumpulassa ja lopetin sen Topelian alaisissa kellareissa. Välillä ehdin käydä Kampissakin. Tehtävät olivat kyllä teknisiä, mutta vähän helppoja: olisipa minulla järkevät etäyhteysmahdollisuudet niin voisin tehdä näitä paremmin. Mutta työasemat eivät oikeastaan kuulu alueeseeni, paitsi silloin kuin ne kuuluvat.
Kotona aloitin Tainan kanssa valmistautumisen Ikuinen-larppiin katsomalla Peaky Blindersiä ja sitten funtsimalla kaapista löytyviä pukujen osia. Aika hyvin kaikki tarvittava hahmoon saattaisi olla jo olemassa. Valitettavasti siitä suurin osa on kellarin laatikkopinossa.
Tiistai, 7.11. 2017
Päivän niuhotus: Windowsin Task Scheduler on tiukka siitä, missä hakemistossa olevia asioita se suostuu käsittelemään.
Tämäkin päivä oli eilisen kaltaista eestaas singahtelua, ja ruokailukin oli vaikea mahduttaa palavereiden ja muiden velvoitteiden väliin. Jotenkin onnistuin kiskomaan itseni kuitenkin salille asti. Sieltä sitten etenin Tainan kanssa naapurin kirpputorille jahtaamaan vaatteita larppiin. Kuten tavallista, kaikki kiinnostava oli liian pientä minulle, mutta Taina sentään löysi makeeta vermettä.
Kotona verkko oli lakannut toimimasta, ilmeisesti koska Telia oli nostanut nopeutemme sataan megaan kuten oli uhannut. Sentään vikapäivystyksen sai kiinni ja Kaaresta löytyi korvaava modeemi, joka ei kuitenkaan pulmaa korjannut. Lienevätkö hiiret seinissä jäytäneet kuparit rikki tai jotain.
Keskiviikko, 8.11. 2017
Päivän outo termi: Inorganic life
Rutiinimeiningillä heittelin raportteihin lukuja, oikoluin englantia ja ratkaisin tieto- ja tilaturvahaasteita. Palloja heitettiin minua päin sellaisella tahdilla, että vähän pelottaa niihin antamani vastaukset. Tuntuu siltä, että jossain olen taas unohtanut tai mokannut jotain kriittistä, ja joidenkin kuukausien kuluttua se pomppaa esiin. Mutta minkäs teet, työtahti on mikä on, ja sentään asiat eivät ole ikävystyttäviä.
Kotona oli kooma ja Peaky Blinders. Niin outoa kuin se onkin, kaipaan enemmän ihmiskontaktia, tai ehkä vain kaipaan enemmän roolipelaamista. Olisi kiva jos joku muukin joskus pelauttaisi.
Torstai, 9.11. 2017
Päivän kappale: Nick Cave & The Bad Seeds - Red Right Hand
Jostain syystä työpäivä oli täynnä pieniä ärsytyksen aiheita: erimielisyyksiä tilankäyttökäytännöistä (jotka eivät minulle kuulu, mutta eivätpä tunnu kuuluvan kenellekään), helpdeskin puolihuolimattomasti minulle heittämää atk-tukikeikkaa (joka ei todellakaan minulle kuulu), järjestelmähankintojen perspäisyyttä (joka ilmeisesti välttämättä kuuluu minulle, koska muuten kukaan ei tule ajatelleeksi mitään) ja Windows-laitteiston levyjako-ongelmia (joka ehdottomasti kuuluu minulle ja jonka kuvittelin osaavani). Luultavasti jo naamasta näki, että päivä ei ollut kaikkein parhaimpia, koska ihmiset suhtautuivat minuun tavallistakin varovaisemmin. On varmaan kiva työskennellä jatkuvasti kiukusta kihisevän ihmisen kanssa.
Kotona laiskottelimme ja väistimme kiipeilyä, ja tuloksena kohtasimme surrealistisen episodin, kun lähes pystyyn sammahtanut naapuri soitti ovikelloa ja sai vaivoin sanottua, että hän haluaa kotiinsa. Miehen jutut olivat kuin paskasta larpista ja hänen olemuksensa niin ei-kommunikoiva, että olisin halunnut vain paiskata oven naamalle ja todeta "jonkun muun murhe". Jotenkin silti päädyin Tainan kanssa soittamaan hänelle huoltomiehen, joka päästi hänet asuntoonsa. Mikä hemmetin salamannopea ghettoutuminen tähän taloon on tänä syksynä iskenyt?
Perjantai, 10.11. 2017
Päivän elokuvauutinen: Idän pikajunan arvoitus on ilmeisesti hyvä
Eilisen paskavuoren vastapainoksi tänään oli oikein hyvä päivä. Päivän ainoa palaveri oli produktiivinen ja sen aihe oli suunnilleen "meillä on hirveästi hankerahaa, mihin me tämä kaikki käytetään?" Harmi, ettei täysipäisessä talousjärjestelmässämme voi sanoa "säästetään edes osa siitä odottamaan pahoja päiviä".
Kuntosalikeikan jälkeen katsoimme lisää Peaky Blindersiä. Ekakausi oli ollut aivan oiva, mutta toisella kaudella hahmojen motivaatiot olivat jotenkin hämärän peitossa, juoni sekava ja logiikka hukassa. Ei tällaista nyt jaksaisi.
Viikonloppu, 11.-12.11. 2017
Ajankohdan tv-viihde: Stranger Thingsin kakkoskausi, vihdoinkin. Hyvin alkaa.
Pitkästä aikaa tuli kiipeiltyä. Kuntosalilla käynti oli pitänyt paikat siinä määrin kunnossa, ettei kiipeily ollut edes kokonaan säälittävää räpiköintiä. Mutta sormivoimat eivät vaan salilla kasva; pitänee kotona roikkua otelaudassa ihan urakalla.
Muuten marraskuinen viikonloppu oli aika turha kokemus. Sunnuntaina vilkaisimme kyllä Sannaa, jolle uusi varakkaan perijättären asema ei ollut tuonut välitöntä onnea. Muuten ulkona käyminen tuntui vastenmieliseltä, koko ajan satoi, kaikki oli mustaakin mustempaa ja fiilis synkkä ja lannistunut. Eihän tällaista jaksa.
Maanantai, 13.11. 2017
Päivän typerä pulma: Olen hukannut avaimen tilaamaani varmenteeseen.
Uneni ilmastokatastrofin ja ympäristöpakolaisuuden teemoilla olivat aivan ennätysmäisen ahdistavia ja lohduttomia, ja niiden jälkeen jopa töihin lähteminen tuntui innostavalta ajatukselta. Marraskuu ympärillä jatkui hellittämättömänä, työhommat olivat omanlaisiaan, intoa tehdä yhtään mitään ei ollut jne jne jne.
Marraskuumasennus ei ole oikea masennus, koska tiedän sen johtuvan yksinomaan pimeydestä ja väsymyksestä. Älyllisesti en päästä sitä liiaksi ihon alle, enkä anna sen määrittää itseäni. Mutta emotionaalisesti se on silti raskas kokemus. Tällä kertaa se uhkasi roolipelaamista, kun en vaan saa toista peliä kirjoitettua tai toiselle sovittua pelipäivää. Sentään videopelien ja sarjojen katsomisen seuraksi on tullut fiilis, että kiipeilläkin voisi. Tapanilan uudet seinät ovat ainakin minulle sikäli toimineet hyvin.
Tiistai, 14.11. 2017
Päivän paperi: 50-sivuinen EU-hankedokumentti
Kuuden miljoonan euron projekti päättyy vuodenvaihteessa, mutta projektin teknologia ei ole katoamassa mihinkään, vaan sitä pitää edelleen kehittää ja ylläpitää. Rahat tähän tulevat ... toisesta projektista. En koskaan opi ymmärtämään yliopistomaailman taloutta.
Haluaisin löytää jostain pelinkirjoitusinnon. Sen sijaan pelasin vaan Batmania. Arkham Knight on varmaan parhaimmin kirjoitettu toimintavideopeli koskaan.
Keskiviikko, 15.11. 2017
Päivän ahdistus: Henkilökriisi duunissa
Työpäivä lähti sitten suoraan päin honkia, kun pari olennaisesti eri tavoin viestivää ihmistä päätti törmätä yhteen, ja minun tehtäväkseni jäi selvitellä jälkiä. Tällainen asia innostaa vähemmän kuin ehkä mikään ikinä missään. Koko päivä meni käytännössä tämän takia täysin vituiksi.
Taina kiskoi minut kiipeilemään, ja se oli ainakin hetkeksi parasta lääkettä henkilöstöpoliittiseen ahdistukseen. Erityisen hyvin en kiivennyt, rohkeus oli tipotiessään ja voimakin jossain kaukana, mutta sentään taitoa oli vähän ja sentään seinällä en ajatellut ahdistavia työjuttuja. Vasta kotiin palattuani viestintäkriisin karu todellisuus nosti päätään.
Torstai, 16.11. 2017
Päivän totuus: Peterin periaate
Henkilöstöpoliittinen säätö töissä meni näennäisen kevyesti, mutta en hetkeksikään usko sen oikeasti ratkenneen. Olen liian tyhmä ja pelokas ratkaistakseni mitään tällaista oikeasti, ja olen melko varma, että kaikki ratkaisuni ovat ainoastaan laastareita liian isoihin haavoihin. En yksinkertaisesti osaa tätä henkilöhallinta-asiaa riittävän hyvin, en osaa sanoa milloin puutun oireisiin ja milloin oikeaan ongelmaan, enkä selviä konfliktitilanteissa.
Miksi ihmeessä minun kaltaiseni tyyppi on viettänyt kymmenen vuotta esimiehenä? Vastaus on luultavasti melko karu: koska esimieshomma ei ole palkinto erityisestä kyvykkyydestä, vaan loppusijoituspaikka tyypeille, joilla ei ole mitään muutakaan tarjottavaa. Niin paljon kuin Dilbert väärässä onkin, tässä asiassa se tuntui saavuttaneen totuuden jyvän.
Inhottavia kokemuksia jakoi myös itsensä automaattissti asentanut Firefox Quantum, joka teki perisynnin ja rikkoi näppäinkomentoni tarjoamatta mitään mahdollisuuksia korjata niitä (ei jatkoon). Sentään ryömintälaatikon nouto Inkoon erämaasta luolaseuran pikkujoulujen varalle sujui tuskattomasti.
Perjantai, 17.11. 2017
Päivän sitaatti: "Tutkimusinfrastruktuurien kehittäminen ja tuki tapahtuu ensisijaisesti tutkimusta tekevissä yksiköissä tiedekunnissa ja niiden ainelaitoksissa sejä [sic] erillisissä laitoksissa."
Palaverien välissä koetin taistella yliopiston hallintobyrokratiaa vastaan. Epätoivon keskeltä löysinkin yhtäkkiä dokumentin, joka kertoi, että tietohallinnon aikeet viedä kehittäjiämme eivät olleet yliopiston hyväksyttyjen toimintatapojen mukaisia. Saa nähdä, onko dokumentti vielä yleensä voimassa - mutta ainakin minulla on jotakin, mihin vedota.
Museon pikkujoulut olivat vähän absurdi kokemus: museo päätti palkita minut diplomilla vuoden parhaasta esimiestyöstä. Mit vit. Oliko arvovaltainen raati ollut kymmensivuinen noppa, vai oliko tämä jotain todella julmaa vittuilua? Ensi vuonna varmaankin kuittaan samalla logiikalla tittelin Vuoden Iloinen ja Suurpiirteinen Ekstrovertti. On ihan kiva tulla palkituksi, mikäs siinä, mutta on vähän noloa saada tunnustus asiasta, jossa on juuri joutunut kohtaamaan oman osaamattomuutensa.
Viikonloppu, 18.-19.11. 2017
Ajankohdan lyriikka: "Why do the squeezes get tighter each year? / When I was young they were nothing to fear"
Luolaseuran syyskokous oli tänä vuonna Kangasalla. Ahkerammat harrastajat olivat aloittaneet jo aamupäivästä luola- ja kalliolaskeutumispuuhien parissa, mutta minä ja Taina raahauduimme vasta syyskokoukseen ja pikkujouluihin. Kokous käytiin nopeasti, pikkujouluohjelma oli klassista syöminkiä, ryömintää, valokuvien ja videoiden katselua, saunomista sekä uutena teemana luola-aiheista yhteislaulua. Kun väsymys alkoi vallata, häippäsin Tainan kanssa parinkymmenen kilometrin päässä olevaan tienvarsimotelliin. Aapiskukko oli halpa ja yllättävän elinkelpoinen.
Seuraavana päivänä roudasimme juhlijoita takaisin pääkaupunkiseudulle. Tainalla oli oikea flunssa, mutta siitä huolimatta hän juoksi synttäreillä. Minä koomasin videopelien parissa. Pitäisi sitä, pitäisi tätä, mutta ei vaan saa aikaiseksi.
Maanantai, 20.11. 2017
Päivän normimeininki: Venäjän ydinonnettomuus. En jaksanut edes tästä liikuttua suuremmin.
Koetin saada aikaan kaikenlaista hallintorintamalla, mutta dominot eivät asemoituneet oikein, eikä yksikään yhteistyökumppaneista vastannut viesteihini. Mitä ihmettä byrokraatti tekee kun kukaan ei suostu leikkimään hänen kanssaan? Käy varmaan läpi jo olemassaolevia suunnitelmia ja viilaa niiden pilkkuja, tai tekee teknisiä täytehommia.
Syksy painoi raskaana harteilla, enkä jaksanut käydä edes salilla liikkumassa. Tainakin oli kipeä, joten kotona ei tullut tehtyä muuta kuin katsottua Peaky Blindersiä.
Tiistai, 21.11. 2017
Päivän tv-sarja: Punisher. Ekan neljän jakson jälkeen selvästi parempi kuin odotin. Toki hahmo on minusta lähinnä vastenmielinen.
Maassa oleva lumi ei riittänyt poistamaan lannistuneen alakuloista oloa. Jotenkin olen nyt näköjään emotionaalisesti ihan umpisolmussa vailla mitään sen ymmärrettävämpää syytä kuin pimeys ja laiskuus. Työpäivänä pienimmänkään asian aikaansaaminen oli työn ja tuskan takana, ja into toteuttaa tärkeintä työtehtävääni, hallinnon kanssa tappelemista, oli nollassa. Jopa yksinkertainen tiimipalaverin johtaminen vaati psyykkautumista, ja pelkäsin, että pieninkin vastaväite tai väsynyt vittuilu siellä saisi minut itkemään. Perjantaina saamani diplomi ilkkui minulle seinältäni, jonne olin sen tätä tarkoitusta varten ripustanutkin.
Työpäivän päätteeksi oli ammattiyhdistyksen tilaisuus, jossa kerrottiin mm. TES-neuvotteluista. Vaihteeksi tilaisuus ei ollut pelkkää synkkyyttä ja pessimismiä, ja voitin jopa niiden arpajaisissa pyyheliinan. Ei se silti riittänyt piristämään.
Keskiviikko, 22.11. 2017
Päivän kulutusjuhla: Steamin Black Friday -ale. Toistaiseksi vasta yksi peli hankittu.
Synkkään syksyyn toi vähän valoa byrokraattinen voitto, kun edellisviikolla keksimäni taikadokumentti todella tehosi yliopiston työsuhdepalveluihin ja rekrytointihakemukseni lensivät sukkana läpi hallinnon torjuntatulituksen. Muuten päivä oli totuttua kaamoskurjuutta. Massiivisella tahdonponnistuksella sain käytyä salilla, kotona virittelin musiikkia viikonlopun peliä varten. Tai ei varsinaisesti peliä vaan pelimatkaa varten. Suomi on valtava maa ja Outokumpuun on linnuntietäkin yli 350 kilometriä.
Torstai, 23.11. 2017
Päivän aateekoo: Excel Online. Helvetti mitä kuraa.
Synkissä unissani kirjailijanuralleni naurettiin. Herätessä olin huvittunut unieni dramatiikasta. Eihän tuo nyt eroa merkittävästi todellisuudestakaan muuten kuin asialle annetun painoarvon vuoksi.
Töissä prosessimuutosyritys venytti palaveria yli kaksituntiseksi, ja kiristelin hampaitani saadakseni sen vedettyä loppuun kiukuttelematta. Törmäilin taas vajavaisuuteeni esimiehenä, ja tahdoin juosta seinään.
Kotona sentään Ikuinen-larpin puvustukseni toimi ja Tainan vermeet olivat vielä makeemmat. Pakkasimme kamojamme ja kävimme läpi peliasioita. Enemmänkin olisi voinut panostaa, mutta kaipa tämä tästä.
Ikuinen, 24.-26.11. 2017
Ajankohdan korvamato: Land of Hope and Glory. Pitäkää kommunistiset taisteluviisunne, imperiumin fasisti kumartaa vain valtakunnan suuruutta ylistävää laulua.
Etäpäivän jälkeen perjantaina kasasin Tainan kanssa kamani ja hyppäsin autoon. Ensin koukkasimme poimimassa Miiran Turusta tulevalta bussilta, ja sitten suuntasimme koilliseen. Ikuisen pelipaikka oli Outokumpu, jossa en ollut koskaan edes käynyt. Ajomatka oli viisi tuntia pitkä, ja vaikka tien päällä kohtasimmekin possen hämeenlinnalaisia larppaajia joilla oli sama matka, enimmäkseen kuljimme erämaan halki yksin. Pohjois-Savon kohdalla maa ja tie muuttuivat lumisiksi, ja viimeiset 40 kilometriä reitti oli liukastelua.
Pelipaikan nähdessään oli helppo tajuta, mistä kaupunki oli nimensä saanut: keskellä kuusimetsää tosiaan jökötti outo kumpu, jonka päällä oli linnoitetun näköinen kaivostorni. Suoritimme sisäänkirjautumisen ja tapasimme ensimmäisiä viiteryhmiemme jäseniä, mutta koska kello oli reippaasti yli kymmenen ja kaikki eivät vielä olleet paikalla, jätimme sosiaalisuuden melko vähälle, ja siirryimme majoitukseen. Mukavuudenhaluisina porvareina olimme varanneet huoneen viereisestä Malmin majatalosta, jossa yöpyi mieluummin kuin telttapatjalla lattialla.
Lauantaina aamiaisen jälkeen koitti pelin alkubriiffi. Vaikka peliporukan viestintä tähän saakka oli ollut vähän heikkoa, alkubriiffi oli kerrankin oikein mainio. Sitten nopea lounas, pelikamat ylle, ja mäkeä ylös kaivosrakennuksiin. Tällä kertaa peli ei, valitettavasti, ollut varsinaisissa kaivoskuiluissa, mutta vanhat kaivosrakennuksetkin olivat tiloina aivan erinomaiset.
Ikuinen oli kuin larpiksi inkarnoitunut China Mievillen Bas-Lag -romaani, Iron Council ilman junaa. Oli ihmisälylle käsittämätön hirviö jota käytettiin voimanlähteenä, oli steampunkin ja dieselpunkin välillä haparoiva tyrannimainen imperiumi, oli sosialistinen vallankumous joka tappeli vallitsevaa järjestystä vastaan. Pelasin itse Imperiumin tarkastajaa, vallankumouksellisten vangiksi jäänyttä pesunkestävää fasistia joka sai sosialisteilta turpaan ja jonka tärkein tunne oli halveksunta. Hahmo ei ollut mukava tyyppi, mutta sen pelaamisessa riitti tekemistä ja haasteita. Olinkin melkein unohtanut, miten hilpeää on pelata ylimielistä paskiaista. Peli loppui hahmoni osalta jopa onnellisesti: maanpetturit kukistettiin, eivätkä he edes ampuneet minua tai lojalistitovereitani.
Oli herkullista pelata pelissä, jossa oli vahva ja mielikuvitusrikas visio ja teemoja tukeva arkkitehtuuri. Erikoistehosteetkin olivat omaa luokkaansa: käsittämätön muinainen jumala oli aivan oikeasti paikalla, käsinkosketeltavana liikkuvana möhkäleenä. Pelipaikka oli helvetin kylmä, mutta onneksi olin pukeutunut lämpimästi.
Pelin päätyttyä hurrattiin, syötiin ja saunottiin. Monille peli oli ollut emotionaalisesti huima kokemus, minulle suurin anti oli ollut älyllistä. Tainan pelaama kultistikin oli jotenkin päätynyt eheytymään Ikuisen palvonnastaan. Oli tämä hyvä kokemus ollut meistä kummallekin.
Sunnuntaina oli tullut puoli metriä lunta. Autokuntamme osallistui pienellä panoksella pelipaikan siivoamiseen, mutta pitkämatkalaisina lähdimme melko nopeasti liikkeelle. Kotimatkan käytimme purkaen pelikokemusta ja analysoimalla teemoja. Minuakin hieman ärsytti, että larpeissa vallankumoukset käytännössä aina epäonnistuvat; melkeinpä ainoat poikkeukset taitavat olla fantsularppien yllättävät demokratisaatiot. Olisi hauskaa joskus pelata pelissä, jossa olisi edes mahdollista luotsata kumoukselliset voittoon.
Laulaminen ja huutaminen olivat vieneet äänen, ja kotiin päästessäni tajusin olevani tosi kylmissäni. En jaksanut tehdä muuta kuin kaatua varhain petiin katselemaan Punisheria, ja siinäkin nukahdin kesken jakson.
Maanantai, 27.11. 2017
Päivän olotila: Flunssan juuri ja juuri väistänyt
Työpäivä oli koomainen. Melkeinpä isoin saavutukseni oli, että päivitin kokemieni larppien listan, ja tajusin, että olen pelannut 207 larpissa. Turkulaiset kaupunkipelikampanjat ovat kummasti puskeneet lukuja ylöspäin.
Kävin Tainan kanssa katsomassa Idän pikajunan arvoituksen, joka oli aivan mainio. Toki olen tämän suhteen ennakkoluuloinen, koska pidän tarinasta, miljööstä ja ohjaajasta. Kenneth Branaghilla on parhaat viikset.
Tiistai, 28.11. 2017
Päivän fiilis: Flunssa voisi joko tulla tai olla tulematta, ei kiertää minua kuin mikäkin epävarma herhiläinen
Edellisviikolla suunniteltu muutos palaverikäytäntöön teki tämänpäiväisestä sprinttipalaverista huomattavasti aiempia siedettävämmän. Pelkään vaan, että detaljitasolta ulospäin siirtyminen johtaa siihen, että detaljeihin ei kiinnitetä huomiota. Mutta ei se oikeastaan minun hommani pitäisi olla, yksityiskohtia on turha yrittää hallinnoida omalta tasoltani.
Töiden jälkeen sain käytyä salilla. On omituista, kun on oikean kuntosaliketjun jäsenkortti, jonka avulla voi käydä missä tahansa ketjuun kuuluvassa treenitilassa vetämässä, työntämässä ja vääntämässä. Jotkut laitteet olivat jopa tuttuja, joten koko aika ei kulunut härveleitä ihmetellessä. On tämäkin touhua. Onneksi sen jälkeen päädyin naapurissa olevaan baariin Ikuisen jälkitapaamiseen. Vaikka peli oli ollut hevon kuusessa, yllättävän paljon pelaajia ja pelinjohtoa oli sittenkin näköjään pääkaupunkiseudulla. Oluthuone Kuikka oli huomattavasti viihtyisämpi kuin aiemmin ehdotettu Kaisla. Jos larppaajatapaamiset olisivat tällaisia, alkaisin ehkä taas käydä niissä.
Keskiviikko, 29.11. 2017
Päivän ajatus: Nettitietokanta kaikista Suomessa koskaan järjestetyistä larpeista
Apple oli saanut aikaan luokattoman typerän turva-aukon, joka onneksi ei vaikuttanut omaan koneeseeni. Se kuitenkin vahvisti fiilistä, että omppukoneet eivät ole enää nykyään ammattilaisen ykkösvalinta: käyttöjärjestelmän laadunvalvonta on mennyt alaspäin niin pahasti, että halusisin vaihtoehtoja. Saapa nähdä, mihin sitä siirtyy kun nykyisestä työkoneestani aika jättää.
Raajat olivat eilisen kuntosalirääkin jäljiltä kipeät. Ilmeisesti en osaa venytellä oikein ilman seinällä olevia ohjeita. Vetelehdin kotona ja koetin kirjoittaa peliä huonolla menestyksellä, sitten katsoa Punisheria mutta se oli vaan raskassoutuinen ja tympeä. Jopa eka jakso Runawaysia oli jotenkin tarpeettoman hidas ja epäintensiivinen. Talviuni kutsuu taas.
Torstai, 30.11. 2017
Päivän musagenre: Extreme folk
Noustuani vuoteesta katsoin ulos. Marraskuu oli kuin musta seinä parvekkeen takana, ja ajatus sinne lähtemisestä oli mahdoton. Joissain toisenlaisissa oloissa olisin ehkä joutunut ottamaan sairauslomapäivän ahdistuskohtauksen vuoksi, mutta oman ja kansantalouden onneksi minulla on etätyösopimus, joten tyydyin avaamaan koneen ja ilmoittamaan, että tämä päivä on nyt etäpäivä. Saattaa kuulostaa dystooppiselta, mutta ajatus työnteosta ei ollut se joka oli minut romauttaa, ainoastaan ajatus kotoa lähtemisestä.
Yllättäen (tai oikeastaan ei), työpäivä oli taatusti tämän viikon aikaansaavin. Kun maltoin viimein luopua koneesta, ulkona oli taas pimeää, mutta olin toipunut sen verran, että jaksoin käydä salilla. Treeni oli pikainen mutta silti se ajoi minut ihan piippuun. Fyysinen rasitus auttoi kuitenkin lähtemään vielä kauemmas ulos, ensin luolaseuran tapaamiseen Kaislassa (jossa marraskuu oli niin ikään verottanut väkeä) ja sen jälkeen vielä pistäytymään uudistuneen Cafe Mascotin avajaisissa. Toivottavasti Mascot pysyy pystyssä, koska se on menneisyydessä ollut varmasti viihtyisin kahvilan / baarin kaltainen juttu kaupungissa. Tässä toki auttaa, että se on Kallion punavihreän kuplan henkisessä ytimessä.
Kotiin palattuani sain kuulla Mickiltä viranomaishölmöilyistä, joihin hän oli törmännyt. Ei saatana. Byrokraatin harmaata sieluani loukkaa, että joku voi olla näin epäpätevä. Sain luvan toimia Mickin edustajana, ja seuraavana päivänä edessä olisi lankoja pitkin hyökkääminen parin tahon kimppuun. Onneksi asia ei ole suunnattoman suuri, se on ainoastaan hoidettu täysin päin honkia.